LÄHILUONTO: VALLISAARI JA KUNINKAANSAARI, HELSINKI 2.6.2016

REITTI: Kauppatori - Vallisaari (laituri) - Kustaanmiekka - Kuninkaansaari - Vallisaari (laituri) - Kauppatori 6.7 km. 

VAELLUSKAVERIT: Tuuli.

HUIPUT: Kukkameret. Kesäsää. Vallisaaren lammet. Rehevät lehdot. Kuninkaansaaren kalliot ja merinäköalat. 

ERIKOISTA: Ryysisksestä hiljaisuuteen.

ALUKSI

Vallisaari ja Kuninkaansaari avattiin yleisölle 14.5.2016 (lauttaliikenne käynnistyi), joskin omalla veneellä on saariin päässyt jo hiukan aiemminkin. Saarten avautumisen myötä on paikasta kirjoitettu viime aikoina hyvin paljon. Hyvän koosteen on saaresta laatinut mm. YLE ja uuden retkikohteen avautumisesta kirjoitti tietenkin myös Helsingin Sanomat. Koska Vallisaari ja Kuninkaansaari -kaksikko kuuluu Metsähallituksen luontopalvelujen hallintaan, löytyy myös Luontoon.fi -sivuilta keskeistä infoa saaressa vierailemista suunnitteleville. Vallisaarella on myös omat fb-sivut.

Aiemmin sotajoukkojen hallussa olleen saaren luonto on saanut kehittyä rauhassa. Saaren luonto on erityisen monimuotoinen ja moni itäinen tulokaslaji on peräisin Venäjän vallan ajalta. Saarella liikkumisen rajoituksiin ja sääntöihin on syytä tutustua ennen saarilla vierailemista. Vallisaaren eteläisin osa on kokonaan suljettu yleisöltä. Retkeilijöitä kehotetaan pysyttelemään reiteillä ja merkittyjen reittien ulkopuolella liikkumista on pyrittävä välttämään sekä turvallisuuden että luonnon kulumisen vuoksi.

On selvää, että Vallisaaren nykyiset ja tulevat kävijämäärät tulevat aiheuttamaan melkoisen paineen alueen luonnolle. Samaan aikaan kanssamme saarella vieraillut Iltalehti maalaileekin saaren tulevaisuudesta varsin lohduttoman kuvan. On tietenkin mielenkiintoista seurata, miten Metsähallituksen luontopalvelut selviävät uudenlaisista haasteista varsin erikoisessa luontokohteessa – aivan kaupungin läheisyydessä.

Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).

LAITURI  – KUSTAANMIEKKA 1.7 KM

Odottelimme Vallisaaren lautan (aikataulu) saapumista erinomaisessa säässä Kauppatorilla. Ryysis oli melkoinen ja ehdimmekin jo miettiä, että mahdummeko lautalle ollenkaan. Arvio siitä, että aamun ensimmäisellä lautalla saisimme matkustella rauhassa, osoittautui vääräksi. Liikkeellä oli niin koululaisia kuin työporukoitakin. Matka Kauppatorilta Vallisaaren rantaan sujui kuitenkin mainiosti lautan ulkokannella, paisteisesta poutasäästä nautiskellen. Helsingin saaristo on kaunis ja matkalla ohitimme myös Suomenlinnan. Lauttamatka Vallisaaren laituriin kestää noin 20 minuuttia.

Ohi Suomenlinnan.

Laituriin saavuttuamme purkautui täyden lautan väki saarelle. Väkijoukon hajaannuttua eri suuntiin johtaville reiteille, oli retkellä alkumatkan jälkeen hyvin rauhallista. Hyvä sää pisti hymyilemään. Väen kiiruhtaessa sorattuja leveitä käytäviä pitkin eteenpäin, huomasimme hyvin pian jääneemme muusta joukosta jälkeen.

Heti ensimmäisenä kiinnittyi huomiomme saaren kukkaloistoon. Niin hiekkateiden pientareet kuin niitytkin olivat varhaisen kesän kukassa. Niityt puskivat kaikkialla koiranputkea ja idänukonpalkoa, mutta tarkempi katsaus paljasti koko kattauksen – tädykkeitä, puna-ailakkeja, lemmikkejä, kellukoita ja tähtimöitä... Olihan seassa myös vaatimattomasti kukkivia poimulehtiäkin. Vuohenputki oli vielä varhaisessa kasvuvaiheessa ja se peitti paikoitellen koko kenttäkerroksen vihreän matton alle.

Nurmitädyke. Vienosti kukkiva ojakellukka nupullaan. Lemmikkejä…… tähtimöitä …… ja vuohenputkea – ruokaisaa rikkaruohoa.

Hiekkaiselta pääuralta lähti paitsi vanhoja, myös aivan vastikään syntyneitä pieniä polkuja – niin läheisen lammen rantaan kuin näköaloja tarjoaville kallioillekin. Näiltä on kulkijoiden vaikea pysytellä poissa ja toivottavaa onkin, että Metsähallitukselta löytyy resursseja mahdollisten syntyvien polkujen ”virallistamiseen”. Uusien reittien sorauksella voitaneen ainakin osin estää ympäristön kaikkinainen kuluminen. Yksi uusi polku oli muodostunut ylös näköalakallioille (kartta).  Itse poikkesimme myös uudella lammen rantaan syntyneellä lyhyellä, lammen pohjoisrannalle johtavalla  sekä vanhalla länsirannalle johtavalla polulla. Lammessa uiminen on kielletty, sillä sen pohjasta löytyy runsaasti vaarallista romua. Lammen jälkeen pysyttelimme hienoja näkymiä tarjoavalla ja mukavasti linjatulla pääpolulla.

Puistokäytävältä lammen länsirannalle – vanhaa polkua pitkin. Lampi.

Lyhyen kävelymatkan jälkeen olimmekin jo Kustaamiekan salmessa (kartta) – Pohjolan Gibraltarilla, jossa on  taisteltu kerran jos toisenkin. Salmen parhaille näköalapaikoille on rakennettu sekä polku että näköalatasanne.

Kustaanmiekassa.

Kustaanmiekan kärjen näköalapaikalta katselimme menosuuntaan, jossa näytti olevan ensimmäinen saaren monista taukopaikoista (kartta) pöytineen. Suomenlinnassa kävi kuhina, kun taas samalla lautalla Vallisaareen tulleet retkeläiset olivat jo tässä vaiheessa menneet menojaan. Oli rauhallista.

Miekan kärki.

Taukopaikalta löytyi sekä pöytiä että penkkejä evästelyyn. Jatkoimme kuitenkin alas kallioille, jonne johtavat portaat oli merkitty varoituskyltein. Emme kaatuneet portaissa, joten saatoimme asettua Kustaanmiekan kallioille, josta löytyi erinomainen paikka kesäpäivästä nautiskeluun. Metsäjoogista kuoriutui nyt kalliojoogi, kun taas itse keskityin rantakallioiden katveesta löytyvien kasvien tunnistamiseen. Rannalla kasvoi runsaasti kivikkoalvejuurta, kurjenmiekkaa, leinikkejä sekä monenlaisia heinäkasveja ja vihvilöitä. Ennen palaamistamme pääpolulle meidät yllätti Viking Linen lautta, joka lipui ahtaasta salmesta kohti avoimempia vesiä. Hieno näky. Luulimme kaikkien lauttojen jo ohittaneen Kustaanmiekan – sen verran myöhäistä oli.

Taukopaikalla.Yllätyslaiva Kustaanmiekassa.

KUSTAANMIEKKA – KUNINKAANSAARI  3.7 KM

Matkamme jatkui pääpolkua pitkin kohti Aleksanterinpatteria. Tätä ennen löytyi toinenkin paikka Kustaanmiekan ja Suomenlinnan katseluun. Vanhat vallitukset kasvoivat valtoimenaan ukonpalkoa ja koiranputkea. Valleilta nousi hauskoja piippuja, jotka kertoivat niiden alle rakennetuista vanhoista ammusvarastoista. Saavuimme lopulta rajoitusalueen reunalle. Saaren eteläosiin ei ollut asiaa.

Näkymät kohti Helsinkiä. Piippu vallien keskellä. Kukkameri. Kohti pimeää.

Aleksanterinpatterin näköalapaikka (kartta) on upea. Siitä tullee saaren kuvatuin paikka. Rehevät lehdot, lampi ja kauas ulkomerelle ulottuvat näkymät tekivät suuren vaikutuksen. Tätä kaikkea reunusti alkukesän kukkameri.

Näköalatasanteella. Aleksanterinpatterin pihamaa.

Vuonna 1876  valmistunut Aleksanterinpatteri on saaren jykevin linnoitus. Alunperin kasematteina toimineet linnoitteet muutettiin aseteknologian kehittyessä miehistön asuintiloiksi ja varastoiksi. Pihamaalla äkseerasivat tuolloin vielä venäläiset sotilaat. Suomen puolustusvoimien hallitessa saaria käytettiin näitä rakenteita ammusten varastointiin vielä 2000-luvun alkuun saakka.  Aleksanterinpatterin lähistöltä löytyy myös yksi saarelle rakennetuista mukavuuslaitoksista.

Lehdoissa.

Pattereilta laskeuduimme reheviin lehtoihin. Täällä metsäistä polkua reunustivat jalot lehtipuut – vaahterat, lehmukset ja saarnet. Polun varressa kukkivat muunmuassa keto-orvokit, puna-ailakit ja heinätähtimöt.

Keto-orvokit, heinätähtimöt ja puna-ailakit.

Lehmusten varjossa.

Rehevien lehtopolkujen jälkeen saavuimme Kuninkaansaareen  ja satamaan johtavien teiden risteykseen (kartta). Teistä valitsimme ensimmäisen ja pian ihmettelimme saarten välisen salmen kallioon rakennettua ”bunkkeria” – varsinaista unelmakotia.

Unelmakoti?

Maisema muuttui nyt radikaalisti – Vallisaaresta poiketen vaikutti Kuninkaansaari Helsingin saaristolle huomattavasti tyyppillisemmältä kallioiselta ja karulta saarelta. Kuninkaansaareen pääsee kävelemään rakennettua maavallia (kartta) pitkin. Vallin muodostamalla lahdella uiskenteli valkoposkihanhipari poikastensa kanssa.

Vallisaaren ja Kuninkaansaaren välisessä salmessa.

Pilvenhattara kurkistelee.

Nousimme Kuninkaansaaren puolelle kauniiden kallioiden keskeltä (kartta). Rantakallioiden päälle nousu oli rakennustöiden vuoksi kielletty – mahtoikohan tekeillä olla uusi näköalapaikka ulkosaariston ihailuun tai linnoitteiden tutkimiseen? Pysyimme siis pääpolulla ja vastaan tuli jälleen vanhoja linnoituksia (kartta). Jämerien ovien taakse kätkeytyviä pimeitä nurkkia pääsi kurkkaamaan myös sisäpuolelta.

Kuninkaansaaren kummitus?

Kuninkaansaaren itärannalla on kunnostettu uimaranta (kartta). Täällä kohtasimme muutaman kulkijan, vaikka hiljaista olikin. Etsimme hetken reittiä läheisille kallioille, mutta kun sitä ei oikein löytynyt, lähdimme palailemaan kohti Vallisaarta. Lahdella kellui rakkolevää.

Kuninkaansaaren kunnostettu, pieni uimaranta.

Kuin mökkitie.

Talsimme hetken sisämaassa, kaukana kaupungin melskeistä kulkevaa ”mökkitietä” pitkin. Halusimme pitää vielä toisen tauon ja nautiskella hienosta aurinkoisesta päivästä. Niinpä etsimme sijamme salmen läheisiltä kallioilta (kartta). Kauas ei pääpolulta tarvinut poiketa, eikä neitseellistä luontoa talloa – hyvä paikka komeine näköaloineen löytyi polun eteläpuolisilta kallioilta. Eväät oli täällä hyvä kaivella esille. Auringonpaisteessa tuli lopulta istuskeltua pitkä tovi. Kesä oli saapunut Helsinkiin.

Kesä ja meri.

Vallisaaren ja Kuninkaansaaren välinen kannas.

KUNINKAANSAARI – LAITURI 1.3 KM

Valli- ja Kuninkaansaaren välinen salmi.

Ulkomeri.

Läksimme kohti lauttalaituria tutuksi tullutta vallia pitkin. Sää oli muuttumassa. Aurinkoinen ulkomeri avautui suoraan etelässä, mutta pohjoisesta nousi uhkaavia sadepilviä. Vallin toisessa päässä revittiin kurtturuusua, joka on levinnyt tännekin. Sitä kitkettiin raivoisasti traktorin voimin. Tämän jälkeen ohitimme ravintolalaiva Lindenin pysähtymättä. Kesän kahvilapalvelut ovat vielä kehittymässä  ja Metsähallitus etsiikin aktiivisesti yrittäjiä erilaisia palveluja toteuttamaan.

Vallisaaren puolella jälleen. Taustalla ravintolalaiva Linden.Kotkansiipiä.

Vallisaaren puolelle tultuamme olimme taas rehevien lehtojen sylissä. Kaikkialla saarella isoksi kasvaneen kivikkoalvejuuren sijaan näimme täällä myös kotkansiipiä. Loppumatka kohti satamaa taittui vanhalla kylänraitilla. Saarella on elellyt vakituisesti parhaimmillaan jopa parisataa asukasta.

Kylänraitilla. Kaupunkia kohti.

Vallisaareen kulkeva lautta pysähtyy kaupunkiin palatessa myös Suomenlinnan laiturissa. Olimme kuitenkin saarikierrokseemme jo sen verran tyytyväisiä, ettei toiselle pysähdykselle ollut tarvetta. Kaiken lisäksi jo lauttarannassa alkanut sade alkoi pyyhkiä merenpintaa, joten retkemme ajoitus oli erityisen onnistunut.

Maisema peittyy sateeseen.

LOPUKSI

Aurinkoinen kesäpäivä ja kesän kukkivat niityt antoivat parastaan. Vallisaari ja Kuninkaansaari osoittautuivat paljon odottamaamme paremmaksi retkikohteeksi. Kuninkaansaaren kanssa monipuolisessa retkikohteessa mahtavine lehtoineen ja korkeine rantakallioineen riittää nähtävää.

---

Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joissa itse kirjoittaja esiintyy. Niistä kiitos Tuulille.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

 

 

 

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Printti Retkikohteen esitteestä (Metsähallituksen julkaisut).

LISÄTIETOA:

Vallisaari – Luontoon.fi.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

Advertisement

LÄHILUONTO: SKATANNIEMI JA UUTELA, HELSINKI 24.4.2016

REITTI: Skatan tila - Skatanniemi - Särkkäniemi - Skatan tila 3.3 km. 

VAELLUSKAVERIT: Tytär 12 v.

HUIPUT: Vanhat rannikkolinnoitukset. Skatan tuuliset ja aurinkoiset silokalliot. Sinivuokkojen keskellä. Särkkäniemen urbaanit maisemat. 

ERIKOISTA: Sammakkomies.

ALUKSI

Sää oli keväisen kolea ja tuulinen, mutta aurinkoinen lähiluonto kutsui jälleen. Skatanniemellä oli tullut vierailtua edellisen kerran lähes vuosi sitten, joten se tuntui hyvältä pieneltä retkikohteelta. Samalla reissulla kävimme myös läheisellä ja kovin toisenlaisella Särkkäniemellä.  Uutelassa tulee vierailtua tämän tästä ja alueen monipuolisuus tuli tälläkin reissulla koettua. Nyt olimme liikkeellä autolla, joten lyhensimme kävelymme olennaiseen ja parkkerasimme automme Skatan tilan lähelle (kartta) – itäisen Uutelan kierrosta varten. Huvilabongareille on netissä tarjolla ”Uutelan rakennetun ympäristön arvot” -raportti ja luontopolulla kulkijoille luontopolun esite.

Uutelan ulkoilualue (ympäristökeskuksen esite ja kartta) sijaitsee lähellä Vuosaarta, joten se on helppo saavuttaa julkisilla kulkuvälineillä. Vuosaaren metroasemalta (aikataulut ja reittikartta) on tietenkin mahdollista jatkaa Uutelaan kävellen (n. 1.5 km). Metroaseman ja Vuosaaren sataman välillä liikennöi linja 90. Arkisin keskelle Uutelaa pääsee palvelulinjalla 819 (aikataulut ja reittikartta). Vantaan Myyrmäestä Vuosaaren kautta Rastilaan kulkeva runkolinja 560 (aikataulut ja reittikartta) on varsin toimiva poikittaislinja Vuosaareen kauempaa pääkaupunkiseudulta tuleville.

Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).

SKATAN TILA – SKATANNIEMI 0.8 KM

Paikka autolle löytyi helposti Skatan tilan läheltä, luontopolun toisen (itäisen) kierroksen alkupäästä. Sää oli mukavan kirpeä ja autolta jatkoimme suoraan etelään kohti Skatanniemen kärkeä. Koko matka lähes niemen kärkeen saakka sujuu pientä hiekkatietä pitkin. Auton voi ajaa tien päähän (puomi) ja rannikolinnoitusten luo saakka (kartta), mistä löytyy tilaa muutaman auton parkeeraamiseen.

Linnoituksille päästyämme suuntasimme rantakallioille, joilta avautuu hienot merinäkymät länteen. Linnoitteiden (rakennettu 1912-1917) taakse kätkeytyvät vanhat rannikkotykistöjen paikat soveltuivat nyt lähinnä tasapainoiluun. Hämyisiin bunkkereihin emme uskaltautuneet. Täällä tapasimme myös muita kulkijoita kaunista päivää paistattelemassa. Skatanniemi on kuitenkin sen verran syrjässä Uutelan suosituimmilta poluilta, että kapealle Skatanniemelle eksyy kulkijoita melko vähän. Uutelan puoleisella Pitkälahden rannalla on viehättävä Vuosannan huvila, joka on Helsingin kaupungin omistuksessa. Vuonna 1900 rakennettu huvila on arkkitehtitoimisto Gesellius-Lindgren-Saarisen käsialaa.

Villa Vuosanta. Linnoituksella.Merinäkymiä lounaaseen ja yksinäinen kalastaja luodolla.

Matka jatkui nyt yhä suippenevaa niemenkärkeä kohden – yhä kapenevilla teillä ja lopulta poluilla. Viimeiset yksityiset tontit (kartta) ohitettuamme alkoivat Skatanniemen upeat maisemat avautua oikein kunnolla. Leiriytyminen ja tulenteko on alueella kielletty. Tästä meistä muistutti myös kalliolle pystytetty kyltti.

Skatanniemeä kohti. Kevään ilo!

Niemi oli tällä kertaa melko tuulinen. Suojattomalle paikalle kannattaa varautua sopivalla vaatetuksella. Kauniin ja korkean niemenkärkeen ulottuvan silokallion molemmin puolin löytyy suojaisia paikkoja taukoiluun – tuulipa sitten idän tai lännen suunnalta. Pyörimme niemenkärjessä aikamme ja tyttären innostus oli käsin kosketeltavaa. Kalliot houkuttelivat kiipeilemään ja pomppimaan. Ison sydämen muotoinen kivi ei jäänyt tyttäreltäni huomaamatta.

Kiipeilijä.Pomppija.

Asetuimme kaakaolle lännen puoleiselle rannalle – tuulen suojaan. Rauhoittavia merimaisemia ihaillessamme tuli paikalle myös yksittäinen snorklaaja. Muuten oli niemellä hyvin rauhallista, eikä muita kulkijoita muutamia yksittäisiä kävelijöitä lukuunottamatta näkynyt. Talvi oli taittunut ja kevät alkanut. Purjeveneitä ei merellä kuitenkaan vielä näkynyt.

Kaakaolla … … oli näissä maisemissa hyvä istuskella.

SKATANNIEMI – SÄRKKÄNIEMI – SKATAN TILA XX KM

Matka jatkui nyt takaisinpäin tuttua tietä pitkin. Linnoitusten kohdalla huomasi tyttäreni metsien sinisen loisteen – sinivuokot olivat kukassa nyt täälläkin.

Kevään merkki (ylempi T).

Yksi kauniista vuokoista tarttui tyttäreni mukaan. Sinivuokkojen rauhoitus on poistunut osittain, mutta  koristeeksi ei niitä kannata kerätä, sillä ne nuupahtavat nopeasti, eivätkä ne näytä maljakossa kovinkaan kummoisilta.

Palokärki on haistanut hevomuurahaiset.

Hetken tiellä käveltyämme suuntasimme isoa polkua (kartta) pitkin metsään ja  Meriharjun luontotalolle – vuonna 1910 valmistuneelle Villa Meriharjulle. Vanha huvila toimii nykyisin nuorisoasiainkeskuksen kurssikeskuksena. Ohitimme talon ja laskeuduimme kohti rantaa jyhkeitä kiviportaita pitkin. Rantapolkua pitkin pääsimme nopeasti Skatanluodolle ja Särkkäniemeen. Helsingin arvometsissä hyvin viihtyvä  palokärki oli nakutellut vanhan lahopuun juureen reippaasti reikiä ja pian löysimme myös palokärjen tonkiman muurahaispesän. Keväistä kuhinaa ei pesässä vielä näkynyt. Ihmisen jättämiä jälkiäkin ikävä kyllä löysimme.

Kohti Skatanluotoa.

Taivas oli vetäytynyt paksun pilvipeitteen taakse ja tyttäreni paras retki-intokin oli jäänyt Skatanniemeen. Kävimme kuitenkin vielä Skatanluodolla ja Särkkäniemessä (kartta), jotka molemmat kuuluvat Uutelan suojeltuihin osiin. Yksinäinen kyhmyjoutsen uiskenteli hiljaa luodon lähistöllä. Itse liikuskelin tuulisella tulvarannalla, jossa puskivat itseään tykö kevään malliksi terhakkaat mesiangervot, toisaalta taas löytyi ahomansikkaa ja koiranputkea.

Särkkäniemen kuroutuneet kluuvilahdet. Pitkokset johtavat Särkkäniemeen.

Pian olimme Särkkäniemen näköalapaikalla (kartta), josta saa ihailla kaupungin ja luonnon välistä jyrkkää kontrastia – Vuosaaren satamaa. Jostain syystä tällaiset paikat jaksavat viehättää aina. Matkalla niemen kärkeen ohitimme merestä kuroutuneet ruovikkoiset lammet.

Satama lähellä. Tuulen tuivertamilla rannoilla.

Ilma oli viilentynyt nopeasti, joten talsimme pian taas metsän suojissa – viimeiset sadat metrit luontopolun linjausta pitkin. Ennen perille pääsyämme oli vielä pysähdyttävä kyykkimään yksinäisen kiven luona. Kiven päällä kasvanut ja aina yhtä kaunis kalliopalmikkosammal oli meille molemmille jo tuttu tapaus.

Kalliopalmikkosammal.

Olimme taas Skatan tilalla, jonka kuuluisin asukas lienee ollut Miina Äkkijyrkkä lehmineen. Tällä kertaa näimme Uutelasta, Helsingin suurimmasta yhtenäisestä metsäalueesta vain pienen osan.  Alueen polkuverkosto riittää pitkällekin päiväretkelle, etenkin jos retkeä jatkaa lähellä sijaitsevien Mustavuoren ja Porvarinlahden luonnon-suojelualueiden puolelle.

LOPUKSI

Skatanniemi kuuluu ehdottomiin suosikkeihini Helsingin luontokohteiden joukossa. Avarat merinäkymät, hiljaisuus ja korkeat silokalliot olivat myös ensi kertaa paikalla vierailleen tyttäreni mieleen – kuten myös kuuma kaakao.

---

Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joiden perässä merkintä (T). Niistä kiitos kuuluu tyttärelleni.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

 

 

 

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Printti Retkikartasta (Paikannimihaku: Uutela, Helsinki). 

ALUEEN DIGIKARTAT NETISSÄ:

Helsingin ympäristökeskuksen esite ja kartta.                               Helsingin rakennusviraston esite, kartta ja luontopolun rastit. Retkikartta (Paikannimihaku:  Uutela, Helsinki).           OpenStreetMap (Paikannimihaku: Uutela).

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

LÄHILUONTO: VARTIOSAARI, HELSINKI 26.3.2016

REITTI: Reposalmi - näköalalava - Reposalmi 2.8 + 0.8 km. 

VAELLUSKAVERIT: -

HUIPUT: Sumuverho. Sammal- ja jäkäläbongaus. Saaren rauha. 

ERIKOISTA: "Lankkusilta".

ALUKSI

Helsingin Vartiosaari (kartta) on useilla vierailukerroilla tutuksi tullut paikka. Nyt saarella tuli kuitenkin käytyä ensimmäistä kertaa talviaikaan – jäitä pitkin.  Reilun 80 hehtaarin kokoista saarta uhkaa raju rakentaminen. Nyt saaressa asustaa ainoastaan parikymmentä asukasta. Vartiosaaren kaavoitusta, tapahtumia ja uutisia voi seurata helposti esimerkiksi Save Vartiosaari (facebook) tai Vartiosaari -sivuilla. Runsas määrä vanhoja bloggauksia Vartiosaaresta löytyy Villiltä vihreältä saarelta -sivuilta. Saari on keskeisestä sijainnistaan huolimatta tuntematon myös useimmille helsinkiläisille.

Helpoimmin saareen pääsee kesäisin liikennöivillä Suomen Saaristokuljetuksen lautoilla. Tällä kertaa menin saareen Reposalmen (kartta) kautta – jäitä ja ”lankkusiltaa” pitkin. Reposalmeen puolestaan pääsee bussilla 88, joka lähtee Herttoniemen metroasemalta (kartta). Jäillä liikkuvan on hyvä tutustua alueen salmien virtapaikoista kertovaan blogiin.

Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).

REPOSALMI – NÄKÖALALAVA (1.7 KM)

Reposalmeen johtavaa tietä on itse ennen salmea käveltävä lähimmältä bussipysäkiltä puolisen kilometriä. Tien päästä löytyy jonkin verran parkkitilaa autolla liikkuville. Reposalmentien päästä löytyy myös kaunis, vanha mänty, jolla riittää kokoa ja näköä.

Salmeen saavuttuani oli edessä ”lankkusilta” – jäiden päälle pitkostettu, hiukan epävakaan tuntuinen reitti salmen toisella puolella siintävälle sumuiselle saarelle. Vaikka jäällä selvästi riitti vielä paksuutta, oli salmi hiukan etelämpää railoutunut auki. Talven viimeiset ylitykset olivat edessä.

Lankkusillalla.

Saaren puolelle saavuttuani päätin kuljeskella alkuun rantoja pitkin. Kauniita rantakallioita kuvatessani sattui silmiini myös pilkkunahkajäkälää, joka oli talven edessä joutunut käpristymään ja harmaantumaan. Lähes täydellinen hiljaisuus ja  sumuinen sää tekivät tunnelmasta rannalla liikkuessa suorastaan aavemaisen.

Vartiosaaren rantakalliot.

Rantakallioilta poluille päästyäni seurailin alkuun saaren terveysluontopolkua, jolla on mittaa noin 2,5 km. Polkua voi suositella lämpimästi ja se on erinomainen  tapa tutustua saaren luontoon ja historiaan. Luontopolun esitevihkosia karttoineen saa Reposalmen lauttarannasta – saaren puolelta. Esite löytyy myös täältä. Pian olin yhdellä luontopolun rasteista, helposti tunnistettavalla maamerkillä, suurella kuutiomaisella siirtolohkareella. Sen pinnalta bongailin kauniita mättäitä kiven pintaan luovia kalliokarstasammalia.

Siirtolohkare.

Siirtolohkareelta jatkoin takaisin rantaan. Sankka sumu peitti näkymät lähes kokonaan – Noin kilometrin levyisen Karpinselän yli ei läheistä vastarantaakaan kunnolla näkynyt. Pieni uimaranta (kartta) laitureineen oli autio, mutta suuren mäntyvanhuksen katveessa kaunis.

Näkyvyys heikko.Vartiosaaren pieni uimaranta.

Uimarannalta nousin nykyisin Akavan vuokraaman Sunnanvikin huvilan villiintyneeseen puutarhaan, joka etenkin kesäisessä loistossaan suurine tammineen ja lehtomaitikoineen on näkemisen arvoinen paikka. Uusklassisen kartanon on rakennuttanut 1900-luvun alussa entinen Nokian johtaja Gustaf Fogelholm, joka etsi ja löysi paikasta luonnonrauhaa.

Sunnanvikin villiintynyt puutarha tammien katveessa.

Huvilan pihamailta päädyin metsäisemmille poluille, jossa lahoavia puunrunkoja nakersivat kauniit taula- ja pökkelökäävät. Nimensä mukaisesti on taulakääpää käytetty tulentekovälineenä jo 10 000 vuotta sitten. Rannasta löytyy koko Suomen ainoalta kasvupaikalta harvinaista rantaruttojuurta.

Taulakääpien kova kolmikko. Pökkelökääpä.

Poikkesin vielä rannassa katselemassa sumuisia merimaisemia ja kallioilla olevaa hiidenkirnua, joka olikin yllättäen nyt tyhjentynyt vedestä lähes kokonaan. Nähtävästi sen reunoilta ja pohjasta löytyy halkeamia, joita pitkin vesi pääsee purkautumaan. Kokoonsa nähden melko syvä kirnu löytyy helposti, sillä se on aidattu. Kirnun viereisiltä kallioilta löytyy mukavia istuskelupaikkoja vaikka kahvitteluun.

Rannan ruovikot.

Jatkoin matkaani metsäpolkuja pitkin talviseen kotkansiipilehtoon, missä kainaloihin saakka kesäisin ulottuvat saniaiset olivat vain varjo kukoistuksestaan. Jäinen ja polanteinen polku osoitti, että kulkijoita oli talvenkn aikana saarella riittänyt.

Kotkansiivet talvitörrötysasussaan.Jäinen polku.

Metsäpoluilla kulkiessa oli katseeni pian maassa – sammalissa ja jäkälissä. Metsistä ja kallioilta löytyy varsin tavallisia ja tuttuja lajeja: hirven- ja poronjäkäliä sekä karhun- ja rahkasammalia. Rahakasammalten tarkempi tunnistaminen on sellainen taitolaji, ettei siihen kannata ihan pienellä kokemuksella ryhtyä – Suomessa rahkasammalia esiintyy yli 250 lajia.

Isohirvenjäkälää ja valkoporonjäkälää.Kauniit (kangas)karhunsammalet. Kauniita kasvustoja muodostavia rahkasammalia.

Päämäärääni – korkeiden kallioiden päälle rakennetulle näköalalavalle (kartta) pääsin nopeasti. Merinäköalat olivat sumun peitossa, mutta kallioilla oli hyvä istahtaa. Hiukan edempänä olevalle Viikinkikalliolle (kartta) en tällä kertaa mennyt lainkaan. Sieltä avautuu vähintäänkin yhtä hienot ja avarat merinäköalat. Kahvittelin aikani, mutta pian oli taas pystyssä – kallioiden kasvustoa tutkimassa. Paikalla esiintyvän kauniin kallioimarteen lakritsimaista ja makeaa juurta on aikoinaan hotkittu makeannälkään ja juurta voi käyttää villiyrttinä.

Kahvin paikka.(Kivi)kynsisammalet.Kallioimarteen pyöreät itiöpesäkkeet.

NÄKÖALAPAIKKA – REPOSALMI (1.9 KM)

Laskeuduin alas kallioilta kohti pohjoista, mistä löytyy Vådötorpin huvila-alue ja yksi alueen näyttävimmistä huviloista – Villa Rosenius. Saaren huviloista on tehty perusteellinen Vartiosaaren kulttuuriympäristö -selvitys, jossa kaikki alueen huvilat ja niiden historia käydään läpi. Kallion alta löytyy myös yksi saaren hauskoista katukylteistä.

Vartiosaaren ”kadut”.

Pysyttelin hetken pääraitilla ja ohitin luonto- ja eläintalliyhdistyksen hoitaman vanhan maatilan (kartta). Pian löysin itseni taas metsän puolelta. Metsään minut houkutteli muinaista rantatasoa osoittava komea kivivyö sekä tietenkin sammalet. Tällä kertaa löytyi kauniisti suikertavaa metsäliekosammalta sekä erityisen näyttävää sulkasammalta.

Metsäliekosammal.Sulkasammal.

Sammalten bongaus sujui sen verran hyvin, että se veikin sitten vähäksi aikaa kaiken huomioni. Tavallisten seinäsammalten ohella löytyi myös lehtevää metsälehväsammalta.

Metsälehväsammal.

Pieni retkeni saaren puolella alkoi olla lopuillaan. Astelin takasin isoille poluille ja kohti lauttarantaa. Uddebon sumun pehmentämällä huvilalla minua ilahdutti peloton mustarastas, joka tonki innokkaasti polun piennarta.

Uddebo. Mustarastas.

Lauttarannassa ohitin pienen mökin, jonka seinällä olevasta postilaatikosta löytyy terveysluontopolun esitteitä. Rannasta suuntasin taas jäälle, jonka päälle oli jo kehkeytynyt melkoisesti vettä. Yli oli kuitenkin mentävä. Positiivisesti ja optimistisesti ajateltuna levittivät lankut painoni pelkkää kengänpohjaa laajemmalle alalle. Luottamustani jäiden kantavuuteen lisäsivät entisestään sumun seassa kyykkineet pilkkijät – yksin  en siis heikoilla jäillä seikkaillut.

Lankut vielä paikallaan. Sumuisten jäiden pilkkijät.

Reposalmessa, mantereen puolella päätin vielä kiivetä rantakallioille (kartta). Sumun seassa olisi voinut kuvitella olevansa kauempanakin kaupungista. Kallioiden päälle olin joku hedonisti raahannut vanhan nahkanojatuolin, joka rumuudestaan huolimatta lienee tarjonnut lokoisia hetkiä merimaisemien edessä. Kallioilta pääsin myös ihastelemaan salmeen repeävää railoa. Pian ei Vartiosaareen enää olisi asiaa jäitä pitkin.

Reposalmen kallioilla.

LOPUKSI

Sumuisissa maisemissa kiinnittyi huomioni Vartiosaaren visiitillä tällä kertaa ennen kaikkea maanpinnan kasvustoon. Sammalbongaus tuotti suurta iloa ja Vartiosaari oli muutenkin mukava nähdä karussa, sumuisessa ja talvisessa asussaan. Vartiosaaren rakennussuunnitelmat ei saarella vieraillessa kuitenkaan koskaan unohdu. On melkolailla varmaa, että mikäli saari päätetään rakentaa, tullaan tätä päätöstä katumaan vielä pitkään.

---

Jutun kuvat kirjoittajan ottamia.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

 

 

4

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Printti Retkikartasta (Paikannimihaku: Vartiosaari, Helsinki). 

ALUEEN DIGIKARTAT NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Vartiosaari, Helsinki).        

OpenStreetMap (Paikannimihaku: Vartiosaari).

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

LÄHILUONTO: KALLAHDENNIEMI 20.3.2016

REITTI: Meri-Rastilan tie - Iso Kallahti - Kallahdenharju - Riveliniemi - Kuningatar - Kallahdenniemen uimaranta - Kallahdenharju - Meri-Rastilan tie 6.0 km. 

VAELLUSKAVERIT: -

HUIPUT: Kevätaurinko. Auringo kultaamat ruovikot. Jäkäläbongaus. Palokärjen huuto ja rummutus.

ERIKOISTA: Ahdin kohtaaminen.

ALUKSI

Kallahdenniemi pistää varsin pitkälle Suomenlahteen ja se tarjoaa paitsi suojaisia merenlahtia myös avaria merinäkymiä aina ulkosaaristoon saakka. Niemellä (kartta) on kolme pientä suojelualuetta, joista yksi sijaitsee Helsingin ainoalla harjujensuojeluohjelmaan kuuluvalla harjulla, toiset merenrannan tulvaniityillä. Kallahden suojelualuetta on tulevaisuudessa tarkoitus laajentaa vedenalaisille matalikoille saakka. Niemellä on lisäksi kaksi uimarantaa – toinen Isolla Kallahdella ja toinen niemen kärjessä. Kulttuurihistoriasta kiinnostuneille huvilabongareille löytyy tältäkin merenrantakohteelta lukuisia huviloita ihailtavaksi.

Kallahdenniemellä tulee käytyä hyvin usein ja paikka on itselleni sen verran arkinen, että ehkäpä juuri siksi tästä lähiretkikohteesta kirjoittaminen on toistaiseksi jäänyt. Tästäkin huolimatta se on epäilemättä yksi Helsingin hienoimmista ja varsin monipuolisista luontokohteista. Niemi on ehdottomasti retken arvoinen paikka – vuodenajasta riippumatta.

Kallahdenniemi sijaitsee Vuosaaren ja Meri-Rastilan kaupunginosien rajalla ja sinne pääsee metrolla (Vuosaari tai Rastila). Lähemmäs harjua pääsee Rastilan ja Vuosaaren välillä kulkevalla runkolinjalla 560 (Rastila – Myyrmäki). Arkisin itse niemeen saakka kulkee Vuosaaresta palvelulinjan pikkubussi 816.

MERI-RASTILAN TIE – KUNINGATAR 3.0 KM

Matka Kallahdenniemeen kannattaa aloittaa Meri-Rastilan tieltä, jossa lähimmät bussipysäkit sijaitsevat hyvin lähellä Kallahdenharjuntien päätä (kartta).  Tällä kertaa kiipeilin kohti harjua mukavien kelopuisten kallioiden yli (kartta). Kallioilta laskeuduin suoraan Ison Kallahden uimarannalle. Uimarannan reunamille on levittäytynyt luontaiselta kasvillisuudelta tilaa vievää vieraslajia – kurtturuusua, jota joudutaan aika-ajoin kitkemään talkoovoimin.

Harjupolulla.

Kallahdenharjun länsireunalla kulkee selkeä polku, jota reunustaa alueen vanhin puusto – kilpikaarnaiset, noin 150 vuotta vanhat männyt. Harjulta on kaadettu puuta viimeksi Krimin sodan aikoihin. Kauniisti tuulen taivuttamia, mutkalle kasvaneita mäntyjä ja harjua on parasta ihailla uimarannalta (kartta). Mäntyjen kilpikaarnan päällä kasvaa kauniita jäkäliä, kuten sormipaisukarvetta.

Kallahdenharjun kilpikaarnaiset männyt.

Suojelualueen eteläpuoleiset rannat ovat huviloineen yksityismaita, joten hetken joutuu kulkija paarustamaan harjun päällä kulkevaa tietä (kartta) pitkin. Matkaa voi tämän jälkeen jatkaa kauniiden männiköiden keskellä – mukavia metsäpolkuja pitkin.

Kallahdenniemen ytimessä – männiköiden keskellä.Kelo kehyksissä.

Kallahdenniemen kärkeen kulkee paitsi tie myös useita polkuja – tällä kertaa valitsin niistä satunnaisesti yhden, niemen keskellä kulkevan polun, jota ei löydy kartalta. Eksymisen vaaraa ei kapealla niemellä luonnollisestikaan ole – meri tulee joka puolella vastaan nopeasti. Suuntana oli Riveliniemi (kartta), jossa sijaitsee kaupungin omistama ja nykyisin vuokralla oleva suurikokoinen huvila. Ylitin lopuksi Riveliniemeen johtavan tien ja kävelin kauniita rantoja pitkin aina niemen kärkeen, Kuningattareen (kartta) saakka.

Rannan kiviä peittää kallioisokarve.Silokallion uurteet.Väinönputki? Ruovikossa.Aallonmerkit ohuen jään alla.

Huomio kauniissa kevätsäässä kiinnittyi yhtälailla luonnon pieniin yksityiskohtiin – kauniisiin järviruokoihin, jäkäliin, talventörröttäjiin, kallioihin, kiviin ja puihin – kuin maisemiinkin. Jäät olivat suurelta osin rannoilta jo sulaneet.

Näkymät Vuosaaren Aurinkolahteen.Kultaiset ruo´ot. Lähisaaret: Prinssin luoto, Voirasia ja Kalliosaari.

Katselin haikeasti kohti Kalliosaarta (kartta), jossa on jäiden kantaessa tullut käytyäkin. Viimeisimmät talvet ovat kuitenkin olleet sen verran leutoja, ettei saareen ole jäitä pitkin ollut juurikaan asiaa. Kalliosaaresta löytyy kaksikin keittokatosta, joten retkikohteeksi se sopii erinomaisen hyvin.

Minä ja Ahti.

Rannalla oli hyvä kävellä, nautiskella kirkkaasta päivästä ja kauniista maisemista. Rannalle oli ajautunut jonkin verran rakkolevää. Rantaveteen kurkkiessani ja rannan leviä bongaillessani törmäsin myös pörröpäiseen Ahtiin…

Graniittinen siirtolohkare ja näkymät ulkosaaristoon. Tuulisen niemenkärjen kuningatar.

Kuningattaren (niemen) kärjessä ja paluumatkallani törmäsin useisiin lintubongareihin kaukoputkineen ja kiikareineen. Bongareita näytti kuitenkin olevan liikkeellä enemmän kuin itse lintuja. Hetkeksi kylmenneet säät näyttivät vieneen lintujen suurimman muuttoinnon. Kuningatar tarjoaa bongauspaikan lisäksi hienot näkymät ulkosaaristoon ja aina avomerelle saakka. Kuningattaren kärjessä olevat rakennukset (Dronningholm) ovat kaupungin omistuksessa.

KUNINGATAR – MERI-RASTILAN TIE 3.0 KM

Kallahdenniemen kärjestä oli helppo jatkaa rantoja pitkin rantakallioilla kiipeillen ja kevään edistymistä havainnoiden. Aurinko löytyi myös kalliloilta, pienen keltajäkäläesiintymän muodossa.

Valoa kohti!Keltajäkälää Kuningattaren rantakallioilla. Talven viimeiset ponnistukset.

Rantakallioilta ja niemenkärjestä polut johdattavat kovin toisenlaiseen maisemaan – matalille ruovikkoisille rannoille ja tulvaniityille, joilla pääsee kesäisin ja syksyisin ihastelemaan laajoja rantavehnäkasvustoja. Rannan kovissa oloissa jalostuneet ja haarovat puut houkuttelevat kiipeilemään. Etenkin lapsille riittää rannoilla varmasti puuhaa.

Puut, jotka odottavat kiipeilijötä.

Talven tulvien korkeudesta kertovat rannoille kasaantuneet ruokovanat. Tänä talvena tulvaniityt ja alimmat rantametsät jäivät tulvien alle useampaan otteeseen joulukuun myrskyjen aikaan. Merenrannan vuosituhansia vanhasta sijainnista puolestaan kertoo kaunis ja suhteellisen matala rantatörmä (kartta) noin viisi metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella.

Tulvat ja jäät ovat työntäneet ruo´ot kauas maalle.

Tulvaniittyjen jälkeen seurailin melko kauas merelle päin vetäytynyttä rantaviivaa. Itse harju pistää matalikkoina kauas merelle ja harjua voi jäljittää hiekkaisia saaria pitkin aina Santiseen, Isolle Leikosaarelle ja Kutusärkille saakka (kartta). Uimarannalta pienen leikkipuiston vierestä löytyy varsin erikoisia tolpan päähän viriteltyjä, käyttökelpoisia grillejä (kartta). Nyt yksi kolmesta grilleistä näytti olevan kuumana – käristyvien saslikien tuoksu kantoi kauas. Omat hiilet kannattaa luonnollisesti ottaa grillille mukaan.

Vanha rantatörmä.

Paluumatkaa tein lämpöisessä iltapäivän auringossa jälleen harjua pitkin astellen. Lähistön männikössä huusi ja rummutti keväästä hullaantunut palokärki.

Kaunis harjupolku männikön läpi.Nuorta tuulten pieksämää männikköä harjulla.

Väkeä oli suojaisan harjun liepeillä jo paljon aikaisempaa enemmän, eväiden kera. Vaihtoehtoisesti voi harjua seurailla myös sen itäpuolella, mutta auringonpaiste houkutteli tällä kertaa varjoista itärantaa enemmän. Tulvien ja myrskytuulten kaatamat rungot tarjoavat mukavia paikkoja istuskeluun ja auringonpaisteesta nauttimiseen. Melko matala, kapea ja meren huuhtoman harjun laki kohoaa ainoastaan reilu kymmenen metriä merenpinnan yläpuolelle.

Iso Kallahti ja näkymät harjulle.

LOPUKSI

Kallahdenniemen monipuolinen ja vaihteleva luonto tarjoaa hyvän paikan luonnossa virkistäytymiseen. Vaihtelut vuodenaikojen välillä ovat suuret ja parhaimmillaan voi retkensä keskellä talvea (jään kantaessa) ulottaa lähisaarille saakka.

---

Jutun kuvat kirjoittajan ottamia.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

 

 

 

ALUEEN DIGIKARTAT NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Kallahdenniemi, Helsinki).        

OpenStreetMap (Paikannimihaku: Kallahdenniemi).

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

 

LÄHILUONTO: VANHANKAUPUNGINLAHTI, HELSINKI 29.11.2015

REITTI: Arabianranta - Vanhankaupunginkoski - Viikin lintutornit (Keinumäki, Hakala ja Purolahti) - Siilitie (metroasema) 7.2 km. 

VAELLUSKAVERIT: -

HUIPUT: Kaamoksen hämärä. Mölylän kalliot.

ERIKOISTA: Hiljaisuutta keskellä kaupunkia.

ALUKSI

Keskellä kaupunkia sijaitseva Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualue on epäilemättä Helsingin tunnetuin luontokohde. Alueelle pääsee helposti kaikista ilmansuunnista julkisilla kulkuvälineillä (metro, bussit  ja ratikat).

Vanhankaupunginlahdella on useita lintujen bongaamiseen ja avarien maisemien ihailemiseen erinomaisesti soveltuvia lintotorneja ja -lavoja. Alueella on myös kolme luontopolkua. Helsingin alkuperäisessä perustamispaikassa riittää myös historiallisesti kiinnostavia vierailukohteita. Kaiken edellisen lisäksi on Vanhankaupunginkosken kuohuja aina mukava katsella, etenkin tulvien aikaan ja sen alapuolinen suvanto on virkityskalastajien suosima pyyntipaikka. Vanhankapunginlahden itäpuolisella Herttoniemen ulkoilualueella ja Viikin pelloilla pääsee lisäksi hiihtämään ja eteläpuolisessa Kivinokassa  uimaan.

Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).

ARABIANRANTA – KEINUMÄKI 4.1 KM

Matkani alkoi tällä kertaa kutos- ja kasiratikan päätepysäkiltä (kartta) Arabianrannan uudelta asuinalueelta. Varhaisen aamun hiljaisuus ja kaamoksen hämärä loivat heti retken alkuun miellyttävän tunnelman. Vanhankaupunginlahden avarien maisemien avautuessa ja harmaan taivaan pilvipeitteen hiukan repeillessä oli kuuraisilla rannoilla tunnelmallista kävellä.

Valoilmiö. Rantojen törröttäjät kuurassa.

Alkuun tein matkaa kohti Vanhankaupunginkoskea Arabiarannan puistoteitä pitkin. Kaunista kulttuurimaisemaa ja Helsingin kaupungin alkuperäistä perustamispaikkaa sain ihailla Kustaa Vaasan vaimon Katariinan kanssa ihan kahdestaan.

Kaunis Katariina kauniissa maisemassa.

Matka jatkui kohti Vanhankaupunginlahden ylittävää Matinkaaren kävelysiltaa.  Talvensa kaupungissa sulapaikoilla viettävät sinisorsat tulivat minua vastaan makupalojen toivossa. Siltaa en kuitenkaan ylittänyt, vaan jatkoin kohti koskea ja koskien välissä olevaa Kuninkaankartanonsaarta.

Matinkaaren siltavahdit.

Nousin jokirannasta vanhoille voimalaitoksille koskea ihailemaan. Vettä oli vuodenaikaan nähden liikkeellä reilusti ja koski kuohui valtoimenaan. Vantaanjoen vesi on vuosien varrella puhdistunut niin, että siitä on tullut yksi Suomen potentiaalisimmista lohijoista. Joen tilan parantamiseksi on Virtavesien hoitoyhdistys tehnyt Vantaanjoen eri osissa runsaasti kunnostustöitä.

Vanhankaupunginkosken ”putous”.

Voimalaitokselta jatkoin Kuninkaankartanonsaareen (kartta). Kuninkaankartanon alkuperäiset rakennukset ovat kadonneet historian hämärään. Nykyisin saarella pitää majaansa Tekniikan museo.

Näkymät Viikintien sillalta (yllä) ja Kuninkaankartanonsaaresta (alla).

Kauniita kulttuurimaisemia aikani ihailtuani jatkoin kohti Pornaistenniemeä ja Vanhankaupunginlahden suojelualuetta. Saarelta poistuin ikuista rakkautta todistavien lukkojen reunustamaa siltaa pitkin. Vanhankapunginkosken toisen haaran partaalla on epäilemättä kesäisin viihtyisä ravintola Koskenranta terasseineen.

Koskenranta.

Matka jatkui Pornaistenniemelle (kartta), jonka reunamat on uudessa yleiskaavassa suunniteltu rakennettavaksi. Helsingin kasvupaineet siis ulottuvat aivan Vanhankapunginlahden suojelualueen reunoillekin.

Pornaistenniemi.

Säynäslahden kaivetun kanavan rantoja seuraillessani kiinnittyi huomioni koivujen tuulenpesiin, joita koivu kasvattaa oksistoonsa sienitaudilta suojautuakseen.  Suojelualueen raja kulkee kanavan kaakkoisrannalla, kun taas toista puolta reunustaa maisemaan huonosti istuva pienteollisuusalue. Ylitin kanavan pientä puusiltaa pitkin ja saavuin lopulta suojelualueen puolelle.

Kanava erottaa Vanhankapunginlahden ja pienteollisuusalueen.

Säynäslahden poikki (kartta) kuljin pengerrettyä tietä pitkin – korkean ruovikon keskellä. Puolipilvisen taivaan alati vaihtuvassa kaamoksen valossa ja ruovikon suojissa oli hyvä kulkea. Suojelualueen reunoilla, ennen Keinuniemen pienialaisiin metsiin saapumista sain ihastella tulvien alla sinnitteleviä metsiä. Leudosta talvesta viestivät suurikokoiset pajunkissat.

Ruovikossa. Valkeakylkiset koivut. Tulvametsät.

Metsän reunaan saavuttuani astelin Viikin Arboretumiin – puulajipuistoon. Helsingin yliopisto on perustanut puiston tutkimusta ja opiskelijoita varten vuonna 1969.  Puulajipuistossa on edustettuna kotoisessa ilmastossamme pärjääviä lajeja yli 300. Samalla hyppäsin Viikarien luontopolulle (esite). Viikin Gardeniasta alkava luontopolku on suunniteltu perheen pienimmille.

Vihreä sammal harmaassa maisemassa pysäyttää.Viikin talvi. Luontopolku johdattaa Keinumäelle.

Keinumäki (kartta) lintutorneineen, penkkeineen ja pöytineen on hyvä paikka niin lintujen bongailuun, evästelyyn kuin lepäilyynkin. Nyt keskellä kaamosta, oli tornilla hyvin hiljaista.

Keinumäellä. Näkymät Arabianrantaan.

KEINUMÄKI – SIILITIE (M) 3.1 KM

Matka Keinumäeltä jatkui Hakalanniemeen, mistä löytyy sekä lintulava että -torni. Talven harmaudessakin kauniita lehtoja halkova polku vei pitkoksille ja kohti metsäisiä osuuksia. Täällä kasvaa Kivinokan ohella alueen vanhin puusto ja kilpikaarnaiset männyt houkuttelivat halaamaan.  Marraskuinen aurinko pilkotti matalalla, repeilevän taivaan keskellä. Hiljaisuus ja rauha tarttuivat iholle. Muita kulkijoita näkyi harvakseltaan – kauniista säästä huolimatta.

Lehdoissa. Pitkostettu polku metsien halki.  Marraskuisten, lehdettömien puiden kauneutta.

Hakalanniemen lintulavalla (kartta) oli hyvä pitää pientä taukoa ja nautiskella eväitä – termariin keitettyä kahvia ja reppuun pakattuja eväsleipiä maisemista nautiskellen. Lintulavan edustan niityt on aidattu ja kesäisin siellä voi törmätä alueella laiduntaviin kyyttöihin (itäsuomenlehmiin) ja suomenlampaisiin.  Suomalaista alkuperää olevat maatiaisrodut ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon.

Hakalanniemen lintulava.

Hakalanniemestä matka jatkui vielä hetken aikaa metsien keskellä, kunnes maisema avautui Viikin pelloille ja Vanhan-kaupunginlahden ruovikoihin. Keskellä avaraa maisemaa on yksi alueen lukuisista lintutorneista – Purolahti (kartta). Myös Purolahdelta löytyy levähdys- ja evästelypaikaksi sopiva pöytä penkkeineen.

Metsäsaareke Viikin tulvivien peltojen keskellä.Kaupunki ja hiilivoimala ruovikon takana.

Purolahden jälkeen suuntasin metsäisiä polkuja pitkin Mölylään (kartta), sitten Herttoniemen ulkoilualueelle. Tasaisen harmaan metsän keskellä huomio kiinnittyi automaattisesti pieniin ja kauniisiin yksityiskohtiin.

Rauduskoivun ja haavan lehdet seinäsammalpeitteellä.Kääpä koivun rungolla. Alvejuuri metsän keskellä.

Yhden koko alueen parhaista näköalapaikoista tarjoavilla Mölylän kallioilla kiipeillessä näyttäytyi aurinko. Kaunis valo kultasi ruovikon hohtavaksi. Kallioiden päältä olivat  maisemia ihastelleet myös Kauno, Pauli ja Eugen, joiden vuonna 1944 raapustama kaiverrus kallion pinnassa kestänee aikaa vielä seuraavaan jääkauteen saakka.

Auringon kultaama ruovikko.Vanhat kaiverrukset Mölylän kallioilla.Mölylän kallioilla.

Retken viimeiset sadat metrit kävelin Herttoniemen kuntopoluilla ja lopuksi nousin Rajakallion päälle, mistä päädyin urheilukentän vieritse Siilitielle. Ratikkapysäkiltä aamuvarhaisella alkanut matkani päättyi metroasemalle.

Rajakalliolla.

LOPUKSI

Vanhankaupunginlahden monipuolisuus antaa mahdollisuuksia mitä erilaisemmille retkille. Alue on ympäröivine ulkoilualueineen tarpeeksi laaja pitkillekin päiväretkille ja tarjolla on yhtälailla luontoa kuin kulttuuriakin. Viikki lintutorneineen ja laajoine peltoineen on erinomainen paikka seurata lintujen muuttoa niin keväisin kun syksyisinkin. Talven ja kaamoksen keskellä on alue hyvin hiljainen ja se soveltuukin erinomaisesti rauhoittumiseen keskellä kaupunkia.

---

Jutun kuvat kirjoittajan ottamia.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

ALUEEN DIGIKARTAT NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku: Vanhankaupunginselkä, Helsinki).        

OpenStreetMap (Paikannimihaku: Vanhankaupunginselkä).

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

LÄHILUONTO: PUIJONSARVI, KUOPIO 29.12.2015

REITTI: Ala-Antikkala - Konttila - Puijonsarven laavu - Puijonlaakso 7.1 km. 

VAELLUSKAVERIT: Kaksi aikuista sisarusta ja lapsikatras (6, 8, 10, 10 ja 12 v.)

HUIPUT: Lasten innostus. Konttilan eläimet. Jäiset polut. Kuuraiset metsät. Puijonsarven laavun maisemat.

ERIKOISTA: Vähäinen kulkijamäärä.

ALUKSI

Kuopiossa tulee vierailtua useita kertoja vuodessa. Näihin reissuihin kuuluvat usein myös luontoretket – lähellä tai kaukana. Luin uusitusta Puijonsarven laavusta marraskuussa 2015 ja pistin paikan mieleeni.  Mahdollisuus laavulla vierailuun avautuikin jo joulukuun lopussa. Maa oli lähes lumeton, joten retken pystyi tekemään suuren lapsikatraan kanssa kävellen. Oma porukkamme lähti liikkeelle Ala-Antikkalasta ja kaksi kulkijaa Puijonlaaksosta. Tapaamispaikaksi oli sovittu Konttilan (kartta) perinnetila. Laavulla käytyämme koko retkue päätti patikoinnin Puijonlaaksoon.

Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).

ALA-ANTIKKALA – KONTTILA – PUIJONSARVEN LAAVU (3.5 KM)

Alkutaipaleella.

Lähdimme omalla viiden hengen porukallamme liikkeelle Antikkalan rinteiden alapuolelta. Oli kaunis pakkaspäivä. Lunta ei ollut maassa juuri lainkaan. Siellä täällä oli virtaava vesi jäätynyt poluille kapeiksi ja liukkaiksi nauhoiksi. Lumen puuttuessa oli jäisistä poluista otettava kaikki ilo irti – mäkeä laskien ja liukastellen.

Jääilo.

Antikkalan rinteiden pohjoispuolta peittävät kauniit kuusimetsät. Näillä metsillä ei ole kovinkaan paljon ikää. Puijon vanhimpia luonnontilaisia metsiä pääsee ihailemaan eteläisellä luonnonsuojelualueella (kartta), jossa vanhimmat kuuset ovat saavuttaneet jo 200 vuoden iän. Vanhoja metsiä löytyy myös Kokonmäen rinteestä ja Pihlajaharjusta (kartta).

Antikkalan kuusikot.

Hämärissä, kaamoksen sinisissä kuusikoissa oli rauhaisa tunnelma. Pakkasesta huolimatta alkoi pitkä nousu Puijon päälle nostaa hikeä pintaan. Kaiken kaikkiaan ei nousua Antikkalan rinteiden alapäästä Konttilaan ollut kuitenkaan 70 metriä enempää.

Meno oli hilpeää ja vauhdikasta – lapset iloisia ja meluisia.

Antikkalan laskettelurinteiden kohtalo on yhä vähälumisempien talvien ja kannattavuusongelmien edessä auki – siitäkin huolimatta, että Puijon hoito- ja käyttösuunnitelmassa on Antikkalaan suunniteltu toista laskettelurinnettä. Uusi rinne lohkaisisi Antikkalan metsistä melkoisen ison palan. Laskettelurinnettä peittävät kauniit ja runsaina kukkivat niityt ovat kesäisin vierailun arvoinen retkikohde. Rinteillä kasvaa lisäksi harvinaisia niittysieniä.

Kokonmäen kuluneella luontopolulla on riittänyt kulkijoita.

Ylös päästyämme olimme Puijon keskiosien kuusivaltaisen ja arvokkaan lehdon nurkilla. Antikkalan lehtoja pidetään lajistoltaan erittäin arvokkaina. Toinen, jo vuonna 1928 rauhoitettu, järeää kuusta kasvava suojelualue on Puijon eteläosassa. Puijolla on kaikkiaan kolme noin kahden kilometrin mittaista luontopolkua (esite ja kartta). Tällä kertaa emme niitä kuitenkaan juuri seurailleet, vaan kuljimme omia reittejämme.

Haapojen kaunis kuura.Kohti Konttilaa.

Astelimme nyt hämärästä kuusikosta Konttilan perinnetilan kuuraiseen ja avoimeen maisemaan. Konttilan perinnetila ja ulkoilukahvila olivat kiinni ja Puijonlaaksosta saapuviin kulkijoihin nähden olimme saapuneet tapaamispaikalle hiukan etuajassa.  Tallin ovet olivat kuitenkin auki, niin että pääsimme tervehtimään tilan vakituisia asukkeja, Miilu-suomenhevosta sekä kilipukkeja – Jaakkoa ja Hemulia. Konttilan tilalta löytyy myös nuotiopaikka, joskin sen käyttö edellyttää polttopuiden lunastamista itse tilalta.

Miilu.

Puijon metsistä ja Konttilan tilan perinnemaisemista on käyty jos jonkinlaista vääntöä vuosien varrella. Yksi näistä oli Puijon laella sijaitsevan pienen golfkentän laajennushanke aina Konttilan tilan perinteisin menetelmin hoidetuille pelloille saakka. Hanke kuitenkin kaatui – ainakin toistaiseksi.

Konttilan tila kaamoksen sinessä. Riukuaita ja kuura (T).

Koko retkueemme oli nyt koolla ja jatkoimme matkaamme kohti laavua kuuraisessa maisemassa – alkuun leveitä latupohjia pitkin. Lumen puuttuessa kiinnittyi lasten huomio jälleen jäätyneisiin ojiin ja allikoihin. Jäällä oli aina liukasteltava ja liu´uttava, ainakin silloin kun jäätä ei saanut rikottua.

Jääjengi kasassa. Liukua ja luisua.

Leveisiin baanoihin kyllästyttyämme poikkesimme välillä metsän pienille poluille. Törmäsimme matkallamme myös pienialaiseen lehtikuusimetsikköön ja varsin kovalla kädellä rusikoituihin harvennushakkuisiin.  Lahopuuta on Puijon metsissä vähän, mutta kauniisiin kantokääpiin sentään törmäsimme.

Lehtikuusten alla.

PUIJONSARVEN LAAVU – PUIJONLAAKSO (3.6 KM)

Laavulle päästyämme alkoi kuhina. Tulet laitoimme loimottamaan järeistä kivenjärkäleistä kootulle grillipaikalle. Näkymät laavulta kohti jäätymässä ollutta Kallavettä olivat upeat. Ilman maisemaan harvennettua aukeaa jäisivät näkymät tiheiden metsien taakse. Metsien peittäessä Puijon rinteitä, on Puijolla varsin vähän avoimia näköalapaikkoja. Puijonsarven laavu on näistä yksi.

Laavulle (kartta) päästyämme ei kauniille näköalapaikalle ollut vielä saapunut muita retkeilijöitä. Hienosta ja aurinkoisesta pakkaspäivästä huolimatta tapasimme koko reissullamme muita kulkijoita hyvin vähän.

Tulihulinat.Tutut herkut lasten kanssa retkeillessä.

Hörpimme alkuun kuumat kaakaot, jonka jälkeen pääsimme grillaamaan. Grillailun jälkeen tarjosi laavun edessä avautuva avoin rinne liikkuvaisille lapsille paljon hupia – rinnettä juostiin ylös ja alas, eikä kylmettymisestä ollut pelkoa. Aikuisille riittivät verevät kannustushuudot.

Vauhti päällä.Hetken hiljaisuus Kallan äärellä.

Laavulta läksittyämme päätimme suunnata kohti Puijonlaaksoa omia polkuja pitkin. Vaikka kartalla ei polkuja juurikaan näy, halkoo Puijonsarven läntisiä metsiä lukuisia pieniä ja isoja kulku-uria. Seurailimme eri polkuja satunnaisesti ja leveille latupohjille päädyimme jossain Julkulan ja Länsi-Puijon liepeillä.

Paluumatkalla.

Lapsille iloa paluumatkalla tuottivat kiipeilyyn sopivat poluille kaatuneet puunrungot ja poluille jäätyneet purot. Liukumäkiä riitti täälläkin. Lasten kyky löytää metsästä kaikkea mielenkiintoista on jotain sellaista, mistä jokaisen aikuisen olisi syytä ottaa oppia.

Taas mennään. Huhuu!

Suhteellisen pitkällä lenkillä ei lapsista nuorimmillakaan ollut suurempia vaikeuksia pysyä mukana. Pientä känkkäränkkää alkumatkasta ja väsymystä loppumatkasta oli ehkä aistittavissa. Vanhimpien lasten vauhti oli aika-ajoin nuorimmille hiukan liikaa, mutta mukana menossa oli pysyttävä – hinnalla millä hyvänsä.

Matkalla tykkilumipyryyn.

Päätimme retkemme Puijonlaakson puolelle, laskettelurinteiden tykkilumen sekaan. Täällä vastaamme tuli muutamia sivakoijia, olihan tykkilumen avulla avattu lyhyt latu innokkaimmille suksijoille. Hiihtostadionilta avautui vielä hieno näkymä Puijon vanhimpiin suojeltuihin kuusimetsiin.

Puijon eteläosien arvokkaat suojelumetsät.

LOPUKSI

Puijo on omalaatuinen sekoitus hyviä liikuntapaikkoja ja kaunista suojeltua luontoa. Lähellä Kuopion keskustaa sijaitseva Puijo on aika ajoin uhattuna mitä erilaisemmilla rakentamissuunnitelmilla. Toivon mukaan Kuopio kykenee omissa kasvupaineissaankin säästämään Puijon mittaamattoman arvokkaan luonnon, jota Kalle Väänänen kuvailee savolaisittain omassa ”Ylistykseh hymistyksessään Puijom mäelle”.

Om Puijol luonnossa joettaen nii herkkee

ja kumman kummoo,

se ihankuv vangiks ottaen

tua´ immeisem mielel lummoo.

Ne metät ja järvet ja linnut ja muut,

ja taevas ja taevaalla tähet ja kuut,

nii nehän ne hurmoo mieltä

helläättäen syvämmen kieltä.

Enempää tuskin tarvitsee sanoakaan.

---

Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joiden perässä on merkintä (T). Niistä kiitos kuuluu tyttärelleni.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

ALUEEN DIGIKARTAT NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Puijo, Kuopio).        

Puijon luontopolut – opas ja kartta.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

LÄHILUONTO: MERI-RASTILAN METSÄT, HELSINKI 7.11.2015

REITTI: Ramsinniementie - Kortlahti - Grillikatos - Meri-Rastilan tie 2.9 km. 

VAELLUSKAVERIT: Tytär 11 v.

HUIPUT: Suppiksia! Metsän tuntua. Kilpikaarnamännyt. Marraskuun lehdettömät puut. Merinäköalat. Siisti katos.

ERIKOISTA: "Käärme". Metrolla metsään!

ALUKSI

Meri-Rastilan metsät on yksi Helsingissä sijaitsevista hyvistä pienistä retkikohteista. 50 hehtaarin arvokkaalla metsäalueella on kaiken lisäksi grillikatos, joten evästely tänne suuntautuvalla retkellä onnistuu perusteellisemminkin. Metsien koillinen kulma on nyt vaarassa jäädä rakentamisen alle, sillä asutusta metroaseman ympäristössä halutaan tiivistää. Meri-Rastilan alueen osayleiskaavan mukaisesti metsistä oltaisiin nappaamassa kaikkiaan noin viidennes.

Meri-Rastilan metsiin pääsee helpoiten suoraan Rastilan metroasemalta (kartta), jonne reissunsa voi myös päättää. Metsään pääsee asemalta jo parinsadan metrin kävelyn jälkeen! Ympyrälenkille tulee matkaa yhteensä vähän yli kolme kilometriä – polkuvalinnoista riippuen. Metsään voi suunnata myös Meri-Rastilan tieltä (560) ja Ramsinniementieltä kävellen (tai palvelulinjan bussilla 816).

RAMSINNIEMENTIE – KORTLAHTI 1.5 KM

Oma retkemme alkoi tällä kertaa varsinaisesti Ramsinniementieltä, jota pitkin kävelimme hetken ennen pääsyämme metsän puolelle. Ramsinniementien risteyksessä on myös pysäkki (kartta). Metsään suuntasimme Katiskatien kohdalta. Sen päästä (kartta) nouseekin hyvä ja selkeä polku yhdelle metsän valaistuista pääpoluista. Suuria lenkkeilijöiden suosimia polkuja pitkin emme kuitenkaan pitkään kävelleet – pienemmät metsäpolut olivat paljon houkuttelevampia. Samansuuntaisesti pääväylän kanssa kohti Kortlahtea kulkee helposti seurattava ja mukava polku, jota ei tosin ole merkitty karttaan.

Viihtyisistä sekametsistä löytyi heti alkuun suppilovahveroita, joita ei tälle syksylle ollutkaan juuri näkynyt. Tällä kertaa emme kuitenkaan olleet lähteneet sieneen, joten ne saivat jäädä paikalleen, emmekä niitä enempää metsän puolella etsineet. Mukava oli kuitenkin huomata, että ”suppiksia” löytyy aivan lähimetsistäkin.

Suppilovahveroita.

Tyttäreni innostui kuvaamaan sen verran ahkerasti (niin kun monella muullakin reissulla), ettei tekemisen ja mielenkiinnon puutetta retkeillessä tälläkään kertaa ollut. Sainkin polulla kulkiessani jäädä odottelemaan luontokuvaajaa pitkiksi ajoiksi.

Metsän tuntua (T).

Itse pysähdyin pidemmäksi aikaa ihmettelemään suurta muurahaiskekoa, jossa näytti olevan varsin vilkasta elämää. Syksy olikin alkanut lämpimissä merkeissä, joten kiirettä tulevan talven valmisteluilla ei näyttänyt olevan (vai olivatko otukset ainoastaaan kohmeisia).

Älä tule lähemmäs.

Polkua seurattuamme saavuimme meren rantaan Kortlahteen, jonne päästäksemme ylitimme pääpolun (kartta). Kortlahdesta avautuu hienot merinäkymät Ramsinniemen suojellun lehdon suuntaan sekä Vartiokylänlahden saarille.

Kortlahti. Vastarannalla Ramsin lehdot.Vartiokylänlahti. Keskellä Härkäsaari ja oikealla Iso Koivusaari. Metsän nurkassa Kortlahdessa tulee vastaan meri ja ruovikot.

Kortlahden rantoja oli helppo seurailla paitsi soraisia rantoja myös paljaita kallioita ja pieniä polkuja pitkin. Aivan kuten muuallakin Vuosaaren seudulla, muodostuu kallioperä täällä tulivuoriperäisistä, lähes kahden miljardin vuoden ikäisistä kivilajeista. Mustan- ja harmaanpuhuvia kallioita halkovat siellä täällä valkeat kvartsijuonet.

Kalliomänniköiden kanervikkoa (T). Kauniit kvartsijuonet.Kilpikaarnaiset männyt.

Harmaasta säästä huolimatta oli hymy nyt herkässä. Erityisen komeaksi Kortlahden rannan tekevät järeät ja aikaa nähneet kilpikaarnaiset männyt. Ikää näistä vanhimmilla arvelisin olevan reilusti yli kaksisataa, ehkä jopa kolmekin sataa vuotta. Rannan tuntumassa muodostavat männyt suoranaisen ikimetsän, kun taas hiukan sisämaan puolelle mentäessä vaihettuvat kuivat kalliomänniköt kosteampiin – koivua, kuusta ja leppää kasvaviin sekametsiin. Myös niillä tuntuu olevan ikää kunnioitettavan paljon ja elävien puiden joukkoon mahtuu myös kauniita keloja. Kortlahden rannoilla kannattaa vierailla, sillä täällä pääsee helposti ”tosimetsän” tunnelmaan.

”Tosimetsää” (T).

KORTLAHTI – GRILLIKATOS – MERI RASTILAN TIE (1.3 KM)

Kortlahdesta jatkoimme matkaamme edelleen rantoja seuraillen, sillä niillä oli mukava ja helppo liikkua. Energisellä tyttärelläni riitti intoa rantakivilllä pomppimiseen. Itse taas nautiskelin enemmän metsien ja rantojen suomasta rauhasta. Hetkeksi rauha kuitenkin häiriintyi, sillä joku oli onnistunut tekemään kepposen …

Kohtaaminen.

Rannalla selällään ja osin lehtien peitossa ollutta kumikäärmettä ehdimme jo hetken luulla turvonneeksi, kuolleeksi ja oikeaksi käärmeeksi. ”Made in” paljasti kuitenkin totuuden. Käänsimme kaverin ja jätimme sen paikoilleen: Ehkäpä tästä ”roskasta” on vielä iloa jollekin muullekin. Nyt lähestyimme Meri-Rastilan metsien grillikatosta (kartta), joka on uusittu kesällä Uutelan katosten tapaan grillihiilille paremmin sopivaksi. Joskus aiemmin paikalla vierailtuamme on katos ollut siivottomassa kunnossa. Nyt se oli todella siisti.

Kohti ansaittua evästaukoa. Nyt rillataan.

Laittelimme grillille pienet tulet ja hiilet hehkumaan – muutamia pikkurisuja lykkäsimme vielä hiilten päälle. Eväät olivat makeaa A-luokkaa – kuumaa kaakaota ja vaahtokarkkeja. Hyvässä sokerihumalassa istuskelimme katoksella melko pitkään ja nautiskelimme lämpöisestä marraskuisesta päivästä. Hilpeitä hetkiä viettäessämme saimme myös kuvattua kauniita rantoja ja töhrittyjä katoksen seiniä. Paikan ollessa todella siistissä kunnossa, ei graffititkaan tunnelmaa päässeet laskemaan – otiinhan nyt kuitenkin keskellä kaupunkia. Tussia ei ollut, joten en päässyt korjaamaan yhtä häiritsevää töherrystä. Korjattu ja parempi teksti on alla.

Respect Nature Homo sapiens!Kaunista, niin kaunista.

Evästelyn jälkeen jatkoimme matkaa pääpolkua pitkin (kartta). Polun varrella oli vielä muutamia ikivanhoja mäntyjä, joista paksuimmalle saimme kyynärmitalla ympärysmitaksi melkein kolme ja puoli metriä. Sieniryppäitäkin – todennäköisesti kuusilahokoita –  maastosta vielä löytyi.

Lahokkaa männyn juurella.  Pelkoa metsässä?

Loppumatkasta jätimme hyvästit sekametsille. Myös isäntäkoivua paksumpi ja huomiota herättävä pakurikääpä jäi taakse. Loppumatkasta saavuimme metsittyneille vanhoille niityille sekä lehtoihin. Juuri nämä metsät ovat nyt uhattuna ja tulevat mitä todennäköisimmin jäämään uuden asutuksen alle. Pieni kaistale on rantametsiä osayleiskaavaan sentään jätetty jäljelle. Rakennetulle alueelle lähelle metroasemaa saavuttuamme kävelimme suoraan  hyväksi todettuun kiinalaiseen, josta saimme hyvät eväät retken päätteeksi.

Viimeiset askeleet metsän puolella.

LOPUKSI

Marraskuinen pieni päiväretki lähimetsään oli antoisa. Meri-Rastilan vanha ja arvokas metsä monine polkuineen ja avarine merinäkymineen on erinomainen retkipaikka. Siisti ja hienolla paikalla sijaitseva grillikatos tekee paikasta erityisen mieluisan retkikohteen.

---

Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kansikuvaa ja kuvia, joiden perässä on merkintä (T). Niistä kiitos kuuluu tyttärelleni.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

ALUEEN DIGIKARTAT NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Meri-Rastila, Helsinki).        

OpenStreetMap (Paikannimihaku: Meri-Rastila).

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

LÄHILUONTO: HERTTONIEMI JA HALLAINVUORI, HELSINKI 1.11.2015

REITTI: Herttoniemi - Vanhankaupunginlahti - Hallainvuori - Myllypuro (Kehä I) 6.4 km. 

VAELLUSKAVERIT: -

HUIPUT: Aamuinen rauha. Vanhankaupunginlahden ruovikot. Tulvametsät. Kalliokelot. Hulppeat kaupunkinäkymät. Mukavan monipuolinen reitti.

ERIKOISTA: Metrolla metsään. Luonnon ja kaupungin jyrkät rajat. Häirikkökopteri.

ALUKSI

Vanhankaupunginlahden ympäristössä riittää koluttavaa monelle erilaiselle retkelle. Lännestä löytyy pitkosten päästä Lammassaari (kartta) ja etenkin kevättulvien aikaan komea Vanhankaupunginkoski (kartta). Viikin peltojen kautta voi suunnata pohjoisille reiteille ja lintutorneille. Etelässä on Kivinokka sekä Saunalahden suojelualue (kartta). Tällä pienellä retkellä tuli mentyä itäisiin Herttoniemen metsiin sekä Hallainvuorelle (kartta). Etenkin Hallainvuori on kummitellut kartoilla ja sitä kautta päässäni jo pitkään. Nyt oli aika käydä itse paikan päällä. Herttoniemen metsät ja ulkoilualue Vanhankaupunginlahden suojelualueiden kupeessa olivat sen sijaan tuttuja jo ennestään.

Herttoniemeen pääsee helpoiten metrolla (aikataulut). Asemalta (kartta) pääsee metsään jo parinsadan metrin kävelyn jälkeen – Hiihtomäentien mutkasta (kartta). Mikäli matkaan haluaa lähteä keskeltä reittiä Viikintieltä (kartta), voi käyttää runkolinjaa 550 (Itäkeskus-Westend, Espoo) tai bussilinjaa 79 (Herttoniemi-Malmi).

HERTTONIEMI – VIIKINTIE 3.8 KM

Aamu oli utuinen ja ehdinkin jo kotona miettiä kannattaako tihkusadetta enteilevään säähän lähteä. Onneksi lähdin – marraskuisesta harmaudestakin voi villiintyä, kun paikka on oikea ja harmaantuvaa maisemaa oikein tarkkaan katsoo.

Utuinen, hiljainen Saunalahti ja Vanhankaupunginlahti.

Metrolta on todellakin lyhyt matka metsään ja Vanhankaupunginlahden rantaan. Valaistun kuntopolun sijaan suuntasin suoraan pienemmille rantapoluille. Utuisessa säässä oli näkyvyys heikko – vastarannan kaupunki ja Arabianranta erottuivat hädin tuskin.

Vaikka puut olivat jo lehdettömiä, kiinnittyi katse metsissä ja rannoilla värikylläisyyden sijaan luonnon muovaamiin pieniin yksityiskohtiin – maassa lahoaviin runkoihin, kääpiin, puunkolohin, puista tippuneisiin syksyisiin lehtiin ja taivaille kurkotteleviin oksanrankoihin. Erityisen kauniita olivat vaahteranlehtien keskellä mustavalkoisena hohtavat koivikot.

Huuto.Koivut ja vaahteranlehdet. Taulakäävät.

Hetken päästä palasin leveälle puistotielle ja valaistulle lenkkipolulle, joka kulki nyt aivan rannan tuntumassa (kartta). Muutamia kiireisempiä lenkkeilijöitä oli aamutuimaan liikkeellä. Lehdettömien rankojen latvoista paljastui talveksi autioituneita linnunpesiä. Pian olin taas metsien keskellä – ensin keväisin tulvien alle peittyvissä lepikoissa, sitten Herttoniemen jyhkeissä kuusikoissa ja sekametsissä.

Paljastettu.Lepikko – tulvametsä. Vanhankaupunginlahden marraskuiset kehykset. Etsi häirikkö.

Kaupungin läheisyydestä etenkin tyynellä säällä muistuttaa jatkuva liikenteen humina ja tällä kertaa myös sitkeästi ympärillä pörrännyt häirikkö – helikopteri. Kallioilta löytyy jonkin verran modernien luolamisten pyhiä jäännöksiä – kalliomaalauksia – jotka omalla kummalla tavallaan sopivat maisemaan, ainakin jos ne on tehty punaisella maalilla. Metsissä kuljettuani nousin uusitut portaat ylös Majavakalliolle (kartta) – tutulle näköalapaikalle. Portaiden yläpäässä minua odotti innokkaasti ohilulkijoita tervehtinyt pikkumies isänsä kanssa.

Majavakalliolla kaupunki tulee jälleen aivan iholle, sillä lähimmät kerrostalot ovat aivan polkujen vierellä. Kalliolla on myös pöytä penkkeineen evästelijöiden käyttöön. Itse lenkkipolkujen varrella on ympäristöön hyvin istuvia pölkyistä rakennettuja penkkejä. Merkinnöistä päätellen oli näilläkin penkeillä istuskellut kaikkialle ehtiviä rakkaushuligaaneja .

Majavakallion sumuiset näköalat.

Majavakallion länsipuolella on Fastholma (kartta), yksi alueen lukuisista lintutorneista. Majavakalliolta laskeuduin loivasti isoja polkuja seuraillen Viikin peltojen reunamille ja pienten viljelypalstojen kuvioimalle alueelle. Niiden takaa löytyy Mölylä (kartta) – yksi mukava ja rauhallinen paikka evästelyyn, istuskeluun ja lintujen tarkkailuun. Lieneekö paikka saanut nimensä keväisten lintujen äänistä. Alkuun olin kulkenut Saunalahden suojelualueen vierellä, mutta nyt liikuin huomattavasti isomman Vanhankaupunginlahden suojelualueen reunamilla.

Viikin isäntien luomat suorat rehupaalirivit.

Viikin suoraa hiekkatietä (kartta) kävellessäni en voinut olla kiinnittämättä huomiota peltojen jämäköihin ja suorastaan kuvauksellisiin rehupaalirivistöihin. Viikin koetilan ”koeisännät” näyttivät tehneen lähes millintarkkaa työtä. Kesäisin kukkivat pientareet olivat nyt harmaita. Takiaiset ja koiranputket olivat valmiita ottamaan talven vastaan. Helikopteri tuli taas minua tervehtimään.

Törröttäjä valmiina talveen.Taas.

Viikin pelloilta nousin mukaviin kuusia, haapoja ja koivuja kasvaviin sekametsiin. Tämän jälkeen olinkin jo Viikintiellä ja sen ylittävällä kevyen liikenteen sillalla (kartta).

VIIKINTIE – KEHÄ I 2.6 KM

Viikintien kiertoliittymän kohdalla tien yli pääsee kevyen liikenteen siltaa pitkin. Heti sen jälkeen kannattaa poiketa vasemmalla puolella oleville kallioille (kartta), joilta avautuu hyvät näkymät niin Viikin pelloille, Latokartanoon kun aina kaupunkiinkin saakka (hyvällä säällä). Paljailla kallioilla on lukuisia kauniita keloja ja jyrkänteen reunalta löytyy pari pienehköä hiidenkirnua. Niitä en kuitenkaan lähtenyt nyt etsimään.

Viikin pellot ja Latokartanon kaupunginosa.

Näköalakallioilta jatkoin matkaani pieniä metsäpolkuja pitkin. Niitä on alueella lukuisia. Varsinainen pääpolku laskeutuu jyrkänteiden alle, mutta näkymien vuoksi haluisin pysytellä korkeilla kallioilla. Ilman liikenteen huminaa olisi näissä metsissä kuljeskellessa voinut kuvitella olevansa kauempanakin kaupungin hulinasta. Kalloiden reunamilta löytyi myös komea – suuri Viipurin rapakiveä oleva siirtolohkare, jonka on mannerjäätikkö aikanaan paikalle kuljettanut.

Rapakivilohkare. Raatelukivellä.

Polulla tuli vastaan myös pienempi siirtolohkare, jota joku haukka oli käyttänyt saaliinsa raatelemiseen. Kallioiden päältä ja lukuisista keloista löytyy varmasti runsaasti hyviä tähystyspaikkoja haukoille, jotka väijyvät saalista (rusakonpoikia, lintuja ja pieniä jyrsijöitä) Viikin laajoilta peltoaukeilta. Alueen petolinnuista yleisimpiä ovat varpuspöllöt, varpushaukat ja suurikokoiset kanahaukat. Tuoreita lintuhavaintoja bongareiden suosimassa Viikissä riittää.

Kallioiden päällä.

Kallioiden päällä olevia polkuja pitkin oli todella mukava astella. Hallainvuoren lukuisat kelot tekivät metsistä hyvin aarnimaisia.  Aika ajoin etsiydyin jyrkänteiden reunoille kaupunkinäkymiä katselemaan.

Näkymät Latokartanoon.

Kelojen kauneutta.

Hallainvuoren pohjoispäädyssä metsät laajenevat (kartta) ja vaihtoehtoisia reittejä löytyy täältä entistä enemmän. Suunta kohti pohjoista ja Kehä I:tä oli kuitenkin selvä.  Lopulta metsäalue päättyi ja kehätien liittymien massiiviset laajennustyömaat tulivat Kivikon kohdalla vastaan. Samalla siirryin leveille ulkoilupoluille, joita pitkin kuljin Hallainvuoren asuinalueelle ja lopulta teitä pitkin Myllypuron Shellille (kartta) saakka. Onnistuneen retken saattoi päättää munkkikahville. Shellin lähellä olevilta pysäkeiltä pääsee niin Malmin kun Itäkeskuksenkin suuntaan.

LOPUKSI

Marraskuu alkoi hyvin. Pääsinpä viimein Hallainvuorelle, jonka näkymiä on syytä mennä ihailemaan myös jatkossa – eri vuodenaikoina. Runsaasti monipuolisuutta lenkkiin tuovat yhtälailla Saunalahden sekä Vanhankaupunginlahden ruovikot, Herttoniemen metsät kun Viikin pellotkin. Polut soveltuvat hyvin myös maastopyöräilijöille ja valinnanvaraa reiteissä riittää niin, että esimerkiksi Herttoniemeen voi palata eri polkuja pitkin. Talvisin voi alueella liikkua helposti huollettuja latuja pitkin  hiihtäen.

---

Jutun kuvat kirjoittajan ottamia.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Printti Retkikartasta (Paikannimihaku: Herttoniemi, Helsinki). 

ALUEEN DIGIKARTAT NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Herttoniemi, Helsinki).        

OpenStreetMap (Paikannimihaku: Viikki).

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

LÄHILUONTO: KRUUNUVUORI, HELSINKI 12.9.2015

REITTI: Kaitalahti - Kruunuvuori - Kruunuvuorenlampi - Kaitalahti 2.9 km. 

VAELLUSKAVERIT: -

HUIPUT: Suojeltu lehto. Hulppeat kaupunkinäkymät. Palanen aarnimetsää. Kruunuvuorenlampi.

ERIKOISTA: Rappioromantiikka.

 ALUKSI

Syrjäisessä Kruunuvuoressa (kartta) tulee käytyä melko harvoin. Kruunuvuoren omalaatuinen retkikohde tekee vaikutuksen kaupunkimaisemillaan – onhan sieltä suorat näkymät niin Helsingin keskustaan, Korkeasaareen, Kulosaareen kuin Herttoniemenrantaankin. Oman erikoisen tunnelmansa alueelle luovat aavemaiset, hylätyt ja ränsistyneet huvilat. Paikan varsinainen helmi kuitenkin on pieni Kruunuvuorenlampi.

Aluetta on alettu rakentaa rajusti ja kulkuyhteydet paranevat tulevina vuosina roimasti, kun pitkä silta keskustasta joskus valmistuu. Itse virkistysalueen ydin tullee kuitenkin säilymään suhteellisen muuttumattomana. Asuinalueen myötä tulevat vihreän Kruunuvuoren kävijämäärät epäilemättä kasvamaan toistaiseksi suhteellisen tuntemattomalla alueella suorastaan räjähdysmäisesti. Kruunuvuoreen (Kaitalahteen) pääsee nykyisin kätevimmin bussilla 88, joka kulkee Herttoniemen metroaseman ja Kaitalahden välillä.

KRUUNUVUORELLE

Bussista päätepysäkille hypättyäni jatkoin kohti Kruunuvuorta. Sää oli syksyisen kaunis. Ennen varsinaiselle polulle astumistani kävin kurkkaamassa rakenteilla olevaa uutta Kruunuvuoren kaupunginosaa, johon ensimmäiset asukkaat olivat jo muuttaneet.

Suojeltu lehto.

Heti poluille päästyään saa astella suojellussa lehdossa – metsälehmusten, haapojen ja pähkinäpensaiden seassa. Käväisin myös polkujen ulkopuolella, mutta vanhaa öljysataman aitaa (kartta) ei ole purettu, joten eteneminen loppui siihen. Palasin helppokulkuiselle polulle ja nousin Kruunuvuoren kallioille. Täällä on vanhaan aitaan revitty kunnon aukko (toisin kun pari vuotta sitten paikalla vieraillessani). Hyvä näin.

Helsinki Kruunuvuorelta nähtynä.

Kruunuvuoren kallioilta (kartta) avautuu erinomainen näkymä Helsingin keskustaan. Yhtälailla näkösällä ovat Korkeasaari kuin Kulosaarikin. Kallioiden päällä on lisäksi viehättävä, sadeveden ruokkima lampare. Syksyisellä merellä oli nyt hienosta säästä huolimatta hiljaista ja veneilijöitä oli liikkeellä varsin vähän. Kallioilla en sen sijaan ollut yksin – Kruunuvuori on tullut pikku hiljaa tunnetummaksi uuden asuinalueen rakentamisen myötä.

Kruunuvuoren vanha öljysäiliö, meri ja Helsinki.Pieni lampare vuoren päällä.

Oman mausteensa näköalapaikkaan antaa vanha öljysäiliö, eikä tämän säiliön tulevasta kohtalosta ole vielä tietoa. Yksi näistä vanhan öljysataman säiliöistä pysyy joka tapauksessa muistona menneisyydestä. Tämä säiliö sijaitsee tulevalla Kruunuvuoren asuinalueella. Nykyisin siellä on näyttävä valoteos, joka on ollut auki vierailijoille muutamana syksyisenä ja pimeänä viikonloppuna vuosittain. Palkittu valoteos näkyy myös Helsingin keskustaan.

Kallion keloja.

Alas kallioilta laskeuduin sen melko jyrkkää pohjoisreunaa pitkin. Kallioiden päällä ja rinteillä on komeita keloja ja pylväskatajia.

KIERROS LAMMELLA JA TULLISAARENSALMESSA

Laskeuduttuani kallioilta liikuin melko lähellä rantaa satunnaisilla vastaan tulleilla poluilla. Heti alkuun tulin Lilla Kronbergille – suoraan vuoden 2015 alussa poltetun huvilan pihaan. Kruunuvuoren huvila-alueella tehtiin keväällä ja kesällä 2015 useita tuhopolttoja. Kruunuvuoren rapistuvista huviloista ja historiasta on kirjoitettu erinomainen blogi Kruunuvuoren hylätyt huvilat, jossa jokainen Kruunuvuoren huvila ja sen historia käydään läpi.

Poltetun huvilan pihalla.

Tämän jälkeen tuli vastaan lisää hylättyjä huviloita, kuten täysin romahtanut Villa Kissinge. Huviloiden rappio ja tarinat ovat kiehtovia. Näin kirkkaana syyspäivänä oli tunnelma alueella varmasti toinen kun pimeänä ja aavemaisena syysiltana. Korjuukelvottomat – palaneet ja romahtaneet – huvilat olisi syytä purkaa ja keskittyä alueen luontoarvojen ja virkistyskäytön vaalimiseen. Paikan  omituisuutta ei kuitenkaan voi kiistää. Villi alue graffiteineen ja vanhoine purkukuntoisine huviloineen aivan kaupungin keskustan kyljessä  on sellaista, mikä tulee väistämättä häviämään.

Laiturin tapainen.

Parin huvilan pihalla tarpeeksi pyörittyäni etsiydyin lammen (kartta) rantaan. Kruunuvuorenlammellakin kummitteli menneisyys – vanha romahtanut pyykkikatos nojaili rannan tuntumassa hylättynä eikä huterannäköinen ja rikkinäinen laituri houkutellut kokeilemaan sen kestävyyttä.

Lampi.

Itse lampi on todella kaunis ja se on toinen luonnontilainen lampi, joka Helsingistä on nykyisin ylipäätään löydettävissä. Toinen on Vuosaaren Kangaslampi, jota on tosin perattu rajusti 1960-luvulla. Kruunuvuorenlammen rannassa kasvaa niin raatetta, lumpeita kun ulpukoitakin. Lämpöisestä syyspäivästä nautti myös läheiselle kivelle laskeutunut syyskorento.

Syyskorento paistattelee päivää.Kruunuvuorenlampi.

Lammelta suuntaisin jälleen seuraaville hylätyille huviloille ja niiden villiintyneille kasvi- ja pihamaille. Ainoa, mahdollisesti kunnostettavissa oleva huvila Villa Hällebö näyttää jo nyt siltä, että peli on menetetty. Sen rannasta löytyy mitä ilmeisimmin vielä käyttökelpoinen hirsisauna ja vanha höyrylaivalaituri, jonne alueen huvila-asukkaat ovat kesäisin rantautuneet.

Menneisyys tulee päälle – Villa Hällebo.

Polkuja Kruunuvuorella riittää seurailtavaksi, eikä eksymisen vaaraa Kaitalahden asuinalueen ja muualta meren ympäröimän Kruunuvuoren alueella ole. Päätin käydä vielä korkeilla, pohjoiseen Tullisaarensalmeen työntyvillä kallioilla (kartta). Täällä on aikanaan seisonut myös vuonna 1907 rakennettu huvimaja, jonka perustukset erottuvat paikalta selvästi. Lopullisesti on hoitamaton huvimaja luhistunut vasta 2000-luvun alussa. Hienon näköalapaikan avariin ja mereisiin kaupunkinäkymiin kuuluu täällä niin Kulosaari kun Herttoniemenrantakin.

Näkymät Herttoniemenrantaan. Kunnossa oleva huvila Kaitalahden puolella.

Näköalapaikan jälkeen oli hyvä lähteä takaisin päin. Nyt suuntasin leveälle runkopolulle ja entiselle kärrytielle (kartta), jolta avautui varsin jännittäviä näkymiä ränsistyneiden huviloiden pihamaille. Huviloista olin nyt toistaiseksi saanut tarpeekseni ja mukava metsäpolku johdattikin minut takaisin lammelle – nyt sen itärannalle.

Metsän menninkäisen irvistys.

Kruunuvuoren keskiosista ja lammen itärannalta löytyi myös palanen aarnimetsää korkeine keloineen, arvokkaine kuusineen ja kilpikaarnaisine mäntyineen. Yhdessä lammen kanssa nämä metsät muodostavat  kiintoisan erämaisen kokonaisuuden vain kivenheiton päässä Helsingin keskustasta.

Rehevät Kruunuvuorenlammen rannat.

Lammen kaakkoiskulmalta oli syytä kääntyä jo tutulle, Kaitalahteen johtavalle polulle. Olin saanut nauttia hetken kauniista syyspäivästä, hiljaisuudesta ja luonnosta keskellä Helsinkiä. Ennen kaupungin vilinään poistumista sain ottaa ilon irti myös suojellun lehdon vehreydestä, minkä läpi kuljin nyt toistamiseen.

Lehdossa.

LOPUKSI

Kruunuvuori on helposti bussilla saavutettavissa oleva ja varsin tuntematon luontokohde Helsingissä. Kruunuvuoren sijainti Helsingin keskustaa vastapäätä tekee siitä oivallisen retkikohteen ja näköalapaikan eri vuodenaikoina – vaikka pimeinä syysiltoina tai talvisin jäitä pitkin hiihdellen. Mikäli retkeä haluaa pidentää, löytyy läheltä myös Stansvikin lehto ja kaivosalue. Kulttuuria kaipaavat voivat käväistä Aino Acktén huvilalla, jonka ympärillä on laajat puistoalueet.

---

Jutun kuvat kirjoittajan ottamia.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Printti Retkikartasta (Paikannimihaku: Kruunuvuori, Helsinki). 

ALUEEN DIGIKARTAT NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Kruunuvuori, Helsinki).        

OpenStreetMap (Paikannimihaku: Kruunuvuori).

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

LÄHILUONTO: RAMSINNIEMI, HELSINKI 17.10.2015

REITTI: Ramsinniementie - Rastasniemi - Koivunokka - Ramsinniementie 1.5 km. 

VAELLUSKAVERIT: Vesku.

HUIPUT: Kaunis ja kirkas syyspäivä. Tulivuorten synnyttämät rantakalliot. Haavikot. Ahdinparran peittämät kivikot ja rakkolevät.

ERIKOISTA: Pienestä luontoretkestä iso ilo.

ALUKSI

Ramsinniemi kutsui jälleen. Tässä lähikohteessa tulee käytyä usein. Pienialaisella lehtojensuojelualueella näytti nyt kovin toisenlaiselta kuin vehreän keskikesän aikaan.

Veskun ollessa flunssassa teimme lenkkimme lyhyen kaavan mukaan autoillen ja Ramsinniementien kupeessa olevalle pienelle, parille autolle sopivalle parkkipaikallekaahaten. Paikkaan pääsee helposti julkisilla liikennevälineillä – joskaan ei aivan perille saakka. Meri-Rastilan tien ja Ramsinniementien risteykseen pääsee bussilla 560 (esim. Vuosaaren tai Rastilan metrolta), hiukan pidemmälle Ramsinniementiellä pääsee Vuosaaresta kulkevalla palvelulinjalla 816. Ramsinniementien risteyksessä on selvä opaste, joten siitä ei oikein voi kulkea ohi.

POHJOISRANNAN LUONTOPOLUILLA 0.9 KM

Parkkipaikalta pääsimme suoraan suojelualueen metsiin selkeää polkua pitkin.  Sää oli mitä parhain – syksyinen, aurinkoinen ja kirpakka. Hetkeksi tuli pysähdyttyäkin: Ensin polulta korjattua kaatunutta kuusenrunkoa tutkimaan ja sitten tuoreissa lehdoissa viihtyvän lehtokuusaman kirkkaanpunaisia ja myrkyllisiä marjoja kuvaamaan.

Lehtokuusaman marjat. Ei syötäväksi. Lehdon syksyä.

Itse lehto oli nyt hiljentynyt. Kotkansiipien ruskeiksi käpertyneet lehdet makasivat apeina maassa, vaahteroita vaivasi jokin sieni ja moni koivu oli pudottanut jo lähes kaikki lehtensä. Nuori vaahtera ja vanha koivu syleilivät  toisiaan. Lehtensä vihreänä pudottavat suuret tervalepät näyttivät kovin elinvoimaisilta tässä seurassa. Lehdossa viihtyvät suuret saarnet kohosivat katoksi yllemme, kun taas lahoavan koivun kannon juurella kasvoi syksyn hedelmiä – suuri rypäs pörhösuomuhelokkaa. Aikamme syksyisen lehdon keskellä ja sen pitkoksilla pyörittyämme suuntasimme aurinkoiselle rannalle Rastasniemeen.

Pörhösuomuhelokat.

Rastasniemi (kartta) on erinomainen  näköalapaikka, josta voi ihailla paitsi kaupunkimaista maisemaa Vartiokylänlahden siltoineen ja Róihuvuoren vesitorneineen, myös upeita rannan ruovikoita, Meri-Rastilan metsiä sekä kaunista ja ikivanhaa kallioperää.  Lähes kahden miljardin vuoden ikäinen kallioperä muodostuu  tulivuorten synnyttämistä tyynylaavoista ja uraliittiporfyriiteistä. Metsissä hohti täällä kaunis ruska. Vuosaaren alueen kiintoisasta kallioperästä on kirjoitettu myös hyvä blogi.

Tulivuoriperäiset kalliot (V).Ruska, ruovikot ja Meri-Rastilan metsät Puotilanlahdella.