Aihearkisto: Nepal

NEPAL, ANNAPURNA JA TILICHOJÄRVI 22.4.-13.5.1998 – OSA 3

REITTI: Besisahar - Khudi - Syange - Tal - Kyupar - Pisang - Manang (2 yötä) - Khangsar - Tilicho (2 yötä) - Khangsar - Thorung Phedi - MUKTINATH - KAGBENI (2 yötä) - MARPHA - KALOPANI - TATOPANI (2 yötä) - GHOREPANI - GHANDRUK - NAYAPOOL. 22 pv / 273 + 30 km 
VAELLUSKAVERI: Antaru.
HUIPUT: Laaksojen lämpö. Marsyangdijoen jyrkännepolut. Tal. Perunaa ja riisiolutta Temangissa. Paungdan kallio. Manangin keskiaikaiset kivikylät. Keväinen luonto. Seikkailu jäätikön reunalla. Yöelämää Manangissa. Tilichojärvi! Thorung la. Lasku Kali Gandakin laaksoon. Mustangin pyhät nurkat: Muktinath ja Kagbeni. Marphan omenatarhat Tatopanin kuumat kylvyt. Ghorepanin Poon Hill. 
ERIKOISTA: Ilmastovyöhykkeet subtropiikista arktiseen yhdellä reissulla. Kylien kulttuurien kirjo. Elokuvia muttei suutaria. Nuorten miesten riskinottoa.
ALUKSI

Vallusjutun viimeisessä osassa laskeudutaan alas Kali Gandakin laaksoa seuraillen. Matkanteko muuttui paikoitellen lomailuksi, eikä pieniltä erimielisyyksiltäkään vältytty. Vaeltamisen into löytyi vielä uudelleen viimeisen nousun myötä – näkymiä Annapurnan korkeimmille huipuille saimme ihailla  loppuun saakka.

AA_kokoreitti_goomaps_satKoko reitti muutamin poikkeuksin. (klikkaa linkkiin/Google Maps).

PÄIVÄ 14: MUKTINATH – KAGBENI (11 + 2 km / 3 h)
Pyhiinvaeltajia ja helikoptereita. Keveää ja lämmintä kevättä. Lyhyt lasku Kagbeniin. Rinkan suojus tuuleen. Päivän lasku: 840 m (3680-2840 m). Alin 2820 m. Ylin 3760 m.

AA_KagbeniMuktinath – Kagbeni (klikkaa suuremmaksi).

Aamun auringonpaisteeseen ja nopeasti lämpenevään päivään oli hyvä herätä. Aamun ohjelmassa oli tutustuminen Muktinathin pyhiin paikkoihin. Päivämatka Kagbeniin oli lyhyt ja näin ollen aikaa oli reilusti.

My beautiful pictureMuktinath.My beautiful picturePyhä poppelimetsä.

My beautiful pictureNousimme ylös temppelialueelle noin sata metriä Muktinathin kylän yläpuolelle. Muktinath on pyhä paikka niin hinduille kun buddhalaisillekin. Poppelimetsän keskellä sijaitseva temppelialue on vaikuttava. Paikkaan on pystytetty temppelit niin Vishnulle kun Shivallekin. Täällä lähdevesi purkautuu muuriin istutetusta 108 pyhän lehmän pään muotoon valetusta pronssisesta suusta. Vesi jatkaa matkaansa ensin Kali Gandakiin ja ennen pitkää Intian puolella pyhään Gangesiin. Lisäksi paikalla on buddhalainen pyhäkkö, missä vesi työntyy maan pinnalle suoraan kalliosta. Samasta paikasta purkautuu myös palavaa maakaasua ja juuri tämän tulen ja veden yhdistelmä on tehnyt Muktinathista erityisen pyhän. Täällä saimme myös pyöritellä jättimäistä rukousmyllyä loppumatkan siunaukseksi.

My beautiful pictureKali Gandakin lähteillä.

Lähtöä tehdessämme alkoi helikopterin säksätys. Pian lähelle laskeutuikin kopteri, josta astui ulos varakkaita intialaisia pyhiinvaeltajia hienoissa vaatteissaan. Tämä yllätti ja väistämättä myös ärsytti. Rauhaisa tunnelma oli hetkeksi tipotiessään. Temppelivierailun päätteeksi laskeuduimme ensin takaisin Muktinathiin, keräsimme tavaramme majatalosta, maksoimme laskumme ja jatkoimme alas Kali Gandakin laaksoon Kagbeniin – ihan jalkaisin.

My beautiful pictureJharkot.IMG_0004

Jharkotin kujilla.

Matkalla pysähdyIMG_0001imme syömään Jharkotissa, linnamaisessa kylässä. Täällä kuvasin vaihteeksi mustavalkofilmille – kylän kuvauksellinen keskiaikainen tunnelma valkeaksi kalkittuine taloineen ja kapeine kivisine kujineen oli käsin kosketeltavissa. Nyt alas laskeutuessa oli matkanteko helppoa ja tunsimmekin olomme lähinnä tavallisiksi lomalaisiksi. Alas laskeutuessamme pääsimme todistamaan yhtä Mustangille ominaista luonnonilmiötäIMG0010 – laaksotuulta. Auringon lämmittäessä korkeita Himalajan eteläisiä seinämiä, syntyy tänne lopulta voimakas matalapaine. Tuuli alkaa puhaltaa voimakkaasti kohti vuoria. Selkeinä päivinä tuuli puhaltaa iltapäivisin aina samaan aikaan – lähes minuutin tarkkuudella. Tämä tuuli nappasi lopulta myös rinkkani sadesuojan – sen perään oli toivotonta lähteä. Eteläpuolellamme kohosivat Nilgirin massiivin seitsemäntonniset huiput ja maisemat olivat todella komeita.

Rukouslippu_cutRukouslippu Jharkotissa.

IMG_0009Väki oli ylhäällä Kali Gandakin laaksossa silminnähden Marsyangdijoen laakson väestöä varakkaampaa – kylät ja majatalot olivat hyvin siistejä ja naisten kaulassa roikkui kilokaupalla arvokkaita koralleja ja turkoosia. Vaikka kuvailinkin vanhoissa päiväkirjoissani ihmisiä ehkei niin mairittelevalla sanalla ”bisneslike”, oli väki täällä mutkatonta ja mukavaa. Väestön rautainen kaupallinen osaaminen ei varmasti ole pelkästään viime vuosikymmeninä länsimaisten vaellusturistien synnyttämää. Mustangin ja Kali Gandakin reitillä on vuosituhantiset perinteet paitsi tärkeänä kauppareittinä Tiibetin ja Intian välillä, myös pyhiinvaelluskohteena. Täällä voi törmätä myös Intian tasangoilta kehnoissa varustuksissa liikkeelle lähteneisiin pyhiin miehiin, jotka saattavat taittaa matkaa vaikka avojaloin.

My beautiful pictureKagbenissa tuli taas tarkasteltua kovasti kärsineitä kenkiä. Sateella ei nauravista kengistä olisi suojaa ja nyt oli taas aikaa etsiä suutaria, sillä viihtyisässä Kagbenissa päätimme viettää kaksi yötä. Suutaria ei Kagbenistakaan löytynyt, joten jouduin jatkamaan matkaa nauravilla kengillä. Kävely niillä kyllä onnistui ongelmitta, mutta sateella voisi olla odotettavissa hankaluuksia.

PÄIVÄ 15: KAGBENI + PÄIVÄRETKEILYÄ (10 km / n. 3 h)
Mustangin hevosia ja fossiileja. Lunkia nautiskelua. Päivän nousu: - m. Alin 2800 m. Ylin 3400 m.

Kag_paivaKagbenin päiväretket (klikkaa suuremmaksi).

Oli lepopäivä. Päätin käyttää päiväni lähiympäristöön tutustumiseen. Antaru jäi hengailemaan Kagbeniin, mutta sovimme, että lähtisimme yhdessä illemmalla etsimään jokilaaksosta fossiileja. Aluksi nousin edellisenä päivänä kulkemaamme polkua ylöspäin, josta suuntasin pian leveää ylätasankoa pitkin ylempänä olevalle harjanteelle.

My beautiful pictureKagbeni. Vasemmalla luostari.

YlätasangollMy beautiful picturea minua ilahduttivat kuivassa ja matalassa pensaikossa vapaana laiduntavat hevoset – nämä kai olivat nyt sitten ihan aitoja Mustangin hevosia. Ne eivät kuitenkaan näyttäneet ihan yhtä vauhdikkailta, kun samanmerkkisen auton keulassa. Maisemat olivat kaikessa kuivuudessaan ja karuudessaan upeita. Kivisen erämaan keskellä loisti vihreinä laikkuina kasteluviljelmiä, jotka näyttivät olevan jo hyvässä kasvussa. Lähimpien harjanteiden takaa pilkottivat lumiset huiput, Dhaulagiri ja Nilgiri, jonka taakse Annapurnan korkeimmat huiput juuri ja juuri jäivät.

My beautiful pictureMustangin hevoset.

Taas keMy beautiful picturerran oli mukava katsella myös taaksepäin kulkemallemme reitille. Jo kauas jäänyt Thorungin sola näkyi selvästi ja se kylpi jälleen auringossa. Ympäröivillä rinteillä ja jokilaaksossa oli komeita geologisia muodostumia, jotka ilman kasvipeitettä olivat selvästi nähtävillä. Alhaalla laaksossa oli jo orastavien viljelmien lisäksi My beautiful pictureomenapuutarhoja, jotka näyttivät hiukan kuivuudesta kärsineiltä. Päivää ei olisi millään malttanut lopettaa, mutta ennen kun tuuli alkaisi jälleen iltapäivän päätteeksi pöllyttää laakson kuivaa hiekkaa, oli hyvä päästä kylän suojiin. Sitä paitsi en ollut ottanut päiväretkelle matkaan juuri ollankaan eväitä.

My beautiful pictureThorungin sola (kuvan oikeassa reunassa).

Syötyämme lähdimme vielä illan suussa muutaman kilometrin päähän leveään Kali Gandakin jokilaaksoon. Joen pohjalle laskeuduttuamme ja aikamme kiviä hakauttuamme olimme löytäneet useita fossiileja, ammoniitteja. Kasvifossiileja ei käsiimme sattunut. Kagbenin läheltä paljastuneista kallioista löytyvät fossiilien eliöt ovat eläneet devonikauden lopulta varhaiselle liitukaudelle – noin 380-100 miljoonaa vuotta sitten. Löytämämme fossiilit eivät olleet aivan ehjiä ja kokonaisia, mutta ainakin ne olivat itse joen kivenmurikoista esiin hakattuja. Antaru oli innoissaan. Nepalit ja intialaiset pitävät fossiileja pyhinä shaligrameina.  Itse sain teräviä kiviä hakatessani sormeeni melkoisen haavan, mitä oli lähdettävä loppujen lopuksi sitomaan.

My beautiful pictureKali Gandakin leveä jokilaakso ja Kagbeni.

Vaellus oli nyt selvästi muuttamassa luonnettaan. Metsäisten ja erämaisten polkujen sijaan liikuimme avoimessa maastossa, tapasimme pyhiinvaeltajia ja selvästi enemmän muita vaeltajia. Tähän oli kuitenkin helppo sopeutua – oma kielitaitoni oli jatkuvan opiskelun myötä parantunut matkan aikana ja keskustelu paikallisten kanssa alkoi sujua melko mutkattomasti. Tästä oli se hyöty, että keskustelu oli normaalia jutustelua avoimempaa. Sinällään ”bideshi maanchen” (ulkomaisen) kielitaito ei Nepalissa herätä ihmetystä, sillä Nepalissa työskentelee runsaasti ulkomaalaisia, jotka voivat viettää maassa vuosia. Keskusteluaiheet muuttuivatkin säästä ja reiteistä vaikka nepalioppaiden ja länsimaisten vaeltajien ”salasuhteisiin”, jotka eivät kyllä näissä oloissa jääneet paikallisilta huomaamatta. Makeita naurujakin riitti.

PÄIVÄ 16: KAGBENI – MARPHA (17 km / 5 h)
Tasamaalla. Hiekkaa ja soraa. Lentokoneiden pörinää. Siisti Marpha ja omenatarhat. Päivän lasku: 160 m (2840-2680 m). Alin 2680 m. Ylin 2840 m.

AA_Kagbeni_Marpha1AA_Kagbeni_Marpha2Kagbeni-Marpha (klikkaa suuremmaksi).

Aamulla oli taas laskun maksamisen aika – yömme ja ruokailumme oli kirjattu nätisti majatalon emännän ruutuvihkoon. Mahdollisista alennuksista neuvottelu jäi luonnollisesti aina Antarulle. Matka jatkui nyt etelään ja Kali Gandakin laaksoa seuraillen alaspäin. Pohjoiseen ei ollut asiaa, sillä vierailuun Mustangin ylemmissä osissa olisimme tarvinneet kalliin, satojen eurojen arvoisen erityisluvan.

My beautiful pictureLiikkeelle lähdimme ajoissa, sillä halusimme välttää kävelemisen kymmeniä metrejä sekunnissa puhaltavaa iltapäivän laaksotuulta vastaan. Olimme kuulleet, että laakson eteläosissa oli tullut rankasti vettä, mikä edellisen päivän ja aamun kuulaassa auringonpaisteessa tuntui tietenkin oudolta. Pilviä alkoi kuitenkin pian kerääntyä myös ylemmäs laaksoon ja illalla Marphassa satoikin reippaasti. Päivän etappia emme olleet päättäneet etukäteen, vaan ajattelimme edetä päivän omien tuntemustemme mukaan joko Jomsomiin, Marphaan tai aina Tukucheen saakka.

My beautiful pictureKali Gandakin paksut hiekka- ja sorakerrostumat.

Reitti oli nyt taas kovin erilainen kun aikaisemmin. Matkaa teimme leveässä soran ja hiekan peittämässä jokiuomassa, välillä polku nousi hankalien tulvapaikkojen yläpuolelle muutamia kymmeniä metrejä laakson ylle. Matalien sivujokien yli ei täällä oltu kaikkialla rakennettu siltoja, joten välillä pääsimme kahlailemaan kylmissä jäätiköiltä laskevissa vesissä.  Joen rannalta kohoavissa kallioissa riitti katseltavaa – vuorten poimuttuminen ja kivikerrosten taipuminen kovassa paineessa oli niissä selvästi nähtävissä.

My beautiful pictureMatkantekoa laakeassa laaksossa.

JomsomiiMy beautiful picturen saavuimme helppoa ja leveää polkua pitkin melko nopeasti. Vaikutelma Jomsomista (2740 m) oli hiukan tympeä ja ohitimmekin sen suosiolla. Jomsomissa sijaitseva lentokenttä oli tuolloin monelle portti kohti Muktinathia ja Kagbenia – aamupäivisin lensi Pokharasta Jomsomiin sään salliessa useita lentoja – niin nytkin ja matkalla näimme useita pienkoneita. Sään ollessa oikullinen on näiden lentojen peruuntuminen enemmän kun yleistä. Nykyisin Jomsomiin saakka pääsee bussilla. Tien rakentaminen herätti aikanaan paikallisissa paljon vastustusta, sillä se vei elannon monelta alempien kylien majatalojen pitäjiltä. Myös negatiivisia kulttuurisia vaikutuksia pelättiin. Mustangin ylempien osien matkailun rajoittaminen ja kalliit luvat perustuvat muunmuassa juuri näihin jälkimmäisiin syihin.

JakoimmeMy beautiful picture siis Jomsomista vielä eteenpäin Marphaan (2680 m) saakka, joka olikin todella vaikuttava kylä kapeine kujineen ja valkeaksi kalkittuine taloineen. Kylän raitit olivat kaiken lisäksi nepalilaisittain äärimmäisen siistit. Tänne oli hyvä jäädä yöksi. Marphassa on erikoistuttu omenien viljelyyn ja kylää reunustavat laajat omenatarhat. Yksi paikallinen omenatuote on omenabrandy, jota paikalliset innokkaasti tarjoavat.  Sateen vuoksi jäi iltakävely tekemättä, vaikka aikaa olisi ollut reilusti. Kylän yläpuolella on Tashi Lakhangin luostari, jossa vierailu olisi ollut kiintoisaa. Kylä oli sähköistetty pienen paikallisen vesivoimalan avulla. Majataloissa oli täällä jo laatua – thakalien ylläpitämien majatalojen varustukseen saattaa kuulua jopa sisävessa.

My beautiful pictureMarphan kapeilla ja hämärillä kujilla.

PÄIVÄ 17: MARPHA – KALOPANI (20 km / n. 5 h)
Maisema muuttuu jälleen. Matkaväsymystä. Päivän lasku: 160 m (2680-2520 m). Alin 2510 m. Ylin 2680 m.

Marpha_kalopani_valmisMarpha-Kalopani (klikkaa suuremmaksi).

Matka jatkui taas alaspäin. Emme pitäneet aamun lähdön kanssa suurtakaan kiirettä, mutta eMy beautiful picturedessä oli pitkä päivä Kalopaniin, ”Mustaan veteen”. Laskua ei tällekään päivälle ollut kun vajaa 200 metriä. Aurinko paistoi jälleen ja ilma oli edellisen illan sateesta raikas. Marphan laidalla ohitimme alueen kylille tyypillisen portin rukousmyllyineen, mistä matka jatkui leveää polkua pitkin Tukucheen. Aamiaisen nautimme vasta siellä.

My beautiful pictureMarphan omenatarhat ja rinteellä sijaitseva luostari.

Useita kilometrejä kuljettuamme muuttui maisema taas täysin. Leveä hiekan ja soran täyttämä jokilaakso vaihtui jyrkkään rotkoon. Samalla heitimme myös hyvästit kuiville, lähes kasvipeitteettömille rinteille ja astuimme jälleen komeisiin metsiin, joissa kasvoi mäntyjä, kuusia ja kuusensukuisia pihtoja.

Vaikka maiseman muutos teki hyvää, alkoi matkaväsymys vaivata ja Kalopaniin päästyämme olimme molemmat suorastaan pahalla päällä. Matkaa oli nyt taitettu jalan jo 17 päivää ja reilusti yli 200 kilometriä. Viimeisimpinä päivinä laiskistuminen ja pienet erimielisyydet olivat johtaneet siihen, että esimerkiksi sivulenkki Dhaulagirin jääputouksille jäi tekemättä. Matkaseurakin alkoi jo ärsyttää ja tämä oli molemminpuolista.

Aikamme Kalopanissa toisiamme välteltyämme oli syytä pitää pitkä nokkapalaveri. Dal bhatin äärellä ja hyvässä yhteisymmärryksessä päätimmekin pysähtyä Tatopaniin keräämään uutta puhtia. Samalla teimme suunnitelmat loppumatkalle. Tatopanista päätimme jatkaa ylös metsäisille taipaleille Ghorepaniin ja siellä olevalle suositulle näköalapaikalle, Poon Hillille. Vatsan täyte ja matkasuunnitelmien selkiintyminen puhdistivat ilmaa. Loppumatka sujui taas hyvässä hengessä. Kalopani oli paikkana sen verran tympeä majatalokylä, ettei tänne kannattanut pysähtyä yhtä yötä pidemmäksi aikaa, vaikka maisemat olivat kyllä komeat – Kalopani on maisemiltaan varmasti yksi reitin kauneimmista paikoista.

PÄIVÄ 18: KALOPANI – TATOPANI (25 km / n. 7 h)
Pitkä päivä ja lähes 1.5 kilometrin lasku. Subtrooppista lämpöä ja kuumia kylpyjä. Päivän lasku: 1380 m (2520-1240 m). Alin 1160 m. Ylin 2520 m.

Kalo_Tato_valmisKalopani-Tatopani (klikkaa suuremmaksi).

Aamu aukeni jälleen kirkkaana ja hyvin nukuttu yö oli kohentanut mieltä. Kirkas aamu paljasti myös suorat näkymät Annapurnan korkeimmille huipuille. Pian Kalopanista lähdettyämme aukeni myös näkymä Dhaulagirille upeasti. Edessä oli koko reissun pisin päivämatka, joten piristävät näkymät olivat tarpeen. Tietäessämme koittavasta lepopäivästä lämpimässä Tatopanissa, maittoi myös meno koko päivän ajan hyvin.

My beautiful pictureAurinko nousee Annapurnalla.

Kali Gandakin laakso mainitaan varsin monessa paikassa maailman syvimmäksi rotkoksi. Syvyys on toki suhteellista, mutta laakson pohja makaa esimerkiksi Kalopanin ja Tatopanin välisessä Danan kylässä noin 1500 metrin korkeudessa. Suora nousu laaksosta Dhaulagirille (8167 m) on yli kuusi ja puoli kilometriä. Itäpuolella nousu johtaa Annapurnan korkeimmalle ykköshuipulle (8091 m).

My beautiful pictureNäkymät luoteeseen: Dhaulagiri 8167 m (vas.) ja Tukuche 6920 m.My beautiful pictureLaakson pohjalla.

Seurailimme jyrkkää jokilaaksoa koko päivän. Alkumatkasta kävelimme suurten metsäalueiden läpi, loppumatkaa kohden viljelykset ja kylät lisääntyivät lisääntymistään. Kapemmillaan Kali Gandaki ahtautuu rotkolaaksoon Ghasan ja Kopchepanin välillä, missä polkua on paikkoin hakattu suoraan kallioseinämiin. Maanvieremistä johtuen oli pääpolku täällä vaihtanut paikkaansa useaan otteeseen. Perillä Tatopanissa olimme vasta hiukan ennen auringonlaskua.

PÄIVÄ 19: TATOPANI
Lepoa. Ruokaa. Kuumia kylpyjä. Päivän lasku: - m.

My beautiful pictureAamukylpynäkymät Nilgirin etelähuipulle.

Tatopanissa (”Kuuma vesi”) vietimme todellista lepopäivää. Aamu alkoi laskeutumisella jokivarren kuumille lähteille kylpyyn – varmaan siihen ainoaan kunnon kylpyyn koko matkalla. Laakson lämpö hiveli. Tuntui kovasti Suomen kesältä. Päivä oli pitkästä aikaa pilvinen.

Tatopani on varsin lähellä tietä, joten myös tavaran paljous ylempiin kyliin verrattuna on melkoinen. Myös majatalojen ruokalistat ovat täällä huomattavasti ylempiä kyliä monipuolisempia ja hinnat halvempia. Niinpä levon lisäksi tuli päivän aikana syötyä melkoisesti.  Vanhoissa päiväkirjoissani olenkin maininnut Tatopanista lähinnä listoja niistä kaikista yksinkertaisista herkuista, jotka ylempänä olivat jääneet nautiskelematta – munakkaita, pannukakkuja, oikeaa kahvia, paahtoleipää … Emme olleet ainoita Tatopanin rentoon tunnelmaan viehtyneitä. Moni vaeltaja tuntui pysähtyneen paikkaan lepäämään ja lomailemaan, osa useiksi öiksi.

PÄIVÄ 20: TATOPANI – GHOREPANI (15 km / n. 7h)
Viimeinen koitos. Ylös! Kuumasta kylmään. Päivän nousu: 1640 m (1240-2880 m). Alin 1180 m. Ylin 2880 m.

Tato_Ghore_valmisTatopani-Ghorepani (klikkaa suuremmaksi).

Lepopäivän jälkeen oli helppo lähteä liikkeelle, vaikka tiedossa oli äärimmäisen kova nousu ylös Ghorepaniin. Alkuun seurailimme hetken Kali Gandakia, ennen kun ylitimme joen ja aloitimme nousun. Noustessamme ohitimme useita kyliä. Tällä reitillä vaeltajille tarkoitetut palvelut olivat melko vähissä – reitti oli selvästi vähän kuljettu.

Jälleen kerran noustessamme muuttui paitsi ilmasto, myös kulttuuri. Loppumatkasta kuljimme jälleen viileissä magnolioita ja alppiruusuja kasvavissa metsissä, joissa pienten lumilaikkujen näkeminen tuntui Tatopanin jälkeen epätodelliselta. Nousu oli hidasta – pitkästä taakse jääneestä vaelluksesta ja kovasta ”harjoituksesta” huolimatta. Perillä olimme illan suussa – väsyneinä. Päätimme kiivetä viimeiset sadat metrit Poon Hillin näköalapaikalle vasta aamulla toivoen aamuksi kirkasta säätä.

Ghorepani on tiivis kylä metsäisellä harjanteella, joka muodostuu lähinnä vaeltajille tarkoitetuista majataloista. Mitättömän pienet viljelmät sijaitsevat kylän eteläpuolisessa notkelmassa, mutta niistä ei ole elannon tuojaksi. Ghorepanin suurin tulonlähde on parin kilometrin päässä sijaitseva Poon Hill, joka kerää etenkin niitä vaeltajia, joilla ei ole aikaa tutustua alueeseen muutamaa päivää pidemmäksi aikaa. Päivän päätteeksi etsimme Ghorepanista itsellemme majatalon, eikä unta raskaan päivän päätteeksi tarvinnut odotella.

PÄIVÄ 21: GHOREPANI – GHANDRUK (17 km / n. 6 h)
Poon Hill - maineensa veroinen. Hilpeää menoa metsäisillä taipaleilla. Ylös, alas, ylös ja alas. Ghandrukin ylellisyydet. Päivän lasku: 890 m (2880-1990 m). Alin 1990 m. Ylin 3210 m.

Ghore_Ghand_Naya1_valmisGhorepani – Poon Hill – Ghandruk (klikkaa suuremmaksi).

Heräsimme aamuun hyvissä ajoin – sää oli kirkas, eikä Poon Hillin näkymiä kannattanut hukata pilvien saapumista odotellessa. Hyvin nukutun yön ja pienen aamiaisen jälkeen olivat molemmat erityisen hyvällä tuulella. Edessä oli reilun kolmensadan metrin nousu näköalapaikalle ja ilman kantamuksia se ei ollut suurikaan ponnistus. Tavaramme jätimme Ghorepaniin, josta oli tarkoitus jatkaa myöhemmin kohti Ghandrukia.

My beautiful picturePoon Hillin maisemat. Korkeimmalle kohoaa Dhaulagiri.

MaiMy beautiful picturesemat ylhäälle päästyämme olivat todella hienot, sillä koko Annapurnan massiivi levittäytyi edessämme koko laajuudessaan. Itse nousukin tarjosi alppiruusumetsineen ja tuoksuineen paljon. Etelään päin puolestaan avautuivat näkymät kohti loputtomia Nepalin Terain ja Intian tasankoja. Korkealle kohoava Dhaulagiri on maailman seitsemänneksi korkein huippu. Sitä pidetään yhtenä hankalimmista kiivettävistä yli 8000 metrin huipuista. Nautiskelimme maisemista pitkään ja hartaasti. Tämän jälkeen ei olisi yhtä komeita vuoristonäkymiä enää nähtävillä.

My beautiful pictureMetsien peittämää Himalajan Keskivuoristoa.

Ghorepaniin palattuamme ja tavarat mukaan otettuame suuntasimme jälleen ylöspäin kohti metsäistä ja erämaista taivalta. Tästä osuudesta muodostui loppujen lopuksi yksi mieleenpainuvimmista. Syrjäiset metsät olivat tarpeeksi kaukana kylistä, niin etteivät polttopuun ja rehun keruumatkat tänne saakka enää ulottuneet – metsät olivat lähes luonnontilaisia. Alppiruusujen lisäksi täällä kasvoivat lukuisat tammilajit, kuten bambutammet, jotka kylien läheisyydessä on harsittu lähes lehdettömiksi ja oksattomiksi. Hiukan alempana puolestaan kasvoi runsaasti hevoskastanjaa, jonka hedelmät ovat paitsi maukkaita myös ravitsevia.  Vaikka reitti oli raskas monine jyrkkine nousuineen ja laskuineen, oli askel jo kevyt. Hilpeää tunnelmaa luonnollisesti kohotti ajatus lämpimistä suihkuista ja kunnon ruuista.

ksjbgMachhapuchare.

My beautiful pictureMetsäisellä taipaleella laskeuduimme välillä jyrkkiin ja reheviin jokilaaksoihin, harjanteilta avautuivat näkymät pohjoiseen vuoristoon. Aika ajoin kuuluisa ja terävähuippuinen Machhapuchare pilkotti metsien siimeksestä. Virallisesti Machhapucharea ei ole koskaan kiivetty, sillä sitä pidetään pyhänä. Niinpä sinne suuntautuneet retkikunnat ovat jättäneet vuoren korkeimman kohdan rauhaan (tämän tietenkin uskoo ken tahtoo). Lähestyimme vuorta lännestä, joten vuori näytti meille huipun kaksi haaraa. Huipun muodon vuoksi sitä kutsutaankin tuttavallisemmin ”kalanpyrstöksi” (Fish tail mountain). Jossain vaiheessa näimme alhaalla laaksossa lentävän helikopterin, joka näissä massiivisissa maisemissa näytti lähinnä lelulta.

Syömään pysähdyimme jyrkän nousun päätteeksi Tadapanissa (2720 m). Pieni kylä sijaitsee metsien keskellä, korkealla harjanteella. Ystävällinen ”didi” valmisti meille ruuan, jotka nautiskelimme lämpimässä auringonpaisteessa. Tästä eteenpäin oli edessä enää pelkkää laskua.

Ghandrukiin saavuttuamme tuntui todella jo siltä, että vaellus oli tehty. Olisimme kyenneet jatkamaan helposti tien varteen ja bussille saakka, mutta päätimme jatkaa matkaamme vasta aamulla. Päivä oli ollut loppujen lopuksi nousuineen ja laskuineen melko raskas – sitäpaitsi Ghandrukin ”ylelliset” palvelut houkuttelivat pysähtymään. Näihin ei tosin kuulunut kovalla pauhaava majatalon televisio, jonka ohjelmistoon näytti kuuluvan intialainen ”Kauniit ja Rohkeat”. Majatalon seinässä oli kyltti: ”Yes, Ghandruk does have a TELEPHONE!”

Kotiinpaluusta muistutti myös majatalon runsas asujaimisto. Ghandrukin kaunis gurung-kylä on keskeisellä paikalla – monen Annapurnan alueen vaellusreitin varrella. Vielä tuolloin en tiennyt, että tulisin palaamaan kylään vielä uudestaan useita vuosia myöhemmin. Illalla ruokaillessamme istui vieressämme pari nuorta ruotsalaisnaista ja pihalla telttaili suomalaispariskunta. Juttelemassa en jaksanut käydä, mutta pieni Suomen lippu teltan kupeessa ei jäänyt huomaamatta. Sitä paitsi pariskunta näytti nauttivan omasta rauhasta.

PÄIVÄ 22: GHANDRUK – NAYAPOOL (14 km / n. 4 h)
Kylien ja terassiviljelmien keskellä. Siirtymätaival tien varteen. Päivän lasku: 950 m (1990-1040 m). Alin 1000 m. Ylin 1990 m.

Ghore_Ghand_Naya2Ghandruk-Nayapool (klikkaa suuremmaksi).

Viimeiselle taipaleelle lähdimme aamulla kiireettä, kuitenkin jo kahdeksan aikaan. Halusimme olla Pokharassa hyvissä ajoin ja Antaru jatkoi siitä suoraan Katmanduun. Ghandrukin rinteitä alas laskeutuessamme avautui vielä hienoja näkymiä jokilaakson kyliin ja asutIMG_0034uille, Landrungin terassoiduille rinteille.  Ghandrukista alas laakson pohjalle laskeuduttuamme seurailimme Modijokea suorinta reittiä Nayapooliin – tien varteen. Tasamaalla vikkelästi kulkiessamme soi päässä koko matkan ajan rasittavuuteen asti mukana kulkenut korvamato – perinteinen buddhalainen mantra ”Om mani padme hum”. Ehkäpä se loi reissullemme sen verran siunausta, että vaellus sujui loppujen lopuksi ilman suuria ongelmia.

LOPUKSI

Vaelluksemme Annapurnan ympäri ja Tilichojärvelle oli kaiken vaivan arvoinen ja ensimmäinen maratonvaellukseni toi reissamiseen aivan uusia ulottuvuuksia. Näistä yksi omituisimmista oli se, että pysähtyessämme lepopäivän viettoon, tuntui paikallaan oleminen monesti ajanhukalta.  Kohokohtia oli reissulla runsaasti ja näistä varmasti mieleenpainuvin oli hankala nousu Tilichojärvelle. Hitaasti tehty nousu auttoi meitä sopeutumaan korkeaan ilmanalaan ja viimeistään pari Tilichojärven läheisyydessä vietettyä yötä teki loppumatkasta varsin helpon.

Olimme tehneet jotakuinkin pitäneet matkasuunnitelmat pelkästään Thorungin solan ylitykseen saakka. Tämän jälkeen käytimme aikaamme myös lepopäiviin enemmän, kun olin alunperin kuvitellut. Suunnitelmien puuttuminen toi matkalle jonkin verran erimielisyyksiä, joiden selvittelyyn jouduimmekin käyttämään aikaamme. Parin päivän sivureitti Dhaulagirin jääputouksille (lyhyt video) jäi osin tämän vuoksi kokematta. Loppujen lopuksi saimme tuntea Annapurnan eteläpuolisissa metsissä jälleen sen vaeltamisen riemun, minkä jo alkumatkasta koimme.

Reitti soveltuu hyvin niin kulttuurista kun luonnostakin kiinnostuneelle vaeltajalle – suorastaan käsittämätön monimuotoisuus niin kulttuurisesti kun luonnonkin osalta on tällä reitillä se kaikkein suurin kokemisen arvoinen asia. Olimme liikkellä varsin myöhään. Monsuuni oli jo ovella, minkä vuoksi muita vaeltajia oli reitillä odotettua vähemmän. Saimme nauttia vielä todella hyvistä säistä – sateista oli aika ajoin ainoastaan alemmilla korkeuksilla.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joissa itse kirjoittaja esiintyy. Niistä kiitos kuuluu Antarulle.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Annapurna 1:100 000. Nelles Verlag 1993.

ALUEEN DIGIKARTTOJA NETISSÄ:

Nepalin topografiset kartat (1:25 000/1:50 000) skannattuna.

Google maps. Annapurna Circuit. Hyvälaatuinen satelliittikuva.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

NEPAL, ANNAPURNA JA TILICHOJÄRVI 22.4.-13.5.1998 – OSA 2

REITTI: Besisahar - Khudi - Syange - Tal - Kyupar - Pisang - MANANG (2 yötä) - KHANGSAR - TILICHO BASE CAMP (2 yötä) - KHANGSAR - THORUNG PHEDI - MUKTINATH - Kagbeni (2 yötä) - Marpha - Kalopani - Tatopani (2 yötä) - Ghorepani - Ghandruk - Nayapool. 22 pv / 273 + 30 km 
VAELLUSKAVERI: Antaru.
HUIPUT: Laaksojen lämpö. Marsyangdijoen jyrkännepolut. Tal. Perunaa ja riisiolutta Temangissa. Paungdan kallio. Manangin keskiaikaiset kivikylät. Keväinen luonto. Seikkailu jäätikön reunalla. Yöelämää Manangissa. Tilichojärvi! Thorung la. Lasku Kali Gandakin laaksoon. Mustangin pyhät nurkat: Muktinath ja Kagbeni. Marphan omenatarhat Tatopanin kuumat kylvyt. Ghorepanin Poon Hill. 
ERIKOISTA: Ilmastovyöhykkeet subtropiikista arktiseen yhdellä reissulla. Kylien kulttuurien kirjo. Elokuvia muttei suutaria. Nuorten miesten riskinottoa.

ALUKSI

Vaellusjutun toisessa osassa liikutaan korkealla, tehdään riskireissu Tilichojärvelle ja ylitetään reilusti yli viiden kilometrin korkeuteen kohoava sola, Thorung La.

AA_kokoreitti_goomaps_satKoko reitti muutamin poikkeuksin. (klikkaa linkkiin/Google Maps).

PÄIVÄ 8: MANANG – KHANGSAR (6 km / 3 h)
Lyhyt päivä ja korkeuteen totuttelua. Kankeaa menoa juhlien jälkeen. "Maukasta" voiteetä. Päivän nousu: 220 m (3540-3760 m). Alin 3520 m. Ylin 3760 m.

AA_Tilicho1Manang-Khangsar (klikkaa suuremmaksi).

Herääminen oli hiukan hankalaa ja mietimme vielä aamulla mahdollisuutta jäädä katsomaan Manangin Mitha (Dha Cyang)-jousiammuntafestivaaleja. Lopulta kuitenkin päätimme jatkaa matkaa – Manangin hulinasta oli hyvä päästä pois. Päivämatka oli lyhyt, vain kuutisen kilometriä ja reilut parisataa metriä ylöspäin. Tämäkin päivä oli yksi lenkki sopeutumisessa korkeampaan ilmanalaan. Illalla taivas oli mennyt pilveen, mikä lisäsi huolta mahdollisesta säätilan muuttumisesta, eivätkä edellisenä päivänä pesemäni pyykit olleet vielä kuivuneet. Nyt aurinko kuitenkin taas paistoi. Rinkkoihin oli tullut selvästi lisää painoa – Manangista hankitut Tilichoa varten hankitut ruuat ja keittimen kerosiinit painoivat.

Matkanteko oli melko hidasta. Alkuun saimme kävellä kyynelmäntymetsien siimeksessä, mutta lopulta päädyimme avoimeen maastoon. Khangsar kiehtoi mieltä, olihan se syrjäinen, yksi Manangin laakson viimeisistä ja korkeimmalla sijaitsevista kylistä. Sen yläpuolella oli Tilichon suunnalla enää jakkien kesälaitumia.

My beautiful pictureKhangsar.

Perillä KhMy beautiful pictureangsarissa (3760 m) majoitumme toiseen kylän kahdesta toimivasta majatalosta. Vieraanvarainen amaa (”äiti”) tarjosi heti alkuun perinteistä tiibetiläistä voiteetä, jonka maku ei makuhermoja kutkuttele. Iltapäivän käytimme lepäilyyn ja pieneen kävelyyn kylän ylälaitumilla. Tietoa Tilichon reitin kunnosta emme täältäkään saaneet, sillä lumi oli vasta sulanut, eikä kyläläisillä ollut vielä asiaa laakson etäisemmille luonnonlaitumille vasta kun kesän lopulla. Kukaan ei siis tietomme mukaan ollut talven jälkeen koko reittiä kulkenut. Sen verran opastusta saimme, että meille ehdotettiin laidunten läpi kulkevaa keskimmäistä reittiä. Kaikkein ylin ja sulan aikaan paras reitti oli vielä paksun lumen peitossa. Reitin lisäksi huolta aiheutti myös sää, sillä lumentulo tekisi reissusta todella hankalan ja vaarallisen, sitä kun voisi huonolla tuurilla tulla kerralla vaikka kuinka paljon. Ainoa mikä oli varmaa, oli se, että korkeuteen oli tullut sopeuduttua huolellisesti. Sen suhteen ei ongelmia olisi odotettavissa. Kaukaa Khangsarista reittiä katsellessa oli selvää, ettei matka tulisi olemaan helppo.

Idea Tilichojärvelle menosta oli syntynyt jo aikaa sitten, kun jututin talvella kahta saksalaista kaveria. He olivat käyneet paikalla edellisen vuoden puolella alkutalvesta – ennen lumentuloa. Samalla kuulin, että laakson päässä odottaisi varma suoja, keskeneräinen ja autio majatalo. Tämä muodostui siis tähtäimeksemme ja kun kerran rakennustavaraa oli paikalle kuljetettu, tietenkin jalan ja jakkien selässä, ajattelin myös reitin olevan suhteellisen helposti kuljettavissa. Tämän myös saksalaiset kaverit aikanaan vahvistivat.

My beautiful pictureNäkymät Khangsarista kohti Tilichoa.

PÄIVÄ 9: KHANGSAR – TILICHO BASE CAMP (8 km / 6 h)
Paistetta ja huolta. Särkyneet sillat, tuhoutuneet polut - Suuria riskejä polun päällä. Kova päivä. Päivän nousu: 400 m (3760-4160 m). Alin 3760 m. Ylin 4240 m.

AA_Tilicho2Khangsar-Tilicho Base Camp (klikkaa suuremmaksi).

My beautiful pictureYö Khangsarissa tuli nukuttua hyvin. Matkaan kohti Tilichoa lähdimme hyvissä ajoin, sillä sää oli nyt erinomainen, emmekä todellakaan tienneet, mitä reitiltä odottaa. Suuntasimme aluksi kohti keskirinteitä kulkevaa laidunpolkua. Alkuun matka taittui mukavasti – polku oli hyväkuntoinen ja helppokulkuinen. Ensimmäinen ikävä yllätys meitä odotti isolla sivupurolla, jonka yli rakennettu silta oli päreinä. Onneksemme olimme liikkeellä varhain, eikä päivän sulavesien virtaamat olleet vielä huipussaan.

Jyrkässä rMy beautiful pictureinteessä ja voimakkaassa virtauksessa oli pientenkin purojen ylittäminen melkolailla hankalaa. Näitä tuli vastaan vielä lisää, eikä yksikään siltarakennelma ollut selvinnyt talvesta ehjänä. Tämä sai meidät aavistelemaan pahinta. Jokainen onnistunut ylitys sai meidät kuitenkin hymyilemään. Tunnelma oli odottava ja ne odotukset olivat korkealla. Ylitysten jälkeen oli mukava kuivatella auringon paistaessa – ilma oli lämmin.

My beautiful picturePolun päällä.

My beautiful pictureSivupuroja seurasi toisenlaisia haasteita, sillä vyörypaikoilla kulkeva polku oli kadonnut. Osa rinteistä oli suhteellisen helppokulkuisia ja turvallisia talusrinteitä, mutta välillä polku kulki kalkkikivipaasien muodostamassa sokkelossa, josta polkua oli lähes mahdotonta löytää. Kerran jouduimme pysähtymään ja miettimään vakavissamme koko reissun keskeyttämistä tai uuden reitin hakemista. Pompimme välillä parin metrin pudotuksia alaspäin ja tiesimme, ettei samaa reittiä ollut mitenkään mahdollista palata. Päätimme kuitenkin jatkaa luottaen siihen, että löytäisimme reitin takaisin Khangsariin joko ylempää tai alhaalta jokilaaksosta.

My beautiful pictureKalkkikivipaasien sokkelo. My beautiful pictureOnneksi ei äiti ollut näkemässä.

Näin jälkikäteen ajateltuna tuli reitillä otettua sellaisia riskejä, joita ei tämän päivän kokemuksella tulisi koskaan otettua. Vanhoista päiväkirjamerkinnöistäni selviää, ettei reitti ollut fyysisesti kovinkaan raskas, mutta koskaan en henkisesti ollut joutunut vaelluksillani niin koville. Nuorten miesten halu päästä mystiselle järvelle oli kuitenkin niin kova, ettei keskeyttäminen tuntunut missään vaiheessa todelliselta vaihtoehdolta. Selvää on, että kiipeilyvälinein varustautuneet kulkijat olisivat viritelleet turvaköydet pahimpien paikkojen  yli – nyt mentiin lahjakkaasti ilman.

My beautiful picturePerillä leirissä: Tilicho Base Camp.

Saatuamme Tilichon aution majatalon (4160 m) viimein näkyviimme ilakoimme suureen ääneen. Aikaa lyhyeen matkaan oli kulunut kokonaiset kuusi tuntia! Lounasta nautiskelimme auringon lämmössä. Nuudelit vaihtuivat suurustettuun kanakeittoon ja chapatiin, jota olimme saaneet Khangsarista mukaamme. Huolta aiheutti Annapurnan takaa taivaalle puskevat ja sadetta lupailevat pilvet.

Perille oli ollut hyvä päästä ajoissa – itsemurhapolulla olisi pilvien kasautuessa taivaalle saattanut usko loppua. Päätimmekin yöpyä teltan sijaan aution majatalon suojissa. Aikaa jäi myös paluureitin pohtimiseen ja teimme jo tässä vaiheessa päätöksen, että lähtisimme yrittämään takaisin jokilaakson kautta. Edessä oli nyt kuitenkin kaksi yötä autiotalolla ja nousu Tilichojärvelle.

Illalla alkoi tuulemaan melkoisesti, joten illan ruuat laittelimme autiotalon suojissa. Yöstä tuli odotetusti kylmä, vaikka pilvet lämpöä laaksossa hiukan pidättivätkin. Korkeuteen olimme sopeutuneet hyvin, eikä unen kanssa ollut raskaan päivän päätteeksi minkäänlaisia ongelmia.

PÄIVÄ 10: PÄIVÄRETKI TILICHOJÄRVELLE (9 km / 6 h)
Raskas ja luminen nousu järvelle. Vappupiknik Tilicholla, huippujen ja jääputousten keskellä. Päivän nousu: - m. Alin 4160 m. Ylin 5040 m.

AA_Tilicho3Tilicho BC-Tilichojärvi-Tilicho BC (klikkaa suuremmaksi).

Aamulla herättyämme ei maata onneksi peittänyt lumi vaan aurinko paistoi täydeltä terältä. Sää ainakin suosi lopullista nousua Tilichojärvelle. Lähtöön suoriuduimme aikaisin, sillä odotettavissa oli minuutti minuutilta pehmenevää ja upottavaa lunta.

Alkumatkan saimme tehdä pientä polkua seuraillen. Loppumatka muuttui raskaaksi, sillä aivan niin kun olimme pelänneet, jouduimme taittamaan osan matkasta upottavassa hangessa. Korkeus teki tehtävänsä – nousu oli hidasta ja vaivalloista. Etenkin minua selvästi lyhyemmällä Antarulla teki matkanteko välillä muniin asti upottavassa hangessa tiukkaa, mutta sinnillä tarvottiin eteenpäin. Välillä huudettiin kirosanoja tuuleen ja odoteltiin, lähtisikö vyöry jostain kauempaa jyrkiltä rinteiltä liikkeelle – huumorintaju oli molemmilla vielä tallella. Aivan loppumatkalta oli tuuli onneksi putsannut maan paljaaksi ja hionut hanget kantavaksi.

My beautiful pictureTilichojärven itärannan paljaat huiput.

My beautiful pictureNäkymät perille päästyämme (5040 m) olivat vaivan arvoiset. Hieman alempana levittäytyvä Tilichojärvi oli vielä jäässä, eikä turkoosina hohtava ohut jääkansi houkutellut kävelylle. Todellinen erämaajärvi vaikutti täysin hylätyltä. Maisemassa ei näkynyt edes normaalisti kaikkialle korkeisiin, jylhiin ja pyhiin paikkoihin pystytettyjä rukouslippuja.

My beautiful picturePerillä. Jäinen Tilichojärvi.

My beautiful pictureAurinko paistoi ja vappupiknik saattoi alkaa. Nautiskelimme auringonpaisteesta melkoisen tovin, tuuli oli heikkoa eikä vilusta ollut hikisestä noususta huolimatta tietoakaan. Sää helli. Jäiset vuorenseinämät nousivat suoraan järvestä. Itärannan seinämät olivat paljaita. Kaakkoinen vieressämme kohonnut seinämä alkoi Tilichon huipusta (7134 m) ja päättyi Khangsar Khaniin (7495 m). Näiden väliin jäävällä jääseinämällä roikkui kaksi komeaa jääputousta, joista suuremmalla oli korkeutta reilusti yli kilometrin verran!

My beautiful pictureSuuren seinämän jääputoukset.

KhangsariMy beautiful picturen huipun takaa pilkotti myös koko Annapurnan massiivin korkein huippu, Annapurna I (8091 m). Vaikka matkaa sinne oli linnuntietä kymmenisen kilometriä, tuntui se korkealle yläpuolellemme kohotessaan olevan melkein vieressä. Pohdiskelimme joutessamme ja maisemista nautiskellessamme myös Tilichon solan ylityksen vaikeutta. Kali Gandakin laaksoon johtava sola (5121 m) häämötti järven vastarannalla. Kuulopuheiden mukaan ylitys on hankala, mutta sulalla maalla mahdollinen myös ilman kiipeilyvarustusta. Tämä ei tietenkään kuulunut nyt suunnitelmiin, mutta ainahan sitä tulevia mahdollisia reissuja tulee pohdiskeltua …

My beautiful pictureAnnapurna I (8091  m).

Paluumatka oli luonnollisesti nousua paljon helpompi. Ylhäältä päin näimme paremmin sulan maan kohdat ja pehmenneet hanget oli helpompi kiertää. Pienen siksakkia jyrkkää rinnettä alas mutkittelevan polun löydettyämme eteni matka lähes hölkäten. Vaikka kiirettä ei minnekään ollut, tuntui juoksuaskelten ottaminen raskaan nousun jälkeen todella vapauttavalta.

My beautiful picturePaluumatkalla.

Alaspäin mennessä tuli myös maisemaa tarkasteltua huolellisemmin. Jäästä vapautunut ja lumen alta paljastunut kasvipeitteetön laakso oli äärimmäisen karu.  Laakson pohjalla risteili lukuisia moreeniselänteitä muistutuksena laaksojäätiköiden vanhoista asemista. Jäätiköt olivat täälläkin sulamassa.

My beautiful pictureKiveä, jäätä ja lunta.

Palattuamme oli kunnon ruuan aika. Olimme väsyneitä, mikä ei lähes kilometrin nousun ja laskun jälkeen ollut mikään ihme. Olo oli autuas ja hymyä riitti, mutta samalla mieltä kalvoi tyhjyys. Olimme saavuttaneet reissun tärkeimmän tavoitteemme, mutta mitäs nyt?

PÄIVÄ 11:TILICHO BASE CAMP – KHANGSAR (9 km)
Eri reitti alas. Lunta ja jääsiltoja. Hyvissä ajoin Khangsarissa. Päivän lasku: 400 m (4160-3760 m). Alin 3700 m. Ylin 4180 m.

AA_Tilicho4Tilicho BC-Khangsar (klikkaa suuremmaksi).

My beautiful pictureEdessä oli koko reissun ensimmäinen laskupäivä. Alareitin kunto jännitti, mutta olimme kuitenkin melko luottavaisia. Jos kerran olimme päässeet ylös, täytyi reitti myös alas löytyä. Alkumatkan kuljimme tuttua polkua pitkin ja leiristä lähtiessämme ylitimme koko reissun ainoan ylitettävissä olevan siltarakennelman. Ainakaan tuvalta ei päivän matkanMy beautiful picturetekoa tarvinnut aloittaa kahlaamalla. Tosin sillalta ponnistaessani irtosi yksi tämänkin kyhäelmän lankuista virran vietäväksi. Katselimme vielä kerran komeita näkymiä Tilichon suuntaan ennen kun kuljimme näkymät peittävän harjanteen taakse. Edessämme olivat jälleen tutut kalkkikivipaadet, mutta tällä kertaa emme suunnanneet sokkeloon vaan pysähdyimme tutkailemaan Khangsarjoen laakson pohjalla kulkevaa reittiä.

My beautiful pictureViimeiset näkymät Tilichon suuntaan Khangsarin jäätikölle.My beautiful picture

Alareitti – Khangsarjoen laakso.

Aikamme reittiä tutkailtuamme päätimme laskeutua alarinteen koivikkoon. Valkeana kuohuvaa ja jääkylmää jokea ei olisi helppo ylittää, mutta ajattelimme löytävämme matkalta kelvollisen ylityspaikan – ehkä jopa sillan. Ne pari siltaa, jotka loppujen lopuksi matkalla näimme, olivat tietenkin raatoja. Lumivyöryt olivat syöksyneet talvella laaksoon saakka ja vieneet sillat mukanaan. Vyöryjen lumiset ja jäiset kielekkeet olivat kuitenkin edelleen paikallaan. Ne muodostivat jääsiltoja joen yli. Kannet vaikuttivat paikoin paksuilta, mutta joen ylle päästessämme oli helppo huomata, etteivät sillat enää kauaa kestäisi.  Voimakas virtaus kalvoi jääkansia altapäin. Kahlaamaan emme Khangsarjoen yli kuitenkaan joutuneet, vaan joen ylitimme jääsiltoja pitkin pari kertaa, vaikka jääkansien yli kulkeminen kuohuvan joen yllä melkoisesti hermostuttikin.

My beautiful pictureJääsiltoja Khangsarjoen yli.

Loppumatkan pääsimme kävelemään kohti Khangsaria joen pohjoispuolella – pientä polkua pitkin. Täällä saimme kahlailla jo tuttujen purojen yli, mutta loivemmilla rinteillä niiden ylitys oli aiempaa helpompaa. Reitti oli loppujen lopuksi sen verran nopea, että Khangsariin saavuimme todella aikaisin. Khangsarissa majoituimme tuttuun majataloon ja rankan reissun päätteeksi maistuivat päiväunet.

My beautiful picture

Antaru ja isäntä päiväunilla.

Reissumme Tilicholle onnistui loppujen lopuksi erittäin hyvin, varmasti paremmin, kun reittiä Annapurnan huipulle aikanaan etsineellä Maurice Herzogilla toukokuussa vuonna 1950. Hullunrohkeaa ja kiireistä Manangista Tilichon leiriin saakka etenemistä tutuissa kalliosokkeloissa ja Khangsarjoella Herzog kuvailee näin:

Löydän Foutharkeyn kalkkikiviseinämään hakkaamat askelmat. Kuljettuani valtavan kokoisen kivikon poikki saavun vihdoin virralle, jonka ylitse on päästävä. Virran ylittäminen hyppäämällä ei käy päinsä. Riisun jalkineeni ja ripustan ne kaulaani. Ilta on hämärtymässä. Putoaminen jääkylmään veteen olisi äärettömän epämiellyttävää. Astun veteen tunnustellen jokaista kiveä. Virta on hyvin  voimakas. Äkkiä luiskahdan, horjun kotvasen aikaa sinne ja tänne ja kaadun vihdoin komeassa kaaressa rähmälleni veteen. Tällä kertaa kastun läpikotaisin.

Yönsä Herzog joutui viettämään kastuneena ulkosalla ja oli menettää loppujen lopuksi henkensä. Reitti Tilichojärvelle on tänäkin päivänä vaativa, mutta käyttämämme autiotalon yhteyteen on rakennettu iso majatalo, sitä on reilusti laajennettu, polut sekä sillat on kunnostettu ja niitä huolletaan säännöllisesti. Tilichojärvellä huojuvat rukousliput ja kulkijoita opastetaan kyltein. Kovasti muuttuneen reitin tuoreen ja mukavan reittikuvauksen vuodelta 2010 voi katsoa täältä (video).

PÄIVÄ 12: KHANGSAR – THORUNG PHEDI (18 km / 6 h)
Suurta helpotusta - takaisin "helpolle" pääreitille. Menohalut korkealla. Korkean paikan leirin hyödyt realisoituvat. Päivän nousu: 850 m (3670-4520 m). Alin 3670 m. Ylin 4520 m.

AA_Phedi1KhangsAA_Phedi2ar-Thorung Phedi (klikkaa suuremmaksi).

Matka Khangsarista jatkui nyt kohti reissun yhtä kulminaatiopistettä, Thorungin solaa. Solan ylitystä varten täytyi matkalla kuitenkin vielä yöpyä. Alunperin olimme ajatelleet yöpyä matkalla kahdesti, mutta korkean paikan leiri Tilicholla – kaksi yötä yli 4000 metrissä ja vierailu yli 5000 metrissä ilman mitään ongelmia takasivat, että sopeutuminen korkeuksiin oli sujunut varmasti riittävän hyvin. Niinpä saatoimme nousta kerralla lähes kilometrin.

My beautiful pictureAamu alkoi nousulla Khangsarin yläpuolisille niityille. Sieltä löysimme mukavan polun jota seurailla. Matkalla täytyi kahlailla vielä pari puroa ja viimeisen ylitettyämme oli aika tuuletella. Edessä oli enää laskeutuminen alas My beautiful picturelaaksoon, oikean sillan ylitys ja olimme takaisin pääreitillä. Olimme nouseet nopeasti Khangsarista jälleen lähes 4200 metrin korkeuteen ja näköalat olivat sen mukaiset. Näkymät jälleen kirkkaassa auringonpaisteessa päivän loppureitille olivat huikeat. Leveä polku kohti solaa erottui keväisessä, kasvipeitteettömässä ja karussa Thorungjoen laaksossa selvästi.

My beautiful pictureTakaisin pääreitille. Thorungjoki.My beautiful pictureGhyangchangin laitumia dramaattisissa maisemissa.

Matkaa My beautiful picturetehtiin tasaista tahtia ylöspäin. Keittelypuuhiin pysähdyimme Yak Kharkalla (”Jakkilaitumella”), paikassa jota olimme alunperin ajatelleet päivän päätepisteeksi. Menohalut olivat kuitenkin kovat ja kunto korkeuksiin sopeuduttua huipussaan. Syytä pysähtymiseen ei tässä vaiheessa ollut. Jatkoimme pitkän päivän aina Thorung Phediin saakka. Thorung Phedi on karu, pelkästään vaeltajien tarpeisiin syntynyt majatalokylä (tuolloin majataloja oli kaksi). Normaalisti perusreittiä kulkiessa ja korkeaan ilmanalaan sopeutuessa on matkalla Manangista kohti solaa yövyttävä kahdesti. Majataloja on matkalla Phediin useita.

Viimevuotinen lumimyrskyn aiheuttama tragedia Annapurnalla herätti melkoisesti tunteita ja sai minut loppujen lopuksi muistelmaan jo lähes 20 vuotta sitten tehtyä reissua. Vaikka Annapurnan perusreittiä itsessään ei voi sanoa vaaralliseksi, voivat yllättävät, vaikkakin melko harvinaiset lumisateet ja -myrskyt sydäntalven molemmin puolin tehdä reitin hankalaksi. Talven keskellä on sola yleensä ylitsepääsemätön. Kevättalvella uhkan aiheuttavat lumivyöryt, toisinaan reitti on tulvien tai maanvieremien tuhoama. Yhdistettynä heikkoon varustukseen voivat luonnonolot aiheuttaa reitillä suuria ongelmia – niin kun nyt nähtiin. Pitkille ja korkealle nouseville reiteille on aina tärkeää varata riittävästi aikaa – mieluiten muutamia ylimääräisiä päiviä odottamattomien yllätysten ja korkeuteen sopeutumisen varalle. Kiire on Himalajalla vaeltaessa se kaikkein suurin uhka.

PÄIVÄ 13: THORUNG PHEDI – MUKTINATH (14 km / 7 h)
Komea aamuyö. Kevyesti solan yli. Suuri ilmastonmuutos jälleen. Lämpöä! Komea lasku Gandakin laaksoon. Päivän lasku: 840 m (4520-3680 m). Alin 3680 m. Ylin 5420 m.

AA_muktinathThorung Phedi-Muktinath (klikkaa suuremmaksi).

Aamulla oli herättävä aikaisin. Edessä oli lähes kilometrin nousu ja sen jälkeen vajaan kahden kilometrin verran laskua. Se on paljon yhdelle päivälle. Liikkeelle lähdimme viiden maissa, lumista rinnettä oli mukavempi kiivetä, ennen kun hanki alkaisi pehmetä. Yö oli ollut levoton, ei niinkään korkeuden, vaan toisten vaeltajien vuoksi. Osa kulkijoista tuntui kärsivän korkeudesta melkoisesti. Pakkautuminen solaa edeltävään paikkaan tiesi hermostunutta hälinää. Niinpä oli suorastaan helpotus, kun pääsimme aamuvarhaisella matkaan.

My beautiful pictureAurinko nousee Purbung Himalilla.

Nousu sujui loppujen lopuksi todella helposti. Tähän oli syynä aiemmin Tilichojärvellä korkeuksissa vietetyt yöt ja nousut, jotka olivat sopeuttaneet meidät korkeuteen äärimmäisen hyvin. Väsymys päivän kulkemisesta ja huonosti nukutusta yöstä alkoi iskeä vasta loppumatkalla, pitkän laskun päätteeksi. Aamuauringon nousua oli takanamme kohoavilla Purbung Himalin huipuilla hieno seurata. Laakso oli puolestaan peittynyt aamun utuun, mutta ylempänä oli sää nyt täydellinen.

My beautiful pictureThorung La, 5420 m.

Ylhäällä oli tietenkin pysähdyttävä pidemmäksi aikaa teen keittoon. Olimme nousseet solaan vauhdilla ja saimme nyt nauttia solan rauhasta keskenämme. Huomiota tuli kiinnitettyä vaelluksella olleeseen Nepalissa asuvaan intialaislääkäriin ja hänen lapsiinsa, jotka nousivat ylös lähes yhtämatkaa mukanamme. Tämä muistuttaa minua aina siitä, että lapset kykenevät innostuneina ihmeellisiin suorituksiin – vieläpä hymy huulilla.

Thorung_korjattuMy beautiful pictureMarsyangdin ja Kali Gandakin laakson kylät yhdistävä sola on ollut aina tärkeä myös historiallisena kauppareittinä, eikä se ole pelkästään vaeltajien käytössä. Rukouslippujen somistama sola oli muutoin hyvin karu. Ylhäällä polku oli lähes kokonaan lumeton.

My beautiful pictureAlaspäin. Kokonaan uudet maisemat ja uusi ilmasto.My beautiful pictureKivisten kuivien rinteiden yllä häälyivät lumihuiput.

Sitä muMy beautiful picturekaa kun maisema tasaisen solan jälkeen avautui, aukesi myös suu ammolleen (taas siitä huolimatta, että erot laaksojen välillä olivat kyllä tiedossa – noin teoriassa). Solan eri puolet poikkeavat toisistaan valtavasti. Täällä, Kali Gandakin puolella on ilmasto äärimmäisen kuiva ja vuosittaiset sademäärät yltävät hädin tuskin puoleen siitä mitä Manangissa. Tämän vuoksi viljely täällä perustuu lähes yksinomaa kasteluviljelmiin. Toisin kun solan toisella puolella, vihersivät laakson viljelmät jo hyvällä oraalla. Kylmännihkeä ja melko kostea ilma vaihtui miellyttävään kuivaan lämpöön, siitäkin huolimatta, että liikuttiin samoissa korkeuksissa. Harvat puut olivat silmulla.

My beautiful pictureMuktinathin kylien rykelmä.

Perillä Muktinathissa etsimme itsellemme yöpaikan ja illan keskityimme lepäilyyn. Thorungin solan ylitystä olen vanhoissa päiväkirjoissani jaksanut ihmetellä. Hyvä sopeutuminen Tilichojärvellä oli tehnyt tehtävänsä. Fiilikset olivat todella korkealla, uudenlaiset maisemat ja ennen kaikkea lämmin ilma tuntuivat hyvältä.

Matkaa oli taitettu nyt noin 170 kilometriä ja edessä oli lähinnä pelkkää laskua – helppoja päiviä, todellista lomailua ja tutustumista Mustangin nurkkiin. Muktinathin pyhillä paikoilla päätimme vierailla vasta aamulla.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joissa itse kirjoittaja esiintyy. Niistä kiitos kuuluu Antarulle.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Annapurna 1:100 000. Nelles Verlag 1993.

ALUEEN DIGIKARTTOJA NETISSÄ:

Nepalin topografiset kartat (1:25 000/1:50 000) skannattuna.

Google maps. Annapurna Circuit. Myös hyvälaatuinen satelliittikuva.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

NEPAL, ANNAPURNA JA TILICHOJÄRVI 22.4.-13.5.1998 – OSA 1

REITTI: BESISAHAR - KHUDI - SYANGE - TAL - KYUPAR - PISANG - MANANG (2 yötä) - Khangsar - Tilicho (2 yötä) - Khangsar - Thorung Phedi - Muktinath - Kagbeni (2 yötä) - Marpha - Kalopani - Tatopani (2 yötä) - Ghorepani - Ghandruk - Nayapool. 22 pv / 273 + 30 km 
VAELLUSKAVERI: Antaru.
HUIPUT: Laaksojen lämpö. Marsyangdijoen jyrkännepolut. Tal. Perunaa ja riisiolutta Temangissa. Paungdan kallio. Manangin keskiaikaiset kivikylät. Keväinen luonto. Seikkailu jäätikön reunalla. Yöelämää Manangissa. Tilichojärvi! Thorung la. Lasku Kali Gandakin laaksoon. Mustangin pyhät nurkat: Muktinath ja Kagbeni. Marphan omenatarhat Tatopanin kuumat kylvyt. Ghorepanin Poon Hill. 
ERIKOISTA: Ilmastovyöhykkeet subtropiikista arktiseen yhdellä reissulla. Kylien kulttuurien kirjo. Elokuvia muttei suutaria. Nuorten miesten riskinottoa.

ALUKSI

Klassinen Annapurnan kierto oli kolmas varsinainen vaellukseni Nepalissa. Annapurnan reitin parasta antia upean luonnon lisäksi oli mahdollisuus tutustua monipuoliseen nepalilaiseen vuoristolais-kulttuuriin, joka vaihtuu matkan edetessä sitä mukaa kun kasvillisuus- ja korkeusvyöhykkeetkin. Korkeimmillaan reitti nousee Thorungin solassa (5420 m). Tilichojärvi puolestaan sijaitsee 4920 metrin korkeudessa. Reittiä ympäröivistä Himalajan huipuista korkeimmalle nousevat Annapurna I (8091 m) ja Dhaulagiri (8167 m), maailman seitsemänneksi korkein nyppylä.

Tyypillisimmin vaellukset Nepalissa tehdään majatalosta majataloon kulkien, ns. ”teahouse trek” -tyyliin. Mukana kulkee varsin kevyet kantamukset – ruokaa ja yösijan saa kylistä ja majataloista. Suurin osa Nepalissa vaeltavista matkaajista käyttää lisäksi hyväkseen erilaisia retkeilypalveluja oppaista, kokkeihin ja kantajiin. Itse olen suosinut itsenäistä vaeltamista, mutta kantajien tai oppaiden palkkaaminen voi tehdä matkanteon vaativassa maastossa helpommaksi. Lisäksi se tuo paitsi turvallisuutta myös työtä paikallisille.

Annapurnan vaelluksen tein yhdessä nepalilaisen Antarun kanssa. Olimme ehtineet ystävystyä talven aikana ja molempia kiehtoi ennen kaikkea etäinen Tilichojärvi. Sivulenkin vuoksi varustukseemme kuului myös teltta ja keitin. Vähäisten kantamusten vuoksi olivat päivämatkamme rankasta maastosta huolimatta välillä melko pitkiä.

AA_kokoreitti_goomaps_satKoko reitti muutamin poikkeuksin. (klikkaa linkkiin/Google Maps).

Reitti nykyisin: Viime vuosina vanha Annapurnan kiertoreitti (hyvä blogi nykytilanteesta) on ”lyhentynyt” merkittävästi, sillä rakennetut tiet ja näin ollen myös tavallisimmat lähtöpaikat ja maalikylät ovat siirtyneet yhä syvemmälle vuoristoon. Nykyisin maastoautolla kuljettava tie idässä ulottuu Marsyangdijoen laaksossa jo Chameen, kylään, jonne itse kävelimme neljä päivää. Lännen suunnalla Kali Gandakin laaksossa bussilla pääsee nykyisin jo Jomsomiin saakka. Tilichojärvellä ei tuolloin ollut mitään palveluja, ellei järven lähellä olevaa keskeneräistä ja autiota majataloa oteta lukuun. Kaiken lisäksi reitti järvelle osoittautui runsaslumisen talven jäljiltä käytännössä tuhoutuneeksi. Nykyisin reitti järvelle on kunnossa ja lähellä järveä sijaitseva Tilicho Base Campin nimeä kantava majatalo  on saatu rakennettua valmiiksi.

Kartoista ja päivämatkoista: Päivämatkojen kohdalla mainitut kilometrit ja tunnit ovat suuntaa-antavia. Yleisesti ei matkoja vuoristossa koskaan lasketa kilometreissä – jyrkillä rinteillä kulkevat polut ovat pelkkää siksakkia ja matkat siksi hyvin vaikeasti arvioitavissa. Ilmoitetut tunnit ovat melko hitaalla kävelyvauhdilla arvioituja aikoja ilman taukoja.

Yksittäisten päivien reittikartat on jutussa tehty topografisten karttojen päälle (1:50 000). Kaikki Nepalin topografiset kartat löytyvät skannattuina täältä. Vaelluksen aikaan ei nykyisiä topografisia karttoja Annapurnalta vielä ollut olemassa. Nyt karttatilanne on Nepalissa erinomainen, sillä topokarttojen myötä myös erilaisia vaelluskarttoja on julkaistu runsaasti. Esimerkiksi Youtuben, Google Mapsin, Google Earthin ja lukuisten vaellusblogien avulla voi reissuja Nepalissakin tehdä nykyisin aivan toisilla tiedoilla kun tuolloin – vaikka nojatuolimatkaillen. Huomattavasti alkeellisempaan ja historialliseen tapaan vaeltaa voi tutustua vaikka Maurice Herzogin kirjan, ”Annapurnan” (1951) avulla. Kirjan saattaa löytää antikvariaateista myös suomeksi (1954, Otava). Reittiä Annapurnan huipulle etsiessään oli Herzog lähellä menettää Tilichojärvellä henkensä.

PÄIVÄ 1: BESISAHAR – KHUDI (9 km / n. 3 h)
Kevyesti alkuun. Sateinen ilta didin hoivissa. Vilaus tulevasta. Päivän nousu: 60 m (760-820 m). Alin 710 m. Ylin 820 m.

Pitkän ja fIMGlunssaisena piinaavaksi muuttuneen bussimatkan jälkeen saavuimme silloiseen tien päätepisteeseen,  Besisahariin (790 m). Bussimatka päättyi jo kilometri ennen päämäärää – tie oli poikki. Nousimme kävellen Besisaharin ”kaupunkiin”, joka oli kaikkea muuta kun viehättävä – likainen, meluinen ja pölyinen. Polttoöljyn katku jäi kuitenkin nopeasti taakse. Selvää oli, että halusimme vielä illan suussa jatkaa matkaamme kohti pohjoista, siitäkin huolimatta, että teimme osan matkasta reippaassa vesisateessa.

My beautiful pictureBesisaharista kävelimme Marsyangdijokea seuraillen Khudiin (820 m). Matkalla ohitimme muutaman kylän ja useita majataloja. Pitkään emme kuitenkaan hämärtyvän illan ja sateen vuoksi rakenteilla olevaa tietä pitkin kävelleet. Päätimme jäädä polun päälle jo alle kolmen tunnin matkanteon jälkeen. Reissun ensimmäisen huojuvan mutta vankkatekoisen riippusillan ylitettyämme etsimme itsellemme majatalon.

Subtrooppisessa huhtikuun illan lämmössä oli tunnelma kohdallaan. Khudin majatalon pitäjänä toimi ystävällinen gurung didi (nepaliksi isosisko), joka piti meille vielä illalla seuraa. Kiirettä ei majatalossa ollut, eikä muita kulkijoita näkynyt – vaellussesonki alkoi olla jo lopuillaan. Vaelluksen alun kunniaksi nappasimme yömyssyksi lasilliset paikallista pontikkaa, rakshia. Iltakävelyllä hiukan ylemmäs noustuamme ehdimme onneksemme nähdä illan hämärässä vielä vilauksen tulevasta, lumihuippuisista vuorista. Himalchulin ja Ngadi Chulin lähes kahdeksantonniset huiput häämöttivät laakson perällä. Näky piristi melkoisesti.

My beautiful pictureHimalchuli ja Ngadi Chuli (Manaslu II).

PÄIVÄ 2: KHUDI – SYANGE (n. 19 km / n. 7 h)
Subtrooppista lämpöä. Marsyangdijoen rantamia seuraillen. Ensimmäinen kunnon nousu. Odottava tunnelma. Päivän nousu 300 m (820-1120 m). Alin 710 m. Ylin 1350 m.

 AA_Khudi_Syange1AA_Khudi_Syange2

Khudi-Syange (klikkaa suuremmaksi).

Yö tuli nukuttua hyvin. Edellisenä iltana sateessa kastuneita vaatteita emme saaneet kunnolla kuiviksi, mutta vielä toistaiseksi riitti laaksossa lämpöä ja vaatteet kuivuivat kävellessä. Aamupäivän hiukan utuisen alun jälkeen meitä tervehti myös aurinko. Pitkään ei paistetta tosin jatkunut – matkaa teimme iltaan saakka pilvipoutaisessa säässä.

My beautiful pictureAntarun aamu. Hymyilyttää.

Edessä oli ensimmäinen kunnon vaelluspäivä – isoja nousuja ja isoja laskuja. Ajatuksenamme oli kävellä päivä sään ja fiiliksen mukaan – tiukkoja aikatauluja ei ollut. Heti aamulla ylitimme Marsyangdin komean uoman, jonka itäpuolella Bhulbulessa sain kaivella esiin pakollisen vaelluslupani. Tämän sain tehdä matkan varrella vielä monta kertaa, sillä poliisien tarkastuspisteitä oli tiuhassa. Saavuimme nyt Annapurnan suojelualueelle (Annapurna Conservation Area). Lupajärjestelmä on näistä päivistä jonkin verran muuttunut, mutta suojelualueiden pääsymaksut joutuu maksamaan entiseen malliin. Bhulbulen jälkeen oli edessä nousu korkealle Marsyangdijoen yläpuolelle.

My beautiful pictureMarsyangdijoki.

Alkumatka oli tarjonnut kohtuullisia näkymiä myös pilvien peittoon vetäytyneeseen korkeampaan vuoristoon. Ohitimme matkalla olleet lukuisat majatalot ja Ngadijoen pitkän riippusillan suosiolla. Kevyen lounaan keittelimme itse vasta Bahundandan kupeessa (1350m), päivän korkeimmalla kohdalla. Keitin oli matkalla kärsinyt, mutta saimme sen kuitenkin toimimaan. Näkymät olivat harmiksemme peittyneet jo pilveen. Kukkulalta laskeuduimme varsin nopeasti Syangeen (1120 m), pieneen ja uuden sillan kupeeseen syntyneeseen majatalokylään. Perille saavuimme sateen alta kiiruhtaessamme hyvissä ajoin. Pitkä päivä päättyikin jälleen sateeseen ja iltakävelyt jäivät tekemättä. Iltapuhteiksi jäi lähinnä nepalin taitojen kertailu.

Meno oli vielä ennen reissua sairastamani flunssan jälkeen tahmeaa, eikä komea jokilaaksokaan saanut oikein innostumaan. Jyrkät pudotukset alas länsipuolellamme kohisevaan jokilaaksoon sekä monien riippusiltojen ylitys pitivät kuitenkin mielenkiintoa yllä. Odotukset olivat korkeammalla, muutaman päivämatkan päässä.

PÄIVÄ 3: SYANGE – TAL (14 + 3 km/ 6 h)
Ensimmäinen rankka päivä. Metsien siimeksessä ja jyrkänteillä. Paimenhommissa. Adrenaliinia vanhalla riippusillalla. Tal - vanhan järven jäänteet. Päivän nousu 560 m (1120-1680 m). Alin 1120 m. Ylin 1700 m.

AA_Syange_Tal1AA_Syange_Tal2

Syange-Tal (klikkaa suuremmaksi).

Uusi päivä alkoi mukavasti kunnon auringonpaisteessa. Ensimmäisen päivän totuttelu jyrkkään maastoon oli tämän vaelluksen osalta nyt takana ja keskivuoriston kumpuilevat maastot vaihtuivat äkkijyrkkään Marsyangdin rotkoon. Seurailimme jokea vaihteeksi sen länsipuolella. Matka Syangesta Chameen on varmasti yksi alkumatkan komeimmista pätkistä, sillä matkaa tehdään aika ajoin lähes pystysuoraan kallioseinämään hakatuilla poluilla. Pahimmilta huimauksilta tällä polulla kuitenkin säästyy, sillä polku on varsin leveä.

My beautiful picturePaikallista kasvustoa polun varrelta.

Tien rakentaminen kohti Manangia etenee, joten tällä hetkellä näitäkin seutuja voi kulkea leveää baanaa pitkin – myös maastoautolla. Seutu on  melko harvaan asuttua, sillä jyrkiltä rinteiltä ei löydy tilaa kylille eikä viljelyksille. Niinpä Syangen jälkeen pääsee kävelemään ensimmäistä kertaa myös kunnon metsäpolkuja pitkin – ennen kaikkea trooppisten mäntyjen ja puumaisten alppiruusujen seassa. Syrjäisillä ja karuilla seuduilla menestyy kuitenkin yksi rahakasvi ylitse muiden – Cannabis sativa.

Äkkijyrkät puMy beautiful picturedotukset alas jokilaaksoon eivät välttämättä sovi kaikkein heikkohermoisimmille, eikä varsinkaan korkeanpaikankammoisille kulkijoille. Sama toki koskee huojuvia riippusiltoja, jotka ovat kuitenkin pääsääntöisesti hyväkuntoisia ja vankkarakenteisia. Vastaan tuli aika ajoin myös muulikaravaaneja, jotka lumettomaan aikaan kuljettavat tavaraa aina Manangiin saakka. Sitä mukaa kun tie valmistuu, siirtyvät myös tavarakuljetukset pikku hiljaa kumipyörille. Päättäväisesti eteneviä muuleja ohittaessaan on joka tapauksessa hyvä pitää huoli siitä, ettei ohita raskaine lasteineen polulla huojuvia elikoita jyrkänteen puolelta.

My beautiful pictureJagat. Kylä kuvankauniilla paikalla.

My beautiful pictureOhitimme Jagatin kylän, tiibetiläisten aikanaan hyvälle paikalle perustaman ja ohittamattoman suolatullin. Lounaalle jaksoimme Chamjeen saakka (1400m). Chamjessa ylitimme jälleen joen riippusiltaa pitkin. Jyrkkä jokilaakso jatkui, aika ajoin  alppiruusu- ja bambumetsiköiden seassa. Yhtälailla alppiruusu- kun bambulajejakin on Nepalissa kymmeniä. Yhä ylemmäs noustuamme, oli ensimmäistä kertaa reissullamme nähtävissä myös muinaisten jääkausien jättämiä merkkejä – osa Marsyangdiin syöksyvistä komeista sivulaaksoista olivat muotonsa perusteella jäätiköiden muovaamia ruuhilaaksoja.

LoppumatkMy beautiful picturea alkoi käydä jo raskaaksi ja viimeiset nousut maanvieremän tukkiman laakson pohjalla saivat puuskuttamaan. Näkymät maanvieremän harjalle noustua pääsivät yllättämään, sillä pitkän ja jyrkän rotkolaakson päätteeksi laakso laajeni leveäksi altaaksi. Tal (”Järvi”) on nimensä mukaisesti ollut aikanaan maanvieremän tukkimaan jokiuomaan syntynyt järvi. Järvi on lopulta tulvinut, syönyt tiensä vieremän läpi ja purkautunut, mutta muistutuksena muinaisesta järvestä on laakson pohjan sedimentteihin jäänyt selvästi havaittavissa oleva mutainen kerrostuma.

My beautiful pictureKieli keskellä suuta.

Taivas oMy beautiful pictureli vetäytynyt jälleen pilveen ja ilman täytti tihku. Päätimme jäädä yöksi Taliin, sillä paikka vaikutti ympäristönsä puolesta hyvin mielenkiintoiselta. Pakkauduttuamme majataloon lähdimme innokkaina tutkimaan laaksoa. Kallioisilla ja kivikkoisilla seuduilla ja viljelysmaiden ollessa harvassa elantoa hankitaan paimentamisesta. Marsyangdin ylittävällä sivusillalla meitä ilhadutti monikymmenpäinen vuohilauma. Jututimme paimenta hetken ja seurasimme laumaa joen toiselle puolelle viettävän vanhan ja huteran riippusillan yli. Tässä riitti tunnelmaa, varsinkin kun osin lahojen lankkujen väliin jäi välillä melkoisia aukkoja. Vuohia ei kulku sillalla tuntunut hetkauttavan.

My beautiful pictureTal.

Loppuilta meni tuhruisesta säästä huolimatta leppoisasti. Tal (1680 m) onnistui tekemään vaikutuksen ja tunnelmat alkoivat pikku hiljaa kohota vuoriston mukana. Tal oli samalla portti Manangiin ja buddhalaisuuden vaikutukset kyliä reunustavine portteineen ja rukousmyllymuureineen alkoivat käydä entistäkin ilmeisemmiksi.

My beautiful pictureRahtia. Kävelevä katto.

PÄIVÄ 4: TAL – KOTHO (KYUPAR) (22 km / 9 h)
Pitkä päivä sivupoluilla. Nousu vuoristoon. Kyläilyä, pottua ja riisiolutta. Elokuviin! Päivän nousu 940 m (1680-2620 m). Alin 1680 m. Ylin 2720 m.

AA_Tal_Kotho1AA_Tal_Kotho2

Tal-Kotho (klikkaa suuremmaksi).

Edessä oli pitkä päivä. Olimme päättäneet poiketa pois pääreitiltä tutustuaksemme hiukan syrjäisempiin kyliin ja alueen komeisiin metsiin. Kävelykunto oli nyt jo kohdallaan muutaman päivän patikoinnin jälkeen. Nousua oli kuitenkin edessä lähes kilometrin verran, joten lähdimme aamulla liikkeelle hyvissä ajoin.

Vaikka tapasimme muita vaeltajia säännöllisin väliajoin, oli reitillä yllättävän hiljaista. Nyt teimme kuitenkin hetken matkaa kolmen kanadalaisen nuoren naisen kanssa, jotka päättivät pysyä jokilaaksossa kulkevalla pääreitillä. Reitti alkoi muuttua jo raskaaksi, sillä nyt noustiin jo selvästi yli kahden ja puolen kilometrin korkeuteen – korkean ilmanalan vaikutuksilta ei enää voinut välttyä.

Pitkän päivMy beautiful pictureän kohokohdaksi muodostuivat paitsi upeat metsät, myös kohtaamiset Temangin kylässä. Sivupoluille päästyämme ja suulaina miehinä järjestimme itsellemme kutsun paikalliseen maalaistaloon Temangissa (2720 m), jossa nautiskelimme välipalaksi perunaa, teetä ja riisiolutta. Tauko venyi ja venyi – juttua riitti ja oma nepalintaitonikin alkoi riittää kelvolliseen keskusteluun. Tämä tietenkin sai jutun luistamaan entistäkin paremmin.

My beautiful pictureTemangissa saimme kutsun välipalalle.

Oman mauMy beautiful picturesteensa päivän matkanteolle antoi jälleen alueen mielenkiintoinen geologia, joka kertoi omaa tarinaansa laakson ja Himalajan historiasta. Korkealla jokilaakson yläpuolella oli vanhoja jokikerrostumia, jotka muistuttivat meitä siitä, että Himalaja kohoaa edelleen. Samaan aikaan joki uurtaa rotkon pohjalla uomaansa yhä syvemmäMy beautiful picturelle. Korkeudesta meistä muistutti myös ensimmäiset näkemämme lumet, jotka olivat jäänteitä edellisen talven lumivyöryistä. Myöhemmin meille selvisi, että talvi oli ollut Manangin laaksossa äärimmäisen runsasluminen ja ankara. Harvaanasutulla seudulla metsissä kasvoi tutunnäköisiä kuusia, mäntyjä ja vaahteroita sekä hiukan oudompia männynsukuisia hemlokkeja. Kaikki luonnollisesti paikallisina, suomalaisista sukulaisistaan hiukan poikkeavina versioina.

Perille päästyämme oli ilta alkanut jo hämärtyä ja sää oli muuttunut kylmännihkeäksi. Suuressa Kothon kylässä (Kyupar) (2620 m) tapasimme jälleen pääreitillä pysyneet kanadalaiset tuttumme, joista yksi oli päättänyt luovuttaa ja kääntyä takaisin. Itse olin aikalailla poikki, mutta Antarulla tuntui virtaa riittävän. Kuultuaan, että kylässä on ”elokuvateatteri”, halusi mies vielä illan päätteeksi leffaan. Houkuttelimme kanadalaisia mukaamme, mutta loppujen lopuksi istuimme lähinnä varastolta näyttävässä miniteatterissa parin nepalilaisen kanssa. Itse taisin välillä nukahtaakin.

PÄIVÄ 5: KOTHO (KYUPAR) – PISANG (16 km / 6 h)
Perillä! Pihkantuoksua. Ilmastonmuutos. Iloisia yllätyksiä ja huikeita maisemia. Luonnon katedraalissa. Illallinen pakkasillassa. Päivän nousu 580 m (2620-3200 m). Alin 2620 m. Ylin 3220 m.

AA_Kotho_PisangKotho-Chame-Pisang (klikkaa suuremmaksi).

Yö tuli nukuttua hiukan huonosti. Sade löi yöllä voimalla majatalon kattoon, mutta se sade jäikin sitten koko reissun viimeiseksi. Aamulla paistoi jo aurinko. Olimme nyt astumassa kokonaan uuteen ympäristöön – jäätiköiden muovaamiin leveisiin ruuhilaaksoihin.

My beautiful pictureLyhyt aamuinen matka Kothosta Chameen, Manangin alueen hallinnolliseen pääkaupunkiin, tai oikeammin pääkylään, sujui vauhdilla. Täällä ylitimme jälleen kerran Marsyangdijoen riippusiltaa pitkin. Sillan toisella puolella oli vielä useita majataloja, jotka roikkuivat komealla paikalla joen partaalla. Korkeus alkoi tuntua, eikä loiva nousu kohti Pisangia ollut kovinkaan vauhdikasta. Päivämatkamme oli kuitenkin tällä kertaa melko lyhyt, eikä kiirettä ollut. Nousu oli syytä tehdä hitaasti, sillä aikaa piti antaa myös korkeampaan ilmanalaan tottumiseen. Päivän puolimatkaa lähestyessämme pääsimme pihkantuoksuisiin kyynelmänty– ja kuusimetsiin. Tuntui kovin kotoisalta.

My beautiful pictureLounaspaikka.

My beautiful pictureUpeat näkymät pääsivät todella yllättämään, sillä oikealta puoleltamme alkoi paljastua sileä kallioseinämä, jota ei käyttämältämme satatonniselta kartalta pystynyt etukäteen mitenkään hahmottamaan. Se kohosi laakson pohjalta kokonaiset 1600 metriä ylöspäin. Sileä ja loiva kallio houkutteli kovasti kiipeämään, mutta järki pysyi tällä kertaa raskaan nousun avittamana päässä ja tyydyimme pysähtymään komealle paikalle pelkästään lounaalle. Rinne oli purkanut keväisen lumilastinsa Marsyangdijoen päälle, eikä paikalla ollutta siltaa meinannut ensin löytyä mistään. Kotoiset tuntemukset lisääntyivät entisestään, kun huomasin rinteellä valkorunkoisen koivikon.

My beautiful picturePaungdan katedraali.

Lounaan jälkeen oli nousua harvassa männikössä edessä enää satakunta metriä ylöspäin. Solaan Dhikur Pokharille (3220 m) päästyämme saimme taas nauttia maisemien autuudesta. Taaksepäin, Paungdan ”katedraalille” oli kuitenkin vielä vilkuiltava. Nyt Manangin laakso levittäytyi edessämme kaikessa laajuudessaan. Sää oli täydellinen ja viimeistään nyt alkoi tuntua siltä, että vaellus oli päässyt kunnolla vauhtiin. Tuntui myöskin siltä, että monen päivän vaellus oli tuonut meidät vihdoinkin perille. Mietimme aikamme mahdollisuutta leiriytyä pienellä järvellä, mutta nälkä ja kehnot ruokavarat saivat meidät jatkamaan Pisangin majatalojen patojen ääreen. Matkaa ei ollut enää neljää kilometriä enempää ja senkin saimme tehdä helppokulkuisia ja leveitä polkuja pitkin.

My beautiful picture”Perillä” – Manangin leveä laakso Dhikur Pokharilla.

My beautiful pictureIltapäivälle tyypilliseen tapaan alkoi taivaalle kerääntyä taas runsaasti pilviä, mutta poutasään kaikkoamisesta ei nyt ollut pelkoa. Korkeimmat huiput kuitenkin peittyivät pilvien taakse. Oma huomioni kiinnittyi jälleen jokilaakson paksuihin ja vanhoihin sorakerrostumiin. Marsyangdi virtasi edelleen vuolaana, mutta nyt joki näytti jo siltä, että sen yli saattaisi sopivalla kohdalla kahlatakin. Kävimmekin kastamassa jalkamme jääkylmään veteen.

Täällä kevät oli vasta aluillaan. Manangin laakson talvet voivat olla ankaria ja lumisia. Ilmasto on täällä huomattavasti alempia laaksoja kuivempi – sateet eivät jaksa puskea edessä olevan Annapurnan massiivin yli kuin harvoin. Rankat sateet voivat kuitenkin yllättää ja tämä kannattaa ottaa aikatauluissaan korkeuden luomien haasteiden ohella huomioon – korkeimpien solien yli ei lumimyrskyssä ole asiaa.

My beautiful pictureMarsyangdin yläjuoksulla.

Perillä Pisangissa (3200 m) olimme hyvissä ajoin. Valitsemamme majatalo oli varsin vaatimaton, mutta ystävällinen didi ja hyvä ruoka tekivät illasta mukavan. Seuranamme oli tällä kertaa koko joukko muita vaeltajia, joiden kanssa nautiskelimme illan ruuat raikkaassa ulkoilmassa. Auringon laskettua Annapurnan huippujen taakse laski lämpötila nopeasti pikkupakkasen puolelle. Seuraavat päivät oli tarkoitettu korkeaan ilmanalaan totuttautumiselle. Varmuuden vuoksi nappasimme naamaamme Diamoxin – lääkkeen, jonka tulisi helpottaa vuoristotaudin oireita.

PÄIVÄ 6: PISANG – GHYARU – MANANG (19 km / 8 h)
Vuoret ja pilvetön taivas. Hymyt herkässä. Keskiaikaisia kivikyliä. Huikeita maisemia. Päivän nousu 340 m (3200-3540 m). Alin 3200 m. Ylin 3790 m.

AA_Pisang_ManangPisang-Ghyaru-Manang (klikkaa suuremmaksi).

Sää alkoi nyt toden teolla suosia. Aamulla heräsimme pikkupakkaseen ja yllä levittäytyi kirkas, pilvetön sinitaivas. Olimme jo edellisenä iltana päättäneet tehdä sivulenkin yläkylien, Ghyarun ja Ngawalin kautta. Nyt sään aamulla nähtyämme ei muut vaihtoehdot edes tulleet mieleemme. Intoa puhkuen lähdimme liikkeelle todella aikaisin – uskoimme taivaan jälleen iltapäivällä vetäytyvän pilveen. Tämän vuoksi teimme alkutaivalta lähes juoksujalkaa. Samalla tuli kyllä hyvin selväksi, että sopeutuminen korkealle oli alkanut hyvin. Askel askeleelta jyrkkää rinnettä noustessamme alkoivat upeat näkymät hiljalleen paljastua ja 500 metrin nousu Ghyaruun oli tehty nopeasti.

My beautiful pictureAamu paljastaa valkeat huiput.

Ghyarussa pysähdyimme vetämään henkeä henkeäsalpaavissa maisemissa. Hymyilytti. Matkaa oli tehty jo lähes viikko ja nyt alkoi tuntua jo siltä, että korkeimpia huippuja voisi koskettaa pelkästään kättä ojentamalla. Suoraan edessämme kohosi pystysuora jäätikköseinämä – Annapurna II (7937 m) ja IV (7525 m). Alhaalla levittäytyi Manangin laakeapohjainen laakso. Ensimmäistä kertaa saimme kunnolla näkyviimme myös Tilichoa reunustavat jäiset huiput. Yläreitillä majatalot ja palvelut olivat harvassa. Saimme kuitenkin nautiskeltua aamiaista paikallisen teekuppilan pihamaalla. Aurinko lämmitti ja pakkasaamusta huolimatta oli jo T-paitakeli.

My beautiful picture Suorat näkymät Annapurnan seinälle pisti hymyilemään.My beautiful pictureGhyaru – kivikylä vuorten keskellä.

MielenkiMy beautiful pictureintoinen oli myös itse kylä ja sen aiemmista kylistä täysin poikkeava arkkitehtuuri. Tasakattoiset sedimenttikivistä kasatut talot, kapeat kujat ja tuulessa liehuvat rukousliput saivat meidät siirtymään suoraan keskiajalle. Oli hiljaista. Hiljaisuuden rikkoi vain kujilla humiseva tuuli ja siellä täällä kaakattava kana.

My beautiful pictureGhyaru jäi taakse ja matka jatkui. Pian ohitimme päivän korkeimman kohdan (3790 m). Nyt edessä oli pitkä pätkä tasamaata ja laskua. Sää pysyi kirkkaana ja vähän väliä pysähtelimme ihailemaan huikeita maisemia. Huomio kiinnittyi kahteen lähes identtiseen matalampaan huippuun, jotka pistivät syvälle laaksoon. Nämä oli helppo nimetä ”Twin Peaksin” mukaan. Komea laakson pohja häämötti juuri sopivan etäisyyden päässä niin, etteivät näkymät muuttuneet vielä utuisiksi. Kulkemaamme reittiä oli mukava tiirailla myös taaksepäin.

My beautiful pictureGhyaru ja Pisangin huippu (6091 m).

Risteilimme aikamme metsäisillä poluilla ennen kun saavuimme yläreitin toiseen kylään – Ngawaliin. Kyliä ympäröivät jyrkkään rinteeseen tehdyt pellot, jotka vielä näin keväällä olivat paljaita ja karuja. Loppukesästä ne kuitenkin lainehtisivat viljaa – ohraa, tattaria ja vehnää sekä paikalliseen ruokavalioon kuuluvaa perunaa. Riisi joudutaan tänne tuomaan lämpöisistä laaksoista.

My beautiful pictureManangin laakso. Alhaalla Pisang ja takana Paungdan kallioseinämä.My beautiful pictureNgawal.

Olimme viettäneet yläpoluilla runsaasti aikaa ja Ngawalin jälkeen aloimme vastentahtoisesti laskeutua takaisin laaksoon. Loppumatka tuntui melko tympeältä näkymien jälleen kutistuessa lähinnä laaksoa ympäröiviin vuorenseinämiin. Metsät olivat harvoja, tuuli pyöritti kuivan maan pölyä sinne ja tänne. Pitkä päivämatka korkeassa ilmanalassa alkoi tuntua jo jaloissa. Ohitimme matkalla vielä muutamia kivikyliä, siirryimme alareitin leveälle polulle ja saavuimme Manangiin (3540 m), joka lukuisine kapeine kujineen tuntui pieneltä kaupungilta. Etsimme majatalon, jonka kuistilla törsäsimme alkuun rahaa kalliisiin virvoitusjuomiin. Sää oli pysynyt kirkkaana koko päivän – edessä oli kylmä yö.

My beautiful pictureManang.

PÄIVÄ 7: MANANG + PÄIVÄRETKI (6 km)
Totuttelua korkeuksiin. Lepopäivä. Päiväretkeilyä ja hömöilyä jäätikön reunamilla. Valmistautumista Tilicholle. Manangin yöelämää. Päivän nousu - m. Alin 3540 m. Ylin 3860 m.

AA_Manang_paivaPäiväretki Gangapurnan jäätikön reunamille, Manang.

Vaellusta oli nyt takana noin viikko ja alkuperäisten suunnitelmien mukaan yövyimme Manangissa kaksi yötä korkeuteen totutellen. Halusimme tehdä tämän huolella – Tilichojärven reissua emme vuoristotaudilla halunneet pilata, sillä taudin iskiessä ei laskeutumiselle ole vaihtoehtoja.

Vuoristotautiin voi sairastua kuka tahansa – kunnolla ei tässä suhteessa ole merkitystä. Stressaavilta oireilta ei oikein voi välttyä – niiden kanssa on tultava toimeen ja oman tilansa seuraamisessa on käytettävä harkintaa. Ainainen epämukavuus – pieni päänsärky, ruokahaluttomuus, levottomuus, unettomuus ja huoli tulevasta – on ylös noustessa silti läsnä. Korkeuteen totutellessa on hyvä olla maltillinen. Aivan liian moni vaeltaja pilaa reissunsa kiireisellä aikataululla – vaellukselta on ehdittävä lennoille, Katmandun kulttuuririentoihin, tasangon kansallispuistoihin. Ongelmia voi muodostaa myös ryhmän paine – mukana on pysyttävä, tuntui miltä tuntui. Omaksi periaatteeksi ylöspäin kulkiessa oli muodostunut 3000 metrin jälkeen maksimissaan 500 metrin päivänousun sääntö. Mikäli mahdollista, olen pyrkinyt päivän aikana käymään yöpaikkaa korkeammalla ja pitämään 3000-3500 metrin korkeudella lepopäivän. Näillä varsin yksinkertaisila säännöillä olen loppujen lopuksi aina pärjännyt.

Päätin käyttää lepopäivän päiväretkeilyyn, Antaru pysytteli Manangissa tehden hankintoja Tilichojärven reissulle ja etsien suutaria. Suuntasin Marsyangdin yli kohti Gangapurnan jääjärveä ja jäätikköä. Joen yli pääsin kätevästi siltaa pitkin, minkä jälkeen nousu alkoi.

My beautiful pictureTilliittiä – kivettynyttä moreenia. Alhaalla Manang.

Manang_liput_korjattuManang jäi nopeasti alapuolelleni. Seurailin jäätikön reunamoreenia ja ihailin jäätikön muovaamaa maisemaa. Rinteet muuttuivat paikoin epävakaiksi ja pehmeiksi tilliiteiksi. Halu päästä jäätikön reunamille kuitenkin ajoi eteenpäin. Nautiskelin hienosta säästä ja pian myös komeista näkymistä. Näkymät avautuivat paitsi Gangapurnan huipulle, myös pienelle jääjärvelle ja jäätikölle sekä Manangin laaksoon, jonka eteläreunalle alkoi kerääntyä pilviä. Sen ylemmäs eivät pilvet kuitenkaan jaksaneet. Itse jaksoin kolmisensataa metriä ylöspäin, kunnes totesin, että näkymät kelpaisivat. Mieli kohosi vuorten mukana korkeuksiin.

My beautiful pictureManangin laakso. My beautiful pictureGangapurnan jääjärvi.

My beautiful pictureSiltistä turkoosi jääjärvi oli hieno näky ja sen kupeessa oleva pieni hohtava lähteen silmä vaikutti lähes taianomaiselta. Tiesin, ettei suistolle olisi juoksuhiekan vuoksi kovinkaan viisasta mennä, joten päätin laskeutua alas katsomaan jäätikön ulointa kielekettä. Jäätikön tuoreista ja murenevista reunamoreeneista oli helppo päätellä, että myös Gangapurnan jäätikkö oli sulamassa. My beautiful pictureKevätaurinko lämmitti mukavasti ja pajukkoon oli puhjennut kissoja. Reitin etsiminen jyrkiltä moreenirinteiltä ei ollut kovinkaan helppoa – metsät olivat monin paikoin lumivyöryjen edestä laonneet hankalakulkuiseksi ryteiköksi ja löyhä moreeni pakeni jalkojen alta.  Melko vaivalloisesti pääsin alasMy beautiful picture jäätikön reunalle. Huonosti varustautuneena vesivarani olivat vähissä, joten tyydyin juomaan silttistä jäätiköltä purkautuvaa vettä. Se narskui hampaissa. Ainakaan tämä suoraan jään alta tullut vesi ei ollut saastunutta. Virittelin kameran itselaukaisua varten jäätikön reunalle. Kuvaa en koskaan saanut, sillä paristot loppuivat samantien.

My beautiful pictureGangapurna (7455 m) ja sulava laaksojäätikkö.

Paluumatka alkoi muuttua hiukan tuskaiseksi, kun huomasin, ettei kantti riittäisi jyrkkien reunamoreenien kiipeämiseen. Jäätiköltä purkautuvan pienen joen yli pääsin helposti alempaa, mutta kiipeäminen ei ottanut onnistuakseen. Muutamia kertoja pystyä rinnettä puoliväliin noustuani, pelättyäni ja taas laskeuduttuani löysin lopulta kelvollisen reitin ylös moreeniselänteelle. Tätä varten olin kuitenkin joutunut palaamaan takaisin jäätikön reunalle, itseasiassa paikkaan, josta olin hyvän reitin alunperin jo valmiiksi katsonut. Soimasin itseäni typeryydestä – kädet oli naarmuilla, oli nälkä ja nestehukkakin oli kiipeillessä jo alkanut vaivaamaan. Tasaiselle polulle pääsin vasta useampia hankalia maanvieremiä ylitettyäni. Huokaisin helpotuksesta ja tuijottelin tennarinkärkiä – reissusta kärsineet vaelluskengät oli tietenkin Manangissa ja Antarun oli tarkoitus etsiä kylästä suutari niiden korjaamiseen. Ei löytynyt – suutari oli lähtenyt kohti Besisaharia. Ruokien hankinta Tilicholle oli sen sijaan onnistunut hyvin ja matkaa oli tarkoitus jatkaa seuraavana päivänä hyvin varustautuneena. Reissuun liittyi vielä melkoisesti epävarmuutta, sillä emme kyselyistämme huolimatta saaneet selkeitä vastauksia Tilichon reitin kunnosta. Kukaan ei siellä ollut talven jälkeen tuntunut liikkuneen.

Illasta tuli varsin erikoinen, sillä päätimme syötyämme tutustua Manangin yöelämään. Melko tympeässä ja hymyttömässä majatalossamme emme viihtyneet ja ”lepopäivän” ilta päättyi syöminkeihin ja juominkeihin – paikallinen pontikka maistui. Väkeä oli liikkeellä paljon, sillä seuraavana päivänä oli alkamassa Mitha, kylän vuosittainen jousiammuntajuhla.

Oma matkamme kuitenkin jatkui aamulla hiukan kankeasti. Juhlat oli tullut juhlittua jo huolella etukäteen.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joissa itse kirjoittaja esiintyy. Niistä kiitos kuuluu Antarulle.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Annapurna 1:100 000. Nelles Verlag 1993.

ALUEEN DIGIKARTTOJA NETISSÄ:

Nepalin topografiset kartat (1:25 000/1:50 000) skannattuna.

Google maps. Annapurna Circuit. Hyvälaatuinen satelliittikuva.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.