SYYSVAELLUS: KOLME VIIKKOA KOILLISKAIRASSA 2.-23.9.2013 – OSA 1

REITTI: RAJA-JOOSEPPI - LUTTOJOKI - JYRKKÄVAARA - MUORRAVAARAKKA (2 yötä) - ANTERINMUKKA - Kuusikuru - Peuraselkä - Vieriharju - Korvatunturi - Saiho - Karhuoja - Naltiojoki - Peuraselkä - Tahvontupa - Hammaskuru - Rajankämppä - Pälkkimäoja - Lupukkalampi - Porttikoski - Rautulampi - Rumakuru - Saariselkä.  22 pv / 277.9 + 91.0 km.

VAELLUSKAVERI: Joulupukki.

HUIPUT: Aurinko, aurinko ja aurinko. Luttojoki. Jaksaa, jaksaa. Paratiisi- ja Lumikurun mustikat. Anterin sauna. Siliäselät. Prinsessa. Suklaata laavulla. Korvatunturin jäkäliköt. Nuortin laakso. Kemihaaran suot. Naltiotunturi. Sokostin huiputus. Lupukan lammet. Kutturapään nummet. Rumakurun vanha kämppä.

ERIKOISTA: Pisin vaellukseni täysin omavaraisena. Lähes sateettomat kolme viikkoa. Poroaidan tuolla puolen. Yllättäviä kohtaamisia.

ALUKSI

Koilliskaira oli pyörinyt mielessä jo pitkään. Erilaisia reittejä Urho Kekkosen kansallispuistoon oli tullut suunniteltua jo vuosia. Alue oli minulle entuudestaan tuntematon ja halu koluta Koilliskairan erämaita oli kasvanut vuosi vuodelta. Sain järjestettyä itselleni sopivan vapaan ja päädyin lopulta hiukan erikoiseen ratkaisuun: Suunnittelin itselleni reitin niin, että kykenin näkemään kansallispuiston lähes koko laajuudessaan yhdellä pitkällä vaelluksella. Aikaa vaellukselle oli varattu kolme viikkoa, mistä oli tarkoitus selvitä ilman ruokatäydennyksiä. Tämä onnistuikin ilman ongelmia –  tosin alkumatkasta minua vaivasi yksi irronnut käsi.

Olen jakanut vaellusjutun kolmeen osaan. Tässä ensimmäinen osa, matka Raja-Joosepista mutkien kautta Anterinmukkaan.

Kuljettu reitti kokonaisuudessaan (suurenna klikkaamalla).

PÄIVÄ 1: RAJA-JOOSEPPI – LUTONSILTA (4.4 + 1.1 km)

Yllättäviä kohtaamisia: Mökkinaapuri. Käsi irti. Raja-Joosepin tilukset. Hiljaa virtaa Lutto.

Polun varteen pääsin Ivalosta Raja-Joosepille menevällä pikkubussilla. Eksoottinen Ivalo-Murmansk -bussi kulkee väliä muutaman kerran viikossa. Pikkubussia Ivalossa odotellessani oli aikaa viimeiselle kunnon aterialle ja kauppareissulle. Jo matkalla oli tullut tavattua muita retkeilijöitä ja näiden kanssa Nutukkaassa lounastaessa selvisi, että yksi matkaajista oli itse asiassa mökkinaapuri Sotkamosta. Suomi on pieni maa, eikä tämä suinkaan ollut reissun ainoa kummallinen kohtaaminen, vaan vasta alkua.

Mukaan Raja-Jooseppiin suuntaavaan bussiin lähti lisäkseni ainoastaan yksi vaeltaja. Suuntamme ei perillä kuitenkaan ollut sama, vaan hänen viikon mittainen reissunsa oikeni Joosepilta Porttikosken suuntaan – UK-puiston pohjoisosiin. Minä puolestani suuntasin suoraan Luttojoen eteläpuolelle.

Bussia odotellessa matkakaverini sai houkuteltua minut punnitsemaan rinkkani Ivalon Matkahuollossa, mitä olin tarkoituksella vältellyt. Painoa oli vaatimattomat 34,5 kiloa, mutta totuuden nimissä on sanottava, että tässä oli mukana myös alkumatkalle tarkoitettua tuoretavaraa (tuoreleipää ja grillimakkaraa) – jopa 1.5 litraa limonadia. Todellinen alkumatkan paino ensimmäiselle kokonaisen päivän taipaleelle lienee ollut jossain 33 kilon paikkeilla eli aivan tarpeeksi.

Olin hankkinut rinkkani aikoinaan ulkomailta kuin sian säkissä, tietämättä kovinkaan paljon siitä, mitä ominaisuuksia rinkassani erityisesti tarvitsisin. Viimeistään nyt karjun kokoinen, mutta kanto-ominaisuuksiltaan erinomainen 93-litrainen säkkini (Mountainsmith Crestone II – ei enää tuotannossa) osoittautui kullan arvoiseksi. Painon sijaan olin ollut eniten huolissani tilan puutteesta, mutta lähes kaikki tavarat mahtuivat rinkan mustaan aukkoon ja iso rinkansuojus vielä rinkan päälle.

Raja-Joosepin pihapiirissä.

Perillä Raja-Joosepissa pikkubussin kuljettaja nosti bussin takaosaan survotun rinkkani pois kyydistä. Tässä ei kuitenkaan ollut vielä kaikki, vaan rinkkaa maahan laskiessani ojensi kuski minulle perään vielä pikkuruisen muovikäden. Käsi kuului joulupukille, joka oli matkalla Korvatunturille. Matka siis alkoi ikävissä merkeissä – reissukaverini käsi oli irti. Ensimmäiseksi illan taipaleeksi olin suunnitellut käveleväni ainoastaan muutaman kilometrin Luttojoen laavulle. Matkalla piipahdin Raja-Joosepin museoiduilla ja joen varressa komealla paikalla sijaitsevilla tiluksilla. Syrjäinen, mutta kodikas paikka teki suuren vaikutuksen.

Tunnelma vaelluksen alkaessa oli erinomainen, suorastaan huumaava. Sää oli komea – aurinkoinen ja kirpakka. Alkumatka taittui metsäautotietä pitkin. Ikäväkseni jouduin toteamaan, että metsä oli parturoitu kansallispuiston rajaan asti. Mieltä toki huojensi se, että tämän jälkeen edessä oli suuri erämaa, jossa suurempia poimintahakkuita oli tehty viimeisen kerran sodan jälkeen.

Luttojoen laavu (kartta) oli erinomaisella paikalla, lähellä joen ylittävää komeaa riippusiltaa. Olin vuokrannut reissua varten omaani noin kilon verran kevyemmän teltan (Hilleberg Akto), jota testatakseni pistin sen hetimiten pystyyn. Pienellä iltakävelyllä kävin katsomassa joen toisella puolella olevaa seuraavan aamun ylityspaikkaa. Veden ollessa ennätyksellisen alhaalla ei ongelmia pienen Kiertämäjoen ylityksessä (kartta) ollut odotettavissa.

Luttojoki.

PÄIVÄ 2: LUTONSILTA – JYRKKÄVAARA (13.8 + 5.6 km)

Harjuja, särkkiä ja hiekkaisia rantoja. Suomun kosket. Petojen jäljillä. Käsi kadoksissa! Kohtaamisia: Njavgoaivin naparetkue.

Luttojoen hiekkaisia törmiä.

Aamu valkeni pilvipoutaisena. Edessä oli ensimmäinen kokonainen vaelluspäivä painavan rinkan kanssa. Luton sivujoen, Kiertämäjoen ylityksen jälkeen taitoin matkaa helppokulkuisilla harjupoluilla. Komea Luttojoki virtasi hitaasti ja arvokkaasti hiekkasärkkien ja -törmien ohi. Vesi oli alhaalla ja välillä tein matkaa hiekkaisilla rannoilla tiiraillen samalla jälkiä mahdollisista eläinkunnan edustajista, välillä nousin korkealle harjulle joen yläpuolelle. Arka laulujoutsen lähti lentoon jo kaukaa minut huomatessaan, mutta toinen joutsen jäi joelle uimaan minua vastaan. Joutsenen ohitettuani näin syyn tälle erikoiselle käyttäytymiselle – joen vastarannalla kyyhötti kaksi isokokoista poikasta piiloutuneena osin rantatöyräiden alle. Lounaspaikakseni olin etukäteen ajatellut Suomunkönkään koskien luona olevaa nuotiopaikkaa (kartta), joka osoittautuikin erittäin hyväksi valinnaksi.

Suomunköngäs. Könkäänniska. Vastarannalla oli yksi joenvarren nuotiopaikoista.

Matka painavan rinkan kanssa oli sujunut yllättävänkin vaivattomasti, mikä epäilemättä selittyi helppokulkuisella ja kuivalla harjupolulla. Sääkin selkeni. Jokivartta eteenpäin kulkiessani vastaan tuli muutamia joesta aikanaan irti kuroutuneita lampareita, joiden vesi oli todella alhaalla. Kuiva syksy tarjosi hyvän mahdollisuuden jälkien bongaukseen kosteilla ja mutaisilla lampien ja jokien rannoilla. Heti alkuun näinkin vanhat karhun jäljet ja melko tuoreet suden jäljet.

Mutaiset rannat – otollisia paikkoja syksyiseen jälkien bongaukseen.

Loppumatkasta seurailin Pahaojaa, joka johti Jyrkkävaaran autiotuvalle (kartta). Matkalla oli ylitettävänä myös yksi pienehkö suoalue (kartta), mikä painavan rinkan kanssa ei ollutkaan aivan yksinkertainen juttu, varsinkin kun syvän suopuron yli oli hypättävä. Pehmeä laskeutuminen nenälleen turpeelle toki onnistui helposti. Pahaojan latvoilla lähellä tupaa oli useampiakin pieniä ja kauniita lampareita, jotka eivät hankkimistani ennakkotiedoista poiketen ja kuivuudesta huolimatta olleetkaan kuivuneet aivan kokonaan.

Sää oli upea. Komealla kankaalla olevalle Jyrkkävaaran tuvalle saavuttuani paistoi aurinko. Tilukset olivat tyhjillään. Huomasin pian, että jo aiemmin kovia kokeneelta joulupukilta uupui käsi. Tämä tietenkin harmitti, mutta päätin yhdistää yksinäisen etsintäpartioni pieneen iltalenkkeilyyn. Arvelin käden tippuneen jonnekin ylittämäni suon laitamille. Niinpä palasin pian takaisin jo kulkemaani polkua pitkin. Kättä ei löytynyt ja kampesin takaisin tuvalle tyhjin käsin, Jyrkkävaaran kautta. Kummastusta Jyrkkävaarassa herätti aikanaan kesken jäänyt puunkaato-operaatio. Pääasia oli, että Jyrkkävaaran kilpikaarnaiset männiköt olivat kuitenkin säilyneet vanhoina ja vaikuttavina.

Tein vielä illalla hämärän tullen pienet tulet tuvan edustan nuotiopaikalle päästäkseni eroon painavista grillimakkaroista. Tällöin tuvalle saapui myös toinen retkue. Niinpä en miehittänyt Jyrkkävaaran tupaa yön yli yksin. Erittäin mukavan herraseurueen, ”Njavgoaivin naparetkueen” (Ollin, Timon ja Askon) tapasin useaan otteeseen vielä tulevina päivinä – viimeisen kerran Anterinmukassa.

PÄIVÄ 3: JYRKKÄVAARA – MUORRAVAARAKKA  (16.1 km)

Pitkä päivä ja pientä hakemista. Loppuuko usko? Ensinäkymät tuntureille. Muorravaarakan "retkeilykeskus".

Painavan rinkan saattaminen selkään ei ollut ihan yksinkertaista.

Edessä oli ensimmäinen  kunnon vaelluspäivä – näin olin etukäteen ajatellut. Tehtävä päivämatka oli ”siirtymätaival”, jolla etukäteen ajatellen oli mielenkiintoista nähtävää edellispäivää vähemmän. Kuivat ja kepeät harjupolut vaihtuivat tavallisiin kivisiin jokivarren polkuihin, joilla joutui välillä etsimään kuivempaa ja kantavampaa askelmaa pehmeiltä rinnesoilta.

Alkumatka sujui helposti ja laskeuduin Jyrkkävaaran notkelmasta parin kilometrin matkan Muorravaarakan jokilaaksoon. Jonkin matkaa kuljettuani meinasin epähuomiossa lähteä seurailemaan Harrijokea. Joen ylittäville epämääräisille riu´uille tultuani ajattelin saapuneeni jollekin Muorravaarakanjoen palmikoivalle sivu-uomalle ja jatkoin jokivartta ylöspäin. Huomasin kuitenkin erheeni ajoissa ja palasin ”sillalle”. Hetken syvän Harrijoen uoman ylitystä (kartta) punnittuani päädyin konttaamaan riukujen yli. Riu´ut painuivat painoni alla vuorotellen ylös ja alas, enkä notkolle painuvien riukujen yli olisi varmasti pystyssä kävellen päässytkään. Harrijoen ylitys ei siis ollut kovinkaan tyylipuhdas, mutta se onnistui ilman uimista.

Joen toisella puolella kuivalla jokiterassilla oli mukava nuotiopaikka. Täällä näin pari ulkomaista retkeilijää telttoineen. Muorravaarakanjoella puolestaan oli pari luvatonta kalastajaa, joille huutelinkin, että koko Muorravaarakanjoki on aina rauhoitettu. Vaellusreitilleni osuvien jokien rauhoitukset ja syyskuussa alkavat rauhoitusajat (myös Nuorttijoella) olivat myös syynä siihen, etten itse ottanut pitkälle reissulle kalavehkeitä mukaan.

Yläjänkällä.Sollanpää.

Pysähtelin matkalla muutamia kertoja, mutta painavaa rinkkaa ei tehnyt mieli laskea alas selästä montakaan kertaa. Muutamissa kohdissa maisema avautui ja viereiset tunturit – Ruopimapäät ja Sollanpää – tulivat kunnolla näkyviin. Tunturimaisemien läheneminen piristi ajoittain jo melko raskaaksi käyvää matkantekoa. Nuudelit keittelin avoimessa maisemassa jokivarressa Isojänkän yläpuolisella nuotiopaikalla. Viimeisillä kilometreillä – pieniä, katkonaisia ja matalia harjuselänteitä ylös ja alas talsiessani tuli jo mieleen, tuliko painavan rinkan kanssa haukattua liiankin iso kakku. Perille kuitenkin pääsin ja teltan ehdin onnekseni pystyttää hyvissä ajoin – sopivasti ennen pienen sateen alkua.

Muorravaarakkaan (kartta) tuntui pakkautuvan melkoisen paljon yöpyjiä. Vaikka olin nähnyt päivällä ainoastaan pari kulkijaa, keräsi Muorravaarakka retkeilijöitä monesta eri suunnasta. Varauskammi oli käytössä, molempien tupien puolella oli yöpyjiä ja tuvan lähistöllä oli pystyssä muutama teltta. Tilaa ja omaa rauhaa toki laajalla alueella telttailijoille riitti ja tulipaikkojakin (jopa katoksella varustettuja) on alueella useampia. Sade lakkasi ja istuin iltaa telttani viereisellä tulipaikalla viimeisiä grillimakkaroita paistellen. Pilvisessä illassa seuranani nuotiopaikalla oli utelias naiskolmikko ja kädetön joulupukki.

PÄIVÄ 4: MUORRAVAARAKKA (PÄIVÄRETKI 15.6 km)

Huikea päivä: Pirunportti. Päiväunet Paratiisikurussa. Mustikkaa! Avaruutta ja autiutta Lumipäällä. Lumikurun puistokoivikko.

Aamulla herätessä tunsi kyllä kävelleensä edellisenä päivänä – jalat olivat aluksi aivan tönkkönä. Ne kuitenkin vertyivät hiljalleen aamutoimia tehdessä. Painavan rinkan kanssa kulkeminen jäi onneksi tänä päivänä väliin, sillä edessä oli pitkä päiväretki tunturiin ja sen jälkeen toinen yö Muorravaarakassa. Mukaani retkelle pakkasin täyden päivävarustuksen – lämmintä vaatetta, eväitä ja keittimen. Sää oli aamulla hiukan kosteudesta utuinen, mutta poutaa lupaileva. Kahlasin vähävetisen Muorravaarakanjoen yli ja nousu tuntureille alkoi.

Matkanteko ilman rinkkaa, vaihteeksi päivärepun kanssa tuntui jalkojen kipuilusta huolimatta taivaalliselta. Muutaman sadan metrin nousu sujui sutjakkaasti, vaikka alati kohenevia maisemia pitikin pysähdellä aika ajoin ihmettelemään. Ensimmäisenä etappina oleva Pirunportti (kartta) läheni nopeasti. Pirunportti on ns. ylitysuoma, joka on uurtunut tunturien väliseen satulaan jääjärven purkautuessa tunturijonon länsipuolelelta Muorravaarakkaan viimeisen jääkauden loppuvaiheessa.

Tulinen Tiuhtelmapään rinne.Pirunportti.Avarat tunturimaisemat ja Ukselmakuru.

Sää alkoi odotusten mukaisesti selkiintyä. Komean Pirunportin satulan jälkeen avautui avara tunturimaisema, jota kohden harpoin maisemia ahnehtien. Nyt, keskellä kansallispuistoa sijaitsevaa tunturimassiivia ihastellessa jo tuntui, että matka oli täyttänyt tarkoituksensa – olin saanut sen, mitä olin tullut hakemaan. Ja silti, menossa oli vasta vaelluksen kolmas päivä.

Paratiisikuru.

Ukselmapään pohjoisharjannetta ylittäessä avautuivat näkymät hiljalleen myös Paratiisikuruun, jonka koivumetsät työntyivät laakson pohjalta ylemmäs kohti eteläistä paisterinnettä ja kurun päätyä. Kivikkoisten ja karujen tuntureiden keskellä paikan vehreys korostui. Paratiisikuru alkoi paljastaa nimensä mukaisen luonteensa jo kuruun  laskeutuessani – rinteet olivat täynnä mustikoita. Kurun perukoilla häämötti komea, joskin vähävetinen putous ja sen alapuolella oli viehättävä lampi. Aurinko alkoi paistaa ja kurun pohjalle laskeutuessa tuuliset tunturit vaihtuivat hemmottelevaan lämpöön. Ei ole ihme, että yöpyminen kurussa on kielletty – leiripaikkana kuru olisi mitä mainioin ja yöpyjien myötä kurun parhaat leiripaikat kuluisivat käytössä nopeasti.

Paratiisilampi.Paratiisikurun eteläpääty ja putous.Puronvarren luhdan kasvustoa.

Tutustuin kurun pohjukkaan rauhassa ja tapasin paikalla muutaman retkeilijän. Kaikki patikoijat tuntuivat kerääntyneen ihastelemaan paikan erityistä luonnetta kukin eri suunnasta (Sarvijoelta, Ukselmakurusta tai Luirojärveltä). Itse olin ainoa Muorravaarakasta kurulle tuona aamuna lähtenyt patikoija. Lopulta laskeuduin kurun pohjaa pitkin alemmas, aika ajoin komeassa katajikossa, etsien samalla sopivaa paikkaa lounaalle. Mukava, tyyni paikka löytyi tunturikoivikosta, kurun pohjalla laskevan puron varresta. Söin, keittelin kahvit ja haroin naamaani jälkiruuaksi mustikoita viereisestä varvikosta. Aterian päätteeksi nukahdin auringon lämpöön.

Nokosten jälkeen nousin takaisin tunturiin jyrkkiä Siliäselän rinteitä pitkin.  Laakeille lakiosien tunturinummille (kartta) noustuani olivat näkymät hulppeat. Etelässä häämöttivät laajat ja karut paljakat, Sokosti ja sen sivuhuiput. Lännessä olivat Luirojärven laakso, Lupukkapää ja jyrkkärinteinen Joukhaispää. Huomioni kiinnittyi erityisesti Pälkkimäjoen välkehtivään laaksoon ja jo tuolloin tein päätöksen, että Pälkkimäjoelle oli vielä paluumatkalla päästävä.  Muutama poro laidunsi nummilla ja väistyi tieltäni, kun jatkoin matkaani kohti Lumikurua.

Sokosti ja Siliäselän nummet. Lupukka- ja Joukhaispää.

Paratiisikurun jälkeen myös Lumikuru onnistui tekemään vaikutuksen kauneudellaan. Laskeuduin alas kurun eteläisempää haaraa (kartta) pitkin, mistä löysin lopulta myös laakson pohjalla kulkevan polun. Saavuttuani koivikkoon oli laskevassakin auringossa jo todella lämmin.  Kurun pohjalla virtaavan puron varrelta löytyi hieno taukopaikka. Virittelin keittimen kuntoon, kuvasin upeaa ruskan värjäämää puistomaista koivikkoa sekä kurun pohjalla laskevaa rehevän kasvuston ympäröimää ja välkehtivää tunturipuroa. Varvikko pursusi täälläkin valtavasti mustikkaa. Elämä tuntui juuri sillä hetkellä lähinnä täydelliseltä.

Lumikuru.Tunturipuro.

Upea päivä oli päättymässä auringonpaisteeseen. Muorravaarakkaan ei Lumikurusta ollut enää paljonkaan matkaa. Patikointi sujui joutuisasti loivasti laskeutuen ja aika ajoin komeita aihkeja ihastellen. Perille saavuttuani huomasin, että Muorravaarakka oli hiljentynyt. Edellisen illan hulina oli vaihtunut lähes täydelliseen hiljaisuuteen. Ainoat paikalle saapuneet yöpyjät olivatkin vanhoja tuttuja Jyrkkävaarasta: ”Njavgoaivin naparetkue” oli saapunut paikalle jo aiemmin Sarviojalta, Paratiisikurun kautta. Loppujen lopuksi molemmat retkueet päätyivät yöpymään teltoissa. Tuvan molemmat puolet sekä kammi jäivät kokonaan tyhjilleen. Jo heti alkuun erinomaisesti onnistuneen retken kokemuksia vaihdoimme iltanuotiolla istuskellen.

PÄIVÄ 5: MUORAVAARAKKA – ANTERINMUKKA (9.7 + 6.3 km)

Tiuhtelman satulassa. Kuusimetsien pohjoisrajoilla. Kevyt päivä Kaarreojalla. Iltakävely Rovanpäälle. Ensimmäinen sauna!

Päivän etapille oli molemmilla retkueilla sama päämäärä – Anterinmukan sauna. Ensin oli kuitenkin tehtävä melko raskas, reilun kahdensadan metrin nousu Tiuhtelmapään satulaan. Olin ajatellut kiertää Anteripään tunturipaljakan kautta, mikäli kunto painavan rinkan kanssa olisi kohdallaan ja sää suotuisa. Tiuhtelman satulaan (kartta) päästyäni tein kuitenkin päätökseni jatkaa suoraan alas kohti Kaarreojan laaksoa ja Anterinmukkaa. Sää vaikutti epävakaalta. Muutaman kilometrin ylimääräinen lenkki raskaassa maastossa ja tuulisessa tunturipaljakassa ei mahdollisen sateen yllättäessä olisi ollut kovinkaan miellyttävä vaihtoehto.

Katse Pirunportille vielä kerran.Kynttiläkuusikkoa Kaarreojalla.

Satulasta alas laskeutuessani ihailin komeaa näkymää ja ensimmäisiä matkan varrelle sattuneita kuusimetsiä. Oltiin aivan Suomen kuusimetsien esiintymisen pohjoisrajalla ja täällä kuuset olivat komeita kynttiläkuusia, siperiankuusia. Loivasti laskeutuva helppokulkuinen polku vei nopeasti tunturipaljakasta matalaan metsikköön ja Kaarreojan varteen, missä pysähdyin syömään pienen sivupuron ylitettyäni.

Matka Kaarreojaa pitkin oli helppo. Laskua Tiuhtelman satulasta oli yhteensä parisataa metriä. Pysähdyin vielä toisen kerran jokivarteen komeiden jokitörmien päälle ennen saapumistani Anterinmukkaan (kartta). Matkalla mietin jo iltaohjelmaa ja katselin kaihoisasti Anterinmukan lähellä olevaa Rovanpään huippua (kartta). Perillä olin ajoissa, joten iltakävelylle oli reilusti aikaa.

Tuvalla. Isolla kuistilla oli tilaa varusteiden huoltoon.

Niin kun lähes kaikilla alueen tuvilla, on myös Anterinmukan tuvalla oma mielenkiintoinen historiansa. Alunperin Keskon omistama, ja Keskon kämppänäkin tunnettu autiotupa tuli Metsähallituksen hallintaan kansallispuiston perustamisen yhteydessä. Järeistä hirsistä tedyssä kämpässä on erillinen eteinen, jossa on myös keittomahdollisuus. Loppujen lopuksi yövyinkin tässä omassa ”yksiössä”.  Kun jokirannassa oli käytettävissä vielä sauna, oli yöpaikka erämaaolosuhteissa vähintäänkin luksusta. Anterinmukassa on myös erittäin hyviä kuivia telttapaikkoja ja keittokatos.

Aikani levättyäni saapui paikalle myös ”naparetkue” ja aloin tehdä lähtöä Rovanpäälle. Sauna luvattiin lämmittää valmiiksi ja samalla kerroin tulevani takaisin ennen pimeää – muussa tapauksessa olisi etsintäpartiolle töitä. Mukaan pakkasin taas pikkurepun ja päiväretkivarustuksen. Tuvalta  lähtiessäni seurailin alkuun Anterinjokea ja joen yli menin Anterin ja Kaarreojan yhtymäkohdasta (kartta). Alkuun kävelin valmista polkua pitkin Rovanpään ja Mukkavaaran väliselle kurulle, josta suuntasin suoraan kohti Rovanpään huippua.

Rovanpään huipulla. Alhaalla Anterinjoki.

Sää oli melko pilvinen, mutta näkymät huipulta komeat. Huipun eroosiojäänteet – toorit antoivat suojaa tuulelta sen verran, että paikalla oli juotava kahvit. Anterinjoen laakso kimmelsi etelässä, pohjoisessa kohosi Kuikkapää – Sokostin ja Ukselmapään jälkeen alueen kolmanneksi korkein tunturi. Alas laskeuduin suorinta reittiä suuntimalla ja Kaarreojastakin pääsin yli ilman painavia kantamuksia helposti – kiveltä kivelle hyppien.

Alas laskeuduttuani oli tuvalle tullut naparetkueen ja minun lisäkseni lisää  muita kulkijoita, joiden kanssa oli mukava istua iltaa ja vaihtaa kokemuksia. Täynnä tupa ei kuitenkaan ollut, vaan tilaa oli riittävästi. Yöpyjiä ison tuvan puolella oli lopujen lopuksi viisi, pihalla oli yksi teltta. Jokainen kävi saunomassa vuorollaan. Osa kulkijoista pulahti myös jokeen, jossa kirkasvetisellä, kosken alapuolisella suvannolla on syvyyttä useita metrejä.

Matka Anterinmukasta jatkui yhä syvemmälle erämaahan. Joulupukki odotti kovasti Korvatunturille pääsyä, emmekä välttyneet matkallamme mitä yllättävimmiltä kohtaamisilta.

---

Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia joissa esiintyy kirjoittaja itse. Niistä kiitos kuuluu Ollille, Askolle ja Timolle.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

MUKANA KULKENEET PAPERIKARTAT: 

Ahola, Joel (2011): Saariselkä, Retkeilyopas ja kartta  1:50 000.

Koilliskaira (1992), Ulkoilukartta 1:100 000.

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Urho Kekkosen kansallispuisto)

Kansallispuiston yleiskartta ja palvelut.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

Advertisement