REITTI: Arabianranta - Vanhankaupunginkoski - Viikin lintutornit (Keinumäki, Hakala ja Purolahti) - Siilitie (metroasema) 7.2 km.
VAELLUSKAVERIT: -
HUIPUT: Kaamoksen hämärä. Mölylän kalliot.
ERIKOISTA: Hiljaisuutta keskellä kaupunkia.
ALUKSI
Keskellä kaupunkia sijaitseva Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualue on epäilemättä Helsingin tunnetuin luontokohde. Alueelle pääsee helposti kaikista ilmansuunnista julkisilla kulkuvälineillä (metro, bussit ja ratikat).
Vanhankaupunginlahdella on useita lintujen bongaamiseen ja avarien maisemien ihailemiseen erinomaisesti soveltuvia lintotorneja ja -lavoja. Alueella on myös kolme luontopolkua. Helsingin alkuperäisessä perustamispaikassa riittää myös historiallisesti kiinnostavia vierailukohteita. Kaiken edellisen lisäksi on Vanhankaupunginkosken kuohuja aina mukava katsella, etenkin tulvien aikaan ja sen alapuolinen suvanto on virkityskalastajien suosima pyyntipaikka. Vanhankapunginlahden itäpuolisella Herttoniemen ulkoilualueella ja Viikin pelloilla pääsee lisäksi hiihtämään ja eteläpuolisessa Kivinokassa uimaan.
Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).
ARABIANRANTA – KEINUMÄKI 4.1 KM
Matkani alkoi tällä kertaa kutos- ja kasiratikan päätepysäkiltä (kartta) Arabianrannan uudelta asuinalueelta. Varhaisen aamun hiljaisuus ja kaamoksen hämärä loivat heti retken alkuun miellyttävän tunnelman. Vanhankaupunginlahden avarien maisemien avautuessa ja harmaan taivaan pilvipeitteen hiukan repeillessä oli kuuraisilla rannoilla tunnelmallista kävellä.
Valoilmiö. 
Rantojen törröttäjät kuurassa.
Alkuun tein matkaa kohti Vanhankaupunginkoskea Arabiarannan puistoteitä pitkin. Kaunista kulttuurimaisemaa ja Helsingin kaupungin alkuperäistä perustamispaikkaa sain ihailla Kustaa Vaasan vaimon Katariinan kanssa ihan kahdestaan.
Kaunis Katariina kauniissa maisemassa.
Matka jatkui kohti Vanhankaupunginlahden ylittävää Matinkaaren kävelysiltaa. Talvensa kaupungissa sulapaikoilla viettävät sinisorsat tulivat minua vastaan makupalojen toivossa. Siltaa en kuitenkaan ylittänyt, vaan jatkoin kohti koskea ja koskien välissä olevaa Kuninkaankartanonsaarta.
Matinkaaren siltavahdit.
Nousin jokirannasta vanhoille voimalaitoksille koskea ihailemaan. Vettä oli vuodenaikaan nähden liikkeellä reilusti ja koski kuohui valtoimenaan. Vantaanjoen vesi on vuosien varrella puhdistunut niin, että siitä on tullut yksi Suomen potentiaalisimmista lohijoista. Joen tilan parantamiseksi on Virtavesien hoitoyhdistys tehnyt Vantaanjoen eri osissa runsaasti kunnostustöitä.
Vanhankaupunginkosken ”putous”.
Voimalaitokselta jatkoin Kuninkaankartanonsaareen (kartta). Kuninkaankartanon alkuperäiset rakennukset ovat kadonneet historian hämärään. Nykyisin saarella pitää majaansa Tekniikan museo.
Näkymät Viikintien sillalta (yllä) ja Kuninkaankartanonsaaresta (alla).
Kauniita
kulttuurimaisemia aikani ihailtuani jatkoin kohti Pornaistenniemeä ja Vanhankaupunginlahden suojelualuetta. Saarelta poistuin ikuista rakkautta todistavien lukkojen reunustamaa siltaa pitkin. Vanhankapunginkosken toisen haaran partaalla on epäilemättä kesäisin viihtyisä ravintola Koskenranta terasseineen.
Koskenranta.
Matka jatkui Pornaistenniemelle (kartta), jonka reunamat on uudessa yleiskaavassa suunniteltu rakennettavaksi. Helsingin kasvupaineet siis ulottuvat aivan Vanhankapunginlahden suojelualueen reunoillekin.
Pornaistenniemi.
Säynäslahden 
kaivetun kanavan rantoja seuraillessani kiinnittyi huomioni koivujen tuulenpesiin, joita koivu kasvattaa oksistoonsa sienitaudilta suojautuakseen. Suojelualueen raja kulkee kanavan kaakkoisrannalla, kun taas toista puolta reunustaa maisemaan huonosti istuva pienteollisuusalue. Ylitin kanavan pientä puusiltaa pitkin ja saavuin lopulta suojelualueen puolelle.
Kanava erottaa Vanhankapunginlahden ja pienteollisuusalueen.
Säynäslahden poikki (kartta) kuljin pengerrettyä tietä pitkin – korkean ruovikon keskellä. Puolipilvisen taivaan alati vaihtuvassa kaamoksen valossa ja ruovikon suojissa oli hyvä kulkea. Suojelualueen reunoilla, ennen Keinuniemen pienialaisiin metsiin saapumista sain ihastella tulvien alla sinnitteleviä metsiä. Leudosta talvesta viestivät suurikokoiset pajunkissat.
Ruovikossa. 
Valkeakylkiset koivut. 
Tulvametsät.
Metsän reunaan saavuttuani astelin Viikin Arboretumiin – puulajipuistoon. Helsingin yliopisto on perustanut puiston tutkimusta ja opiskelijoita varten vuonna 1969. Puulajipuistossa on edustettuna kotoisessa ilmastossamme pärjääviä lajeja yli 300. Samalla hyppäsin Viikarien luontopolulle (esite). Viikin Gardeniasta alkava luontopolku on suunniteltu perheen pienimmille.
Vihreä sammal harmaassa maisemassa pysäyttää.
Viikin talvi. 
Luontopolku johdattaa Keinumäelle.
Keinumäki (kartta) lintutorneineen, penkkeineen ja pöytineen on hyvä paikka niin lintujen bongailuun, evästelyyn kuin lepäilyynkin. Nyt keskellä kaamosta, oli tornilla hyvin hiljaista.
Keinumäellä. 
Näkymät Arabianrantaan.
KEINUMÄKI – SIILITIE (M) 3.1 KM
Matka Keinumäeltä jatkui Hakalanniemeen, mistä löytyy sekä lintulava että -torni. Talven harmaudessakin kauniita lehtoja halkova polku vei pitkoksille ja kohti metsäisiä osuuksia. Täällä kasvaa Kivinokan ohella alueen vanhin puusto ja 
kilpikaarnaiset männyt houkuttelivat halaamaan. Marraskuinen aurinko pilkotti matalalla, repeilevän taivaan keskellä. Hiljaisuus ja rauha tarttuivat iholle. Muita kulkijoita näkyi harvakseltaan – kauniista säästä huolimatta.
Lehdoissa. 
Pitkostettu polku metsien halki. 
Marraskuisten, lehdettömien puiden kauneutta.
Hakalanniemen lintulavalla (kartta) oli hyvä pitää pientä taukoa ja nautiskella eväitä – termariin keitettyä kahvia ja reppuun pakattuja eväsleipiä maisemista nautiskellen. Lintulavan edustan niityt on aidattu ja kesäisin siellä voi törmätä alueella laiduntaviin kyyttöihin (itäsuomenlehmiin) ja suomenlampaisiin. Suomalaista alkuperää olevat maatiaisrodut ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon.
Hakalanniemen lintulava.
Hakalanniemestä matka jatkui vielä hetken aikaa metsien keskellä, kunnes maisema avautui Viikin pelloille ja Vanhan-kaupunginlahden ruovikoihin. Keskellä avaraa maisemaa on yksi alueen lukuisista lintutorneista – Purolahti (kartta). Myös Purolahdelta löytyy levähdys- ja evästelypaikaksi sopiva pöytä penkkeineen.
Metsäsaareke Viikin tulvivien peltojen keskellä.
Kaupunki ja hiilivoimala ruovikon takana.
Purolahden jälkeen suuntasin metsäisiä polkuja pitkin Mölylään (kartta), sitten Herttoniemen ulkoilualueelle. Tasaisen harmaan metsän keskellä huomio kiinnittyi automaattisesti pieniin ja kauniisiin yksityiskohtiin.
Rauduskoivun ja haavan lehdet seinäsammalpeitteellä.
Kääpä koivun rungolla. 
Alvejuuri metsän keskellä.
Yhden koko alueen parhaista näköalapaikoista tarjoavilla Mölylän kallioilla kiipeillessä näyttäytyi aurinko. Kaunis valo kultasi ruovikon hohtavaksi. Kallioiden päältä olivat maisemia ihastelleet myös Kauno, Pauli ja Eugen, joiden vuonna 1944 raapustama kaiverrus kallion pinnassa kestänee aikaa vielä seuraavaan jääkauteen saakka.
Auringon kultaama ruovikko.
Vanhat kaiverrukset Mölylän kallioilla.
Mölylän kallioilla.
Retken viimeiset sadat metrit kävelin Herttoniemen kuntopoluilla ja lopuksi nousin Rajakallion päälle, mistä päädyin urheilukentän vieritse Siilitielle. Ratikkapysäkiltä aamuvarhaisella alkanut matkani päättyi metroasemalle.
Rajakalliolla.
LOPUKSI
Vanhankaupunginlahden monipuolisuus antaa mahdollisuuksia mitä erilaisemmille retkille. Alue on ympäröivine ulkoilualueineen tarpeeksi laaja pitkillekin päiväretkille ja tarjolla on yhtälailla luontoa kuin kulttuuriakin. Viikki lintutorneineen ja laajoine peltoineen on erinomainen paikka seurata lintujen muuttoa niin keväisin kun syksyisinkin. Talven ja kaamoksen keskellä on alue hyvin hiljainen ja se soveltuukin erinomaisesti rauhoittumiseen keskellä kaupunkia.
Jutun kuvat kirjoittajan ottamia.
Blogin kirjoittajalta:
NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)
ALUEEN DIGIKARTAT NETISSÄ:
Retkikartta (Paikannimihaku: Vanhankaupunginselkä, Helsinki).
OpenStreetMap (Paikannimihaku: Vanhankaupunginselkä).
Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.
VAELLUSJUTUT | Retkiä. Vaelluksia. Reittejä. 