PÄIVÄRETKI: EVON RETKEILYALUE 21.6.2014

REITTI: Haarajärvi - Hakovuori - Hakojärvi - Vaarinkorpi - Sorsakolu - Haarajärvi + Kotisten aarnialue. 9.2 + 2.2 km. 

VAELLUSKAVERI: Vesku.

HUIPUT: Vanhojen metsien saarekkeet ja Kotisten aarnialue. Pienet järvet. Rehevät puronvarsi- lehdot. Siirtolohkareet. Keskikesän vehreys. 

ERIKOISTA:Lohkareluola. Juhannus!

ALUKSI

Evo oli ollut pitkään niin lähellä mutta silti niin kaukana. Oli vihdoinkin aika korjata aukko sivistyksessä ja käydä kurkkaamassa laajaa Evon retkeilyaluetta, jolla riittäisi kokoa vaikka muutaman päivän vaelluksellekin. Matkaa Helsingistä Evolle on noin 140 kilometriä. Mikäli alueella suunnittelee tekevänsä pienen vaelluksen, pääsee Evolle melko kätevästi myös busseilla.

Kansallispuistoihin verrattuna saa retkeilyalueet aina hiukan kavahtamaan. Tämä johtuu lähinnä siitä, että metsiä käsitellään näissä paikka paikoin kovallakin kädellä ja toisaalta hiukan löyhemmät säännöt eivät aina takaa kansallispuistojen kaltaista rauhaa. Tämän vuoksi valmistauduimme tälle reissulle sillä periaattella, että kaivetaan ne vanhat metsät esiin jo etukäteen. Tämä onnistui helposti mm. Evon Natura-alueen luontokohdekartoitusten avulla. Osin näihin perustuen suunnittelimme mukavan päiväretken Evon pohjoisosien vanhimpiin metsiin. Erikseen käväisimme vielä Kotisten aarnialueella. Monenlaisia iloisia yllätyksiäkin tuli reissulla vastaan.

HAARAJÄRVI – SORSAKOLU – HAARAJÄRVI 9.2 KM

Haarajärven parkkipaikalle (kartta) löytääkseen oli jo luettava karttaa, eikä syrjäisellä paikalla ollutkaan paikalle saavuttuamme kuin yksi auto – hiljaista siis. Puolisen kilometriä metsäautotietä pitkin lontosteltuamme käännyimme metsään, Hakovuorelle johtavalle polulle. Sää oli alkuun hiukan tuhruinen, taisipa siinä muutama tippakin tulla taivaalta, mutta ilma oli raikasta.

Hakovuorella.

Komealta kalskahtava Hakovuori (kartta) on korkea ja jyrkkäpiirteinen kukkula, jonka sateen liukastamilla kallioilla sai olla varovainen. Aatokset Hakovuorilla liukastellessa taisivat olla komeista maisemista huolimatta jo alueen vanhoissa metsissä. Liekö tämä herpaannuttanut ajatukset niin, että kalliolta laskeutuessamme hukkasimme oikean polun. Palasimmekin takaisin tielle – toki eri paikkaan kuin metsään lähtiessämme. Tämä ei sinällään haitannut, sillä matkalla törmäsimme hienoon puronvarteen saniaisineen. Näitä reheviä puronvarsilehtoja tulikin kulkemallamme reitillä vastaan useasti – toinen toistaan komeampia.

Suuntana oli nyt Hakojärvi ja sen rannalla olevat korkeat kalliot (kartta) – hyvä taukopaikka. Lenkki sinne tehtiin hiukan kierrellen – päätimme kulkea (heikosti) merkittyjä reittejä pitkin. Hakojärven rannoilla pääsimme jo kuljeksimaan vanhemmissa luonnonmetsissä ja samalla Evon järvialueen luonnonsuojelualueella, joka kuuluu rantojensuojeluohjelmaan. Hakojärven kallioilla oli hyvä huokaista ja kahvitella järven rauhoittavaa selkää katsellen. Kiinnitimme huomiomme myös järven etelärannan komeisiin metsiin, jonne matka seuraavaksi jatkuisi. Pienistä poluista päätellen on näillä seuduilla vain vähän kulkijoita.

Hakojärvi.Hakojärven kuusikossa.

Kalliolta laskeuduimme kunnioitettavan ikäiseen kuusikkoon. Pienet myrskytuhot uudistivat vanhaa kuusikkoa luontaisella ja kiintoisalla tavalla. Pienistä paloistakin näyttivät vanhimmat kuuset selvinneen. Rannan lähellä kulkiessamme pilkotti mäen harjalla häiritsevästi suuri avohakkuuaukea (ilmakuva). Tätä emme kuitenkaan viitsineet nousta katsomaan. Aukea lienee saatu aikaan juuri ennen alueen suojelustatuksen muutosta.  Ilmakuvilta päätellen uudistuminen tapahtunee nyt kuitenkin luontaisesti, sen verran epätasaisesti jakautuneelta tuore taimmikkokuvio näyttää.

Vanhoista metsistä nousimme metsäautotielle, jota pitkin kävelimme  Sorsajärvelle, lähelle Vaarinkorven laavua. Tiellä kävellessämme ylitimme myös Hakojärvestä Sorsajärveen laskevan puron ja sitä ympäröivän luhdan. Metsäautotien toimiessa rajana retkeily- ja suojelualueelle, ei tämä jäänyt maastoa tarkkailemallakaan epäselväksi – raajaa viilsivät ”metsänhoidolliset toimenpiteet”. Poutaantuva sää piti mielialat hakkuuraiskioista huolimatta korkealla. Metsäautotiellä vastaamme tuli myös meitä jo kauempaa haukkunut koira. Koiran kanssa liíkkunut herrakaksikko oli pystyttänyt hiukan erikoisen näköisen leirinsä tien varteen. Leirin ohittaessamme kirosimme koiria irrallaan pitäviä retkeilijöitä: Puolustushaukkua haukkuva, kovalla vauhdilla kohti juokseva iso ja tuntematon koira ei herätä suurta luottamusta.

Matka jatkui tämän jälkeen taas metsän puolella. Vaarinkorven laavu ja nuotiopaikka (kartta) Sorsajärven rannalla näytti mukavalta. Siellä olikin pari retkeilijää purkamassa juhannusleiriään. Laavun ollessa aivan metsäautotien vieressä, sopii se yöpaikaksi vaikka liikuntarajoitteisille. Ohitimme paikan kuitenkin nopeasti, sillä nuotiolla oli tarkoitus istuskella vasta Sorsakolulla. Sinne kävelimme valoisien männiköiden läpi – alkuun Sorsajärven rantoja kiertäen.

Halkeama.

Matkalla vastaan tuli pikkumökin kokoinen ja kahtia haljennut siirtolohkare. Tätä oli jäätävä hetkeksi ihmettelemään. Valtavia siirtolohkareita näimme reissullamme vielä useaan otteeseen. Jäinkin miettimään syytä lohkareiden suureen tihentymään alueella.

Saniaiset.

Sorsakolulle (kartta) saapuessamme kahlasimme vaikuttavan kokoisten sananjalkojen seassa ja ylitimme Sorsa- ja Savijärven välissä olevan laskupuron pientä siltaa pitkin. Jos olisimme olleet lapsia, olisi tällä rastilla viivähtänyt tovi jos toinenkin. Nyt emme kehdanneet lähteä ryömimään sananjalkojen sekaan – ja alle. Sorsakolun laavu on rakennettu hienolle paikalle, kahden järven väliselle kannakselle. Täälläkin kulkijoita tervehtii valtava siirtolohkare ja sen takana kohoaa vielä kallio, jonka päältä avautuu näkymät Savijärvelle. Laitoimme juhannuspäivän kokon nopeasti pystyyn.

Sorsakolun laavulla.

Evon alueen paljastuessa jään alta on eletty suurten mullistusten aikaa. Suomea peittänyt mannerjään reuna oli ehtinyt sulaa jo keskiseen Suomeen saakka. Uusi kylmempi vaihe sai jäätikön vielä laajenemaan ja lopulta pysähtymään Salpausselkien kohdalle. Toisen Salpausselän katkonainen linja kulkee Evon eteläosien halki. Alueelle maa-ainesta jäätiköltä syöttäneet joet sekä niiden paikkaa nykyisin osoittavat harjut ovat nähtävillä alueella selvästi Evon alueen keskellä (Syrjänalusenharju, kartta). Mannerjäätikön sulaessa sen reunasta irtosi suuria jäävuoria, jotka jäivät kellumaan aluetta peittäneeseen Baltian jääjärveen. Sulaessaan jäävuoret ovat tiputelleet suuria kivenjärkäleitä myös Evon ylängölle. Pian jään reunan sulamisen alettua Evon alueella on Baltian jääjärvi purkautunut. Vesi Itämeren altaassa laski tuolloin hujauksessa lähes 30 metriä ja suuri osa Evosta paljastui veden alta. Aikaa tästä tapahtumasta on kulunut jo 11 500 vuotta.

”Hiilikautista” puronvartta.

Tulisteltuamme matka jatkui. Nyt edessämme oli odotettavissa lisää vanhoja luonnonmetsiä ja pieniä järviä. Pian Sorsakolulta lähdettyämme ohitimme upean puronvarren saniaisineen. Keskikesän komeat, rehottavat saniaiskasvustot saivat tunnelman kohoamaan ja mielikuvituksen laukkaamaan. Tuntui hetkisen siltä, että olimme hypänneet ajassa taaksepäin sanikkaisten hallitsemalle hiilikaudelle.

Erämaan tuntua. Eväjärvi.

Korkeassa ja vanhassa kuusimetsässä oli mukava kulkea. Puron jälkeen ylitimme korkean Haara- ja Eväjärven välisen harjanteen. Eväjärven rantamilla oli jo erämaista tunnelmaa – metsät ympärillä olivat luonnontilaisia ja vanhoja, rannat mökittömiä. Täällä oli hyvä hengittää.  Pian törmäsimme jälleen suuriin siirtolohkareisiin. Tällä kertaa jättimäinen lohkare oli hajonnut useampaan osaan ja niiden välissä oli miehenmentäviä halkeamia ja pieniä lippaluolia. Pikkupoikamaisella innostuksella kiertelimme, kaartelimme ja kuvasimme lohkareita odottaen mielenkiinnolla sitä, mitä seuraavan kulman takaa paljastuisi.

Pieniä ihmeitä. Zoom.Elämää siirtolohkareella.Nyt on kivaa. Lippaluolamies.

Lohkare pyöritti meitä sen verran, että lähdimme sieltä väärään suuntaan. Emme olisi tätä nopeasti edes huomanneet, ellemme olisi tulleet piakkoin kovin tutunnäköiseen risteykseen. Karttaan kaikkia alueen polkuja ei ole merkitty, enkä ole tänäkään päivänä täysin varma siitä, miten pienen roiskaisumme onnistuimme tekemään ja missä suuri lohkare aivan tarkalleen sijaitsee. Ketunlenkki tuli joka tapauksessa tehtyä ja komealle lohkareelle saimme siis saapua vielä toisenkin kerran. Loppumatka autolle taittui sutjakkaasti – tällä kertaa oikealla polulla.

Järkäle – Evon buddha.

Aikaa oli ja suuntasimme sunnitelmiemme mukaisesti vielä Kotisten aarnimetsään, joka edustaa alueen vanhimpia luonnonmetsiä. Vanhoja metsiä Evolta löytyy myös Sudenpesänkankaalta (kartta), missä emme tällä kertaa vierailleet.

KOTISTEN AARNIALUE 2.2 KM

Valkea-Kotisen aarnimetsää.

Kotisten aarnialueelle ajelimme metsäautoteitä pitkin, joita Evolla riittää. Nämä ovat pääosin retkeilijöiden käytettävissä, eikä niitä ole suljettu tai puomitettu. Tiheä metsäautotieverkosto helpottaa tietenkin liikkumista alueella, mutta samalla se heikentää alueen luontoarvoja ja erämaisuutta. Vesku mietti matkatessamme huonokuntoisella tiellä lähinnä auton öljypohjaa ja minä luin karttaa. Hyvä parkkipaikka löytyi metsäautotien mutkasta (kartta), josta aarnialueen reunaan oli matkaa ainoastaan muutama sata metriä.

Heti aarnialueelle saavuttuamme oli tunnelma aivan toinen, kun suhteellisen valoisilla Evon Järvialueen metsillä. Lahopuuta oli valtavasti pitkin ja poikin, jättimäisiä haapoja, kasvoi kaikkialla ja metsiä verhosi taianomainen hämärä.  Alueen keskellä sijaitsevalla Valkea-Kotisen lammella (kartta) ja sen lähistöllä pääsimme aivan toisenlaisiin tunnelmiin. Scifi-henkiset mittalaitteet loivat melkoisen kontrastin vanhalle metsälle. Kotisten aarnialueella tehtävillä tutkimuksilla (mm. Metla) on oma tärkeä osansa ilmastonmuutoksen selvittämisessä. Täällä mitataan esimerkiksi hiilidioksiditasetta ja metsien keräimiä käytetään esimerkiksi puista tippuvan karikkeen määrän selvittämiseen. Kotisten suojelualueella polkujen ulkopuolella liikkumista tulisi välttää ja mittalaitteet on tietenkin jätettävä rauhaan.

Erilaisia keräimiä tutkimusalalla. Tutkimuslautta. Taustalla Kotisten komea aarni.

Kotisten aarnialue oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Lammen kierrettyämme ja autolle auringonpaisteessa palattuamme tuntui taas kerran turhauttavalta: Miten mitättömiä sirpaleita Kotisten aarnimetsien kaltaiset alueet kaikista Etelä-Suomen metsistä ovatkaan! Veskua puolestaan turhautti enemmän loppupätkän ryteikkö. Eteläisessä Suomessa jotain vastaavaa olen nähnyt Seitsemisen kansallispuistossa, jossa Multiharjun monisatavuotiset männyt jatkavat elämäänsä omaan vakaaseen tahtiinsa, jonkun aina silloin tällöin sortuessa ikänsä ja painonsa alle. Toinen hyvä paikka eteläisen Suomen vanhojen metsien tunnelmaan pääsemiseen on esimerkiksi pieni Pyhä-Häkin kansallispuisto.

Evo yllätti positiivisesti. Ehkäpä myös omaa epäilevää asennetta valtion retkeilyalueita kohtaan olisi vara tarkistaa. Keskikesän kukoistus, metsien vanhimmat osat, rehevät purot ja jättimäiset siirtolohkareet tekivät juhannusretkestä todella onnistuneen. Joku toinen kerta olisi mukava tutustua alueeseen esimerkiksi pienellä viikonloppuvaelluksella – vaikka lasten kanssa. Mikäli alueelle tulisi mentyä päiväretkelle, suuntaisin sillä kertaa Evon eteläisiin ja kaakkoisiin kolkkiin – Sudenpesänkankaan metsiin ja Syrjänalusen harjulle.

---

Kuvat kirjoittajan ottamia, lukuunottamatta kuvaa Kotistenkankaan keräimistä ja kuvia joissa kirjoittaja itse esiintyy. Näistä kiitokset Veskulle.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

MUKANA KULKENEET PAPERIKARTAT: 

Evo, Päijänne, Ilvesvaellus – Ulkoilukartta, 1:25 000.

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Evon retkeilyalue)

Retkeilyalueen yleiskartta ja palvelut.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

Advertisement