LÄHILUONTO: SKATANNIEMI JA UUTELA, HELSINKI 24.4.2016

REITTI: Skatan tila - Skatanniemi - Särkkäniemi - Skatan tila 3.3 km. 

VAELLUSKAVERIT: Tytär 12 v.

HUIPUT: Vanhat rannikkolinnoitukset. Skatan tuuliset ja aurinkoiset silokalliot. Sinivuokkojen keskellä. Särkkäniemen urbaanit maisemat. 

ERIKOISTA: Sammakkomies.

ALUKSI

Sää oli keväisen kolea ja tuulinen, mutta aurinkoinen lähiluonto kutsui jälleen. Skatanniemellä oli tullut vierailtua edellisen kerran lähes vuosi sitten, joten se tuntui hyvältä pieneltä retkikohteelta. Samalla reissulla kävimme myös läheisellä ja kovin toisenlaisella Särkkäniemellä.  Uutelassa tulee vierailtua tämän tästä ja alueen monipuolisuus tuli tälläkin reissulla koettua. Nyt olimme liikkeellä autolla, joten lyhensimme kävelymme olennaiseen ja parkkerasimme automme Skatan tilan lähelle (kartta) – itäisen Uutelan kierrosta varten. Huvilabongareille on netissä tarjolla ”Uutelan rakennetun ympäristön arvot” -raportti ja luontopolulla kulkijoille luontopolun esite.

Uutelan ulkoilualue (ympäristökeskuksen esite ja kartta) sijaitsee lähellä Vuosaarta, joten se on helppo saavuttaa julkisilla kulkuvälineillä. Vuosaaren metroasemalta (aikataulut ja reittikartta) on tietenkin mahdollista jatkaa Uutelaan kävellen (n. 1.5 km). Metroaseman ja Vuosaaren sataman välillä liikennöi linja 90. Arkisin keskelle Uutelaa pääsee palvelulinjalla 819 (aikataulut ja reittikartta). Vantaan Myyrmäestä Vuosaaren kautta Rastilaan kulkeva runkolinja 560 (aikataulut ja reittikartta) on varsin toimiva poikittaislinja Vuosaareen kauempaa pääkaupunkiseudulta tuleville.

Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).

SKATAN TILA – SKATANNIEMI 0.8 KM

Paikka autolle löytyi helposti Skatan tilan läheltä, luontopolun toisen (itäisen) kierroksen alkupäästä. Sää oli mukavan kirpeä ja autolta jatkoimme suoraan etelään kohti Skatanniemen kärkeä. Koko matka lähes niemen kärkeen saakka sujuu pientä hiekkatietä pitkin. Auton voi ajaa tien päähän (puomi) ja rannikolinnoitusten luo saakka (kartta), mistä löytyy tilaa muutaman auton parkeeraamiseen.

Linnoituksille päästyämme suuntasimme rantakallioille, joilta avautuu hienot merinäkymät länteen. Linnoitteiden (rakennettu 1912-1917) taakse kätkeytyvät vanhat rannikkotykistöjen paikat soveltuivat nyt lähinnä tasapainoiluun. Hämyisiin bunkkereihin emme uskaltautuneet. Täällä tapasimme myös muita kulkijoita kaunista päivää paistattelemassa. Skatanniemi on kuitenkin sen verran syrjässä Uutelan suosituimmilta poluilta, että kapealle Skatanniemelle eksyy kulkijoita melko vähän. Uutelan puoleisella Pitkälahden rannalla on viehättävä Vuosannan huvila, joka on Helsingin kaupungin omistuksessa. Vuonna 1900 rakennettu huvila on arkkitehtitoimisto Gesellius-Lindgren-Saarisen käsialaa.

Villa Vuosanta. Linnoituksella.Merinäkymiä lounaaseen ja yksinäinen kalastaja luodolla.

Matka jatkui nyt yhä suippenevaa niemenkärkeä kohden – yhä kapenevilla teillä ja lopulta poluilla. Viimeiset yksityiset tontit (kartta) ohitettuamme alkoivat Skatanniemen upeat maisemat avautua oikein kunnolla. Leiriytyminen ja tulenteko on alueella kielletty. Tästä meistä muistutti myös kalliolle pystytetty kyltti.

Skatanniemeä kohti. Kevään ilo!

Niemi oli tällä kertaa melko tuulinen. Suojattomalle paikalle kannattaa varautua sopivalla vaatetuksella. Kauniin ja korkean niemenkärkeen ulottuvan silokallion molemmin puolin löytyy suojaisia paikkoja taukoiluun – tuulipa sitten idän tai lännen suunnalta. Pyörimme niemenkärjessä aikamme ja tyttären innostus oli käsin kosketeltavaa. Kalliot houkuttelivat kiipeilemään ja pomppimaan. Ison sydämen muotoinen kivi ei jäänyt tyttäreltäni huomaamatta.

Kiipeilijä.Pomppija.

Asetuimme kaakaolle lännen puoleiselle rannalle – tuulen suojaan. Rauhoittavia merimaisemia ihaillessamme tuli paikalle myös yksittäinen snorklaaja. Muuten oli niemellä hyvin rauhallista, eikä muita kulkijoita muutamia yksittäisiä kävelijöitä lukuunottamatta näkynyt. Talvi oli taittunut ja kevät alkanut. Purjeveneitä ei merellä kuitenkaan vielä näkynyt.

Kaakaolla … … oli näissä maisemissa hyvä istuskella.

SKATANNIEMI – SÄRKKÄNIEMI – SKATAN TILA XX KM

Matka jatkui nyt takaisinpäin tuttua tietä pitkin. Linnoitusten kohdalla huomasi tyttäreni metsien sinisen loisteen – sinivuokot olivat kukassa nyt täälläkin.

Kevään merkki (ylempi T).

Yksi kauniista vuokoista tarttui tyttäreni mukaan. Sinivuokkojen rauhoitus on poistunut osittain, mutta  koristeeksi ei niitä kannata kerätä, sillä ne nuupahtavat nopeasti, eivätkä ne näytä maljakossa kovinkaan kummoisilta.

Palokärki on haistanut hevomuurahaiset.

Hetken tiellä käveltyämme suuntasimme isoa polkua (kartta) pitkin metsään ja  Meriharjun luontotalolle – vuonna 1910 valmistuneelle Villa Meriharjulle. Vanha huvila toimii nykyisin nuorisoasiainkeskuksen kurssikeskuksena. Ohitimme talon ja laskeuduimme kohti rantaa jyhkeitä kiviportaita pitkin. Rantapolkua pitkin pääsimme nopeasti Skatanluodolle ja Särkkäniemeen. Helsingin arvometsissä hyvin viihtyvä  palokärki oli nakutellut vanhan lahopuun juureen reippaasti reikiä ja pian löysimme myös palokärjen tonkiman muurahaispesän. Keväistä kuhinaa ei pesässä vielä näkynyt. Ihmisen jättämiä jälkiäkin ikävä kyllä löysimme.

Kohti Skatanluotoa.

Taivas oli vetäytynyt paksun pilvipeitteen taakse ja tyttäreni paras retki-intokin oli jäänyt Skatanniemeen. Kävimme kuitenkin vielä Skatanluodolla ja Särkkäniemessä (kartta), jotka molemmat kuuluvat Uutelan suojeltuihin osiin. Yksinäinen kyhmyjoutsen uiskenteli hiljaa luodon lähistöllä. Itse liikuskelin tuulisella tulvarannalla, jossa puskivat itseään tykö kevään malliksi terhakkaat mesiangervot, toisaalta taas löytyi ahomansikkaa ja koiranputkea.

Särkkäniemen kuroutuneet kluuvilahdet. Pitkokset johtavat Särkkäniemeen.

Pian olimme Särkkäniemen näköalapaikalla (kartta), josta saa ihailla kaupungin ja luonnon välistä jyrkkää kontrastia – Vuosaaren satamaa. Jostain syystä tällaiset paikat jaksavat viehättää aina. Matkalla niemen kärkeen ohitimme merestä kuroutuneet ruovikkoiset lammet.

Satama lähellä. Tuulen tuivertamilla rannoilla.

Ilma oli viilentynyt nopeasti, joten talsimme pian taas metsän suojissa – viimeiset sadat metrit luontopolun linjausta pitkin. Ennen perille pääsyämme oli vielä pysähdyttävä kyykkimään yksinäisen kiven luona. Kiven päällä kasvanut ja aina yhtä kaunis kalliopalmikkosammal oli meille molemmille jo tuttu tapaus.

Kalliopalmikkosammal.

Olimme taas Skatan tilalla, jonka kuuluisin asukas lienee ollut Miina Äkkijyrkkä lehmineen. Tällä kertaa näimme Uutelasta, Helsingin suurimmasta yhtenäisestä metsäalueesta vain pienen osan.  Alueen polkuverkosto riittää pitkällekin päiväretkelle, etenkin jos retkeä jatkaa lähellä sijaitsevien Mustavuoren ja Porvarinlahden luonnon-suojelualueiden puolelle.

LOPUKSI

Skatanniemi kuuluu ehdottomiin suosikkeihini Helsingin luontokohteiden joukossa. Avarat merinäkymät, hiljaisuus ja korkeat silokalliot olivat myös ensi kertaa paikalla vierailleen tyttäreni mieleen – kuten myös kuuma kaakao.

---

Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joiden perässä merkintä (T). Niistä kiitos kuuluu tyttärelleni.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

 

 

 

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Printti Retkikartasta (Paikannimihaku: Uutela, Helsinki). 

ALUEEN DIGIKARTAT NETISSÄ:

Helsingin ympäristökeskuksen esite ja kartta.                               Helsingin rakennusviraston esite, kartta ja luontopolun rastit. Retkikartta (Paikannimihaku:  Uutela, Helsinki).           OpenStreetMap (Paikannimihaku: Uutela).

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

Advertisement