PÄIVÄRETKI: OULUJÄRVEN RETKEILYALUE 25.6.2013

REITTI: Manamansalon leirintäalue - Makkaraniemi - Särkinen - Manamansalon leirintäalue. 1 pv / 9.8 km.

VAELLUSKAVERIT: Yksi aikuinen ja viisi lasta  (3, 6, 7, 7 ja 9 v.).

HUIPUT: Oulujärven vyörytörmät. Uimarannat. "Kainuun meren" laajat ulapat. Sääksi.

ERIKOISTA: Viiden eri-ikäisen lapsen joukko yhteisellä retkellä.

ALUKSI

Retkikohteen valinnassa pätivät vanhat hyväksi koetut säännöt: helppokulkuisia kuivia kankaita veden ja hiekkarantojen äärellä. Näitä oli tällä kertaa tarjolla Oulujärven retkeilyalueella. Omastakin retkestä Oulujärvelle oli kulunut sen verran aikaa, että ”Kainuun meren” näkeminen pitkästä aikaa tuntui kiehtovalta. Lämmin, helteinen päivä kruunasi retken.

LEIRINTÄALUE – MAKKARANIEMI (3.7 km)

Suuren joukkion ensiaskeleet. Tauko Painanteessa. Hiljaisia polkuja. Makkaraa ja pulikointia Makkaraniemessä. Sääksi.

Alkutaipaleella.

Retkelle lähtö onnistui suunnitellusti ja olimme lähtöpaikalla (kartta), Manamansalon leirintäalueella hyvissä ajoin, siitäkin huolimatta että onnistuimme menomatkalla ajamaan leirintäalueelle johtavan pienen risteyksen ohi. Pienen säätämisen jälkeen pääsimme myös polun päälle. Leirintäalueen kioski-kahvilan ohittaminen vaivihkaa ei onnistunut, vaan automatkan jälkeen oli pidettävä jäätelötauko.

Vajaan parin tunnin istumisen jälkeen riitti kaikilla intoa pistää jalkaa toisen eteen. Reitin alkupää löytyi helposti ja opasteet olivat kunnossa. Sää suosi – pilvipouta ja hiukan hellelukemien alle jäävä lämpö teki pikkureppujen kanssa kävelemisen miellyttäväksi. Pienimmälle, 3-vuotiaalle patikoijalle oli varattu kantorinkka, joka oli loppujen lopuksi käytössä ehkä noin kolmanneksella matkasta. Isompien lasten esimerkin innoittamana myös pienin retkeilijä jaksoi kulkea mukana melkoisen matkan omin jaloin. Heti alkumatkasta ylitimme Teerilammesta Oulujärveen laskevan pikkujoen yli rakennetun puusillan. Tämän jälkeen huomasimme, että suunnittelemamme rantapolku oli ”suljettu” (ehkä vyöryneiden rantatörmien ja polun sortumisen vuoksi), joten oikaisimme metsän poikki rannasta kauempana kulkevalle reitille.

Oikopolku varvikon läpi.

Komeita vyörytörmiä.

Matka tasamaalla eteni joutuisasti. Vanhassa talousmetsässä ei riittänyt kovinkaan paljon ihmeteltävää, mutta jyrkät, järveen sortuvat rantatörmät, mielikuvitukselliset ilmaan kurottavat juuret ja kaatuneet rungot herättivät kummastusta. Vedenpinnan alapuolella olevat särkkämuodostelmat ovat ajoittain näkyvillä vain erityisen matalan veden aikaan, mutta ilmakuvilta niiden laajuuden näkee helposti. Pieni aarnimetsäalue olisi ollut nähtävillä hiukan syrjemmällä, Rapsunkankaalla, mutta suuren joukkion vuoksi jätimme sen väliin. Helposti sortuvilta ja paikoin äkkijyrkiltä törmien reunoilta joutui pienimpiä patikoijia toppuuttelemaan aika-ajoin hiukan kauemmas.

”Kainuun meren” selkiä poutasäässä.

Ensimmäinen taukopaikka (kartta) oli lähellä, vain kilometrin päässä. Painanteen nimeä kantava törmän laella oleva nuotiopaikka oli näkymineen todella hieno. Oulujärven laajat selät todella näyttivät aika-ajoin siltä, kun olisimme päätyneet meren rantaan – vastarantaa ei kaikkialta pystynyt erottamaan. Järven aavojen selkien luomaa tunnelmaa ei rikkonaisten järvien Suomessa pysty muualta löytämään. Tankkaamisen jälkeen matka jatkui alkuun hiukan kangerrellen, mutta pian taas hyväntuulisesti.

Kävelimme pääosin törmän päällä lähellä rantaa. Välillä rantatörmät ja näkymät järvenselälle kuitenkin jäivät tiheän puuston taakse, välillä polulla täytyi varoa astumasta sortuneen polun painanteisiin. Makkaraniemen (kartta) keittokatokselle saavuttuamme paikalta teki lähtöä ranskalainen pariskunta. Muita kulkijoita emme koko matkan aikana polulla sitten nähneetkään. Katoksen viereisen huussin alla sen sijaan asuu kummitus, näin vanhemmat lapset meille selittivät. Pienimmät tarvitsivatkin tämän jälkeen huussikäynnille saattajan.

Osa porukastamme juoksi tutustumaan lähellä olevaan rantaan. Hyvä uintipaikka, matala hiekkaranta, löytyikin noin 150 metrin päästä katoksen itäpuolelta. Vaikka taivas oli vetäytynyt raskaaseen pilveen, riitti lämpöä kuitenkin reilusti. Pitkän ja hartaan pulikoinnin ohella lapset väsäsivät riipuksia ja hiuspantoja lumpeenlehdistä.

Makkaraniemen keittokatoksella oli komea kivitakka.

Pulikoinnin riemua.

Makkaraniemen kärjessä.

Minä suuntasin niemen kärkeen ihailemaan maisemia. Yllätyksekseni niemen särkkiä peittikin ruovikko – loistava suojapaikka alueen vesilinnuille. Tiirailin myös taivaalle, sillä lähistöllä on parikin kalasääsken pesää. Taidokkaita kalastajia ei kuitenkaan niemessä näkynyt. Vilahdukselta komean linnun näimme ja sen huudon kuulimme hiukan myöhemmin, Makkaraniemen katoksella istuessamme.

MAKKARANIEMI – SÄRKINEN – LEIRINTÄALUE (6.1 km)

Vyörytörmiä ja vanhoja honkia. Nimetön suppalampi. Kartanlukua ja harhapolkuja. Iltauinti. Kenen vieressä?

Matkantekoa kantorinkassa.

Lounastauon jälkeen edessä oli vielä pitkä paluumatka eri reittiä pitkin. Nuorimmainen otettiin alkumatkaksi kantorinkkaan ja matka taittui ripeästi. Suuresta lapsijoukosta ei loppujen lopuksi kukaan ehtinyt väsyä valituskuntoon, joskin paluumatkan puolivälissä alkoi kysely perillepääsystä. Matkan pienet ihmeet, komeat hongat ja rantatörmien mäntyjen törröttävät ”ilmajuuret” pitivät mielenkiintoa ja kiipeilykuntoa yllä. Vanhalla soistuneella rantatasanteella oli vielä kypsymättömiä lakkoja.

”Ilmajuuria”.Nimetön soistuva lampi.

Matkalle osui myös hieno, umpeenkasvava nimetön lampi. Painanteenkankaan vastikään harvennetut metsät muistuttivat meitä siitä, ettei nyt liikuttu kansallispuistossa, vaan retkeilyalueella, jossa erilaiset metsänhoidon toimet ovat sallittuja. Viimeiselle tauolle poikkesimme Särkisen lammen rannan nuotiopaikalle (kartta), jossa evästelimme ennen viimeistä lyhyttä pätkää. Särkisen rannoilla oli jonkin verran paarmoja, joiden kiusalta olimme toistaiseksi säästyneet. Matkan jatkuessa ei näistä kuitekaan ollut enää haittaa. Jatkoimme matkaa lammen rantaa myöten länsirannalla olevalle laavulle (kartta) – ajoittain soistuneen rannan pitkospuita pitkin.

Naperot pitkoksilla hyvässä järjestyksessä.

Kartta oli luovutettu lapsille, eikä reitillä pysymisestä tullut pidettyä kovinkaan tarkkaa huolta. Pian huomasimmekin ajautuneemme Teerilampea kiertävälle polulle, vaikka tarkoituksemme oli kävellä leirintäalueelle suorinta reittiä. Pienen neuvonpidon jälkeen päätimme pitää kurssimme, sillä kovin pitkää ylimääräistä lenkkiä ei lammen kiertämisestä kuitenkaan tullut.

Lämpimän päivän päätteeksi saavuimme leirintäalueelle ja Oulujärven rantaan. Vaikka ilta oli jo edennyt pitkälle, ei houkuttelevaa hiekkarantaa voinut sivuuttaa.

Iltauinti.

Taivas alkoi olla jo tummanpuhuva ja pian autoon asetuttuamme, alkoikin satamaan. Paluumatkalla ajoimme Alassalmen (kartta) kautta, missä toimii yksi viimeisistä sisämaan losseista.

Väsyneenä ja lasten kinastelua päivän päätteeksi autossa kuunnellessa tulin jo tokaisseeksi, että tämä oli sitten viimeinen reissu tällä kokoonpanolla: Limonadin valitseminen leirintäalueeen kioskista ja hankalaksi osoittautunut paikkajako – kuka istuu autossa kenenkin vieressä – alkoi hiukan raastaa hermoja, etenkin kun edessä oli parin tunnin ajomatka. Tosiasiassa reissu onnistui kuitenkin hienosti, pitkästä päivämatkasta ja lasten ikähaarukan laajuudesta huolimatta. Vastaisuuden varalle voisi ajomatkan suunnitella hiukan lyhyemmäksi, mikäli mukana retkeilee näinkin iso lapsikatras.

Lapsijoukko lähtöopasteella.