LÄHILUONTO: VARTIOSAARI, HELSINKI 8.7.2015

REITTI: Saaren pohjoiskärki - Terveysluontopolku - Saaren pohjoiskärki 3.7 km. 

VAELLUSKAVERIT: Vesku.

HUIPUT: Viikinkikallion maisemat. Kotkansiipilehto. Komeat huvilat. Kanadanhanhipoikue. Vuohet. 

ERIKOISTA: Terveysluontopolku. "Hullu" joutsen.

ALUKSI

Helsingin Vartiosaaressa (kartta) on tullut vierailtua useita kertoja, mutta vasta nyt saaren eri osia esittelevä terveysluontopolku tuli kierrettyä kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa.  Luonnoltaan erittäin monipuolinen, reilun 80 hehtaarin kokoinen saari on nykyisin hiljainen, mutta uuden osayleiskaavan myötä sitä uhkaa raju rakentaminen. Nyt saaressa asustaa ainoastaan parikymmentä asukasta. Vartiosaaren kaavoitusta, tapahtumia ja uutisia voi seurata helposti esimerkiksi Visit Vartiosaari (facebook) tai Vartiosaari -sivuilla. Runsas määrä vanhoja bloggauksia Vartiosaaresta löytyy Villiltä vihreältä saarelta -sivuilta.

Saari on keskeisestä sijainnistaan huolimatta tuntematon myös useimmille helsinkiläisille. Helpoimmin saareen pääsee kesäisin liikennöivillä Suomen Saaristokuljetuksen lautoilla. Itse pääsimme saareen tällä kertaa VVA:n (Vailla vakinaista asuntoa ry.) kuljetuksilla. Pakkastalvina saareen pääsee luonnollisesti jäitä pitkin, mutta salmien virtapaikkojen vuoksi on jäillä liikkuvan syytä tutustua salmien virtapaikoista kertovaan blogiin.

POHJOISKÄRKI – ETELÄKÄRKI (1.7 KM)

Kansallismaisemissa. Taavi-vuohi. Kotkansiipien havinaa. Syvä kirnu. 

Saimme järjestetyksi kyydin saareen Ramsinniemen kärjestä (kartta). Salmella on täällä leveyttä noin 150 metriä ja saaren eteläkärjessä Reposalmessa matkaa Laajasalon Yliskylään on hiukan vähemmän. Tammisalosta Vartiosaarta erottaa vain noin 30 metriä leveä Jatansalmi. Venematkan jälkeen istuskelimme hetken VVA:n kesäpaikan terassilla ja jutustelimme aikamme kahvikupin äärellä saaressa kesäänsä viettävien asukkaiden kanssa. Tämän jälkeen oli aika lähteä liikkeelle ja suunnata ensin lähistöllä sijaitsevalle Viikinkikalliolle.

Viikinkikallion kansallismaisema.

Viikinkikallio (kartta) kohoaa yli 30 metriä merenpinnan yläpuolelle ja näköalat kansallismaisemaksi nimettyyn merelliseen Helsinkiin ovat sen mukaiset. Kallion päällä on iso kivistä kasattu kummeli, jonka päälle nousemalla saa näkymiin entistä enemmän avaruutta. Kummeli lienee rakennettu paikalle venäläisten toimesta 1900-luvun alussa ja tuolloin se oli kalkittu valkoiseksi. Kalkitukset ovat nykyisin tarpeettomalta kummelilta rapisseet. Nimensä Vartiosaari on saanut siitä, että sieltä on aikanaan tähystetty epäilyttäviä kulkijoita ja varoitettu läheisen Vartiokylän linnavuoren asukkaita. Komeiden maisemien lisäksi huomio kallioilla kiinnittyy hienoihin kilpikaarnaisiin mäntyihin, keloihin ja paikalle tuotuihin linnunpönttöihin.

Kerrostalo Viikinkikalliolla.

Viikinkikallioilta lähdettyämme aloimme seurailla palkittua terveysluontopolkua, joka on merkitty maastoon päästään punaiseksi maalatuin kepein. Alkuun kuljimme valoisassa kalliomännikössä, jonka puilla tuntui olevan reilusti ikää. Pian kuitenkin laskeuduimme rehevään laaksoon vanhalle maatilalle (kartta), jossa asustaa tällä hetkellä luonto- ja eläintalliyhdistyksen huolehtimat kolme vuohta – Rauha, Pöpö ja kuulemani mukaan kuriton Taavi. Viereisessä tunnelmallisessa ja vanhassa tallissa oli paitsi pieni esiintymislava, myös runsaasti kerppuja vuohien talviruuaksi. Vuosittain vietettävillä Vartiosaari-päivillä toimii tilava talli lavatanssien keskipisteessä. Vanhan maatilan viereisen laakson pohjalla sijaitsevat entiset pellot ja niityt ovat nykyisin pienten viljelypalstojen kuvioimia. Varsinainen maatalous loppui saaressa jo 1970-luvulla. Pihapiirin kulmasta voi myös suunnata erikseen kallioille rakennetulle näköalatasanteelle, mutta totuuden nimissä on sanottava, että näköala Viikinkikalliolta on hienompi. Polku näköalatasanteelle (kartta) on opastettu pienin kyltein.

Pöpö – Vartiosaaren asukas.

Helsingin kaupunkisuunnittelu-lautakunnan keväällä 2015 hyväksymän Vartiosaaren osayleiskaavan mukaisesti rakentaminen keskittyisi saaren keskiosiin. Vartiosaaren kaava täytyy kuitenkin hyväksyä myös kaupunginvaltuustossa, joten mikään ei ole vielä varmaa. Rannat jäisivät edelleen valtaosin vanhojen huviloiden käyttöön .

Ensimmäiset huvilat nousivat saareen jo 1890-luvulla. Noin puolet saaren rakennuskannasta ja jopa 90% maasta on Helsingin kaupungin omistuksessa. Kaupunki vuokraa kiinteistöjään erilaisten yhdistysten käyttöön. Oman paikkansa saaresta ovat  VVA:n lisäksi löytäneet myös mm. Helsingin kaupunginteatteri, Laajasalon piirin kesänuorisotalo sekä pienperheyhdistys. Aiemmin saarella toiminut karmeliittanunnan vetämä luostari on lopettanut toimintansa.

Maatilalta matkamme jatkui vanhalla kärrytiellä (kartta), jota pitkin saaren torpparit kuskasivat aikanaan tuotteitaan höyrylaivaan ja edelleen Kauppatorille myytäväksi. Palstaviljelmät jäivät oikealle puolellemme, kun taas vasemmalla meitä ilahdutti  pienialainen kotkansiipeä ja mustikkaa kasvava lehtomainen rinne sekä muinaisen Itämeren (Litorinameren) vedenpinnan tasosta kertova rantakivikko. Varsinaiseen suureen kotkansiipilehtoon ja yhteen luontopolun komeimmista rasteista laskeuduimme seuraavaksi.

Matkantekoa kärrytiellä. Kotkansiipilehto.

Tunnelmallisessa lehdossa (kartta) riitti kuvattavaa ja jättimäiset saniaiset kohosivat lähes kainaloihimme saakka. Luontopolun ”rastit” on perinteisten taulujen sijaan tehty puihin kiinnitettyihin onttoihin lieriöihin, joiden sisältä löytyy paikasta kertovaa informaatiota. Lehdon jälkeen suuntasimme rantaan. Täältä löytyi syvä hiidenkirnu. Edes puolentoista metrin mittainen keppi ei ylettynyt veden täyttämän kirnun pohjaan. Kirnu on siis aidattu hyvästä syystä. Sileät rantakalliot tarjosivat erinomaisen paikan tauolle, eivätkä näkymät Reposalmen suuntaan olleet lainkaan hassummat. Lisäksi mukavan pilvipoutainen ja lämmin sää tarjosivat tauolle hyvät puitteet.

Kahvitauon paikka (V). Kahvittelunäkymiä.Saaristolautta matkalla kohti Reposalmea.

ETELÄKÄRKI – POHJOISKÄRKI (2.0 KM)

Rantaruttojuuri. Hulppeita huviloita. Vanhoja puita ja villi puutarha. "Hullu" joutsen ja kanadanhanhet. Metsäpyhätössä sinitaivaan alla. Pakanallisia paikkoja.

Kahviteltuamme saimme heti alkuun tutustua pieneen rauhoitettuun alueeseen hiidenkirnun vieressä. Rannalla kasvaa rantaruttojuurta ja Vartiosaaren eteläranta on kasvin ainoa kasvupaikka Suomessa. Virossakin kasvia esiintyy, mutta harvinaisena. Kuvasin hölmönä alkuun jotain aivan muuta kasvia, ennen kun huomasin suurilehtisen rantaruttojuuren. Erikoinen nimi viittaa suoraan siihen, että kasvia on käytetty aikoinaan rohtona ruttoa vastaan. Paikalla kasvaa myös runsaasti yleistä mesiangervoa.

Rantaruttojuuri. Lehtomaitikka.

Rauhoitetulta alueelta nousimme hiukan ylemmäs ja kävelimme vanhan Sunnanvikin huvilan villiintyneen puutarhan läpi (kartta). Täällä kasvoi lehtomaitikkaa, joka kukkii kaksivärisenä. Erikoinen kukinto on saanut ruotsalaiset kutsumaan kasvia nimillä ”ruotsinlippu” sekä ”päivä ja yö”. Vanhan huvilan puiston puut ovat järeitä tammia ja mäntyjä sekä puutarhaan istutettuja siperialaisia puulajeja. Tontilla kasvaa myös haapaa, vaahteraa ja suuri pensasmainen alppiruusu.

Sunnanvikin vuonna 1919 valmistunut vanha huvila on entisen Nokian johtajan, Gustaf Fogelholmin rakennuttama. Fogelholm oli aikansa ”downshiftaaja” ja keskittyi saarella harrasteviljelyyn ja puutarhanhoitoon. Alueen huviloiden historiaan ja kuviin voi tutustua perusteellisesti esimerkiksi Vartiosaaren kulttuuriympäristöselvityksen avulla. Nykyisin Akavan vuokraamalla huvilalla näytti riittävän kuhinaa, emmekä lähteneet tutustumaan siihen  tarkemmin.

Sunnanvikin uusklassinen huvila.

Pian Sunnanvikin huvilan jälkeen saavuimme Reposalmen venerannan laiturille paikkaan (kartta), johon saaristolautta jättää Vartiosaareen tulijat. Sunnanvikin ja venelaiturin välissä on myös lapsille soveltuva hiekoitettu ja matalapohjaisempi uimaranta (kartta). Laiturirannassa meitä odotti varsin erikoinen näky. Suuri kanadanhanhipoikue joutui yksinäisen kyhmyjoutsenen kurmoottamaksi. Agressiivisesti reviiriään puolustanut joutsen hyökkäili poikueen kimppuun tarttuen hanhien kaulaan ja painaen niitä raivokkaasti veden alle. Kuolemantapauksia ei sattunut, mutta meno oli hurjannäköistä. Vaikka mieli olisikin tehnyt puuttua tapahtumien kulkuun, ei kookkaan ja raivoisan ”pullajoutsenen” kanssa ollut leikkimistä.

Raivoisa kyhmyjoutsen (V).

Venelaiturin lähellä sijaitsee mitä ilmeisimmin vanha odotustila tai lipunmyyntikoju, jonka seinästä löytyi myös postilaatikko ja terveysluontopolun esitevihkosia. Mikäli saareen rantautuu tätä kautta, kannattaa mökiltä napata mukaansa luontopolun esite. Venelaiturin vieressä sijaitsee yksi saaren komeista huviloista – mansardikattoinen Uddebo. Erityisen vaikutuksen huvilassa teki hyvin hoidettu puutarha ja hieno rinnetontti.

Vilkkaasti liikennöity Reposalmi. Kaupunki on lähellä. Uddebo.

Uddebon huvilalta jatkoimme jälleen saaren sisäosiin. Erilaisten opasteiden sekamelska polkujen risteyksessä jossain määrin huvitti, mutta kartan avulla oli oikea reitti helppo löytää. Tämän jälkeen saavuimme isolle kuutiomaiselle siirtolohkareelle, joka on luontopolun ensimmäinen varsinainen rasti. Pian ohitimme nuorisoasiainkeskuksen tilat ja vastaamme kävelikin saaressa kesäpäiviään viettäviä innokkaita nuoria.

Selfie siirtolohkareella.

Matkamme jatkui kohti 1920-luvulla rakennettua Suotorppaa (kartta), jonka viihtyisän puutarhan keskellä ja komean tammen alla pitää majaansa saarella ikänsä asunut Rouva E. Suotorpan alueen lehtomaiset metsät muuttuivat pian vanhoiksi talousmetsiksi. Saaren itäpuolen metsiin verrattuna olivat nämä metsät melko tympeitä tallustaa, joskin valoisissa metsissä lienee kesän lopulla korjattavissa kohtuullinen marjasato.

Suotorppa.

Saavuimme pian ulkoilmaan rakennetulle kirkolle. Sitä on totuttu kutsumaan myös ”tonttukirkoksi”. Hienolla paikalla kallioseinämän alla sijaitseva metsäpyhättö on siunattu vuonna 2002 ekumeeniseksi hiljentymispaikaksi.

Tonttukirkon saarnamies.

Matka jatkui jatulintarhalle, muinaisia perinteitä kunnioittavalle labyrintille. Jatulintarhojen tarkoituksesta on olemassa useita erilaisia selityksiä ja Suomessa tarhat ovat erityisen yleisiä Merenkurkussa ja Perämerellä. Vaikka jatulintarhoilla on toisinaan ikää tuhansia vuosia, on suuri osa tarhoista peräisin keskiajalta. Vartiosaaren pieni jatulintarha on rakennettu saarelaisten toimesta vasta reilut 15 vuotta sitten.

Muinaisista uskomuksista muistutti myös luontopolun seuraava kohde – tapionpöytä. Alttarina toimiville latvattomille kuusille oli tapana uhrata lahjoja metsänjumala Tapiolle, joka oman väkensä kanssa huolehti metsistä ja takasi metsästysonnen.

Viikinkikalliolla jälleen.

Ennen paluutamme lähtöpaikkaamme saimme ihastella vielä kerran Viikinkikallion saaristomaisemia, komeita keloja ja vanhaa kummelia. Taivas oli nyt mennyt melko paksuun pilvipeitteeseen, mutta sadetta ei onneksemme kuitenkaan tullut.

Huolella ladottu kummeli kestää aikaa.

Rantaan laskeuduttuamme ja retken päätteeksi vietimme vielä aikaamme VVA:n vapaaehtoisvoimin kunnostetussa kesäpaikassa ja paistoimme makkaraa rannan grillillä. Saunaankin olisimme halutessamme päässeet, mutta sen jätimme kuitenkin tällä kertaa väliin. VVA:n naapurissa sijaitsee saaren vanhin huvila, vuonna 1889 valmistunut Tirrebo. Se on nykyisin Helsingin kaupunginteatterin käytössä. Takaisin mantereelle suuntasimme onnistuneen päivän jälkeen jälleen VVA:n venekyydillä.

VVA:n kesäpaikan päärakennus.Tirrebon huvila.

LOPUKSI

Vartiosaarta uhkaavat peruuttamattomat muutokset. Itse näkisin luonnoltaan ja kulttuuriperinnöltään arvokkaan saaren mieluiten Itä-Helsingin keitaana, jolla olisi erinomaiset mahdollisuudet kehittyä Seurasaarta vastaavaksi paikaksi kaupungin toiselle laidalle. Jo pitkään vatvotut rakennussuunnitelmat ja niiden luoma epävarmuus ovat kuitenkin tehokkaasti estäneet alueen kehittämisen itähelsinkiläisten keskeisenä virkistysalueena. Huolensa saaren tulevaisuudesta on esittänyt myös Vartiosaaren vanha asukas – rouva E.

”Tiedän, että itse alan olla melkein viimeisellä rannalla ja enemmän olen huolissani koko perässä seuraavasta joukosta. Miten he pärjäävät? Minusta on niin paljon koventunut tämä maailma. Toivoisin että enemmän otettaisiin huomioon, että mitä hyvää maailmasta voi löytyä, ettei se kaikki ole rahassa ja ulkonaisessa olemisessa.”

---

Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joiden perässä on merkintä (V). Näistä kuvista kiitos kuuluu Veskulle.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Printti Retkikartasta (Paikannimihaku: Vartiosaari, Helsinki). 

ALUEEN DIGIKARTAT NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Vartiosaari, Helsinki).        

OpenStreetMap (Paikannimihaku: Vartiosaari).

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

Advertisement