PÄIVÄRETKI: NUUKSIO 29.6.2015

REITTI: Tervalampi - Ruuhilampi - Iso-Parikas - Pikku-Parikas - Takalan laavu - Kattila 13.4 km

VAELLUSKAVERIT: -

HUIPUT: Myrskytuhot. Iso-Parikkaan ja Pikku-Parikkaan järvimaisemat. Siistit keittokatokset.

ERIKOISTA: Salmen ulkoilualueen "valtatiet". Järvien kirkasvetisyys.

ALUKSI

Suuntasin tällä kertaa päiväretkelle Nuuksion kansallispuiston pohjoisiin osiin ja reittini kulki parin kilometrin verran myös Salmen ulkoilualueella. Alkuun pysyttelin poissa perusreiteiltä, välillä myös poluilta, mutta Salmen ulkoilualueelle tultuani kuljin loppumatkan helppokulkuisilla merkatuilla reiteillä. Reittivalinta osoittautui muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta erinomaiseksi. Nimenomaisesti Nuuksion kansallispuiston kylkeen kiinnittyneet lukuisat ulkoilualueet (Salmen lisäksi Vaakkoi, Luukki, Karjakaivo, Kattilajärvi, Pirttimäki ja Oittaa) tekevät Nuuksiosta erityisen kiinnostavan ja laajan kokonaisuuden. Uusia paikkoja on Nuuksiossa aina mukava mennä katsomaan ja niitä riittää vieläkin koluttavaksi. Tällä kertaa olin liikkeellä yksin. Yksin kulkiessa on aina se etu, ettei pienistä harhailuista ja sunnistusvirheistä tarvitse potea huonoa omaatuntoa: Retkikaverin vieminen ryteikköön ei ole koskaan mukavaa.

TERVALAMPI – ISO-PARIKAS (6.1 KM)

Kuljettu reitti (klikkaa isommaksi).

Lähtöpaikaksi valikoitui tällä kertaa Tervalampi (kartta), sillä sain sinne kyydin. Bussiyhteydet (Matkahuollon aikatauluhaku) Tervalammen kartanolle ovat valitettavasti heikentyneet niin, että sinne pääsee koulujen lukuvuoden aikaan ainoastaan iltaisin. Tervalampi on aloituspaikkana erinomainen, etenkin jos haluaa tutustua Nuuksion hiljaisempiin länsiosiin. Helsingin kaupungin omistaman ja kuntoutuskeskuksena toimivan kartanon pihasta suuntasin itään kohti kansallispuiston rajaa. Kesäisen rehevän Siuntionjoen (kartta) siltaa pitkin ylitettyäni oli kansallispuisto enää parinsadan metrin päässä.

Alkuun suuntasin kohti Ruuhilammen rantoja (kartta). Matkaa sain taittaa leveää ja helppokulkuista ja jo ennestään tuttua polkua pitkin. Näillä poluilla liikkuu toisinaan myös läheisen Vihdin ratsutallin maastoratsastajia. Tästä kulkijaa muistuttavat niin hevosenkengän jäljet kun kauraiset pökäleetkin.

Kurjenpolvet kukkivat kauniisti polun varrella.

Alkumatkan metsät ovat kohtuullisen kiintoisia sekametsiä, joista löytyy myös lahopuuta ja kääpiä, syksyllä myös sieniä. Ennen Ruuhilampea onnistuin jotenkin hukkaamaan polun, joten viimeiset parisataa metriä kävelin hiukan epäkiitollista ojanvierustan rytsölää pitkin. Lammen rannalta polku kuitenkin taas löytyi helposti. Lammen lounaisella rannalla on luvallinen Tervalammen kuntoutuskeskuksen nuotiopaikka, jonka puuhuolto ei kuitenkaan ole Metsähallituksen varassa.

Ruuhilampi.

Ruuhilammen luoteisrannalla on muutama kesäasumus, jotka jouduin kiertämään. Tällä kiertolenkillä näin muutamia komeita keloja ja kauniisti kukkivia vanamoja. Pohjoisrannalla on puolestaan erinomaisella paikalla Metsähallituksen varsin vaatimattomasti varusteltu, mutta edullinen ja suosittu vuokramökki (kartta) Oravankolo. Kuuden hengen pikkumökin vuokramökillä näytti olevan asukkaita, joten rantaan en tällä kertaa päässyt.

Hetken pientä hiekkatietä pitkin kuljettuani oli aika suunnata poluttomille taipaleille. Lammen kesäasumuksille johtavan tien viereltä löytyi hieno metsäpuro (kartta), jota ihastelin aikani. Purolta jatkoin matalien kallioiden yli kohti nimetöntä kesämökkikylää (kartta). Mökkikylän laidalla oli pieni ja tympeä hakkuuaukea – liikuin nyt hetken aikaa kansallispuiston rajojen ulkopuolella. Täältä matka jatkui hiekkateitä pitkin kohti pyöreää Mäyrälampea (kartta) ja edelleen Iso-Parikasta.

Suopursu kukkii Mäyrälammella.

Kauniin, soistuvan Mäyrälammen ympärillä leijui vahva suopursun tuoksu. Sain nyt tallustella taas aikani pieniä polkuja pitkin, kunnes suuntasin metsien poikki kohti koillista – Iso-Parikkaalle vievälle polulle. Yllätyksekseni vastaan tuli pian syöksyvirtauksen tuhoama kuusikko (ilmakuva). Vaikka aukea oli ainoastaan reilun neljänneshehtaarin kokoinen, alkoi runkoja ylittäessä nousta hiki pintaan. Vanha kansallispuiston raja kulki aikoinaan täällä, mutta nykyisin Nuuksio on laajentunut Iso-Parikkaan länsirannoille saakka. Iso-Parikkaalle vievä selvä polku (kartta) löytyi pian tuhoutuneen metsän jälkeen.

Tuulenkaatoja.

Pienen metsätaipaleen jälkeen oli taas mukava astella selkeitä polkuja pitkin. Ennen Iso-Parikasta löysin vielä pienen ja kauniin lähteen, jota ei ollut kuitenkaan merkitty karttaan. Vesi syöksyi voimalla maan pinnalle. Tarkkaan ottaen lähde on osa laakson pohjalla kulkevaa puroa, joka kulkee osan matkaa maan alla purkautuakseen maanpinnalle kallion vierestä.

Lähteellä.

Nyt matkaa suunnittelemalleni kahvittelupaikalle oli enää puolisen kilometriä. Olin elämäni ensimmäistä kertaa Iso-Parikkaan rannalla, niin kummalliselta kun se tuntuikin lukuisten Nuuksion retkien jälkeen. Salmen ulkoilualueella olen kyllä joskus muinoin käynyt sienestämässä. Iso-Parikas on reilu puolitoista kilometriä pitkä ja ainoastaan parisataa metriä leveä kirkasvetinen järvi, jolta löytyy paitsi reheviä tervaleppää puskevia matalia rantoja, myös Nuuksiolle tunnusomaisia korkeita kallioita ja karuja männiköitä. Järven pohjois- ja itärannat kuuluvat Nuuksion sijaan Salmen ulkoilualueeseen.

Iso-Parikkaan kapea eteläpääty.Reheviä rantoja.

Järven länsirannalla on helppokulkuinen pieni polku, joten pääsin kaivelemaan repustani kahvit ja eväsleivät varsin pian. Pienialainen kallioranta osoittautui hyväksi taukopaikaksi (kartta). Paikka oli niin hyvä, että metsän puolelle oli myös pystytetty luvattomasti teltta. Paikka on leiriytymiseen erinomainen, mutta uusien palvelujen rakentaminen on nykyisillä Metsähallituksen tulostavoitteilla varmaankin turha toive. Vietin paikalla melko runsaasti aikaa ja katselin myös vastarannan korkeaa kalliota, jonne päätin järven toiselle puolelle päästyäni mennä maisemia ihailemaan.

Korkeita kallioita Iso-Parikkaan itärannalla. Kahvittelumaisemia.

Näkymät taukopaikalta pohjoiseen olivat avarat. Rakentamattomine rantoineen tarjosi järvi myös todellista erämaista tunnelmaa. Tätä lisäsi entisestään yllättävänkin kirkas vesi, joka ei kylmän alkukesän vuoksi kuitenkaan houkutellut uimaan. Itse telttailijoita, eikä muitakaan kulkijoita näkynyt. Kallioisen niemen viereisessä lahdenpohjukassa oli puolestaan kuvauksellisia hakoja.

Kuusen kuolema.

ISO-PARIKAS – KATTILA (7.3 KM)

Kuljettu reitti (klikkaa isommaksi).

Pitkän tauon jälkeen oli matkaa taas hyvä jatkaa pientä polkua pitkin. Rantoja peitti täällä tiheä kasvusto, jossa tervalepät ja hieskoivut kilpailivat raivokkaasti aukean järven tarjoamasta valosta. Aurinko helotti nyt lähes pilvettömältä taivaalta ja polkujen vierustaa peitti tiivis mustikanvarpujen matto. Täältä voisi hyvinkin löytää runsaan sadon korjattavaksi myöhemmin. Metsään valoa siivilöityi melko vähän. Valon ja varjojen leikkiä oli mukava seurailla. Rantapolku johdatti minut lopulta pois Nuuksion kansallispuistosta Salmen ulkoilualueelle, jota hallinnoi Helsingin kaupungin rakennusvirasto. Salmen ulkoilualueelle pääsee helpoimmin pohjoisen suunnasta, julkisilla liikennevälineillä Vihdintietä pitkin (Matkahuollon aikatauluhaku).

Metsäkortteiden loiste.Iso-Parikkaan uimaranta.

Jopa 66 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevan Iso-Parikkaan pohjoispäässä on uimaranta ja keittokatos (kartta). Nyt pienet polut ja metsätaipaleet vaihtuivat ennemminkin puistokäytäviä muistuttaviin ”valtateihin”. Järven pohjoispäästä saa kiinni myös useista ulkoilualueen merkityistä reiteistä, kuten kymmenisen kilometriä pitkästä Tapion taival -luontopolusta. Salmen ulkoilualueella on lisäksi kaksi lyhyempää luontopolkua. Uimarannan viereltä löytyy reiteistä hyvät opasteet ja kartat. Haltian luontokeskukseen on täältä matkaa noin 12 km ja Vihdintielle vajaa 4 km.

Uimarannalta nousin ensin tiheään kuusikkoon ja pian valoisaan männikköön. Luontopolun opasteen mukaan on metsä täällä palanut huolimattoman tulenpidon seurauksena kahteenkin otteeseen 1960-luvun puolivälissä. Männikköä on myöhemmin myös harvennettu. Hetken aikaa leveää sorattua polkua kuljettuani poikkesin metsän puolelle, sillä halusin käväistä vilkaisemassa Iso-Parikasta korkealta kalliolta (kartta).

Iso-Parikas itärannan kallioilta kuvattuna.

Reitille palasin suorinta tietä pitkin metsän poikki. Paahteisilla kallioilla riitti kukkaloistoa, sillä mäkitervakko kukki erittäin runsaana. Myös puolukka kukki runsaana, mikä lupaili vähintäänkin kohtuullista satoa. Kosteammilta kasvupaikoilta löytyi niin rätvänää kun metsämaitikkaakin. Tein nyt matkaa kohti Pikku-Parikkaan järveä, missä sijaitsee toinen keittokatos. Ohitin matkalla seuraavalle järvelle pienialaisen isovarpurämeen (kartta) ja laskeuduin Pikku-Parikkaan rantaan melko jyrkkää polkua pitkin. Omassa vanhassa Nuuksion kartassani tämä pieni järvi esiintyy vielä nimellä Vähä-Parikas. Isoveljensä tavoin oli myös Pikku-Parikkaan vesi eteläsuomalaisittain hyvin kirkasta.

Rämeen reunalla.

Pikku-Parikkaan pohjoisrantaa peitti varsin tiheä lepikko ja koivikko. Muutamia mäntyjä, pihlajia ja haapojakin oli joukkoon eksynyt. Matalalla rannalla kasvoi ulpukkaa ja järviruokoa. Täälläkin oli metsä aikoinaan palanut ja Tapion taipaleen kyltit opastivat kulkijaa. Pieni järvi vaikutti hyvin viihtyisältä ja rauhalliselta. Järven pohjoisrannalla kohosivat korkeat kalliot ja pian sain näkyviini myös kallioisen itärannan, missä keittokatos ja tuleva tulistelupaikkani sijaitsivat.

Pikku-Parikkaan aurinkoisessa lepikossa.Pikku-Parikkaan itäranta. Keittokatos on kallion päällä.

Iso-Parikkaan keittokatoksen tavoin myös Pikku-Parikkaan tulistelupaikka (kartta) osoittautui erittäin hyvin huolletuksi ja siistiksi. Keittokatoksen vieressä oli myös pieni pöytä penkkeineen. Kuivaa puuta oli tarjolla runsaasti, eikä missään näkynyt jälkiä roskaamisesta. Luonnonkaunis paikka oli hyvin hiljainen – rannalla istuskeli kirjaa lueskellen ainoastaan yksi nainen koiransa kanssa. Tein katokseen tulet ja nautiskelin lämpöisestä kesäpäivästä kallioilla loikoillen ja kirkkaassa auringonpaisteessa kimmeltävää järveä ihastellen. Latvavesillä sijaitseva Pikku-Parikas on Iso-Parikasta vielä kymmenisen metriä korkeammalla ja se laskee vetensä kohti itää – ensin Kuuslampea, sitten Myllypuroa ja lopulta Nuuksion Pitkäjärveä.

Loikoiluhetki kesäisellä kimmeltävällä järvellä.

Tutkiskelin syötyäni vielä taukopaikan ympäristöä ja paikalta löytyi myös hiekoitettu pieni uimaranta – ilmeisen sopiva myös lapsille. Aikuisille kelpaisi varmaan pulahdus järveen suoraan matalilta kallioilta. Molemmat Parikkaan järvet olivat osoittautuneet erinomaisiksi ja luonnonkauniiksi vierailukohteiksi. Olin erittäin tyytyväinen. Kotimatka oli tarkoitus aloittaa nousemalla Pikku-Parikkaan etelärannan korkeille kallioille.

Jyhkeät kalliot.

Nousu kallioille alkoi ylitettyäni Pikku-Parikkaan kauniin laskupuron (kartta), joka toimii nykyisin myös kansallipuiston rajana. Koska en viitsinyt lähteä kiertämään kallioita kovinkaan kaukaa, meni nousu melkoiseksi kiipeilyksi. Kallion päälle kiivettyäni olin taas Nuuksiolle tyypillisissä kuivissa kalliomänniköissä. Kallioiden päältä löytyi myös ”oliivimaisia” hirven jätöksiä, mikä ei ole kovinkaan yleinen näky Nuuksion kansallispuistossa. Ainoastaan kerran olen Nuuksiossa yötä vietettyäni onnistunut näkemään hirven. Tämä tapahtui aamuvarhaisella Iso-Holman läheisellä suolla. Seurailin jyrkänteen reunaa, mutta pettymyksekseni näkymät nelisenkymmentä metriä Pikku-Parikkaan ylle kohoavien kallioiden päältä peittyivät valtaosin järeiden kuusten ja mäntyjen taakse. Pieni järvi pilkotti niiden välistä vain vaivoin. Tästäkin huolimatta tarjosi kallio omat elämyksensä. Nuuksion puhtaasta ilmasta kertoivat naavan peittämät mäntyjen ja kuusten kuivuneet oksat.

Kallioilla.

Jo keittokatoksella olin huomannut ilmoituksen lähistöllä tehtävistä kulotuksista, jotka oli tarkoitus toteuttaa muutaman päivän sisällä. Saavuinkin pian noin kahden hehtaarin kokoiselle kulotuslueelle (ilmakuva), jota oli valmisteltu kaatamalla osa metsän puista ja rajaamalla alue palokäytävin. Vain muutamaa päivää myöhemmin sain kuunnella Metsäradion uutisia onnistuneesta kulotuksesta. Hienoja kuvia itse kulotustapahtumasta voi käydä katsomassa esimerkiksi maisemakuvaaja Markku Tahvanaisen sivuilta.

Kulotusalueen palokäytäviä.Sammalpeitteisiä kuusikoita Pikku-Parikkaan etelärannalla.

Kulotusalueelta lähdettyäni seurailin työkoneiden uraa satakunta metriä pienelle metsäautotielle, joka johdatti minut takaisin kansallispuiston alueelle. Olin nyt paitsi merkatulla pyöräilyreitillä, myös 110 km pitkällä Reitti 2000 -reitillä. Pian Tamminiitun (kartta) jälkeen kuitenkin siirryin Takalan laavulle ja Kattilaan vievälle polulle. Tamminiitun puroon on rakennettu pieni pato, jolla on säädelty metsäluhdan vedenkorkeutta, mitä ilmeisimmin aikoinaan luhdalta niitetyn heinäsadon maksimoimiseksi. Tietä pitkin kävellessä ihastelin sinistä taivasta ja sitä kuvioivia yläpilviä. Säät olivat jälleen kerran suosineet reissuani.

Hiekkatieltä Takalan polulle (kartta) siirryttyäni ei kulku suinkaan vaikeutunut, sillä polku on täällä maaston kulumisen estämiseksi sorattu. Takalan laavua on joskus tullut käytyä kurkkaamassa, mutta näitä laavun pohjoispuolisia polkuja en ollut ennen kulkenut. Pidin hiukan kiirettä, sillä Kattilan bussien vuoroväli on melko pitkä ja halusin ehtiä seuraavaan bussiin. Polulle siirryttyäni ei matkaa Kattilaan kuitenkaan ollut kahta kilometriä enempää.

Takalan laavu.

Pysähdyin vielä hetkeksi laavulle (kartta), joka on rakennettu vanhan mäkituvan tontille. Jo paikan nimi kertoo, että täällä asuttiin tiettömien taipaleiden takana. Vanhasta asutuksesta on muistona enää rakennusten perustuksia, tontilla sinnitteleviä koristepensaita sekä umpeen kasvavia peltotilkkuja.

Myllypuro.

Takalan laavulta on matkaa Nuuksion Pitkäjärveen laskevalle Myllypurolle (kartta) noin 400 metriä. Takalan polku tekee purolla ison mutkan ja itse puron saa ylittää pientä siltaa pitkin. Iso-Parikkaasta laskeva Myllypuro halkaisee Nuuksion pohjoisimman osan. Myllypuron seurailua on minulle joskus suositeltu ja epäilemättä tulen senkin joskus tekemään. Puroreitti on varmasti mielenkiintoinen ja luontotyypiltään hyvin erityinen osa Nuuksion kansallispuistoa.

Kuusikossa.

Nautiskelin vielä viimeiset hetket metsän rauhoittavasta vihreydestä, mutta kelloa katsellessa tuli viimeiset sadat metrit liikuttua melkein hölkäten. Bussille ehdin loppujen lopuksi hyvissä ajoin, hikisenä ja tyytyväisenä onnistuneesta retkestä. Espoon keskuksesta Kattilaan (kartta) liikennöivä bussi 245 kulkee keväällä, kesällä ja syksyllä – talvella bussi kulkee ainoastaan Nuuksionpäähän saakka (kartta), tietä pitkin reilun 3 kilometrin päähän Kattilasta.

LOPUKSI

Retki Nuuksion kansallispuiston pohjoisiin osiin ja Salmen ulkoilualueelle oli erittäin onnistunut. Erityisen vaikuttunut olin Iso-Parikkaan ja Pikku-Parikkaan järvistä, niiden erämaisesta tunnelmasta, siisteistä keittokatoksista ja kirkkaista vesistä. Mukavina yllätyksinä matkaa sävyttivät pieni myrskytuhoalue ja kulotusalueen valmisteluihin tutustuminen. Nyt saadun kokemuksen perusteella voi Salmen ulkoilualueeseen tutustumista suositella lämpimästi. Salmen helppokulkuisilla poluilla voi liikkua myös pienten lasten kanssa yhtälailla kun huonokuntoisenakin.