PÄIVÄRETKI: SIPOONKORPI 12.3.2016

REITTI: Flatberget (Tasakallio) P - Kalkkiruukin laavu - Flatberget (Tasakallio) P 7.1 km

VAELLUSKAVERI: Tytär 12 v. 

HUIPUT: Kevätaurinko. Lumi ja jää. Högbergetin laen avoimet maisemat. Ainavihannat sammalet ja sanikkaiset. 

ERIKOISTA: Jääpuikkoputoukset.

ALUKSI

Sipoonkorven kansallispuistossa on vielä paljon koluamattomia kolkkia. Talvisessa kelissä päätimme kuitenkin tällä kertaa turvautua jo ennestään tuttuun reittiin – Kalkkiruukin luontopolkuun (nyk. Kalkinpolttajan polku) – jonka arvelimme olevan hyvässä kulkukelpoisessa kunnossa myös näin talvisin. Varsinaisella luontopolulla on mittaa 4.8 km ja yhdyspolkuineen tuli matkamme pituudeksi tällä kertaa reilut seitsemän kilometriä – hyvä puolen päivän mittainen retki siis. Reipas hankikanto olisi antanut mahdollisuuden käveleksiä siellä täällä, mutta reitin varrella oleva laavu ja tallatun polun helppous pitivät meidät pääosin polulla.

Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).

FLATBERGET P – KALKKIRUUKIN LAAVU (2.7 KM)

Lähtö- ja lopetuspaikaksi valitsimme Flatbergetin, Tasakallion parkkipaikan, olihan meillä tällä kertaa käytössämme auto. Flatbergetille (Tasakallio) pääsee myös julkisilla kulkuvälineillä: Hakunila-Sotunki-Nybygget -linja (719) kulkee myös Flatbergetin ohi. Taivas oli kirkas ja odotettavissa oli kaunis paisteinen päivä. Aamuvarhaisellakin oli parkkipaikalla muutamia autoja – ei kuitenkaan ruuhkaksi asti.

Flatbergetin opasteet (T).

Parkkipaikalta suuntasimme kohti Kalkkiruukin luontopolkua. Yhdysreittiä luontopolulle ei vielä ole, joskin sellainen on valmisteilla – seurailimmehan takaisin tullessamme alustavia reittimerkkejä ja hyvin tallattua polkua parkkipaikalle johtavan tien varteen. Tästä meillä ei kuitenkaan ollut lähtiessämme tietoa, joten suuntasimme luontopolulle omia reittejämme pitkin – metsien kautta. Kulku oli kantavalla hangella helppoa, mutta jäisillä jyrkänteillä (kartta) kiipeily korkealle Högbergetille oli sanalla sanoen hiukan kuumottavaa. Tyttärelle kiipeily oli sen verran luontaista, että huolissani olin lähinnä omasta selviämisestäni. Högbergetin, alueen korkeimman kallioisen mäen ylintä paikkaa merkkaava kummeli löytyi joka tapauksessa helposti ja aurinko paistoi nyt jo täydeltä terältä.

Vähän kalliokiipeilyä heti alkuun. Lumen verhoama kelo. Kohti kukkulaa.Högbergetin laella.

Korkealta Högbergetin kallioilta lähdimme seurailemaan luontopolkua, jolle oli tallautunut helposti seurailtava ura näin talvellakin. Vastaan tuli päivän mittaan niin kävelijöitä, maastopyöräilijöitä kuin lumikenkäilijöitäkin – harvakseltaan tosin. Lumikengille ei kyllä hankikeleillä olisi ollut tarvetta. Omaa rauhaa kaikesta huolimatta riitti.

Jääpuikot ja metsälehväsammalet.

Kalkkiruukin luontopolun eteläisessä päässä on useita komeita kallioseinämiä, jotka näin talviaikaan ovat monesti jääpuikkojen  ja jääputousten peittämiä. Näistä ensimmäinen tuli vastaan heti Högbergetiltä laskeuduttuamme. Jäättömillä ja lumettomilla seinämillä vihersivät lukuisat eri sammalet. Luuppia ei ollut mukana, mutta moni sammal tuli matkalla tunnistettua ilmankin. Tytärkin sammalista kovasti innostui.

Merkatulta reitiltä ja hyvin tallatulta polulta ei voi eksyä. Jäisillä ja jyrkillä rinteillä oli syytä varoa.

Kaikkein hankalimmilla rinteillä siirryimme suosiolla pois polulta ja etsimme pitävämmät jalansijat polkujen ulkopuolelta. Samalla löysimme komeita jäisiä kallioseinämiä, jotka olisivat muuten jääneet huomaamatta. Nykykunnossaan luontopolku ei sovellu kaikkein huonojalkaisimmille, mutta polkua on tarkoitus kunnostaa lähivuosina. Helpompikulkuinen reitti nuotiopaikkoineen löytyy kansallispuiston pohjoisosista Byabäckenistä (Ponun perinnepostia -luontopolku).

Jäätyneillä kallioilla. Metsäkerrossammal kasvoi runsaana kalliohyllyillä.

Useiden kauniiden kallioseinämien jälkeen kulki polkumme tiheiden kuusimetsien läpi. Kirkas kevätauringon paiste ulottui metsiin saakka. Matkamme jatkui lumen peittämiä portaita pitkin kallioiselle mäelle, jonka päältä laskeuduttuamme kohtasimme erityisen kauniin jääpuikkojen peittämän kallioseinämän.

Kevätaurinko korvessa.

Ainavihantien kasvien, sammalten ja sanikkaisten, lumen ja jään kauneus mykisti. Kallioseinämiltä tunnistimme heti alkuun kallioimarteen. Imarteen roikkuvien lehtien alla kasvoi palmikkosammalia, seinäsammalia, kynsisammalia ja kerrossammalia. Löytyipä jostain myös isokorallisammalta. Jäkälistä vastaan tuli mm. sormipaisukarvetta ja puikkotorvijäkälää.

Jääpuikkoseinä.

Karkkihammasta kolotti jo sen verran, että loppumatka laavulle sujui vauhdilla. Opasteet olivat kunnossa ja reittimerkeiksi naamioituneet haavanläiskäjäkälät täplittivät vanhojen haapojen krokotiilin nahkaa muistuttavaa kaarnaa. Täällä koirien kanssa liikkuvia muistutetaan pitämään lemmikkinsä kytkettyinä, laiduntaahan läheisillä Grankullan niityillä (kartta) kesäisin lampaita. Tämä on hyvä muistaa, sillä ikäviltä tapauksilta ei ole vuosien varrella vältytty, kun usein omistajansa yllätykseksi lutuisen lemmikin vaistot ovat heränneet.

Haavanläiskäjäkälällä on varsin osuva nimi.

KALKKIRUUKIN LAAVU – FLATBERGET P  (4.4 KM)

Nuotiotulia ei tarvinnut tällä kertaa tehdä itse. Laavulla yönsä viettäneiden espoolaisten partiolaisten valmiina loimottaville tulille oli helppo istahtaa. Alkuun grillasimme makkaraa ja joimme termarikaakaot, minkä jälkeen oli perinteisen jälkiruuan aika: Vaahtokarkkien paahtaminen ja käristäminen kuuluu nykyisin retkeen kuin retkeen.

Käristystä. Sulle, siis mulle.

Vaikka Kalkkiruukin laavu (kartta) ei sijaitsekaan veden äärellä, on laavun paikka kuitenkin varsin mukava. Pienen kallioisen kumpareen päällä oleva laavu on hyvässä kunnossa, puuhuolto toimii ja sahat ja kirveet olivat paikallaan. Paikalta löytyy myös huussi.

Laavulla metsän uumenissa.

Aikamme tulisteltuamme oli aika pakata ja jatkaa matkaa kohti avoimempaa maisemaa – Yrjölään ja Roxängenin purolle (kartta).  Muita kulkijoita tuli vastaan jo hiukan enemmän, alkoihan päivä olla jo parhaimmillaan. Keväinen Roxängen solisi ja pulisi iloisesti. Kauniin puron reunoja koristivat jäiset pitsit.

Roxängenin kaunis puro.

Laakson pohjalla tuli vastaan useita hiihtäjiä – ulottuvathan Vantaan Hakunilasta Keravan Keinukalliolle johtavat hyvin huolletut ladut Sipoonkorven kansallispuiston reunamille. Hiihtokelit olivatkin mitä mainioimmat ja hetken jo harmittelinkin, ettei suksia tullut otettua mukaan.

Välillä tietä pitkin.

Luontopolku seurailee hetken tietä pitkin, kunnes se taas poikkeaa metsän puolelle. Tien varresta bongasimme jo tutuksi tulleen ja viehättävästi palmikoivan palmikkosammalen. Valko- tai sinivuokkoja ei tienpenkoilla kuitenkaan vielä näkynyt. Sipoonkorvesta löytyy myös harvinaisempia keltavuokkoja.

palmikkosammal.

Metsän puolelta löytyi aina niin mukavia kaatuneita runkoja, jotka houkuttelivat tyttäreni testaamaan tasapainoaan. Sipoonkorven maisemissa on aikoinaan harrastettu kalkinlouhintaa ja -polttoa, mistä luontopolkukin on saanut nimensä. Suuntasimmekin nyt vanhalle kaivokselle, josta löytyy pienialainen louhos ja vanhojen kalkkiuunien perustuksia. Voisi olettaa, että kalkkiperäiseltä alueelta löytyisi myös lukuisia kalkinsuosijakasveja. Näitä emme nyt kuitenkaan erikseen etsineet.

Hiphei!Kalkkilouhos. Kalkkiuunin perustuksia. Pieni evästauko kalkkilouhoksen reunamilla.

Palasimme louhokselta takaisin tielle ja jatkoimme matkaamme kohti Högbergetiä. Metsään käännyimme hiukan lian aikaisin, mutta näiltä pieniltä harharetkiltä on tapana löytää aina jotain mielenkiintoista – tällä kertaa oli pienen soistuneen painanteen pohjalta paljastunut lumen alta korkeita karhunsammalmättäitä. Oikea polku löytyi tämän jälkeen nopeasti. Edessä oli jyrkkiä nousuja ja laskuja sekä tasapainoilua jäisillä rinteillä.

Tarkkana.

Viimeinen nousu (kartta) takaisin Högbergetille aarnimaisten metsien ja kalliojyrkänteen alla on yksi luontopolun viehättävimmistä osista. Kallioilta aikoinaan alas vierineet kivenjärkäleet ja paksujen jääkansien peittämä puro  saivat meidät pysähtelemään ja kuvaamaan luonnon pieniä ihmeitä aika ajoin.

Puro paksujen jäälohkareiden alla. Kuusi tekee kuolemaa (T).  Haavankeltajäkälä ja sormipaisukarve (harmaa).

Hämäristä metsistä saavuimme kovin toisenlaiseen maisemaan – avoimille Högbergetin kallioille. Ympyrälenkkimme oli nyt sulkeutunut.

Kohti näköalapaikkoja.

Käväisimme vielä  Högbergetin reunamilla (kartta), mistä avautuu huomattavasti mäen lakiosia paremmat näkymät kohti Sotunkia ja Högbergetiä ympäröivien peltojen kuvioimia laaksoja. Komea näköalapaikka oli muidenkin kulkijoiden tiedossa, sillä keväisen auringon paisteesta ja kallioiden suojista yhytimme nuoren pariskunnan kokkailemasta retkieväitään. Noissa maisemissa ja keleissä kyllä kelpasi.

Näkymät kohti Sotunkia.

Paisteisilla, avarilla kallioilla oli suorastaan tunturimainen tunnelma.

Kapusimme vielä kerran Högbergetin laelle, mistä löysimme valmiiksi tallatun polun. Päätimme seurailla polkua ja kun huomasimme puihin kiinnitetyt nauhat, oli helppo uskoa, että polku veisi meidät ennen pitkää tutun tien varteen. Näin myös kävi. Tienmutkassa oli parikin autoa parkissa, joten suunniteltu luontopolun yhdysreitti näytti jo olevan tuttu joillekin patikoijoille.

Viimeinen lasku.Me. Retkeilijät. Eräkertun ja -jorman jäljet bongattu.

Viimehetken bongaus parkkipaikalta – kulosammal.

LOPUKSI

Tutuillakin reiteillä on eri vuodenaikoina paljon uutta nähtävää. Luminen maisema ja etenkin jään peittämät kalliot tekivät tällä reissullamme suuren vaikutuksen. Kesäisessä vehreydessä jää  ainavihannat sammalet ja saniaiset helposti huomiotta – nyt niihin tuli lumisessa maastossa kiinnitettyä erityistä huomiota. Flatbergetin avoimet ja lumen peittämät kalliot muistuttivat erehdyttävästi tunturien lakia ja maisemat korkeilta kallioilta olivat parhaimmillaan. Sipoonkorven kävijämäärät ovat vielä kaukana Nuuksion merkityistä perusreiteistä, joten jos retkillään kaipaa enemmän omaa rauhaa, on retkikohde näiden kahden välillä helppo valita.

---

Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joissa on merkintä (T). Näistä kuvista kiitos kuuluu tyttärelleni.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

MUKANA KULKENEET PAPERIKARTAT: 

Printti Retkikartasta.

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Sipoonkorven kansallispuisto)

Kansallispuiston yleiskartta ja palvelut.

MUUT KARTAT:

Ahola, Joel (2014): Sipoonkorpi – Pieni retkiopas, 1:25000. 

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

Advertisement