Aihearkisto: Lappi

KEVÄTVAELLUS: KARHUNKIERROS, KUUSAMO 16.-22.5.2016

REITTI: Ristikallion tienhaara - Taivalköngäs - Ansakämppä - Vennäänmutka - Myllykoski - Porontimajoki - Valtavaara - Ruka (71.6 + 10.6 km) 
VAELLUSKAVERIT: Tuuli.
HUIPUT: Lukuisten koskien kuohut. Kevätaurinko ja kevään kukat. Oulangan ja Porontiman vanhat metsät. Väräjävä järripeippo. Kallioportti. Vaarareitin näköalat - Vattuvaara, Kumpuvaara, Konttainen ja Valtavaara. Murku.
ERIKOISTA: Reitin hiljaisuus ja "omat tuvat".

ALUKSI

Karhunkierroksen kulkeminen lähes kahdenkymmenen vuoden jälkeen uudestaan oli hieno kokemus. Maisemat eivät tietenkään olleet muuttuneet, mutta kierroksen suosion kasvaessa ovat reitin palvelut parantuneet ja kulkijamäärät kasvaneet huomattavasti. Nyt – tulvahuipun jälkeisellä keväisellä vaelluksella ei sesonki ollut vielä alkanut, joten omaa rauhaa riitti. Muita kulkijoita kohtasimme lähinnä tuvilla. Hetta-Pallas -reitin ja Kevon reitin ohella kuuluu Karhunkierrros niihin klassikkoreitteihin, jotka kannattaa ehdottomasti joskus kiertää. Karhunkierroksen suurin anti kiteytyy kuohuviin koskiin, erämaisiin metsiin ja upeisiin joki- ja vaaramaisemiin. Karhunkierros kulkee suurelta osin Oulangan kansallispuistossa ja loppumatkasta Valtavaaran-Pyhävaaran luonnonsuojelualueella.

Noin viikon vaelluksemme alkoi Ristikallion tienhaarasta (kartta), jonne pääsimme Kuusamosta lentokenttäbussilla. Sesongin aikaan reitin varrelle pääsee karhunkierrosbussilla (ja sesongin ulkopuolella koulubusseilla).  Kuusamoon puolestaan pääsee esimerkiksi pääkaupunkiseudulta helposti junan tai bussin ja bussin yhdistelmällä tai vaikka lentäen. Omalla autolla liikkuessa kannattaa auto jättää Rukalle, josta voi jatkaa reitin varteen busseilla. Toki myös toiseen suuntaan kulkeminen on mahdollista. Kunnon rengasreittiä ei Karhukierros muodosta.

Oulankajoki tulvii keväisin yleensä hyvin rajusti ja tulvat voivat katkaista reitin useista kohdista. Tämä voi tarkoittaa kahlaamista jääkylmissä vesissä tai tulvapaikkojen kiertämistä. Pienet sillat ovat joskus lähteneet tulva-aikaan jopa liikeelle, eikä siltojen yli kuohuvien purojen ylittäminen kahlaten ole välttämättä turvallista – etenkään jos veden mukana liikkuu puutavaraa. Siksi tulvahuipun aikaan vaeltamista (yleensä toukokuun puolivälin paikkeilla) ei voi suositella kokemattomille vaeltajille. Keväistä vaellusta suunnitellessa tulva- ja lumitilannetta kannattaa seurata esimerkiksi Suomen ympäristökeskuksen sivuilta  sekä Oulangan luontokeskukselta kysellen. Varsinainen kesäsesonki alkaa heti tulvahuipun jälkeen ja päättyy lumen tuloon loka-marraskuussa. Pienempiä tulvia voi esiintyä myös syksyisin.

Karhunkierros soveltuu hyvin vaikka ensimmäiseksi ”pitkäksi” vaellukseksi: Reitti on suhteellisen helppokulkuinen ja hyvin merkitty. Juomavettä saa helposti puhtaista puroista ja suojaisia yöpaikkoja (laavuja ja autiotupia) riittää, vaikka sesonkiaikaan oman teltan mukana kuljettaminen on vähintäänkin suositeltavaa. Kaiken lisäksi matkanteon käydessä liian raskaaksi, voi vaelluksen katkaista helposti reitin varrella useammassakin kohtaa (mm. Oulangan luontokeskus, Juuma sekä tiet Juuma-Ruka -osuudella).

Päivämatkamme olivat hyvin kohtuullisia – suorastaan leppoisia – mutta vuosien kokemuksen myötä olen kokenut tämän tavan vaeltaa omakseni. Karhunkierroksen reitin voi kulkea nyt tehtyä vaellusta huomattavasti rivakammin – vain muutamassa yössä – mutta nähtävää ja ilman rinkkaa tehtäviä pieniä pistoja reitin ulkopuolelle riittää. Niitä voi suositella lämpimästi. Karhunkierroksen perusreittivaihtoehtoina ovat Hautajärvi-Ruka (82 km), Hautajärvi-Juuma (58 km), Ristikallion tienhaara-Juuma (48 km) ja Ristikallion tienhaara-Ruka (72 km), joista jälkimmäisen nyt kuljimme.

PÄIVÄ 1: RISTIKALLION  TIENHAARA – TAIVALKÖNGÄS 8.8 + 0.8 KM
Metson pyrähdys. Näkyvällä kansallispuiston rajalla. Ristikallio! Kävelyä kauniissa ilta-auringossa. Rauhallinen Puikkokämppä. "Grillijuhlat". Väkeä Taivalkönkäällä.

Päivä1Päivä 1. Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).

1Menohalut pitkien juna- ja bussimatkojen jälkeen olivat kohdallaan. Kiristelimme rinkat selkään ja matkaan lähdimme pilvipoutaisessa säässä. Karhunkierrosbussin sijaan pääsimme lähtöpaikkaamme Ristikallion tienhaaraan (kartta) lentokenttäbussilla. Se noukki meidät kyytiinsä Kuusamon linja-autoasemalta matkallaan varikolta lentokentälle. Lentokentän ohitettuamme olimme bKarhunkierros 038ussin ainoat matkustajat. Hiukan  erikoiseen järjestelyyn ei olisi ollut syytä, sillä ”karhunkierrosbussina” sesongin ulkopuolella toimiva koulubussi olisi ajanut saman asian – tosin puolisen tuntia myöhemmin. Saimme kuitenkin väärää tietoa koulubussin reitistä: Myös koulubussi olisi pysähtynyt Rukan keskusaukiolla (jonne jätimme paluumatkalle tarkoitetut puhtaat vaihtovaatteet).

Karhunkierros 044Alkumatkaa tehtiin raiskion keskellä – kansallipuiston ulkopuolella.

Ensimmäisen kilometrin kulki reitti kansallipuiston ulkopuolella (kartta) varsin lohduttomassa maisemassa. Pienen  ja kauniin luonnontilaisen suon pitkoksia pitkin ylitettyämme saavuimme puiston rajalle varsin vauhdikkaasti.

Karhunkierros 047Kohti kansallispuiston rajaa.

Alkumatkan polku oli selkeä ja helppokulkuinen. Montakaan sataa metriä emme ehtineet reittiä tallata, kun olimme jo bonganneet edestämme lentoon pyrähtäneen  ukkometson ja (metsä)myyrän. Pienen myyrähuipun jälkeen ovat myyräkannat olleet jo laskussa, emmekä näitä  pieniä otuksia nähneet juurikaan enempää – ukkometsoista puhumattakaan.

Karhunkierros 050Onni on – kansallipuiston raja (T).

Karhunkierros 054Kansallispuiston rajalle saavuttuamme kiinnittyi huomiomme etenkin vanhoihin metsiin sekä varvikon keskellä kasvaviin kauniisiin nahkajäkäliin. Poluille oli noussut runsain määrin korvasieniä. Sekä jäkäliä että sieniä riitti koko reitin varrella runsaasti –  etenkin siellä, missä 13329703_609603545861489_741029230_nmetsät olivat vähänkin luonnontilaisempia. Alkumatkalla metsät vaihtelivat Patokankaan kuivista männiköistä Aventojoen varren kauniisiin kynttiläkuusikoihin.  Aventojoen jylhään laaksoon (kartta) saimme kurkkia alkuun ylhäältä päin.

Karhunkierros 069Kynttiläkuusikoissa.Karhunkierros 058Oulangan nahkakäkälät.Karhunkierros 064Korvasieniä oli reitillä p-a-l-j-o-n.Karhunkierros 075Taulakääpä reittimerkkinä.

Karhunkierros 077Reitin ensimmäinen suuri ”nähtävyys” – Ristikallio – oli nyt jo lähellä. Juuri ennen Ristikalliolle saapumistamme meidät ohitti raahelaiskaksikko, joka oli lähtenyt liikkeelle hiukan meidän jälkeemme koulubussin kyydistä.

Karhunkierros 071Kekomuurahaisten kevätkiireet.

Nousu RistikalKarhunkierros 102liolle oli lyhyt. Ylös harjanteelle päästyämme jätimme rinkkamme polun varteen ja nousimme varsinaisille näköalapaikoille (kartta) ilman turhia painoja. Täällä kuivia kalliomänniköitä sävyttivät runsaat määrät harmaata kelopuuta. Lopulta paljastui yksi Karhunkierroksen vaikuttavimmista maisemista – Ristikallio – jonka pystyt kallioseinämät tippuvat suoraan Aventojokeen.

Karhunkierros 115Karhunkierros 094Karhunkierros 083Ristikallion maisemissa. Karhunkierros 096Kurkkija.9Jotain löytyi – mutta mitä?

Maisemia ihailtuamme laskeuduimme alas Ristikallion tuvalle (kartta) – reitin ensimmäiselle mahdolliselle yöpaikalle. Myös tuvan pihalta avautuvat näkymät Aventojoen suvantoon olivat todella hienot. Matkamme kuitenkin jatkui – tarkoituksenamme oli paarustaa vielä Taivalkönkäälle saakka (kartta), mikäli sää ja voimat ensimmäisen illan etapille olisivat kohdillaan – ja olivathan ne – etenkin kun haukkasimme tuvalla hiukan välipalaa.

Karhunkierros 123Karhunkierros 124Ristikallion kämpällä – Aventojoella.

Karhunkierroksen alkumatka tarjoaa hyviä yöpaikkoja myöhään liikkeelle lähteville, sillä Ristikallion autiotuvan (matkaa Kuusamo-Salla -tien varresta 4.5 km) lisäksi alkumatkalla on toinenkin kämppä – Puikkokämppä (7 km) ja päämääränämme olleelle Taivalkönkään autiotuvalle on matkaa vain noin 9 km. Kaikilta kämpiltä löytyy luonnollisesti nuotiopaikat halkoliitereineen sekä huussit.

Karhunkierros 157Karhunkiertäjä.Karhunkierros 133Taas näitä.

KKarhunkierros 138ämpältä jatkoimme hetken eteenpäin ja saavuimme noin kilometrin kävelyn jälkeen Karhunkierroksen ensimmäiselle riippusillalle – Maaninkajoelle (kartta). Ylitimme sillan ja laskimme taas rinkkamme polun varteen tutustuaksemme jokeen hiukan lähemmin. Komeasti tulvien jälkimainingeissa kuohuvalle koskelle kannatti pysähtyä.

Karhunkierros 152Maaninkajoki.

Maaninkajoki antoi hyvää esimakua tulevasta. Karhunkierroksen ehdottomasti yksi parhaista anneista onkin sen lukuisat kosket riippusiltoineen. Tätä kaikkea pääsimme ihailemaan parhaaseen aikaan – tulvien vielä pauhatessa. Maaninkajoen kuohuja katsellakseen on hyvä poiketa ennen siltaa oikealle johtavalle polulle – joen ylle kohoaville kallioille (kartta).

Karhunkierros 143Karhunkierros 148Karhunkierros 144Maaninkajoen kuohut.

Karhunkierros 155Maaninkajoelta reitti  kuljetti meidät  jälleen hetkeksi aivan kansallispuiston rajalle (paljon puhuva ilmakuva), mikä ei kyllä jäänyt huomaamatta. Erikoista hakkuissa on tietenkin se, että Metsähallituksen toinen käsi hakkaa ja toinen suojelee. Kansallispuistolle tuskin on eduksi, mikäli kovakätiset hakkuut ulotetaan aivan puiston rajalle saakka ilman minkäänlaista vaihettumis- tai suojavyöhykettä. Toisaalta voi aina todeta, että tällaisenkin toiminnan ja näkymien  todistaminen vaan muistuttaa suojelun tarpeellisuudesta.

Karhunkierros 164Karhunkierros 163Kelojen kauneutta.

Pian olimme Puikkokämpällä (kartta), kauniin soistuvan Vaululammen rannalla. Puikkokämppä on Oulangan alueen vanhin tupa (rakennettu jo noin 1890) ja kamiina on sieltä ilmeisesti palovaaran vuoksi poistettu. Yöpymiseen se leveine lavereineen toki soveltuu erittäin hyvin (ainakin jos varustus on talvellakin sään mukainen).

Karhunkierros 171Karhunkierros 174Karhunkierros 176Puikkokämppä ja Vaululampi.

Karhunkierros 183Matkaa ei päivän maaliin, Taivalkönkäälle, ollut enää kuin alle kaksi kilometriä. Aika-ajoin saimme astella hyvin merkatulla reitillä sorattuja polkuja pitkin. Joidenkin mielestä voi soraus heikentää metsien tunnelmaa, mutta paljon kuljetulla Karhunkierros 186Karhunkierroksella on soraus metsien etu, kun polun juurakot eivät tallaannu, eivätkä polut turhaan levene. Illan iloksi myös aurinko alkoi taas paistamaan kunnolla ja tämähän luonnollisesti piristi mieltä entisestään.

Karhunkierros 187Portaat Taivalkönkäälle.

Taivalkönkäälle laskeuduttuamme huomasimme tuvalla olevan jo varsin paljon porukkaa. Tilaa erikoisessa, kaksikerroksisessa tuvassa olisi meillekin hyvin riittänyt, mutta päätimme viettää ensimmäisen yömme omassa teltassa. Erinomaisia telttapaikkoja löytyy könkään yläpuolelta (kartta). Myös täältä löytyy erillinen halkovaja ja nuotiopaikka. Ennen teltan pystyttämistä laitoimme kuitenkin tulet alas joen varteen illan grillailuja varten – yhdessä paikalle ehtineiden raahelaisnuorukaisten kanssa. Tuvalla yöpyi myös koko loppumatkan kanssamme suunnilleen samaa tahtia liikkunut nuorten saksalaisnaisten kolmikko sekä suomalais-amerikkalainen (?) pariskunta. Karhunkierros ja Oulangan kansallispuisto ovat saaneet varsin paljon huomiota (HS/The Guardian) ulkomailla (myös National Geographic). Siksi hieno reitti on myös monen ulkomaanelävän tiedossa ja  suosiossa.

Karhunkierros 227Leiri pystyssä.

Grillailtuamme pekoniin käärittyä kanaa ja grillijuustoa sekä hiukan kateutta tai ihmetystä muissa vaeltajissa heräteltyämme (ensimmäisen illan tuoreet herkut vaihtuvat aina loppujen lopuksi pussiruokiin), päätimme käydä pienellä iltakävelyllä Taivalkönkään koskien yllä.

Karhunkierros 213Karhunkierros 215Karhunkierros 211Karhunkierros 210Taivalköngäs.

Taivalkönkäällä Oulankajoki haarautuu kolmeen erilliseen koskeen, joista jokaisen yllä häilyy komea riippusilta. Näistä pisimmän ja menosuunnassa viimeisen ylitimme vasta aamulla – rinkat jo selkään laitettuna ja matkan jatkuessa Oulankajokea seuraillen.

Karhunkierros 222Karhunkierros 220Sulkasammalia ja punaherukoita rehevässä laaksossa.

Nukkumaan pääsimme ajoissa. Kuulimme vielä, kun telttapaikalle saapui iltamyöhään muita kulkijoita Hautajärven suunnalta. Aamulla varsin laajalle alueelle levittäytyvällä telttailualueella olikin pystyssä kaksi muuta telttaa.

Karhunkierros 232Näkymät upealta leiripaikalta Oulankajoelle. Päivä pulkassa.

PÄIVÄ 2: TÄIVÄLKÖNGÄS – ANSAKÄMPPÄ 16.1 + 0.9 KM
Kaunis aamu - sateinen päivä. Hirvenlihakeittoa luontokeskuksella. Kiutakönkään komeat kuohut. Jokivartta ja kauniita metsiä. Moderni kämppä.

Päivä2Päivä 2. Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).

Aikaisena aaKarhunkierros 236muherääjänä keittelin ensin kahvit ja laittelin aamukattauksen ”kannonnokkaan”.  Kuvasin kaunista Oulankajoen laaksoa Tuulin vielä nukkuessa makoisasti.  Aamutulia en kuitenkaan tehnyt, sen verran lämmin aamu oli. Yö raikkaassa ulkoilmassa tuli nukuttua erinomaisesti.

Karhunkierros 238Aamukattaus. Karhunkierros 242Karhunkierros 233Aamuinen Oulankajoki ja Taivalkönkään viimeinen riippusilta.

Leirin rauhassa purettuamme olimme likkeellä jo varsin varhain. Alas joelle laskeuduttuamme näytti kämpällä olevan vielä hiljaista.

Karhunkierros 248Matka jatkuu.

Ihastelimme vielä Taivalköngästä ja sen erikoista kivilajia – konglomeraattia. Riippusiltoja pitkin oli joet ja kosket mukava ylittää. Aurinko paistoi heti aamusta, mutta iltapäivälle oli luvattu jonkin verran sadetta. Päivän tavoitteena oli päästä Ansakämpälle, mutta lyhyempäänkin päivämatkaan olisimme olleet tyytyväisiä. Niinpä jätimme päätöksen päivän pituudesta sään ja tuntemusten varaan.

Karhunkierros 256Karhunkierros 249Aamun  kuohut Taivalkönkäällä.Karhunkierros 258Taivalkönkään pitkä riippusilta.Karhunkierros 262Katse taaksepäin, komealle leiripaikalle (ylhäällä vasemmalla).

Kaikki koKarhunkierros 263lme riippusiltaa ylitettämme nousimme jyrkästi jokilaaksosta  kohti idässä paistavaa aurinkoa. Nyt saimme kulkea erittäin helppokulkuisia, kuivia ja leveitä kangaspolkuja pitkin – usein jopa vierekkäin. Ensimmäisen kunnon pysähdyksen teimme Oulankaan laskevalla Kiekeröjoella (kartta), jossa täydensimme vesivarojamme. Kauniin joen yli on rakennettu jämerä puusilta.

Karhunkierros 271Karhunkierros 270Kiekeröjoen sillalla.

Sen verran pidimme tahtia yllä, että tavoitteenamme oli päästä Oulangan luontokeskuksen suojiin ennen kunnon sateen alkua. Tämä olikin helppokulkuisilla poluilla mahdollista. Meno oli reippaasta tahdista huolimatta leppoisaa ja hyväntuulista.

Karhunkierros 276Kuivilla kankailla. Karhunkierros 278Myrskytuhoja.

Kahvipaussin pidimme Runsulammen rannalla olevalla nuotiopaikalla (kartta), joka vaikutti varsin viehättävältä. Termospulloa emme vaelluksella mukanamme kantaneet, joten jokaiselle matkan varren kahvi- ja teepaussille kaivelin rinkastani keittimen. Tähän on jo niin tottunut, ettei siitä paljonkaan vaivaa ole. Kaasulla vesi kiehuu kaiken lisäksi vauhdilla. Keittimen kantamisesta näköalapaikoille pienillä iltalenkeilläkin on tullut tapa, josta tuskin koskaan luovun – ”tunturikahvit” milloin missäkin, useimmiten hienoilla näköalapaikoilla ovat pienen vaivan arvoiset.

Karhunkierros 281Oulankajoki Runsulammen kohdalla. Karhunkierros 280Kahvikupit huuhdeltu.

Sade alkoi näyttää matkan jatkuessa yhä ilmeisemmältä. Ohitimme nyt aikanaan palaneita männiköitä, mistä todistivat hiiltyneet kannot ja palokorot – paksun kaarnan ympäröimät kaarnattomat kohdat mäntyjen rungoilla.

Karhunkierros 290Metsäpalon jälkiä.

Erinomaisen kirkasta ja raikkaan makuista vettä saimme Runsuniityltä laskevalla purolta, joskaan varsinaiselle täydennykselle ei enää ennen luontokeskusta ollutkaan tarvetta. Sen verran kuitenkin jo sateen edeltä pakoon kiiruhdimme, ettemme niityn ladolla (ja samalla Rytisuon viiden kilometrin mittaisella luontopolulla) piipahtaneet.

Karhunkierros 286Runsuniitty.

Luontokeskusta edelsi vielä Oulangan leirintäalue, joka näin toukokuussa oli vielä kiinni. Kesäkuun alussa aukeava leirintäalue tarjoaa kahviloineen ja omine vuokramökkeineen mukavuuksia niitä etsiville. Me olimme päättäneet käyttää hyväksemme Oulangan luontokeskuksen palveluja. Hiukan ennen kuin pääsimme perille, alkoi tiputtelemaan vettä.

Karhunkierros 295Oulangan yli maantiesiltaa pitkin.Karhunkierros 301Piuhat kiinni.

Oulangan Karhunkierros 296luontokeskuksella söimme suunnitelmamme mukaisesti lounaan (11€)  – hirvenlihalla höystetyt keitot leipineen. Päälle joimme kahvit. Kännyköiden ja kameroiden akut olivat luonnollisesti samaan aikaan latauksessa. Ennen reissua unohdimme ostaa pienen määrän maitoa mukaamme (pariin jälkiruokaan) – tähänkin ongelmaan löytyi luontokeskuksesta ratkaisu. Vesisateeseen ei ollut kiire, joten kiertelimme aikamme kuluksi myös pienen kansallispuistosta kertovan näyttelyn ja vilkuilimme Hannu Hautalan luontokuvia. Luontokeskuksella oli hiljaista, eikä sadekeli näyttänyt houkutelleen paikalle päiväkävijöitä kourallista enempää.

Karhunkierros 309Matka jatkui sadevarustuksessa.

Oulangan luontokeskukselta polku jatkui hyvin sorattuna. Se johdatteli meidät lukuisten päiväkävijöiden suosimaa reittiä pitkin Kiutakönkäälle, ehkä koko kansallispuiston kuvatuimmalle pienelle putoukselle ja koskelle. Luontokeskukselta lähtee vajaan viiden kilometrin mittainen Hiiden hurmos -luontopolku, jota alkuun seurailimme.

Karhunkierros 313Oulangan kansallispuiston tunnuskasvi – neidonkenkä.

KiutakönkäälleKarhunkierros 315 kävellessämme ylitimme pienen puusillan, joka ylitti vanhan kallioon hakatun uittorännin. Pian koko kosken komeus oli nähtävillämme. Hiukan sateinen sää ja liukkaat kalliot eivät innostaneet kovinkaan rohkeaan kosken kuvaamiseen. Suuren vaikutuksen punertavien dolomiittikallioiden keskellä virtaava koski kuohuillaan (video) kuitenkin teki.

Karhunkierros 317Karhunkierros 324Karhunkierros 334Karhunkierros 359Karhunkierros 344Kiutaköngäs.

Könkäällä on myös Reino Rinteen muistolaatta. Se muistutti meitä siitä, etteivät Kuusamon vapaana kuohuvat kosket ole mikään itsestäänselvyys, vaan kiivaiden ”koskisotien” tulos. Nykyisin alueen luontoa uhkaavat ennen kaikkea kaivoshankkeet, joista pisimmälle on edennyt australialaisen Dragon Miningin hanke Juomasuolla – lähellä Rukaa. Juomasuon kaivoksen jätevedet uhkaisivat myös Oulangan kansallispuiston jokia. Kaivoshankkeet ovat herättäneet runsaasti vastarintaa. Sitä tuskin vähentää se, että kyseinen yhtiö on niittänyt hyvin kyseenalaista mainetta muualla Suomessa ja sen ympäristölupa Oriveden kultakaivoksella evättiin toistuvien ympäristöongelmien vuoksi kokonaan.

Karhunkierros 328

Reino Rinteen muistolaatta.

Kiutakönkäältä löytyy useita hiidenkirnuja luonnollisessa ympäristössään. Koskien kuohujen pyörittämät kivenmurikat ovat jauhaneet kallioon erikokoisia onkaloita – niin pysty- kuin sivusuunnassakin.  Tulvien aikaan voi Kiutakönkään normaalin uoman äärelle pääsy estyä kokonaan ja nyt kiertämämme niemeke (kartta) voi muodostua tällöin pieneksi saareksi. Niemekkeelle johtavat sillat voivat jäädä jopa kokonaan veden alle.

Karhunkierros 347Pieni kirnu.

Kiutakönkään jälkKarhunkierros 374een nousimme Oulangan korkean jokitörmän päälle. Täältä (kartta) löytyi paiväretkeläisryhmien tarpeisiin rakennettu iso keittokatos. Hetkeksi katokselle pysähdyttyämme matkamme jatkui epävakaassa säässä.

Karhunkierros 376Karhunkierros 378Karhunkierros 382Metsät ja joki – erämaa.

KiutakönKarhunkierros 388kään jälkeen olivat metsät erityisen komeita ja erämaisia. Kelopuuta oli paljon ja vanhojen metsäpalojen merkit runsaita. Männikköisten hiekkakankaiden tasaisilla ja leveillä poluilla kulkeminen oli  kaiken lisäksi helppoa. Alhaalla virtaavan tumman Oulangan pinnalla liukuivat Kiutakönkään jälkikuohut.

Karhunkierros 391Merenojan nuotiopaikka.

Aikamme jokitörmää seurailtuamme laskeuduimme lopulta takaisin joen partaalle, kauniisiin kuusikoihin ja sekametsiin sekä Merenojan nuotiopaikalle (kartta). Oli aika keittää kahvit. Merenojan yli johti selvästikin uusi silta ja kovan tulvan merkit olivat täällä selviä. Ehkäpä silta oli vielä viikko aiemmin ollut veden alla.

Karhunkierros 393Merenoja.

Taukoa pitäessämme alkoi sade hiukan kiihtyä. Olimme ajatelleet Merenojaa mahdollisena leiripaikkana, mutta sade laittoi askeliimme vauhtia. Sadetta ei kauaa kestänyt ja hetken evästeltyämme päätimme jatkaa päivän matkaa Ansakämpälle saakka.

Karhunkierros 408Näsiä kukkii.Karhunkierros 403Tulvaniittyjä, joilta on aikoinaan kerätty heinää karjalle.

Reitti jatkui nyt vaihteeksi joen tuntumassa ja kohtasimme täällä muutamia vanhoja tulvaniittyjä (kartta), niille rakennettuja latoja sekä kauniisti kukkivan näsiän. Hetken päästä nousimme jälleen joen korkealle töyräälle – nyt jo rauhallisesti ja vakaasti virtaavan Oulankajoen ylle. Koko reissun pisimmän päivämatkan päätteeksi laskeuduimme portaita pitkin alas joen rantaan Ansakämpälle (kartta). Sää oli mukavasti selkiintymässä illaksi.

Karhunkierros 422Oulangan hiekkatörmät.

Vanha AnsakKarhunkierros 427ämppä on aikanaan palanut, minkä vuoksi saimme etsiytyä uuden ja ”modernin” ja valoisan kämpän suojiin.  Paikalla oli jo muutama kulkija, mutta tilaa mukavasti kahteen soppeen ja yhteen koko seinän mittaiseen laveriin järjestetyssä kämpässä riitti. Hetken mietimme myös teltassa majoittumista, mutta kämppä vei nyt voiton – saimmehan sieltä kaiken lisäksi käyttöömme oman sopen. Asetuimme taloksi, teimme nopeasti tulet jokivarren mukavalle nuotiopaikalle ja aloimme makkaran paistoon. Tämän illan jälkeen olikin sitten aika siirtyä pussiruokadieettiin.

Karhunkierros 444Jokivarteen sortuvat kuuset – kukin vuorollaan.

Illan kirkastuessa omaa menojalkaa vielä hiukan vippasi, mutta Tuuli päätti levätä ja keskittyä murhamysteeriin lämpöisellä tuvalla. Vanhan pokkarin sivut kelpasivat luetun tahtiin sytykkeiksi. Itse suuntasin syötyämme jokivarteen (kartta). Pienellä iltalenkillä kohtasin aran porovaatimen vasoineen sekä lähinnä oksennusta muistuttavan ja erikoisen hirvenparvimaljakkaan. Rannoilla kukki jo sianpuolukka ja tuomi puski keväistä lehteä. Oulangan rantojen pensaisiin kerääntyneet heinät kertoivat tulvan käyneen tänäkin keväänä korkealla. Kämpälle palatessani jututin vielä kauniille jokitörmälle telttansa pystyttänyttä pariskuntaa.

Karhunkierros 435Hirvenparvimaljakas.Karhunkierros 452Oulangan hiekkasärkät.Karhunkierros 458Tulvan merkit.

Koko päivän hiljalleen ripotelleesta sateesta huolimatta olimme säilyneet varsin kuivina. Varustuksemme toimi. Illan mittaan alkoi tupa täyttyä, mutta neljäkin tuvalle pistäytynyttä kulkijaa päätti jatkaa vielä matkaansa. Loppujen lopuksi oli nukkumaan mennessä tilavassa tuvassa ainoastaan kuusi henkeä. Myöhäisten kulkijoiden liittyessä joukkoon nousi pääluku lopulta kymmeneen. Tuttuun tapaan oli tuvalla taas ”saunanlämmittäjiä”, sen verran ahkeraan kamiinan luukku kävi. Yli kahdenkymmenenviiden asteen ei tupa sentään tällä kertaa lämmennyt… Kaksi kaverusta tuli tuvalle vasta yömyöhällä, emmekä tähän edes heränneet – sen verran makoisia unemme pitkän päivän jälkeen olivat.

PÄIVÄ 3: ANSAKÄMPPÄ – VENNÄÄNMUTKA 13.0 + 1.4 KM
Auringonpaistetta ja hyvää tuulta. Vedenjakajan yli Oulangalta Kitkalle. Metsäjoogaa. Pähkänäkallion maisemat! Yö laavulla.

Päivä3Päivä 3. Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).

Karhunkierros 467Aamu valkeni heleänä. Joella leijui usva. Takana oli varmasti koko reissun viilein yö, vaikkei aivan pakkasen puolella liene käytykään. Hereillä olimme varhain, joten pakkailimme tavaroitamme lähinnä ulkosalla, ettemme olisi häirinneet muita tuvassa yöpyjiä. Raikkaassa aamusäässä tämä oli mukavaa.

Kaasu oli terassin liedeltä loppunut, joten turvauduimme aamupalan laitossa omaan keittimeen. Tämä taisi ollakin ensimmäinen kerta, kun vastaan tuli tilanne, että Metsähallituksen huolto on tässä asiassa pettänyt. Yleensä vaihtopullo on aina löytynyt vastaavissa tilanteissa jostain varaston nurkasta. Nyt sitä ei näkynyt. Omaa keitinkaasua kyllä riitti loppumatkalle helposti, vaikka hiukan asiasta jo ehdin huolestuakin. Selvää tietysti on, että tulipaikoilla saa ruokansa aina laitettua ja vetensä keitettyä.

Karhunkierros 464Aamun Oulanka.Karhunkierros 472Ylös kämpältä.

Karhunkierros 475Kauniissa aamuauringossa oli edellisen päivän harmauden jälkeen erityisen mukava lähteä liikkeelle. Muutenkin oli matkanteko nyt entistä vapautuneempaa – pisin päivämatka rinkan kanssa oli takanapäin, taakat kevenivät pikku hiljaa ja yöt oli saatu viettää onnistuneesti sekä teltan että autiotuvan suojissa. Yhtään sanaharkkaakaan ei vielä oltu saatu aikaiseksi. Nyt alkoi herätä varmuus siitä, että yhteinen reissu tulisi onnistumaan. Alkuun nousimme takaisin Oulankajoen korkeiden jokitörmien päälle. Jokilaakson yllä saimme kännykkäyhteyden ulkomaailmaan pelaamaan. Päivän säätiedot näyttivät erittäin hyvältä.

Karhunkierros 479Aurinkoinen aamu.

Matka jatkui taas hetken jokitörmän päällä, ennen kuin laskeuduimme Ansapurolle, yhdelle Oulangan lukuisista kirkasvetisistä sivupuroista (kartta). Alimmaiselta Ansalammelta laskevalta purolta saimme raikasta vettä juotavaksemme.

Karhunkierros 486Vesitäydennystä Ansapurolta.

Puron jälkeen oli aika jättää hyvästit Oulankajoelle, sillä edessä oli nousu Oulanka- ja Kitkajoen erottavalle vedenjakajalle. Metsäisessä (ja hakkaamattomassa) maisemassa oli todellista erämaan tuntua.

Karhunkierros 497Metsien keskellä.

Hetken kuljettuamme pysähdyimme toiselle aamiaiselle Kulmakkopuron varteen (kartta). Karhunkierroksen retkioppaasta saimme lukea puron mielenkiintoisesta historiasta: Purolle padotut vedet eivät aikanaan 1900-luvun alussa riittäneet kuljettamaan lähistöltä kaadettuja tukkeja Oulangalle. Niinpä tukit lojuvat vielä tänäkin päivänä puron varressa. Osa puista kuitenkin sahattiin myöhemmin paikan päällä ja kuljetettiin valmiina sahatavarana Ruotsiin saakka.

Karhunkierros 505Puusiltaa pitkin Kulmakkopuron yli. Karhunkierros 502Epäonnistunut tukinuitto. Karhunkierros 508Sahatavaran jäänteet Kulmakkopurolla. Historia on täällä läsnä.

Karhunkierros 522Leppoisan taukopaikan ohitti parikin toiseen suuntaan kulkenutta vaeltajaa. Matka jatkui vedenjakajalla – nyt loivasti ylöspäin kohti Kulmakkovaaraa ja Kulmakkojärvellä sijaitsevaa Jussinkämppää. Kulmakkovaara on mannerjään liikkeen suuntaisesti muokkautunut vaara, tarkkaan ottaen suuri drumliini. Vedenjakajan Karhunkierros 526korkeimman kohdan (290 m m.p.y.) saavutettuamme pidimme aurinkoisen lepotauon. Tuuli käytti tämän tehokkaasti metsäjoogaan, minä ihan vaan istuskeluun, tankkaamiseen ja valokuvaamiseen. Edellisen sateisen päivän jälkeen tuntui lämmin paiste erityisen hyvältä, vaikkei lämpötilat kovin korkealle nousseetkaan. Sää oli raikas, samoin mieli.

Karhunkierros 525Metsäjoogi.Karhunkierros 517Havukka-ahon istuskelija (T). Karhunkierros 519Aurinko ja sinitaivas. Onni.

Kulmakkojärveä kohden laskeutuessamme alkoivat metsät taas vanheta ja muuttua männiköistä sekametsiksi. Tästä olivat merkkinä niin vanhat kelottuneet männynrungot kuin metsojenkin jätökset. Kulmakkojärvelle ja Jussinkämpälle saavuimme kostean suon poikki pitkoksia pitkin.

Karhunkierros 536Riippunaavaa. Karhunkierros 530Metson merkki.Karhunkierros 538Kulmakkojärvi.

Karhunkierros 545Jussinkämppä on malliltaan samanlainen kuin Ansakämppä – valoisa ja kolmeen eri  makuusoppeen järjestetty. Keittolounaan (valmis juuressoppa kuivatuilla lihalla ja vihanneksilla höystettynä) keittelimme kuistin kaasuliedellä.

Karhunkierros 539Lounas tulilla.Karhunkierros 549Jussinkämppä.Karhunkierros 556Hirvi kävi täällä.

Jussinkämpän (kartta) lounaan jälkeen jatkoimme pääasiassa alaspäin. Matkalla kohtasimme runsaasti hirvenjälkiä – jätöksiä ja polkuja. Parikin suota oli matkalla ylitettävä – kuten Pesospuroa ympäröivä suo (kartta), joka vielä vähän aikaa sitten  lumien sulettua oli pitkoksineen veden alla. Saarivaaran lakiosissa ylitimme kauniin rinnesuon, Rytisuon (kartta), ennen kuin laskeuduimme jyrkästi Kitkajoen laaksoon. Viimeinen lasku tapahtuikin jo portaita pitkin.

Karhunkierros 558Pesospuro. Karhunkierros 568Rytisuon reunamilla. Karhunkierros 574Kohti Kitkaa. Karhunkierros 578Saaripuron kirkkaat vedet.

Karhunkierros 579Saaripuron (kartta) rinnesoilta laskevassa mutkittelevassa uomassa virtasivat kirkkaat, mutta humuspitoiset vedet.  Metsät muuttuivat nyt selkeästi kuusivaltaisiksi – paikoin  lehtomaisiksi. Kevään heleää vehreyttä oli mukava katsella.

Karhunkierros 571Kevään väreissä.

Karhunkierros 596Matkalla olimme jo päättäneet yöpyä Vennäänmutkan laavulla, mikäli sen lippa tarjoaisi riittävästi suojaa odotettavissa olevalta öiseltä sateelta. Iloksemme oli laavu (kartta) hyvin tilava ja sen lippa pitkä. Lisäksi laavu oli suoraan Pähkänänkallion alapuolella,  loistavalla paikalla aivan joen partaalla. Pähkänää oli tullut katsottua kartalta jo etukäteen ja se oli tullut todettua hyväksi iltalenkin kohteeksi hyvässä säässä – sitäkin nyt piisasi. Ennen laavua pysähdyimme kuitenkin melko synkeällä kodalla (kartta). Telttailemiseen olisi toki kodan ympäristökin ollut mitä mainioin.

Karhunkierros 601Ylös Pähkänälle.

Karhunkierros 614Laavulle sutjakkaasti asetuttuamme lähdimme kiipeämään Pähkänänkalliolle. Alkuun seurailimme merkittyä yhdyspolkua (kartta), joka olisi johtanut Pähkänän parkkipaikalle – noin kilometrin päähän. Jyrkälle rinteelle rakennettujen portaiden yläpäästä löysimme pienen, kalliojyrkänteelle johtavan polun. Karhunkierros 643Etuajassa kukkivan mustikankin saimme hyviltä aurinkoisilta kasvupaikoilta bongattua. Ylös päästyämme jatkoimme vielä hetken jyrkänteen reunalla, kunnes olimme näköaloihin tyytyväisiä. Sää jatkui edelleen pilvipoutaisena. Ilta-auringossa oli täällä (kartta) erämaisissa maisemissa Kitkajoen yllä hyvä istuskella pitkä tovi.

Karhunkierros 633Pähkänänkallion maisemia komeimmillaan.22Puroeroosion dokumentointia.

Alas laskeudKarhunkierros 647uimme tuttua reittiä pitkin hyväntuulisina. Kallioille nousu oli kannattanut – ehdottomasti. Portaiden alapäästä löytyneitä eroosiovaurioita ei voinut olla vanhasta tottumuksesta kuvaamatta. Kulutus poluilla on usein melkoista ja rinnepoluilla loppusilauksen antavat keväisin poluille etsiytyvät lumien sulamisvedet.

Karhunkierros 590Lämmön tekijä. Karhunkierros 653Karhunkierros 658Karhunkierros 696Laavuelämää.

23Laavu oli nyt ”meidän” ja otimme siitä kaiken ilon irti. Pari vauhdilla etenevää kaveria meidät laavulla istuskellessamme ohitti – muita vaeltajia emme koko iltana nähneet. Omaa rauhaa riitti. Sytyttelimme nuotiolle tulet pienen sateen alkaessa ja illan viiletessä. Kitka virtasi pienenä koskena edessämme kohti Venäjää ja Vienanmerta. Erämaan onni oli taas läsnä. Onnistuneen päivän ja iltatoimien jälkeen oli hyvä vetäytyä makuupussin sekä laavun suojiin.

Karhunkierros 659Iltapesulla.

PÄIVÄ 4: VENNÄÄNNIEMI – MYLLYKOSKI 10.6 + 1.2 KM
Päivä Kitkajoen varrella - koskien kavalkadi. Varhaisia kukkijoita. Muuttuvia suunnitelmia. Oman tuvan oma huone. Yllätyssauna. Sää poutaantuu jälleen.

Päivä4Päivä 4. Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).

Heräsin totuttuun tapaan hyvin aikaisin ja annoin Tuulin jatkaa uniaan. Kiertelin laavun lähistöllä pilvistä aamua kuvaillen ja sytyttelin aamutulet ennen aamupuuron ja mustikkasopan keittelyä. Tulevalle päivälle oli luvattu taas hiukan epävakaisempaa säätä.

Karhunkierros 667Unet raikkaassa ilmassa.Karhunkierros 673Aamutulet.Karhunkierros 676Karhunkierros 682Laavun rannassa – Kitkajoki ja Pähkänänkallio.

Edessä oli päivä Kitkajokea seuraillen. Suunnitelmamme mukaisesti tarkoituksenamme oli kävellä rinkkojen kanssa Siilastuvalle ja tutustua sitten ilman turhia painoja Myllykoskeen sekä erämaahotelli Basecamp Oulankaan ja sen palveluihin. Päivän aikana tulivat suunnitelmamme kuitenkin hiukan muuttumaan.

26Lähtövalmiina.

Karhunkierros 701Yöpaikalta lähdettyämme saavuimme pian toiselle jokivarren laavulle (kartta), joka sijaitsee ainoastaan puolisen kilometriä ylävirran suuntaan. Tämäkin laavu oli hyvin lähellä jokea – erittäin viihtyisännäköisellä paikalla.

Karhunkierros 707Kitkajoen maisemat – edessä Koivuniemen jyrkät.

Matka jatkui nyt aivan Kitkajoen tuntumassa (kartta) – yhdellä reitin hienoimmista osuuksista. Aivan joen varressa kuljimme  noin kolme kilometriä. Maisemat toivat väistämättä mieleen Koilliskairassa sijaitsevan kanjonimaisen Nuorttijoen varren, jota pitkin olin kulkenut reilut kaksi vuotta aiemmin. Vaikka polku kulkeekin aivan vesirajassa, tulvii Kitkajoki Oulankajokea huomattavasti vaisummin, eikä osia polusta peity tulvan alle kuin aivan korkeimman tulvahuipun aikaan.

Karhunkierros 708Peukutus kulkijalle.Karhunkierros 718Polku ei paljon lähempänä jokea olisi voinut kulkea …Karhunkierros 712Kyltti kalastajille oli pakko käydä tarkastamassa.

Karhunkierros 728Kitkajoen pienilmasto ja joen kuljettama hedelmällinen liete luovat oivan ympäristön ja kasvupaikan monille vaativammille kasveille – punaherukalle, lehto-orvokille ja rentukalle. Ihmettelimmepä polulla kasvanutta erikoista kukkamaljakastakin.

Karhunkierros 729Punaherukkaa.Karhunkierros 747Orvokki kukassa.Karhunkierros 748Rentukan aikainen kukinta. Karhunkierros 751Kukkamainen sieni – kukkamaljakas.

Kanjonimaisia jokimaisemia oli pysähdyttävä ihastelemaan vähän väliä. Kenttäkerroksen kasvuston lisäksi kiinnittyi huomiomme myös melko iäkkäisiin jokivarren kuusikoihin. Aikaisesta keväästä kertoivat rannoille ajautuneet jäälautat.

Karhunkierros 737Tauon paikka.Karhunkierros 741Halipakko.Karhunkierros 742Ylös jokilaaksosta.

Ennen Petäjikköpuroa nousimme hiukan ylöspäin jokilaaksosta – uutta polkulinjausta pitkin. Paikoin kivikkoiset, juurakkoiset ja raskaskulkuisemmat polut vaihtuivatkin pian tasaisempiin kangasmaastoihin. Kauniisti kuohuvalle Petäjikköpurolle (kartta) oli hyvä pysähtyä hiukan huilaamaan.

Karhunkierros 777Karhunkierros 790Petäjikköpuro.

Puron jälkeen nousKarhunkierros 797imme jyrkästi hiekkakankaille ja pois Kitkajoen maisemista. Polku seuraili nyt jyrkkiä harjuja. Parin kilometrin taipaleen jälkeen oli taas aika laskeutua alas kohti Kitkajokea ja lounaspaikkaamme Harrisuvantoa. Tätä ennen pääsimme vielä ihailemaan erityisen kirkasvetistä Kitkaan laskevaa kaunista sivupuroa. Nyt saavuimme hyvin soratuille poluille, kokonaisuudessaan 12 kilometrin mittaisen Pienen Karhunkierroksen varteen.

Karhunkierros 809Pienen karhunkierroksen leveät polut. Karhunkierros 813Kitkajoen kaunis sivupuro.

Harrisuvannolle (kartta) saavuttuamme alkoi ripotella vettä. Tästäkään sateesta ei ollut kastelijaksi, eikä sadetta kestänyt pikaista keittolounasta pidempään. Laavulla saimme jututtaa muitakin retkeilijöitä –  Harrisuvannolla yöpynyttä pariskuntaa, jonka olin kohdannut aiemmin jo Ansakämpällä pientä iltalenkkiä tehdessäni.

Karhunkierros 821Harrisuvannon pitkä riippusilta.

Lounaalta matka jatkui nyt Kitkan etelärannalle. Joen yli pääsimme Harrisuvannon riippusiltaa pitkin. Aikanaan oli tavallisempaa kulkea Kitkan pohjoisrantaa pitkin (kartta), mutta nyt pääreitti on linjattu uudelleen Kitkajoen eteläpuolelle ja Siilastuvalle. Joen pohjoisrantaa voi kulkea edelleen, mutta tällä polulla on pysyttävä varsin tiiviisti, sillä sen pohjoispuoliset osat kuuluvat vain luonnolle ja tutkijoille varattuun kansallispuiston rajoitusosaan.

Karhunkierros 845Kitkajoen kanjoni.

Varsinaiseen Kitkan kanjonimaiseen osaan saavuimme Vattumutkan jälkeen (kartta), pari kilometriä Harrisuvannon riippusillan jälkeen. Tämän jälkeen edessä olikin toinen toistaan komeampia koskinäkymiä – Kalliosaari, Jyrävä, Aallokkokoski …

Karhunkierros 850Kitkajoki Kalliosaaren kohdalla. Karhunkierros 855Koskea uhmaava Kalliosaari. Karhunkierros 858Mysrkytuhoja kansallispuiston laidalla. Karhunkierros 866Kaunis pilkkunahkajäkälä seinäsammalten seassa.

Vaellus kanjonin reunamilla päättyi hetkeksi Siilastuvalla (kartta), jossa aloimme miettiä päivän taipaleen jatkamista vielä eteenpäin. Aikaa oli varhaisen lähdön vuoksi runsaasti. Siilastuvan ympäristössä, niin kuin muuallakin alueen luonnontilaisissa metsissä, kasvoi runsaasti kaunista pilkkunahkajäkälää. Se voisi yleisyytensä vuoksi hyvinkin sopia kansallipuiston tunnukseksi harvinaisen neidonkengän sijaan. Täälläkin, niin kuin kaikkialla muualla kansallispuistossa, kuului äänimaisemaan järripeipon (myös ääninäyte) jatkuva värinä.

Karhunkierros 888Jyrävä.

Näymät Siilastuvalta Jyrävälle ovat suorat – seitsenmetrinen lohennousun katkaiseva putous tippuu alas suoraan tuvan edessä. Äänikin kuuluu. Lähdin vielä ”tarkastamaan” läheistä nuotiopaikkaa, mutta sen kivisestä ympäristöstä löytyy telttapaikkoja varsin kitsaasti. Tuumattuamme päätimme jatkaa matkaa Myllykoskelle, vaikka oppaasta saimme lukea sen olevan varsinaisesti päivätupa. Päätimme käydä myös Basecamp Oulangalla, josta ajattelimme kysäistä mahdollisuutta suihkussa käymiseen. Ilmassa oli nyt pientä reissuväsymystä, mutta tuulet kääntyivät vielä illaksi. Silloin paistoi jo aurinko.

Karhunkierros 885Tuumaustauko Siilastuvalla.Karhunkierros 879Siilastuvan läheinen leiripaikka.

Karhunkierros 896Siilastuvan jälkeen matka jatkui portaita pitkin Jyrävän putouksen ylle nousten. Reitti seuraili taas jyrkän kanjonin reunamia ja pian näkyviin tuli myös yli puolen kilometrin mittainen, yhtenä kuohuna laskeva Aallokkokoski (kartta). Ennen Myllykoskea olimme taas saavuttaneet kansallispuiston rajan, joka täälläkin päättyi hiukan ikävästi jokin aika siten hakattuihin maisemiin.

Karhunkierros 898Jyrävän kuohut yltä kuvattuna.Karhunkierros 908Aallokkokoski. Karhunkierros 914Myllykosken portaikoissa.Karhunkierros 923Yksityinen mökki kansallispuiston  reunamilla. Ei huono.

Myllykosken päivätuv29alle (kartta) päästyämme ymmärsimme tehneemme oikean valinnan. Tuvalta löytyi lavereita kahdestakin kerroksesta ja tuvan ylemmässä kerroksessa oli kaiken lisäksi ”yksityishuone”, johon mahtuisi hyvin kokonainen perhekin samalle laverille. Olimmekin pian paikkamme valinneet.  Kamiina historialliselta Karhunkierros 931tuvalta puuttui, mutta tällä ei olisi keväisessä säässä juurikaan ollut käyttöä. Tuvalle asetuttuamme oli aika lähteä katsomaan erämaahotellin kahvilaa. Soittelin vielä sesongin ulkopuolista aikaa viettävään paikkaan ja kuulin, että ainakin kahvila olisi auki. Suihkua päätimme kysellä perille päästyämme.

Karhunkierros 927Matkaa Basecampille (kartta) ei ollut kilometriä enempää. Kahvilasta saimme myös maitoa loppumatkan tarpeisiin. Yllättäen suihkua kysellessämme meille tarjottiin mahdollisuutta ”patikkaKarhunkierros 924saunaan”. Tilaisuus oli tietenkin hyödynnettävä ja kahdeksan euron maksuun olisi kuulunut myös palju (jonka veden totesimme kokeilemattakin turhan kuumaksi). Pyyhkeet saimme talon puolesta. Sauna teki hiukan vaisun iltapäivän jälkeen todella hyvää ja takaisin Myllykoskelle käveleksimme virkistäytyneinä, puhtaina ja reipastuneina.

Karhunkierros 942Myllykoski.

Myllykoskelle palattuamme saimme asettua valmiille tulille: Tuvan nuotiopaikalla oli nyt jo aiemmin Harrsisuvannolla tapaamamme pariskunta. Kuulumisia vaihdettuamme jatkoi pari matkaansa. Me aloimme ruuanlaittoon. Muutamia päiväkävijöitä tuvalla vielä illan mittaan kohtasimme, mutta väkeä oli liikkeellä keskellä viikkoa todella vähän. Tupaa saimme loppujen lopuksi isännöidä ja emännöidä yön yli ihan kahdestaan. Melkoista luksusta.

Karhunkierros 979Kosken kuohut.

Sää pysyi hiukan epävakaana, vaikka aurinko välillä pilvien raoista pilkistelikin. Pientä sadettakin saimme. Tuuli keskittyi lueskeluun ja rauhallisesta leirielämästä nautiskeluun, kun taas itse kävin pienellä iltalenkillä Myllykosken sillan toisella puolella. Pieniä kiipeilyharjoituksia kosken yllä olevilla kallioilla tehdessäni totesin tulleeni vanhaksi (tai viisaaksi) – korkeat paikat ovat alkaneet pelottaa.

Illan onni oli omassa tuvassa.

Karhunkierros 961Leijona tuvassa.28

Tuvan isäntä pihalla hommissa – emäntä vahtii.Karhunkierros 940

Myllykosken ylittävä riippusilta johtaa pienelle Karhunkierrokselle. Karhunkierros 994Iltatulilla.Karhunkierros 1009

Myllykosken tuvan vanha pärekatto. Karhunkierros 1011

Tuvalla on käyty.

PÄIVÄ 5: MYLLYKOSKI – PORONTIMA 7.7 + 5.8 KM
Aurinkoa! Aamukävely pienellä Karhunkierroksella. Kallioportti. Pois kansallispuistosta. Taas yö "omalla" tuvalla. Porontiman vanhat metsät.

Päivä5Päivä 5. Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).

Aamumme alkoi aurinkoisesti ja hyväntuulisesti. Olimme suunnitelleet päivän alkuun pienen aamulenkin ilman rinkkoja pienellä karhunkierroksella. Varsinainen suunnittelemamme siirtymätaival rinkkojen kanssa Porontimajoelle ei ollut kuin noin kahdeksan kilometriä. Aikaa siis oli.

Karhunkierros 1022Kännykän virransäästö ja himmeä näyttö …Karhunkierros 1023

… ja sää ulkona: pilvipoutaa ja aurinkoa!Karhunkierros 1036

Karhunkierros 1040Kevättä Myllykosken riippusillalla.

Karhunkierros 1044Sää todellä suosi. Liikkuminen ilman rinkkoja mukavassa poutaisessa aamussa oli nautinnollista ja reitti kohti Kallioporttia – pienen retken päämäärää – hieno. Matkalle sattui niin pieniä lampia kuin kauniita soitakin. Viimein saavuimme itse Kallioportille – Kitkajoen muinaiselle purku-uomalle, jossa vanhoista kuohuista muistuttavat dramaattiset kivikot, rotkot ja kalliojyrkänteet sekä soistuvat lammet. Matkaa Myllykoskelta Kallioportille (kartta) oli noin kaksi kilometriä.

Karhunkierros 1057Karhunkierros 1109Nimetön lampi matkalla Kallioportille.Karhunkierros 1066

Rapautuva Kallioportti.

Toinen toistaan komeampien näkymien seuratessa kulkuamme päädyimme lopulta Kallioportin pohjoisimpaan nurkkaan (kartta), jossa reitti olisi alkanut laskemaan alas kohti Harrisuvantoa. Pystysuorat kallioseinämät tarjosivat huikeita näkymiä alas soistuville lammille ja kynttiläkuusikoihin.

Karhunkierros 1079Kallioportin maisemat!Karhunkierros 1089Pientä kiipeilyä. Karhunkierros 1105

Katse alas kynttiläkuusikoihin.

Aikamme Kallioportin maisemissa pyörittyämme palasimme takaisin jo kulkemaamme reittiä pitkin. Käytännössä olimme saaneet kävellä myös pienen Karhunkierroksen lähes kokonaisuudessaan – Kallioportilta Harrisuvannon suuntaan laskeutuvaa portaikkoa ja 300 metrin pätkää lukuunottamatta. Niille, joilla aikaa kokonaiselle vaellukselle ei löydy, voi Pientä karhunkierrosta suositella lämpimästi.

Karhunkierros 1111

Soiden sarakasvustoa.

Kallioportilta lähdettyämme etsiytyi katseeni jälleen maahan ja sen kasvustoon. Kauniiden jäkälien lisäksi oli soiden sarakasvustoa mukava tutkiskella. Kukkivia kasveja ei toukokuussa vielä juurikaan löytynyt. Mukana kulkeneelle varustukselle – keittimelle ja eväille oli käyttöä Pyöreälammen (kartta) hienolla taukopaikalla. Kakkosaamiainen tuli nautiskeltua erinomaisessa säässä ja erityisen kauniissa maisemissa.

32

Kahvipaussi Pyöreälammen rannalla.

33Myllykoskelle palattuamme oli aika nakata rinkat selkään, suunnata kohti Porontiman kämppiä ja heittää hyvästit Oulangan kansallispuistolle. Nyt matka jatkui vastikään hakattujen ja taimettuvien talousmetsien läpi kohti Rukaa ja Valtavaaran suojeltuja metsiä. Aivan kansallispuiston  rajalta löytyy ekopiste (kartta) jätteille ja niiden lajitteluun. Käytimme tätä hyväksemme ja purimme täällä turhaa lastiamme. Matka jatkui taas hiukan keveämmin askelin.

Karhunkierros 1123Keväinen tuomi Lummiskonjoen yllä.

Vaikka teimme nyt matkaa kansallispuiston  ulkopuolella, kaiken lisäksi paikoitellen kovin ottein käsitellyissä metsissä, toi tämä kaikesta huolimatta vaihtelua nähtyyn ja koettuun. Eri-ikäisten hakkuiden keskellä matkatessamme kiinnittyi huomiomme kauniisiin keväisiin puroihin ja hakkuiden keskelle jätettyihin mäntyvanhuksiin. Mitä ilmeisimmin on täällä hakattu arvokasta vanhaa metsää, sen verran monisatavuotisilta nämä mäntyjärkäleet näyttivät. Päivä oli edennyt jo pitkälle, joten lounaan aika tuli pian – Puurosuon laavulla, jota huoltaa Metsähallituksen sijaan Kuusamon kaupunki.

Karhunkierros 1133Männynjärkäle on jätetty pystyyn hakkuun keskelle.Karhunkierros 1142

Toisaalla taas on putsattu koko metsä. Karhunkierros 1144

Aurinko!

35Puurosuon laavulla otimme keittovetemme läheisestä purosta (kartta), jonka vesi vaikutti hyvälaatuiselta – siitäkin huolimatta, että se laski asutulta alueelta suoalueiden läpi. Reppu keveni taas hiukan keittolounaita valmistaessamme. Valoisassa männikössä sijaitseva tuplalaavu oli siisti ja hyvin huollettu. Ekopisteeltä laavulle on matkaa noin kolme kilometriä, Myllykoskelta reilu puoli kilometriä enemmän.

Karhunkierros 1137Lounaalla.

Laavun jälkeen jatkoimme matkaamme vanhenevissa metsisssä ylittäen välillä kauniita avosoita (kartta). Keväisen raikkaassa aurinkoisessa säässä ja helppokulkuisilla poluilla oli matkanteko miellyttävää. Asutuksen ”läheisyydestä” ja suojelemattomuudesta meitä muistuttivat aluetta halkovat metsäautotiet, joita aika-ajoin lompsimme tai ylitimme. Kaikesta huolimatta riitti tälläkin osuudella vaihtelevaa ja kaunista nähtävää. Parempaa oli silti tulossa.

Karhunkierros 1146

Karhunkierros 1160Avosoilla. Karhunkierros 1162

Teeri kävi täällä.

Karhunkierros 1176Noin kilometri ennen loivaa loppunousua Porontiman kämpälle ylitimme myös ihan oikean tien (kartta). Paikalliset taksiyrittäjät ovat huomanneet hyvän ”bisneksen” väsyneiden vaeltajien varalle, sillä ylittämiemme teiden varsilta löysimme tästä lähtien lähes poikkeuksetta pieniä mainoksia ja ohjeita taksin tilaamiseen. Nyt näille palveluksille ei ollut tarvetta – olimme paitsi hyvävoimaisia, myös hyväntuulisia. Kaiken lisäksi kohti Porontimaa kävellessä alkoivat metsät selvästi muuttua vanhemmiksi, viihtyisämmiksi ja monimuotoisemmiksi. Aurinkokin vaan jatkoi helottamistaan lähes pilvettömältä taivaalta.

Karhunkierros 1193Porontiman vanha mylly ja nykyinen pieni autiotupa.

Porontimalle (kartta) saavuimme suorastaan hilpeissä tunnelmissa. Kaunis sää kohotti selvästi mieltä. Porontima vaikutti melkein pieneltä kylältä – paikalla on kaksi pikku kämppää vastakkain kauniin pienen kosken keskellä ja pihapiiristä löytyy myös laavu, keittokatos sekä tietenkin halkovaja ja huussit – kaksin kappalein.

Karhunkierros 1194

Nyt on siistiä – ihan ”omassa” kämpässä.

Muita kulkijoita ei paikalla näkynyt – niinpä valitsimme itsellemme lokoisat oltavat kämpistä uudemmasta – se kun oli vanhaa hiukan valoisampi. Hiukan siivoton se kuitenkin oli, joten ensimmäiseksi tartuin harjan varteen, lakaisin lattiat ja putsasin hyllyt sinne jätetyistä ruuista (riisiä, hiutaleita, suurimoita…) ja roskista. Ajattelemattomuuttaan ja lastia keventääkseen – ehkä hyvää tahtoen – jättää moni kulkija kämpille ylijäämäruokiaan. Tämä ei tietenkään ole kovinkaan viisasta, sillä ne voivat houkutella paikalle metsäneläviä – myyriä ja hiiriä. Niinpä kaikki roskat saivatkin palaa laavun tulipaikalla osan ruuista kompostoituessa huussissa.  Sitten hakkasin halkoja ja keitimme tulokahvit. Olipa vaan hyvä olla.

36

Kahvihetki (T).Karhunkierros 1181Nautiskelua.

Asetuttuamme taloksi saapui paikalle saksalainen isä tyttärineen ja hetken jännitimme, kumpaan tupaan he asettuisivat.  Jännitystä tietenkin lisäsi se, että kyseessä oli Ansatuvalla kohtaamamme ”saksalainen saunanlämmittäjä”. Oman kämpän saimme kuitenkin edelleen pitää. Paikalle porhalsi myös suurempi suomalainen seurue lounastamaan ja vaihdoimme kuulumisia. Iltalenkiksi olin suunnitellut Porontiman järven rannalle ja sen muodostamalle kanjonille piipahtamista. Aikamme huilattuamme lähdimmekin taas liikkeelle.

Karhunkierros 1214Myllylampi.

Alkuun kävelimme parinsadan metrin matkan Myllylammelle (kartta).  Pysähdyimme istuskelemaan ja nautiskelemaan pitkäksi aikaa ilta-auringosta. Kaunis, aurinkoinen päivä oli päättymässä yhtä kauniiseen iltaan.

Karhunkierros 1239Myllylammen rannoilla kasvoi upeaa vanhaa metsää.

Karhunkierros 1221Istuskeltuamme oli aika nousta ylös Joenniskankallioille (kartta) näköaloja ihailemaan. Myllylammen pohjoisrannalta löytyi pieni polku, jota seurasimme aina Porontimajärven rantaan saakka. Täältä jouduimme nousemaan lyhyen poluttoman taipaleen jyrkästi ylös kalliolle. Sieltä polku taas löytyi ja palatessamme pysyttelimmekin sillä. Aurinkoisuus oli tarttuvaa sorttia ja etenkin Tuuli tuntui olevan nyt voimissaan.

Karhunkierros 1229Porontimajärvi.Karhunkierros 1227

Karhunkierros 1236

Porontiman ”kanjoni”.

Vaikka pienellä iltakävelyllä ei ollut mittaa edes kahta kilometriä, oli reitillä erityisen paljon kaunista nähtävää. Suosittelemme. Tämän jälkeen oli hyvä asettua yöpuulle. Kamiinaan pistimme puolikkaan pesällisen puuta ja siitä riitti hyvin lämpöä aamuun asti.

Karhunkierros 1257Porontiman tuvat.

PÄIVÄ 6: PORONTIMA – VALTAVAARA 11.8 + 0.5 KM
Auringosta murkuun. Huikeita vaaramaisemia. Takaisin suojeltuihin metsiin. Raskaampi lopputaival jyrkillä Valtavaaran poluilla.

Päivä6Päivä 6. Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).

Karhunkierros 1265Aamun hehku.

Raikas aamu alkoi sillä, että lykkäsin kamiinaan hiukan lämpöä ja lähdin aamukävelylle Myllylamelle. Oma pieni ”kylämme” näytti erityisen kauniilta aamun auringossa.

Karhunkierros 1274Luppoa Myllylammen kuusikoissa.Karhunkierros 1279Porontimajoen pikkuinen koski myllyn sillalla.

Aamupuurot ja mustikkasopat sain keiteltyä keittokatoksen liedellä, minkä jälkeen olikin hyvä herätellä retkikumppani tuvan hämärästä, alkaa syömään ja pakkailemaan. Aamiaisen nautimme tällä kertaa sisätiloissa. Valmiita olimme lähtöön hyvissä ajoin (tavan mukaan), samalla aikaa kun saksalaiset seuralaisemme vasta aloittelivat omaa aamupalaansa ulkosalla. Sää oli taas mitä mainioin, mutta illaksi oli jo luvattu sadetta – eikä tämä lupaus pettänyt. Siksikin oli hyvä olla liikkeellä aikaisin.

Karhunkierros 1288Valmiina päivän koitoksiin.

Alun sadKarhunkierros 1291at metrit saimme kulkea illalla (ja aamukävelyllä) tutuksi tullutta polkua pitkin. Pian aloitimme nousumme ensimmäiselle päivän monista vaaroista. Täälläkin oli reittilinjauksia hiukan uusittu ja ylös Vattuvaaralle (kartta) nousimme alkuun uusia portaita pitkin. Edessä oli päivän mittaan monta melko raskasta nousua lukuisten vaarojen päälle, mutta samalla hienoille näköalapaikoille. Jokilaaksojen ja koskien jälkeen olikin edessä taas aivan uudenlainen osa Karhunkierroksen monipuolista luontoa.

Karhunkierros 1297Kohti Vattuvaaraa.

Näköalat niin pohjoiseen kuin eteläänkin olivat Vattuvaaran lakiosista upeat. Huomiomme kiinnittyi myös tykkylumen rasittamiin kuusikoihin. Täälläkin oli vielä vanhoja metsiä säästynyt hakkuilta ilahduttavissa määrin.

Karhunkierros 1298Alla (iltakävelyn) kanjoni ja Pitkälahti.Karhunkierros 1302Vattuvaaran arvokkaat kuusikot. Karhunkierros 1306

Näköalat: Ryötinki (lampi) ja Oulankaa reunustava vaarajono.

Karhunkierros 1311Pian vanhat metsät kuitenkin jäivät taakse ja palasimme ihmisen huolella muokkaamaan maisemaan. Polut olivat täällä helppokulkuisia ja välillä astelimme metsäautoteitä pitkin. Lounaspaikkaamme Ison Kuikkalammen laavulle (kartta) saimme lasketella loivasti noin kahden ja puolen kilometrin matkan. Tämä pätkä sujui huomaamatta – vaihteeksi pitkiin keskusteluihin syventyen. Niihin keskittyessämme olimme jopa kävellä harhaan.

Karhunkierros 1313Kekustelujen jälkeen: OIlako vai eikö olla? (T).

Karhunkierros 1320

Karhunkierros 1325Vedenhakureissu kauniisti soistuvalla Isolla Kuikkalammella.

Lounaan laitto sujui rääppiäistyyliin – osin jäljellä olevien ruokien mukaan. Reissu alkoi olla loppusuoralla. Keittovedet haimme sadan metrin päästä Isolta Kuikkalammelta.

Karhunkierros 1326Ison Kumpuvaaran maisemia.

Nyt oli edessä nousu vaaroista seuraavalle – Isolle Kumpuvaaralle. Vaaran jokin aika sitten hakattu, lämmin ja valoisa itäharjanne näytti innostaneen mustikan varhaiseen kukintaan. Erot mustikan kukinnassa olivat reitin varrella melkoiset, kun toisaalla saattoi vasta mustikan lehti olla pienellä silmulla.

Karhunkierros 1330Mustikan kukat.Karhunkierros 1333Kohti Isoa Kumpuvaaraa.

Isolta Kumpuvaaraltakin avautui lopulta huikeat maisemat erämaisiin metsiin ja järville. Vaarojen lakiosissa oli vain harvoissa kuusissa latvukset jäljellä. Tykkylumen katkoessa latvukset saattoi kuusen kasvu olla keskittynyt leveäksi ja tuuheaksi muodostuneeseen alaoksistoon.

Karhunkierros 1337Kumpuvaaran kuuset …Karhunkierros 1341Karhunkierros 1348… ja maisemat!Karhunkierros 1343Kevättä muurahaispesässä.

Kumpuvaaralla istahdimme sen läntiselle laelle (kartta) rakennetuille penkeille ja lounaspöydälle. Porontimalla yöpynyt saksalaiskaksikko ohitti meidät tässä kohtaa ja loppumatkan taitoimme suunnilleen samaan tahtiin. Isolta Kumpuvaaralta laskeuduimme jyrkästi alas, osin pieniä teitä pitkin. Edessä oli paluu suojeltujen metsien suojiin ja nousu vielä kahden vaaran päälle – Konttaiselle ja Valtavaaralle. Olimme saaneet taittaa matkaamme huippuhyvässä, aurinkoisessa säässä, mutta nyt taivaalle alkoi pikku hiljaa kerääntyä sadetta lupailevia pilviä. Erämaisen Oulangan jälkeen tuntui kaikki rakennettu ympäristö hiukan häiritsevältä, toisaalta myös kiehtovalta. Hakkuiden ja metsäautoiteiden ohella saimme nyt vaaroilta näkyviin teitä, peltoja ja kokonaisia kyliä.

Karhunkierros 1368

Karhunkierros 1373Pieni tauko suolla ennen nousua Konttaiselle.

Konttaisen jKarhunkierros 1416uurella astuimme jälleen suojelualueen puolelle – Valtavaaran-Pyhävaaran luonnonsuojelualueelle. Suojelualueella pysyimmekin lähes koko loppumatkan. Kuten jo mainittu, saimme nauttia vanhoista suhteellisen luonnontilaisista metsistä jo edellistenkin vaarojen lakiosissa sekä Porontimalla, mutta suojelu takaa, että Konttainen ja Valtavaara pysyvät hakkaamattomina myös jatkossa. Alun jyrkkien portaiden jälkeen oli nousu loivaa ja leveää polkua pitkin melko vaivatonta. Kävelty matka ei vielä suuremmin väsyttänyt ja kulku oli vielä letkeää.

Karhunkierros 1418Valtavaaran-Pyhävaaran suojelualue – reitit ja retkeilypalvelut. Karhunkierros 1384Näkymät pienelle suolle – edelliselle huilauspaikalle.Karhunkierros 1388Viimeiset metrit Konttaiselle.Karhunkierros 1394

Upeat suojellut kynttiläkuusikot Konttaisen alla.Karhunkierros 1401

Nyt on näkymät.

Pilviverho Karhunkierros 1410taivaalla paksuuntui, emmekä jääneet kovin pitkäksi aikaa Konttaisen maisemia ihailemaan. Vaaran laki on saavutettavissa helposti myös päiväkäynnillä, sillä seuraavaksi laskeuduimme Konttaisen ja Valtavaaran väliin jäävälle maantielle (kartta). Täällä pidimme heti tauon, sillä lähdin hakemaan lähdKarhunkierros 1414evettä tien varressa olevalta ja karttaan merkatulta (kartta) lähteeltä.  Tuuli jäi rinkkavahtiin. Lähde osoittautui varsin kelvolliseksi, vaikka se sijaintinsa puolesta (aivan maantien vieressä) hiukan epäilyttävältä näyttikin.

Karhunkierros 1419Pikavisiitti ”sivistyksen” pariin.

Karhunkierros 1424Nousun Valtavaaralle aloitimme uudelta polkulinjaukselta, jossa saimme askeltaa soratuilla ja hyväkuntoisilla poluilla. Talven tuhoja ei reitiltä oltu ehditty vielä kuitenkaan korjata. Siellä täällä saimme kierrellä polulle kaatuneita ja taipuneita runkoja. Heti jyrkimmän nousun jälkeen (kartta) paljastui kauniit näkymät länteen.

Karhunkierros 1425Näkymiä Konttaisjärvelle.

Matkaa tehtiin taas tykkylumien runtelemissa kuusikoissa ja koivikoissa. Maisemat ja kasvillisuus alkoivat muistuttaa yhä enenevissä määrin tuntureita: Puut muuttuivat ylempänä pienemmäksi ja kitukasvuisemmiksi  – samalla metsät alkoivat harveta. Metsänraja oli nyt lähellä. Matkaa oli tehty melko raskaassa maastossa koko päivän ajan, joten poikkesimme vielä kahville Suolammen laavulle (kartta) ennen viimeistä rutistusta Valtavaaran laella sijaitsevalle päivätuvalle.

Karhunkierros 1434Kokki taas vauhdissa.

Karhunkierros 1443Suolammen laavulla tapasimme myös ensimmäiset varsinaiset päiväretkeilijät, joten hiljaista oli täälläkin. Tuuli heittäytyi hetkeksi penkille pitkälleen samalla kun laittelin kahvit valmiiksi. Laavu oli varsin kauniilla paikalla, eikä varmastikaan huono yöpaikka – ainakaan itikattomaan aikaan.

Karhunkierros 1440

Karhunkierros 1448Suolampi.

Matka jatkuKarhunkierros 1455i nyt ylös ja alas (kartta) – silti koko ajan Valtavaaran laella. Näkymät olivat kuitenkin  aivan viime metreille saakka peitteiset. Paras puhti alkoi luonnollisestikin olla jo poissa. Jyrkät nousut ja laskut Valtavaaran laella tuntuivat jo jaloissa. Painot olivat rinkoista matkan aikana luonnollisesti ruokien myötä huvenneet. Metsämiehen suksi – tai sen jämä – jaksoi kuitenkin vielä huvittaa suuresti.

Karhunkierros 1466Kummelihommissa.

Valtavaaran pohjoiselta sivuhuipulta (kartta) löytyi yllättäen kummeli, johon oli omat kivet tietenkin lisättävä. Näkymät olivat avoimelta laelta jo todella näyttävät. Edessä oli vielä yksi jyrkkä lasku Surmanoroon sekä nousu Valtavaaran huipulle. Täällä oli kulkijoiden avuksi rakennettu köysikaiteita, joista olikin apua rinkkojen kanssa liikkuessa. Nyt oli jo varmaa, että selviäisimme tuvalle ilman sadetta, joten kiirehtiä ei jyrkillä rinteillä tarvinnut.

Karhunkierros 1469Konttaisen jyrkkä profiili on maisemassa helppo tunnistaa. Karhunkierros 1470

Karhunkierros 1473Surmanoron nousut ja laskut.

Surmanorosta noustuamme olimme päässeet loppumatkan paljakkaan – metsänrajan yläpuolelle (ilmakuva). Olimme käytännöllisesti katsoen tunturissa, vaikka näiden tuntureiden pikkuruiset paljakat kalpenevatkin pohjoisten suurtuntureiden rinnalla. Kasvillisuus on täällä kuitenkin tuntureilta tuttua. Kenttäkerroksesta löytyy niin tunturivihvilää ja riekonmarjaa kuin kauniisti kukkivia sielikköä ja kurjenkanervaakin.

Karhunkierros 1488

Karhunkierros 1477Metsänraja tuli lopulta vastaan.

Lopulta saimme jo tuvankin (kartta) tähtäimeemme. Pienellä päivätuvalla oli hiukan tungosta – kolme koiraakin – joten sisään emme suoraan kiirehtineet, vaan istahdimme ulos penkeille pöydän ääreen. Huipulle päästyämme kävin vilkaisemassa vielä alapuolella olevaa kotaa, niin että voisimme tehdä päätöksemme yöpaikasta syötyämme. Viimeinen yö oli jossain Valtavaaralla tarkoitus viettää. Vaihtoehtoja oli jäljellä vielä kolme – tupa, kota (kartta) ja laavu (kartta) Valtavaaranlammella, noin kilometrin päässä. Se oli kuitenkin jo selvää, ettemme ohittamallemme Suolammen laavulle enää palaisi.

Karhunkierros 1492Päivätuoa näkyvissä.

NelisenkymKarhunkierros 1494mentä metriä päivätupaa alempana ja metsänrajan alapuolella sijaitseva kota vaikutti siistiltä ja selvästi valoisammalta kuin aiemmin Kitkajoella näkemämme. Sen reunoja kiertävillä leveillä lavereilla mahtuisi hyvin nukkumaankin. Vieressä oli kaiken lisäksi halkovaja, kunnon kirves ja huussi, joka ylhäältä puuttui. Tilukset tarkastetteuani palasin ylös ruuanlaittoon.

6k

Sade tulollaan, kokki kohdillaan.

Tupa tyhjeni ja sade alkoi. Kokkaaminen onnistui loppujen lopuksi ulkona kastumatta, mutta söimme sisällä – tuvan suojissa. Koko loppupäivän aikana tuvan tyhjennyttyä tapasimme ylhäällä yhden perheen sekä yhden hätäisen kulkijan. Sen jälkeen oli hiljaista. Sade oli selvästikin lannistanut päiväkävelijät, eikä takaapäin enää näyttänyt toisia vaeltajia olevan tulossa.

Karhunkierros 1499

Tuvassa.

SyötyämKarhunkierros 1506me päätimme jäädä yöksi tuvalle. Laitoimme rinkkamme nurkkaan, pois mahdollisten päiväkävijöiden tieltä. Tämän jälkeen lähdimme yhdessä alas kodalle halkohommiin. Puu oli kuivaa ja kirveskään ei tällä kertaa ollut sitä perinteistä hitsattua Metsähallituksen mallia. Pilkkeet syntyivät nopeasti, 48eikä niitä pieneen tupaan kummoisia määriä tarvinnut tehdäkään. Puut ylös kannettuamme laitoimme kamiinaan pienet tulet lähinnä sen toiminnan testaamista varten. Puuta ei kamiinassa varmaan paljonkaan polteta, kun halkovaja on sen verran hankalan matkan päässä. Hiukan ongelmalliseksi muodostui tuvan ovi, joka ei ilman kiilavirityksiä ja narun apua pysynyt kunnolla kiinni. Lopulta sekin onnistui jotenkuten ja olo alkoi olla pienessä tuvassa mukavan kodikas.

Karhunkierros 1512

Valtavaaran tunnelmallinen päivätupa.

Päivätupia Karhunkierros 1520ei ole tarkoitettu yöpymiseen, mutta mikäli päiväkävijät ottaa yöpyessään huomioon, on yöpyminenkin mahdollista.  Tarkkaan ottaen tuvan säännöissä kerrotaan yöpymisen olevan sallittua vain hätätapauksessa. Tavaroitaan ei siis pidä levitellä, ennen kuin alkaa olla varma, ettei tupaa tarvitsevia päiväkävijöitä ole enää liikkeellä. Aamulla on puolestaan hyvä kerätä rojunsa joutuisasti. Sesongin aikaan voisi olettaa, että Valtavaaralle nousee kulkijoita yömyöhälläkin, joten silloin ei yöpyminen tuvalla ole suositeltavaa – tuskin edes mahdollista. Nyt emme kulkijoita enää nähneet koko iltana ja joskus kymmenen aikaan aloimme asettua lopullisesti paikoillemme. Koko reissun ensimmäinen kunnon sade oli alkanut ja se vihmoi ulkona kutakuinkin vaakatasossa – tuntureille tuttuun tyyliin.

Karhunkierros 1516Palovartija.

Alunperin on Valtavaaran tupa toiminut palovartijan majana. Siksipä tuvasta löytyykin ikkunat kolmeen suuntaan ja se on autiotuvaksi varsin valoisa. Nyt palovartiointia tarvittiin lähinnä sisällä, sillä harvoin tulta nielevä kamiina hiukan huoletti. Niinpä ennen nukkumaanmenoa tarkistimme vielä, että tulet olivat kutakuinkin sammuneet.

Karhunkierros 1523

Murkun tuloa.

Silloin tällöin kävin vielä ulkona kuvaamassa murkun tuloa. Ja sehän tuli, joten ihan oikean tunturin peittävän sumunkin pääsimme reissullamme loppujen lopuksi kokemaan. Aamuun mennessä oli näkyvyys haihtunut alle sataan metriin.

Karhunkierros 1527

Murku tulee – oletko valmis?

Yöpymisestä Valtavaaran tuvalla olen haaveillut jo kauan ja nyt sen haaveen sai toteuttaa, sääntöjä luovasti tulkiten. Hankala murkusää teki omantunnon hiukan puhtaammaksi. Niinpä sitten nukuimme jo kolmannen yön peräkkäin ”omalla” tuvalla. Luksuksen tuntu sesongin ulkopuolisella ja hiljaisella Karhunkierroksella säilyi loppuun saakka.

PÄIVÄ 7: VALTAVAARA – RUKA 3.6 KM
Sumun keskellä - taianomaisissa maisemissa. Lasku Valtavaaralta - nousu Rukalle. Perillä!

Päivä7Päivä 7. Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).

Karhunkierros 1537

Aamulla olivat näkymät kadonneet.

Aamuherätys tuli aikaisin, sillä nukkuminen kapealla laverilla oli hiukan hankalaa. Tyytyväisiä yöhömme silti olimme ja kamiinaan olin viritellyt pienet tulet alta aikayksikön. Aamiainenkin syntyi nopeasti, sillä tarpeet alkoivat olla jo vähissä. Viimeisiä eväitä oli vielä tarkoitus pysähtyä  syömään Karhunkierroksen viimeiselle laavulle – Valtavaaranlammelle (kartta).

Karhunkierros 1549

Karhunkierros 1540

Murku on.

Vaikka matkaa maaliin Rukalle ei ollut enää jäljellä edes neljää kilometriä, ei viimeinen taival ollut aivan helppo. Nousua ja laskua oli vielä edessä, sillä ensin lasketaan alas Valtavaaralta ja noustaan sen jälkeen yli sata metriä ylös Rukalle – ei sentään aivan sen huipulle saakka.

Karhunkierros 1551

Viimeinen taival alkaa.

Lähdimme laskeutumaan alas Valtavaaralta pienessä tihkussa – keskellä sumun peittämää maisemaa. Pahin sade oli yön aikana kuitenkin mennyt ohi.

Karhunkierros 1555Kiveen hakatut portaat johtavat päivätuvalle.

Valtavaaran metsissä oli kaunista. Maisemia emme päässeet alkuun ihastelemaan – sen verran sankkaa sumu oli. Pikku hiljaa taivas kuitenkin aukeni niin, että kauniin sumun verhoamista raoista pääsi taianomaisia näkymiä katselemaan.

Karhunkierros 1556Naavapeitto.

Olimme taas laskeutuneet vanhojen, naavan peittämien kuusimetsien suojiin. Tihkusta huolimatta oli tunnelma erinomainen – matka oli onnistunut ja perillä Rukalla odotti varaamamme sauna sekä puhtaat vaihtovaatteet.

Karhunkierros 1560

Karhunkierros 1564

Karhunkierros 1567Valtavaaranlampi sateessa ja sumussa.

Viimeisen pysäKarhunkierros 1570hdyksen teimme vielä Valtavaaranlammen laavulla. Laavu oli kauniilla paikalla. Napostelimme viimeisiä eväitämme (arviot kulutuksesta olivat onnistuneet nappiin, eikä turhia ruokia tullut kannettua mukana). Laavun katto näytti hiukan vuotavan, joten oli ihan hyvä, että päätimme yöpyä ylempänä.

Karhunkierros 1574Polku metsien keskellä.

Laavulta nousimme vielä ylös, parillekin kukkulalle, ennen kuin alkoi varsinainen lasku, leveitä päiväkävijöiden suosimia polkuja pitkin. Nyt emme varhaisessa aamussa nähneet viimeisellä pätkällä yhtään kulkijaa. Aika ajoin avautui näköaloja alempiin metsiin, mutta sumu piti maisemat valtaosin piilossa ahnailta katseiltamme. Rukaa peitti osin sumu, Yli-Pessarin pientä järveä reunustavat jyrkänteet olivat sumun keskellä erityisen kauniita. Nähtävää siis riitti vielä aivan viimeisille kilometreillekin.

Karhunkierros 1575Rukan rinteitä sumun keskellä.Karhunkierros 1586

Sumun verhoama Yli-Pessari.

Karhunkierros 1594Valtavaaran lasku loppui hiihtokeskukselle johtavaan tiehen (kartta). Tien ylitettyämme aloimme nousta Rukalle. Nousu olikin todella jyrkkä, mutta huolella soratulla polulla helppokulkuinen. Täältäkin saimme vielä ihailla upeita maisemia. Sumun sopivasti peittäessä ihmisen jäljet olisi voinut luulla olevansa kauempanakin erämaassa. Totuus ei kuitenkaan päässyt unohtumaan, sillä polku poikkesi myös laskettelurinteiden kupeessa ja hiihtohissien rankojen keskellä.

Karhunkierros 1599Järvet Rukan keskellä.

Ylhäälle hyppyrimäelle päästyämme olimme saavuttaneet lakipisteen (kartta) ja viimeinen alamäki alkoi – tosin hiukan epävarmasti, sillä reittimerkinnät olivat täällä jossain määrin epäselviä. Eksyminen ei huolettanut vaan se, että pysyisimme oikealla reitillä. Tämä ihan vaan sen vuoksi, että saisimme sanoa kulkeneemme Karhunkierroksen loppuun saakka oikeaa polkua pitkin – ihan omaa turhamaisuuttamme siis.

Karhunkierros 1605Maali näkyvissä!9kViimeinen kilometrikyltti. Itse kuljimme 72 km.

Karhunkierros päättyy Rukan keskusaukiolle, jonka keskellä töröttää torni. Sinne siis oli vielä kiivettävä. Hilpeää oloa nostatti ajatus saunasta ja puhtaista vaatteista. Nämä odottivat meitä Ski-Inn Rukalla, josta saimme käyttöömme oman saunallisen huoneen kohtuullista maksua vastaan. Matkaa kohti Kuusamoa ja Helsinkiä jatkoimme kuitenkin jo samana päivänä.

LOPUKSI

Suosittu Karhunkierros on maineensa veroinen ja Rukalle asti kuljettuna myös erittäin monipuolinen vaellusreitti. Selvää on, että omaa rauhaa kaipaavien kannattaa ajoittaa matkansa sesongin ulkopuolelle – tilaa tuvissa riitti, eikä telttapaikoille tarvinnut kiirehtiä hyvän paikan varmistamiseksi. Vuosien varrella on tullut huomattua, että on usein sattumasta kiinni, miten paljon tuvalla on väkeä – oli sitten sesonki tai ei. Nyt oli enemmän porukkaa liikkeellä alkumatkalla, kun taas loppumatkasta saimme nautiskella lähes täydellisestä omasta rauhasta.

Säät olivat tällä kertaa vaihtelevat, mutta kaiken kaikkiaan vaeltamiseen sopivat. Kesän lämmön mukana tulevat itikat ja paarmat. Itse nautin juuri nyt koetun kaltaisista säistä – viileistä öistä sekä kirpeistä ja aurinkoisista aamuista. Sama pätee myös syksyyn.

Tuulin ensimmäineKarhunkierros 1591n pitkä vallus sujui kommelluksitta ja maaliin pääsimme näin kauniisti hymyillen.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joissa itse kirjoittaja esiintyy ja joiden perässä on merkintä (T). Niistä kiitos kuuluu Tuulille.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksio_Noux_1-15000Nuuksion_retkeilyopas_3D_low

 

 

 

MUKANA KULKENEET PAPERIKARTAT: 

Laaksonen, Jouni: Karhunkierros – retkeilyopas (1:50 000).

Wuolijoki, Aino: Karhunkierros – retkeilyopas ja kartta (1:50 000).

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Oulangan kansallispuisto).

Kansallispuiston yleiskartta ja palvelut.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

SYYSVAELLUS: PALLAS-YLLÄS 8.-20.9.2012 – OSA 2

REITTI: Hetta - Pyhätunturi - Sioskuru -  Hannukuru - Nammalakuru - Pallaksen kota - KEIMIÖJÄRVI (2 yötä) - ÄKÄSSAIVO - PYHÄJÄRVI (2 yötä) - KOTAMAJA - ÄKÄSLOMPOLO. 13 pv / 128.0 + 44.2 km 
VAELLUSKAVERIT: -
HUIPUT: Ensimmäinen iltanuotio. Aurinko ja sinitaivas, tuulet ja räntä. Ounastunturin hulppeat paljakat. Nammalatunturin kotakahvila. Lommoltunturin näköalat. Keimiö, kokonaan. Pahtavuoman tupa. Äkäsjoen laakso. Aakenus ja Molosjänkkä. Lainiotunturi.
ERIKOISTA: Venetaksilla alkuun. Lukuisat vaeltajasiskot ja -veljet. Aakenuksen "kivikot".

ALUKSI

Hetta-Pallas -klassikkoreitti oli koettu ja edessä oli jatkomatka Pallas-Yllästunturin kansallispuiston eteläisempiin osiin. Etenkin Aakenuksen kivikoista olin kuullut paljon ”pahaa” jo etukäteen, mutta sinnekin oli tarkoitus poiketa, eikä lainkaan turhaan. Suosittu reitti ja kohtaamiset vaeltajien kanssa vaihtuivat tyhjiin tupiin ja satunnaiseen jutusteluun päiväretkeilijöiden kanssa.

PÄIVÄ 7: KEIMIÖTUNTURI, PÄIVÄRETKI (13.1 km)

Aamu Keimiöjärven päivätuvalla alkoi sään puolesta siitä, mihin se oli illalla jäänyt – aurinko paistoi. Tarkoituksenani oli viettää reissun ensimmäinen ”lepopäivä” – ohjelmassa oli pelkästään vajaan kolmensadan metrin nousu Keimiötunturin päälle (kartta). Tunturilla on korkeutta 614 metriä. Suunnitelmaan kuului tämän jälkeen laskeutuminen tunturin länsipuolella olevalle Tunturikeimiölle (kartta), jossa voisin nautiskella vielä pullakahvit. Vielä seurassani ollut Merja lähti mukaan tunturiin, mutta laskeutui sitten tien varteen (kartta) paluubussia odottelemaan.

hetta-ylläs092012 105Aamu Keimiöjärvellä. Taustalla Sammaltunturi.

Aamiaisen jälkhetta-ylläs092012 108een oli poutasäähän helppo lähteä. Tätä ennen kokosin tavarani rinkkaan ja rinkan jätin tuvan nurkkaan. Kartalta tuli reittiä tunturiin katsottua sen verran, että päätimme nousta Keimiötunturin päälle sen loivempaa eteläharjannetta pitkin (kartta). Ohitimme pienen suon pitkoksilla ja aikamme tielle johtavaa polkua kuljettuamme Merja jätti rinkkansa polun varteen odottamaan – niinpä saimme molemmat nousta ylös tunturiin ilman painavia kantamuksia. Keitin oli luonnollisesti mukana tunturikahveja varten. Sen verran ahneesti lähdimme harjannetta polulta tavoittelemaan, että nousu oli metsäisellä taipaleella alkuun jyrkkä. Paljakkaan päästyämme avautui paitsi maisema myös helppokulkuinen taival tunturin laelle.hetta-ylläs092012 110

hetta-ylläs092012 114hetta-ylläs092012 118Näkymät Jerisjärvelle ja Keimiöjärvelle.

Keimiötunturi törröttää maisemassa ylhäisessä yksinäisyydessään ja se tarjoaakin erinomaiset näkymät alueen suurimmalle järvelle, Jerisjärvelle. Ainoastaan Sammaltunturi ja Lommoltunturit muodostavat pohjoiseen näköesteen niin, ettei kunnon näköyhteyttä Pallasjärvelle synny.

Tuuli kävi lounaasta, joten päädyimme keittelemään kahvit tunturin laen vastakkaiselle puolelle – täältä löytyikin hyvä tuulensuoja pilvistymisen myötä hiukan koleaksi muuttuneessa säässä. Niinpä ihailimme pitkään pohjoista näkymää ja allamme levittäytyvää lähes pyöreää Keimiöjärveä, jonne palaisin vielä illalla. Kuin muistuttaen jo aiemmin matkalla koetusta sumusta ja kaatosateesta, peittyi Taivaskeron korkein huippu jälleen pilveen. Saman kohtalon koki eteläpuolella myös Ylläs.

hetta-ylläs092012 119Kahvittelunäkymiä.

hetta-ylläs092012 120Huipulla kohtasimme muutaman päiväretkeläisen, itse asiassa retkeläisten etujoukon, minkä sain hiukan myöhemmin huomata. Heitimme Merjan kanssa hyvästit ja kiittelimme mukavasta matkaseurasta. Merja lähti palaamaan rinkalleen ja minä suuntasin kohti Tunturikeimiön antimia. Matkalla alas kohtasinkin sitten suuren joukon päiväretkellä olevia eläkeläisiä, jotka kyselivät kovasti sitä, kuinka kaukana huippu vielä olisi. Itselleni oli laskeutuminen ilman rinkkaa suuri nautinto – alas tuli mentyä melkein hölkäten, jopa niin ripeästi, ettei edes maisemia tullut pysähdyttyä paljonkaan ihailemaan. Polku alas oli lukuisten päiväretkeläisten talloma ja leveä. NNKY:n omistama Tunturikeimiö on varsin mutkaton ja viihtyisä paikka. Syömään en kuitenkaan jäänyt, vaan tyydyin kahvittelemaan – tietenkin pullan kera.

Takaisin Keimiöjärven tuvalle lompsin kiireettä, sillä aikaa oli. Jerisjärven pohjoisrannalla, Keimiöniemessä (kartta), olisi ollut nähtävillä perinteinen ja historiallisesti arvokas kalakenttä ja -majoja, mutta sen verran iski laiskuus, etten useamman kilometrin ylimääräistä lenkkiä lähtenyt tekemään. Pääosin kuljeskelin tupaa kohden poroaidan viertä kulkevaa polkua (kartta). Aitaa oli yhdellä kohtaa kaatunut monen kymmenen metrin matkalta – kiimaiset hirvisonnit tai metsästäjien hätyyttämät hirvet rymistävät lahonneiden aidanseipäiden kannattelemien aitojen läpi vaivatta, joskus myös itseään teloen.

Matka oli nyt jhetta-ylläs092012 122onkinlaisessa käännekohdassaan – ensimmäinen viikko oli takana ja jättäisin hyvästit varsinaiselle Pallaksen tunturialueelle. Edessä oli ”siirtymätaival” Ylläksen ja Aakenuksen tuntureille. Varsinaista reittiä en ollut vielä valinnut, vaan pohdin teitä pitkin kulkevan ”pikataipaleen” sekä metsäisen ja raskaamman normaalireitin välillä. Tuvalle palattuani huolsin varusteitani ja kävin vielä hiukan kävelemässä Keimiön rannoilla. Siellä pohdin uimaan ja kunnon pesulle menoa aikani, niin pitkään, että siinä ehti tuli kylmä.

PÄIVÄ 8: KEIMIÖJÄRVI – PAHTAVUOMA (20.8 km)

Aikainen aamu Keimiöjärvellä oli jälleen hieno ja kirkas, mutta päivälle oli luvattu reilua sadetta. Ensimmäisen suon ohi kävellessä oli helppo huomata, että maa oli kuurassa ja takana pakkasyö. Loppujen lopuksi päädyin urakoimaan pitkän päivän ”pikataivalta” pitkin ja kuljin nopeaan tahtiin Pahtavuomalle pitkin matkalle osuneita isoja ja pieniä teitä pitkin.

hetta-ylläs092012 124Pakkasaamu Keimiöjärvellä.

Alkuun kävelin maantietä pitkin Rauhalan kylään (kartta), jossa minulle tarjoutui ensimmäinen mahdollisuus hypätä takaisin metsäisille reiteille ja Mustakerolle. Taivas oli mennyt jo pilveen ja enteili sadetta, joten jatkoin edelleen maantiellä, tarkoituksenani tarkastella tilannetta uudelleen Porttakuusikon kohdalla (kartta), josta voisi puolestaan nousta helposti Kesälaelle. Sen ohitettuani tiesin jo, että laiskuus vie voiton, ja viimeinen järkevä mahdollisuus siirtyä metsän puolelle tuli ohitettua sateessa Äkäsjärven rannoilla. Joku vähän innokkaampi vaeltaja varmaan joskus kertoo minulle, mikä näistä reiteistä olisi ollut mukavin. Tiellä kävelemisestä oli omat seurauksensa, vaikka pahemmilta ongelmilta vältyinkin. Kovapohjaisilla kengillä kovalla alustalla ja kovalla vauhdilla kävellessä alkoivat jalanpohjat hiertyä siihen malliin, että perille tultuani olin jo hiukan huolissani jatkosta. Lepo kuitenkin auttoi.

hetta-ylläs092012 128Pahtavuoman pikkutupa.

Perille saavuttuani oli minua vastaanottamassa isä-poika -kaksikko, joka oli yöpynyt paikalla jo yhden yön ja halusi ilokseni antaa käyttööni tuvista pienemmän. Pahtavuomassa (kartta) on autiotupia kaksin kappalein. Toinen, vanha niittykämpästä tehty tunnelmallinen autiotupa tarjoaa laverit kolmelle ja toinen, paikalle myöhemmin siirretty Ylläksen palovartijan tupa ahtaasti kahdelle. Tuoreen (2015) tiedon mukaan kämpän kamiinan kanssa on tullut niin kuuma, että jauhesammutin on pitänyt tyhjentää tupaan. Tuvan kamiina on asetettu käyttökieltoon ja osa katosta on peitetty pressulla. Tuvan nykykuntoa kannattaa siis kysellä vaikka luontokeskuksesta. Pahtavuomassa melko heikkolaatuinen vesi täytyy ottaa viereiseltä suolta. Pienessä tuvassa oli kyllä tunnelmaa ja sain viettää yöni yhdessä erikoisimmista ja viehättävimmistä tuvista koko vaellushistoriani aikana. Yö tuli raskaan päivän jälkeen nukuttua erittäin hyvin.

PÄIVÄ 9: PAHTAVUOMA – ÄKÄSSAIVO (13.5 +  3.5 km)

Nopea siirtymätaival oli heittänyt minut nyt Ylläksen tuntureille, joista ensimmäinen tulisi vastaan Äkäskerolla. Tunnelma oli melkein kuin uuden vaelluksen alussa. Kovin tarkkoja reittisuunnitelmia en loppumatkalle ollut tehnyt. Aakenukselle oli kuitenkin matka ja sitä ennen päätin poiketa Äkäsjoelle, nähdäkseni hiukan toisenlaista maisemaa tuntureiden ja metsien vastapainoksi.

hetta-ylläs092012 131Mustakerolla

Sää oli nythetta-ylläs092012 132 erinomainen – aurinkoinen ja kirpakka. Aamuinen suo Pahtavuomalla oli lähtiessä kuuran peitossa. Heti alkuun, Mustakerolle noustessa tuli matkalla tehtyä huolimattomuuttaan pieni ketunlenkki – reitti ei täällä ole joka paikassa kovin selkeä. Olin myös harkinnut poikkeamista Linkukerolla (kartta), mutta toista peräkkäistä pitkää päivää en kuitenkaan ollut valmis tekemään. Jo kartalta näkee, että paikka on pienine huipun lampineen erityinen. Mustakeron metsät tekivät joka tapauksessa vaikutuksen ja lopulta etenkin Mustakeron eteläjyrkänteeltä esiin nouseva Äkäskeron paljas laki antoi metsille komean taustan.  Maaruska oli nyt todella kohdallaan.

Mustakeron ja Äkäskeron välisessä laaksossa tein pienen lenkin vettä lähteeltä (kartta) hakiessani. Vuonna 2005 Ylläkselle laajenneen kansallispuiston sisään jäänyttä pientä Äkäskeron lomakylää en käynyt kuitenkaan vilkaisemassa. Äkäskeron jyrkkä mutta lyhyt nousu oli hieno. Sää ja maaruska pitivät tunnelman korkealla ja pian myös Pallaksen huiput alkoivat siintää takanani. Pitkälle Äkäskeron huipun selänteelle päästyäni törmäsin päivän ensimmäisiin kulkijoihin – Peurakaltion suunnalta nouseviin päiväretkeläisiin.

hetta-ylläs092012 133Näkymät taaksepäin – Pallaksen tuntureille.hetta-ylläs092012 138Maaruskaa komeimmillaan.

Kulkeminen Äkäskeron pitkää selännettä pitkin oli poutaisessa säässä mukavaa. Lopulta laskeuduin jyrkästi Peurakaltiolle (kartta), jossa sijaitsee myös pieni kahvila. Täällä oli hyvä pysähtyä haukkaamaan välipalaa. Matkaa päivän maaliin, Äkässaivolle, oli enää pari kilometriä, eikä auringon lämmittämältä tallikahvion seinustalta ja herkkujen äärestä ollut kiire mihinkään. Samalla tuli kyseltyä myös Aakenuksen lakiosista, jonka kivikoista sain täälläkin kuulla tarinaa. Ensimmäistä kertaa nämä Aakenuksen rakat tulivat puheeksi jo Kolarin asemalla, ennen kun olin edes päässyt polun päähän Hettaan. Puhuttiin myös marjasadoista ja puhuttiin olemattomista sienistä, jotka porot mielellään syksyllä popsivat suihinsa.

hetta-ylläs092012 144Äkässaivolle (kartta) oli helppo lasketella tien ylityksen jälkeen loivaa alamäkeä pitkin – loppumatkan kodalle päästäkseni kiersin saivon pohjoisreunaa kuin kuumaa puuroa. Olin perillä hyvissä ajoin, joten aikaa jäi hyvin myös lähiympäristön tutkimiseen. Ensin oli kuitenkin syötävä ja päiväretkellä olleen nuoren pariskunnan tarjoamat grillimakkarat maistuivat erityisen hyvältä. Teltan pystytin kodan viereen. Tämän jälkeen suuntasin Äkäsjokea kiertävälle luontopolulle.

hetta-ylläs092012 151Saivon seita.

hetta-ylläs092012 146Saivonkierto -nimellä kulkeva luontopolku lämpöisessä ja poutaisessa illassa oli erityisen virkistävä. Oli mukavaa kuljeskella vaihteeksi jokimaisemissa. Seita herätti mukavaa kutinaa entisaikojen menoa mietiskellessä. Joki itsessään virtasi hetta-ylläs092012 147paikoin pienissä koskissa asettuen välillä tyyniin suvantoihin. Reitin pohjoispäässä ylitin joen maantiesiltaa pitkin, reitin eteläpäässä silta oli rakennettu polun varteen. Luontopolulta palattuani päätin lähteä seidalle vielä auringonlaskun tunnelmia hakemaan ja samalla nousin Äkäsjoen ylle kohoaville pahdoillehetta-ylläs092012 163. Tämä kannatti – näkymät olivat täältä illan pehmeässä valossa erinomaiset ja mieleen tuli väistämättä Oulangan ja Kitkajoen maisemat Kuusamossa. Korkeilla kallioilla oli hyvä tunnelmoida. Ennen nukkumaanmenoa tulistelin hetken kodalla ja vielä edellisestä päivästä hiukan kosteat kengät nakkasin kodan kattoon kuivumaan.

hetta-ylläs092012 153Äkässaivon pohjalla.hetta-ylläs092012 158Äkäsjoki.hetta-ylläs092012 160Äkässaivon lampi.

PÄIVÄ 10: ÄKÄSSAIVO – PYHÄJÄRVI (17.0 km)

hetta-ylläs092012 169Äkässaivolla käynti oli ehdottomasti kannattanut, mutta nyt matka kääntyi kohti itää ja Aakenustuntureita. Alkumatkasta sain seurailla vielä Äkäsjoen uomaa, kunnes sen sivu-uoman ylitettyäni lähdin kiertämään Pyhätunturia sen pohjoispuolelta. Kutujärven (Niittypirtin) (kartta) viehättävää tupaa kävin vilkaisemassa, vaikkei se aivan reitille sattunutkaan. Kutujärven tuvan läheisyydessä menneisyydestä muistuttivat vanhojen latojen jäänteet, muistot ajalta, jolloin apetta karjalle vielä kerättiin suoraan suoniityiltä. Näitä latorakennelmia näin myöhemmin vielä Aakenuksen kupeessa, Molosjänkällä.

hetta-ylläs092012 167Kutujärven suoniityt.

Kutujärven jälkeisen suon ylitys ei enää onnistunutkaan helposti pitkoksia pitkin, vaan sain etsiä reittini mättäältä mättäälle hypellen. Rinkan kanssa se kävi hyvästä kuntoharjoituksesta. Tämän jälkeen oli reitti kuitenkin varsin helppokulkuinen. Pari vanhempaa herraa matkalla kohtasin, muuten oli hyvin hiljaista. Suot hehkuivat ruskan väreissä ja metsässä puolestaan loisti valkoinen poro.

hetta-ylläs092012 172Syksyn värit Kukaspuron latvoilla.

Loppumhetta-ylläs092012 176atkasta kävelin hiukan harhaan, sillä pieni polkujen risteys (kartta) Aakenuksen Pyhäjärvelle jäi huomaamatta. Huolettomasti lompsiessa huomasin virheeni vasta, kun saavuin Kukasjärven rantaan. Tämä ei pahemmin haitannut, vaan Kukasjärven rannoilta löytyi mukava polku (kartta), jota seurailla ja jatkaa kohti Pyhäjärveä. Kukas- ja Pyhäjärven yhdistävän pienen joen (Kaivosoja) yli olivat Kiehiset rakentaneet aikanaan pienen sillan, joten Pyhäjärven pohjoispäässä olevaa vetolauttaa en tarvinnut.  Myös Pyhälompolon itäpuolen pienet suot oli pitkostettu huolella. Pienen lounaan söihetta-ylläs092012 177n Pyhäkodalla (kartta), Pyhäjärven pohjoispäässä. Tiestä ja parkkipaikasta huolimatta oli täälläkin hyvin hiljaista. Loppumatkan Pyhäjärven tuvalle sain seurailla järven rannalla kulkevaa maisemapolkua pitkin. Matkalla kävi selväksi, että näillä seuduilla oli mustikkaa ja paljon.

hetta-ylläs092012 181Perillä. Pyhäjärvi ja pilveen peittyvä Lainiotunturi.

Perille saavuttuani tiputteli hiukan vettä. Sää oli muuttunut koko päivän yhä pilvisemmäksi. Epävakaa sää ei enää houkutellut iltaiselle kävelylle. Päivä oli ollut kaiken lisäksi jo melko pitkä. Aakenuksen polkua kuitenkin nousin hiukan ylöspäin, ihan vaan mustikkasatoa korjatakseni. Laavulla ruokaa laitellessa minua tuli tervehtimään pariskunta, joka oli saanut Pyhäjärvestä siikaa – hyvillä mielin otin tuoretta kalaa vastaan kun sitä tarjottiin. Kalastus on Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa sallittu monissa paikoissa, useimmiten virtavesiä lukuunottamatta.

hetta-ylläs092012 182Aakenuksen Pyhäjärven tunnelmallinen ja tarinoiden mukaan maahisten valtaama päivätupa on varustettu kaasuliedellä ja takalla. Olin jo valmistautumassa levittäytymään tuvan (kartta) leveille lavereille yöksi, kun aivan pimeän korvilla saapui tuvalle myös pariskunta. Jaoin tuvan yön yli heidän kanssaan.

PÄIVÄ 11: AAKENUSTUNTURI (PÄIVÄRETKI, 15.4 km)

Uusi päivä valkeni pilvisenä, mutta sateettomana. Edessä oli päiväretki Aakenukselle. Matkalla Aakenuksen Pyhäjärvelle olin saanut vihdoin oikeaa tietoa Aakenuksen lakiosista vastaantulleelta naiskaksikolta, jotka kertoivat laen olevan suhteellisen helppokulkuinen – toisin kun olin aiemmin monesta suusta kuullut. Loppujen lopuksi tuli päivästä yksi koko reissun hienoimmista ja pilvipeitekin alkoi rakoilla sopivasti puolen päivän aikoihin, juuri ennen Aakenukselle nousua.

Alun pienenhetta-ylläs092012 193 nousun ja komean tulvivan tunturipuron ylityksen jälkeen suuntasin kohti itää, Molosjänkän suolle (kartta). Metsien mustikkasadon oli huomannut myös alueella liikkunut karhu, jonka jätöksiä löytyi polulta. Myöhemmin luin lehdestä, että Levillä oli kaadettu karhu vain pari päivää myöhemmin. Liekö ollut sama karhu. Molosjänkä avautui lopulta komeana edessäni – alkuun kapeana suojuottina, Moloslehtona ja lopulta laakeana ja avarana rinnesuona.

hetta-ylläs092012 186Moloslehdon kupeessa.

Pallas-Yllästuhetta-ylläs092012 198nturin kansallispuistossa on vähän laajoja soita ja tämä on niistä varmasti yksi komeimmista, kun suon ympärillä leviää Aakenuksen kaareva tunturijono. Itse suon ylitys on helppoa pitkoksia pitkin, joita riittää yhteen soittoon lähes kahden kilometrin verran. Aakenustunturin kaakkoispuolelta olevalta Totovaaran pirtiltä (kartta) lähtee kaksikin luontopolkua, joista toiseen (Aakenuksen vaellusluontopolku, yli 15 km) tämä pitkostettu osio myös kuuluu.

hetta-ylläs092012 200Molosjänkän vanhat suoniityt.

Suon itälaidalla on vanha päivätupana toimiva Porokämppä, jonka pihapiirin laavulla (kartta) oli alkavassa auringonpaisteessa mukava laitella kevyttä lounasta. Tämänkin päivätuvan varustuksiin kuuluvat takka ja leveät laverit, joilla mahtuu hätätapauksessa nukkumaan.

hetta-ylläs092012 208Vaulokurussa. Taustalla Levi.

Nopea nousu Vaulokuruun, Aakenuksen ja Moloslaen väliseen satulaan (kartta) oli helppo ja avasi näkymät lopulta myös tunturin itäpuolelle Levin suuntaan. Moloslakea en hetken mietittyäni lähtenyt huiputtamaan, vaan suuntasin suoraan kohti pitkää, aurinkoista ja nautinnollisen tunturikävelyn tarjonnutta Aakenuksen lakea.

hetta-ylläs092012 212hetta-ylläs092012 218hetta-ylläs092012 226Lukuisat ja kuvaukselliset pikkulammet Aakenuksen laella.

Aakenuksen lakiosat ovat täynnä pieniä, muutaman aarin kokoisia lampareita. Kallioperän ollessa lähellä maanpintaa, kerääntyy sadevesi pieniin maaston epätasaisuuksiin ja painanteisiin. Vaikka laella riitti rakkakivikoita, oli niistä pahimmat helppo kiertää laakeassa maastossa.

hetta-ylläs092012 219Näkymät Pikku-Molosjänkän ylitsepääsemättömille soille.

Etenkin Aakenuksen länsipäässä kasvaa runsaasti vanhoja katajia, joiden latvat on pakkanen syönyt. Näiden pöytäkatajien paksuimmat varret viittaavat useamman sadan vuoden ikään. Tuoksuvalla katajalla on ollut historian saatossa tärkeä asema niin käyttöesineiden valmistuksessa kun pahojen henkien karkotuksessakin. Mielenkiintoista Himalajalla vaeltaessa on ollut huomata, että vuoriston heimojen keskuudessa poltetaan katajaa edelleen pahojen henkien karkottamiseksi ja siunauksen saamiseksi.

hetta-ylläs092012 222Pöytäkatajat.

Aikaa hienossa säässä kului Aakenuksen laella runsaasti, eikä paljakasta laskeutuminen houkutellut ennen kun aurinko alkoi jo laskea. Paikoin melko jyrkkä lasku johti minut lopulta aamuiseen lähtöpisteeseen – ympyräreitti sulkeutui (kartta). Pyhäjärven tupa oli hiljainen ja tästä tuli koko kahden viikon reissun ainoa päivä, jolloin en nähnyt kulkijan kulkijaa. Tuvan sain siis nyt kokonaan omaan käyttööni, tietenkin sillä edellytyksellä, ettei tuvan maahisia lasketa.

Illasta tuli erityisen kaunis – kirkas ja tyyni.

hetta-ylläs092012 234Pyhäjärvi.

PÄIVÄ 12: PYHÄJÄRVI – KOTAMAJA (6.9 + 6.2 km)

Aamu ahetta-ylläs092012 235ukeni utuisena. Edessä oli lyhyt päivämatka Kotamajalle, mutta tarkoituksenani oli hyvän sään suosiessa viettää iltapäivä kokonaisuudessaan tunturissa. Edessä oli myös tärkeä tehtävä – hyvän tunturipuron veden etsiminen. Olin luvannut viedä tyttärelleni raikasta purovettä tuliaisiksi. Tyttäreni kesän Hossan reissulta mukaansa ottamat kirkkaat purovedet kaadoin epähuomiossa menemään, joten tämä oli lupaus, jota ei voinut jättää toteuttamatta.

hetta-ylläs092012 240Aamu suon laidalla.

hetta-ylläs092012 242Sää selkenee.

Lyhyen aahetta-ylläs092012 302mutaipaleen jälkeen ja Kotamajalle (kartta) saavuttuani alkoi aamun utu jo kaikota. Etsin rauhassa hyvän paikan teltalleni, mikä löytyi läheltä kotaa. Kurkin myös ikkunoista sisään talvisin käytössä olevaan ja viihtyisän näköiseen Kotamajan latukahvilaan. Ruokaillessani katselin karttaa ja valitsin ympäröivistä tuntureista iltapäivän retkikohteeksi Lainiotunturin (kartta). Kiirettä ei ollut. Sää oli nyt täysin kirkastunut, eikä muutosta keleihin ollut odotettavissa.

hetta-ylläs092012 246Lainiotunturille nousuun lähdin alkuun Hangaskuruun johtavaa polkua seuraillen. Polulta poikkesin kohti huipulle menevää harjannetta Kolmentunturinpalon kohdalta (kartta). Paljakkaan pääsin näin tuota pikaa. Lainion luoteisrinteellä (kartta) tuli vastaan sarja todella hyvin muodostuneita lieveuomia, jotka ovat syntyneet viimeisen jäätiköitymisen loppuvaiheissa laaksossa lötköttäneen jäätikön ja rinteen väliin. Katselin vielä taakseni Kotamajan suuntaan. Ruska jatkui edelleen todella vaikuttavana.

hetta-ylläs092012 244Lainiotunturin rinteillä. Kuvan keskellä Kotamaja.

Alun jyrkän nousun jälkeen oli loppumatka loivaa ja helppoa – mukavaa. Lähellä lakea ollut porotokka suhtautui minuun varsin tyynesti ja päästi minut hyvin lähelle. Hyväkuntoiset porot näyttivät olevan erinomaisessa karvassa ja valmiina pian alkaviin rykimäajan koitoksiin.

hetta-ylläs092012 250Karvaiset kaverit.

hetta-ylläs092012 255Yhä ylemmäs noustessani avautuivat näkymät yhä avaremmiksi. Kirkkaassa säässä oli ympäröiviä paikkoja helppo tunnistaa kartan avulla ja tällä kertaa kartan saattoi yös levitellä huoletta, sillä tuuli oli tunturissa kerrankin heikkoa. Aivan viimeiset sadat metrit huipulle sain kävellä kivikossa, muttei tämä kovinkaan suuria ponnistuksia vaatinut. Mukavaa oli katsella myös tulosuuntaani ja muistella reissun vaiheita, sillä niin Keimiö- kuin Lommoltunturitkin sekä Pallaksen tunturijono erottuivat kirkkaassa säässä selvästi.

hetta-ylläs092012 258Pyhäjärvi ja Aakenusjärvi.hetta-ylläs092012 257Jäähyväiset Pallakselle.

Ylhäällä oli vielä keitettävä tunturikahvit. Eväät olivat reissulla riittäneet hyvin ja saatoin kahvin kaverina nappailla huipulla vielä viimeisiä keksejä. Aivan kaikkia ruokia en edes tarvinnut – tapaamani päiväretkeilijät tuntuivat olevan varsin innokkaita jakamaan omistaan, viimeistään silloin, kun selvisi, että olin liikkeellä melko pitkällä reissulla. hetta-ylläs092012 270hetta-ylläs092012 280Lumikuru.

hetta-ylläs092012 289Lainiotunturista päätin laskeutua alas Lumikurun kautta (kartta). Samalla odotin, että jossain kurun pohjalla purkautuisi vesi maanpintaan lähteenä. Täältä saisin tuliaiseni tyttärelleni hankittua. Vettä oli viimeisen viikon aikana sadellut sen verran, että lähde löytyikin helposti. Laskeutuessani sain ihailla upeaa maaruskaa pikku hiljaa laskevassa auringonpaisteessa vielä kerran.

hetta-ylläs092012 282Kohti Kotamajaa.

Viimeinen khetta-ylläs092012 306okonainen vaelluspäivä oli kaikin puolin hieno – hieno päätös pitkälle reissulle. Jos vaellus alkoi huippusäässä, niin se myös loppui. Väliin mahtuikin sitten kaikenlaista. Kotamajalla tapasin vielä muutamia kulkijoita – sekä vaeltajia että päiväretkeläisiä. Tunnelma oli kuitenkin hyvin rauhallinen Äkäslompolon läheisyydestä huolimatta. Pihalle ilmaantui toinen, nuorten naisten pystyttämä teltta ja kodalla yöpyi pari vanhempaa herraa. Iltaa tuli istuskeltua kodan tulilla pimeän tuloon saakka, enkä kyllä ilman grillimakkaraa tänäkään iltana jäänyt, sillä päiväretkeläisillä sitä tuntui riittävän.

PÄIVÄ 13: KOTAMAJA – ÄKÄSLOMPOLO (8.3 km)

Viimeinen aamu oli kirkas – hyvä sää jatkui. Pohdin vielä viimeistä etappia ja kulkua Kukastunturin kautta (kartta), mutta niin kun usein vaelluksen tässä vaiheessa, alkavat pihvin kuvat vilkkua silmissä siihen malliin, että jokainen sivulenkki tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Niinpä suuntasin kohti Äkäslompoloa suorinta alareittiä pitkin (kartta). Lainiota matalampi Kukastunturikin olisi kirkkaassa aamussa varmasti tarjonnut parastaan. Selvästi pidemmän, mutta epäilemättä vaikuttavan loppureitin olisi tarjonnut kulku jyrkkäpiirteisen Kesängin kautta (kartta).

hetta-ylläs092012 313Lainiotunturi.

hetta-ylläs092012 315Melkolailla tasamaalla kulkevaa polkua tuli jolkoteltua vauhdilla, eikä maisemiin tullut enää tässä vaiheessa kiinnitettyä kovinkaan paljon huomiota. Pilvet alkoivat kuitenkin leikkiä jo pian ympäröivillä tuntureilla, mikä olisi hyvinkin voinut peittää näkymät niille noustessa. Näin ainakin yritin itselleni kovasti selittää. Ylittämäni Nilijänkältä laskeva puro oli tulviessaan komea.

hetta-ylläs092012 314Sää tunturissa muuttuu nopeasti.

Niin kun aina, tuntuivat ensimmäiset askeleet vaelluksen jälkeen Äköslompolon turistikylän asfaltilla tympeiltä. Suihkuun pääsin Äkäshotellilla ilman eri maksua (kun saunaa ei oltu vielä lämmitetty), joten sain pestyä vaelluksen tomut pois paluumatkaa varten. Tämän jälkeen oli hyvä lähteä etsimään paikkaa lounaalle – kahdelle lounaalle.

LOPUKSI

Reissuni oli onnistunut ja siitä tuli selvästi kaksivaiheinen, kansallispuiston kahden eri osan yhtälailla kun vallinneiden säidenkin mukaisesti. Ylläksen alueen liittäminen osaksi kansallispuistoa on selvästi onnistunut ratkaisu ja se lisää puiston kiinnostavuutta ja monipuolisuutta huomattavasti. Kävi jopa niin, että varsinaisen Pallaksen peittyessä murkuun jäi reissusta huippukohtina mieleen pohjoisen Ounastunturin paljakan lisäksi etenkin Pallaksen eteläpuolella olevat kansallispuiston osat – Keimiö, Aakenus ja Lainiotunturi. Oman hyvän lisämausteensa reissuun antoi poikkeaminen Äkäsjoen laaksossa. Pallaksen huippujen näkemättä jääminen tarkoittaa epäilemättä sitä, että paikalle on mentävä vielä uudestaan, toisena vuodenaikana – mahdollisesti hyvinkin pian. Myös Ylläksen seutu jäi mieleen erittäin positiivisesti. Teiden ja matkailupalveluiden läheisestä läsnäolosta huolimatta soveltuisi seutu todella hyvin erilaisille lyhyille vaelluksille tai päiväretkille vaikka Äkäslompolosta käsin. Omaa rauhaa löytyy täältäkin tunturista ja maastossa yöpyviä vaeltajia oli alueella huippuseseongista huolimatta vähän.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

MUKANA KULKENEET PAPERIKARTAT: 

Ahola, Joel (2010): Pallas-Yllästunturi, Retkeilyopas ja kartta  1:50 000.

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Pallas-Yllästunturin kansallispuisto)

Kansallispuiston yleiskartta ja palvelut.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

SYYSVAELLUS: PALLAS-YLLÄS 8.-20.9.2012 – OSA 1

REITTI: HETTA - PYHÄKERO - SIOSKURU -  HANNUKURU - NAMMALAKURU - PALLAKSEN KOTA - KEIMIÖJÄRVI (2 yötä) - Äkässaivo - Pyhäjärvi (2 yötä) - Kotamaja - Äkäslompolo. 13 pv / 128.0 + 44.2 km 
VAELLUSKAVERIT: -
HUIPUT: Ensimmäinen iltanuotio. Aurinko ja sinitaivas, tuulet ja räntä. Ounastunturin hulppeat paljakat. Nammalatunturin kotakahvila. Lommoltunturin näköalat. Keimiö, kokonaan. Pahtavuoman tupa. Äkäsjoen laakso. Aakenus ja Molosjänkkä. Lainiotunturi.
ERIKOISTA: Venetaksilla alkuun. Lukuisat vaeltajasiskot ja -veljet. Aakenuksen "kivikot".

ALUKSI

Yksi Suomen suosituimmista vaellusreiteistä, Hetta-Pallas, oli jäänyt minulta vielä kokematta. Päätin pidentää klassikkoreittiä ja jatkoin Pallakselta eteenpäin, Ylläksen Äkäslompoloon saakka. Matkalla poikkesin myös Aakenustuntureille. Ruska-aikaan oli perusreitillä paljon kulkijoita, tai ennemminkin leiripaikoilla oli paljon porukkaa, mutta Pallaksen jälkeen oli hiljaista: Tuvat olivat lähes tyhjillään ja melkein kaikki kulkijat olivat liikkeellä päiväseltään. Säät vaihtelivat rajusti – täydellisestä paisteesta kaatosateeseen. Päivämatkat olivat lyhyitä. Nautiskelin. Juttu pariviikkoisesta vaelluksesta ilmestyy kahdessa osassa: Ensimmäisessä osassa kirjoitan alkumatkasta, perinteisestä Hetta-Pallas -reitistä Keimiöjärvelle saakka. Toisessa osassa keskityn Pallas-Yllästunturin kansallispuiston eteläisiin osiin.

PÄIVÄ 1: HETTA – PYHÄKERO (5.4 km + venekyyti)

Yöjuna Kolariin oli pullollaan ruskaretkeläisiä ja jatkoyhteys bussilla Hettaan keräsi yhteen iloisen joukon vaeltajia. Tästä huolimatta noustessani bussista Hetassa, ei samaan venetaksiin lähtijöitä kohti Pyhäkeroa ollut matkan päätteeksi yhtäkään. Retkeilijät hajosivat kukin omille tahoilleen ja reiteilleen, osa suunnisti Tunturi-Lapin luontokeskukseen. Venetaksi (7€) hoitui hyvin lappilaiseen ja mutkattomaan tyyliin. Kyselin kyytiä auki olleesta matkamuistomyymälästä, josta luvattiin kyyti piakkoin, kunhan vaan menisin rantaan odottelemaan. Näin myös tapahtui. Ounasjärven (kartta) sain ylittää poutasäässä.

hetta-ylläs092012 002Ensimmäiset kilometrit. Kohti Pyhäkeron tupaa.

Rinkassa oli reilusti painoa, kun selässä kulki kahden viikon eväät ja täysi, tuvista vapaalle vaellukselle sopiva varustus. Jaloissa oli varavaelluskengät – ne paremmat olin halkaissut käsivesurilla, eikä niitä saanut kuntoon enää paraskaan suutari. Varpaat olivat kuitenkin säilyneet tässä rytäkässä vanhoissa mitoissaan. Ounasjärven paremmalla puolella matka taittui rivakasti ja innolla poutaisessa säässä, rinkan painoista huolimatta, Reitti oli kaiken lisäksi helppokulkuinen – kuivia kankaita, kauniita pieniä lampia ja lopussa vielä pieni pitkostettu suo.

Tuvalle (hetta-ylläs092012 003kartta) saavuttuani ei paikalla ollut vielä ketään. Hiukan ennen Pyhäkeron tupaa olevalla harjanteella oli hyviä telttapaikkoja, mutta kuivassa säässä parhaat paikat löytyivät tuvan edessä olevasta pehmeästä heinikosta. Sateella voisi tämän paikan sen sijaan kuvitella keräävän helposti vettä. Nuotiopaikkakin oli sopivasti vieressä. Telttaa en heti pystyttänyt, vaan odottelin aikani, tulisiko tupaan yöpyjiä. Tuvalle tuli loppujen lopuksi parikin seuruetta ja kolme yksin vaeltavaa nuorta naista. Illan tulistelulla oli siis erityisen hyvää seuraa. Valitsimme kaikki itsellemme hyvän telttapaikan, retkueet sen sijaan yöpyivät tuvalla.

Illaksi asetuimme nuotion lämpöön ja paistoin samalla makkaraa – pian tämän jälkeen olikin pärjättävä pari viikkoa kuivamuonalla. Nuotiolla istuskellessa oli hyvä tutustua muihin vaeltajiin – illasta tulikin erityisen hilpeä. Samalla vanha legenda siitä, ketä savu nuotiolla seuraa, sai uusia muotoja. Merjan ja Sanna-Marin kanssa pidämme yhteyttä vielä tänäkin päivänä, mutta koiran kanssa liikkuneen oululaisen vaeltajasiskon nimi on jo päässyt unohtumaan. Jälkimmäisistä en kumpaakaan tämän illan jälkeen enää nähnyt – heidän tahtinsa oli aivan toinen kuin omani. Merjan kanssa sen sijaan vaelsimme kutakuinkin samaan tahtiin aina Keimiöjärvelle saakka.

PÄIVÄ 2: PYHÄKERO – SIOSKURU (7.1 + 5.8 km)

Ensimmäisen kokonaisen vaelluspäivän aamu aukeni hienossa säässä. Yöllä oli lämpö varmasti käynyt lähellä nollaa. Suunnitelmani mukaisesti hörppäsin alhaalla ainoastaan aamukahvit, purin leirin ja lähdin nousuun kohti Pyhäkeroa. Hyvässä säässä oli kunnon aamupala tarkoitus nauttia vasta ylhäällä tunturissa – Pyhäjärven rannalla. Hyvää keliä ei kannattanut hukata.

hetta-ylläs092012 007Nousu Pyhäkerolle. hetta-ylläs092012 009Tunturinummella.

hetta-ylläs092012 006Oli hienoa päästä heti alkumatkasta paljakkaan. Tuvalta matkaa puuttomalle tunturinummelle on alle kilometri. Odotetusti on suosittu polku täällä lukuisten vaeltajien polkema ja leveä. Reitiltä eksymisen lähes mahdottomaksi tekee lisäksi noin 50 metrin välimatkoin pystytetyt reittimerkit. Katselin vielä taaksepäin, ja sainkin Hetan kirkonkylän näkyviini. Noustessani ohitin aiemmin matkaan lähteneen retkueen. Sanna-Mari sekä oululainen vaeltajasisko olivat sen sijaan jo menneet menojaan.

Ylhäällä nousun palkitsi Pyhäjärvi (kartta), jonka lounaiselta rannalta löysin mukavan ja suojaisan paikan aamiaiselle. Järven luoteisrannalla, polun varrella sijaitsevat rauniot ovat jäänteitä paikalle jo vuonna 1937 valmistuneesta hiihtomajasta. Hiihtomaja tuhoutui kuitenkin sodassa. Paikassa on todella jotain erityistä – yli kolmen hehtaarin kokoinen satulajärvi yli 650 metrin korkeudessa komean tunturijonon päässä on harvinaisuus Suomen oloissa. Ei olekaan mikään ihme, että paikka on ollut saamelaisille pyhä. Järvi oli vielä käytävä kiertämässä. Merja saapui paikalle juuri sopivasti – niinpä teimme pienen lenkin yhdessä. Järven itäpuolelta avautui kirkkaassa säässä todella upeat näkymät kohti Ounasjoen laaksoa, soita ja järviä. Pitkän paussin jälkeen oli edessä vielä lyhyt nousu Pyhäkeron huipulle.

hetta-ylläs092012 010Pyhäjärvi.

Pyhäkeron laenhetta-ylläs092012 014 jälkeen oli edessä pitkä, vajaan neljän kilometrin alamäki. Avarista näkymistä sai huippukeleissä todella nauttia. Huomioni kiinnittyi laskeutuessa myös pikku hiljaa lisääntyvään kasvillisuuteen, etenkin mataliin, pakkasen syömiin katajiin.  Samalla katselin edessä avautuvilta tuntureilta sopivaa kohdetta iltalenkille – olihan rinkan kanssa tarkoitus pakertaa leirin pystytykseen ainoastaan Sioskurun tuvalle (kartta) saakka.

hetta-ylläs092012 016Sioskurun autiotupa ja samassa rakennuksessa oleva varaustupa sijaitsee aivan metsänrajassa, tunturikoivikon suojissa. Syötyäni löysin paikan teltalleni kivisestä maastosta, aivan tuvan vierestä. Hyviä telttapaikkoja löytyy etenkin Siosjoen eteläpuolelta (ilmakuva). Sioskurun tuvalle alkoi kehkeytyä elämää, kun muita kulkijoita ohitti paikan tai etsiytyi tänne yöksi. Tutkiskelin karttaa ja mietin kuumeisesti, mihin päin suuntaisin iltalenkille. Aikaa oli muiden retkeilijöiden kanssa jutellessa tuhraantunut sen verran, ettei kovin pitkälle retkelle ennen pimeän tuloa ollut enää kiirehtimättä mahdollisuutta. Kiinnostavan näköisen Rautujärven (kartta) jouduin siis unohtamaan. Pääsin sitä toki lopulta katselemaan etäältä, Haaravaaralta, jonne iltaretkeni lopulta suuntautui.

hetta-ylläs092012 020Sioskurun latvoilla.

Nousu ylös tunturiin oli samaan aikaan sekä nautinnollista, että hiukan kivuliasta. Paikat olivat parin ensimmäisen päivän aikana kipeytyneet, mutta kokemuksesta tiesin, että kävely ilman painoja tekisi pelkästään hyvää. Alkuun seurailin Sioskurua, paluumatkan tein Haaravaarankurua pitkin. Haaravaaran laelta (kartta) olivat näkymät unohtumattomat. Nimetön lampi Karitsavaaran kyljessä kruunasi maiseman. Aurinko paistoi. Elämä hymyili.

hetta-ylläs092012 023Haaravaaralla.hetta-ylläs092012 028Elämää kokenut.

hetta-ylläs092012 027Paluumatka sujui leppoisasti ilta-auringossa. IIlalla oli edessä jälleen tulistelua ja viimeisten makkaroiden paistoa tuvan viereisellä nuotiolla. Merjan lisäksi seurassa oli Juha. Taitoin matkaani molempien kanssa pari seuraavaa päivää, joskin eri tahtiin. Tulilla istuimme aina siihen saakka, kunnes tuli pimeää ja vilu vei voiton.

hetta-ylläs092012 029Kaunis tunturipuro lähellä Sioskurua.

Retkikokemusten vaihtoon tarjoaa suosittu reitti paljon hyviä tilaisuuksia, eikä tätä tietenkään kannattanut jättää hyödyntämättä. Suositulla reitillä pysytellessä riittää sesonkiaikaan kulkijoita, eikä erämaan rauhaa monen muun paikan (tai ajankohdan) tavoin ole tarjolla. Tämä ei luonnollisestikaan vaivaa, kun toisten retkeilijöiden tapaamisista ottaa reippaasti kaiken ilon irti. Toisaalta päivisin saa matkaa kuitenkin tehdä täysin omassa rauhassa, kun väki levittäytyy pitkille poluille ja eri reiteille. Muut kulkijat näkeekin sitten tuvilla ja leiripaikoilla, leiriytyminen kun ei kansallispuiston alueella ole muualla sallittua.

PÄIVÄ 3: SIOSKURU – HANNUKURU (11.3 km)

hetta-ylläs092012 030Sioskurun aamu oli kuurainen. Lämpimässä makuupussissa tämä ei tietenkään haitannut. Aamutoimiin pureva pikkupakkanen antoi kuitenkin vauhtia. Pakkanen lupaili kirkasta ja melko tyyntä säätä, mikä olikin tarpeeseen, kun edessä oli pitkä taival puuttomassa Ounastunturin paljakassa. Päivästä tuli yksi reissun hienoimmista.

hetta-ylläs092012 034Kirkas aamu baanalla.

Tällä kertaa hetta-ylläs092012 035ei edessä ollut pitkiä tai jyrkkiä nousuja, vaan matkaa sai tehdä suhteellisen loivapiirteisessä maastossa. Matka jatkui pitkin leveää uraa ja nousua heti alkuun Siosvaaran päälle oli alle 100 metriä. Maisemat tällä reitillä olivat yksinkertaisesti upeat. Laaja Ounastunturin paljakka herätti väistämättä muistot Paistuntureiden loivapiirteisistä ja helppokulkuisista puuttomista tuntureista. Parastaan kirpeässä aamussa antoi myös luonto ja sain seurata pilvien leikkiä alhaalla Marasto- ja Pippovuomassa, minne pilvet olivat kerääntyneet. Aika-ajoin harsoiset pilvet nousivat korkealle tunturiin peittäen laakson näkymättömiin.

hetta-ylläs092012 038Pilvien tanssi.

Perusreitiltähetta-ylläs092012 043 hiukan sivuun jäävä Tappurin autiotupa oli tuolloin remontissa, joten siellä ei ollut syytä tällä kertaa poiketa (kartta). Pidemmälle tauolle pysähdyin Tappurin tunturin kyljessä olevalle lähdepurolle (kartta), jonka uoma antoi mukavasti suojaa tuulelta. Auringonpaisteessa oli ihmisen hyvä olla. Käsiä lämmitti kahvikuppi.

hetta-ylläs092012 048Outtakan yksinäinen huippu.

Tauon jälkeen matka jatkui loivasti kohti Hannukurua kevyesti lasketellen. Näin jälkikäteen hiukan harmittaa, ettei hienoa säätä tullut hyödynnettyä Ounastunturin paljakassa täysimittaisesti. Kokoa yhtenäisellä Ounastunturin paljakalla on lähes 100 neliökilometriä. Hienossa säässä olisivat omat sivureitit epäilemättä tarjonneet komeita maisemia ja hiukan enemmän sitä erämaan tuntuakin. Yksi varmasti mukava reitti olisi ollut nousta Sioskurusta suoraan Sillajärvelle ja edelleen Rautu- ja Porttikuruun, ehkäpä vielä Outtakan päälle, mikä yksinäisenä huippuna tarjoaisi epäilemättä avarat näkymät kaikkiin ilmansuuntiin. Merja ja Juha Outtakan päällä kävivätkin, jättäen rinkkansa siksi aikaa pääreitin varteen.

hetta-ylläs092012 058 Hannukurun reunalla, taustalla Pallaksen tunturijono.

Pitkän paljakassa kävelemisen jälkeen tuntuivat näkymät Pahakurun reunalta jossain määrin epätodellisilta. Vajaan parinkymmenen metrin pudotus alas kuruun muuttaa maiseman täysin. Hannukuru tekeekin suurimman loven melko yhtenäiseen Pyhäkerolta alkavaan ja Pallakselle päättyvään puuttomaan paljakkaan. Alla levittäytyy metsäinen, leveä ja kallioinen laakso, jossa kasvaa tiheä koivikko – jopa riukumaiset kynttiläkuuset menestyvät kurussa, aivan esiintymisalueensa pohjoisrajoilla. Näkymät (kartta) Pahakuruun olivat kaikkea muuta, kun nimi antaisi ymmärtää.

Keittelin lounaan kurun reunalla olevassa viehättävässä Pahakurun autiotuvassa ja join päälle vielä kahvit. Tuvan pihan pöydässä oli mukava lepäillä, istuskella ja nauttia auringonpaisteesta – tämän olivat muutkin huomanneet, eikä tuvan pihamaalla tarvinnut olla yksin. Tuuli oli päivän mittaan selvästi koventunut ja eteläiselle taivaalle oli alkanut kerääntyä pilviä – säätyyppi oli muuttumassa. Loppumatka Hannukuruun sujui metsäisessä mutta varsin avoimessa maisemassa, nopeasti pilviseksi muuttuneessa säässä. Illalla ripottelikin jo vettä.

hetta-ylläs092012 061Hannukuru on Pallaksen reitin todellinen keskus sijaiten melko tarkalleen perinteisen Hetta-Pallas -reitin puolivälissä. Hyväkuntoinen, kiireisempi vaeltaja voi kävellä reitin kevyellä repulla vaikka kahdessa päivässä. Pallaksen hotellilta matkaa Hannukuruun on vain noin 23 km, Hettaan 24 km. Useat nousut ja laskut tai hankala keli toki voivat tehdä reissusta raskaan. Hannukurussa on suuri autiotupa ja varaustupa, kota sekä useampi nuotiopaikka. Etenkin Haukkajärven rannalla sijaitseva maksullinen (4€/7€) sauna (kartta) vetää paikalle runsaasti yöpyjiä.

Hannukuruun saavuttuani kävin katselemassa paikkoja. Selvää oli, että yöpyjiä oli tulossa, joten virittelin teltan nopeasti lähelle nuotiopaikkaa ja kotaa, sillä sade oli alkamassa. Iltaruuan laittelin kodan lämmössä. Saunassa oli tietenkin käytävä. Homma toimi hyvässä yhteishengessä – sauna pysyi lämpimänä, vettä kannettiin järvestä yhteisvoimin ja miehet sekä naiset saunoivat vuorotunnein. Kodalla tapasin myös eloisan joukon nuoria sekä vanhemman ja kokeneen herraseurueen, jonka kanssa istuskelimme myöhemmin iltaa nuotiolla ajoittaisesta pienestä sateen ripottelusta huolimatta. Nuotio- ja retkijutut olivat taas parasta A-luokkaa. Myös Outtakalla sivulenkin tehnyt Merja ja Juha saapuivat kurulle ja tulille ennen pimeää.

Reissun ensimmäinen pilvinen yö oli lämmin.

PÄIVÄ 4: HANNUKURU – NAMMALAKURU (12.5 km)

Edessä oli kovin toisenlaista taivallusta kuin alkumatkasta. Sää muuttui täysin ja reitti seuraili Pallaksen tunturijonoa – ylös ja alas.  Aamulla liikkeelle tuli lähdettyä hyvissä ajoin pelkän kahvin voimin. Päiväksi oli luvattu sadetta, joten kävelemään oli kova hinku päästä ainakin ennen sen alkua.

hetta-ylläs092012 067Kohti Suaskeroa.

Kunnon aamiainen tuli laitettua aamuisen verryttelyn jälkeen Suaskurun kodalla. Näkyvyys nousi vielä aika ajoin muutamaan sataan metriin, etenkin Suaskuruun laskeuduttua. Sateen lopulta alettua satoikin lähes yhtäjaksoisesti kaksi päivää – loppuhuipennukseksi lähes kaatamalla.

hetta-ylläs092012 069Suaskurun kota.

Polut olivat muuttuneet liukkaiksi ja kulku hidastui. Hannukurun tavoin on liikkuminen myös Suaskurussa rajoitusvyöhykkeellä kielletty, joskaan kovin suuria haluja kehnoksi muuttuneessa säässä ei lähiympäristön tutkimiseen ollutkaan. Matka kurusta jatkui jälleen nousulla tunturiin. Tällä kertaa nousua olikin jo reippaasti – 300 metriä yhteen soittoon. Maisemien kadotessa sateen ja sumun sekaan, oli nyt vaan mentävä sinnillä eteenpäin. Hetkellisesti maisema hiukan aukeni, näkyvyys kohosi 50 metristä jopa pariin sataan metriin kadotakseen jälleen sumun keskelle. Sään selkenemisestä heränneet toiveet hupenivat saman tien.

hetta-ylläs092012 063Murkua.

Nousu Lumikerolle ja vielä lyhyesti Vuontiskerolle oli kieltämättä raskas. Montellin majalle (kartta) päästyämme oli jo syytä pitää taukoa – sateen suojassa, pikkuruisessa ja historiallisessa kämpässä. Samaa matkaa reitillä kulkenut isovanhempien ja varhaisteini-ikäisen tyttären muodostama seurue päätti luovuttaa – keli oli muuttunut täydellisestä todella raskaaksi. Tämä oli hyvä muistutus lasten kanssa retkeilemisestä myös itselleni. Mikäli mahdollista, on pidemmälle reissulle hyvä miettiä myös mahdollista vaelluksen keskeytymistä ja ”pakoreittejä”. Nyt Seurue pääsi laskeutumaan turvallisesti alas laaksoon Vuontisjärvelle. Sadekelissä vaeltaminen ei ole koskaan minulle maistunut, mutta muisteltavia kokemuksia ne kyllä ovat antaneet. Samalla pilvien leikin seuraaminen voi olla hyvinkin kiinnostavaa. Itse saimme hetken tuvalla levättyämme lopulta lasketella loivasti Nammalakuruun (kartta) – seuraavaan leiriin.

hetta-ylläs092012 065Vaellukseni jälkeisenä vuonna (2013) uusitulla Nammalakurun tuvalla oli saavuttuamme vielä melko hiljaista. Laitoinkin varusteeni tuvan orsille kuivumaan ja jäin vielä pohtimaan majoittumistani tuvan ja teltan välillä. Nammalakurussa vielä tuolloin sijainneen kotakahvilan palveluksia tuli luonnollisesti käytettyä hyväkseen – sateisessa ja koleassa säässä tuoreet munkit ja kahvi maistuivat erityisen hyvältä. Kotakahvila kuitenkin purettiin, samalla kun tupa uusittiin, soraäänistä huolimatta. Ruuan jälkeen alkoi tuvalle tulla sen verran porukkaa, että elo ja olo kävi ahtaaksi. Kastuneet varusteet ehtivät kuitenkin jo kuivahtaa ja tein tilaa uusille tulijoille. Pientä taukoa sateessa sai odotella turhaan – niinpä teltta tuli pystytettyä tuvan taakse pienessä sateessa. Tämä oli varmasti oikea valinta, sillä teltan suojissa, sateen unettavassa ropinassa ja raikkaassa ilmassa tuli yö nukuttua sikeästi.

PÄIVÄ 5: NAMMALAKURU – PALLAKSEN KOTA (11.2 km)

Sää ei ollut yön aikana muuttunut, joten edessä oli odotettavissa taas melkoisen raskasta menoa. Päivästä ei jäänyt paljonkaan kerrottavaa tuleville sukupolville. Näkyvyys vaihteli muutamasta kymmenestä metristä pariin sataan metriin. Sade kiihtyi kohti Taivaskeron satulaa. Loppumatkasta sade ja ajoittainen räntä tuulivat suoraan vastaan. Kuvaamiseen ei pahemmin ollut kiinnostusta – kamera täytyi pitää kuivana.

hetta-ylläs092012 064Siellä jossain.

Nousijoita oli polun päällä muitakin ja satunnaisissa kohtaamisissa räiskyi kuitenkin kaikesta kelin raskaudesta huolimatta ilo – ilo ainakin siitä, että tämäkin menisi ohi. Sitä paitsi – Pallaksen hotellilla odottaisivat sielua lämmittävät pullakahvit – toisilla lämmin hotelliyö. Alunperin suunnitellun Taivaskeron huiputuksen saattoi unohtaa – komeista näkymistä ei ollut hajuakaan, eikä periaatteellinen pakkohuiputus oikein sovi luonteelleni. Pallaksen jonon korkeimmalle tunturille (kartta), Taivaskerolle eli Himmelriikille (809 m) nousu sai jäädä toiseen kertaan. Pitkää ja loivaa nousua Rihmakurusta Taivaskeron satulaan on 4.5 kilometriä ja korkeuseroa noin 320 metriä.

Pallaksen hotellille laskeuduttua alkoi sade hiukan hellittää. Loppumatkasta oli reittiä ”kunnostettu” – leveää baanaa oli sorattu ja sen sivuille oli kaivettu leveät kourut. Ainakin tuoreeltaan näyttivät uudet polut todella rumilta, mutta ehkä ne ajan myötä asettuvat maisemaan paremmin. Hotellilla oli aika pysähtyä ja kuivatella varustusta, joka kovasta säästä huolimatta piti pintansa. Pullakahvit tuli juotua. Toisetkin. Muutama hotellille matkansa päättänyt reissaaja vaikutti kovin helpottuneelta, mutta omaa intoa ei tämä kuitenkaan laskenut. Kahden päivän sade ei kaikkien todennäköisyyksien mukaisesti voisi jatkua kovin pitkään ja reissua oli vielä edessä reilu viikko. Pahimmillaan olen kävellyt sateessa viikon – joten siihen verrattuna tämä oli vielä pientä. Sää alkoikin parantua jo iltaa kohden.

Pallaksella tuli vierailtua myös luontokeskuksessa, jossa maksoin Hannukurun saunamaksun. Samalla kyselin oppailta vinkkejä Pallaksen ja Ylläksen väliselle reitille. Oppaiden mukaan metsäisiä vaaroja seuraileva reitti oli merkitty toistaiseksi puihin kiinnitetyillä nauhoilla ja osalta soista puuttuivat pitkokset. Tilanne voi olla nyt jo muuttunut.

hetta-ylläs092012 070Pallaksen kota.

Pallaksen kodalle (kartta) päästyäni oli edessä tankkausta. Iltaa kohden sää selkeni nopeasti, näytti jopa hetken siltä, että edessä olisi kirkas pakkasyö. Harkitsin aikani Pallaskerolle kiipeämistä, mutta lepo vei nyt voiton. Pallaksen hotellin ja luontokeskuksen lähellä olevalla kodalla kävi luonnollisesti myös jonkin verran päiväretkeilijöitä. Yöksi kodalle etsiytyi myös eloisa naiskolmikko – joista kodalla yöpyi Merjan ja minun lisäkseni näistä naisista kaksi. Pihaan ilmaantui myös toinen teltta. Tilaa kodalla siis riitti hyvin, myös varusteiden kuivatteluun ja kodan laverit olivat tarpeeksi leveät nukkumiseen. Oman telttani olin varmuuden vuoksi laittanut kodan viereen pystyyn, mutta tätä en loppujen lopuksi tarvinnut.

PÄIVÄ 6: PALLAKSEN KOTA – KEIMIÖJÄRVI (14.1 km)

Kodallahetta-ylläs092012 078 saimme herätä hyvään säähän. Taivas oli pilvessä, mutta sade oli lakannut. Iltapäivällä alkoi jo paistaa aurinko. Vaeltaminen pitkien paljakkataipaleiden jälkeen suojaisissa metsissä tuntui jopa kummalliselta. Alkuun saimme lasketella pienen Pyhäjoen laaksoon (kartta), mistä löytyy myös luontopolku. Tätä emme ison päiväretkeilemässä olleen joukon tavoin lähteneet kiertämään, vaan jatkoimme kohti Lommoltunturia.

hetta-ylläs092012 073Kaunis suvantopaikka Pyhäjoessa. hetta-ylläs092012 082Näkymät Lommoltunturin kupeesta kohti Jerisjärveä.

Lommoltunturille aloimme nousta Särkijärven ja Raattaman välisen maantien ylitettyämme. Lyhyen ja loivan nousun myötä alkoi metsä pikku hiljaa harventua. Ohitimme kahdesta huipusta muodostuvan Lommoltunturin Ylilaen ja pysähdyimme lopulta Alalaen lounaispuolelle (kartta). Rinkat polun varteen jätettyämme nousimme nopeasti paljakkaan.

Näkymät Jerihetta-ylläs092012 088sjärven suuntaan aukesivat aika ajoin jo polulta, mutta nyt, puuttomassa paljakassa ne olivat huikeat. Myös päivän määränpää, Keimiöjärvi näkyi tunturiin lähes kokonaisuudessaan. Kaukana horisontissa Ylläksen korkein huippu peittyi pilveen. Laelle päästyämme avautuivat näkymät myös itään sekä kaakkoon kohti Leviä. Alueen toinen suuri järvi, Pallasjärvi, levittäytyi suoraan alapuolellamme.

hetta-ylläs092012 091Keimiöt ja Jerisjärvi.hetta-ylläs092012 087Pallasjärvi.

Lommoltunturi oli näkymiltään todella pienen vaivan arvoinen ja paljasti meille lopulta myös useita päiviä sateeseen ja pilvien taakse peittyneen Taivaskeron, Himmelriikin. Matka jatkui Mustakeron tuvalle, jossa söimme. Merja mietti melko raskaaksi käyneen matkantekonsa päättämistä tuvalle (kartta), mutta syötyämme oli mieli jo muuttunut – Keimiöjärven päivätuvalle ei ollut matkaa enää montakaan kilometriä. Mustakeron päälle noustuamme saimme lisäksi lasketella viimeiset kilometrit alamäkeen.

hetta-ylläs092012 099Keimiöjärven päivätuvalle asetuttuamme huomasin, että olin unohtanut toiset vaellushousuni Pallaksen kodalle kuivumaan – yhden ”buduaarin” verhojen taakse.  Niinpä en niitä aamulla huomannut ottaa lähtiessäni mukaan. Asiaa hiukan mietettyäni ymmärsin, että ilmankin pärjäisin. Silti mieleen tuli nopeasti myös se, että naiset olivat mitä todennäköisimmin samalla reitillä, joten ehkäpä housut tulisivat heidän mukanaan. Näin myös kävi, hetta-ylläs092012 122joskin niitä sai odottaa lähes pimeän tuloon saakka, sillä naisten matkaan oli loppujen lopuksi kertynyt ketunlenkki jos toinenkin. Kiittelin retkuetta sillä hetkellä mukanani kantamallani arvokkaimmalla tavaralla – suklaalla. Keimiöjärven päivätuvalta (kartta) naiset jatkoivat vielä järven toisella puolella olevalle vuokratuvalle (kartta). Kokonaan oman seurueen käyttöön varattavissa olevan vuokratuvan varustukseen kuuluu myös sauna. Odottelimme vielä aikamme mahdollisia päiväkävijöitä ja kun ketään ei kuulunut, levittäydyimme yöksi tuvan lavereille. Päivätuvan ympäristöstä löytyy myös kelvollisia telttapaikkoja.

hetta-ylläs092012 100Kirkastuu. Tyyni ilta Keimiöjärvellä.

Mieltä kohensi etenkin se, että iltaa kohden sää kirkastui. Tämä lupaili paitsi seuraavan päivän tunturiretkelle, myös vaellukseni toiselle viikolle erittäin hyvää.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

MUKANA KULKENEET PAPERIKARTAT: 

Ahola, Joel (2010): Pallas-Yllästunturi, Retkeilyopas ja kartta  1:50 000.

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Pallas-Yllästunturin kansallispuisto)

Kansallispuiston yleiskartta ja palvelut.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

KESÄVAELLUS: LUOSTO-PYHÄ 9.6.-13.6.2013

REITTI:  Luosto - Pyhälampi - Huttuloma - Karhunjuomalampi - Isokuru - Pyhän lomakeskus. 
5 pv / 28.4 + 12.7 km.
VAELLUSKAVERIT: Tytär(9 v.).
HUIPUT: Ukko-Luoston lumet. Ametistikaivos. Noitatunturin nummet. Isokuru. Naavan luontokeskus. Tunturiaapa.
ERIKOISTA: Ensimmäinen yhteinen vaellus Lapissa.

Tytär oli taas kasvanut ja alkoi jo olla aika suunnata ensimmäistä kertaa yhdessä Lappiin vaeltamaan. Kohteeksi valikoitui  Pyhä-Luoston kansallispuisto. Alunperin nykyistä pienempi Pyhätunturin kansallispuisto perustettiin jo vuonna 1938. Reittimme Luostolta Pyhälle oli meille sopivan mittainen ja siltä löytyisi runsaasti suojaisia tupia, mikäli  sää muuttuisi sietämättömäksi. Reitillä oli myös pieniä mukavuuksia, enkä ollut itsekään Pyhä-Luostolla vielä koskaan vieraillut. Matkalle osui monta mielenkiintoista paikkaa ja luonto oli pienellä alueella erityisen monipuolinen.

PÄIVÄ 1 : LUOSTO – PYHÄLAMPI (9.5 km)
Reissun ainoat porot. Lunta! Ukko-Luoston jyrkänteet. Ametistikaivos. Oma tupa.

Luostolle saavuttuamme söimme pitkän juna- ja bussimatkan päätteeksi hotellilla. Vaeltamaan ei tarvinnut lähteä tyhjin vatsoin, vaikkei tyttäreni millään poroa suostunutkaan syömään. Ruokailtuamme kehtasimme myös jättää ylimääräisen matkalaukkumme hotellin varastoon, sillä lomamme jatkui vielä vaelluksen jälkeenkin.

P1020157Metsänrajassa Ukko-Luoston rinteillä.

P1020165Heti alkuun oli edessä tiukka nousu Ukko-Luostolle. Ensimmäiset sadat metrit kuitenkin kävelimme hotelli- ja rinnealueen läpi teitä pitkin. Matkalla näimme koko reissun ainoat porot, jotka jolkottelivat koparat kopisten pitkin asfalttia. Pian kuitenkin pääsimme kiinni polkuihin, ylös tunturiin nousevalle luontopolulle (kartta). Reissu oli mukava aloittaa poutaisessa säässä. Jyrkkiä rinteitä ja portaita pitkin noustessamme sai vaatetta alkaa pian vähentämään.

P1020170Lumi ja ilo.

P1020176Alun rankasta noususta hiukan vakavailmeisen tyttäreni naama alkoi vääntyä hymyyn ylös päästyämme. Lunta! Polulta sivulla olevalle lumenviipymälle olikin sitten juostava viipymättä ja siitä oli saatava irti kaikki ilo. Avotunturi ja kesäinen lumi – alkoi todella tuntua Lapilta. P1020186Lumenviipymältä matkaa huipulle ei ollut enää montakaan sataa metriä. Luoston 514-metriselle laelle päästyämme jätimme kantamuksemme kivikkoon ja poikkesimme tunturin lounaisella jyrkänteellä olevalla näköalapaikP1020193alla (kartta). Täällä tapasimme muutamia hyväntuulisia päiväretkeilijöitä, jotka samaan aikaan sekä hiukan ihmettelivät että kannustivat nuorta retkeilijää. Haukkasimme evästä ja jatkoimme pian matkaa kohti Ukko-Luoston laella olevaa erikoisen näköistä säätutkaa, jonka ohitimme jatkaessamme kohti päivän määränpäätä.

P1020179Ukko-Luoston jyrkänteellä.P1020191Luoston kivikoissa. Edessä Lampivaaran kaivos ja Pyhälampi.

Ukko-LuosP1020203ton laelta näimme jo päivän määränpään, Lampivaaran ametistikaivoksen ja sen taakse jäävän Pyhälammen. Alueen runsas kivikkoisuus pääsi hiukan yllättämään, mutta notkeilla nilkoilla ja pienillä painoilla ei lapsilla ole niinkään paljon varottavaa hankalassa rakassa kuin aikuisilla. Ensimmäistä kertaa yhteisellä vaelluksellamme sai tyttäreni tosin kantaa koko reissun ajan ihan kunnon rinkkaa omine tavaroineen.

P1020197Luoston komeat metsät.

Kulkumme oli melkolailla leppoisaa. Sen verran saimme kuitenkin pitää tahtia yllä, että ehtisimme vierailla Lampivaaran ametistikaivoksella ja sen vieressä olevassa kahvilassa ennen sulkemisaikaa. Tyttärelleni pieni ametistikaivos (kartta), oikeammin louhos, osoittautui yhdeksi reissun kohokohdaksi. Itse suhtauduin  kaivokseen keskellä kansallispuistoa nihkeästi, joskin varsin kevyin menetelmin paikalla louhittavat korukivet eivät loppujen lopuksi niin merkittävää haittaa ympäristölle aiheutakaan. Pienen maksullisen esittelykierroksen päätteeksi saimme etsiä ametisteja itsekin, mikä oli tyttärestäni erityisen hauskaa.

P1020202Matkaa ametistikaivokselta päivän maaliin oli vielä kolmisen kilometriä, mutta koko loppumatkan saimme lasketella hiljalleen alas Lampi- ja Latvavaaran väliin jäävän laakson pohjalle. Kivikoissa ja kuusikoissa kulkiessamme saimme myös tutustua ilahduttavalla tavalla alueen kallioperään ja suuriin puhtaisiin P1020200maitomaisiin kvartsilohkareisiin. Pyhälammen leiripaikalle (kartta) päästyämme olimme jo melko väsyneitä, mutta ennen kaikkea nälkäisiä. Laitoimmekin nopeasti laavulle savuttavat tulet ja samalla pääsimme eroon hyttysistä, joita ilmaantui paikalle illan tullen. Pohdimme samalla yöpymistämme kolmen vaihtoehdon välillä – laavulle, telttaan vai tupaan? Alkanut pieni vesisade ratkaisi asian. Syötyämme ja tupaan tutustuttuamme totesimme, ettei tuvan itikkatilannekaan vaikuttanut vielä toivottomalta. Odottelimme iltaa vielä aikamme, ennen kun levittäydyimme yöksi tuvan lavereille.

Pyhälammen tuP1020209pa on päivätupa, jota ei ole varsinaisesti tarkoitettu yöpymiseen, mutta tavakseni on tullut hyödyntää aika ajoin yöpymispaikkoina myös päivätupia silloin, kun paikalla on hiljaista ja tuvassa on kunnon laverit. Päivätuvilla yöpyessä on erityisen tärkeää ottaa huomioon muut kulkijat ja huolehtia siitä, ettei yöpymisestä ole haittaa päiväretkeilijöille.

P1020205Melko pitkään valvottuamme aloimme etsiytyä makuupussien suojiin. Hiukan ”kauhulla” odottelin yötä ja itikoita, joita ei loppujen lopuksi katonrajaan parkkeeranneina ollut kuitenkaan liiaksi. Kesäaikaan ei tupia tule juurikaan hyödynnettyä – teltassa yöpyessä saa yölliseltä elämöinniltä olla aina rauhassa. Nyt saimme kuitenkin nukkua melko mukavasti pientä ininää lukuunottamatta. Tuvan saimme miehittää kahdestaan, eikä kovin hiljaiseksi osoittautuneilla seuduilla näkynyt muita kulkijoita.

PÄIVÄ 2: PYHÄLAMPI – HUTTULOMA (9.4 km)
Viehättävä Kapusta. Aaltokiviä. Hiljaisuutta ja omaa rauhaa. Huttuloma. Yölliset kurkkijat.

P1020212Latvavaaran isoja aihkeja.

Aamulla pääsimme liikkeelle hyvissä ajoin. Edessä oli jälleen kunnon vaelluspäivä. Edellisen päivän tapaan käveltävänä oli kymmenisen kilometriä – riittävästi pienelle vaeltajalle ja kiireettömälle kulkemiselle. Päivän taipaleella oli odotettavissa metsäisiä vaaroja niin, että muutaman kerran pääsisimme nousemaan lähelle metsänrajaa.

Tällä kertaa kP1020213apusimme aluksi Latvavaaran päälle. Vaaran päälle noustuamme  laskeuduimme taas hiukan alemmas, Porontahtoman laavulle (kartta), jossa pysähdyimme hetkeksi evästämään. Poroja ei P1020217kuusikossa näkynyt, mutta itikoita oli sitäkin enemmän. Myös kuukkeli kävi meitä pikaisesti tervehtimässä. Tyttärelleni olin varannut matkaan hyttyshatun, jota käytimmekin reissullamme nyt ensimmäistä, mutta samalla viimeistä kertaa. Selvästikään pahin hyttysaika, räkkä, ei ollut vielä alkanut ja tulevat kylmät yöt pitivät hyttyset loppumatkasta vähissä.

P1020220Latvavaaran kuusikot ja kärrypolku.