Aihearkisto: Lasten kanssa

PÄIVÄRETKI: HIIDENPORTTI, SOTKAMO 27.6.2016

REITTI:  Palolampi - Porttilampi - Palolampi + käynti Urpolammella 4.8 km + 7.1 km 
VAELLUSKAVERIT: Isä, äiti ja tytär 12 v. 
HUIPUT: Urpovaaran aarnimetsät ja suot. Porttilammen laavu. Hiidenportin jyrkänteet. Portin suojuotit. Kämmekät.    
ERIKOISTA: Ahneen majavan työmaa.
ALUKSI

Edellisestä retkestä Hiidenportin kansallispuistoon oli kulunut aikaa vuosia. Hiidenportissa on tullut pyörittyä niin päiväretkillä kuin pienillä vaelluksillakin (esim. Palolampi – Peurajärvi – Allaslahti – Palolampi). Varsinaisen nähtävyyden, rotkolaakson lisäksi on Hiidenportilla tarjottavanaan erämaista hiljaisuutta ja rauhaa, upeita aarnimetsiä sekä kansallispuiston eteläpuolella myös kauniita harjualueita ja hiekkarantoja (Peurajärven virkistysalue). Nyt kiertelimme puiston pohjoispäässä tutustuen Hiidenportin kanjoniin. Itse tein lisäksi lenkin Urpovaaran aarnimetsiin.

Hiidenportti on hyvin syrjäinen kansallispuisto, jonne on hankala päästä ilman omaa autoa. Taksit (Sotkamo, Kuhmo tai Nurmes) ovat kansallispuistossa ilman autoa vieraileville käytännössä ainoa vaihtoehto. Hiidenportilta löytyy kaksi päiväretkelle tai minivaellukselle soveltuvaa ja merkittyä rengasreittiä. Kansallispuiston voi sisällyttää myös pidempään vaellukseen, sillä se on Pohjois-Karjalan vaellusreitistön ja Karjalan kierroksen pohjoispäässä. Mainitun Peurajärven lisäksi myös Teerisuo-Lososuon soidensuojelualue on lähellä. Yhdessä näistä kaikista muodostuu varsin kattava kokonaisuus useammankin päivän vaellukselle. Hiidenportissa ei ole autiotupia, joten yöpymiseen voi käyttää laavuja tai vaihtoehtoisesti omaa telttaa (leiriytyminen sallittu laavujen ja nuotiopaikkojen lähistöllä).

karttaKuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).

PALOLAMPI – PORTTILAMPI 2.4 KM

Hiidenportti 001Lähdimme liikkeelle Palolammelta (kartta), josta löytyy parkkipaikan lisäksi kaivo, infopiste, keittokatos, nuotiopaikka, huussi sekä ryhmille tarkoitettu edullinen vuokrapirtti (ei yöpymiseen). Määränpäänämme oli Hiidenportin rotko sekä Porttilammen laavu.

Hiidenportti 003Kuivilla kankailla … Hiidenportti 018… ja kuusikoissa.

Hiidenportti 024Alkumatka sujui helppokulkuisia kuivia kankaita pitkin. Tervanpolton ajoista muistutti vanha tervahauta. Kurkkasimme rotkoon jo Palolammen eteläpäässä (kartta), mutta komeimmat näkymät löytyvät hiukan edempää. Tämän jälkeen sukelsimme vielä kauniisiin, melko iäkkäisiin kuusivaltaisiin sekametsiin sekä sivusimme paikoin myös pieniä suojuotteja ja lampia. Reilun kilometrin kävelyn jälkeen olimme Hiidenportin reunamilla. Polku jatkui rotkoa seuraillen (kartta) ja pari kertaa sen pohjalla käyden aina Porttilamelle saakka.

Hiidenportti 037Portaat ylös rotkon pohjalta.

Reitti tarjosi toinen toistaan komeampia näkymiä itse rotkolaaksoon, sen pohjalla oleville soille ja pienille soistuville lammille.  Jyrkänteet ja niiden reunoille muodostuneet paadet houkuttelivat kiipeilemään ja etsimään hienompia näkymiä. Eipä ihme, että kulkijoita varoiteltiin kyltein (ja ohjailtiin naruaidoin) tämän tästä.

Hiidenportti 053Kiipeilykärpänen. Hiidenportti 057Kalliopaasi rotkon reunamilla.Hiidenportti 068Rapu kallioilla (T).Hiidenportti 081Jyrkkiä pudotuksia.

Oma kiipeily oli sen verran kömpelöä, että se tyssäsi melkolailla alkutekijöihinsä. Rotkon reunoilta löytyi joka tapauksessa upeita näköalapaikkoja.

Hiidenportti 090Näköalapaikoilla.Hiidenportti 102Portin rotkolammet.

Hiidenportti 106Leveä ja kulunut polku kertoi kulkijoiden keskittymisestä rotkon reunamille. Kaikesta huolimatta on Hiidenportti yksi maamme hiljaisimmista kansallispuistoista. Kävijöitä on vuosittain alle  8000 (esimerkiksi Kolilla lähes 168 000). Syrjäisyyden lisäksi on tähän epäilemättä syynä suhteellisen vähäiset retkeilypalvelut – puistosta ei esimerkiksi löydy yhtään autiotupaa. Omia polkuja reittien ulkopuolella kulkiessaan muita kulkijoita tuskin paljonkaan tapaa.

Hiidenportti 110Kallioita ja keloja. Hiidenportti 115Hiidenportti 133Hiidenportti 140Hiidenportin pitkä ja soistuva nimetön lampi.

Ennen Porttilammen laavulle saapumistamme laskeuduimme jälleen rotkon pohjalle, kauniille suolle. Suon yli saimme kulkea helppokulkuisia pitkoksia pitkin.

Hiidenportti 169Näyttävä suo rotkon pohjalla. Hiidenportti 179Loppumatka laavulle pitkoksia pitkin.

Asetuimme nopeasti laavulle (kartta), jossa meitä odottivat valmiit tulet. Paikalta teki lähtöä retkellä ollut perhe. Paikalle saapui samoihin aikoihin yksinäinen vaeltaja, joka osoittautui isän vanhaksi työkaveriksi. Maailma on pieni.

Hiidenportti 197Laavulla lammen pohjoisrannalla.

Kauniilla paikalla sijaitsevalta laavulta pysyivät itikat savun avulla poissa. Tarkkasilmäinen voi löytää lammen rannasta myös juotikkaita, tuttavallisemmin iilimatoja.

Hiidenportti 221Porttilampi.

Sää oli sen verran lämmin, että juomisesta oli syytä pitää huolta. Laavulla oli hyvä istuskella ja nautiskella matkalle ottamiamme pieniä eväitä, sekä tietenkin termariin keitettyjä kahveja.

Hiidenportti 203Hiidenportti 218Laavulla.

Olin suunnitellut tekeväni lenkin minulle vielä tuntemattomille poluille Urpolammelle. Olin lukenut löytäväni sieltä kauniita aarnimetsiä. Niinpä muiden jäädessä laavulle istuskelemaan jatkoin pian matkaani laavulta kohti itää lähtevälle polulle.

PORTTILAMPI – URPOLAMPI – PALOLAMPI 9.5 KM

Opasteet laavulla olivat paikallaan ja polku kohti Urpolampea lähti halkoliiterin vierestä. Heti ensiaskelista oli selvää, että liikuin nyt vanhoissa metsissä – keloja ja tervaksia oli paljon. Parempaa oli kuitenkin vielä tulossa…

Hiidenportti 224Kohti aarnimetsiä.Hiidenportti 232Alkumatkalla riitti tervaskantoja.

Alkuun olivat metsät hyvin mäntyvaltaisia. Metsien siimeksestä pilkotti avoimia soita. Paikoitellen oli polku päällystetty pitkoksilla – korpijuotteja (kartta) oli siellä täällä. Yksin kulkiessani liikuin vauhdilla ja pian olin polkujen risteyksessä (kartta). Toinen niistä johti takaisin Hiidenportin laaksoon. Jatkoin toista kohti itää ja Urpovaaraa.

Hiidenportti 238Ikimäntyjä kasvamassa. Hiidenportti 239Korpia …Hiidenportti 349… ja kosteikkoja. Rehevä puronvarsi.

Oravilammelle laskevan puron latvoilla oli rehevä kosteikko, minkä jölkeen nousin loivasti kohti Urpovaaraa. Metsät komistuivat ja vanhenivat askel askeleelta. Pian olinkin jo järeiden mäntyjen ympäröimänä.

Hiidenportti 250Järeissä männiköissä.Hiidenportti 258Vähän kuljetut pitkokset kortteiden keskellä.

Kaikkein vanhimmat ja komeimmat aarnimetsät odottivat Urposuon takana (kartta). Suota ylittäessäni huusi ylläni suolla pesinyt valkoviklo. Metsänreunaan päästessäni kahahti – muutaman kymmenen metrin päästä lähti liikkeelle jotain isompaa, mutta suonreuna oli niin peitteinen, etten mitenkään nähnyt liikkeelle lähtenyttä otusta. Todennäköisesti kyseessä oli vain hirvi, vaikken makuujälkiä suon reunasta niitä etsittyäni löytänytkään. Ainahan sitä toki toivoo karhuun törmäävänsä, tosin mukavan ja turvallisen etäisyyden päästä. Siihen voisi Hiidenportissa olla edes jonkinlaiset mahdollisuudet (karhutiheyskartta/RKTL).

Hiidenportti 264Urposoilla kiiri valkoviklon huuto.

Ursposuon jälkeen olin taas jonkinlaisessa alkukantaisessa hurmoksessa vanhoista metsistä lumoutuneena. Näissä metsissä voi kohdata harvinaisempia, vanhoille metsille tyypillisiä lajeja kuten pikkusieppoja. Itse jouduin tällä kertaa uteliaiden töyhtötiaisten ympäröimäksi. Urpolammelta laskevaa puroa ylittäessäni (kartta) ei järeä haapa ja sitä nakerrettu runko jäänyt huomaamatta. Jostakin puronvarresta oli paikalle eksynyt majava, joka näytti löytäneen melkoisen haasteen talttahampailleen. Työ oli vielä kesken ja jäljet tuoreita.

Hiidenportti 267Hiidenportti 269Ahneen majavan työmaa.

Loivasti kohti Urpovaaraa noustuani katkesi vanhan metsän lumous kuin seinään – eteen tuli kansallispuiston raja ja vanha, joskin jo pusikoitunut hakkuuala sekä syrjäinen kansallispuiston parkkipaikka ekopisteineen. Kohti Urpolammen laavua (kartta) lompsin pientä metsätietä pitkin. Vanhojen metsien ketju katkeaa tehtyyn tielinjaukseen (ilmakuva).

Hiidenportti 299Urpolammentie.

Urpolammen syrjäinen laavu oli hiljainen, joskin nuotiopaikalta nouseva savukiehkura kertoi, että paikalla oli vastikään käyty. Erämaisen lammen hitaasti soistuvia rantoja reunustivat joka puolelta kauniit aarnimetsät ja kelot.

Hiidenportti 297Urpolammen laavu.Hiidenportti 287Hiidenportti 288Hiidenportti 293Erämaan tuntua Urpolammella.

Kovin pitkäksi aikaa en Urpolamen rantoja jäänyt ihailemaan, vaan lähdin palailemaan takaisin päin jo kulkemaani polkua pitkin. Vanhoissa metsissä on aina hieno tunnelma, joka tarjoaa nautintoja kaikille aisteille. Tuttu vanhojen haapojen havina tahditti matkaani, joka alkoi loppua kohden muuttua puolijuoksuksi (tiesinhän, että toiset jo odottelivat Palolammella). Pieniä ihmeitä oli paluumatkallakin pysähdyttävä kuitenkin katselemaan.

Hiidenportti 305Vanhan metsän merkki – järeitä haapoja. Hiidenportti 309Kunnon metsää, pieniä polkuja.

Nevalla katselin ja kuvasin kosteampiin paikkoihin keskittyneitä ja kuniisti kukkivia maariankämmeköitä. Niitä riitti aivan pitkosten viereenkin. Tuoksunsa kauas levittävä suopursu oli kukkinut jo aikaa sitten ja tupasvillan kukatkin alkoivat jo vedellä viimeisiään.

Hiidenportti 330Takaisin nevan poikki.Hiidenportti 320Hiidenportti 339Maariankämmeköiden kauneutta. Hiidenportti 332Vanhat pitkokset Urposuon poikki. Hiidenportti 242Kelojen keskellä.

Porttilammelle ja rotkolle palattuani jatkoin matkaani silloin tällöin juomaan pysähtyen. Vauhdikas lenkki Urpolammelle oli kuitenkin kannattanut –  taas kerran olin saanut nähdä uusia paikkoja, myös tulevia retkiä ajatellen.

LOPUKSI

Hiidenportin rotkolaakso on aina kaunis, vaikkei se suuruudessa esimerkiksi Korouomalle tai Kevolle pärjääkään. Lyhyt visiitti Urpolammelle muistutti taas siitä, mikä portilla on loppujen lopuksi ehkä kaikkein parasta – erämaisten aarnimetsien rauha. Niitä riittää vielä seuraavillekin retkille koluttavaksi. Hiidenportilla kiehtookin ennen kaikkea poluttomien metsäisten taipaleiden kulkeminen. Esimerkiksi Lehtovaaran tai Urpolammen ja Oravijärven väliset metsät (ilmakuva) näyttävät sen verran kiehtovilta, että sinnekin on joskus päästävä…


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joiden perässä on merkintä (T). Niistä kiitos kuuluu tyttärelleni.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

 

 

 

MUKANA KULKENEET PAPERIKARTAT: 

Vuokatti ja Kainuun kansallispuistot – ulkoilukartta (1:25 000).

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Hiidenportin kansallispuisto).

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

KESÄVAELLUS: TIILIKKAJÄRVI, RAUTAVAARA 21.-23.6.2016

REITTI: Sammakkotammi - Venäjänhiekka - Koseva - Sammakkotammi 23.4 + 19.6 km 
VAELLUSKAVERIT: Juha ja lapset (8, 10 ja 12 v.).
HUIPUT: Tupasvillan kukinta. Keskikesän aurinko. Hiljaisuus ja erämaan tuntu. Kihokit ja kämmekät. Tiilikanaution tila. Uimarannat. Huikeat leiripaikat. Jämerät puusillat. 
ERIKOISTA: Järven poikki kävellen. "Kekkospitkokset".
ALUKSI

Kainuun ja Pohjois-Savon rajalla sijaitseva pienehkö Tiilikkajärven kansallispuisto kuuluu Suomen hiljaisimpiin: Kävijöitä on vuodessa alle 10 000. Itse olen vieraillut Tiilikkajärvellä useita kertoja sekä pienillä vaelluksilla että päiväretkillä, joten alkoikin olla jo aika tehdä hienosta puistosta juttu. Kansallispuisto kuuluu ehdottomiin suosikkeihini, eikä tämäkään lapsikatraan kanssa tehty kolmen päivän vaellus jättänyt kylmäksi.

Tiilikkajärven kansallipuisto on luonteeltaan hyvin erämainen. Puistoa luonnehtivat  lukuisat ojittamattomat, tupasvillaa kasvavat nevat ja rämeet (ilmakuva) sekä ennen kaikkea Tiilikkajärven puhkaiseva harju sekä sen liepeille syntyneet hiekkarannat. Kansallispuistossa on useita laajoja rajoitusosia lintujen pesintärauhan ja herkän harjuluonnon suojelemiseksi. Useat yhtälailla uimiseen kuin rantautumiseenkin sopivat hiekkarannat tekevät Tiilikkajärvestä erinomaisen retkikohteen sekä lapsiperheille että melojille. Ympyrälenkkiä on varsinaisella vaelluksella kansallispuistossa kävellen hankala tehdä, mutta nyt tuli hiukan testailtua sellaistakin vaihtoehtoa tulevia retkiä ajatellen… Kaksi pientä ympyräistä, päiväretkelle sopivaa reittiä kansallispuistosta löytyy ja ne molemmat tuli tehtyä vaelluksella ohimennen.

Syrjäiseen kansallispuistoon on hankala päästä ilman omaa autoa ja puiston eteläistä lähtöpaikkaa lähin bussipysäkki (Matkahuollon aikataulut) on Rautavaaralla – noin 16 kilometrin päässä. Joensuu-Kajaani -tielle on matkaa puolestaan noin 25 kilometriä. Kansallispuiston toinen ”portti” on pohjoisessa ja kansallispuiston läpi kävellen on kahden lähtöpaikan välillä matkaa noin 9.5 kilometriä.

PÄIVÄ 1: SAMMAKKOTAMMI – VENÄJÄNHIEKKA 3.8 + 9.5 KM
Liikeelle iltapäivällä. Basecamp Venäjänhiekka. Jättiläispaarmoja. Kahlaten järven poikki. Upea auringonlasku. Öinen suokävely.

Matka alkoi puolen päivän jälkeen Sammakkotammen parkkipaikalta (kartta). Nimensä paikka on saanut järvelle rakennetusta padosta (tammi) Olimme suunnitelleet reissumme niin, että ensimmäisen päivän lyhyt etappi taittui iltapäivällä. Alle neljän kilometrin päivämatkaa kompensoitiin ”Basecamp Venäjänhiekalta” tehdyillä retkillä.

Päivä1Päivä 1: Samakkotammi – Venäjänhiekka (klikkaa suuremmaksi).

Teimme alkuun matkaa parkkipaikalle kertyneiden paarmojen saattelemana. Ylitimme Tiilikanjoen komeaa jämerää puusiltaa pitkin. Paahteinen, paarmojen suosima tuuleton paikka vaihtui mukaviin metsäisiin polkuihin.

Tiilikka 018Tiilikka 026Reissun ensimmäiset metrit veivät Tiilikanjoen yli.

Alkuun seTiilikka 029urailimme Sammakkojärven rantoja. Harjulle (kartta) noustuamme pidimme pienen juomatauon. Harjulla kävi jo pieni tuulenvire niin, että pahimmalta ötökkämyrskyltä säästyttiin. Tauolla levitetyillä hyttysmyrkyilläkin saattoi olla osuutta asiaan.

Tiilikka 036Ensimmäinen tauko harjun päällä.

Kuivilla harjupoluilla oli matkanteko helppoa ja lasten menohalut olivat kohdallaan. Lapsista vanhimmat johtivat joukkoa edellä.

Tiilikka 052”Oottakaa!”Tiilikka 044Matkantekoa harjupolulla.

Ohitimme harjua seuraillen rämeisen Lähdesuon ja pian olimme polkujen risteyksissä (kartta). Yksi polku johti kohti seuraavan päivän reittiä kansallispuiston pohjoisiin osiin, toinen iltakävelyksi suunnitellun Kalmoniemen kärkeen ja kolmas päivän maaliin – Venäjänhiekan hienolle hiekkarannalle.

Tiilikka 047Lähdesuo – taustalla pilkottaa jo Tiilikkajärvi.

Vastaanotto Venäjänhiekoilla sai sappeni hiukan kiehahtamaan, kun meitä ravasi vastaan haukkuen vapaana juoksenteleva isokokoinen koira. Pienin lapsista ehti jo ottaa muutaman juoksuaskeleen pakomatkalleen, mutta  muiden pysytellessä rauhallisina paikallaan sai koira nuuhkaista ja hyväksyä retkueemme osaksi hiekkojen asujaimistoa. Koirien pitäminen vapaana on kansallispuistoissa ehdottomasti kielletty, mutta tämä ei tunnu valitettavan suurta osaa koiranomistajista hetkauttavan. Irrallaan pidettyihin koiriin törmää suojelualueilla tämän tästä. Lähes joka vuosi saadaan lukea suojelualueilla irrallaan juoksentelevien kotioloihin tottuneiden koirien vaistojen heräämisestä. Suurin syy irrallaanpitokieltoon on tietenkin pesimälintujen ja luonnonvaraisten eläinten mahdollinen häirintä.

Tiilikka 064Kisailua rannalla.

NuotiopaikaTiilikka 095lle (kartta) päästyämme tapasimme myös yksin retkeilleen koirien omistajan, enkä koirien vapaana juoksentelemiseen jaksanut puuttua. Koirat näyttivät pysyttelevän kiltisti rannalla ja niistä tuntui olevan lapsille suurta iloa. Niinpä rannalla kirmasikin pian pari koiraa ja kolme lasta. Päätimme lounastaa ennen leirin pystyttämistä. Kuulimme, että läheiseltä Uiton kämpältä löytyi kaivo. Suuntasimme lounaan jälkeen kahden lapsen kanssa vedenhakureissulle. Soiden ympäröimän ja jonkin verran humuksen värjäämän Tiilikkajärven vesi on itsessään kelvollista juotavaksi keittämättäkin – mutta varma on aina varmaa. Kaiken keittovetemme otimme järvestä.

Tiilikka 088Kaarisilta kapean Autio- ja Tiilikkajärven erottavan salmen yli. Tiilikka 091Näkymät kohti Autiojärveä.

Matkalla ylitimme kaarelle rakennetun puusillan (kartta). Tiilikkajärven  ja Autiojärven välinen soistuva ja saroja kasvava salmi pysyy auki heikon virtauksen avulla. Uiton kämpän pihapiiristä löytyy kaivon ohella myös komea mäntyvanhus (kartta), jota kävimme ihailemassa. Iso 22 hengen vuokratupa on valmistunut vuonna 1946 uittokämpäksi. Kämpän (kartta) hyviä palveluja täydentää sauna. Normaalisti kämppä maksaa 150€/vrk, mutta ”äkkilähtönä” sen voi saada vain 80 eurolla. Venäjänhiekalta kämpälle on matkaa reilu puoli kilometriä.

Tiilikka 140Keikkujat uimalaitureilla. Tiilikka 143Itkonjoella.

Lyhyen päivämatkan jälkeen olivat lapset energisiä ja kaikki vaaran paikat vetivät tietenkin puoleensa. Tyttäreni alkaessa kiipeillä Itkonjoen sillan kaiteilla tulivat huolehtivan isän rajat kuitenkin lopulta vastaan.

Tiilikka 173Venäjänhiekka.Tiilikka 364Ystävämme nautapaarmat.

Hiekoille palattuamme riitti meillä seuraa myös ympärillä sitkeästi pörräävistä ja ampiaista muistuttavista nautapaarmoista. Paarmojen laskeuduttua vaatteille ei kankeasti liikkuvista ”jättipaarmoista” ollut suurtakaan harmia.

Illan ohTiilikka 180jelmana oli selvittää, pystyisikö Tiilikalla tekemään ympyrälenkin järven poikki kahlaamalla ja harjun vedenalaisia osia seurailemalla. Niinpä koko seurue suuntasi iltakävelylle kohti Kalmoniemen kärkeä. Mukaan lähti pikkureppu pienine välipaloineen ja vesipulloineen. Noin puolentoista kilometrin matka niemen kärkeen (kartta) taittui nopeasti. Matkalla ohitimme upeita hiekkarantoja sekä melojille tarkoitettuja harjun ylittäviä lyhyitä vetotaipaleita. Sää oli lähes täydellinen.

Tiilikka 194Polku päättyy. Taustalla Pohjoisniemi.

Harjun päähän käveltyämme kaivelimme eväät esiin, minkä jälkeen oli aika koettaa vedenalaista reittiä (kartta) Selkäsalmen poikki. Vedenalaista harjua pitkin kävelemistä olin miettinyt jo pidemmän aikaa. Olin kuullut etukäteen, että kahlaaminen onnistuisi, mutta sen sijaan että vesi olisi yltänyt lanteille saakka, jouduin vastarannalle päästäkseni kahlailemaan kainaloita myöten vedessä.  Pään päällä rinkkaa kantaen olisi ylitys jo hankala. Hiukan toki jäi askarruttamaan, että valitsinko varmasti sen matalimman reitin. Veden ollessa kesän lopulla matalimmillaan, kannattaisi reittiä ehkä yrittääkin. Matkaa niemen kärjestä toiseen on noin 150 metriä (ilmakuva).

Tiilikka 225Kävellen järven poikki.

Paluumatka leiriin sujui hyväntuulisesti lasten ”juostessa” edellä. Ilta-aurinko muutti maiseman illan myötä pehmeäksi. Lämpöisessä illassa oli kesän tuntu kosketeltavissa. Harju ja sen hiekkaiset rannat näyttäytyivät nyt erityisen kauniina. Kapeimmassa kohdassaan on harjulla leveyttä alle kymmenen metriä.

Tiilikka 237Tiilikka 245Tiilikka 249Tiilikka 259Kalmoniemen kauneutta.Tiilikka 261Harju kapeimmillaan.

Palattuamme leiriin alkoi nuudelipolttoaine olla lopuillaan, joten oli aikaa valmistaa illan ruoka – pekoniin käärittyä grillimakkaraa ja jälkituuaksi valkosuklaavaahtoa. Tämänkertainen vaahdon vatkaus toisin meinasi viedä voimat. Useimmiten kaikenlaiset mousse-jälkiruuat retkeillessä ovat onnistuneet hyvin.

Tiilikka 284Terveellinen iltapala.Tiilikka 293Janonsammutin.

Hiekoille paistavassa illan auringossa oli mukava istuskella. Auringonlaskusta tuli yksi upeimmista, mitä olen koskaan päässyt todistamaan. Lapset uivat lämpimässä illassa pitkään ja hartaasti.

Tiilikka 333Iltauinnit ja -jumpat samalla kertaa.Tiilikka 389Tiilikka 374Tiilikan auringonlasku.

Iltauintien jälkeen oli aika saada lapset yöpuulle. Itse olin päättänyt käydä vielä ”yökävelyllä”. Ajattelin, että ehkäpä pääsisin näkemään hämäräaikaan liikkuvia hirviä laajoilla suoalueilla tai niiden reunamilla. Alueella liikkuu toki myös karhuja ja susia, mutta niiden näkeminen olisi jo lottovoitto. Sopiva iltalenkki (vajaa viisi kilometriä) johti Uiton kämpältä Tiilikanautiolle, sieltä Pitkäkankaalle ja takaisin (kartta).

Tiilikka 414Pienet iltavillit ennen nukkumaanmenoa.

Öisillä soilla oli rauhaisaa. Suuri osa kulkemastani reitistä soljui pitkostettuja polkuja pitkin – rämeiden ja etenkin saroja kasvavien avarien nevojen läpi.

Tiilikka 446Tiilikka 463Öiset nevat ja rämeet.

Suorat pitkoslinjat hiukan huvittivat – Kainuussa on totuttu 1960-luvulla rakennettuihin viivottimella vedettyihin ja syrjäisiin kolkkiin johtaviin hiekkateihin sekä niiden viivasuoriin linjauksiin. Näitä on nimitetty osuvasti rakentamisen ajankohdan mukaan ”kekkosteiksi”. Samanlainen suunnittelu näyttää päteneen myös joihinkin pitkoksiin.

Tiilikka 482Tiilikka 469Tiilikka 477”Kekkospitkoksilla”.

Palasin hiljaiseen leiriin tyytyväisenä, vaikkei elämää öisillä soilla juuri näkynytkään. Käet kyllä kukkuivat kaikkialla villisti. Yhden uskaliaan ja harvoin näyttäytyvän käen sentään sain nähdä.

Tiilikka 422Kaunis ”Basecamp Venäjänhiekka” on rauhoittunut.

PÄIVÄ 2: VENÄJÄNHIEKKA – KOSEVA 8.2 + 4.8 KM
Ensimmäinen kunnon vaelluspäivä. Tiilikanaution torpan kaunis pihapiiri. Niittykukkia, kämmeköitä ja kihokkeja. Vaihtelevissa keleissä. Upea leiripaikka. Lettukestit.

Päivä2Päivä 2: Venäjänhiekka – Koseva (klikkaa suuremmaksi).

Uusi aamu valkeni pilvisenä. Naapuri koirineen oli jo lähtökuopissaan. Kiertelin aikani kuluksi leiripaikan rantoja. Hiljaisuutta leikkasi vastarannalla kailottanut laulujoutsen.

Tiilikka 502Pilvinen aamu. Vastarannalla rauhoitetut suoalueet.Tiilikka 519Rantojen tupasvillat ja sarat.

Ennen kuinTiilikka 505 herättelin muita, laittelin aamukattauksen valmiiksi. Edellisen kesän kuivatut marjat oli aiemmilla retkillä syöty, joten tällä kertaa mentiin valmiiksi maustetuilla pussipuuroilla (ja päästiin helpommalla).  Aamu oli leppeän lämmin.

Tiilikka 526Herääminen.Tiilikka 533Aamupala rannalla (T).

Aamupalan jälkeen oli aika purkaa leiri. Lapset olivat puuhassa ilahduttavasti mukana. Usein yksin lapsen kanssa retkeillessä tulee kaikki tehtyä lähes automaattisesti itse. Lopulta päästimme menohaluiset lapset matkalle etukäteen ja laittelimme loput tavarat kasaan Juhan kanssa. Liikkeelle pääsimme joka tapauksessa hyvissä ajoin. Tämä oli hyvä, sillä epävakaassa säässä saattaisi sadekuurojen sattuessa kohdalle tulla matkantekoon pitkiäkin taukoja. Lasten käskimme odotella läheisellä Uiton kämpällä, jossa täydensimme vesivarastot raikkaalla kaivovedellä.

Tiilikka 545Teltta kasaan ja rinkat kuntoon.Tiilikka 549Neuvonpitoa ennen lähtöä. Tiilikka 556Lapset edellä susien syötiksi. Tiilikka 564Uiton kämpän pumppukaivolla.

Matkaa tehdessä alkoi sää pikku hiljaa selkiintyä. Uiton kämpän pihapiiristä lähtiessämme törmäsimme kauniisti kukkivaan punakämmekkään. Vain kilometrin taivaltamisen jälkeen nousimme Tiilikanaution pihapiiriin.

Tiilikka 577Punakämmekkä.

Tiilikanautio on hyvin säilynyt (ja 1920-luvun asuun entisöity) vanha torppa pihapiireineen.  Alunperin tilaa asutettiin jo 1700-luvulla, mutta lopulta se autioitui ja sai rappeutua rauhassa lähes sata vuotta. Nykyisin pystyssä olevat rakennukset ovat 1920-luvulta. Torppaan voi astua sisään taukoa pitämään. Näin myös teimme. Yhdellä lapsista oli kesäisenä koulutehtävänään kerätä (kuvata) kasveja. Kasvien kuvaamiseen ympäröivät niityt soveltuivatkin mitä parhaiten.

Tiilikka 643Tiilikanaution entisöity torppa. Tiilikka 636Näkymiä.

Kauniissa pihapiirissä oli mukava liikkua ja bongailla tuttuja niittykasveja – niittyleinikkejä, metsäkurjenpolvea, siankärsämöitä, sarjakeltanoita… Pihapiirin kosteikkoiselta reuna-alueelta, lähteen vierestä löysimme myös hienosti kukkivan maariankämmekän. Toisinaan hankalasti tunnistettavien kämmeköiden joukosta on maariankämmekkä helppo tunnistaa viimeistään leopardikuvioisista lehdistään.

Tiilikka 603Mesimarja bongattu (J).Tiilikka 669Maariankämmekkä.Tiilikka 674Tiilikanaution koivikko lähteen lähellä.

Torpalta (kartta) lähtöä tehdessämme kohtasimme nuoren pariskunnan, joka lienee ohittanut meluisan, Venäjänhiekalle leiriytyneen seurueemme jo edellisenä iltana. Tiilikanautiota reunusti kaunis riukuaita ja portti, joka johdatti meidät rantanevojen läpi kohti Koirakiveä. Sieltä löytyi nuotiopaikka (kartta), jossa myös kohtaamamme pariskunta saattoi hyvinkin yöpyä – kauniilla paikalla ja varmasti omassa rauhassa.

Tiilikka 677Tiilikka 683Tiilikanautiolta Koirakivelle – kauniilla reitillä kauniissa säässä.Tiilikka 692Lounas Koirakivellä.  Tiilikka 698Astioiden huuhtomishommissa.

Aurinko paistoi jälleen. Koirakiven jälkeen saimme tehdä matkaa soiden ja erämaisten hiekkarantojen muodostamassa keskellä – helppokulkuisilla kuivilla poluilla ja pitkoksilla. Lopulta sukelsimme hiukan kauemmas rannasta, kuusivaltaisten sekametsien suojiin (kartta).

Tiilikka 709Matka jatkuu – taustalla Koirakiven kaunis nuotiopaikka.

Kuusikot toivat reittiin mukavaa vaihtelua, etenkin kun niissä oli oikean aarnimetsän tuntua. Palokorot sekä hiiltyneet tervaskannot kertoivat vanhoista metsäpaloista. Välillä ylitimme tupasvillan täyttämiä soita. Tupasvillan kuitua on käytetty tekstiileissä, mutta toisin kuin voisi luulla, löytyy käytetty kuitu maatuneista varsista, ei hapsuisesta kukinnosta. Kauempaa katsottuna näytti moni suo olevan kuin lumen peitossa ja kosteimmilta paikoilta löytyi myös luhtavillaa.

Tiilikka 727Tiilikka 737Kolmikon taivallusta.

Matka taittui mutkattomasti – lapset edellä ja aikuiset hiukan jäljessä. Minä sain pitää omaa monologiani ohittamistamme kasveista ja luontotyypeistä – Juhan harmiksi tai viihdykkeeksi. En ole viitsinyt kysyä kummin. Suurelta osin pilvinen päivä oli rauhoittanut paarmat – niitä ei kovin paljon näkynyt. Käkien kukkuminen oli sen sijaan loputonta. Niinpä nimesimme käen itsevaltaisesti kansallispuiston tunnuslinnuksi (oikeassa tunnuksessa on rajakiven kaiverrukset, Venäjän ja Ruotsin vaakunat). Toinen alati ääntä rannoilla pitänyt lintu oli rantasipi ja kolmas silloin tällöin olemassaolostaan ilmoittanut laulujoutsen.

Tiilikka 728Katson autiota hiekkarantaa…Tiilikka 744Tämän isompaa hirveä emme reissullamme nähneet. Tiilikka 740Vaihteeksi aarnimaisissa korpikuusikoissa. Tiilikka 748… ja alati soilla.

Takaisin rantapoluille saavuimme vanhan rajakiven ja Rajasaarten kohdalla (kartta). Täyssinän rauhan jälkeiseen aikaan olisimme tässä kohtaa katselleet Tiilikkajärveä Venäjän puolelta. Itse kiviä ja niiden kiveen hakattuja komeita vaakunoita pääsee ihailemaan ainoastaan meloen (tai googlaten). Vaakunat esiintyvät myös kansallispuiston virallisessa tunnuksessa. Rajakiven jälkeen ohitimme ojitetulta Konnunsuolta laskevan pienen, kauniin joen. Samalla siirryimme kävelemään hetkeksi Sotkamon ja Kainuun puolelle.

Tiilikka 760Rajasaaret. Tiilikka 731Harjunpäät ja Selkäsalmi, jonka läpi pääsi nippanappa kahlaamaan.

Olimme kTiilikka 769ulkeneet taas mukavan matkan ja alkanut sade pisti pohtimaan tauon pitämistä. Sadetta ei kuitenkaan kestänyt varttia pidempään, joten mukanani kantamalle tarpille ei ollut nyt käyttöä. Tauon pidimme matkaa vielä taitettuamme pienen niemen kärjessä (kartta) – hiukan tuulisella paikalla. Itikat olivat pienestä sateesta virkistyneet, joten tuulenvire tuli tarpeeseen. Aurinko näyttäytyi jälleen nopeasti sateen jälkeen.

Tiilikka 770Majavavaara!

Tiilikkajärven pohjoispäädyssä (kartta) meidät otti vastaan majavasta varoittava kyltti. Lieneekö yleensä arka majava uhannut joskus retkeilijöiden henkeä? Majavaa ei näkynyt, mutta itse pato oli aivan suon ylittävien pitkosten vieressä. Majavapadon jälkeen reittimme nousi harjulle ja kääntyi kohti etelää. Pian ohitimme myös pohjoiselle parkkipaikalle (kartta) johtavan polun risteyksen (parkkipaikka jäi vain sadan metrin päähän).

Tiilikka 782Reippain askelin kohti päivän maalia.

Aurinko alkoi taas helottaa ja tuuli piti hyttyset poissa. Hiukan saimme taas paarmoja kutitella, mutta pian nekin olivat häipyneet. Nyt oli matkaa takana jo sen verran, että lasten kysely loppumatkan pituudesta alkoi yltyä. Leveää harjupolkua (kartta) pitkin saimme kulkea Kosevalle vielä pari kilometriä.

Tiilikka 800Välipalaa.

Perille Kosevaan (kartta) päästyämme katselimme taivaalle ja tulkitsimme sään vielä sen verran epävakaaksi, että pistimme pystyyn ”tilapäisleirin” tarpin (laavukangas) avulla. Paikalla oli yksittäinen meloja telttoineen, joka kertoi lähtevänsä vielä illan aikana. Samalla vapautuisivat rannan parhaat telttapaikat käyttöömme. Niitä paikkoja kannatti kyllä hiukan odotella – harvoin saa telttansa yhtä komeaan paikkaan pystyttää.

Tiilikka 791Melojan paratiisissa?Tiilikka 798Kahvikriisi.

Tiilikka 822Välipalan jälkeen oli hyvä suunnata vilkaisemaan Kosevan pikkuruista autiotupaa (kartta). Kahvi oli jo melkoisen vähissä, mikä luonnollisesti uhkasi aiheuttaa pahan kriisin. Puuhis esittelee Kosevan kämppää ja leiripaikkaa omalla videollaan.

Tiilikka 803Kosevan sympaattinen tupa.

Läheiseltä tuvalTiilikka 839ta palattuamme saimme välipalan voimin leirin pystyyn. Sää oli nyt selkiintynyt ja saimme nautiskella pilvipoutaisesta illasta. Syötyämme lähdimme kahden vanhimman lapsen kanssa kohti pohjoisniemen kärkeä, kun taas Juha jäi nuorimman kanssa leiripaikan lähistölle.

Tiilikka 870Illan pouta leiripaikalta katseltuna.

Vanhempien lastenkaan into ei kovin pitkälle tällä kertaa riittänyt, joten käveleksin lopulta Pohjoisniemeen (kartta) yksin. Samalla sain tutustua lähes neitseellisiin harjun rantoihin. Etenkin kauniit jäkälakasvustot tekivät täällä vaikutuksen. Ketun (?) kaivama kolokin löytyi.

Tiilikka 881Tiilikka 877Tiilikka2 010Tiilikka2 001Pohjoisniemen kauneutta.

Tiilikka2 060Illan päätTiilikka2 055teeksi oli edessä vielä lettukestit. Herkkusuita hellittiin tätä ennen jäljelle jääneillä vaahtokarkeilla. Jokainen sai paistaa oman lettunsa. Valmista hilloa oli mukana, mutta kermavaahto jäi tällä kertaa uupumaan. Lettulautaset huuhdeltiin rannalla ja vatsat täynnä oli hyvä alkaa asettumaan yöpuulle.

Tiilikka2 051Letunpaistajat.Tiilikka2 068Tiskikone käynnissä.

Tyttären kanssa käväisimme vielä pienellä iltakävelyllä leiripaikan länsi- ja pohjoispuolella. Tuuli oli tyyntynyt lähes kokonaan ja ilta oli lämmin. Tiilikan erämaajärven maisemissa oli hyvä olla.

Tiilikka2 104Iltakävelyllä (T). Tiilikka2 073Illan tyyneyttä.

PÄIVÄ 3: KOSEVA – SAMAKKOTAMMI 11.4 + 5.3 KM
Aamuyön taikaa. Majavan jäljillä. Tutuissa maisemissa reippaasti edeten. Tiilikanaution lähde. Loppumatkan vanhat männiköt. Kyy!

Päivä3Päivä 3. Koseva – Sammakkotammi (klikkaa suuremmaksi).

Heräsin aamuun jo puoli neljän aikaan. Teltan ”maisemaikkunasta” loisti tyyni järvenpinta, jonka yllä leijui aamun usva. Taivaalla mollotti täysikuu. Näkymät pakottivat nousemaan ylös jo aamuyön tunteina. 

Tiilikka2 133 Tiilikka2 131 Hieno aamu leiripaikan rannassa.

Ylös noustua olikin hyvä lähteä rantoja käveleksimään. Hiljaisuus oli lähes täydellistä, joskin vastarannan laulujoutsen taas kertoi heränneensä. Kiersin alkuun harjun toiselle puolelle, josta pääsin näkemään taivaanrannasta nousevan auringon.

Tiilikka2 153Aurinko nousee.

Toiselle puolelle harjua päästyäni alkoivat auringon ensimmäiset säteet jo tavoitella mäntyjen latvoja ja nostattaa entistä tiheämpää usvaa järven pintaan leijumaan. Oli kaunista. Juuri tällaiset hetket tekevät vaelluksista vaivan arvoisia.

Tiilikka2 228Aamun usvaa.Tiilikka2 167Suuri taulakääpä.Tiilikka2 211Pitkälehtikihokki valmiina aterialle. Tiilikka2 215Pohjanpaju. Tiilikka2 266Huussin komea haka.

Tiilikka2 236Lopulta maltoin siirtyä rannoilta halkovajalle pilkkeiden tekoon ja nuotiopaikalle aamukahvin  keittoon. Nyt aurinko tavoitteli jo nuotiopaikkaa ja se nousi hitaasti harjun ylle. Kahvikupin kanssa saatoin asettua taas rannalle, jonne loppujen lopuksi siirryin juoksujalkaa. Joutsenen lähestyvä huuto kertoi kaverin olevan tulossa tarkastamaan mistä savu oikein tulee. Niinpä joutsenen ylilento kruunasi hienon aamun.

Tiilikka2 238Aamukahvit.

Kello oli vielä sen verran vähän, että päätin lähteä toisellekin aamukävelylle, aina majavapadolle saakka. Sotkamolaista majavaa ei nytkään näkynyt. Tiilikkajärven pohjoisin pläntti kuuluu Sotkamon kuntaan ja Kainuuseen. Padon lähistöllä suurimman vaikutuksen teki kuivan mäntyvaltaisen harjun vaihtuminen kuusikoksi. Laskeuduin ensin harjun alle sen länsipuolelle, jossa oli vanha ja hylätty, mutta edelleen ehjä majavapato.

Tiilikka2 282Vanha pato pitää yhä.

Tämän jälkeen kävin ihastelemassa tuoreempaa patoa, jolla oli hiljaista. Runsaana kukkiva suovehka tuntui nauttivan majavan luomasta kosteikosta. Harjun kuivemmilla liepeillä kukkki metsätähti ja riidenlieko levitteli kasvustoaan laajalle alalle.

Tiilikka2 301Suovehka. Tiilikka2 297Tiilikka2 309Majavapadolla.

Tiilikka2 325Edessä oli vaelluksen pisin päivä. Keittelin palattuani vedet muulle porukalle, ennen kuin tohdin rapistella telttojen liepeitä. Kauniiseen aamuun nousi ylös hyväntuulisia retkeilijöitä. Aamiaisen ja leirin purkamisen jälkeen alkoi paluumatka tuttuja polkuja pitkin.

Tiilikka2 334Harjun pohjoispään kuusikoissa.

Olimme keventäneet jokaisen lapsen taakkoja pitkän päivän varalle, minkä vuoksi tuntuivat lapset taittavan alkumatkaa melkein juosten. Selvästi aiempia päiviä pidemmästä taipaleesta joutuikin lapsia muistuttelemaan. Lapset kulkivat lähes koko päivän edellä. Pysähtelimme tauoille päivän mittaan tutuissa paikoissa ja lounasta syötiin taas Koirakiven nuotiopaikalla (kartta). Kaasu oli tullut jälleen kerran arvioitua oikein – viimeiset kaasut käytimme tiskiveden lämmittämiseen. Ruuatkin olivat kahvikriisistä huolimatta riittäneet.

Tiilikka2 363Kuusikoissa ja soilla.

Tiilikka2 393Pysähdyimme täyttämään vesipullojamme Tiilikanaution lähteellä (kartta). Maariankämmekän ohella kasvoi täällä kaunista rätvänää ja ojakellukkaa. Hienon pihapiirin ohitettuamme siirryimme vauhdilla Uiton kämpälle, josta löytyi lasten iloksi puujalat. Tiilikka2 401Energiaa näytti riittävän erinomaisesti vielä loppumatkallekin. Pienimmälle eräjormalle olivat viimeiset kilometrit jo hiukan raskaampia, mutta kaikki jaksoivat viimeisenkin päivämatkan hyvin.

Tiilikka2 383Tiilikka2 388Tiilikanaution lähteellä (alempi kuva T). Tiilikka2 405Kohti juhannuksen viettoa.Tiilikka2 414Suomalainen savanni.Tiilikka2 426Tauko Uiton kämpän pihamaalla.

Uiton kämpän jälkeen suuntasimme ”uusille” poluille. Itäinen reitti (kartta) Sammakkotammen parkkipaikalle on huomattavasti läntistä kiintoisampi. Täällä saa käveleksiä kohtuullisen iäkkäissä männiköissä ja soiden ja kuivien kankaiden mosaiikki (ilmakuva) luo reitille mukavaa vaihtelua. Loppumatkasta vastaan tulevat myös Tiilikan jokea kohden johtavat vesistöt – Autiojärvi, Pieni sammakkojärvi ja niiden välinen rannoiltaan soistuva joki.

Tiilikka2 431Mikä ihme siellä ääntelee?Tiilikka2 446Reissun toinen kihokkilaji – pyöreälehtikihokki.

VaihteleTiilikka2 448vaa elämääkin loppumatkalla jonkin verran kohtasimme. Vastaamme käveli pari kappaletta Homo sapiensia (päivän ainoat). Yritimme myös etsiä kummallisesti ääntelevän linnun (joku hätäinen poikanen) männikön latvuksista siinä kuitenkaan onnistumatta. Polun varren kaarnankolossa pesi puolestaan suojaväriinsä luottanut harmaasieppo. Yhdellä suolla näimme myös pyöreälehtikihokin ja aivan viimeisiä pitkoksia ylittäessämme huutelivat vanhimmat lapset edellä, että pitkosten alle pakeni kyy. Lasten loikittua nopeasti pitkosten yli lähti käärme taas liikkeelle. Käärmeen perään kiiruhtaessani päästeli kaveri sellaista sihinää, etten kovin lähelle viitsinyt mennäkään.

Tiilikka2 478Kyyn pysäyttämät. Tiilikka2 488Kyy pakeni lopulta sihisten.Tiilikka2 463Tupasvillaa, tupasvillaa …

LoppumatkaTiilikka2 480sta saimme ihastella jatkuvasti reitillä vastaan tulleita pitkostettuja tupasvillanevoja. Soiden läpi virtasi kauniita luhtaisia puroja, joiden lähistöllä loikki sammakoita. Loppujen lopuksi tuli Sammakkotammen parkkipaikka vastaan varsin yllättäen. Nopeakulkuinen pitkosten, kuivien ja leveiden polkujen reitti vei maaliin kovalla vauhdilla. Vauhtia saattoi kyllä ylläpitää myös retken päätteeksi lupaamamme jäätelöt…

LOPUKSI

Tiilikkajärvi on upea erämainen kansallispuisto. Tällä kertaa pääsimme näkemään keskikesän kukkaloistoa tupasvillaisine soineen, mutta Tiilikan suot hehkuvat erityisen hienosti syksyn väreissäkin. Poutaiset säät suosivat. Hiljainen puisto sopii komeine hiekkarantoineen ja helppokulkuisine harjureitteineen etenkin lasten kanssa retkeileville sekä melojille.

Alkumatkasta aiheuttivat etenkin paarmat hiukan nurinaa, mutta niiden harmittomaan hitauteen omissa verenhimoisissa toimissaan tottui jokainen melko nopeasti. Lasten kasvettua oli tällä reissulla helppo huomata, että etenkin vanhimmat lapset liikkuivat mielellään omassa joukossaan, paljon muiden edellä. Leirin askareetkin alkoivat sujua omatoimisesti. Kun mukana oli useampia lapsia, näytti leiriaskareisiin osallistuminen (leirin kasaus ja purku, tiskailu, omista tavaroista huolehtiminen…) olevan kaikille mieluisampaa. Parasta lapsille lienee tällä reissulla ollut uimarantojen lisäksi ne herkut – niin kuin aina. Myös kyyn kohtaaminen jäi varmasti kaikille mieleen.

Tiilikka 014Sortin sakki -selfie.

 

 


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joiden perässä on merkintä (T) tai (J). Niistä kiitos kuuluu tyttärelleni sekä Juhalle.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

 

 

 

MUKANA KULKENEET PAPERIKARTAT: 

Vuokatti ja Kainuun kansallispuistot – ulkoilukartta (1:25 000).

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Tiilikkajärven kansallispuisto).

Kansallispuiston yleiskartta ja palvelut.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

 

 

PÄIVÄRETKI: MEIKO JA HÖGBERGET, KIRKKONUMMI 6.5.2016

REITTI:  Myllykylä (P) - Näseudden (Meiko) - Predrikstolen - Korsolampi - Myllykylä (P) + Högbergetin luola 4.0 km + 0.9 km
VAELLUSKAVERIT: Tuuli ja tytär 12 v. 
HUIPUT: Kevätaurinko! Meikon rauha ja erämaisuus. Järvimaisemat. Kuikan huuto. Kukkivat metsät ja puhkeavat silmut. Korsolammen nuotiopaikka. Högbergetin luolan koluaminen.     
ERIKOISTA: Maaäidin kohdussa.
ALUKSI

Meikoon ja Högbergetin erikoiselle luolalle on pitänyt päästä jo pitkään. Nyt siihen avautui hiukan yllättäen mahdollisuus – vieläpä varsin lyhyellä varoitusjalla. Aurinkoista kevätsäätä ei voinut jättää hyödyntämättä, vaikka aikaa ei nyt ollutkaan käytettävissä puolta päivää enempää. Pidempi (koko päivän) lenkki olisi luonnollisesti vienyt Meikon järven ympäri. Myös yön yli kestävä minivaellus olisi pääkaupunkiseudun viherkehään kuuluvassa Meikossa mahdollinen – sen verran suuri (n. 2000 ha) yhtenäinen suojelualue on. Yöpyessä tukikohtana voisi käyttää nuotiopaikkaa (kartta) Korsolammen rannalla. Muita vaihtoehtoja yöpymiseen ei alueella laillisesti olekaan. Kiitos tämänkertaisten retkikohteiden löytymisestä kuuluu suurelta osin Retkipaikka-blogille.

Meikon luonnonsuojelualueilla on vähän retkeilypalveluita (reittejä, leiri- ja nuotiopaikkoja jne.). Nähtäväksi jää, liitetäänkö Meiko osaksi Porkkalan kansallispuistoa, mikäli sellainen jonain päivänä perustetaan (uudelleen). Meikosta löytyy nykyisin merkittyjä reittejä (mm. Dorgarnin ”neljän lammen polku”), mutta tieto niistä tuntuu olevan kiven takana. Itse liikuimme nyt osin punaisin ja keltaisin ”salmiakein” merkattuja reittejä pitkin, mutta infoa näistä reiteistä ei löytynyt edes jälkikäteen!

Meikoon ja Högbergetille on hiukan hankala päästä ilman omaa autoa, mutta toki sekin onnistuu. Matkan Kirkkonummen asemalta Meikoon voi taittaa joko pyöräillen tai kävellen (noin 5 km yhteen suuntaan). Kirkkonummelle puolestaan pääsee niin paikallisjunalla kuin bussillakin. Matkalla Högbergetille voi seutubussilla liikkuessaan jäädä pois Länsiväylän Tolsan liittymän pysäkillä (kartta). Täältä on Högbergetille matkaa ensin Porkkalantietä ja lopuksi suuria polkuja pitkin kävellen yhteensä noin kaksi kilometriä.

MEIKO 4.0 KM

Meiko_Högberget 002Matkaan saimme lähteä huippusäässä – taivas oli sininen ja aurinko paistoi. Ilmassa oli todellista kesän tuntua! Auton jätimme Meikon parkkipaikalle (kartta), mistä palasimme parisataa metriä tulosuuntaan vedenottamolle. Täältä löysimme hakemamme ison polun kohti Meikon järveä.

Yllättäen huomasimMeiko_Högberget 008mekin seurailevamme merkittyä reittiä, josta meillä ei ollut ennakkoon tietoa. Uusia reittimerkit selvästikin olivat. Alkuun kävelimme vanhoja metsittyviä niittyjä pitkin ja ylitimme Korsobäckenin rentukoita kasvavan puron (kartta). Täältä löytyi myös kauniisti kukkivia valkovuokkoja. Olimme nyt suojelualueen rajalla – joten tyttäreni kukkien poimimisesta syyhyävät sormet saivat pysyä kurissa.

Meiko_Högberget 067Rentukka valmiina kukkimaan.Meiko_Högberget 012Valkovuokot (T).

Meiko_Högberget 026Metsäreitillä saavuimme toiselle, hyvin kauniille purolle (kartta). Merkitty reitti ohjasi länteen ja päätimmekin jatkaa sen seurailemista. Polku kulki lähellä puroa, emmekä keväistä solinaa pystyneet sivuuttamaan: Purolla oli hetkonen pompittava. Kevät eteni nyt vauhdilla ja mustikkakin oli täällä isolla silmulla.

Meiko_Högberget 043Keväinen puro.

Meiko_Högberget 070Puron jälkeen nousimme kallioille (kartta), jotka johdattivat meidät viimein Meikon järven rantaan. Ensimmäiset järvinäkymät eivät jättäneet kylmäksi. Kaunis järvi huokui rauhaa heti ensimmäisistä hetkistä lähtien. Meiko on eteläisessä Suomessa varsinainen paratiisi – sen rannoilta ei löydy ainoatakaan rakennusta – ei edes laituria maisemaa pilaamasta.

Meiko_Högberget 078Ensimmäiset järvinäkymät – ei huono!

Rantaan Meiko_Högberget 087päästyämme oli tarkoituk-senamme kulkea eteemme sattuvia rantapolkuja pitkin. Niin teimmekin, mutta samalla huomasimme seurailevamme nyt punaisia reittimerkkejä (aiempien keltaisten sijaan). Alkuperäisen sMeiko_Högberget 095uunnitelmamme mukaisesti lähdimme kiertämään Näseuddenin niemeä (kartta). Tyttäreni kuvasi maisemia ja metsiä jättäytyen hiukan jälkeemme. Varsinaisia aarnimaisempia metsiä löytyy Meikon järven länsipuolelta Meiko_Högberget 099Långträskiltä (kartta) ja Trehörningeniltä (kartta). Kulkemallamme reitillä sekametsät olivat suhteellisen kevyellä kädellä käsiteltyjä vanhoja talousmetsiä. Meikon suojelualueilta löytyy lisäksi maan itäisimpiä tammilehtoja.

Meiko_Högberget 113Tauko.

Meiko_Högberget 167Aurinkoinen sää houkutteli pitämään taukoa jo varhain – auringonpaisteesta kallioilla nauttien. Niinpä pienen Meikon järveen pistävän niemen (kartta) havaittuamme olimme löytäneet etsimämme – sopivan paikan pienelle kahvi- ja teepaussille. Vaahtokarkkeja olisi tyttäreni pitänyt saada jo automatkalla, mutta vasta nyt sitkeä odotus palkittiin. Oli aika Meiko_Högberget 117avata vaahtokarkkipurnukka ja tehdä kaakaon ja vaahtokarkkien sekaista mössöä. Ei ehkä aikuiseen makuun. Tunnelma oli järvellä rauhaisa – hyvin erämainen – ja aurinko helotti pilvettömältä taivaalta. Vesi oli vielä kylmää, mutta se houkutteli varpaiden virkistämiseen.

Meiko_Högberget 123Kesän ensipärskeet. Meiko_Högberget 150Rantsussa – oikeat hippikelit. Meiko_Högberget 130Rauhaisa Meiko.

Kirkasvetisellä Meikon järvellä (kartta) on pituutta reilu kaksi kilometriä ja järven kiertävä lenkki sopii hyvin päiväretkeksi. Tällöin kävelyä tulee nuotiopaikalla poikkeaminen mukaan lukien vajaa yhdeksän kilometriä. Nyt kävellystä Näseuddenin lenkistä tulee edelleen pari kilometriä lisää. Järven eteläiselle rannalle Meikobergenille (kartta) eikä kaakkoisrannalle ole polkuja karttaan merkitty, mutta epäilemättä niitä sieltäkin löytyy.

Meiko_Högberget 143Kirkkaan veden kimallus.

Meiko_Högberget 162Lämmin päivä edellytti myös kunnollista nestetankkausta, vaikka rauhallista tahtia edettiinkin. Tauon jälkeen jatkoimme edelleen merkityllä reitillä kohti niemen kärkeä. Pian olimme komealla näköalapaikalla, korkeilla rantakallioilla Predrikstolenissa (kartta).

Meiko_Högberget 196Jylhät rantakalliot.Meiko_Högberget 212Meiko_Högberget 201Meikon järvimaisemat – Predrikstolen.

Ennen kuin huomasinkaan, oli tytär jo mielipuuhassaan, kiipeilemässä. Temppuilu jyrkillä kalliolla tietenkin huoletti isää sen verran, että tällä kertaa kiipeily jäi melko lyhyeen. Molempia naisia isän huoli vaan nauratti.

Meiko_Högberget 223Kiipeilykärpänen puraisi jälleen.

PredrikstolMeiko_Högberget 247enin korkeilta rantakallioilta (kartta) löytyy hyviä taukopaikkoja – etenkin iltapäivän ja illan auringosta nauttimiseen. Nyt kohtasimme kallioiden lähellä yhden valokuvaajan, joka oli liikkeellä epäilemättä järvellä uiskentelevan kuikkaparin perässä. Suomalaiseen järvimaisemaan kuuluva kuikanhuuto (myös ääninäyte) kuuluikin lähes koko ajan jostain suunnasta. Ilmeisesti järvelle mahtuu useampikin kuikkapari pesimään.

Meiko_Högberget 249Kallioiset Meikon rannat.

Meiko_Högberget 256Matka jatkui kuin luonnostaan merkityllä reitillä, vaikkei sen päämäärästä ollut tietoakaan. Oikeaan suuntaan – kohti Korsolamen nuotiopaikkaa – se meitä joka tapauksessa johdatti. Meiko_Högberget 263Yhden keväisenkostean painanteen (kartta) ylitimme pomppimalla, muuten reittiä pitkin oli helppo kulkea. Hiukan jouduin jossain risteyksessä kompassiinkin tarttumaan tarkistaakseni risteilevien polkujen sijaintia suhteessa määränpäähämme. Korsobäckenin puron ylitimme hyvää puusiltaa pitkin. Lopulta tuli tiellä vastaan myös uusia opasteita.

Meiko_Högberget 268Korsobäcken. Meiko_Högberget 269Valkovuokot purolla.

Meiko_Högberget 270Pienelle hiekkatielle (kartta) päästyämme oli matkaa nuotiopaikalle enää alle kilometri. Helppokulkuisen ja leveän reitin nuotio- ja parkkipaikan välillä voi kulkea tarvittaessa vaikka lastenrattaiden kanssa. Nuotiopaikalle tultuamme oli tulet nopeasti tehty – puu metsähallituksen huoltaman siistin nuotiopaikan vajassa oli rutikuivaa.

Meiko_Högberget 293Asiaan.

Meiko_Högberget 298Sää helli ja meno oli hyväntuulista. Eväät oli kaivettu repuista nopeasti ja ne maistuivat. Kauniilla lammella uiskenteli telkkäpari (myös ääninäyte) ja kohta saimme myös kuulla sen lennolle tunnusomaista siipien viuhunaa. Korsolammen nuotiopaikalle (kartta) saapuessamme kohtasimme yksittäisen kulkijan  koirineen ja nuotiolta lähtöä tehdessämme tuli paikalle yksi pariskunta. Hiljaista siis oli ja saimme pitää nuotiopaikan ihan omanamme.

13162530_600717796750064_917058701_nPaparazzi (Tu). 13140771_600717936750050_2071503002_nMakkaravahti (Tu).

Meiko_Högberget 337Korsolampi oli todella kaunis keväisessä asussaan. Rantakoivut puskivat jo terhakkaasti silmua ja vanhat männyt seisoivat arvokkaana paikallaan. Sää jatkui täysin pilvettömänä.  Kuvauksellisella, erämaisella lammella on kokoa vain kolmisen hehtaaria. Kesäisin kelpaa lampi lämpimine  vesineen myös uimiseen. Uiminen on kielletty Meikossa ainoastaan vesilaitoksen vedenottopaikan läheisyydessä (kartta).

Meiko_Högberget 307Mäntyvanhus.  Meiko_Högberget 326Korsolampi.

Meiko_Högberget 348Paluumatkalle lähdimme eväistä nautittuamme – suurta parkkipaikalle johtavaa polkua pitkin. Polun varrella kasvaa komeita haapoja. Meikon maat ympäristöineen ovat pääosin Kirkkonummen kunnan ja valtion omistamia, mikä selittääkin alueen säilymisen rakentamattomana ja lähes luonnontilaisena. Osasyy alueen säilymiseen on myös siinä, että Meikon alueet kuuluivat aina vuoteen 1956 saakka Nevostoliitolle vuokrattuun Porkkalaan. Alueella onkin tältä ajalta jonkin verran linnoitusten jäänteitä.

Meiko_Högberget 344Paluumatka alkaa.

Autolle päästyämme olimme suunnilleen aikataulussa ja päätimme pitää alkuperäisestä suunnitelmastamme kiinni. Niinpä auton nokka kääntyi Länsiväylältä vielä kohti Porkkalanniemeä, jonne johtavan tien varrella Högbergetin luola sijaitsee.

HÖGBERGETIN LUOLA 0.9 KM

Högbergetin erikoinen luola on monille tuntematon mutta ehdottomasti käymisen arvoinen pieni retkikohde. Högberget (kartta) sijaitsee Porkkalantien alkupäässä, Gunnarsbyn kylässä. Länsiväylältä Porkkalantielle pääsee Tolsan liittymästä. Itse luolalle johtavan pienen hiekkatien kohdalla on iso ratsastustalli ja toisella puolella tietä iso parkkipaikka (kartta) – ehkä vanha seuraintalo?  Matkaa luolalle on parkkipaikalta noin 500 metriä. Kulkijoiden tulisi välttää ratsastustallin pihapiirin läpi kulkemista, eikä itse tallin parkkipaikkaa ole tarkoitettu muille kuin tallin asiakkaille. Tämä kaikki luonnollisesti selvisi, kun kävelimme pihapiirin läpi ja parkkipaikan vierestä … Auto oli sentään luvallisessa paikassa.

Meiko_Högberget 434Luola teki meihin kaikkiin suuren vaikutuksen heti ensisilmäyksestä lähtien ja graniittiluola oli loppujen lopuksi todella helppo löytää. Pieneltä ratsastajien käyttämältä hiekkatieltä (kartta) lähti luolallle suhteellisen selvä polku, vaikka se kulkikin osin metsän harvennusjätteiden seassa. Hiekkatieltä ei luolalle ole 50 metriä enempää.

Meiko_Högberget 380Kultakutri luolassa. Meiko_Högberget 420Valoon!13162269_600717513416759_2011257332_nMaaäidin kohdussa (Tu).

Itse pääluolan lisMeiko_Högberget 395äksi löytyy kalliolta muutamia ihmisen mentäviä rakoja, joiden tutkimiseen etenkin tyttäreni käytti aikaa. Ainoa retkueemme jäsen, jonka ei ollut pakko tunkea itseään kapeiden kalliorakosten läpi, olin loppujen lopuksi Meiko_Högberget 398minä. Luolaa ihmetellessä ja kuvatessa kului joka tapauksessa reilusti aikaa. Luolan erikoinen muoto on syntynyt mannerjään sulamisvesien virtauksen kuluttamana viimeisen jääkauden aikana – hiukan hiidenkirnujen tapaan hioutumalla.

Meiko_Högberget 415Yksi valoisan luolan kattoikkunoista.

Luolalta läksimmeMeiko_Högberget 426 takaisinpäin jo tutuksi tullutta hiekkatietä pitkin. Täällä meiltä oli vielä menomatkalla jäänyt huomaamatta ratsutilan läpikulun kieltävä kyltti. Seurasimme tietä vielä hetken ja ennen kuin saavuimme tilan pihapiiriin, oikaisimme Meiko_Högberget 470Porkkalantielle tien ollessa jo näkyvissä.  Kapeaa Porkkalantietä pitkin kävelimme parkkipaikalle ainoastaan satakunta metriä. Lämpöisen kevään merkiksi valkovuokot kukkivat myös täällä ja tien pientareet olivat niitä valkoisenaan.

Meiko_Högberget 475Retken päätös.

LOPUKSI

Huikean hieno ja lämmin kevätpäivä teki retkestä erityisen helpon ja miellyttävän. Molempien retkikohteiden valintakin oli nopealla aikataululla helppoa – sen verran pitkään olivat paikat mielessä jo kummitelleet. Meikossa suurimman vaikutuksen teki ennen kaikkea alueen ja järven erämaisuus. Selvää on, että Meikoon tulee tutustuttua myöhemmin uudestaan – ehkäpä yön yli kestävällä reissulla. Myös Högbergetin erikoinen luola on vierailukohteena aivan mainio. Vaikka aina ei ollutkaan ihan selvää luolalle mennessä, että missä on sopivaa kuljeskella ja missä ei, oli itse luola joka tapauksessa suuri elämys.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joiden perässä on merkinta (Tu). Niistä kiitos kuuluu Tuulille. Tyttäreni ottamien kuvien perässä on puolestaan (T).

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

 

 

 

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Printit Retkikartasta (Paikannimihaku: Meiko sekä Gunnarsby, Kirkkonummi). 

BLOGEJA:

Suuntana syksyinen Meiko. Retkipaikka 26.9.2014.

Tie luontoäidin kohtuun, Högbergetin virtauseroosioluola Kirkkonummella. Retkipaikka 12.9.2013.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

LÄHILUONTO: SKATANNIEMI JA UUTELA, HELSINKI 24.4.2016

REITTI: Skatan tila - Skatanniemi - Särkkäniemi - Skatan tila 3.3 km. 
VAELLUSKAVERIT: Tytär 12 v.
HUIPUT: Vanhat rannikkolinnoitukset. Skatan tuuliset ja aurinkoiset silokalliot. Sinivuokkojen keskellä. Särkkäniemen urbaanit maisemat. 
ERIKOISTA: Sammakkomies.
ALUKSI

Sää oli keväisen kolea ja tuulinen, mutta aurinkoinen lähiluonto kutsui jälleen. Skatanniemellä oli tullut vierailtua edellisen kerran lähes vuosi sitten, joten se tuntui hyvältä pieneltä retkikohteelta. Samalla reissulla kävimme myös läheisellä ja kovin toisenlaisella Särkkäniemellä.  Uutelassa tulee vierailtua tämän tästä ja alueen monipuolisuus tuli tälläkin reissulla koettua. Nyt olimme liikkeellä autolla, joten lyhensimme kävelymme olennaiseen ja parkkerasimme automme Skatan tilan lähelle (kartta) – itäisen Uutelan kierrosta varten. Huvilabongareille on netissä tarjolla ”Uutelan rakennetun ympäristön arvot” -raportti ja luontopolulla kulkijoille luontopolun esite.

Uutelan ulkoilualue (ympäristökeskuksen esite ja kartta) sijaitsee lähellä Vuosaarta, joten se on helppo saavuttaa julkisilla kulkuvälineillä. Vuosaaren metroasemalta (aikataulut ja reittikartta) on tietenkin mahdollista jatkaa Uutelaan kävellen (n. 1.5 km). Metroaseman ja Vuosaaren sataman välillä liikennöi linja 90. Arkisin keskelle Uutelaa pääsee palvelulinjalla 819 (aikataulut ja reittikartta). Vantaan Myyrmäestä Vuosaaren kautta Rastilaan kulkeva runkolinja 560 (aikataulut ja reittikartta) on varsin toimiva poikittaislinja Vuosaareen kauempaa pääkaupunkiseudulta tuleville.

ReittikarttaKuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).

SKATAN TILA – SKATANNIEMI 0.8 KM

Paikka autolle löytyi helposti Skatan tilan läheltä, luontopolun toisen (itäisen) kierroksen alkupäästä. Sää oli mukavan kirpeä ja autolta jatkoimme suoraan etelään kohti Skatanniemen kärkeä. Koko matka lähes niemen kärkeen saakka sujuu pientä hiekkatietä pitkin. Auton voi ajaa tien päähän (puomi) ja rannikolinnoitusten luo saakka (kartta), mistä löytyy tilaa muutaman auton parkeeraamiseen.

Sakatanniemi 031Linnoituksille päästyämme suuntasimme rantakallioille, joilta avautuu hienot merinäkymät länteen. Linnoitteiden (rakennettu 1912-1917) taakse kätkeytyvät vanhat rannikkotykistöjen paikat soveltuivat nyt lähinnä tasapainoiluun. Hämyisiin bunkkereihin emme uskaltautuneet. Täällä tapasimme myös muita Sakatanniemi 207kulkijoita kaunista päivää paistattelemassa. Skatanniemi on kuitenkin sen verran syrjässä Uutelan suosituimmilta poluilta, että kapealle Skatanniemelle eksyy kulkijoita melko vähän. Uutelan puoleisella Pitkälahden rannalla on viehättävä Vuosannan huvila, joka on Helsingin kaupungin omistuksessa. Vuonna 1900 rakennettu huvila on arkkitehtitoimisto Gesellius-Lindgren-Saarisen käsialaa.

Sakatanniemi 039Villa Vuosanta. Sakatanniemi 035Linnoituksella.Sakatanniemi 049Merinäkymiä lounaaseen ja yksinäinen kalastaja luodolla.

Sakatanniemi 053Matka jatkui nyt yhä suippenevaa niemenkärkeä kohden – yhä kapenevilla teillä ja lopulta poluilla. Viimeiset yksityiset tontit (kartta) ohitettuamme alkoivat Skatanniemen upeat maisemat avautua oikein kunnolla. Leiriytyminen ja tulenteko on alueella kielletty. Tästä meistä muistutti myös kalliolle pystytetty kyltti.

Sakatanniemi 070Skatanniemeä kohti. Sakatanniemi 080Kevään ilo!

Sakatanniemi 091Niemi oli tällä kertaa melko tuulinen. Suojattomalle paikalle kannattaa varautua sopivalla vaatetuksella. Kauniin ja korkean niemenkärkeen ulottuvan silokallion molemmin puolin löytyy suojaisia paikkoja taukoiluun – tuulipa sitten idän tai lännen suunnalta. Pyörimme niemenkärjessä aikamme ja tyttären innostus oli käsin kosketeltavaa. Kalliot houkuttelivat kiipeilemään ja pomppimaan. Ison sydämen muotoinen kivi ei jäänyt tyttäreltäni huomaamatta.

Sakatanniemi 094Sakatanniemi 112Kiipeilijä.Skatanniemi 086Pomppija.

Sakatanniemi 164Asetuimme kaakaolle lännen puoleiselle rannalle – tuulen suojaan. Rauhoittavia merimaisemia ihaillessamme tuli paikalle myös yksittäinen snorklaaja. Muuten oli niemellä hyvin rauhallista, eikä muita kulkijoita muutamia yksittäisiä kävelijöitä lukuunottamatta näkynyt. Talvi oli taittunut ja kevät alkanut. Purjeveneitä ei merellä kuitenkaan vielä näkynyt.

Sakatanniemi 137Kaakaolla … Sakatanniemi 147Sakatanniemi 152… oli näissä maisemissa hyvä istuskella.

SKATANNIEMI – SÄRKKÄNIEMI – SKATAN TILA XX KM

Matka jatkui nyt takaisinpäin tuttua tietä pitkin. Linnoitusten kohdalla huomasi tyttäreni metsien sinisen loisteen – sinivuokot olivat kukassa nyt täälläkin.

Sakatanniemi 236Sakatanniemi 241Kevään merkki (ylempi T).

Sakatanniemi 249Yksi kauniista vuokoista tarttui tyttäreni mukaan. Sinivuokkojen rauhoitus on poistunut osittain, mutta  koristeeksi ei niitä kannata kerätä, sillä ne nuupahtavat nopeasti, eivätkä ne näytä maljakossa kovinkaan kummoisilta.

Sakatanniemi 263Palokärki on haistanut hevomuurahaiset.

Sakatanniemi 258Hetken tiellä käveltyämme suuntasimme isoa polkua (kartta) pitkin metsään ja  Meriharjun luontotalolle – vuonna 1910 valmistuneelle Villa Meriharjulle. Vanha huvila toimii nykyisin nuorisoasiainkeskuksen kurssikeskuksenaSakatanniemi 267. Ohitimme talon ja laskeuduimme kohti rantaa jyhkeitä kiviportaita pitkin. Rantapolkua pitkin pääsimme nopeasti Skatanluodolle ja Särkkäniemeen. Helsingin arvometsissä hyvin viihtyvä  palokärki oli nakutellut vanhan lahopuun juuSakatanniemi 265reen reippaasti reikiä ja pian löysimme myös palokärjen tonkiman muurahaispesän. Keväistä kuhinaa ei pesässä vielä näkynyt. Ihmisen jättämiä jälkiäkin ikävä kyllä löysimme.

Sakatanniemi 272Kohti Skatanluotoa.

Sakatanniemi 270Taivas oli vetäytynyt paksun pilvipeitteen taakse ja tyttäreni paras retki-intokin oli jäänyt Skatanniemeen. Kävimme kuitenkin vielä Skatanluodolla ja Särkkäniemessä (kartta), jotka molemmat kuuluvat Uutelan suojeltuihin osiin. YksinäinenSakatanniemi 277 kyhmyjoutsen uiskenteli hiljaa luodon lähistöllä. Itse liikuskelin tuulisella tulvarannalla, jossa puskivat itseään tykö kevään malliksi terhakkaat mesiangervot, toisaalta taas löytyi ahomansikkaa ja koiranputkea.

Sakatanniemi 279Särkkäniemen kuroutuneet kluuvilahdet. Sakatanniemi 282Pitkokset johtavat Särkkäniemeen.

Pian olimme Särkkäniemen näköalapaikalla (kartta), josta saa ihailla kaupungin ja luonnon välistä jyrkkää kontrastia – Vuosaaren satamaa. Jostain syystä tällaiset paikat jaksavat viehättää aina. Matkalla niemen kärkeen ohitimme merestä kuroutuneet ruovikkoiset lammet.

Sakatanniemi 291Satama lähellä. Sakatanniemi 312Tuulen tuivertamilla rannoilla.

Sakatanniemi 319Ilma oli viilentynyt nopeasti, joten talsimme pian taas metsän suojissa – viimeiset sadat metrit luontopolun linjausta pitkin. Ennen perille pääsyämme oli vielä pysähdyttävä kyykkimään yksinäisen kiven luona. Kiven päällä kasvanut ja aina yhtä kaunis kalliopalmikkosammal oli meille molemmille jo tuttu tapaus.

Sakatanniemi 334Kalliopalmikkosammal.

Olimme taas Skatan tilalla, jonka kuuluisin asukas lienee ollut Miina Äkkijyrkkä lehmineen. Tällä kertaa näimme Uutelasta, Helsingin suurimmasta yhtenäisestä metsäalueesta vain pienen osan.  Alueen polkuverkosto riittää pitkällekin päiväretkelle, etenkin jos retkeä jatkaa lähellä sijaitsevien Mustavuoren ja Porvarinlahden luonnon-suojelualueiden puolelle.

LOPUKSI

Skatanniemi kuuluu ehdottomiin suosikkeihini Helsingin luontokohteiden joukossa. Avarat merinäkymät, hiljaisuus ja korkeat silokalliot olivat myös ensi kertaa paikalla vierailleen tyttäreni mieleen – kuten myös kuuma kaakao.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joiden perässä merkintä (T). Niistä kiitos kuuluu tyttärelleni.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

 

 

 

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Printti Retkikartasta (Paikannimihaku: Uutela, Helsinki). 

ALUEEN DIGIKARTAT NETISSÄ:

Helsingin ympäristökeskuksen esite ja kartta.                               Helsingin rakennusviraston esite, kartta ja luontopolun rastit. Retkikartta (Paikannimihaku:  Uutela, Helsinki).           OpenStreetMap (Paikannimihaku: Uutela).

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

PÄIVÄRETKI: SIPOONKORPI 12.3.2016

REITTI: Flatberget (Tasakallio) P - Kalkkiruukin laavu - Flatberget (Tasakallio) P 7.1 km
VAELLUSKAVERI: Tytär 12 v. 
HUIPUT: Kevätaurinko. Lumi ja jää. Högbergetin laen avoimet maisemat. Ainavihannat sammalet ja sanikkaiset. 
ERIKOISTA: Jääpuikkoputoukset.
ALUKSI

Sipoonkorven kansallispuistossa on vielä paljon koluamattomia kolkkia. Talvisessa kelissä päätimme kuitenkin tällä kertaa turvautua jo ennestään tuttuun reittiin – Kalkkiruukin luontopolkuun (nyk. Kalkinpolttajan polku) – jonka arvelimme olevan hyvässä kulkukelpoisessa kunnossa myös näin talvisin. Varsinaisella luontopolulla on mittaa 4.8 km ja yhdyspolkuineen tuli matkamme pituudeksi tällä kertaa reilut seitsemän kilometriä – hyvä puolen päivän mittainen retki siis. Reipas hankikanto olisi antanut mahdollisuuden käveleksiä siellä täällä, mutta reitin varrella oleva laavu ja tallatun polun helppous pitivät meidät pääosin polulla.

karttaKuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).

FLATBERGET P – KALKKIRUUKIN LAAVU (2.7 KM)

Sipoonkorpi 020Lähtö- ja lopetuspaikaksi valitsimme Flatbergetin, Tasakallion parkkipaikan, olihan meillä tällä kertaa käytössämme auto. Flatbergetille (Tasakallio) pääsee myös julkisilla kulkuvälineillä: Hakunila-Sotunki-Nybygget -linja (719) kulkee myös Flatbergetin ohi. Taivas oli kirkas ja odotettavissa oli kaunis paisteinen päivä. Aamuvarhaisellakin oli parkkipaikalla muutamia autoja – ei kuitenkaan ruuhkaksi asti.

Sipoonkorpi 421Flatbergetin opasteet (T).

ParkkipaikSipoonkorpi 024alta suuntasimme kohti Kalkkiruukin luontopolkua. Yhdysreittiä luontopolulle ei vielä ole, joskin sellainen on valmisteilla – seurailimmehan takaisin tullessamme alustavia reittimerkkejä ja hyvin tallattua polkua parkkipaikalle johtavan tien varteen. Tästä meillä ei kuitenkaan ollut lähtiessämme tietoa, joten suuntasimme luontopolulleSipoonkorpi 025 omia reittejämme pitkin – metsien kautta. Kulku oli kantavalla hangella helppoa, mutta jäisillä jyrkänteillä (kartta) kiipeily korkealle Högbergetille oli sanalla sanoen hiukan kuumottavaa. Tyttärelle kiipeily oli sen verran luontaista, että huolissani olin lähinnä omasta selviämisestäni. Högbergetin, alueen korkeimman kallioisen mäen ylintä paikkaa merkkaava kummeli löytyi joka tapauksessa helposti ja aurinko paistoi nyt jo täydeltä terältä.

Sipoonkorpi 035 Vähän kalliokiipeilyä heti alkuun. Sipoonkorpi 041Lumen verhoama kelo. Sipoonkorpi 042Kohti kukkulaa.Sipoonkorpi 051Högbergetin laella.

Sipoonkorpi 054Korkealta Högbergetin kallioilta lähdimme seurailemaan luontopolkua, jolle oli tallautunut helposti seurailtava ura näin talvellakin. Vastaan tuli päivän mittaan niin kävelijöitä, maastopyöräilijöitä kuin lumikenkäilijöitäkin – harvakseltaan tosin. Lumikengille ei kyllä hankikeleillä olisi ollut tarvetta. Omaa rauhaa kaikesta huolimatta riitti.

Sipoonkorpi 056Jääpuikot ja metsälehväsammalet.

KalkkiruukiSipoonkorpi 062n luontopolun eteläisessä päässä on useita komeita kallioseinämiä, jotka näin talviaikaan ovat monesti jääpuikkojen  ja jääputousten peittämiä. Näistä ensimmäinen tuli vastaan heti Högbergetiltä laskeuduttuamme. Jäättömillä ja lumettomilla seinämillä vihersivät lukuisat eri sammalet. Luuppia ei ollut mukana, mutta moni sammal tuli matkalla tunnistettua ilmankin. Tytärkin sammalista kovasti innostui.

Sipoonkorpi 074Merkatulta reitiltä ja hyvin tallatulta polulta ei voi eksyä. Sipoonkorpi 083Jäisillä ja jyrkillä rinteillä oli syytä varoa.

Kaikkein hankalimmilla rinteillä siirryimme suosiolla pois polulta ja etsimme pitävämmät jalansijat polkujen ulkopuolelta. Samalla löysimme komeita jäisiä kallioseinämiä, jotka olisivat muuten jääneet huomaamatta. Nykykunnossaan luontopolku ei sovellu kaikkein huonojalkaisimmille, mutta polkua on tarkoitus kunnostaa lähivuosina. Helpompikulkuinen reitti nuotiopaikkoineen löytyy kansallispuiston pohjoisosista Byabäckenistä (Ponun perinnepostia -luontopolku).

Sipoonkorpi 087Sipoonkorpi 098Sipoonkorpi 113Jäätyneillä kallioilla. Sipoonkorpi 100Sipoonkorpi 109Metsäkerrossammal kasvoi runsaana kalliohyllyillä.

Sipoonkorpi 122Useiden kauniiden kallioseinämien jälkeen kulki polkumme tiheiden kuusimetsien läpi. Kirkas kevätauringon paiste ulottui metsiin saakka. Matkamme jatkui lumen peittämiä portaita pitkin kallioiselle mäelle, jonka päältä laskeuduttuamme kohtasimme erityisen kauniin jääpuikkojen peittämän kallioseinämän.

Sipoonkorpi 117Kevätaurinko korvessa.

AinavihantiSipoonkorpi 133en kasvien, sammalten ja sanikkaisten, lumen ja jään kauneus mykisti. Kallioseinämiltä tunnistimme heti alkuun kallioimarteen. Imarteen roikkuvien lehtien alla kasvoi palmikkosammalia, seinäsammalia, kynsisammalia ja kerrossammalia. Löytyipä jostain myös isokorallisammalta. Jäkälistä vastaan tuli mm. sormipaisukarvetta ja puikkotorvijäkälää.

Sipoonkorpi 144Sipoonkorpi 137Sipoonkorpi 154Jääpuikkoseinä.

KarkkihamSipoonkorpi 188masta kolotti jo sen verran, että loppumatka laavulle sujui vauhdilla. Opasteet olivat kunnossa ja reittimerkeiksi naamioituneet haavanläiskäjäkälät täplittivät vanhojen haapojen krokotiilin nahkaa muistuttavaa kaarnaa. Täällä koirien Sipoonkorpi 017kanssa liikkuvia muistutetaan pitämään lemmikkinsä kytkettyinä, laiduntaahan läheisillä Grankullan niityillä (kartta) kesäisin lampaita. Tämä on hyvä muistaa, sillä ikäviltä tapauksilta ei ole vuosien varrella vältytty, kun usein omistajansa yllätykseksi lutuisen lemmikin vaistot ovat heränneet.

Sipoonkorpi 191Haavanläiskäjäkälällä on varsin osuva nimi.

KALKKIRUUKIN LAAVU – FLATBERGET P  (4.4 KM)

NuotiotSipoonkorpi 219ulia ei tarvinnut tällä kertaa tehdä itse. Laavulla yönsä viettäneiden espoolaisten partiolaisten valmiina loimottaville tulille oli helppo istahtaa. Alkuun grillasimme makkaraa ja joimme termarikaakaot, minkä jälkeen oli perinteisen jälkiruuan aika: Vaahtokarkkien paahtaminen ja käristäminen kuuluu nykyisin retkeen kuin retkeen.

Sipoonkorpi 242Käristystä. Sipoonkorpi 243Sulle, siis mulle.

Sipoonkorpi 195Vaikka Kalkkiruukin laavu (kartta) ei sijaitsekaan veden äärellä, on laavun paikka kuitenkin varsin mukava. Pienen kallioisen kumpareen päällä oleva laavu on hyvässä kunnossa, puuhuolto toimii ja sahat ja kirveet olivat paikallaan. Paikalta löytyy myös huussi.

Sipoonkorpi 232Laavulla metsän uumenissa.

Sipoonkorpi 244Aikamme tulisteltuamme oli aika pakata ja jatkaa matkaa kohti avoimempaa maisemaa – Yrjölään ja Roxängenin purolle (kartta).  Muita kulkijoita tuli vastaan jo hiukan enemmän, alkoihan päivä olla jo parhaimmillaan. Keväinen Roxängen solisi ja pulisi iloisesti. Kauniin puron reunoja koristivat jäiset pitsit.

Sipoonkorpi 266Sipoonkorpi 262Sipoonkorpi 273Roxängenin kaunis puro.

Laakson pohjalla tuli vastaanSipoonkorpi 279 useita hiihtäjiä – ulottuvathan Vantaan Hakunilasta Keravan Keinukalliolle johtavat hyvin huolletut ladut Sipoonkorven kansallispuiston reunamille. Hiihtokelit olivatkin mitä mainioimmat ja hetken jo harmittelinkin, ettei suksia tullut otettua mukaan.

Sipoonkorpi 285Välillä tietä pitkin.

Luontopolku seurailee hetken tietä pitkin, kunnes se taas poikkeaa metsän puolelle. Tien varresta bongasimme jo tutuksi tulleen ja viehättävästi palmikoivan palmikkosammalen. Valko- tai sinivuokkoja ei tienpenkoilla kuitenkaan vielä näkynyt. Sipoonkorvesta löytyy myös harvinaisempia keltavuokkoja.

Sipoonkorpi 288palmikkosammal.

Metsän Sipoonkorpi 299puolelta löytyi aina niin mukavia kaatuneita runkoja, jotka houkuttelivat tyttäreni testaamaan tasapainoaan. Sipoonkorven maisemissa on aikoinaan harrastettu kalkinlouhintaa ja -polttoa, mistä luontopolkukin on saanut nimensä. Suuntasimmekin nyt vanhalle kaivokselle, josta löytyy pienialainen louhos ja vanhojen kalkkiuunien perustuksia. Voisi olettaa, että kalkkiperäiseltä alueelta löytyisi myös lukuisia kalkinsuosijakasveja. Näitä emme nyt kuitenkaan erikseen etsineet.

Sipoonkorpi 305Hiphei!Sipoonkorpi 324Kalkkilouhos. Sipoonkorpi 339Kalkkiuunin perustuksia. Sipoonkorpi 329Pieni evästauko kalkkilouhoksen reunamilla.

Sipoonkorpi 342Palasimme louhokselta takaisin tielle ja jatkoimme matkaamme kohti Högbergetiä. Metsään käännyimme hiukan lian aikaisin, mutta näiltä pieniltä harharetkiltä on tapana löytää aina jotain mielenkiintoista – tällä kertaa oli pienen soistuneen painanteen pohjalta paljastunut lumen alta korkeita karhunsammalmättäitä. Oikea polku löytyi tämän jälkeen nopeasti. Edessä oli jyrkkiä nousuja ja laskuja sekä tasapainoilua jäisillä rinteillä.

Sipoonkorpi 346Tarkkana.

Sipoonkorpi 368Viimeinen nousu (kartta) takaisin Högbergetille aarnimaisten metsien ja kalliojyrkänteen alla on yksi luontopolun viehättävimmistä osista. Kallioilta aikoinaan alas vierineet kivenjärkäleet ja paksujen jääkansien peittämä puro  saivat meidät pysähtelemään ja kuvaamaan luonnon pieniä ihmeitä aika ajoin.

Sipoonkorpi 350Puro paksujen jäälohkareiden alla. Sipoonkorpi 371Kuusi tekee kuolemaa (T).  Sipoonkorpi 373Haavankeltajäkälä ja sormipaisukarve (harmaa).

Hämäristä metsistä saavuimme kovin toisenlaiseen maisemaan – avoimille Högbergetin kallioille. Ympyrälenkkimme oli nyt sulkeutunut.

Sipoonkorpi 382Kohti näköalapaikkoja.

Käväisimme vielä  Högbergetin reunamilla (kartta), mistä avautuu huomattavasti mäen lakiosia paremmat näkymät kohti Sotunkia ja Högbergetiä ympäröivien peltojen kuvioimia laaksoja. Komea näköalapaikka oli muidenkin kulkijoiden tiedossa, sillä keväisen auringon paisteesta ja kallioiden suojista yhytimme nuoren pariskunnan kokkailemasta retkieväitään. Noissa maisemissa ja keleissä kyllä kelpasi.

Sipoonkorpi 385Näkymät kohti Sotunkia.Sipoonkorpi 397

Sipoonkorpi 409Paisteisilla, avarilla kallioilla oli suorastaan tunturimainen tunnelma.

Sipoonkorpi 418Kapusimme vielä kerran Högbergetin laelle, mistä löysimme valmiiksi tallatun polun. Päätimme seurailla polkua ja kun huomasimme puihin kiinnitetyt nauhat, oli helppo uskoa, että polku veisi meidät ennen pitkää tutun tien varteen. Näin myös kävi. Tienmutkassa oli parikin autoa parkissa, joten suunniteltu luontopolun yhdysreitti näytti jo olevan tuttu joillekin patikoijoille.

Sipoonkorpi 416Viimeinen lasku.Sipoonkorpi 414Me. Retkeilijät. Eräkertun ja -jorman jäljet bongattu.Sipoonkorpi 424

Viimehetken bongaus parkkipaikalta – kulosammal.

LOPUKSI

Tutuillakin reiteillä on eri vuodenaikoina paljon uutta nähtävää. Luminen maisema ja etenkin jään peittämät kalliot tekivät tällä reissullamme suuren vaikutuksen. Kesäisessä vehreydessä jää  ainavihannat sammalet ja saniaiset helposti huomiotta – nyt niihin tuli lumisessa maastossa kiinnitettyä erityistä huomiota. Flatbergetin avoimet ja lumen peittämät kalliot muistuttivat erehdyttävästi tunturien lakia ja maisemat korkeilta kallioilta olivat parhaimmillaan. Sipoonkorven kävijämäärät ovat vielä kaukana Nuuksion merkityistä perusreiteistä, joten jos retkillään kaipaa enemmän omaa rauhaa, on retkikohde näiden kahden välillä helppo valita.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joissa on merkintä (T). Näistä kuvista kiitos kuuluu tyttärelleni.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

MUKANA KULKENEET PAPERIKARTAT: 

Printti Retkikartasta.

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Sipoonkorven kansallispuisto)

Kansallispuiston yleiskartta ja palvelut.

MUUT KARTAT:

Ahola, Joel (2014): Sipoonkorpi – Pieni retkiopas, 1:25000. 

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

LÄHILUONTO: PUIJONSARVI, KUOPIO 29.12.2015

REITTI: Ala-Antikkala - Konttila - Puijonsarven laavu - Puijonlaakso 7.1 km. 
VAELLUSKAVERIT: Kaksi aikuista sisarusta ja lapsikatras (6, 8, 10, 10 ja 12 v.)
HUIPUT: Lasten innostus. Konttilan eläimet. Jäiset polut. Kuuraiset metsät. Puijonsarven laavun maisemat.
ERIKOISTA: Vähäinen kulkijamäärä.
ALUKSI

Kuopiossa tulee vierailtua useita kertoja vuodessa. Näihin reissuihin kuuluvat usein myös luontoretket – lähellä tai kaukana. Luin uusitusta Puijonsarven laavusta marraskuussa 2015 ja pistin paikan mieleeni.  Mahdollisuus laavulla vierailuun avautuikin jo joulukuun lopussa. Maa oli lähes lumeton, joten retken pystyi tekemään suuren lapsikatraan kanssa kävellen. Oma porukkamme lähti liikkeelle Ala-Antikkalasta ja kaksi kulkijaa Puijonlaaksosta. Tapaamispaikaksi oli sovittu Konttilan (kartta) perinnetila. Laavulla käytyämme koko retkue päätti patikoinnin Puijonlaaksoon.

reittikarttaKuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).

ALA-ANTIKKALA – KONTTILA – PUIJONSARVEN LAAVU (3.5 KM)

Puijolla 026Alkutaipaleella.

Puijolla 038Lähdimme omalla viiden hengen porukallamme liikkeelle Antikkalan rinteiden alapuolelta. Oli kaunis pakkaspäivä. Lunta ei ollut maassa juuri lainkaan. Siellä täällä oli virtaava vesi jäätynyt poluille kapeiksi ja liukkaiksi nauhoiksi. Lumen puuttuessa oli jäisistä poluista otettava kaikki ilo irti – mäkeä laskien ja liukastellen.

Puijolla 034Jääilo.

Antikkalan rinteiden pohjoispuolta peittävät kauniit kuusimetsät. Näillä metsillä ei ole kovinkaan paljon ikää. Puijon vanhimpia luonnontilaisia metsiä pääsee ihailemaan eteläisellä luonnonsuojelualueella (kartta), jossa vanhimmat kuuset ovat saavuttaneet jo 200 vuoden iän. Vanhoja metsiä löytyy myös Kokonmäen rinteestä ja Pihlajaharjusta (kartta).

Puijolla 051Antikkalan kuusikot.

Hämärissä, kaamoksen sinisissä kuusikoissa oli rauhaisa tunnelma. Pakkasesta huolimatta alkoi pitkä nousu Puijon päälle nostaa hikeä pintaan. Kaiken kaikkiaan ei nousua Antikkalan rinteiden alapäästä Konttilaan ollut kuitenkaan 70 metriä enempää.

Puijolla 050Meno oli hilpeää ja vauhdikasta – lapset iloisia ja meluisia.

Antikkalan laskettelurinteiden kohtalo on yhä vähälumisempien talvien ja kannattavuusongelmien edessä auki – siitäkin huolimatta, että Puijon hoito- ja käyttösuunnitelmassa on Antikkalaan suunniteltu toista laskettelurinnettä. Uusi rinne lohkaisisi Antikkalan metsistä melkoisen ison palan. Laskettelurinnettä peittävät kauniit ja runsaina kukkivat niityt ovat kesäisin vierailun arvoinen retkikohde. Rinteillä kasvaa lisäksi harvinaisia niittysieniä.

Puijolla 058Kokonmäen kuluneella luontopolulla on riittänyt kulkijoita.

Ylös päästyämme olimme Puijon keskiosien kuusivaltaisen ja arvokkaan lehdon nurkilla. Antikkalan lehtoja pidetään lajistoltaan erittäin arvokkaina. Toinen, jo vuonna 1928 rauhoitettu, järeää kuusta kasvava suojelualue on Puijon eteläosassa. Puijolla on kaikkiaan kolme noin kahden kilometrin mittaista luontopolkua (esite ja kartta). Tällä kertaa emme niitä kuitenkaan juuri seurailleet, vaan kuljimme omia reittejämme.

Puijolla 077Haapojen kaunis kuura.Puijolla 093Kohti Konttilaa.

Astelimme Puijolla 099nyt hämärästä kuusikosta Konttilan perinnetilan kuuraiseen ja avoimeen maisemaan. Konttilan perinnetila ja ulkoilukahvila olivat kiinni ja Puijonlaaksosta saapuviin kulkijoihin nähden olimme saapuneet tapaamispaikalle hiukan etuajassa.  Tallin ovet olivat kuitenkin auki, niin että pääsimme tervehtimään tilan vakituisia asukkeja, Miilu-suomenhevosta sekä kilipukkeja – Jaakkoa ja Hemulia. Konttilan tilalta löytyy myös nuotiopaikka, joskin sen käyttö edellyttää polttopuiden lunastamista itse tilalta.

Puijolla 110Miilu.

Puijolla 132Puijon metsistä ja Konttilan tilan perinnemaisemista on käyty jos jonkinlaista vääntöä vuosien varrella. Yksi näistä oli Puijon laella sijaitsevan pienen golfkentän laajennushanke aina Konttilan tilan perinteisin menetelmin hoidetuille pelloille saakka. Hanke kuitenkin kaatui – ainakin toistaiseksi.

Puijolla 143Konttilan tila kaamoksen sinessä. Puijolla 105Riukuaita ja kuura (T).

Koko retkueemPuijolla 136me oli nyt koolla ja jatkoimme matkaamme kohti laavua kuuraisessa maisemassa – alkuun leveitä latupohjia pitkin. Lumen puuttuessa kiinnittyi lasten huomio jälleen jäätyneisiin ojiin ja allikoihin. Jäällä oli aina liukasteltava ja liu´uttava, ainakin silloin kun jäätä ei saanut rikottua.

Puijolla 187Jääjengi kasassa. Puijolla 206Liukua ja luisua.

Puijolla 230Leveisiin baanoihin kyllästyttyämme poikkesimme välillä metsän pienille poluille. Törmäsimme matkallamme myös pienialaiseen lehtikuusimetsikköön ja varsin kovalla kädellä rusikoituihin harvennushakkuisiin.  Lahopuuta on Puijon metsissä vähän, mutta kauniisiin kantokääpiin sentään törmäsimme.

Puijolla 221Lehtikuusten alla.

PUIJONSARVEN LAAVU – PUIJONLAAKSO (3.6 KM)

Puijolla 289Laavulle päästyämme alkoi kuhina. Tulet laitoimme loimottamaan järeistä kivenjärkäleistä kootulle grillipaikalle. Näkymät laavulta kohti jäätymässä ollutta Kallavettä olivat upeat. Ilman maisemaan harvennettua aukeaa jäisivät näkymät tiheiden metsien taakse. Metsien peittäessä Puijon rinteitä, on Puijolla varsin vähän avoimia näköalapaikkoja. Puijonsarven laavu on näistä yksi.

Laavulle (kartta) päästyämme ei kauniille näköalapaikalle ollut vielä saapunut muita retkeilijöitä. Hienosta ja aurinkoisesta pakkaspäivästä huolimatta tapasimme koko reissullamme muita kulkijoita hyvin vähän.

Puijolla 296Tulihulinat.Puijolla 369Tutut herkut lasten kanssa retkeillessä.

Hörpimme alkuun kuumat kaakaot, jonka jälkeen pääsimme grillaamaan. Grillailun jälkeen tarjosi laavun edessä avautuva avoin rinne liikkuvaisille lapsille paljon hupia – rinnettä juostiin ylös ja alas, eikä kylmettymisestä ollut pelkoa. Aikuisille riittivät verevät kannustushuudot.

Puijolla 416Vauhti päällä.Puijolla 317Hetken hiljaisuus Kallan äärellä.

Laavulta läksittyämme päätimme suunnata kohti Puijonlaaksoa omia polkuja pitkin. Vaikka kartalla ei polkuja juurikaan näy, halkoo Puijonsarven läntisiä metsiä lukuisia pieniä ja isoja kulku-uria. Seurailimme eri polkuja satunnaisesti ja leveille latupohjille päädyimme jossain Julkulan ja Länsi-Puijon liepeillä.

Puijolla 471Paluumatkalla.

Lapsille iloa paluumatkalla tuottivat kiipeilyyn sopivat poluille kaatuneet puunrungot ja poluille jäätyneet purot. Liukumäkiä riitti täälläkin. Lasten kyky löytää metsästä kaikkea mielenkiintoista on jotain sellaista, mistä jokaisen aikuisen olisi syytä ottaa oppia.

Puijolla 479Taas mennään. Puijolla 487Huhuu!

Suhteellisen pitkällä lenkillä ei lapsista nuorimmillakaan ollut suurempia vaikeuksia pysyä mukana. Pientä känkkäränkkää alkumatkasta ja väsymystä loppumatkasta oli ehkä aistittavissa. Vanhimpien lasten vauhti oli aika-ajoin nuorimmille hiukan liikaa, mutta mukana menossa oli pysyttävä – hinnalla millä hyvänsä.

Puijolla 496Matkalla tykkilumipyryyn.

Päätimme retkemme Puijonlaakson puolelle, laskettelurinteiden tykkilumen sekaan. Täällä vastaamme tuli muutamia sivakoijia, olihan tykkilumen avulla avattu lyhyt latu innokkaimmille suksijoille. Hiihtostadionilta avautui vielä hieno näkymä Puijon vanhimpiin suojeltuihin kuusimetsiin.

Puijolla 518Puijon eteläosien arvokkaat suojelumetsät.

LOPUKSI

Puijo on omalaatuinen sekoitus hyviä liikuntapaikkoja ja kaunista suojeltua luontoa. Lähellä Kuopion keskustaa sijaitseva Puijo on aika ajoin uhattuna mitä erilaisemmilla rakentamissuunnitelmilla. Toivon mukaan Kuopio kykenee omissa kasvupaineissaankin säästämään Puijon mittaamattoman arvokkaan luonnon, jota Kalle Väänänen kuvailee savolaisittain omassa ”Ylistykseh hymistyksessään Puijom mäelle”.

Om Puijol luonnossa joettaen nii herkkee

ja kumman kummoo,

se ihankuv vangiks ottaen

tua´ immeisem mielel lummoo.

Ne metät ja järvet ja linnut ja muut,

ja taevas ja taevaalla tähet ja kuut,

nii nehän ne hurmoo mieltä

helläättäen syvämmen kieltä.

Enempää tuskin tarvitsee sanoakaan.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joiden perässä on merkintä (T). Niistä kiitos kuuluu tyttärelleni.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

ALUEEN DIGIKARTAT NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Puijo, Kuopio).        

Puijon luontopolut – opas ja kartta.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

LÄHILUONTO: MERI-RASTILAN METSÄT, HELSINKI 7.11.2015

REITTI: Ramsinniementie - Kortlahti - Grillikatos - Meri-Rastilan tie 2.9 km. 
VAELLUSKAVERIT: Tytär 11 v.
HUIPUT: Suppiksia! Metsän tuntua. Kilpikaarnamännyt. Marraskuun lehdettömät puut. Merinäköalat. Siisti katos.
ERIKOISTA: "Käärme". Metrolla metsään!
ALUKSI

Meri-Rastilan metsät on yksi Helsingissä sijaitsevista hyvistä pienistä retkikohteista. 50 hehtaarin arvokkaalla metsäalueella on kaiken lisäksi grillikatos, joten evästely tänne suuntautuvalla retkellä onnistuu perusteellisemminkin. Metsien koillinen kulma on nyt vaarassa jäädä rakentamisen alle, sillä asutusta metroaseman ympäristössä halutaan tiivistää. Meri-Rastilan alueen osayleiskaavan mukaisesti metsistä oltaisiin nappaamassa kaikkiaan noin viidennes.

Meri-Rastilan metsiin pääsee helpoiten suoraan Rastilan metroasemalta (kartta), jonne reissunsa voi myös päättää. Metsään pääsee asemalta jo parinsadan metrin kävelyn jälkeen! Ympyrälenkille tulee matkaa yhteensä vähän yli kolme kilometriä – polkuvalinnoista riippuen. Metsään voi suunnata myös Meri-Rastilan tieltä (560) ja Ramsinniementieltä kävellen (tai palvelulinjan bussilla 816).

RAMSINNIEMENTIE – KORTLAHTI 1.5 KM

Meri-Rastilan metsät 001Oma retkemme alkoi tällä kertaa varsinaisesti Ramsinniementieltä, jota pitkin kävelimme hetken ennen pääsyämme metsän puolelle. Ramsinniementien risteyksessä on myös pysäkki (kartta). Metsään suuntasimme Katiskatien kohdalta. Sen päästä (kartta) nouseekin hyvä ja selkeä polku yhdelle metsän valaistuista pääpoluista. Suuria Meri-Rastilan metsät 024lenkkeilijöiden suosimia polkuja pitkin emme kuitenkaan pitkään kävelleet – pienemmät metsäpolut olivat paljon houkuttelevampia. Samansuuntaisesti pääväylän kanssa kohti Kortlahtea kulkee helposti seurattava ja mukava polku, jota ei tosin ole merkitty karttaan.

Viihtyisistä sekamMeri-Rastilan metsät 015etsistä löytyi heti alkuun suppilovahveroita, joita ei tälle syksylle ollutkaan juuri näkynyt. Tällä kertaa emme kuitenkaan olleet lähteneet sieneen, joten ne saivat jäädä paikalleen, emmekä niitä enempää metsän puolella etsineet. Mukava oli kuitenkin huomata, että ”suppiksia” löytyy aivan lähimetsistäkin.

Meri-Rastilan metsät 012Suppilovahveroita.

Tyttäreni inMeri-Rastilan metsät 019nostui kuvaamaan sen verran ahkerasti (niin kun monella muullakin reissulla), ettei tekemisen ja mielenkiinnon puutetta retkeillessä tälläkään kertaa ollut. Sainkin polulla kulkiessani jäädä odottelemaan luontokuvaajaa pitkiksi ajoiksi.

Meri-Rastilan metsät 029Metsän tuntua (T).

Itse pysähdyin pidemmäksi aikaa ihmettelemään suurta muurahaiskekoa, jossa näytti olevan varsin vilkasta elämää. Syksy olikin alkanut lämpimissä merkeissä, joten kiirettä tulevan talven valmisteluilla ei näyttänyt olevan (vai olivatko otukset ainoastaaan kohmeisia).

Meri-Rastilan metsät 039Älä tule lähemmäs.

Polkua seurattuamme saavuimme meren rantaan Kortlahteen, jonne päästäksemme ylitimme pääpolun (kartta). Kortlahdesta avautuu hienot merinäkymät Ramsinniemen suojellun lehdon suuntaan sekä Vartiokylänlahden saarille.

Meri-Rastilan metsät 043Kortlahti. Vastarannalla Ramsin lehdot.Meri-Rastilan metsät 051Vartiokylänlahti. Keskellä Härkäsaari ja oikealla Iso Koivusaari. Meri-Rastilan metsät 048Metsän nurkassa Kortlahdessa tulee vastaan meri ja ruovikot.

Meri-Rastilan metsät 058Kortlahden rantoja oli helppo seurailla paitsi soraisia rantoja myös paljaita kallioita ja pieniä polkuja pitkin. Aivan kuten muuallakin Vuosaaren seudulla, muodostuu kallioperä täällä tulivuoriperäisistä, lähes kahden miljardin vuoden ikäisistä kivilajeista. Mustan- ja harmaanpuhuvia kallioita halkovat siellä täällä valkeat kvartsijuonet.

Meri-Rastilan metsät 062Kalliomänniköiden kanervikkoa (T). Meri-Rastilan metsät 052Kauniit kvartsijuonet.Meri-Rastilan metsät 064Kilpikaarnaiset männyt.

Meri-Rastilan metsät 070Harmaasta säästä huolimatta oli hymy nyt herkässä. Erityisen komeaksi Kortlahden rannan tekevät järeät ja aikaa nähneet kilpikaarnaiset männyt. Ikää näistä vanhimmilla arvelisin olevan reilusti yli kaksisataa, ehkä jopa kolmekin sataa vuotta. Rannan tuntumassa muodostavat männyt suoranaisen ikimetsän, kun taas hiukan sisämaan puolelle mentäessä vaihettuvat kuivat kalliomänniköt kosteampiin – koivua, kuusta ja leppää kasvaviin sekametsiin. Myös niillä tuntuu olevan ikää kunnioitettavan paljon ja elävien puiden joukkoon mahtuu myös kauniita keloja. Kortlahden rannoilla kannattaa vierailla, sillä täällä pääsee helposti ”tosimetsän” tunnelmaan.

Meri-Rastilan metsät 056”Tosimetsää” (T).

KORTLAHTI – GRILLIKATOS – MERI RASTILAN TIE (1.3 KM)

Kortlahdesta jatkoimme maMeri-Rastilan metsät 085tkaamme edelleen rantoja seuraillen, sillä niillä oli mukava ja helppo liikkua. Energisellä tyttärelläni riitti intoa rantakivilllä pomppimiseen. Itse taas nautiskelin enemmän metsien ja rantojen suomasta rauhasta. Hetkeksi rauha kuitenkin häiriintyi, sillä joku oli onnistunut tekemään kepposen …

Meri-Rastilan metsät 092Kohtaaminen.

RannallMeri-Rastilan metsät 089a selällään ja osin lehtien peitossa ollutta kumikäärmettä ehdimme jo hetken luulla turvonneeksi, kuolleeksi ja oikeaksi käärmeeksi. ”Made in” paljasti kuitenkin totuuden. Käänsimme kaverin ja jätimme sen paikoilleen: Ehkäpä tästä ”roskasta” on vielä iloa jollekin muullekin. Nyt lähestyimme Meri-Rastilan metsien grillikatosta (kartta), joka on uusittu kesällä Uutelan katosten tapaan grillihiilille paremmin sopivaksi. Joskus aiemmin paikalla vierailtuamme on katos ollut siivottomassa kunnossa. Nyt se oli todella siisti.

Meri-Rastilan metsät 095Meri-Rastilan metsät 096Kohti ansaittua evästaukoa. Meri-Rastilan metsät 104Meri-Rastilan metsät 143Nyt rillataan.

Meri-Rastilan metsät 136Laittelimme grillille pienet tulet ja hiilet hehkumaan – muutamia pikkurisuja lykkäsimme vielä hiilten päälle. Eväät olivat makeaa A-luokkaa – kuumaa kaakaota ja vaahtokarkkeja. Hyvässä sokerihumalassa istuskelimme katoksella melko pitkään ja nautiskelimme lämpöisestä marraskuisesta päivästä. Hilpeitä hetkiä viettäessämme saimme myös kuvattua kauniita rantoja ja töhrittyjä katoksen seiniä. Paikan ollessa todella siistissä kunnossa, ei graffititkaan tunnelmaa päässeet laskemaan – otiinhan nyt kuitenkin keskellä kaupunkia. Tussia ei ollut, joten en päässyt korjaamaan yhtä häiritsevää töherrystä. Korjattu ja parempi teksti on alla.

Meri-Rastilan metsät 128Respect Nature Homo sapiens!Meri-Rastilan metsät 107Kaunista, niin kaunista.

Meri-Rastilan metsät 175Evästelyn jälkeen jatkoimme matkaa pääpolkua pitkin (kartta). Polun varrella oli vielä muutamia ikivanhoja mäntyjä, joista paksuimmalle saimme kyynärmitalla ympärysmitaksi melkein kolme ja puoli metriä. Sieniryppäitäkin – todennäköisesti kuusilahokoita –  maastosta vielä löytyi.

Meri-Rastilan metsät 172Lahokkaa männyn juurella.  Meri-Rastilan metsät 169Pelkoa metsässä?

Loppumatkasta jätMeri-Rastilan metsät 181imme hyvästit sekametsille. Myös isäntäkoivua paksumpi ja huomiota herättävä pakurikääpä jäi taakse. Loppumatkasta saavuimme metsittyneille vanhoille niityille sekä lehtoihin. Juuri nämä metsät ovat nyt uhattuna ja tulevat mitä todennäköisimmin Meri-Rastilan metsät 189jäämään uuden asutuksen alle. Pieni kaistale on rantametsiä osayleiskaavaan sentään jätetty jäljelle. Rakennetulle alueelle lähelle metroasemaa saavuttuamme kävelimme suoraan  hyväksi todettuun kiinalaiseen, josta saimme hyvät eväät retken päätteeksi.

Meri-Rastilan metsät 186Viimeiset askeleet metsän puolella.

LOPUKSI

Marraskuinen pieni päiväretki lähimetsään oli antoisa. Meri-Rastilan vanha ja arvokas metsä monine polkuineen ja avarine merinäkymineen on erinomainen retkipaikka. Siisti ja hienolla paikalla sijaitseva grillikatos tekee paikasta erityisen mieluisan retkikohteen.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kansikuvaa ja kuvia, joiden perässä on merkintä (T). Niistä kiitos kuuluu tyttärelleni.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

ALUEEN DIGIKARTAT NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Meri-Rastila, Helsinki).        

OpenStreetMap (Paikannimihaku: Meri-Rastila).

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

LÄHILUONTO: LAAJALAHTI, ESPOO 9.10.2015

REITTI: Villa Elfvik - Lintutorni - Villa Elfvik 1.9 km. 
VAELLUSKAVERIT: Tytär 11 v.
HUIPUT: Ruska. Ruokoviidakko. Rantalehdot. Puulajipolku.
ERIKOISTA: hiljaisuus.
ALUKSI

Käytössämme oli auto, mikä piti tietenkin hyödyntää ja lähteä ulkomaille Espooseen. Helsingin Vanhankaupunginlahtea ruovikkoineen muistuttava Laajalahden suojelualue oli ollut mielessä jo pidempään – koskaan en sinne vielä ollut päässyt. Sää oli kolea ja pukeutuminen omaa hölmöyttämme vajaata, että ensi tutustuminen jäi melko lyhyeksi. Lyhyelläkin lenkillä kävi kuitenkin selväksi, että alue on erinomainen luontokohde keskellä kaupunkia. Paikkaan on varmasti palattava uudelleen. Lauantaisin kiinni oleva luontotalo Villa Elfvik jäi tällä kertaa kokematta.

Laajalahteen pääsee oman auton lisäksi kätevästi myös poikittaisella seutulinjalla 550, joka kulkee aina Itäkeskuksesta Leppävaaraan, Otaniemeen ja Tapiolaan saakka. Muista yhteyksistä mm. täällä. Villa Elfvikistä lähimmälle pysäkille on matkaa vajaa kilometri. Matkan pysäkille voi lähes kokonaisuudessaan kulkea suojelualueen polkuja pitkin. Myös Otaniemen pysäkit  sopivat hyvin lähtöpaikaksi tai maaliksi Laajalahden kierrokselle.  Tällä retkellä pysyttelimme kuitenkin Villa Elfvikin ympäristössä, jo vuonna 1979 perustetun suojelualueen pohjoisosissa.

VILLA ELFVIK – LINTUTORNI – VILLA ELFVIK (1.9 KM)
Kiviaidalla. Parin puulajin jälkeen ruovikkoon. Kunnostettu ja hieno ruovikkopolku. Lintutornilla kurkistelemassa. Ruskan värejä.

Laajalahti 322Villa Elfvik.

Auton Villa Elfvikin parkkipaikalle (kartta) jätettyämme suuntasimme luontotalolle. Ajatuksenamme oli kulkea lähinnä puulajipolulla, yhdellä alueen lukuisista luontopoluista. Luontopoluille pääsee kätevästi Villa Efvikin pihasta. Mukavia, erimittaisia ja erilaisia teemoja esitteleviä luontopolkuja on rakennettu myös eri-ikäisiä lapsia ajatellen. Luontopolkujen opasteet voi tulostaa mukaan itse (pdf-tiedostoja) tai niitä saa lainaksi Villa Elfvikistä. Vuonna 1904 rakennetussa kauniissa jugendhuvilassa on erilaisten luonto- ja ympäristöaiheisten näyttelyjen sekä tapahtumien lisäksi myös kahvila.  Ajankohtaiset tiedot happeningeistä ja aukioloajoista löytyy kätevästi Villa Elfvikin nettisivuilta. Vanhaa huvilaa ympäröi komea kiviaita.

Laajalahti 122Rantalehdoissa.

Laajalahti 127Jatkoimme matkaa luontotalolta rantalehtoihin ja puulajipolun ensimmäisille rasteille – pajun sukuiselle raidalle ja koivun sukuiselle pähkinäpensaalle. Leveitä ja sorattuja polkuja on helppo kulkea huonojalkaisenkin. Rantaan eLaajalahti 152i ollut luontotalolta matkaa muutamaa sataa metriä enempää. Siellä pääsimme kävelemään vastikään kunnostettua reittiä pitkin vaikuttavan ja jopa nelimetriseksi kasvavan korkean ruovikon sekaan. Järviruoko on ollut aikanaan tärkeä hyötykasvi, josta Laajalahti 150on voitu käyttää kasvin kaikki osat – tärkeimpänä karjan rehuksi erinomaisesti sopineet varret. Nuoria versoja ja juurakoita käytettiin etenkin pula-aikaan myös ihmisen ravinnoksi. Kelpasipa kuivatut Laajalahti 158ruo´ot myös olkipatjojen ja tyynyjen täytteeksi sekä kattomateriaaliksi ja seinien tilkkeeksi. Kesäisin voi ruovikon seassa nähdä tai kuulla vesilintujen ohella kerttusia tai rantakanoja. Uusi tulokas on aiemmin partatiaisena tunnettu ja helposti tunnistettavissa oleva viiksitimali.

Laajalahti 148Vaikuttava ruovikkopolku (T).Laajalahti 146Ruoko (T).Laajalahti 167Ruokopelto.