PÄIVÄRETKI: NUUKSIO 24.6.2014

REITTI: Siikaranta - Iso-Holma - Kattila. 8.5 + 0.9 km.

VAELLUSKAVERI: Petra.

HUIPUT: Uusia lampia. Ympyrkäisen kalliot. Iso-Holma ja Vähä-Holma. Vaihtelevat säät.

ERIKOISTA: Naamakivi.

ALUKSI

Nuuksio on moneen kertaan koluttu paikka ja silti sieltä löytyy aina jotain uutta katseltavaa ja koettavaa. Pitkiin aikoihin en ollut aloittanut retkeäni Siikarannasta. Sinne pääsee busseilla helposti Espoon Leppävaarasta. Tarkoitus oli kävellä Kattilaan, josta taas saisi paikallisbussin kaupunkiin (Espoon keskukseen). Todellista eräretkeilyä siis, mutta samalla niin hienoa – paikallisbusseilla kansallispuistoon. Mukaani sain tällä kertaa Petran, jolle Nuuksio oli vielä melkolailla tuntematon paikka. Nyt puistosta saatiin sekin huomioon ottaen mukava läpileikkaus – etelästä pohjoiseen. Ja Nuuksion kuuluisia kallioita ja lampia – niitä riitti tällekin reissulle lukuisia.

SIIKARANTA – ISO-HOLMA 5.2 KM

Siikarannan opistolta (kartta) alkanut taival oli alkuun ehkä hiukan tympeä, mutta Kolmoislammille päästyämme alkoi kansallispuisto antaa jo parastaan. Reitin varrella, Kolmoislampien keskimmäisellä lammella (kartta) karut lammet, kuivat kalliot ja rehevät puronvarret kohtaavat hienolla tavalla.

Laskupuro Kolmoislammilla.Kolmoislammit.

Lammilta nousimme hiukan reitin syrjään, viereisen korkean kallion laelle (kartta), josta avautuikin komea näkymä alla olevalle ja muuten piiloon jäävälle suolampareelle, Kukkoilammelle. Mistähän lienee tämäkin lampi nimensä saanut? Ainakin jotain erityistä on lammella joskus käyty tekemässä … Matkaa olimme (Helsingistä saakka) tehneet jo sen verran, että tässä oli hyvä pysähtyä pienelle tauolle, kaivaa esiin hyvät eväsleivät ja kahvit sekä nauttia näkymistä.

Holma-Saarijärven saari (ja mukava leiripaikka).

Kolmoislammilta matka jatkui Holma-Saarijärvelle (kartta), jossa on tullut joskus yövyttyäkin – omassa saaressa. Sinne oli Kolmoislammilta matkaa enää puolisen kilometriä. Sää suosi. Lämmin poutapilvinen päivä oli kävelemiseen erinomainen, eikä hissukseen edetessä tarvinnut hikoillakaan. Saarella oli jonkun verran patikoijia ja leiripaikalle kurkattuamme jatkoimme takasin ”mantereen” puolelle pientä siltaa pitkin. Tämän jälkeen jatkoimme matkaamme järven länsirannalla pitkoksia pitkin.

Nyt suuntasimme uusille lammille ja edessä oli minullekin tuntematon lyhyt taival Ympyrkäisenlammelle ja Pitkälle Saarijärvelle. Vaikka polkuja ei täällä kartalle ole merkittykään, on Nuuksiossa aina ollut sen verran kulkijoita, että mukavilla lampien rantoja seurailevilla reiteillä ei polkuja tarvitse neitseelliseen maastoon itse tallata. Täälläkin seurailimme koko matkan ajan valmiita, joskin melko pieniä ja mukavia polkuja. Ympyrkäisen pohjoispuolella nousimme korkealle ja komealle kalliolle (kartta). Jyrkältä kalliolta olikin hyvät näkymät ja pystysuora pudotus Ympyrkäisen ja Pitkän Saarijärven väliseen laaksoon. Näkymät taivaalle puolestaan antoivat ymmärtää, mitä oli tulossa. Tyynessä päivässä taivas alkoi tummua siihen malliin, että sadetta oli odotettavissa.

Nuuksiolle tunnusomaisia lampia (Ympyrkäinen) …… ja kallioita.

Ennen lounasta, Iso-Holman nuotiopaikkaa, oli edessä vielä yksi pieni järvi, Pieni Saarijärvi, jonka itäisiä rantoja reunustivat mukavat kalliot. Istuskelimme ja kuvailimme täälläkin aikamme. Järven keskellä oli (ilmeisesti rakennettu) pesimälautta ja järvellä uiskentelikin sorsalintu. Pesivää lajia emme kauempaa ja ilman kunnon kiikareita kuitenkaan saaneet määritettyä. Ajatuksenamme oli käydä vielä pienellä Sarvilammella, mutta viimeistään uhkaava sade teki sunnitelmamme tyhjiksi. Aloimme hötkyillä lammelta kohti taukopaikkaa. Sen verran kiireestä oli haittaa, että kaarsimme valmista polkua pitkin kävellessämme huomaamattamme kohti länttä. Tajusimme tämän kuitenkin sen verran ajoissa, että kurssin saimme korjattua, ennen kun ylimääräisestä lenkistä tuli kovinkaan pitkä. Sade alkoi. Odottelimme ukkoskuuron laantumista keskellä harvaa metsää turvallisesti sen muhkeimman ja korkeimman löytämämme kuusen suojissa. Selvisimme kuivina. Ja hengissä.

Iso-Holmalla.

Oli kovin rauhallista. Sateen heikennyttyä kävelimme viimeiset sadat metrit Iso-Holman nuotiopaikalle (kartta), sille jälkimmäiselle ja paremmalle, aina järveen pistävän niemen kärkeen saakka. Myös Iso-Holmalla on toisinaan tullut yötä vietettyä ja itse pidän tätä paikkaa Nuuksion mukavimpana, rauhallisena leiripaikkana. Nuotiopaikan halkovajalla kyyhötti sateen loppua odottamassa nuori matkamies, jonka kanssa vaihdoimme kuulumisia. Pohjoismaiden turneella oleva sveitsiläinen oli viettämässä muutamaa päivää Nuuksiossa, vaikuttaen erittäin tyytyväiseltä kansallispuiston antiin ja maisemiin.

ISO-HOLMA – KATTILA + HIIDENKIRNUT 3.3 + 0.9 KM

Nuotiotulilla evästeltyämme jatkoimme matkaamme Iso-Holman itärannan korkeille kalliolle. Täällä voi seurailla pientä polkua, joka johtaa Vähä-Holmalle (kartta) ja edelleen pohjoiselle metsäautotielle. Näiden väliin jää vielä vaikuttava, pieni murroslaakso (kartta). Tämä reitti kuuluu epäilemättä Nuuksion komeimpiin, mikäli näitä jonkinlaiseen arvojärjestykseen voi laittaa. Vähä-Holmankin rantoja reunustavat komeat kalliot ja sateen raikastamassa ilmassa oli hyvä kulkea.

Iso-Holman kallioilla.Nuuksion kivettynyt menninkäinen.

Viimeisen kilometrin kävelimme metsäautotietä pitkin (kartta), jonka varrella meitä ilahdutti Nuuksion kivettynyt menninkäinen – häijyn näköisesti virnuileva naamakivi. Kattilaan saavuttuamme oli bussin lähtöön vielä aikaa, joten käväisimme vielä lähistöllä olleella hiidenkirnulla. Hiidenkirnulle (kartta) on tieltä pieni opaste ja se on samalla Espoon ja Vihdin kuntien rajamerkki. Matkaa kirnulle oli hiukan enemmän kun olimme kuvitelleet. Taisinpa siinä hiukan happamasti epäillä, että mahtoikohan pienen kirnun takia tehty matka olla vaivan arvoinen, kun keskeltä kaupunkia Pihlajamäestä löytyy paljon isompiakin! Tähän totesi Petra jotenkin siihen malliin, että kaipa sinulla reikien takia on pidempiäkin matkoja joskus tullut tehtyä. Niin.

Reikä. Hiidenkirnu Vihdin ja Espoon rajalla.

Bussia odottelimme palattuamme vielä jonkin aikaa ja seuraa meille pitivät Nuuksion kesätyöntekijät – Kattilan maisemaa hoitavat lampaat. Lueskelimme siinä vielä samalla Petran hankkimaa uutta Nuuksion opasta, josta saimme lukea kirnusta nimensä saaneen ”Helfwetin Kattilan” tilan moninaisista vaiheista. Erityisesti mieleen jäi Eljas Erkon lyhytaikainen omistus: Pakkohuutokaupasta tilan ostanut Erkko halusi perustaa paikalle lepokodin sanomalehtensä työntekijöille, mutta tila meni myyntiin nopeasti. Tarina kertoo, että käärmeen puremaksi joutuneelle Erkon rouvalle metsä ja sen elävät olivat liikaa. Funkistyylinen komea huvila nousi paikalle vasta tämän jälkeen. Nykyisin huvila on Metsähallituksen omistuksessa, mutta matkailuyrityksen käytössä ja siellä voi paitsi saunoa, myös majoittua. Sieltä saa lisäksi tilausravintolapalveluja.

Kattilan lampaat.

Nuuksion retkemme oli erittäin onnistunut ja kuurosade toi retkeen oman piristysruiskeensa. Nuuksion pienet järvet, lammet ja kalliot jaksavat ilahduttaa joka kerralla. Muita kulkijoita oli vähän. Vinkkinä niille, joita Nuuksion ”ruuhkat” kauhistuttavat, kannattaa oikeastaan muistaa vain pari seikkaa: Nuuksioon kannattaa mennä keskellä viikkoa (mikäli mahdollista) ja/tai retken lähtöpaikaksi kannattaa valita joku muu paikka kun Haukkalampi (kartta). Tämän jälkeen vilkkaimpia lähtöpaikkoja ovat nyt kulkemamme reitin lähtö- ja lopetuspaikat – Siikaranta ja Kattila. Etenkin merkkaamattomilla reiteillä liikkuessa pääsee Nuuksiossa varsin helposti ja nopeasti erämaiseen tunnelmaan.