KEVÄTVAELLUS: NUUKSIO 15.-16.4.2016

REITTI: Haltia - Romvuori - Mustalampi - Kolmoislammit - Holma-Saarijärvi - Soidinsuo - Holma-Saarijärvi - Siikaranta 16.5 km (+ 1.1 km) 

VAELLUSKAVERIT: - 

HUIPUT: Lintuja siellä ja täällä. Keväisten purojen solinaa. Kaakkurin huuto. Illan ja aamun aurinko. Soidinsuon joutsenpari. 

ERIKOISTA: Paljon poluttomia taipaleita.

ALUKSI

Tällä kertaa suuntasin Nuuksion kansallispuistoon minivaellukselle teltan kanssa. Tarkoitukseni oli viettää yksi yö Holma-Saarijärvellä (kartta). Nyt kiertelin itselleni vielä osin tuntemattomissa paikoissa, silti aivan Nuuksion ytimessä. Suunnitelmaani kuuluivat niin Romvuori (kartta) kuin Soidinsuokin (kartta), jossa toivoin kuulevani soitimella olevien teerien pulputuksen. Pulputuksen kyllä kuulin, mutta ihan toisaalla kuin olin kuvitellut. Keväistä luonnon heräämistä oli ilo seurata. Muuttolinnut olivat palanneet, niitä oli kaikkialla ja laulukonsertti oli korvia huumaavaa.

Nuuksioon menin ja sieltä myös tulin pois Espoon paikallisbusseilla. Haltian suuntaan kulkevat Espoon keskuksesta bussit 245 ja 245K (reittikartta ja aikataulut). Kesäisin bussi kulkee Kattilaan, Nuuksion pohjoisosiin saakka. Siikarannasta pääsee Leppävaaran asemalle busseilla 238KT ja 238T. Läheiselle Siikajärvelle ja -niemelle kulkevat bussit 238, 238B, 238K ja 238KB.

PÄIVÄ 1: HALTIA – HOLMA-SAARIJÄRVI 13.3 + 1.1 KM

Uudella yhdyspolulla. Jäähelmiä ja kevään kukkia. Rauhoittuminen Romvuorella. Isoja lintuja: Mustalammen kanadanhanhet ja Soidinsuon joutsenet. Harhailua. Soidinsuon aurinko. Kaunis ilta Holma-Saarijärvellä.

Päivä 1. Haltia – Soidinsuo – Holma-Saarijärvi (klikkaa suuremmaksi).

Bussista hyppäsin pari pysäkkiä Haltian luontokeskuksen jälkeen. Uusi yhdyspolku Haukkalammen ja Haltian välille on rakennettu vasta pari vuotta sitten. Tätä polkua lähdin alkuun seurailemaan. Polun pää (kartta), tarkasti ottaen tien ylityskohta, löytyi helposti, sillä yhdyspolku on iso, sorattu ja merkitty.

Metsäliekosammal.

Heti alkuun teki uuden polun linjaus vaikutuksen – ensimmäiset askeleeni sain astella komeassa haavikossa. Krokotiilikaarnaisten ja järeiden haapojen tyviosat olivat kauniiden suikertavien metsäliekosammalten peitossa.  Matka jatkui kosteammalle pitkostetulle pätkälle, jossa talven viimeiset lumet vielä odottivat sulamistaan.

Yhdyspolulla.

Uusia retkeilyrakenteita reitillä edustivat rautaiset portaat (kartta), jotka johdattivat jyrkän kukkulan laelle. Mäeltä löytyy Pitkäjärvelle avautuvia näköalapaikkoja. Uusiin Metsähallituksen kokeilemiin rautaisiin retkeilyrakenteisiin olen suhtautunut varauksella, mutta hyvin näyttivät uudet harjateräksestä valmistetut portaat maisemaan istuvan. Kukkulalta laskeuduin jyrkästi Nuuksion Pitkäjärven rantaan. Kaunis Pitkäjärvi oli vapautunut jäästä vastikään ja maisemat kohti Romvuorta olivat rauhoittavat. Yllättäen kuulin täällä sen teerien pulputuksen, jota olin reissultani lähtenyt hakemaan. Pulputuksen tarkkaa suuntaa en tosin pystynyt paikallistamaan.

Nuuksion Pitkäjärvi ja Romvuori.

Matka jatkui kohti Pitkäjärven pohjoispäätyä, mistä löytyi näyttävä keväinen  puroputous jäähelmineen. Täältä sain myös bongattua kevään ensimmäiset sinivuokot ja leskenlehdet.  Reissuni oli alkanut äärimmäisen hyvin ja tässä kohtaa on jo syytä kiittää Metsähallituksen luontopalveluja erinomaisesta yhdyspolun linjauksesta: Se toimii. Näkemistä tällä osuudella riittää ja maasto on mukavan vaihtelevaa.

Sinivuokot kukassa. Leskenlehti pakkayöstä supullaan.Jäähelmiä.

Pienen hiekkatien (kartta) saavutettuani olin suunnitellut suntaavani kohti Romvuoren kallioita suorinta reittiä pitkin. Vastaani tullut Yksityisalue-kyltti ei yllättänyt. Hetken aprikoituani päätin taivaltaa tietä pitkin, sillä tie ei matkallani Romvuorta kohti johtanut kuitenkaan suoraan piha-alueille. Metsän puolelle pääsin nopeasti, jyrkkiä kallioita pitkin kiipeillen. Kapeita niittyjä ylittäessäni törmäsin pyypariskuntaan, joka rapisteli pensaikossa.

Romvuorella.

Kallioiden päälle kiivettyäni aloin seurata polveilevaa jyrkännettä. Vastaan tuli niin kauniita kääpiä kuin viimeisiä sulamisvesiään laskevia  purojakin. Näkymät jyrkänteiltä olivat melko peitteiset. Niinpä yhä parempia ja parempia näkymiä etsiessäni aloin jo hiukan tuskastua kuntoiluksi muuttuneeseen kävelyyn. Kunnollisia polkuja ei täältä löytynyt – pieniä ja helposti hukkuvia polunpätkiä kylläkin. Niitä välillä seurailin ja välillä hakeuduin jyrkänteen reunalle näkymiä kurkkimaan. Lopulta tulin siihen tulokseen, etteivät näkymät enää paremmiksi muuttuisi ja päätin istahtaa tauolle – nyt oli hiki jo päässä. Sopiva kallio jäkälineen löytyi Romvuoren eteläpäästä (kartta), missä jyrkänne hetkeksi katkeaa. Täältä näkyivät niin Haltia kuin Solvallan pienet laskettelurinteetkin. Selvää on, että näköalat esimerkiksi Haltialta Pitkäjärven yli Nuuksion metsiin ovat huomattavasti kiehtovammat kuin Romvuorelta, josta näkee rakennetun Pitkäjärven puoliskon. Taukopaikalta löytyi erityisen kauniita palleroporonjäkäliä.

Paikka rauhoittumiseen.Palleroporonjäkälät.

Aurinko lämmitti ja muuttomatkoiltaan saapuneet peipot lauloivat vierelläni. Taivas vetäytyi pilveen, peipot hiljenivät, eikä aurinko tullut esiin vasta kuin illemmalla – Soidinsuon reunamilla istuskellessani. Alkoi tulla vilu ja lähdinkin etsimään karttoihin merkittyä, Valklammelle johtavaa polkua hiukan lännen suunnalta (kartta).

Kallioiden yli.

Helppokulkuisessa maastossa karujen kallioiden yli kulkiessani törmäsin uuteen sammaltuttavuuteen, nukkaiseen kalliotiera-sammaleen. Pian löytyi hakemani polkukin. Se vei minut muutaman kostean suopainanteen läpi aina Valklammelle (kartta) saakka. Täällä päätin poiketa polulta rantaan – mikä kannattikin: Valklammen jyrkät rantakalliot ja vielä rannassa lojuva jääpeite tekivät paikasta erityisen kauniin.

Valklammen kalliot alta ja yltä.

Kiipeilin vielä kallioiden päälle, ennen kuin jatkoin kohti Mustalampea ja yhtä Nuuksion suosituimmista nuotiopaikoista.  Polku löytyi uudelleen ja nyt se laajeni leveäksi uraksi ennen laskemistaan Mustalammen itäpäähän (kartta). Leveydestään huolimatta polkua ei löydy ulkoilukartoilta. Kuusikossa kulkiessani sain taas kerran todeta, että rahkasammalet äärettömässä vihreydessään ovat upeita. Mustalammenkin rantoja reunusti vielä ohut jääpeite.

Mustalampi.

Mustalammen pohjoisrannalta löysin merkityn reitin polut (osa lyhyttä Punarinnankierrosta), jotka johdattivat minut nuotiopaikalle. Nuotiopaikan savut olin haistanut jo kaukaa. Tulet odottivat siis valmiina. Makkaroiden käristymistä odotellessa oli hyvä kuvata kaunista lampea ja jututtaa tulilla ollutta nuorta paria. Lammen kanadanhanhet olivat saapuneet etelästä ja ne olivat yhtä kesyjä kuin ennenkin. Alkumatkaan oli mennyt aikaa varsin runsaasti, joten pidempi tauko oli paikallaan.

Täh? Ei herkkuja!?!!??Keväinen Mustalampi ja sen kuuluisat turvelautat.Kasvun paikka.

Mustalammelta löytyy parikin katoksellista nuotiopaikkaa (yksi ilman) sekä mahdollisuus leiriytymiseen. Jatkoin kuitenkin kohti Holma-Saarijärveä, jonne päätin leiriytyä. Ajattelin jatkaa nyt merkityillä ja kovin kuluneilla reiteillä (Haukankierroksen ja Korpinkierroksen polut). Kolmikulmalammelle (kartta) saavuttuani tartuin tilaisuuteen kävellä pienempää polkua, joka kulki lammen rannassa. Sitä seurailin niin innokkaasti, että lopulta päädyin sen eteläiseen kulmaan (luulin olevani lammen luoteisnurkassa). Oli aika kävellä harhaan. Harpoin aikani, kunnes vastaan tuli ”väärä” lampi. Hetken ihmeteltyäni tajusin kävelleeni etelään Kolmoislammille (kartta) saakka.  Näitä harhailuja tekee yksin ihan mielellään. Sen sijaan jos perässä seuraa letka, kartta ja kompassi ovat omassa kädessä, joutuu väistämättä noloon tilanteeseen…

Suopursut Kolmikulmalammella.

Keskimmäisen Kolmoislammin rantoja tutkiessani löysin etsimäni – talvenylisiä karpaloita. Maistui. Nyt oli sitten suunnattava metsätaipaleelta Kukkoilanmen kautta takaisin Korpinkierroksen leveille poluille (kartta).

Nämä karpalot meni parempiin suihin.

Holma-Saarijärvelle harpoin reippaasti. Siellä tarkastin tilukset ja mietin, miksiköhän sinne edes menin, tarkoituksenani kun oli kantaa rinkkaa koko päivä mukanani. Kaipa pieni harhailu sekoitti sen verran päätäni, että unohdin jo syöneeni Mustalammella… Holma-Saarijärveltä löytyy kaksikin leiripaikkaa sekä laavu – kaikilla on myös nuotiopaikat asiaankuuluvine varustuksineen. Pienen välipalan jälkeen suuntasin siis takaisin – nyt kohti minulle tuntematonta Soidinsuota.

Hetken Korpinkierrosta seurailtuani suuntasin Kolmoislammilta länteen johtavalle polulle (kartta). Rannan tuntumassa kulkevalta polulta poikkesin pian kauniin lampien välisen kannaksen (kartta) kautta kohti etelää.  Kannaksella oli laiton nuotio- ja leiripaikka. Sitä en kauaa harmitellut, vaan kuvasin jo pölyttämään ehtinyttä tupasvillaa ja aiemmin katsastamatonta Poro-Kolmoislampea. Nuuksion lampibongaus (jota joutessani harrastan) on ihan oma lajinsa, sillä kansallispuistossa ja sen läheisillä ulkoilualueilla on kaikkiaan yli sata lampea tai järveä.

Poro-Kolmoislampi.Läntinen Kolmoislampi oli vielä osin jäässä.

Poro-Kolmoislammelta lähtiessäni ylitin pienen suopätkän ja nousin ylös jyrkän rinteen päälle. Etsimäni polun (kartta) löysin nopeasti. Hipsin sitä pitkin hetken kohti länttä ja suuntasin sitten kohti tavoittelemaani Soidinsuota ja suota kohden pistävää ”niemeä”.

Teerien pulputusta ei kuulunut – ne olivat jossain muualla. ”Niemennokassa” (kartta) oli hyvä pitää pientä taukoa kivellä istuskellen.  Mietin samalla, jättäisinkö suon kiertämisen väliin, mutta suon toisella laidalla (ja kartalla) näkyvät kalliot olivat liian houkuttelevia. Vierestä lensi kaiken lisäksi hyvin matalalla laulujoutsenpari, joka selvästikin oli laskeutumassa jollekin suon lukuisista lampareista. Joutsenia piti päästä katsomaan hiukan lähempää.

Punertavat rahkasammalet.Soidinsuon pohjoislaidalla.

Suon pohjoisreunaa seuraili pieni, mutta selvä ja mukava polku. Nimensä perusteella lienee Soidinsuo ainakin joskus ollut teerien (mukana ääninäyte) soitimen pulputuksen lähde. Mietiskelin lintujen puuttumista. Soitimensa ne lienevät löytäneen nyt jostain muualta. Teerien pulputus kuuluu kauas – jopa kilometrien päähän – silloin kun soidin on kiivaimmillaan. Metsäkanalintujen kannat ovat Suomessa joka tapauksessa heikentyneet ja kaupunkiin palattuani luinkin, että kuluva vuosi oli ollut niiden kannalta erityisen heikko.

Soidinsuon joutsenpari.

Laulujoutsenet olivat todellakin laskeutuneet, mutten niitä viitsinyt uteliaisuudellani suuremmin häiritä. Joutsen on nykyisin jo niin yleinen, että niitä näkee yhtenään. Toisaalta joutsenen näkeminen luontaisessa pesintäympäristössään säväyttää aina. Se, että pesiikö joutsenpari juuri täällä, ei tietenkään ole varmaa.

Käkkärämännyt suon yllä.

Kiipesin suon etelälaidan kallioille, josta avautuikin aika-ajoin hyvät näkymät suolle. Kunnon polkuja ei kallioiden näköalapaikoilta löytynyt, mutta nyt olivat näkymät jo sellaiset, että ne vaativat rauhoittumista paikalleen (kartta). Joutsenten puuhiakin pääsin  seuraamaan ylhäältä päin. Lähtöä tehdessäni alkoi aurinko pilkahtelemaan värjäten suon kauniin kullanhohtoiseksi.

Soidinsuo.

Päivän aikana kulkemani poluttomat taipaleet vaativat veronsa ja kallioilta laskeuduttuani alkoi jalka painaa. Matkaa Holma-Saarijärven leiripaikalle ei kuitenkaan ollut paria kilometriä enempää. Takaisin pääreitille pääsin löytämiäni pieniä polkuja pitkin. Polku suureni, vauhti kiihtyi ja sään selkeneminen pilvisen iltapäivän päätteeksi kohensi mieltä. Keski-ikäisissä ja vehreissä kuusimetsissä käveleminen tuntui hyvältä. Ohitin jälleen Kolmoislammit pientä puusiltaa pitkin, kuvasin ilta-auringon värjäämää metsää, sen pohjalta pungertavia rahkasammalia ja astelin lopulta Holma-Saarijärven saareen (kartta) – toiselle sen kahdesta leiripaikasta. Nyt en ollut enää yksin, sillä paikalle oli asettumassa myös muita yöpyjiä.

Kaksi rahkasammalta: Okarahkasammal ja korpirahkasammal.

Telttaa pystyttelin huolella hetken muita yöpyjiä jututettuani ja hiukan välipalaa nautittuani. Pilkoin myös puita valmiiksi iltatulia varten. Illasta oli tulossa kaunis ja päätinkin kävellä lyhyen lenkin Holma-Saarijärven ympäri (noin 1.1 km). Laskeskelin, että Holma-Saaarijärvellä olin ollut yötä viimeksi noin kahdeksan vuotta sitten. Holma-Saarijärven sijaan olen suosinut telttaillessani yleensä hiukan rauhallisempaa Iso-Holman (kartta) leiripaikkaa.

Leiripaikka Holma-Saarijärven saaressa.

Myös järven toisella puolella olevalla leiripaikalla oli yksi  teltta pystyssä. Ilta oli selkenemässä ja järvellä uiskenteli yksinäinen telkkäkoiras, joka jo aamuun mennessä näytti löytäneen kumppaninsa. Telkkä sukelteli innokkaasti sulilla vesillä, nousten välillä lentoon ja palaten omalle apajalleen. Telkän siipien omalaatuista ja suomalaisille järville niin ominaista viuhunaa oli hauska kuunnella. Aamuun mennessä oli järvelle ilmaantunut myös sinisorsapari.

Kaunis ja selkenevä ilta Holma-Saarijärvellä.

Loppuilta meni nuotiolla istuskellessa ja muiden retkeilijöiden kanssa jutellessa. Eväät (halumia, T-luupihviä, parsaa…) näyttivät naapureillani olevan ”hiukan” parempia kuin itselläni (grillimakkaraa), mistä saimmekin vitsejä väännetyksi. Erilaisten retkeilykokemusten vaihto on joka tapauksessa aina antoisaa. Hämärän saapuessa oli saaressa pystyssä kolme telttaa ja laavultakin kuului ääntä. Oli viikonloppu, mutta leiriytyjien näinkin suuri määrä ehkä yllätti – elettiinhän kuitenkin vasta alkukevään viileitä öitä. Kesäviikonloppuisin tälläkin leiripaikalla varmasti riittää kuhinaa ihan toiseen malliin.

Päivän päätös.

Tunnelmallisella iltanuotiolla.

PÄIVÄ 2: HOLMA-SAARIJÄRVI – SIIKARANTA 3.2 KM

Lintujen aamukonsertti. Kaakkurit ovat saapuneet! Pakkasyö ja aamun usvaa. On metsiä ja "metsiä". Kohti kaupunkia.

Päivä 2. Holma-Saarijärvi – Siikaranta (klikkaa suuremmaksi).

Tyyni aamu. Naapurit.

Toiseen päivään heräsin jo viiden aikaan. Illalla nukkumaan mennessä hiukan harmitti, sillä Nuuksion yllä lentävät ja Helsinki-Vantaalle laskeutuvat koneet pitävät melkoisesti ääntä. Tätä kuunnellessa alkoi myös Turun moottoritieltä kuulunut humina häiritä. Aamun usvaa, järven sorsien puuhia katsellessa ja lintujen laulua kuunnellessa nämä ikävyydet kuitenkin unohtuivat nopeasti. Kaakkuri tuntui saapuneen – sen kova mekastus kuului jostain kaukaa. Rannalla pomppi laulurastas. Sinisorsaparia näytti vahtaavan yksi kilpakosija. Aamutulet luonnollisesti tein – sää oli kirkas ja mukavan kirpeä.

Sorsapari ja taustahämyissä kuumottava kilpakosija.

Leirini purin hitaasti, eikä kiirettä ollut. Lopulta kuitenkin olin valmis talsimaan muutaman kilometrin matkan bussipysäkille Siikarantaan. Lähdin liikkeelle ajoissa, sillä ajattelin mahdollisen teerien pulputuksen kuullessani poiketa vielä Soidinsuon laidalla.  Pulputusta ei kuitenkaan kuulunut, joten matkaani ei tullut suurempia mutkia.

Aamun aurinko.

Oikaisin reitille mönkijällä kuljettua huoltoreittiä pitkin (tätäkään isoa polkua ei löydy kartalta). Raikkaassa aamussa käveleminen tuntui hyvältä. Matka jatkui kohti Kolmoislampia (kartta) tunnelmallisissa kuusimetsissä kulkien ja sammalia kuvaten.

Aamuiset Kolmoislammit.

Loppupätkän Siikarantaan (kartta) ja bussin päätepysäkille sain kulkea tylsien, vanhojen talousmetsien läpi. Ero edeltäviin ja hiukan vanhempiin kuusimetsiin oli silmiinpistävä. Nämäkin mäntymetsät kuuluvat nykyisin kansallispuistoon, joten ne saavat palautua luonnontilaisiksi ajan myötä rauhassa. Istutetun männikön alta puskeekin jo terhakkaita kuusentaimia.

Vanhaa talousmetsää Nuuksion eteläreunalla.

LOPUKSI

Tällä kertaa tuli kuljeskeltua erityisen paljon poluttomilla taipaleilla, vaikka liikuinkin aivan Nuuksion ytimessä ja sen suosituimmilla seuduilla. Siksipä en muita kulkijoitakaan juuri nähnyt leiri- ja nuotiopaikkoja lukuunottamatta.  Reittivalinnat olivat suhteellisen onnistuneita joskin hiukan raskaita koko ajan rinkka selässä liikkuessa. Sekä Romvuori, mutta ennen kaikkea Soidinsuon eteläpuoliset kalliot olivat vierailun arvoisia paikkoja näköaloineen. Uusia lampia tuli taas bongattua ja erikoisella Mustalammellakin oli taas mukava käydä.

Pikästä aikaa olin Nuuksiossa liikkeellä teltan kanssa. Holma-Saarijärven suosio näin varhaisella keväällä jossain määrin yllätti. Jutustelu leirinuotiolla toisten retkeilijöiden kanssa oli mukavaa – niin kuin aina. Leiripaikka noin muuten osoittautui laskeutuvien ja nousevien lentokoneiden vuoksi makuuni turhankin meluisaksi. Kultaako aika muistot, olenko tullut herkkäkorvaisemmaksi, oliko tyyni ilma kauka kantautuviin ääniin syynä vai onko lentoliikenne entisestään lisääntynyt? En tiedä. Aamulla lentomelun korvasi lintujen väsymätön laulu. Niin oli paljon parempi. Yleensä olen telttayöni Nuuksiossa viettänyt muutaman kilometrin pohjoisempana, Iso-Holmalla, enkä silloin vastaavaa lentomelua muista kuulleeni. Tätä tietenkin täytyy taas jatkossa kokeilla.

---

Jutun kuvat kirjoittajan ottamia.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

 

 

 

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Nuuksion kansallispuisto).

Kansallispuiston yleiskartta ja palvelut.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

Advertisement