LÄHILUONTO: HERTTONIEMI JA HALLAINVUORI, HELSINKI 1.11.2015

REITTI: Herttoniemi - Vanhankaupunginlahti - Hallainvuori - Myllypuro (Kehä I) 6.4 km.

VAELLUSKAVERIT: -

HUIPUT: Aamuinen rauha. Vanhankaupunginlahden ruovikot. Tulvametsät. Kalliokelot. Hulppeat kaupunkinäkymät. Mukavan monipuolinen reitti.

ERIKOISTA: Metrolla metsään. Luonnon ja kaupungin jyrkät rajat. Häirikkökopteri.

ALUKSI

Vanhankaupunginlahden ympäristössä riittää koluttavaa monelle erilaiselle retkelle. Lännestä löytyy pitkosten päästä Lammassaari (kartta) ja etenkin kevättulvien aikaan komea Vanhankaupunginkoski (kartta). Viikin peltojen kautta voi suunnata pohjoisille reiteille ja lintutorneille. Etelässä on Kivinokka sekä Saunalahden suojelualue (kartta). Tällä pienellä retkellä tuli mentyä itäisiin Herttoniemen metsiin sekä Hallainvuorelle (kartta). Etenkin Hallainvuori on kummitellut kartoilla ja sitä kautta päässäni jo pitkään. Nyt oli aika käydä itse paikan päällä. Herttoniemen metsät ja ulkoilualue Vanhankaupunginlahden suojelualueiden kupeessa olivat sen sijaan tuttuja jo ennestään.

Herttoniemeen pääsee helpoiten metrolla (aikataulut). Asemalta (kartta) pääsee metsään jo parinsadan metrin kävelyn jälkeen – Hiihtomäentien mutkasta (kartta). Mikäli matkaan haluaa lähteä keskeltä reittiä Viikintieltä (kartta), voi käyttää runkolinjaa 550 (Itäkeskus-Westend, Espoo) tai bussilinjaa 79 (Herttoniemi-Malmi).

HERTTONIEMI – VIIKINTIE 3.8 KM

Aamu oli utuinen ja ehdinkin jo kotona miettiä kannattaako tihkusadetta enteilevään säähän lähteä. Onneksi lähdin – marraskuisesta harmaudestakin voi villiintyä, kun paikka on oikea ja harmaantuvaa maisemaa oikein tarkkaan katsoo.

Utuinen, hiljainen Saunalahti ja Vanhankaupunginlahti.

Metrolta on todellakin lyhyt matka metsään ja Vanhankaupunginlahden rantaan. Valaistun kuntopolun sijaan suuntasin suoraan pienemmille rantapoluille. Utuisessa säässä oli näkyvyys heikko – vastarannan kaupunki ja Arabianranta erottuivat hädin tuskin.

Vaikka puut olivat jo lehdettömiä, kiinnittyi katse metsissä ja rannoilla värikylläisyyden sijaan luonnon muovaamiin pieniin yksityiskohtiin – maassa lahoaviin runkoihin, kääpiin, puunkolohin, puista tippuneisiin syksyisiin lehtiin ja taivaille kurkotteleviin oksanrankoihin. Erityisen kauniita olivat vaahteranlehtien keskellä mustavalkoisena hohtavat koivikot.

Huuto.Koivut ja vaahteranlehdet. Taulakäävät.

Hetken päästä palasin leveälle puistotielle ja valaistulle lenkkipolulle, joka kulki nyt aivan rannan tuntumassa (kartta). Muutamia kiireisempiä lenkkeilijöitä oli aamutuimaan liikkeellä. Lehdettömien rankojen latvoista paljastui talveksi autioituneita linnunpesiä. Pian olin taas metsien keskellä – ensin keväisin tulvien alle peittyvissä lepikoissa, sitten Herttoniemen jyhkeissä kuusikoissa ja sekametsissä.

Paljastettu.Lepikko – tulvametsä. Vanhankaupunginlahden marraskuiset kehykset. Etsi häirikkö.

Kaupungin läheisyydestä etenkin tyynellä säällä muistuttaa jatkuva liikenteen humina ja tällä kertaa myös sitkeästi ympärillä pörrännyt häirikkö – helikopteri. Kallioilta löytyy jonkin verran modernien luolamisten pyhiä jäännöksiä – kalliomaalauksia – jotka omalla kummalla tavallaan sopivat maisemaan, ainakin jos ne on tehty punaisella maalilla. Metsissä kuljettuani nousin uusitut portaat ylös Majavakalliolle (kartta) – tutulle näköalapaikalle. Portaiden yläpäässä minua odotti innokkaasti ohilulkijoita tervehtinyt pikkumies isänsä kanssa.

Majavakalliolla kaupunki tulee jälleen aivan iholle, sillä lähimmät kerrostalot ovat aivan polkujen vierellä. Kalliolla on myös pöytä penkkeineen evästelijöiden käyttöön. Itse lenkkipolkujen varrella on ympäristöön hyvin istuvia pölkyistä rakennettuja penkkejä. Merkinnöistä päätellen oli näilläkin penkeillä istuskellut kaikkialle ehtiviä rakkaushuligaaneja .

Majavakallion sumuiset näköalat.

Majavakallion länsipuolella on Fastholma (kartta), yksi alueen lukuisista lintutorneista. Majavakalliolta laskeuduin loivasti isoja polkuja seuraillen Viikin peltojen reunamille ja pienten viljelypalstojen kuvioimalle alueelle. Niiden takaa löytyy Mölylä (kartta) – yksi mukava ja rauhallinen paikka evästelyyn, istuskeluun ja lintujen tarkkailuun. Lieneekö paikka saanut nimensä keväisten lintujen äänistä. Alkuun olin kulkenut Saunalahden suojelualueen vierellä, mutta nyt liikuin huomattavasti isomman Vanhankaupunginlahden suojelualueen reunamilla.

Viikin isäntien luomat suorat rehupaalirivit.

Viikin suoraa hiekkatietä (kartta) kävellessäni en voinut olla kiinnittämättä huomiota peltojen jämäköihin ja suorastaan kuvauksellisiin rehupaalirivistöihin. Viikin koetilan ”koeisännät” näyttivät tehneen lähes millintarkkaa työtä. Kesäisin kukkivat pientareet olivat nyt harmaita. Takiaiset ja koiranputket olivat valmiita ottamaan talven vastaan. Helikopteri tuli taas minua tervehtimään.

Törröttäjä valmiina talveen.Taas.

Viikin pelloilta nousin mukaviin kuusia, haapoja ja koivuja kasvaviin sekametsiin. Tämän jälkeen olinkin jo Viikintiellä ja sen ylittävällä kevyen liikenteen sillalla (kartta).

VIIKINTIE – KEHÄ I 2.6 KM

Viikintien kiertoliittymän kohdalla tien yli pääsee kevyen liikenteen siltaa pitkin. Heti sen jälkeen kannattaa poiketa vasemmalla puolella oleville kallioille (kartta), joilta avautuu hyvät näkymät niin Viikin pelloille, Latokartanoon kun aina kaupunkiinkin saakka (hyvällä säällä). Paljailla kallioilla on lukuisia kauniita keloja ja jyrkänteen reunalta löytyy pari pienehköä hiidenkirnua. Niitä en kuitenkaan lähtenyt nyt etsimään.

Viikin pellot ja Latokartanon kaupunginosa.

Näköalakallioilta jatkoin matkaani pieniä metsäpolkuja pitkin. Niitä on alueella lukuisia. Varsinainen pääpolku laskeutuu jyrkänteiden alle, mutta näkymien vuoksi haluisin pysytellä korkeilla kallioilla. Ilman liikenteen huminaa olisi näissä metsissä kuljeskellessa voinut kuvitella olevansa kauempanakin kaupungin hulinasta. Kalloiden reunamilta löytyi myös komea – suuri Viipurin rapakiveä oleva siirtolohkare, jonka on mannerjäätikkö aikanaan paikalle kuljettanut.

Rapakivilohkare. Raatelukivellä.

Polulla tuli vastaan myös pienempi siirtolohkare, jota joku haukka oli käyttänyt saaliinsa raatelemiseen. Kallioiden päältä ja lukuisista keloista löytyy varmasti runsaasti hyviä tähystyspaikkoja haukoille, jotka väijyvät saalista (rusakonpoikia, lintuja ja pieniä jyrsijöitä) Viikin laajoilta peltoaukeilta. Alueen petolinnuista yleisimpiä ovat varpuspöllöt, varpushaukat ja suurikokoiset kanahaukat. Tuoreita lintuhavaintoja bongareiden suosimassa Viikissä riittää.

Kallioiden päällä.

Kallioiden päällä olevia polkuja pitkin oli todella mukava astella. Hallainvuoren lukuisat kelot tekivät metsistä hyvin aarnimaisia. Aika ajoin etsiydyin jyrkänteiden reunoille kaupunkinäkymiä katselemaan.

Näkymät Latokartanoon.

Kelojen kauneutta.

Hallainvuoren pohjoispäädyssä metsät laajenevat (kartta) ja vaihtoehtoisia reittejä löytyy täältä entistä enemmän. Suunta kohti pohjoista ja Kehä I:tä oli kuitenkin selvä. Lopulta metsäalue päättyi ja kehätien liittymien massiiviset laajennustyömaat tulivat Kivikon kohdalla vastaan. Samalla siirryin leveille ulkoilupoluille, joita pitkin kuljin Hallainvuoren asuinalueelle ja lopulta teitä pitkin Myllypuron Shellille (kartta) saakka. Onnistuneen retken saattoi päättää munkkikahville. Shellin lähellä olevilta pysäkeiltä pääsee niin Malmin kun Itäkeskuksenkin suuntaan.

LOPUKSI

Marraskuu alkoi hyvin. Pääsinpä viimein Hallainvuorelle, jonka näkymiä on syytä mennä ihailemaan myös jatkossa – eri vuodenaikoina. Runsaasti monipuolisuutta lenkkiin tuovat yhtälailla Saunalahden sekä Vanhankaupunginlahden ruovikot, Herttoniemen metsät kun Viikin pellotkin. Polut soveltuvat hyvin myös maastopyöräilijöille ja valinnanvaraa reiteissä riittää niin, että esimerkiksi Herttoniemeen voi palata eri polkuja pitkin. Talvisin voi alueella liikkua helposti huollettuja latuja pitkin hiihtäen.