KEVÄTVAELLUS: PATVINSUO 2.-5.5.2014

REITTI: Suomun luontotupa - Nälmänpuro - Teretti - Suomun luontotupa + Autiovaara (Kuusipolku). 
4 pv / 26.7 km + 3.4 km.

VAELLUSKAVERI: Marko.

HUIPUT: Suuret ojittamattomat suot. Erämaan rauha. Heräävä luonto. Lintujen kevätkonsertti. Karhun tuoreet jäljet. Rajusti vaihtelevat säät.

ERIKOISTA: Joen yli puunrunkoa pitkin. Polviongelmat.

ALUKSI

Patvinsuon erämainen kansallispuisto  on varmasti yksi erikoisimmista puistoistamme. Laajat, ojittamattomat suot ovat eteläisessä Suomessa erittäin harvinaisia. Patvinsuolle aloin suunnittelemaan retkeä muutama vuosi sitten. Ajatuksiini hiipi ensimmäisenä kesäiset ongelmat paarmojen ja itikoiden kanssa, joten heti alusta alkaen oli selvää, että haluan suolle joko keväällä tai syksyllä keskikesän räkän sijaan.

Patvinsuon kansallispuisto on sen verran syrjäinen paikka, ettei sinne pääse ilman omaa autoa, vuokra-autoa tai vaihtoehtoisesti taksikyytiä Uimaharjulta saakka. Uimaharjulta matkaa puiston reunamille on noin 30 ja luontotuvalle 40 kilometriä. Lopulta oikea hetki ja hyvä vaelluskaveri löytyivät. Keväinen matka Pohjois-Karjalaan tehtiin lumien sulettua ja pahimpien tulvien laskettua – toukokuun alussa.

PÄIVÄ 1 : LUONTOTUPA – NÄLMÄNPURO (5.4 km)

Luontotuvan asiantunteva emäntä. Reittihuolia. Karsikkopuu. Upeita puroja, hienoja kelejä. Grillailua ja chillailua.

Olimme Suomun luontotuvan (kartta) parkkipaikalla hiukan ennen viittä. Nakkasimme rinkat selkäämme ja lompsimme tuvalle. Tunnelma oli innostunut – sääkin suosi. Joimme tuvalla kahvit ja jutustelimme asiantuntevan erä- ja luonto-oppaan, ”Villiemäntä” Tuula Turusen kanssa. Kuulimme samalla, että vetolautta Nälmänjoen yli (kartta) oli vielä talviteloilla ja se oli tarkoitus asentaa paikalleen vasta muutaman päivän päästä.

Pohdimme kuumeisesti suunnitellun reittimme muuttamista. Oppaan kanssa juteltuamme ja karttaa ahkerasti tutkittuamme päätimme kuitenkin pyrkiä ylittämään joen sen yläjuoksulla. Siellä joki haarautuu kahteen pienempään uomaan. Ajatus lautan mahdollisesta puuttumisesta oli jo retkeä suunnitellessa käynyt välillä mielessä, mutta lopulta tämän selvittäminen kaikessa valmistelutohkeessa unohtui. Samalla varmistui, että yö Koitereen rannalla Majaniemessä (kartta) jäisi väliin. Majaniemen leiripaikka on varsinaisen kansallispuiston rajojen ulkopuolella. Varasimme samalla luontotuvalta rantasaunan reissun päätöspäivälle.

Vanhoja kaiverruksia karsikkopuussa – vainajien muistopuussa.

Polun päällä.

Olimme suunnitelleet illaksi kevyttä aloitusta, reilun viiden kilometrin patikointia Nälmänpurolle. Alkumatkaa taitoimme rantapolulla ja vajaan kilometrin päässä poikkesimme vainajien muistoa kunnioittavalle karsikkopuulle (kartta). Ilta oli kirkas ja melko viileä – rinkkojen kanssa talsimiseen täydellinen. Alussa mäntymetsässä ja loppumatkasta kuusivaltaisessa metsässä kulkeva polku Nälmänpurolle oli hyväkuntoinen ja helppokulkuinen. Vähän väliä edestämme lehahti lentoon metsäkanalintuja – teeriä, metsoja ja pyitä, jopa riekkoja – välillä pienissä parvissa, välillä yksin. Vanhaa puustoa ei matkalla juurikaan ollut, mutta ilta-auringossa kimmeltävät Surkanpuro (kartta) ja Nälmänpuro tekivät vaikutuksen.

Surkanpuro.

Suurista soista näimme pieniä vilahduksia, kun polku kulki alkumatkasta pääosin metsiköiden siimeksessä. Nälmänpuron leiripaikalle (kartta) saavuimme hyvissä ajoin ja leiri oli pystyssä nopeasti. Nuotiopaikalle tehdyt tulet odottivat jo hyviä eväitämme – ensimmäiseksi illaksi olimme varanneet mukaan possun sisäfilettä. Lyhyillä vaelluksilla muonitukseen tulee yleensä satsattua hiukan enemmän, kun paino ei ole ongelma. Hyväksi veden täydennyspaikaksi valikoitui Nälmänpuro, reilun 200 metrin päässä leiristä. Leiripaikan vieressä avautuva suo antoi ilta-auringossa parastaan ja tunnelma oli erinomainen.

Nälmänpuro.

Iltainen Patvinsuo. Horisontissa näkyy Hulkkosen metsäsaareke.

Suo hiljenee.

PÄIVÄ 2 : NÄLMÄNPURO – TERETTI (14.9 km)

Myyrä käy tervehtimässä. Lintujen kevätkonsertti. Kansallispuiston rajan "sivilisaatio". Kontion jäljillä. Seikkailu Nälmänjoella. Teretin laavu.

Heräsin aamulla aikaisin ja kuuntelin lintujen aamulaulantaa. Lämpötila oli hiukan pakkasen puolella, teltat ja maa heikon lumipeitteen alla. Olimme (osin sattumalta) onnistuneet valitsemaan retkellemme täydellisen ajankohdan. Lumet olivat juuri sulaneet ja tulvat laskeneet niin, että pitkokset eivät olleet enää veden vallassa. Valtaosa alueen suurista linnuista oli palannut etelästä vain muutamaa päivää aiemmin.

Aamunuotiolla hiljaa istuessani minua tuli tervehtimään peloton myyrä, jonka paikalle oli ilmeisesti houkutellut nuotion lämpö, ehkä mahdollinen retkeilijöiden tuoma murusateria. Myyrä juoksenteli jaloissani pitkään ja pysähtyi kenkäni viereen melkoiseksi toviksi. Marko heräili hiukan myöhemmin – valmiille aamupalalle. Työnjako toimi – minä kokkasin aikaisena herääjänä aamupalat ja Marko tiskasi.

Matka jatkui nyt ensimmäistä kertaa avoimella suolla. Reilun kilometrin pitkostaipaleen jälkeen nousimme Maksimansaarille, suoalueen keskellä oleville metsäsaarekkeille, joilta löytyi vielä paikoin melko vanhoja sekametsiä. Metsäsaarekkeen länsilaidalla oli lintulava (kartta), jonne poikkesimme tauolle. Lintulavalta avautuivat näkymät  läntiselle Lahnasuolle. Suota hetken aikaa tarkkailtuamme onnistuimmekin näkemään kalasääsken, jonka tiesimme pesivän kansallispuiston alueella.

Maksimanlampi.

Lavan jälkeen pysähdyimme pian uudestaan – komealle, umpeenkasvavalle suolampareelle, Maksimanlammelle. Tämän jälkeen kohtasimme sivilisaation ja kansallispuiston rajan – parkkipaikan, metsäautotiet, hirvilavat, avohakkuut ja puolustusvoimien Hiienvaaran ampuma-alueen. Puiston raja-alueet on parturoitu perusteellisesti, eikä mistään suojavyöhykkeistä ollut tässä tapauksessa tietoakaan. Ammuntojen ajankohdista kannattaa ottaa selvää etukäteen esimerkiksi Patvinsuon kansallispuiston nettisivuilta (Ajankohtaista -osio).

Kansallispuiston reunamilla polut ovat pieniä ja vähän kuljettuja.

Päätimme kulkea pienen pätkän reitistämme metsäautotietä pitkin, vaikka otinkin Markon ehdotuksen vastaan hiukan pitkin hampain. Polku ja varsinainen reitti tuolla kohtaa olisi kulkenut vain reilun sadan metrin päässä tiestä. Emme ehtineet köpötellä tietä kovinkaan pitkään, kun huomasimme tien laidalla kiintoisia painaumia – tuoreita karhun jälkiä. Yksinäinen ja jäljistä päätellen suuri kontio oli lontostanut tietä pitkin pitkän matkan. Seurailimme jälkiä ja kuvasimme tuoreita jälkiä innoissamme. Niin kun aina, saa tuoreet karhun jäljet adrenaliinin virtaamaan ja jostain kumman syystä myös vilkuilemaan olan yli taaksepäin. Oloa toki helpotti se, ettei jälkien joukossa ollut pieniä pentujen jättämiä painaumia.

Karhun takatassun painaumalla oli mittaa lähes 30 cm.

Vajaat kaksi kilometriä metsäautotietä kuljettuamme poikkesimme taas metsään polkureitille, missä vastaan tuli toisia syviä painaumia – hirvi tällä kertaa. Lounastauon pidimme Pirskanlammen mukavalla nuotiopaikalla (kartta), jossa päivän aikana taivaalle kerääntyneet pilvet nakkasivat niskaamme heikon sadekuuron. Tauon jälkeen matka jatkui ensin kuivalla Pirskankankaalla. Sinne on aikoinaan jo ehditty kaivaa koko suoalueen ojitusta enteilevä suoraviivainen kokoomaoja. Ero luonnollisessa ja mutkittelevassa uomassaan virtaavaan ja komeaan Pirskanpuroon (kartta) on valtava. Patvinsuon ojituksesta on onneksi aikoinaan kuitenkin luovuttu – ehkä sen vaikeakulkuisuuden ja vetisyyden, ehkä rahan puutteen vuoksi. Kansallispuiston eteläosassa olevalla Nälmänsuolla on komeita avosoita ja puiden välistä näimme hetkellisesti etelässä avautuvan Koitereen – nämä hatarat näkymät suuresta järvestä jäivätkin sitten  ainoiksi.

Nälmänsuo.

Nälmänjokea alajuoksulla – vetolautan kohdalla.

Vaikka tiesimme Nälmänjoen ylittävän lautan olevan vielä pois käytöstä, halusimme kuitenkin käydä katsomassa ylityspaikkaa. Ajattelimme, että ellei lautta ole lukittu, voimme laittaa sen paikalleen omin voimin. Lukossa se kuitenkin oli. Nousimme tämän jälkeen ylös jokilaaksosta ja aloitimme matkamme kohti yläjuoksua melkoisessa ryteikössä. Kulku kuitenkin helpottui nopeasti. Vastaan tuli hirvien temmeltämisestä laajalta alalta polkeutunut paikka. Lahes kaikki nuorten mäntyjen latvukset oli syöty, yksi männynriu´uista oli toiminut sarvien hankauskeppinä ja löytyipä paikalta myös yksi pieni lapiosarvi. Ilmeisesti paikka toimii kiimaisten uroshirvien taistelutantereena tai kiimakuoppien kaivuupaikkana aina syksyisin.

Katselimme jokivartta etsien sopivaa ylityspaikkaa. Syvän, hiesuiseen maaperään uomansa uurtaneen Nälmänjoen yli oli kaatunut lukuisia runkoja ja olimmekin jo valita niistä yhden ylitystä varten. Asiaa harkittuamme tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että 1.5-2 metriä joenpinnan yläpuolelle kaatunut oksainen ja vinossa oleva, tosin tukeva runko olisi painavien rinkkojen kanssa ja väsyneenä ollut liian kova pala purtavaksi. Joella oli tälläkin paikalla keväisten tulvien vuoksi sen verran syvyyttä, ettei kahlaaminen tullut kysymykseen. Jouduimme jatkamaan matkaa jyrkän jokipenkereen päällä.

Illan edetessä aloin miettiä jo sitäkin vaihtoehtoa, että yöpyisimme joella ja jatkaisimme ylityspaikan etsimistä yläjuoksulta aamulla paremmissa voimissa. Majoittuminen merkkaamattomien leiripaikkojen ulkopuolella kansallispuistossa olisi toki ollut kiellettyä, mutta ajattelin, että nyt oli kyseessä aito ”hätätapaus”. Hetken päästä kuitenkin löysimme etsimämme – kaksi päällekkäin kaatunutta runkoa muodostivat tarvitsemamme sillan. Mikäli olisimme jatkaneet matkaa vielä pidemmälle yläjuoksulle, olisi myös kahlaaminen ollut ehkä mahdollista. Pidimme joen ylityksen jälkeen tauon ja ihailimme Nälmän jokihaarojen väliin jäävää aarnimetsää. Näihin metsiin ei oltu koskettu viimeisissä, alueella 1950-luvulla tehdyissä hakkuissa pieniä poimintoja enemmän.Majavapato Nälmänjoen haarassa.

Toisen jokihaaran parin erillisen uoman ylitys onnistuikin sitten jo hyppimällä. Majavat olivat rakentaneet tänne komean padon ja lukuisia erilaisia pienempiä patorakennelmia. Arkoja rakentajia emme luonnollisestikaan nähneet. Takaisin reitille pääsimme seurailemalla melko kuivaa kangasta, jokihaaran itäpuolella. Matkaa hankaloittivat tiheät, takertuvat ja korkeat suopursut. Nykyisin tiedetään, että suopursu kuuluu samaan sukuun (Rhododendron) alppiruusujen kanssa. Meilläkin on siis oma, joskin vaatimaton, mutta hyväntuoksuinen alppiruusumme!

Valmiina hyppäämään.

Komeat aarnimetsät vaihtuivat matkan edetessä tasaikäiseksi entiseksi talousmetsäksi. Matka alkoi jo painaa vaeltamiseen tottumattomampaa Markoa ja hänen polvensa alkoi kipeytyä. Pääsimme kuitenkin perille hyvissä ajoin. Pieni seikkailu Nälmänjoen haaroilla oli ehkä raskas, mutta unohtumaton.

Lepohetki matkalla Terettiin.Teretin pärekattoisella laavulla.

Mietimme hetken, yöpyisimmekö Teretin laavulla (kartta) vai virittelisimmekö laavun viereen teltat. Päädyimme lopulta jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Perinnerakentamista edustava pärekattoinen laavu on tehty lähes kokonaan luonnontarpeista, ilman  nauloja. Tällaista komeaa ja perinteistä työtä näkee kulkija harvoin.

Polviongelmista ja väsymyksestä huolimatta alusta saakka jatkunut innostus ja huumori (VIDEOPÄTKÄ) olivat tallella. Itse kävin vilkaisemassa näkymiä muutaman sadan metrin päässä olevasta lintutornista ennen illan hämärtymistä. Suon lukuisat allikot olivat vapautuneet  jäästä vasta muutamia päiviä ennen saapumistamme, mutta linnut olivat suon avoimille vesille jo löytäneet. Näkymät lintutornilta olivat komeat ja suon reuna häämötti idässä lähes kolmen kilometrin päässä. Pitkän päivän päätteeksi maistui uni.

Patvinsuo sinertävässä illassa.

PÄIVÄ 3 : TERETTI – LUONTOTUPA (6.6 + 3.3 km)

Luminen aamu. Huikea linnusto. Räntää, rakeita ja auringonpaistetta. Polviongelmat pahenevat. Koskelo säikäyttää. Kylmiä saunoja.

Luminen aamu Teretissä.

Aivan kuten edellisenäkin aamuna, maata ja telttoja peitti pieni lumikerros  ja taivasta ohut pilviharso. Lompsin pitkin lumisia polkuja ja pitkoksia edellisen päivän lopuksi ylittämällemme matalalle pitkosrakennelmalle. Sen alta vesi virtaa Patvinsuolta kohti Nälmänjokea (kartta). Vesi tällä paikalla oli suon läheisyydestä huolimatta yllättävänkin kirkasta. Leiripaikan kaivon vesi ei sen sijaan ole juomakelpoista, koska siihen valuu suolta pintavesiä ja humusta. Kaivon vesi onkin tarkoitettu lähinnä tiski- ja sammutusvedeksi.

Nautiskelin lintujen äänekkäästä aamukonsertista – suurinta ääntä pitivät valkoviklot ja lirot. Lopulta aloin laittaa aamiaista, kaurapuuroa ja mustikkasoppaa, edellisen kesän sadosta kuivatuista mustikoista. Aamiaisella istuskellessamme seurasimme komeaa, läheisellä allikolla uiskentelevaa laulujoutsenparia, joka nousi lopulta lentoon ja kaartoi aivan leirimme vierestä. Näky oli upea. Mietimme myös Markon polviongelmia ja mahdollista retken jatkoa. Päätimme kävellä lounaalle Kurkilahteen ja tehdä lopulliset reittivalinnat siellä.

Normiaamiainen. Kaurapuuroa ja mustikkasoppaa.

Utuinen ja luminen aamu Teretissä.

Leirin purettuamme suuntasimme kohti Kurkilahtea (kartta) ja kapusimme matkalla lintutorniin. Aamun harsoinen utu oli jo kaikonnut ja aurinko näyttäytynyt. Sää oli viileä, mutta kävelemiseen erinomainen. Lintutornilla lueskelimme vieraskirjaa ja tehtyjä havaintoja. Vain pari päivää aiemmin oli joku päässyt näkemään aamuvarhaisella suon reunassa liikkuvan karhun. Tämän vuoksi haravoimme suon reunamia kiikareillamme, jos vaikka… Patvinsuo on avoimien suoalueittensa, erämaisuutensa ja melko runsaan karhukantansa vuoksi yksi parhaita paikkoja karhun, yhtälailla kun muidenkin suurpetojen näkemiseen ilman piilokojuja ja pedoille vartavasten syötettyjä raatoja. Yöpyminen tornissa esim. tarpin (laavu-/louekankaan) kanssa on mahdollista ja pari matkaajaa oli näin tehnytkin. Lintuja oli liikeellä paljon ja joutsenten lisäksi näimme myös metsähanhia, jotka joutuvat taistelemaan parhaista pesäpaikoista joutsenten kanssa. Pienemmistä kahlaajista saimme lähinnä äänihavaintoja.

Aamunäkymät Teretin lintutornista. Keväisellä suolla oli elämää.

Teretinniemen lintutornilta matka kohti Kurkilahtea jatkui yli kahden kilometrin pituisilla pitkoksilla. Suonäkymät pitkoksilta avautuivat upeasti molempiin suuntiin. Tämän taipaleen erikoisin puoli tosin oli se, että sää vaihteli poutapilvisestä säästä ensin suurten, leijaiIevien hiutaleiden lumisateeseen, sitten pilvipoutaan ja lopulta Kurkilahteen päästyämme raesateeseen.  Tämän jälkeen paistoi taas aurinko.

Matka taittuu, keli vaihtuu.

Lumipyryn jälkeen.

Kurkilahteen päästyämme aloimme miettiä jatkoa. Markon polvi oli kipeytynyt jo todella huonoon kuntoon. Minä aloin kokkaamaan – nyt rakeiden seassa. Marko lepäili ja mietti jatkoa. Syötyämme teimme päätöksen retken suunnitelmien muuttamisesta. Sovittiin, että kävelen muutaman kilometrin pätkän autolle ja käyn sitten hakemassa Markon autolla tienvierustalla olevalta Kurkilahden taukopaikalta. Päätimme yöpyä luontotuvan leiripaikalla ja saunoa rantasaunalla, mikäli vaan saisimme muutettua varauksen päivää alkuperäistä suunnitelmaa aiemmaksi. Tämä onnistui. Talloin luontotuvalle rivakasti ja palasin hakemaan Markoa Kurkilahdesta.

Suomun luontotupa.

Suomun luontotuvalla tutustuimme oppaan avustuksella erilaisiin majoitusvaihtoehtoihin, ihan vastaisuuden varalle. Leirin pystytyksen jälkeen lähdimme saunalle. Meitä oltiin luontotuvalla varoiteltu saunan kuistin alla pesivästä isokoskelosta, mutta melko kauan saimme ravata eestaas vettä ja puita saunalle kantaen (ja koskelon jo unohtaen), ennen kun lintu lähti räväkästi verannan alta ja säikäytti meidät perinpohjin.

Sovimme, että Marko lämmittää saunaa sillä välin, kun käyn itse pienellä iltalenkillä Kuikkaniemen historiallisella kalasaunalla. Kuikkaniemi (kartta) olikin käymisen arvoinen paikka: Saunalla saattoi melkein kuulla nuottaa siivoavien kyläläisten äänet sekä eränkävijöiden yöllisen, väsyneen kuorsauksen – kaiut 1800-luvulta. Kalasaunoja on käytetty väliaikaiseen majoitukseen alueen kyläläisten syksyisessä nuotanvedossa sekä talvisilla metsästysmatkoilla. Rannassa minua odotti melko tuore jälki, josta en mitenkään pystynyt varmuudella sanomaan, olisiko se ollut suden vai suuren koiran jättämä. Mittaa sillä kuitenkin oli kärjestä kantaan yli 10 senttiä. Tiirailin myös Tapionsaaren suuntaan, olisiko saaressa aiemmin pesinyt sääksi maisemissa. Mitään ei kuitenkaan näkynyt.

Pieniä polkuja lähellä Kuikkaniemeä.

Reitti kalasaunalle ja takaisin oli miellyttävä. Paikoin polun varressa oli vanhaa puustoa, rantoja reunustivat hiekkaiset rannat ja kuivien kankaiden lomassa oli pieniä, suhteellisen kuivia ja suopursua kasvavia soistuneita rantametsiä. Osan matkasta kuljin luontopolkua pitkin, minkä opastauluista opin, että kansallispuistolle on nimensä antanut kova, mahdollisesti pahkurainen ja harmaa honka – patvi.

Saunalle palattuani selvisi, ettei suurta saunaa saisi nollaa lähentelevässä kelissä mitenkään lämpenemään. Tyydyimme kohtaloomme ja peseydyimme lopulta melko viileässä saunassa. Kesällä sauna varmasti lämpenee nopeasti, mutta keväisessä illassa se ei olisi onnistunut ilman monen tunnin urakkaa.

Kaunisniemi ja korsutupa (majoituskäytössä) Suomun rannalla.

Viimeisenä iltana jututimme nuotiopaikalle tullutta vanhempaa herraa, joka teki avustajana hommia Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle (RKTL) tai Joensuun yliopistolle (mikäli oikein muistan). Näytekaloja pyytämällä pyritään selvittämään Suomunjärven kalakantojen kehitystä ja kalojen kuntoa. Patvinsuo on keskeinen tutkimuskohde ja kenttäkurssien pitopaikka Itä-Suomen yliopistolle. Luonnollisesti keskustelimme myös aikamme aina niin kiinnostavista suurpedoista. Saimme kuulla, että kansallispuiston lounaiskulmalla on liikkunut yksinäinen ja suurikokoinen uroskarhu (jonka jäljet epäilemättä näimme), kun taas puiston pohjoisella reunalla on kuljeksinut emokarhu pentujensa kanssa.

PÄIVÄ 4 : KUUSIPOLKU (LUONTOPOLKU) (3.4 km)

Hyväntuulinen viimeinen aamu. Autiovaaran aarnimetsässä. Pikavisiitti Kolille.

Toisin kun kahtena edellisenä aamuna, oli yö nyt pilvinen ja maa aamulla sula. Purimme leirin ja nautimme aamiaisen kiireettä ja otimme vielä viimeiset kuvat Suomun kauniilta rannoilta. Lopulta pakkauduimme autoon ja pysähdyimme muutaman kilometrin päässä Kuusipolun luontopolun lähtöpaikalle (kartta). Kuusipolulla pääsee aarnimetsän tunnelmaan – toinen suurempi aarnialue Patvinsuon kansallispuistossa on puiston luoteiskulmassa, Hietavaarassa. Marko jäi odottelemaan autolle, kun suuntasin retken viimeiselle lyhkäiselle etapille.

Aarnialue alkaa muutaman sadan metrin päästä parkkipaikalta. Yleisesti ottaen kuusimetsät eivät ehdi kasvaa yhtä vanhoiksi kuin luonnontilaiset mäntymetsät, vaan ne tuhoutuvat useammin metsäpaloissa. Autiovaaran kuusikolla on kuitenkin ikää jo parisataa vuotta. Kuusien seassa kasvaa paikoitellen komeita krokotiilikuorisia haapoja ja vanhoja koivuja, vaaran kuivemmissa lakiosissa myös kilpikaarnaista mäntyä. Paikoitellen tuuli on riepotellut kuusikkoa siihen malliin, että tuulenkaatoja ja lahopuuta on metsässä runsaasti. Vähän kuljetulla polulla oli hieno tunnelma. Aarnialueen reunamilla näkyivät myös ihmisen toiminnan ja historian jäljet – metsät ovat vanhaa kaskimaata ja joistain koivuista on kerätty tuohta virsujen ja konttien valmistamiseen. Osassa koivuista puolestaan kasvaa nykyisinkin teen valmistukseen himoittua pakurikääpää.

Keväinen Patvinsuo oli osoittautunut yksinkertaisesti upeaksi retkeilykohteeksi. Vaikka Suomunjärven kierto jäikin tekemättä (ja se hiukan harmitti), antoi se hyvän syyn alkaa suunnittelemaan uutta retkeä tälle ehdottomasti yhdelle hienoimmista kansallispuistoistamme. Uusi retki puistoon toteutuikin loppujen lopuksi hyvin nopeasti – kesän ja lämmön tultua heinäkuun lopussa. Sillä kertaa  mukana olikin kolme lasta.

Pikainen visiitti keväiselle Kolille.

Reissumme ei päättynyt vielä ihan tähän. Kotimatkalla ruuhka-Suomeen poikkesimme Kolille, eikä huikea keväinen kansallismaisema pettänyt tälläkään kertaa.

”Mitäs me ammattilaiset”.

---

Jutun kuvat ovat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia itse kirjoittajasta sekä videopätkää.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Patvinsuon kansallispuisto)

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA:

Ulkoilukartta/Koli, Ruunaa, Patvinsuo, Petkeljärvi 1:25 000

---

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

Advertisement