PÄIVÄRETKI: SIPOON PILVIJÄRVI 16.12.2015

REITTI: Pilvijärven uimaranta - Flyen - Pilvijärvi - Pilvijärven uimaranta 2.7 km.

VAELLUSKAVERIT: Vesku.

HUIPUT: Luhdat. Lumiset sammalikot. Jäätyvä järvi. Korkeat kalliorannat. Pilvijärven laskupuro.

ERIKOISTA: Polku lohkareluolan läpi.

ALUKSI

Sipoonkorven kansallipuiston suunnalla on toinenkin hyvä retkikohde – Pilvijärven luonnonsuojelualue (Molnträsket). Matkaa tänne kertyy Helsingistä noin 30 kilometriä. Pilvijärven länsirannalla on kesäisin vilkas uimaranta ja parkkipaikoilla kerätään tuolloin muutaman euron maksua. Tällä rahoitetaan alueen kunnossapitoa. Uimarannalta löytyy grillauspaikka (puuhuolto toimii), kesäkioski ja huussit. Yöpymismahdollisuutta ei alueella valitettavasti ole. Järven rantoja seuraileva ja järven kiertävä polku on paikoin jyrkkä, eikä sovellu kaikkein huonojalkaisimmille.

Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).

PILVIJÄRVEN KIERTO (2.7 KM)

Pilvijärven parkkipaikalle (kartta) saavuttuamme saimme olla yksin – oli hyvin hiljaista. Kesällä lienee toisin. Lähelle uimarantaa parkkeerattuamme suuntasimme suoraan grillipaikalle, jossa puuhuolto näytti olevan kunnossa – itse grillailun ja chillailun jätimme reissun loppuun. Olimme varustautuneet reissuumme retkikirvein, mutta saatavilla olleet puukalikat olivat sen verran pieniä, ettei kirveelle ollut käyttöä. Kirves ja saha paikalta kuitenkin puuttui.

Pilvijärven uimarannan ohut lumipeite.

Jalkaan olimme laittaneet kumisaappaat – edellisellä syysreissulla kävivät vaelluskenkien varret sen verran lyhyiksi, että kosteikkojen ylittämiseksi oli kengät tuolloin heitettävä olalle. Hyisessä vedessä kahlailu ei siis tällä kertaa kuulunut kierrokseen.

Jäätyvä järvi.

Täysin lumettomasta Helsingin talvesta tultuamme tuntui vähäinenkin lumi ja sen luoma valo hyvältä. Järvikin oli jo hyvää vauhtia jäätymässä. Taivas oli pilvessä ja maisema kaamoksen sininen. Aika-ajoin loi aurinko pilvien takaa horisonttiin pienen hohteen.

Flyenin suon yli.

Hetken metsässä kuljettuamme päädyimme Flyenin suolle (kartta), jonka ylittävät pitkokset olivat tälläkin kertaa osin veden alla. Ohut ja tuore lumipeite teki pienestä luhdasta erityisen kauniin ja kuvauksellisen. Tulvien alle aika-ajoin jäävä avoluhta muuttuu kauempana rannasta männikköiseksi rämeeksi.

Suolla.

Suon ylitettyämme hukkasimme hetkeksi polun (sinisin puihin maalatuin täplin merkattu ”kuntopolku” jatkoi kohti pohjoista). Kiipeilimme ylös kallioille ja jatkoimme sitten rannan suuntaisesti etelään (kartta). Kiipeileminen jäisillä ja jyrkillä kallioilla ei välttämättä ollut se kaikkien järkevin liike selkä- ja olkapäävammaisille. Ylös kuitenkin pääsimme. Kallioiden päältä avautui heti komeat näkymät ohuen jään peittämälle järvelle.

Pilvijärvi.Kauniit ”valaanselät”.

Matka jatkui todella hienojen silokallioiden päällä kuljeskellen. Polku oli selkeä ja sitä oli helppo seurata. ”Valaanselkäkalliolta” laskeuduimme jyrkästi alas notkelmaan, jossa avoinna virtaava puro muistutti alkutalven lauhkeudesta. Edessä oli jälleen jyrkkä nousu. Iloksemme kulki polku täällä pienen lohkareluolan läpi. Sen läpi oli tietenkin pakko mennä, vaikka helpommallakin olisi varmasti päässyt.

Metsän menninkäinen nousee kallioiden uumenista (V).

Olimme nousseet jälleen viitisentoista metriä järven yläpuolelle kohoaville kallioille. Kallioiden pinnoilla meitä ilahdutti varsin erikoinen ”elävä” vesi (video). Täältä löytyi myös mukavalle paikalle pystytetty pöytä penkkeineen. Varustuksemme oli kuitenkin sen verran kevyt ja keli vilakka, ettei paikka houkutellut pysähtymään. Termarikahvit joimmekin vasta perillä – grillitulien lämmössä.

Kallioilla, kukkuloilla. Lunta!

Rantoja seuraileva polku laskeutui nyt hiljalleen toiselle luhdalle. Lahoavia puita kalvoivat kauniit valkeat käävät. Olimme alunperin ajatelleet suunnata kohti itää – läheisen Mjödträskin rakentamattomille ja suojelluille rannoille (kartta), mutta innostus ei tällä kertaa siihen riittänyt. Koko Mjödträskin läntinen ranta on suojeltu, mutta järven itäranta on sen sijaan tiheästi rakennettu.

Pilvijärvi jäätyy.

Pitkoksilla (V).

Toisenkin rantareitille osuvan luhdan pitkokset olivat edellisellä reissulla veden alla. Nyt tämän järviruokoa kasvavan luhdan yli pääsi ”kuivin” jaloin. Suolta nousi metsän puolelle kulunut polku. Kesäisin alueella riittää varmasti paljon kulkijoita. Tällä reissulla emme kuitenkaan kohdanneet yhtään retkeilijää. Linnutkin olivat hiljaa.

Sipoonjokeen laskevan Pilvijärven kirkasvetinen laskupuro oli erityisen kaunis. Osa puron eteläisistä osista on suojeltu. Pilvijärven suojelualueen eteläisellä rajalla kulkee suuri voimalinja, joka katkaisee metsän kuin seinään.

Laskupurolla.Pilvijärven kapeaan lahteen päättyvä eteläpää.

Suuntasimme nyt ylemmäs sammaleisen kuusimetsän siimekseen (kartta). Seurailimme alkuun sinisiä reittimerkkejä, jotka kertoivat paikalla kulkevasta ”kuntopolusta”. Varsinaisesta rakennetusta polusta ei kuitenkaan ollut kyse, vaan saimme astella ihan tavallisia metsäpolkuja pitkin. Vihreät sammalikot ja lumi loivat soistuvan metsän pohjalle kauniin mosaiikin. Sipoon kuntopolkuja ja latu-uria voi käyttää hyväkseen myös Pilvijärvelle suuntautuvia reittejä suunnitellessa.

Kosteikko metsän keskellä.Aarnimetsän tuntua.

Laskeuduimme vielä rantaan, jonne johtavalle polulle kaatuneet rungot kertoivat hiljalleen aarnioituvasta metsästä. Kauniin jäätyvän järven katseluun emme vieläkään kyllästyneet. Pilvinen kaamos verhosi maiseman sineen. Ennen grillipaikalle saapumistamme saimme ylittää vielä viimeisen pitkostetun kosteikon, mikäli lankkusiltoja pitkoksiksi ylipäätään voi kutsua.

Sininen hetki.

Teimme tulet grillausta varten nopeasti ja Vesku jäi ”vahtiin”, kun itse suuntasin uimarannalle jäitä koettelemaan ja viimeisiä maisemakuvia napsimaan.

Ritisevällä jäällä (turvallisesti rannan tuntumassa).Kallioiset itärannat (taukopaikka kuvan ison kallion päällä).

Olimme käyttäneet lyhyeen lenkkiin varsin runsaasti aikaa – kiirettä ei ollut, maasto oli melko hankalaa ja nautiskelimme suojelualueen hiljaisuudesta. Grillitulien lämmössä oli tämän jälkeen mukava istuskella.

Tulilla.

LOPUKSI

Pilvijärvi on kaunis ja ehdottomasti vierailun arvoinen retkikohde. Omaa rauhaa kaipaavien kulkijoiden kannattaa suunnata alueelle uimakauden ulkopuolella. Uimarannan iloinen melske epäilemättä kaikuu tyyninä kesäpäivinä kaikkialle. Joulukuisen kaamoksen keskellä meidät otti vastaan täydellinen hiljaisuus.

Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joiden perässä on merkintä (V). Niistä kiitos kuuluu Veskulle.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)