SYYSVAELLUS: PALLAS-YLLÄS 8.-20.9.2012 – OSA 2

REITTI: Hetta - Pyhätunturi - Sioskuru -  Hannukuru - Nammalakuru - Pallaksen kota - KEIMIÖJÄRVI (2 yötä) - ÄKÄSSAIVO - PYHÄJÄRVI (2 yötä) - KOTAMAJA - ÄKÄSLOMPOLO. 13 pv / 128.0 + 44.2 km 
VAELLUSKAVERIT: -
HUIPUT: Ensimmäinen iltanuotio. Aurinko ja sinitaivas, tuulet ja räntä. Ounastunturin hulppeat paljakat. Nammalatunturin kotakahvila. Lommoltunturin näköalat. Keimiö, kokonaan. Pahtavuoman tupa. Äkäsjoen laakso. Aakenus ja Molosjänkkä. Lainiotunturi.
ERIKOISTA: Venetaksilla alkuun. Lukuisat vaeltajasiskot ja -veljet. Aakenuksen "kivikot".
ALUKSI

Hetta-Pallas -klassikkoreitti oli koettu ja edessä oli jatkomatka Pallas-Yllästunturin kansallispuiston eteläisempiin osiin. Etenkin Aakenuksen kivikoista olin kuullut paljon ”pahaa” jo etukäteen, mutta sinnekin oli tarkoitus poiketa, eikä lainkaan turhaan. Suosittu reitti ja kohtaamiset vaeltajien kanssa vaihtuivat tyhjiin tupiin ja satunnaiseen jutusteluun päiväretkeilijöiden kanssa.

PÄIVÄ 7: KEIMIÖTUNTURI, PÄIVÄRETKI (13.1 km)

Aamu Keimiöjärven päivätuvalla alkoi sään puolesta siitä, mihin se oli illalla jäänyt – aurinko paistoi. Tarkoituksenani oli viettää reissun ensimmäinen ”lepopäivä” – ohjelmassa oli pelkästään vajaan kolmensadan metrin nousu Keimiötunturin päälle (kartta). Tunturilla on korkeutta 614 metriä. Suunnitelmaan kuului tämän jälkeen laskeutuminen tunturin länsipuolella olevalle Tunturikeimiölle (kartta), jossa voisin nautiskella vielä pullakahvit. Vielä seurassani ollut Merja lähti mukaan tunturiin, mutta laskeutui sitten tien varteen (kartta) paluubussia odottelemaan.

hetta-ylläs092012 105Aamu Keimiöjärvellä. Taustalla Sammaltunturi.

Aamiaisen jälkhetta-ylläs092012 108een oli poutasäähän helppo lähteä. Tätä ennen kokosin tavarani rinkkaan ja rinkan jätin tuvan nurkkaan. Kartalta tuli reittiä tunturiin katsottua sen verran, että päätimme nousta Keimiötunturin päälle sen loivempaa eteläharjannetta pitkin (kartta). Ohitimme pienen suon pitkoksilla ja aikamme tielle johtavaa polkua kuljettuamme Merja jätti rinkkansa polun varteen odottamaan – niinpä saimme molemmat nousta ylös tunturiin ilman painavia kantamuksia. Keitin oli luonnollisesti mukana tunturikahveja varten. Sen verran ahneesti lähdimme harjannetta polulta tavoittelemaan, että nousu oli metsäisellä taipaleella alkuun jyrkkä. Paljakkaan päästyämme avautui paitsi maisema myös helppokulkuinen taival tunturin laelle.hetta-ylläs092012 110

hetta-ylläs092012 114hetta-ylläs092012 118Näkymät Jerisjärvelle ja Keimiöjärvelle.

Keimiötunturi törröttää maisemassa ylhäisessä yksinäisyydessään ja se tarjoaakin erinomaiset näkymät alueen suurimmalle järvelle, Jerisjärvelle. Ainoastaan Sammaltunturi ja Lommoltunturit muodostavat pohjoiseen näköesteen niin, ettei kunnon näköyhteyttä Pallasjärvelle synny.

Tuuli kävi lounaasta, joten päädyimme keittelemään kahvit tunturin laen vastakkaiselle puolelle – täältä löytyikin hyvä tuulensuoja pilvistymisen myötä hiukan koleaksi muuttuneessa säässä. Niinpä ihailimme pitkään pohjoista näkymää ja allamme levittäytyvää lähes pyöreää Keimiöjärveä, jonne palaisin vielä illalla. Kuin muistuttaen jo aiemmin matkalla koetusta sumusta ja kaatosateesta, peittyi Taivaskeron korkein huippu jälleen pilveen. Saman kohtalon koki eteläpuolella myös Ylläs.

hetta-ylläs092012 119Kahvittelunäkymiä.

hetta-ylläs092012 120Huipulla kohtasimme muutaman päiväretkeläisen, itse asiassa retkeläisten etujoukon, minkä sain hiukan myöhemmin huomata. Heitimme Merjan kanssa hyvästit ja kiittelimme mukavasta matkaseurasta. Merja lähti palaamaan rinkalleen ja minä suuntasin kohti Tunturikeimiön antimia. Matkalla alas kohtasinkin sitten suuren joukon päiväretkellä olevia eläkeläisiä, jotka kyselivät kovasti sitä, kuinka kaukana huippu vielä olisi. Itselleni oli laskeutuminen ilman rinkkaa suuri nautinto – alas tuli mentyä melkein hölkäten, jopa niin ripeästi, ettei edes maisemia tullut pysähdyttyä paljonkaan ihailemaan. Polku alas oli lukuisten päiväretkeläisten talloma ja leveä. NNKY:n omistama Tunturikeimiö on varsin mutkaton ja viihtyisä paikka. Syömään en kuitenkaan jäänyt, vaan tyydyin kahvittelemaan – tietenkin pullan kera.

Takaisin Keimiöjärven tuvalle lompsin kiireettä, sillä aikaa oli. Jerisjärven pohjoisrannalla, Keimiöniemessä (kartta), olisi ollut nähtävillä perinteinen ja historiallisesti arvokas kalakenttä ja -majoja, mutta sen verran iski laiskuus, etten useamman kilometrin ylimääräistä lenkkiä lähtenyt tekemään. Pääosin kuljeskelin tupaa kohden poroaidan viertä kulkevaa polkua (kartta). Aitaa oli yhdellä kohtaa kaatunut monen kymmenen metrin matkalta – kiimaiset hirvisonnit tai metsästäjien hätyyttämät hirvet rymistävät lahonneiden aidanseipäiden kannattelemien aitojen läpi vaivatta, joskus myös itseään teloen.

Matka oli nyt jhetta-ylläs092012 122onkinlaisessa käännekohdassaan – ensimmäinen viikko oli takana ja jättäisin hyvästit varsinaiselle Pallaksen tunturialueelle. Edessä oli ”siirtymätaival” Ylläksen ja Aakenuksen tuntureille. Varsinaista reittiä en ollut vielä valinnut, vaan pohdin teitä pitkin kulkevan ”pikataipaleen” sekä metsäisen ja raskaamman normaalireitin välillä. Tuvalle palattuani huolsin varusteitani ja kävin vielä hiukan kävelemässä Keimiön rannoilla. Siellä pohdin uimaan ja kunnon pesulle menoa aikani, niin pitkään, että siinä ehti tuli kylmä.

PÄIVÄ 8: KEIMIÖJÄRVI – PAHTAVUOMA (20.8 km)

Aikainen aamu Keimiöjärvellä oli jälleen hieno ja kirkas, mutta päivälle oli luvattu reilua sadetta. Ensimmäisen suon ohi kävellessä oli helppo huomata, että maa oli kuurassa ja takana pakkasyö. Loppujen lopuksi päädyin urakoimaan pitkän päivän ”pikataivalta” pitkin ja kuljin nopeaan tahtiin Pahtavuomalle pitkin matkalle osuneita isoja ja pieniä teitä pitkin.

hetta-ylläs092012 124Pakkasaamu Keimiöjärvellä.

Alkuun kävelin maantietä pitkin Rauhalan kylään (kartta), jossa minulle tarjoutui ensimmäinen mahdollisuus hypätä takaisin metsäisille reiteille ja Mustakerolle. Taivas oli mennyt jo pilveen ja enteili sadetta, joten jatkoin edelleen maantiellä, tarkoituksenani tarkastella tilannetta uudelleen Porttakuusikon kohdalla (kartta), josta voisi puolestaan nousta helposti Kesälaelle. Sen ohitettuani tiesin jo, että laiskuus vie voiton, ja viimeinen järkevä mahdollisuus siirtyä metsän puolelle tuli ohitettua sateessa Äkäsjärven rannoilla (kartta). Joku vähän innokkaampi vaeltaja varmaan joskus kertoo minulle, mikä näistä reiteistä olisi ollut mukavin. Tiellä kävelemisestä oli omat seurauksensa, vaikka pahemmilta ongelmilta vältyinkin. Kovapohjaisilla kengillä kovalla alustalla ja kovalla vauhdilla kävellessä alkoivat jalanpohjat hiertyä siihen malliin, että perille tultuani olin jo hiukan huolissani jatkosta. Lepo kuitenkin auttoi.

hetta-ylläs092012 128Pahtavuoman pikkutupa.

Perille saavuttuani oli minua vastaanottamassa isä-poika -kaksikko, joka oli yöpynyt paikalla jo yhden yön ja halusi ilokseni antaa käyttööni tuvista pienemmän. Pahtavuomassa (kartta) on autiotupia kaksin kappalein. Toinen, vanha niittykämpästä tehty tunnelmallinen autiotupa tarjoaa laverit kolmelle ja toinen, paikalle myöhemmin siirretty Ylläksen palovartijan tupa ahtaasti kahdelle. Tuoreen (2015) tiedon mukaan kämpän kamiinan kanssa on tullut niin kuuma, että jauhesammutin on pitänyt tyhjentää tupaan. Tuvan kamiina on asetettu käyttökieltoon ja osa katosta on peitetty pressulla. Tuvan nykykuntoa kannattaa siis kysellä vaikka luontokeskuksesta. Pahtavuomassa melko heikkolaatuinen vesi täytyy ottaa viereiseltä suolta. Pienessä tuvassa oli kyllä tunnelmaa ja sain viettää yöni yhdessä erikoisimmista ja viehättävimmistä tuvista koko vaellushistoriani aikana. Yö tuli raskaan päivän jälkeen nukuttua erittäin hyvin.

PÄIVÄ 9: PAHTAVUOMA – ÄKÄSSAIVO (13.5 +  3.5 km)

Nopea siirtymätaival oli heittänyt minut nyt Ylläksen tuntureille, joista ensimmäinen tulisi vastaan Äkäskerolla. Tunnelma oli melkein kuin uuden vaelluksen alussa. Kovin tarkkoja reittisuunnitelmia en loppumatkalle ollut tehnyt. Aakenukselle oli kuitenkin matka ja sitä ennen päätin poiketa Äkäsjoelle, nähdäkseni hiukan toisenlaista maisemaa tuntureiden ja metsien vastapainoksi.

hetta-ylläs092012 131Mustakerolla

Sää oli nythetta-ylläs092012 132 erinomainen – aurinkoinen ja kirpakka. Aamuinen suo Pahtavuomalla oli lähtiessä kuuran peitossa. Heti alkuun, Mustakerolle noustessa tuli matkalla tehtyä huolimattomuuttaan pieni ketunlenkki – reitti ei täällä ole joka paikassa kovin selkeä. Olin myös harkinnut poikkeamista Linkukerolla (kartta), mutta toista peräkkäistä pitkää päivää en kuitenkaan ollut valmis tekemään. Jo kartalta näkee, että paikka on pienine huipun lampineen erityinen. Mustakeron metsät tekivät joka tapauksessa vaikutuksen ja lopulta etenkin Mustakeron eteläjyrkänteeltä esiin nouseva Äkäskeron paljas laki antoi metsille komean taustan.  Maaruska oli nyt todella kohdallaan.

Mustakeron ja Äkäskeron välisessä laaksossa tein pienen lenkin vettä lähteeltä (kartta) hakiessani. Vuonna 2005 Ylläkselle laajenneen kansallispuiston sisään jäänyttä pientä Äkäskeron lomakylää en käynyt kuitenkaan vilkaisemassa. Äkäskeron jyrkkä mutta lyhyt nousu oli hieno. Sää ja maaruska pitivät tunnelman korkealla ja pian myös Pallaksen huiput alkoivat siintää takanani. Pitkälle Äkäskeron huipun selänteelle päästyäni törmäsin päivän ensimmäisiin kulkijoihin – Peurakaltion suunnalta nouseviin päiväretkeläisiin.

hetta-ylläs092012 133Näkymät taaksepäin – Pallaksen tuntureille.hetta-ylläs092012 138Maaruskaa komeimmillaan.

Kulkeminen Äkäskeron pitkää selännettä pitkin oli poutaisessa säässä mukavaa. Lopulta laskeuduin jyrkästi Peurakaltiolle (kartta), jossa sijaitsee myös pieni kahvila. Täällä oli hyvä pysähtyä haukkaamaan välipalaa. Matkaa päivän maaliin, Äkässaivolle, oli enää pari kilometriä, eikä auringon lämmittämältä tallikahvion seinustalta ja herkkujen äärestä ollut kiire mihinkään. Samalla tuli kyseltyä myös Aakenuksen lakiosista, jonka kivikoista sain täälläkin kuulla tarinaa. Ensimmäistä kertaa nämä Aakenuksen rakat tulivat puheeksi jo Kolarin asemalla, ennen kun olin edes päässyt polun päähän Hettaan. Puhuttiin myös marjasadoista ja puhuttiin olemattomista sienistä, jotka porot mielellään syksyllä popsivat suihinsa.

hetta-ylläs092012 144Äkässaivolle (kartta) oli helppo lasketella tien ylityksen jälkeen loivaa alamäkeä pitkin – loppumatkan kodalle päästäkseni kiersin saivon pohjoisreunaa kuin kuumaa puuroa. Olin perillä hyvissä ajoin, joten aikaa jäi hyvin myös lähiympäristön tutkimiseen. Ensin oli kuitenkin syötävä ja päiväretkellä olleen nuoren pariskunnan tarjoamat grillimakkarat maistuivat erityisen hyvältä. Teltan pystytin kodan viereen. Tämän jälkeen suuntasin Äkäsjokea kiertävälle luontopolulle.

hetta-ylläs092012 151Saivon seita.

hetta-ylläs092012 146Saivonkierto -nimellä kulkeva luontopolku lämpöisessä ja poutaisessa illassa oli erityisen virkistävä. Oli mukavaa kuljeskella vaihteeksi jokimaisemissa. Seita herätti mukavaa kutinaa entisaikojen menoa mietiskellessä. Joki itsessään virtasi hetta-ylläs092012 147paikoin pienissä koskissa asettuen välillä tyyniin suvantoihin. Reitin pohjoispäässä ylitin joen maantiesiltaa pitkin, reitin eteläpäässä silta oli rakennettu polun varteen. Luontopolulta palattuani päätin lähteä seidalle vielä auringonlaskun tunnelmia hakemaan ja samalla nousin Äkäsjoen ylle kohoaville pahdoillehetta-ylläs092012 163. Tämä kannatti – näkymät olivat täältä illan pehmeässä valossa erinomaiset ja mieleen tuli väistämättä Oulangan ja Kitkajoen maisemat Kuusamossa. Korkeilla kallioilla oli hyvä tunnelmoida. Ennen nukkumaanmenoa tulistelin hetken kodalla ja vielä edellisestä päivästä hiukan kosteat kengät nakkasin kodan kattoon kuivumaan.

hetta-ylläs092012 153Äkässaivon pohjalla.hetta-ylläs092012 158Äkäsjoki.hetta-ylläs092012 160Äkässaivon lampi.

PÄIVÄ 10: ÄKÄSSAIVO – PYHÄJÄRVI (17.0 km)

hetta-ylläs092012 169Äkässaivolla käynti oli ehdottomasti kannattanut, mutta nyt matka kääntyi kohti itää ja Aakenustuntureita. Alkumatkasta sain seurailla vielä Äkäsjoen uomaa, kunnes sen sivu-uoman ylitettyäni lähdin kiertämään Pyhätunturia sen pohjoispuolelta. Kutujärven (Niittypirtin) (kartta) viehättävää tupaa kävin vilkaisemassa, vaikkei se aivan reitille sattunutkaan. Kutujärven tuvan läheisyydessä menneisyydestä muistuttivat vanhojen latojen jäänteet, muistot ajalta, jolloin apetta karjalle vielä kerättiin suoraan suoniityiltä. Näitä latorakennelmia näin myöhemmin vielä Aakenuksen kupeessa, Molosjänkällä.

hetta-ylläs092012 167Kutujärven suoniityt.

Kutujärven jälkeisen suon ylitys ei enää onnistunutkaan helposti pitkoksia pitkin, vaan sain etsiä reittini mättäältä mättäälle hypellen. Rinkan kanssa se kävi hyvästä kuntoharjoituksesta. Tämän jälkeen oli reitti kuitenkin varsin helppokulkuinen. Pari vanhempaa herraa matkalla kohtasin, muuten oli hyvin hiljaista. Suot hehkuivat ruskan väreissä ja metsässä puolestaan loisti valkoinen poro.

hetta-ylläs092012 172Syksyn värit Kukaspuron latvoilla.

Loppumhetta-ylläs092012 176atkasta kävelin hiukan harhaan, sillä pieni polkujen risteys (kartta) Aakenuksen Pyhäjärvelle jäi huomaamatta. Huolettomasti lompsiessa huomasin virheeni vasta, kun saavuin Kukasjärven rantaan. Tämä ei pahemmin haitannut, vaan Kukasjärven rannoilta löytyi mukava polku (kartta), jota seurailla ja jatkaa kohti Pyhäjärveä. Kukas- ja Pyhäjärven yhdistävän pienen joen (Kaivosoja) yli olivat Kiehiset rakentaneet aikanaan pienen sillan, joten Pyhäjärven pohjoispäässä olevaa vetolauttaa en tarvinnut.  Myös Pyhälompolon itäpuolen pienet suot oli pitkostettu huolella. Pienen lounaan söihetta-ylläs092012 177n Pyhäkodalla (kartta), Pyhäjärven pohjoispäässä. Tiestä ja parkkipaikasta huolimatta oli täälläkin hyvin hiljaista. Loppumatkan Pyhäjärven tuvalle sain seurailla järven rannalla kulkevaa maisemapolkua pitkin. Matkalla kävi selväksi, että näillä seuduilla oli mustikkaa ja paljon.

hetta-ylläs092012 181Perillä. Pyhäjärvi ja pilveen peittyvä Lainiotunturi.

Perille saavuttuani tiputteli hiukan vettä. Sää oli muuttunut koko päivän yhä pilvisemmäksi. Epävakaa sää ei enää houkutellut iltaiselle kävelylle. Päivä oli ollut kaiken lisäksi jo melko pitkä. Aakenuksen polkua kuitenkin nousin hiukan ylöspäin, ihan vaan mustikkasatoa korjatakseni. Laavulla ruokaa laitellessa minua tuli tervehtimään pariskunta, joka oli saanut Pyhäjärvestä siikaa – hyvillä mielin otin tuoretta kalaa vastaan kun sitä tarjottiin. Kalastus on Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa sallittu monissa paikoissa, useimmiten virtavesiä lukuunottamatta.

hetta-ylläs092012 182Aakenuksen Pyhäjärven tunnelmallinen ja tarinoiden mukaan maahisten valtaama päivätupa on varustettu kaasuliedellä ja takalla. Olin jo valmistautumassa levittäytymään tuvan (kartta) leveille lavereille yöksi, kun aivan pimeän korvilla saapui tuvalle myös pariskunta. Jaoin tuvan yön yli heidän kanssaan.

PÄIVÄ 11: AAKENUSTUNTURI (PÄIVÄRETKI, 15.4 km)

Uusi päivä valkeni pilvisenä, mutta sateettomana. Edessä oli päiväretki Aakenukselle. Matkalla Aakenuksen Pyhäjärvelle olin saanut vihdoin oikeaa tietoa Aakenuksen lakiosista vastaantulleelta naiskaksikolta, jotka kertoivat laen olevan suhteellisen helppokulkuinen – toisin kun olin aiemmin monesta suusta kuullut. Loppujen lopuksi tuli päivästä yksi koko reissun hienoimmista ja pilvipeitekin alkoi rakoilla sopivasti puolen päivän aikoihin, juuri ennen Aakenukselle nousua.

Alun pienenhetta-ylläs092012 193 nousun ja komean tulvivan tunturipuron ylityksen jälkeen suuntasin kohti itää, Molosjänkän suolle (kartta). Metsien mustikkasadon oli huomannut myös alueella liikkunut karhu, jonka jätöksiä löytyi polulta. Myöhemmin luin lehdestä, että Levillä oli kaadettu karhu vain pari päivää myöhemmin. Liekö ollut sama karhu. Molosjänkä avautui lopulta komeana edessäni – alkuun kapeana suojuottina, Moloslehtona ja lopulta laakeana ja avarana rinnesuona.

hetta-ylläs092012 186Moloslehdon kupeessa.

Pallas-Yllästuhetta-ylläs092012 198nturin kansallispuistossa on vähän laajoja soita ja tämä on niistä varmasti yksi komeimmista, kun suon ympärillä leviää Aakenuksen kaareva tunturijono. Itse suon ylitys on helppoa pitkoksia pitkin, joita riittää yhteen soittoon lähes kahden kilometrin verran. Aakenustunturin kaakkoispuolelta olevalta Totovaaran pirtiltä (kartta) lähtee kaksikin luontopolkua, joista toiseen (Aakenuksen vaellusluontopolku, yli 15 km) tämä pitkostettu osio myös kuuluu.

hetta-ylläs092012 200Molosjänkän vanhat suoniityt.

Suon itälaidalla on vanha päivätupana toimiva Porokämppä, jonka pihapiirin laavulla (kartta) oli alkavassa auringonpaisteessa mukava laitella kevyttä lounasta. Tämänkin päivätuvan varustuksiin kuuluvat takka ja leveät laverit, joilla mahtuu hätätapauksessa nukkumaan.

hetta-ylläs092012 208Vaulokurussa. Taustalla Levi.

Nopea nousu Vaulokuruun, Aakenuksen ja Moloslaen väliseen satulaan (kartta) oli helppo ja avasi näkymät lopulta myös tunturin itäpuolelle Levin suuntaan. Moloslakea en hetken mietittyäni lähtenyt huiputtamaan, vaan suuntasin suoraan kohti pitkää, aurinkoista ja nautinnollisen tunturikävelyn tarjonnutta Aakenuksen lakea.

hetta-ylläs092012 212hetta-ylläs092012 218hetta-ylläs092012 226Lukuisat ja kuvaukselliset pikkulammet Aakenuksen laella.

Aakenuksen lakiosat ovat täynnä pieniä, muutaman aarin kokoisia lampareita. Kallioperän ollessa lähellä maanpintaa, kerääntyy sadevesi pieniin maaston epätasaisuuksiin ja painanteisiin. Vaikka laella riitti rakkakivikoita, oli niistä pahimmat helppo kiertää laakeassa maastossa.

hetta-ylläs092012 219Näkymät Pikku-Molosjänkän ylitsepääsemättömille soille.

Etenkin Aakenuksen länsipäässä kasvaa runsaasti vanhoja katajia, joiden latvat on pakkanen syönyt. Näiden pöytäkatajien paksuimmat varret viittaavat useamman sadan vuoden ikään. Tuoksuvalla katajalla on ollut historian saatossa tärkeä asema niin käyttöesineiden valmistuksessa kun pahojen henkien karkotuksessakin. Mielenkiintoista Himalajalla vaeltaessa on ollut huomata, että vuoriston heimojen keskuudessa poltetaan katajaa edelleen pahojen henkien karkottamiseksi ja siunauksen saamiseksi.

hetta-ylläs092012 222Pöytäkatajat.

Aikaa hienossa säässä kului Aakenuksen laella runsaasti, eikä paljakasta laskeutuminen houkutellut ennen kun aurinko alkoi jo laskea. Paikoin melko jyrkkä lasku johti minut lopulta aamuiseen lähtöpisteeseen – ympyräreitti sulkeutui (kartta). Pyhäjärven tupa oli hiljainen ja tästä tuli koko kahden viikon reissun ainoa päivä, jolloin en nähnyt kulkijan kulkijaa. Tuvan sain siis nyt kokonaan omaan käyttööni, tietenkin sillä edellytyksellä, ettei tuvan maahisia lasketa.

Illasta tuli erityisen kaunis – kirkas ja tyyni.

hetta-ylläs092012 234Pyhäjärvi.

PÄIVÄ 12: PYHÄJÄRVI – KOTAMAJA (6.9 + 6.2 km)

Aamu ahetta-ylläs092012 235ukeni utuisena. Edessä oli lyhyt päivämatka Kotamajalle, mutta tarkoituksenani oli hyvän sään suosiessa viettää iltapäivä kokonaisuudessaan tunturissa. Edessä oli myös tärkeä tehtävä – hyvän tunturipuron veden etsiminen. Olin luvannut viedä tyttärelleni raikasta purovettä tuliaisiksi. Tyttäreni kesän Hossan reissulta mukaansa ottamat kirkkaat purovedet kaadoin epähuomiossa menemään, joten tämä oli lupaus, jota ei voinut jättää toteuttamatta.

hetta-ylläs092012 240Aamu suon laidalla.

hetta-ylläs092012 242Sää selkenee.

Lyhyen aahetta-ylläs092012 302mutaipaleen jälkeen ja Kotamajalle (kartta) saavuttuani alkoi aamun utu jo kaikota. Etsin rauhassa hyvän paikan teltalleni, mikä löytyi läheltä kotaa. Kurkin myös ikkunoista sisään talvisin käytössä olevaan ja viihtyisän näköiseen Kotamajan latukahvilaan. Ruokaillessani katselin karttaa ja valitsin ympäröivistä tuntureista iltapäivän retkikohteeksi Lainiotunturin (kartta). Kiirettä ei ollut. Sää oli nyt täysin kirkastunut, eikä muutosta keleihin ollut odotettavissa.

hetta-ylläs092012 246Lainiotunturille nousuun lähdin alkuun Hangaskuruun johtavaa polkua seuraillen. Polulta poikkesin kohti huipulle menevää harjannetta Kolmentunturinpalon kohdalta (kartta). Paljakkaan pääsin näin tuota pikaa. Lainion luoteisrinteellä (kartta) tuli vastaan sarja todella hyvin muodostuneita lieveuomia, jotka ovat syntyneet viimeisen jäätiköitymisen loppuvaiheissa laaksossa lötköttäneen jäätikön ja rinteen väliin. Katselin vielä taakseni Kotamajan suuntaan. Ruska jatkui edelleen todella vaikuttavana.

hetta-ylläs092012 244Lainiotunturin rinteillä. Kuvan keskellä Kotamaja.

Alun jyrkän nousun jälkeen oli loppumatka loivaa ja helppoa – mukavaa. Lähellä lakea ollut porotokka suhtautui minuun varsin tyynesti ja päästi minut hyvin lähelle. Hyväkuntoiset porot näyttivät olevan erinomaisessa karvassa ja valmiina pian alkaviin rykimäajan koitoksiin.

hetta-ylläs092012 250Karvaiset kaverit.

hetta-ylläs092012 255Yhä ylemmäs noustessani avautuivat näkymät yhä avaremmiksi. Kirkkaassa säässä oli ympäröiviä paikkoja helppo tunnistaa kartan avulla ja tällä kertaa kartan saattoi yös levitellä huoletta, sillä tuuli oli tunturissa kerrankin heikkoa. Aivan viimeiset sadat metrit huipulle sain kävellä kivikossa, muttei tämä kovinkaan suuria ponnistuksia vaatinut. Mukavaa oli katsella myös tulosuuntaani ja muistella reissun vaiheita, sillä niin Keimiö- kuin Lommoltunturitkin sekä Pallaksen tunturijono erottuivat kirkkaassa säässä selvästi.

hetta-ylläs092012 258Pyhäjärvi ja Aakenusjärvi.hetta-ylläs092012 257Jäähyväiset Pallakselle.

Ylhäällä oli vielä keitettävä tunturikahvit. Eväät olivat reissulla riittäneet hyvin ja saatoin kahvin kaverina nappailla huipulla vielä viimeisiä keksejä. Aivan kaikkia ruokia en edes tarvinnut – tapaamani päiväretkeilijät tuntuivat olevan varsin innokkaita jakamaan omistaan, viimeistään silloin, kun selvisi, että olin liikkeellä melko pitkällä reissulla. hetta-ylläs092012 270hetta-ylläs092012 280Lumikuru.

hetta-ylläs092012 289Lainiotunturista päätin laskeutua alas Lumikurun kautta (kartta). Samalla odotin, että jossain kurun pohjalla purkautuisi vesi maanpintaan lähteenä. Täältä saisin tuliaiseni tyttärelleni hankittua. Vettä oli viimeisen viikon aikana sadellut sen verran, että lähde löytyikin helposti. Laskeutuessani sain ihailla upeaa maaruskaa pikku hiljaa laskevassa auringonpaisteessa vielä kerran.

hetta-ylläs092012 282Kohti Kotamajaa.

Viimeinen khetta-ylläs092012 306okonainen vaelluspäivä oli kaikin puolin hieno – hieno päätös pitkälle reissulle. Jos vaellus alkoi huippusäässä, niin se myös loppui. Väliin mahtuikin sitten kaikenlaista. Kotamajalla tapasin vielä muutamia kulkijoita – sekä vaeltajia että päiväretkeläisiä. Tunnelma oli kuitenkin hyvin rauhallinen Äkäslompolon läheisyydestä huolimatta. Pihalle ilmaantui toinen, nuorten naisten pystyttämä teltta ja kodalla yöpyi pari vanhempaa herraa. Iltaa tuli istuskeltua kodan tulilla pimeän tuloon saakka, enkä kyllä ilman grillimakkaraa tänäkään iltana jäänyt, sillä päiväretkeläisillä sitä tuntui riittävän.

PÄIVÄ 13: KOTAMAJA – ÄKÄSLOMPOLO (8.3 km)

Viimeinen aamu oli kirkas – hyvä sää jatkui. Pohdin vielä viimeistä etappia ja kulkua Kukastunturin kautta (kartta), mutta niin kun usein vaelluksen tässä vaiheessa, alkavat pihvin kuvat vilkkua silmissä siihen malliin, että jokainen sivulenkki tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Niinpä suuntasin kohti Äkäslompoloa suorinta alareittiä pitkin (kartta). Lainiota matalampi Kukastunturikin olisi kirkkaassa aamussa varmasti tarjonnut parastaan. Selvästi pidemmän, mutta epäilemättä vaikuttavan loppureitin olisi tarjonnut kulku jyrkkäpiirteisen Kesängin kautta (kartta).

hetta-ylläs092012 313Lainiotunturi.

hetta-ylläs092012 315Melkolailla tasamaalla kulkevaa polkua tuli jolkoteltua vauhdilla, eikä maisemiin tullut enää tässä vaiheessa kiinnitettyä kovinkaan paljon huomiota. Pilvet alkoivat kuitenkin leikkiä jo pian ympäröivillä tuntureilla, mikä olisi hyvinkin voinut peittää näkymät niille noustessa. Näin ainakin yritin itselleni kovasti selittää. Ylittämäni Nilijänkältä laskeva puro oli tulviessaan komea.

hetta-ylläs092012 314Sää tunturissa muuttuu nopeasti.

Niin kun aina, tuntuivat ensimmäiset askeleet vaelluksen jälkeen Äköslompolon turistikylän asfaltilla tympeiltä. Suihkuun pääsin Äkäshotellilla ilman eri maksua (kun saunaa ei oltu vielä lämmitetty), joten sain pestyä vaelluksen tomut pois paluumatkaa varten. Tämän jälkeen oli hyvä lähteä etsimään paikkaa lounaalle – kahdelle lounaalle.

LOPUKSI

Reissuni oli onnistunut ja siitä tuli selvästi kaksivaiheinen, kansallispuiston kahden eri osan yhtälailla kun vallinneiden säidenkin mukaisesti. Ylläksen alueen liittäminen osaksi kansallispuistoa on selvästi onnistunut ratkaisu ja se lisää puiston kiinnostavuutta ja monipuolisuutta huomattavasti. Kävi jopa niin, että varsinaisen Pallaksen peittyessä murkuun jäi reissusta huippukohtina mieleen pohjoisen Ounastunturin paljakan lisäksi etenkin Pallaksen eteläpuolella olevat kansallispuiston osat – Keimiö, Aakenus ja Lainiotunturi. Oman hyvän lisämausteensa reissuun antoi poikkeaminen Äkäsjoen laaksossa. Pallaksen huippujen näkemättä jääminen tarkoittaa epäilemättä sitä, että paikalle on mentävä vielä uudestaan, toisena vuodenaikana – mahdollisesti hyvinkin pian. Myös Ylläksen seutu jäi mieleen erittäin positiivisesti. Teiden ja matkailupalveluiden läheisestä läsnäolosta huolimatta soveltuisi seutu todella hyvin erilaisille lyhyille vaelluksille tai päiväretkille vaikka Äkäslompolosta käsin. Omaa rauhaa löytyy täältäkin tunturista ja maastossa yöpyviä vaeltajia oli alueella huippuseseongista huolimatta vähän.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia.

Blogin kirjoittajalta:

UUSI NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000Nuuksion_retkeilyopas_3D_low

 

 

 

MUKANA KULKENEET PAPERIKARTAT: 

Ahola, Joel (2010): Pallas-Yllästunturi, Retkeilyopas ja kartta  1:50 000.

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Pallas-Yllästunturin kansallispuisto)

Kansallispuiston yleiskartta ja palvelut.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s