PÄIVÄRETKI: KASAKALLIO JA TALOSAARI, HELSINKI 27.3.2016

REITTI:  Uusi Porvoontie - Kasakallio - Salmenkallio - Talosaari - Talosaarentie - Uusi Porvoontie 9.5 km.

VAELLUSKAVERIT: -

HUIPUT: Sammalet! Hautaröykkiö. Kasakallion jyrkänteet ja näköalat. Paannejäät. Kevätaurinko näyttäytyy.

ERIKOISTA: Hups! jousiamuntarata.

ALUKSI

Päätin suunnata minulle täysin ennestään tuntemattomaan ympäristöön pelkästään kartan perusteella. Talosaaren suojelualue näyttäytyi Retkikartalla kiinnostavana retkikohteena ja Kasakallio hautaröykkiöineen oli riittävän lähellä näiden kahden paikan yhdistämiseen yhdellä retkellä. Kumpikin paikka soveltuu sinällään hyvin ihan omalle pienelle retkelleen. Itse kävelin paikkojen (kartta) välisen pätkän pieniä hiekkateitä ja metsiä pitkin – eksyinpä reissullani kuumottavalle jousiammuntaradallekin.

Molempiin paikkoihin yksin tai yhdessä pääsee helposti omalla autolla, mutta myös bussit kulkevat tiuhaan Itäväylää ja Uutta Porvoontietä pitkin. Näihin busseihin pääsee parhaiten matkaamalla Itäkeskukseen metrolla. Uutta Porvoontietä pitkin kulkevat ainakin paikallisbussit 841 ja 93/93K. Myös Porvoon ja Helsingin (Kamppi) väliset bussit kalpaavat siirtymiseen (Matkahuolto – aikatauluhaku esim. Helsinki – Östersundom).

UUSI PORVOONTIE – KASAKALLIO – SALMENKALLIO 2.4 + 1.2 KM

Jäin pois paikallisbussista Uudella Porvoontiellä, lähellä Vikkullantien risteystä. Tästä pääsin suuntaamaan suoraan kohti Kasakalliota. Alkuun nousin Kasakalliota edeltävälle matalammalle kukkulalle. Sää oli melkolailla pilvinen, joten sammalista ja jäkälistä viime aikoina innostuneena oli katse paikoitellen tiukasti maassa.

Kalliomänniköt.

Karun kauniissa kalliomänniköissä oli hyvä kävellä. Ensimmäinen kiintoisa jäkälätuttavuus oli piikkimäinen puikkotorvijäkälä, jota löytyi niin tavallisten poronjäkälien seasta. Tutuista sammalista vastaan tuli kuivia paikkoja suosivia kangaskynsisammalia ja kangaskarhunsammalia. Kallioiden komeita paasimaisia muotoja oli pyöristänyt yhtälailla mannerjää kuin sen sulamisvedetkin. Metsän rauha oli heti alkuhetkistä käsin kosketeltavissa, eikä edes Porvoontien tai Kehä III:n suunnalta kuulunut pahemmin liikenteen huminaa, vaikka niiden lähellä liikuinkin.

Siloisia suloisia kalliopaasia.

Ensimmäiseltä kukkulalta laskeuduin hiukan alaspäin – tullen aivan lähelle Vikkulantien pihapiirejä. Täältä löytyi hiukan yllättäen erityisen komea Kasakallion jyrkänne (kartta), jonka alla isot kivenjärkäleet muodostivat pieniä lohkareluolia. Louhikoita oli tietenkin koluttava ja kallionkoloihin tutustuttava. Pystysuorilla kallioseinämillä kasvoi niin kalliokarstasammalia kuin kalliopalmikkosammaliakin.

Kasakallion jyrkillä ja lohkareluolissa.

Lohkareikkoa aikani koluttuani nousin jyrkästi Kasakallion lakiosiin, mistä avautui hienot näkymät alla oleville peltoaukeille ja metsiin. Tämän oli joku muukin huomannut ja asetellut kallioiden laelle (kartta) penkin.

Näkymät Kasakallion jyrkänteiltä kohti länttä.

Matka jatkui kohti Kasakallion röykkiöhautaa. Siirryin jyrkänteen reunalta hiukan sisemmälle kallioiden lakiosiin, jossa ihastelin kauniisti ”terassoituneita” kallioita. Kalliojyrkänteen reunoja seurailemalla löytää varmasti mukavia näköalapaikkoja, mutta tällä kartaa olin kiinnostunut lakiosien karuista männiköistä. Ympäristöään selvästi ylemmäs kohoava Kasakallio on toiminut paitsi pronssikautisena hautamuistomerkkinä myös keskiaikaisena vartiovuorena merkkitulineen. Kasakallion kiintoisaa historiaa on kerrattu tarkemmin täällä.

Kivettynyt kaakkuri?Kasakallioilla.

Jonkin aikaa kallioiden laella ”harhailtuani” alkoi nousu Kasakallion korkeimmille kohdille olla lopuillaan. Hautaröykkiökin alkoi jo pilkistellä männynoksien lomasta.

Kasa näkyvissä!

Kasakallion laella oli hyvä tunnelmoida ja hörpätä kahvit muinaisten suurmiesten muistolle. Millähän tavoin pronssikaudella vainajien muistoa käytiin paikalla kunnioittamassa? Varmaa on, että röykkiö oli rakennettu juuri minuakin varten – ettei vaan suurmiesten loisto pääsisi unohtumaan.

Röykkiötä suojaa muinaismuistolaki.Hautakivet ja uusi elämä.

Hautaröykkiön läheisiltä jyrkänteiltä löytynee hyviä näköalapaikkoja (kartta) kohti länttä, mutta minä tiirailin enemmän itään ja etelään, jossa satamanosturit kohottelivat varsiaan kohti tummaa taivasta. Itäisessä Helsingissä liikkuessa luovat satamarakenteet vaikuttavia kontrasteja luonnon kaupungin välille.

Satama. Näkymät Kasakallion laelta kohti metsäistä itää.

Nyt oli aika suunnata kohti Talosaarta, eikä mitään kunnon reittisuunnitelmia ollut. Hetken seurailin pientä polkua, joka laskeutui Kallioiden laelta etelään, mutta se oli pian hukattu ja jalkani veivät minut pienelle ja kauniille rotkolle.

Rotkon hämyissä.

Hiukan alempaa löytyikin jo itään suuntaava iso ja luminen polku, jota oli helppo seurailla. Kosteisiin ja lumisiin notkelmiin laskeutuessa bongailin paitsi rahkasammalia, myös lumelle painautuneita metsän elävien jälkiä.

Metsäkauris, valkohäntäkauriin vai hirven vasa?

Tavoitteenani oli päästä pienelle kartalla näkyvälle ”niitylle” (kartta), joka osoittautuikin jousiampujien harjoitusradaksi. Ampumaradan perustajat eivät varmaan olleet ajatelleet kenenkään saapuvan paikalle metsiä pitkin – sen verran epämääräisesti oli alue merkitty ja suojattu. Maaleja löytyi myös metsästä. Ehdin jo hetken ajatella, että päättyvätkö päiväni pronssikautiseen tapaan nuolen lävistykseen, kun tajusin missä oikein liikuin. Lähdinkin kiertämään aluetta rivakasti hiukan kauempaa. Ensimmäiset kunnon varoituskyltit löytyivät vasta ampumaradalle johtavalta pieneltä tieltä (kartta), jota pitkin suuntasin askeleitani kohti Talosaarta.

Tiellä.

SALMENKALLIO – TALOSAARI – UUSI PORVOONTIE 3.3. + 2.9 KM

Ampumaradan tie johdatti minut peltomaisemaan ja Talosaarentielle (kartta). Siitrtymätaipaleella oli mittaa vajaa kaksi kilometriä, mutta varsin mukavat peltomaisemat ja matkalle osunut komea kilpikaarnainen mäntyvanhus pitivät mielen virkeänä.

Maisemien muutos.

Tie päättyi Talosaaren kartanolle (kartta), jossa toimii tätä nykyä iso hevostalli. Kävin vilkaisemassa komean kartanon pihapiiriä ennen kuin suuntasin itse Talosaareen ja sen poluille. Tien päästä löytyy iso parkkipaikka autoilla liikkuville.

Kartanon päärakennus.

Alkuun sain astella kaunista rannansuuntaista puukujaa pitkin. Taivas pysyi edelleen pilvessä. Polku ja tie jatkuivat leveänä aina Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen vuokraamalle vanhalle torpalle saakka.

Tammikujalla.Torpviken vielä jääkannen alla.

Talosaaren niemen kärjessä (kartta) on vain kivistä kasattu aallonmurtaja – kauniiden maisemien lisäksi. Jääkansi näytti täällä olevan vielä sen verran paksu, että pilkkijöitä liikkui siellä ja täällä. Niemen kärjestä alkaen polut kapenivat kapenemistaan tunnelmallisiksi metsäpoluiksi.

Vuosaaren sataman kurjet näkyvät Talosaareenkin.Jäiset merimaisemat.

Rantapolulla oli hyvä kuljeskella ”pitkän” tiepätkän jälkeen. Rantaa reunustivat tervalepät. Polulla en tosin malttanut pysytellä – nähtävää riitti niin rannassa kun mantereen puoleisilla paannejäisillä kallioillakin. Merijään päällä oli jo melkoisesti vettä, eikä se houkutellut kuljeksimaan. Paannejäistä oli kallioille muodostunut mitä mielenkiintoisimpia luomuksia. Yhden lippaluolan ulkoseinäksi oli syntynyt kauniit jääpuikkokalterit.

Paannejäät.

Rannalta ajauduin loppujen lopuksi syvemmälle lehtomaisiin, kuusivaltaisiin metsiin – varsin ihanteelliseen paikkaan erilaisten sammalten bongaukseen. Niinpä liikuinkin pitkän aikaa nenä maassa kiinni – välillä kontaten. Tämän tuloksena sainkin kohdata monta mukavaa lehtisammalta – sokerina pohjalla isokastesammal, yksi Suomen maksasammalista.

Lehtoruusukesammal.Metsälehväsammal.Isokastesammal.

Lopulta lähdin seurailemaan niemen poikki kulkevaa polkua, joka vei minut Talosaaren pohjoispuoliselle suojellulle lintukosteikolle (kartta) – vanhoille merenrantaniityille, joita reunustivat pajukot. Pilvitaivas alkoi nyt repeillä ja aurinkokin vihdoin näyttäytyi. Rannan pajukoista vielä linnut puuttuivat, mutta pääsiäisen merkiksi olivat pajut kauniisti kukalla. Talosaarta, Kasakalliota sekä useita meren läheisiä pieniä suojelualueita on ehdotettu liitettäväksi Sipoonkorven kansallispuistoon. Tulevaisuus näyttää, miten monien Sipoonkorven eteläpuolisten Natura-alueiden käy.

Rantapajukossa.Taivas auki.

Rantaniityiltä jatkoin vielä hetkeksi metsän puolelle. Pian ympyrälenkki Talosaaressa oli sulkeutunut. Aurinko alkoi helottaa siihen malliin, että mukava kahvittelupaikka oli vielä löydettävä. Talosaaren etelärannan niittyjen reunamilta (kartta) löytyikin vanha sammalten pehmustama kiviaita – kuin tehtynä istuskeluun. Takanani levittäytyi kuivahko sekametsäalue. Auringosta kanssani nauttivat myös ahomansikan ruusukkeet. Hevoshakojen liepeillä norkoili jo kottaraisia.

Kahvittelut kiviaidalla.

Talosaaren parkkipaikalle (kartta) päästyäni oli edessä vielä vajaan kolmen kilometrin taival bussipysäkille (kartta) – Uuden Porvoontien varteen. Päätin hiukan oikoa peltojen poikki (kartta). Kulku savisten ja märkien viljelysten läpi osoittautui melko raskaaksi savipaakkujen tarttuessa kengänpohjiin. Mukavempaa se silti oli, kuin koko matkan tietä pitkin lompsiminen.

LOPUKSI

Tämän reissun kohokohdat osuivat ehdottomasti Kasakalliolle, sen jyrkänteisiin ja maisemiin – yllättävään erämaisuuteen. Myös Talosaarta voi retkikohteena suositella ja se on epäilemättä parhaimmillaan kesällä tai hiukan myöhemmin keväällä. Molemmat kohteet sopisivat hyvin Sipoonkorven kansallispuiston osaksi ja toivo niiden liittämisestä osaksi puistoa elää…

Jutun kuvat kirjoittajan ottamia.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)