Avainsana-arkisto: lapset

LÄHILUONTO: NEULAMÄKI, KUOPIO 4.4.2015

REITTI: Neulamäki - Vuorilampi - Neulamäki 3.7 km. 
VAELLUSKAVERIT: Anne, Juha ja neljä lasta (5, 7, 9 ja 11 v.).
HUIPUT: Keväiset maisemat Kallavedelle. Paannejääputous. Lohkareluolat. 
ERIKOISTA: Mukana apinoita.
ALUKSI

Neulamäen reilun kahden neliökilometrin kokoisella luonnonsuojelualueella (kartta) sijaitseva Vuorilampi oli jo ennestään tuttu paikka. Alueen luontopolut (esitteet & kartat) olivat kuitenkin vielä toistaiseksi jääneet kiertämättä. Neulamäellä risteilee luontopolkujen ohella myös lukuisia ulkoilureittejä. Pääsiäisloma, monta vilkasta lasta ja kaunis sää olivat hyviä syitä lähteä vielä lumiseen metsään, missä ylimääräistä energiaa oli hyvä purkaa.

NEULAMÄKI – VUORILAMPI 2.4 KM

Parkkipaikka löytyi pienen hakemisen jälkeen Neulamäen urheilukentän huoltorakennuksen vierestä ja polun alku urheilukentän lounaisesta reunasta (kartta) – sieltä mistä sen pitikin löytyä. Kuopion kaupungin julkaisema luontopolun kartta oli siis tarkka.

Neulamäki_kevät_2015 049Jo matkaan lähtiessä oli meno hilpeää. Vanhemmat lapset erottautuivat joukosta heti alkuun omille teilleen – polku oli merkitty puihin maalatuilla vihreillä pallukoilla, joten eksymisen vaaraa ei ollut. Alkuun tallasimme luonnonsuojelualueen rajalla, mutta koko loppumatkan saimmekin kuljeskella sen rajojen sisäpuoleNeulamäki_kevät_2015 052lla. Jäimme aikuisina pitämään perää nuorempien kanssa, joiden muodonmuutoksen seurauksena mukana kulki kaksi kovaa meteliä pitävää mölyapinaa. Hetken Neulamäen rinnettä noustuamme törmäsimme tuoreisiin opasteisiin, jotka johdattivat meidät jatkamaan matkaamme pitkin Neulamäen jyrkänteen reunaa.

2015-04-04 14.53.50Vuoren valloitus (A).

Neulamäki_kevät_2015 057Pitkän mutta suurimmaksi osaksi loivan nousun päätteeksi pääsimme ihailemaan jyrkänteen (kartta) reunalta komeita, 120 metriä alapuolellamme olevia Kallaveden lahtia ja saaria. Paikoin jäinen polku muutti matkanteon pienimpien osalta välillä kiipeilyksi, mutta sehän oli pikku apinoista pelkästään mukavaa. Jyrkän-teen reunalla kulkiessa oli Neulamän lyhytihmisten perään jo hiukan katsottava.

Vaikka metsät eivät matkan varr2015-04-04 15.09.50ella vielä olleetkaan saavuttaneet kovin suurta ikää, olivat ne rakenteeltaan varsin miellyttäviä sekametsiä. Siellä täällä oli pystyssä komeita keloja.  Vanhemmat lapset tekivät tottuneesti matkaa edellä jääden aina silloin tällöinNeulamäki_kevät_2015 076 odottelemaan ja varmistelemaan että muu joukko seurasi perässä. Kymmenen vuoden tietämillä olevien lasten kanssa on retkeily on helppoa ja mukavaa molemmin puolin, kun lapset osaavat kulkea jo omatoimisesti.

Neulamäki_kevät_2015 077Piilossa.Neulamäki_kevät_2015 058Neulamäen päällä. Neulamäki_kevät_2015 084Maisemataulu.

Pitkän nousuNeulamäki_kevät_2015 089n päätteeksi oli edessä jyrkkä lasku Vuorilammen laaksoon. Korkeimmillaan reitti nousee 200 metrin korkeuteen ja Vuorilampi sijaitsee 108 metriä merenpinnan yläpuolella. Reitillä siis riittää korkeuseroja. Jyrkkään rinteeseen (kartta) oli rakennettu Neulamäki_kevät_2015 087jämäkät portaat, mutta tällä kertaa ne olivat suurelta osin lumen ja jään peitossa. Varoittelusta huolimatta halusivat lapset pitää vauhtia yllä. Niinpä alas mentiin välillä liukuen. Kallon murtumisilta kuitenkin vältyttiin. Laakson pohjalle päästyämme suuntasimme ko2015-04-04 15.34.01hti Vuorilampea ja teimme matkaa välillä lyhkäisiä pitkostettuja ja lumen peittämiä polkuja pitkin. Laakson hämärässä ja suhteelisen vanhoissa lehdoissa oli mukava kulkea. Tämän jälkeen meitä odottikin koko reissun miellyttävin yllätys.

Neulamäen jyrkään rinteeseen oli jäätynyt komea paannejäästä muodostunut ”putous”. Lapset keskittyivät jääpuikkojen imeskelyyn ja me vanhemmat paikan komeuden ihmettelyyn. Sininen jyrkänteestä pursuva jää loi paikkaan taianomaisen tunnelman.

Neulamäki_kevät_2015 108Hellä hetki putouksella. 2015-04-04 15.35.37”Meillekin” (A).

VUORILAMPI – NEULAMÄKI 1.3 KM

Vuorilammelle (kartta) päästyämme oli tauon paikka.

Metsähallituksen huoltamalta halkoliiteriltä puuttui kirves, joten puukolla oli pärjättävä. Tämä tuotti jonkin verran ongelmia, kun puut olivat paksuja ja puukko tylsä. Makkaranpaistonuotion verran jaksoimme puuta kuitenkin pilkkoa ja hiukan kosteat puut saimme myös syttymään. Lasten hansikkaat olivat lumileikeistä litomärkiä, joten ne laitettiin kuivumaan heti alkuun.  Kuivat varahansikkaat olisivat varmasti olleet paikallaan, mutta lämpöä onneksi riitti, eikä matkaakaan ollut enää paljon jäljellä.

Neulamäki_kevät_2015 135 Vuorilampi.Neulamäki_kevät_2015 133Tulilla.

Tulia teNeulamäki_kevät_2015 154hdessämme katosivat kaikki lapset metsän siimekseen. Miekkailuun tarkoitettuja keppejä piti tosin välillä tulla vuolemaan tylsemmiksi. Muita kulkijoita ei juurikaan näkynyt, mutta pian Vuorilammen jäälle ilmaantui pari pilkkijää. Jäällä oli vielä kuljettu, mutta melko pettävältä se jo näytti. Syömään -huuto sai lauman jälleen nopeasti kasaan.

Neulamäki_kevät_2015 148Nuotiolla on tunnelmaa.

2015-04-04 17.38.27Syötyämme matka jatkui. Kävelimme hetkisen Vuorilammen pohjoisrannalla, minkä jällkeen ihastelimme Neulamäen jyrkännettä sen alapuolelta. Saimme katsella lähietäisyydeltä komeita, vuosimiljardeja vanhoja graniittigneissistä muodostuneita juovaisia kallioita. Vaikka suurimpien lohkareiden irtoamisesta on jo aikaa, rapautuu seinämältä aina silloin tällöin uusia järkäleitä kulkijoiden ihmeteltäväksi.

Neulamäki_kevät_2015 202Neulamäen komeat jyrkät.Neulamäki_kevät_2015 196Lohkareluolan suulla.

2015-04-04 17.37.37Matkaa parkkipaikalle oli jäljellä enää kilometrin verran, mutta mukavia yllätyksiä oli vielä edessä. Jyrkänteeltä aikanaan irronneet talonkokoiset lohkareet muodostivat sen alle lohkareluolia, joiden tutkimiseen olisi voinut käyttää enemmänkin aikaa. Metsässä riitti vielä lunta, mutta aivan polun varteen luolia satt2015-04-04 17.41.01ui kaksikin kappaletta. Näistä toiseen oli lasten myös helppo ryömiä. Loppumatkasta pientä kitinää aiheutti se, ettei kolmenkymmenen metrin korkuisia kallioseinämiä lähdetty kiipeämään. Luolista riitti kuitenkin iloa kaikille.

Neulamäki_kevät_2015 206Viimeinen nousu.

Neulamäki_kevät_2015 204Laskeuduimme luolilta hiukan alaspäin mukavaa kourumaista laaksoa pitkin, kunnes edessä oli enää viimeinen nousu – jälleen jäisiä portaita pitkin. Vuorilammelta lähdimme seuraamaan polkua ylöspäin hiukan luontopolun karttaan merkittyä reittiä aiemmin. Reittivalinta oli varmasti kelvollinen, sillä se johti suoraan portaille. Täälläkin meitä ilahdutti pieni kallion sisältä työntyvä jääputous. Laakson pohjan hämärissä kuusikoissa oli kaiken lisäksi tunnelmaa.

Neulamäen luontopolku osoittautui erinomaiseksi retkipaikaksi. Etenkin  reitin monipuolisuus yllätyksineen oli pienen  vaivan arvoista. Aivan pienimmillekin reitti sopii – etenkin kesäaikaan, kun jäiset portaat ovat sulaneet ja jyrkkiä paikkoja on helpompi kiivetä. Vuorilammen nuotiopaikka sijaitsee mukavasti reitin keskivaiheilla, mutta retkikirves kannattaa ottaa varmuuden vuoksi mukaan.

Neulamäki_kevät_2015 211Kengille kävi lyhyellä reissulla vähän ohraisesti ja loppumatka tuli käveltyä näillä lerpsuttimilla.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joiden perässä on merkintä (A). Niistä kiitos kuuluu Annelle.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Printti Neulamäen koulun luontopolut oppaasta.  

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Neulamäki, Kuopio).

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

Advertisement

PÄIVÄRETKI: SIENIRETKI NUUKSIOON 11.10.2014

REITTI: Tervalampi - Saarilampi - Tervalampi 4.8 km. 
VAELLUSKAVERIT: Hanna ja tytär (11 v.).
HUIPUT: Ruska. Kaunista ja raikasta pilvipoutaa. Muurahaisten maailmat ja hevostalli. Vaahtokarkkien käristys. Suppilovahveropaikat. 
ERIKOISTA: Kassikaupalla lampaankääpiä.
ALUKSI

Aina silloin tällöin tulee Nuuksion poluille suunnattua lännestä. Etenkin sienten perässä kulkiessa tarjoavat Nuuksion hiljaisemmat läntiset ja pohjoiset osat paitsi rauhaa myös taatumpia sienisaaliita. Nuuksiossa olen sienestänyt aina hiukan eri paikoissa, enkä saamaani saaliiseen ole koskaan pettynyt. Niinpä jutun ohessa tulee sienestäjille muutama suppilovahvero- ja lampaankääpäpaikka – mustatorvisienet jäivät tällä kertaa löytämättä.

Omat sienten tunnistustaidot ovat melko vajavaiset, mutta tattien lisäksi olen toistaiseksi tullut toimeen edellä mainituilla sienillä varsin hyvin. Etenkin suppilovahveroista saa kuivattua hyvää vaellusmuonaa – ne likoavat syötäviksi hetkessä ja käyvät lisukkeeksi ruokaan kun ruokaan.

TERVALAMPI – SAARILAMPI 2.6 KM

Tervalampi on hyvä lähtöpaikka Nuuksion läntisiin osiin tutustumiseen. Auton saa parkkeerattua (kartta) muutaman sadan metrin päähän kansallispuiston rajasta. Paikalle pääsee myös bussilla, joskin aikataulut ovat muuttuneet sellaisiksi, että Tervalammen kartanolle pääsee vain iltaisin ja Helsingin suuntaan aamuisin (Matkahuolto). Vaihtoehdoksi julkisilla liikkuessa siis jää kulkeminen Tervalammelta illalla valoisan aikaan joko Siikajärvelle (noin 10 km) (kartta) tai Kattilaan (5 km) (kartta). Näistä paikoista on mahdollista saada paluubussi Espooseen ja edelleen Helsinkiin.

Ruskaa Tervalammen kartanolla.

Lähtöpaikalla sijaitsee vanha ja tätä nykyä Helsingin kaupungin omistama Tervalammen kartano, joka monine uudisrakennuksineen toimii kuntoutuskeskuksena. Ympäristössä toimii myös hevostalli, joka järjestää mm. ratsastusvaelluksia kansallispuistoon. Nuuksion läntisten osien ainoa merkitty reitti on vajaan neljän kilometrin mittainen Klassarinkierros. Helpoiten merkitylle reitille pääsee Kurjolammen eteläpäästä (kartta), mistä löytyy myös parkkipaikka.

Syksyinen maalaismaisema kartanoineen, lehmuskujineen ja vaahteroineen antoi hienot puitteet retkelle lähdölle. Muutama sata metriä pientä hiekkatietä käveltyämme ja Siuntionjoen ylitettyämme pääsimme jo Nuuksion kuusimetsien siimekseen. Ensimmäinen poikkeaminen metsään ei tuottanut ämpäriemme pohjalle vielä paljonkaan täytettä. Kaunis sää lupasi päivälle kuitenkin paljon hyvää. Sienten etsimisen ohella käytimme aikaa sammalpeitteisen metsän kuvaamiseen. Tattikausi oli selvästi jo ohi, vaikka muutamia madonsyömiä tatteja vielä sitkeästi pystyssä törröttikin. Jatkoimme leveää polkua pitkin kohti Ruuhilampea ja poikkesimme polulta nyt sen pohjoispuolelle (kartta). Täällä onnisti – suppilovahveroita löytyi runsaasti. Helposti tunnistettavan keltavartisen suppilovahveron voi sekoittaa lakin reunoilta hiukan ruttuisempaan kosteikkovahveroon, mutta tällä ei ole merkitystä – molemmat sienet ovat aivan yhtä hyviä syötäviksi. Ämpäreiden pohjalle kertyi täältä myös jonkin verran vaaleaorakkaita.

Nuuksion kuusikot. Seitikki – ei syötäväksi, vaan kuvattavaksi. (Kuva tyttäreni ottama).  Suppilovahveroita sammalmatolla.

Aikamme sieniä kerättyämme palasimme polulle ja jatkoimme kohti itää. Polulla tapasimme myös pari naista sienikoreineen. Saalista saatuamme oli tunnelma kohonnut korkealle – auringon jo pilkottaessa oli helppo hymyillä ja hupailla. Itselleni on sienimetsässä käynti aina hyvä tekosyy lähteä syksyiseen metsään kävelemään – sienisaaliin koolla ei ole loppujen lopuksi suurtakaan merkitystä. Mitä vähemmän sieniä yhdellä reissulla löytyy, sitä useammin on sitten metsään tullut syksyn oikukkaihin säihin lähdettyä.

Muurahaisten valtatie.

Nuuksio_sienessä1_2014 004Suuntasimme poluttomalle taipaleelle kohti etelää ja Saarilammen nuotiopaikkaa. Joskus aiemmin olin löytänyt pitkästä notkelmasta (kartta) runsaasti suppilovahveroita. Tällä kertaa niitä ei näkynyt, mutta niiden sijaan metsä oli täynnä lampaankääpiä. Lampaankääpä on helppo sotkea kitkeränmakuiseen typäskääpään, mutta niiden erottaminen onnistuu viimeistään paistinpannulla – lampaankääpä muuttuu kellertäväksi, typäskääpä punaruskeaksi.  Hanna innostui keräämään kääpiä niin, että loppujen lopuksi kannoin raskasta muovikassia mukanani koko loppumatkan. Painavan kassin raahaaminen oli raskasta, etenkin kun kassiin tuntui tulevan koko ajan lisää täytettä … Käytimme metsässä aikaamme myös kekomuurahaisten maailman ihmettelemiseen. Metsässä risteli leveitä muurahaispolkuja, jotka johdattivat meidät lopulta suurelle keolle.

Nuuksio_sieniretki_H&H_2014 088Takaisin polulle.

Aikamme kostean notkelman paikoin ryteikköisiä reunamia kuljettuamme saavuimme metsäautotielle. Ylitimme tien ja olimme pian Saarilammen pohjoisrannalla kulkevilla pitkoksilla. Nyt päivän grillimakkaralounas oli enää parin sadan metrin kävelymatkan päässä. Nuotiopaikalle (kartta) saavuttuamme oli hiljaista. Pian tulet sytytettyämme saapui nuotiolle kuitenkin kaksi sienestämässä ollutta pariskuntaa.

SAARILAMPI – TERVALAMPI 2.2 KM

Nuuksio_sieniretki_H&H_2014 091Ilma oli syksyisen raikas. Jutustelimme nuotiolla toisten sienestäjien kanssa – tietenkin sienistä. Toinen pariskunnista oli ulkomaalainen, eikä heillä tuntunut olevan vielä kovinkaan hyvää käsitystä metsiemme syötävistä sienistä. Niinpä esittelimme heille keräämiämme lampaankääpiä ja suppilovahveroita. Makkaran paistamisen ohella oli nuotiossa jälleen kerran myösNuuksio_sieniretki_H&H_2014 107 mustaksi paahtuvia vaahtokarkkeja – niihin ei tyttäreni tunnu koskaan kyllästyvän. Saarilammen nuotiopaikka on usein melko hiljainen ja sen kupeesta löytyy myös hyviä telttapaikkoja. Kauniin Saarilammen voi kiertää helposti valmiita polkuja pitkin (noin 2 km).

Nuuksio_sieniretki_H&H_2014 104Saarilampi.

Kaikki Nuuksion vuokramökit sijaitsevat kansallispuiston länsilaidalla. Saarilammen eteläpäässä (kartta) on Tikankolo – toinen Nuuksion pienemmistä, kuusi henkeä majoittavista Metsähallituksen varausmökeistä. Oravankolo puolestaan on hiukan pohjoisempana Ruuhilammella (kartta). Melko edullisten mökkien varustukseen kuuluu erillinen sauna ja rannassa on soutuvene! Läheisellä Valklammella (kartta) sijaitseva varausmökki on suurille ryhmille sopiva ja hyvin varusteltu kokonainen talo rantasaunoineen.

Nuuksio_sieniretki_H&H_2014 113Klassarinkierroksella – pieni pätkä metsätietä pitkin.

Tulistelun Nuuksio_sieniretki_H&H_2014 117jälkeen matka jatkui. Päätimme olla koluamatta enää sienimetsiä – sieniä oli jo nyt melkein liikaakin kannettavaksi. Ensimmäiset sadat metrit taivalsimme merkityllä klassarinkierroksen reitillä. Poikkesimme reitiltä omille teillemme hiukan myöhemmin ja jatkoimme kohti Tervalampea. Ohitimme myös Kurjolammen (kartta). Paikan ohi kulkiessani olen törmännyt lammella usein laulujoutsenpariin. Nyt joutsenia ei näkynyt, mutta uskon niiden pesivän lähistöllä, ehkäpä itse Kurjolammella. Lammen itärannalla on kaistale yksityismaita ja kesämökkejä.

Nuuksio_sieniretki_H&H_2014 123Tauko.Nuuksio_sieniretki_H&H_2014 133Aurinko.

Leveitä ja helppokulkuisia polkuja pitkin paluumatka sujui huolettomasti. Lähes kuuden kilon painoista, lampaankääpiä täynnä olevaa muovikassiakin oli täällä helpompi kanniskella. Kerran pysähdyimme hiukan levähtämään ja juomaan. Näillä poluilla voi usein törmätä maastoratsastajiin, mistä meitä tällä kertaa muistuttivat lukuisat hevosten kakkarat.

Nuuksio_sieniretki_H&H_2014 147Nuuksion länsiosia hallitsevat sammalpeitteiset kuusikot.Tervalammen kartanon pihapiirissä. (Kuva tyttäreni ottama).

Perille päästyämme ihastelimme vielä laiduntavia hevosia, joita tyttäreni innostui kuvaamaan. Sieniretki oli onnistunut erinomaisesti ja saalista tuli tarpeeksi. Rentoutuminen Nuuksion metsissä auttoi taas kerran jaksamaan kaupungin kiireitä.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia, lukuunottamatta kuvaa itse kirjoittajasta – siitä kiitos Hannalle. Osa kuvista tyttäreni ottamia.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Nuuksio – Luukki – Ulkoilukartta 1:20 000

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Nuuksion kansallispuisto)

Kansallispuiston yleiskartta ja palvelut.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

KESÄVAELLUS: LUOSTO-PYHÄ 9.6.-13.6.2013

REITTI:  Luosto - Pyhälampi - Huttuloma - Karhunjuomalampi - Isokuru - Pyhän lomakeskus. 
5 pv / 28.4 + 12.7 km.
VAELLUSKAVERIT: Tytär(9 v.).
HUIPUT: Ukko-Luoston lumet. Ametistikaivos. Noitatunturin nummet. Isokuru. Naavan luontokeskus. Tunturiaapa.
ERIKOISTA: Ensimmäinen yhteinen vaellus Lapissa.

Tytär oli taas kasvanut ja alkoi jo olla aika suunnata ensimmäistä kertaa yhdessä Lappiin vaeltamaan. Kohteeksi valikoitui  Pyhä-Luoston kansallispuisto. Alunperin nykyistä pienempi Pyhätunturin kansallispuisto perustettiin jo vuonna 1938. Reittimme Luostolta Pyhälle oli meille sopivan mittainen ja siltä löytyisi runsaasti suojaisia tupia, mikäli  sää muuttuisi sietämättömäksi. Reitillä oli myös pieniä mukavuuksia, enkä ollut itsekään Pyhä-Luostolla vielä koskaan vieraillut. Matkalle osui monta mielenkiintoista paikkaa ja luonto oli pienellä alueella erityisen monipuolinen.

PÄIVÄ 1 : LUOSTO – PYHÄLAMPI (9.5 km)
Reissun ainoat porot. Lunta! Ukko-Luoston jyrkänteet. Ametistikaivos. Oma tupa.

Luostolle saavuttuamme söimme pitkän juna- ja bussimatkan päätteeksi hotellilla. Vaeltamaan ei tarvinnut lähteä tyhjin vatsoin, vaikkei tyttäreni millään poroa suostunutkaan syömään. Ruokailtuamme kehtasimme myös jättää ylimääräisen matkalaukkumme hotellin varastoon, sillä lomamme jatkui vielä vaelluksen jälkeenkin.

P1020157Metsänrajassa Ukko-Luoston rinteillä.

P1020165Heti alkuun oli edessä tiukka nousu Ukko-Luostolle. Ensimmäiset sadat metrit kuitenkin kävelimme hotelli- ja rinnealueen läpi teitä pitkin. Matkalla näimme koko reissun ainoat porot, jotka jolkottelivat koparat kopisten pitkin asfalttia. Pian kuitenkin pääsimme kiinni polkuihin, ylös tunturiin nousevalle luontopolulle (kartta). Reissu oli mukava aloittaa poutaisessa säässä. Jyrkkiä rinteitä ja portaita pitkin noustessamme sai vaatetta alkaa pian vähentämään.

P1020170Lumi ja ilo.

P1020176Alun rankasta noususta hiukan vakavailmeisen tyttäreni naama alkoi vääntyä hymyyn ylös päästyämme. Lunta! Polulta sivulla olevalle lumenviipymälle olikin sitten juostava viipymättä ja siitä oli saatava irti kaikki ilo. Avotunturi ja kesäinen lumi – alkoi todella tuntua Lapilta. P1020186Lumenviipymältä matkaa huipulle ei ollut enää montakaan sataa metriä. Luoston 514-metriselle laelle päästyämme jätimme kantamuksemme kivikkoon ja poikkesimme tunturin lounaisella jyrkänteellä olevalla näköalapaikP1020193alla (kartta). Täällä tapasimme muutamia hyväntuulisia päiväretkeilijöitä, jotka samaan aikaan sekä hiukan ihmettelivät että kannustivat nuorta retkeilijää. Haukkasimme evästä ja jatkoimme pian matkaa kohti Ukko-Luoston laella olevaa erikoisen näköistä säätutkaa, jonka ohitimme jatkaessamme kohti päivän määränpäätä.

P1020179Ukko-Luoston jyrkänteellä.P1020191Luoston kivikoissa. Edessä Lampivaaran kaivos ja Pyhälampi.

Ukko-LuosP1020203ton laelta näimme jo päivän määränpään, Lampivaaran ametistikaivoksen ja sen taakse jäävän Pyhälammen. Alueen runsas kivikkoisuus pääsi hiukan yllättämään, mutta notkeilla nilkoilla ja pienillä painoilla ei lapsilla ole niinkään paljon varottavaa hankalassa rakassa kuin aikuisilla. Ensimmäistä kertaa yhteisellä vaelluksellamme sai tyttäreni tosin kantaa koko reissun ajan ihan kunnon rinkkaa omine tavaroineen.

P1020197Luoston komeat metsät.

Kulkumme oli melkolailla leppoisaa. Sen verran saimme kuitenkin pitää tahtia yllä, että ehtisimme vierailla Lampivaaran ametistikaivoksella ja sen vieressä olevassa kahvilassa ennen sulkemisaikaa. Tyttärelleni pieni ametistikaivos (kartta), oikeammin louhos, osoittautui yhdeksi reissun kohokohdaksi. Itse suhtauduin  kaivokseen keskellä kansallispuistoa nihkeästi, joskin varsin kevyin menetelmin paikalla louhittavat korukivet eivät loppujen lopuksi niin merkittävää haittaa ympäristölle aiheutakaan. Pienen maksullisen esittelykierroksen päätteeksi saimme etsiä ametisteja itsekin, mikä oli tyttärestäni erityisen hauskaa.

P1020202Matkaa ametistikaivokselta päivän maaliin oli vielä kolmisen kilometriä, mutta koko loppumatkan saimme lasketella hiljalleen alas Lampi- ja Latvavaaran väliin jäävän laakson pohjalle. Kivikoissa ja kuusikoissa kulkiessamme saimme myös tutustua ilahduttavalla tavalla alueen kallioperään ja suuriin puhtaisiin P1020200maitomaisiin kvartsilohkareisiin. Pyhälammen leiripaikalle (kartta) päästyämme olimme jo melko väsyneitä, mutta ennen kaikkea nälkäisiä. Laitoimmekin nopeasti laavulle savuttavat tulet ja samalla pääsimme eroon hyttysistä, joita ilmaantui paikalle illan tullen. Pohdimme samalla yöpymistämme kolmen vaihtoehdon välillä – laavulle, telttaan vai tupaan? Alkanut pieni vesisade ratkaisi asian. Syötyämme ja tupaan tutustuttuamme totesimme, ettei tuvan itikkatilannekaan vaikuttanut vielä toivottomalta. Odottelimme iltaa vielä aikamme, ennen kun levittäydyimme yöksi tuvan lavereille.

Pyhälammen tuP1020209pa on päivätupa, jota ei ole varsinaisesti tarkoitettu yöpymiseen, mutta tavakseni on tullut hyödyntää aika ajoin yöpymispaikkoina myös päivätupia silloin, kun paikalla on hiljaista ja tuvassa on kunnon laverit. Päivätuvilla yöpyessä on erityisen tärkeää ottaa huomioon muut kulkijat ja huolehtia siitä, ettei yöpymisestä ole haittaa päiväretkeilijöille.

P1020205Melko pitkään valvottuamme aloimme etsiytyä makuupussien suojiin. Hiukan ”kauhulla” odottelin yötä ja itikoita, joita ei loppujen lopuksi katonrajaan parkkeeranneina ollut kuitenkaan liiaksi. Kesäaikaan ei tupia tule juurikaan hyödynnettyä – teltassa yöpyessä saa yölliseltä elämöinniltä olla aina rauhassa. Nyt saimme kuitenkin nukkua melko mukavasti pientä ininää lukuunottamatta. Tuvan saimme miehittää kahdestaan, eikä kovin hiljaiseksi osoittautuneilla seuduilla näkynyt muita kulkijoita.

PÄIVÄ 2: PYHÄLAMPI – HUTTULOMA (9.4 km)
Viehättävä Kapusta. Aaltokiviä. Hiljaisuutta ja omaa rauhaa. Huttuloma. Yölliset kurkkijat.

P1020212Latvavaaran isoja aihkeja.

Aamulla pääsimme liikkeelle hyvissä ajoin. Edessä oli jälleen kunnon vaelluspäivä. Edellisen päivän tapaan käveltävänä oli kymmenisen kilometriä – riittävästi pienelle vaeltajalle ja kiireettömälle kulkemiselle. Päivän taipaleella oli odotettavissa metsäisiä vaaroja niin, että muutaman kerran pääsisimme nousemaan lähelle metsänrajaa.

Tällä kertaa kP1020213apusimme aluksi Latvavaaran päälle. Vaaran päälle noustuamme  laskeuduimme taas hiukan alemmas, Porontahtoman laavulle (kartta), jossa pysähdyimme hetkeksi evästämään. Poroja ei P1020217kuusikossa näkynyt, mutta itikoita oli sitäkin enemmän. Myös kuukkeli kävi meitä pikaisesti tervehtimässä. Tyttärelleni olin varannut matkaan hyttyshatun, jota käytimmekin reissullamme nyt ensimmäistä, mutta samalla viimeistä kertaa. Selvästikään pahin hyttysaika, räkkä, ei ollut vielä alkanut ja tulevat kylmät yöt pitivät hyttyset loppumatkasta vähissä.

P1020220Latvavaaran kuusikot ja kärrypolku.

Laavulta jatkoimme vielä jonkin verran eteenpäin, Kapustan päivätuvalle. Olin ajatellut sitä etukäteen myös vaihtoehtoiseksi yöpaikaksemme, mikäli tyttäreni menohalut olisivat hyytyneet. Menemisen meininkiä tuntui kuitenkin riittävän. Lounastimme tuvalla ja aikamme levättyämme olikin matkaa hyvä jatkaa. Taivas tosin alkoi pikku hiljaa lupailla sadetta.

P1020221Lounaalle viehättävälle Kapustan päivätuvalle (kartta).P1020229Suojainen Kapusta.

P1020231Loppupäivän matka taittui tihkusateessa. Tyttäreni oli kuitenkin nyt osoittanut sekä minulle että itselleen, että ”kunnon” vaellusten aika oli alkamassa. Hiukan olin jännittänyt sitä, miten tyttäreni pärjäisi raskaamman maaston, rinkan ja pidempien päivämatkojen, ehkäpä vielä hankalan sään kanssa. Huoli oli turha, sillä selvästikin matkaa tehdessämme oli nautinto yhteinen ja pienestä sateesta huolimatta saimme tallustaa eteenpäin hyväntuulisesti jutustellen.

P1020234Aallonmerkkejä miljardeja vuosia vanhassa kvartsiitissa.

Huttutunturin laelta laskeutuessamme törmäsimme reissun ensimmäisiin ”aaltokiviin”, merkkeihin siitä, että Pyhä-Luoston seutu on pari miljardia vuotta sitten ollut matalaa ja hiekkaista merenpohjaa. Samanlaisia kvartsiittikalliossa olevia aallonmerkkejä löytyy myös Kolilta ja Vuokatista, mutta missään muualla en ole niihin näin runsaina törmännyt.

P1020246Huttuloman autiotuvalle saavuimme tihkuisessa säässä. Tuvalla sadetta pitämässä ollut nuori pariskunta alkoi tehdä lähtöä heti paikalle saavuttuamme. He tuntuivat selvästikin kaipaavan omaa rauhaa. Otimmekin sitten mökin (kartta) lavereilta omat paikkamme. Ruokaa laittelimme myöhemmin tuvan pihassa olevalla kodalla.

Ilta sujui P1020240leppoisasti lueskellen ja tulevia päiviä suunnitellen. Ilma oli viilentynyt sen verran, että laitoimme tuvan kamiinaankin pienet tulet ja kuivattelimme hiukan kostuneita varusteitamme. Pyhä-Luoston seutujen hiljaisuudesta olin yllättynyt, suorastaan tyrmistynyt. Nytkään emme olleet nähneet ennen tuvalle saapumista kulkijan kulkijaa yli vuorokauteen siitäkään huolimatta, että pysyttelimme koko ajan pääreitillä.

Nukkumaan menimme tällä kertaa melko varhain. Aivan unen rajamailla jo ollessamme, kävi ovella pari vaeltajaa. Sen verran ujoja olivat nämä kurkkivat kulkijat, että laittoivat oven nopeasti kiinni nähtyään, ettei tupa ollutkaan miehittämätön. Sanaakaan emme ehtineet vaihtamaan.

PÄIVÄ 3: HUTTULOMA – KARHUNJUOMALAMPI + NOITATUNTURI & PYHÄNKASTEENLAMPI (5.7 + 4.5 km)
Peurakeron paljakassa. Mökötysjoogaa. Arkeologit työssään. Tunturiin! Iltakävelyllä Pyhänkasteenlammmella ja -putouksella.

Heräsimme viileään, pilviseen ja tihkusateiseen aamuun. Yö oli tullut nukuttua hyvin, eikä itikoitakaan ollut näkynyt eikä kuulunut. Edessä oli nyt rinkkojen kanssa lyhkäisempi päivämatka Peurakeron paljakan kautta Karhunjuomalammelle. Itapäivällä tarkoituksenamme oli nousta ilman rinkkoja ylös Noitatunturiin, mikäli sää muuttuisi suopeammaksi.

P1020252Kohti Peurakeroa ensin kuusikossa …P1020254…. sitten tunturikoivikossa …P1020264… ja lopulta paljakassa.

Pitkä nousu sekä tyttäreni sateiseen, tuuliseen ja koleaan tunturiin puettu liian kevyt vaatetus meinasi tehdä aamupäivästä vaikean. Vielä alkumatkasta oli meno reipasta, mutta ylös paljakkaan päästyämme alkoi se hankalampi taival. Paljakassa alkaneeseen tyttären pitkään mökötykseen oli oma osuutensa myös sillä, että soittelimme tunturista isovanhemmille: Tyttäreni kuuli, ettei loman mökillä jatkuessa ollutkaan odotettavissa seuraa serkuista heti alkuun. Reitille osuneista komeista Peurakeron paljakasta ja Kuorinkikurusta (kartta) nautiskelu jäi siis vähiin, kun yritin piristää mököttävää kulkijaa.

P1020272Kuorinkikuru.P1020276Mökötysjoogaa Kuorinkiharjulla.

Kuorinkiharjulla pidetyn mökötysjoogatauon jälkeen alkoi jo helpottaa ja hymy palasi jälleen tyttäreni kasvoille. Samalla pääsimme metsikön lämpöiseen syliin. Ennen perille pääsyämme ohitimme vielä karun paljakan jälkeen erityisen rehevältä tuntuneen lehdon. Sää alkoi selkiintyä ja aurinkokin näyttäytyi perille Karhunjuomalammelle päästyämme.

KarP1020319hunjuomalammella (kartta) sai tyttäreni touhuta alkuun omiaan, kun pystyttelin leirin päivätuvan kupeeseen. Isossa pihapiirissä oli tilaa, mutta paras telttapaikka oli varattu arkeologisiin kaivauksiin, mitkä toivatkin leiriimme aivan oman tunnelmansa. Tiesin kaivauksista jo etukäteen ja olinkin toivonut salaa, että sattuisimme kaivajien kanssa paikalle samaan aikaan. Seurailimmekin kaivaustouhuja mielenkiinnolla. Mukavassa päivätuvan pihapiirissä oli myös kotalaavu, jossa istuimme myöhemmin iltaa. Nyt oli kuitenkin aika tankata, sillä keli oli muuttumassa selvästi paremmaksi. Saisimme nousta Noitatunturille hyvässä säässä. Tyttäreni menohalutkin olivat ruuan jälkeen taas kohdallaan.

P1020337Tiskit ruuan jälkeen.P1020290Pikkukurulla.

P1020295Nousun alussa seurailimme pieniä polkuja, mutta Pikkukurulle päästyämme suuntasimme vinosti louhikkoon kohti Noitatunturin lakea. Pikkukurun lampareet, jyrkät ja rakkakivikot olivat todella hienoja. Aaltokiviäkin löytyi nyt suoraan kalliosta. Pääreiteiltä syrjään etsiytyessämme tuntui samalla siltä, että olimme löytäneet salattuja paikkoja, joiden tutkimiseen käytimmekin reilusti aikaa. Siellä täällä olleet lumilaikut vetivät tytärtä puoleensa. Louhikkoisia tunturin itärinteitä ylös kavutessamme muistin kyllä aamupäivän mökötyskohtauksen, joten sinnillä alueen korkeimman tunturin huiputtaminen ei ollut tarpeen.

Vastaan tulleet suuret lP1020297ouhikot hiukan huolestuttivat, vaikka tyttärelle ne näyttäytyivätkin enemmän leikkikenttänä, missä pomppiminen oli pelkästään hauskaa. Päästyämme taas yhden louhikon yli avautui eteemme laajempi, mukava nummi. Tähän oli hyvä päättää nouseminen ja kaivaa esiin retkikeitin. Näkymät etelään ja kaakkoon kohti Tunturiaapaa olivat upeat. Vinoon kasvaneesta yksinäisestä männystä saimme allemme luonnon muovaaman divaanin.

P1020306Kvartsiittikallioita.

Alas laskeuduimme menomatkaa hiukan jyrkemmin etsiytyen aika ajoin louhikoiden väliin jääneille pienille kasvipeitteisille alueille. Ihailin alueen näyttävää geologiaa. Pysähdyimme vielä kerran pidemmäksi aikaa Kuorinkikurun itäpäähän ja nautiskelimme kauniista näkymistä. Kiirettä ei ollut. Aamun tihkusateen jälkeen poutainen sää ja pilkahteleva aurinko hemmottelivat. Vielä tätäkin parempaa oli jatkossa luvassa.

P1020311Kuorinkikurun itäpäässä.

P1020316Alas Karhunjuomalammen tuvalle päästyämme lepäilimme ja jututimme arkeologisten kaivausten johtajaa. Kaivaukset olivat vasta aluillaan, joten mitään erityistä ei vielä ollut löytynyt. Sytyttelimme kotalaavulle tulet, söimme ja käristelimme perinteiset vaahtokarkit. Muita reissaajia ei näkynyt. Myöhään illalla kotalaavulle kuitenkin saapui nuori pariskunta yötään viettämään.

P1020351Pyhäkuruun laskevat pitkät portaat.

Ilta oli vielä aluillaan, eikä valoisassa kesäillassa ollut kiirettä nukkumaan. Niinpä päätimmekin lähteä vielä iltakävelylle Uhriharjua pitkin Isokurun suuntaan. Metsäsaamelaisten vanha uhripaikka ja seita on kaikessa pyhyydessään todella upea paikka. Ilman rinkkaa kulkeminen oli tyttärelleni selvästikin mieleen, sillä intoa kävelemiseen löytyi taas aivan uudella tavalla. Loppujen lopuksi laskeuduimmekin massiivisia porrasrakennelmia pitkin aina Pyhänkasteenlammen putoukselle (kartta) saakka. Nimensä mukaisesti paikka on toiminut kastepaikkana kristinuskon saapuessa alueelle 1600-luvulla. Illan valossa kurut antoivat meille parastaan. Päivästä oli tahmean alun jälkeen muodostunut loppujen lopuksi huikean hieno ja nukkumaan menimme väsyneinä mutta hyväntuulisina. P1020322Jyrkkä pudotus Karhukuruun.P1020332Pyhänkasteenlammen putous.

PÄIVÄ 4: KARHUNJUOMALAMPI – ISOKURU + PYHÄN LOMAKESKUS & TUNTURIAAPA (2.5 km + 8.1 km)
Pyhäkuru ja Isokuru. Vikkelä kärppä. Naavan luontokeskus. Tunturiaavan komea luontopolku. Naps. Naps. Naps.

HerättyämP1020342me, syötyämme ja leirin purettuamme jatkoimme nyt jo tuttua polkua pitkin Pyhäkuruun. Alas putoukselle laskeuduimme jälleen jyrkkiä portaita pitkin. Edellisen päivän hankaluudet olivat unohtuneet ja halauksen heti aamutuimaan saivat niin isä kun koivukin. Alas laskeutuessa oli pysähdyttävä P1020348useita kertoja komeita maisemia ihailemaan. Huolehtivana isänä jaksoin muistuttaa tytärtäni kyllästymiseen saakka siitä, miten maisemien ihailu ja kävely samaan aikaan olisi laskeutuessa vaarallista. Itse olen jyrkkiä rinteitä laskeutuessani joskus säikähtänyt nilkan pyörähdyksestä sen verran, että tämä järkevä ohje on painunut syvälle kovaan kallooni.

P1020350Pyhäkurun jyrkänteitä ja taluskivikoita. P1020349Dramaattisissa maisemissa.

P1020358Edessä oli lyhyt päivämatka pelkästään Isokurun kodalle. Tämän jälkeen jäisi koko päivä päiväretkeilyyn ja Naavan luontokeskukseen tutustumiseen. Isokurun massiiviset polku-rakennelmat yllättivät ja kulku niitä pitkin oli vaivatonta. Jossain vaiheessa vastaamme tuli myös rakennusmiehiä, joten varsin uusista retkeilyrakennelmista P1020356oli kyse. Louhikkoisessa kurussa, jyrkänteissä, pohjan kirkasvetisissä lampareissa ja Lapin kultakuumeen aikaisessa pienessä louhoksessa riitti ihmeteltävää. Kiirettä ei taaskaan ollut. Aaltokiviä tuntui täälläkin olevan kaikkialla, jopa polun astimina. Yhdestä lammesta näytti tulleen toivomuslähde. Innolla matkaa tehnyt tyttäreni olikin jo valmiina riisuuntumaan ja lähtemäänP1020368 keräämään kolikoita lammen pohjalta. Tämän sain sentään estettyä. Meno oli nyt joka tapauksessa hilpeää, eikä sitä ainakaan yhtään himmentänyt ajatus siitä, että leiripaikkojemme välimatka oli vain vaivaiset kaksi ja puoli kilometriä.  Pullaa, kaakaota ja kunnon kahviakin oli Pyhän lomakeskuksessa odotettavissa.

P1020357Isokurun pohjalla.

P1020366Karu louhikkoinen kuru muuttui kohti etelää koko ajan rehevämmäksi. Kurun loppupäässä olikin jo komeita puronvarsilehtoja. Alkukesän kukinnat näyttivät onnistuneen  niin mesimarjan, lakan kun ruohokanukankin kohdalla. Isokurun kodalla (kartta) P1020354meidät vastaanotti vikkelä ja utelias kärppä, joka kävi kurkkimassa leirimme pystytyspuuhia. Perille päästyämme ihmettelimme hetken nopeaa matkantekoamme – aikaa näytti piisaavan runsaasti niin Naavassa kun Tunturiaavan luontopolulla P1020255vierailuunkin. Tätä ennen oli kuitenkin hyvä lounastaa. Hyvän telttapaikan löysimme kodan ja huussin välistä. Mukavalla paikalla Isokurun reunalla olevalla kodalla ei ole yöpymiseen kelvollisia lavereita ja se on tarkoitettu ensisijaisesti päiväretkeilijöiden käyttöön.

P1020370Michelin-tähtikokki jälleen työn touhussa.

P1020372Syötyämme lompsimme kylläisinä ja tyytyväisinä kohti Pyhän lomakeskusta ja luontokeskus Naavaa. Isoa ja helppokulkuista polkua pitkin olisi voinut ajella vaikka autolla. Etenkin alueen geologiaa (video) erinomaisesti esittelevä ja vastikään avattu luontokeskus (kartta) yllätti positiivisesti. Näyttely oli rakennettu erinomaisesti. Oma kohokohtansa oli tietenkin kahvilan antimet. Naavasta suuntasimme vielä matkamuisto- ja makkaraostoksille. Aikamme pientä tuliaista etsittyämme oli tyttäreni valinta selvä: Ritsa, johon kauppias poltti vielä tyttäreni nimenkin.

P1020414Naps.

Leiriin Isokurun kodalle palasimme tyytyväisinä ja ennen paluutamme kävimme vielä vilkaisemassa varhain aamulla lähtevän bussin lähtöpaikkaa, Pyhätunturin hotellin pihamaata (kartta). Aikaa oli ja iltaretkelle pakkasimme mukaamme ostamamme makkarat. Nyt suuntasimme kohti Tunturiaavan luontopolkua ja lintutornia. Varustusta pakkaillessa sain totutella koko illan jatkuneeseen ääneen, joka syntyy kävyn napsahtaessa männyn runkoon. Tytär näytti olevan ostokseensa kovin tyytyväinen.

P1020407Tunturiaavan luontopolku illan poutasäässä yllätti todella iloisesti. Talsimme aluksi kuivilla hiekkakankailla kulkevia helppokulkuisia polkuja. Aika ajoin pysähdyimme lukemaan luontopolun opastauluja. Opastaulujen piirtäjällä näytti olleen hauskaa. HP1020383ilpeää ja huoletonta oli myös oma matkantekomme. Epäilemättä jo nyt oli selvää, että reissumme oli onnistunut vähintäänkin hyvin. Matkalle osui myös komea saniaisia ja rentukoita puskeva puronvarsilehto. Suolla puolestaan P1020377tuoksuivat oma alppiruusumme suopursu sekä kukassa oleva suokukka. Suon keskellä olevasta lintutornista ympäristöön avautui upeat maisemat ja suorat näkymät turvallisesti allikoiden keskellä olevalle laulujoutsenen pesälle. Toinen joutsenista pysytteli tiiviisti pesällään hautomassa toisen kP1020409ierrellessä ympärillä vahdissa. Kelottuneiden mäntyjen hallitseman aapasuon kuivat ja siistin säännöllisesti muodostuneet jänteet sekä taustalla kohoava louhikkoinen Pyhätunturin massiivi tekivät suosta poikkeuksellisen kauniin.

P1020405Tunturiaavan lintutornilla.

P1020390Suolla saimme kulkea mukavasti leveitä pitkoksia pitkin. Mukavaa oli myös katsella Noitatunturille, mistä edellisen päivän komea taukopaikkamme erottui rakkakivikoiden keskeltä selvästi. Erityisen mukavaa oli se, että kylmät yöt olivat tehneet alkumatkalla meitä jonkin verran kiusanneista itikoista selvää. Niitä ei ollut nyt suollakaan lainkaan. Reissun viimeiseksi yöksi oli sään kirkastuessa entisestään odotettavissa jopa kirpeää pakkasta.

P1020394Tunturiaapa.

P1020410Lintutornilta suuntasimme syömään aapasuon laidalla sijaitsevalle Tiaislaavulle (kartta), jonne väsäsimme pienet tulet. Hienolla paikalla olevan laavun voisi hyvinkin kuvitella olevan bongareiden suosiossa. Lintujen havainnointiin on Tunturiaapa torneineen varmasti mitä erinomaisin paikka. Syötyämme kävelimme viimeisen pätkän takaisin kodalle, jälleen helppokulkuisia kuivia kankaita pitkin.

P1020416Päivämme oli ollut harvinaisen onnistunut ja monipuolinen. Etenkin pienellä alueella valtavan vaihteleva luonto oli komeaa. Vaikka rinkan kanssa olimme matkanneet vain vähän, oli kävelyä päivän mittaan kuitenkin kertynyt taas melkoisesti. Leiriin palattuamme tapasimme kodalle yöksi saapuneen yksinäisen kulkijan, joka oli Lapissa pitkällä pyöräretkellä. Istuskelimmekin illalla kodan lämmössä vielä pitkään retkeilystä jutustellen. Yksi lapsiperhekin kiiruhti kodan ohi omalla iltalenkillään Isokurua katselemaan.

PÄIVÄ 5: ISOKURU + PYHÄN LOMAKESKUS (1.4 km)
Aikainen aamuherätys. Kirpeä pakkassää.

P1020417Kylmä yö ei lämpöisissä makuupusseissa nukkuessa tuntunut, mutta kodalle aamiasta ja tulia laittamaan mennessäni pääsi kirpeä aamu jo hiukan puraisemaan. Aamupalan ja lämpöä antavien tulien laittamiseen ei kuitenkaan aikaa paljoa tuhrautunut. Tämän jälkeen saatoinkin herätellä tyttäreni. Matkaa varhaisen aamun auringonpaisteessa teimme leveää polkua pitkin ja jo kuuden pintaan lähtevällä bussilla olimme hyvissä ajoin. Luostolta nappasimme mukaamme vielä ennen vaellusta sinne jättämämme matkalaukun.

LOPUKSI

P1020318Pyhä-Luoston kansallispuisto oli hieno kokemus. Selvää on, että kiireiselle kulkijalle parhaat palat (Isokuru, Noitatunturi ja Tunturiaapa) Pyhätunturin puoleisessa päässä ovat helposti saavutettavissa vaikka yhdellä päiväretkelläkin. Kiireettömälle kulkijalle näyttäisi reitti Luostolta Pyhälle kuitenkin tarjoavan tämän lisäksi myös komeita vanhoja metsiä sekä ennen kaikkea omaa rauhaa. Reissua voi entisestään pidentää aloittamalla retkensä jo Vaiskoselältä (kartta). Muita kulkijoita näimme reissullamme suorastaan ällistyttävän vähän. Onnistuneen reissun myötä olikin seuraavana kesänä suunnattava yhdessä jo sinne ”Tosi-Lappiin”.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joissa itse kirjoittaja esiintyy. Niistä kiitos kuuluu tyttärelleni.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Pyhä Luosto (2008), Ulkoilukartta 1:50 000.

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Pyhä-Luoston kansallispuisto)

Kansallispuiston yleiskartta ja palvelut.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

KESÄVAELLUS: HOSSA 23.-25.7.2012

REITTI: Hossalaislampi - Lipposensalmi - Muikkupuro - Hossalaislampi + Värikallio. 3 pv / 13.0 + 8.3 km 
VAELLUSKAVERIT: Sisko ja kaksi lasta (7 ja 8 v.).
HUIPUT: Kirkkaat järvet, kirkkaat purot. Hiekkarannat. Saukonvilaukset. Hienot leiripaikat. Hiljaisuus. Värikallio.
ERIKOISTA: Koko vaellus rantoja pitkin. Toinen lapsista ensivaelluksella.
ALUKSI

Suomussalmen Hossa on kuuluisa ennen kaikkea puhtaista ja kirkkaista vesistään sekä Värikallion kivikautisista maalauksistaan. Nämä olivat mielessämme, kun aloimme suunnittelemaan muutaman päivän vaellusreittiä kahden kouluikäisen lapsen kanssa talsittavaksi. Hossan retkeilyalue on varsin laaja alue ja erilaisia reittivaihtoehtoja muutaman päivän vaellukselle on lukuisia.  Kun liikuttavat päivämatkat oli lasten vuoksi rajattuja ja halusimme kuitenkin nähdä sekä kirkkaat vedet että maalaukset, päätimme jakaa reissumme kahteen osaan: pieneen vaellukseen kirkasvetisille järville sekä päiväretkeen Värikalliolle.

PÄIVÄ 1: HOSSALAISLAMPI – LIPPOSENSALMI (4.8 + 1.0 KM)

Lähtöpaikaksemme olimme valinneet Hossalaislammen (kartta) keskeltä retkeilyaluetta. Sinne saimme ajella komeaa ja kapeaa harjutietä pitkin, mitä reunustivat Hossan lukuisat järvet ja syvät suppalammet – tunnelma oli nopeasti kohdallaan.

Reissun ensimäisiä askelia.

Ensimmäisen päivämatkan pituus oli melko lyhyt, usean tunnin ajomatkan päätteeksi. Vajaan kilometrin matkan kävelimme kuivilla kankailla, isoja polkuja pitkin. Pian olimme jo Pitkä-Hoiluan järven rannalla. Polut alkoivat kaventua ja tämän jälkeen kävelimmekin koko vaelluksen rantapolkuja pitkin – ainoastaan järven nimi matkalla vaihtui – useampaan otteeseen. Heti alkuun näimme reissun ensimmäiset porot, joita kävelikin vastaan aivan yhtenään. Mikäli lasten laskuissa pysyimme mukana, näimme reissullamme poroja kaikkiaan 39 kertaa. Kuinka monta poroa yhteensä – sitä ei kukaan laskenut.

kesa_2012 137Iso-Hoiluan rantoja.

Matkallamme kesa_2012 133ohitimme ison tuulenkaatoalueen ja ylitimme mukavan pikkupuron. Syömään pysähdyimme Pitkä-Hoiluan rannalla olevalle nuotiopaikalle (kartta). Vastarannalla näkyi vain muutaman sadan metrin päässä paluureittimme, Hoiluan ja Ala-valkeisen väliin jäävä korkea harju. Sää oli poutainen, muttei helteinen. Lapset tuntuivat viihtyvän ja heidän ruokataukonsa meni osin perhosia jahdatessa. Hyttysiä ei koko reissulla sen sijaan jahdata tarvinnut. Itse puolestaan opetkesa_2012 138in siskoani pyynnöstä kartanluvun saloihin – ihan hyvällä menestyksellä. Lapsilla oli tällä reissulla mukanaan ainoastaan yksi pieni rinkka ja pieni päiväreppu, joten rinkkaa piti lasten saada kantaa tasapuolisesti – kummankin vuorollaan. Olisihan  se tietysti mukavaa, jos itsekin saisi matkaan joskus sellaisen vaelluskaverin, joka haluaisi ottaa välillä minun rinkkani omaan selkäänsä. Pian taukopaikalta lähdettyämme vilahti silmiemme ohi tikka, latteista värisävyistä päätellen harmaapäätikka, joskaan tarkkaa määritystä emme nopeasti kyenneet tekemään.

kesa_2012 145Opastusta kartanluvun saloihin.

Leiripaikallamme Lipposensalmen laavulla (kartta) olimme hyvissä ajoin. Perille päästyämme olivat lapset rannalla pian kontallaan, latkimassa vettä suoraan järvestä kuin pienet koiranpennut. Nauratti. Vesi oli todellakin kirkasta ja puhdasta. Aikaa jäi myös iltakävelylle. Jätimme lapset hetkeksi touhuamaan omiaan ja kävimme siskoni kanssa vilkaisemassa naapurin leiripaikkaa (kartta) puolen kilometrin päässä. Oman leirimme laitoimme kuitenkin pystyyn Lounajan rannalle, laavun viereen.

Toisella kesa_2012 153iltakävelyllä päätimme käydä koko porukalla katsomassa lähistöllä olevaa ”porotallia”, paikkaa mihin porot räkkäaikaan mielellään kerääntyvät suojaan auringonpaahteelta, itikoilta ja mäkäräisiltä. Paikkaa lähestyessämme tallista poukkasikin pieni tokka. Porojen tahaton ”hätistäminen” lepopaikaltaan hiukan harmitti. Tallin ovelle päästyämme huomasimme, että porot olivat ainakin tänne onnistuneet keräämään melkoisen määrän mäkäräisiä – niinpä emme tallia pitkäksi aikaa jääneetkään ihmettelemään. Paluumatkalla pysähdyimme vielä Lipposensalmen sillalle (kartta), jonka alta kirkkaat vedet virtasivat hiljalleen kohti Lounajaa. Samalla ihmettelimme rantaveteen asti hakattuja raiskioita Lounajan kaakkoisella rannalla.

kesa_2012 156Kääpien ihmettelyä. kesa_2012 152Soiden reunustamalla hienolla lammella.

kesa_2012 175Illaksi ei ollut erityistä ohjelmaa. Lapset löysivät touhottamista nopeasti, vaikka sää ei uimaan houkutellutkaan. Lounajan erämaajärven hiekkarannoilla oli muutakin tekemistä. Oli hiljaista. Jossain vaiheessa lipui järvellä kalastajien vene, muita kulkijoita ei näkynyt. Tyynessä illassa ja kevyen päivän jälkeen hakeuduimme yöpuulle melko myöhään.

kesa_2012 165Kiipeilypuu Lounajan rannalla.kesa_2012 170Iltapalaa laavulla. Savun seassa – ei haittaa.

PÄIVÄ 2: LIPPOSENSALMI – MUIKKUPURO (6.9 KM)

kesa_2012 177Aamuun saimme herätä hyvässä, aurinkoisessa säässä. Muiden vielä nukkuessa keittelin kahvia ja laitoin myöhemmin aamupalaa. Laavun nuotiopaikka oli omassa käytössämme, eikä muita kulkijoita illalla paikalle tullut. Aamupalan jälkeen saivat lapset jälleen puuhata omiaan samalla kun aloimme purkaa hiljalleen leiriä.

kesa_2012 182Majanrakennuspuuhissa.

Edessä oli nyt hiukan pidempi päivätaival, mutta kiirettä lähtöön ei ollut – pohjoisessa valoa riitti. Heti alkuun päätimme hiukan oikaista Hoiluaan pistävän metsäisen niemen poikki. Taisipa siitä jotain polun tapaistakin löytyä. Pienen pysähdyksen ja juomatauon pidimme Korealahdessa, joka oli nimensä mukainen erinomainen leiripaikka (kartta) hienoilla näkymillä Kokalmuksen järvelle ja järveen pistävälle harjulle. Laavulta nousimme viereiselle korkealle harjulle, josta avautuivat vielä leiripaikkaakin komeammat näköalat.

Tämkesa_2012 195än jälkeen teimme matkaa Kokalmuksen länsirannalla, melko pitkään kuivan suon ylittävillä pitkoksilla. Jossain vaiheessa polun poikki suoraan rantaan vilahti jotain pitkää ja ruskeaa: Tälle ei paljon saukkoa parempaa selitystä oikein keksitty. Joukolla liikkuessa oli ääntä välillä sen verran, ettei eläinmaailman erikoisuuksien havainnoinnista ollut kovinkaan suuria toiveita …

kesa_2012 202Lounaalla Kokalmuksella.

Lounaspaikaksi olimme jo etukäteen ajatelleet Kokalmuksen hiekkaista pohjoisrantaa ja siellä olevaa nuotiopaikkaa (kartta). Paikka olikin erinomainen ja siellä huomiomme kiinnittyi paikalle laskevaan kirkkaaseen ja upeaan puroon, joka puhkaisi hiekkaiset kankaat. Melko viileästä ja tuulisesta säästä johtuen eivät edes lapset innostuneet uimisesta, siitäkään huolimatta, että paikka olisi siihen ollut mitä mainioin.

kesa_2012 208Puro.

Lapsille ei meno ollut oikein maittanut ja mietimmekin jatkamista hiukan lyhyempää ja suorempaa reittiä Valkeaisen länsirantaa (kartta) pitkin. Syötyämme oli menohalut kuitenkin taas kohentuneet, joten valitsimme komeamman harjureitin (kartta) Ala-Valkeaisen ja Pitkä-Hoiluan välistä.

kesa_2012 216Harjulla.kesa_2012 220Soutelijat Pitkä-Hoilualla.

kesa_2012 212Harjureitti olikin kävelemisen arvoinen. Matkalla näimme yhdet niistä harvoista kohtaamistamme kulkijoista – nämäkin etäältä. Pitkä-Hoiluan kapeaa selkää pitkin lipui soutajia pienen veneensä kanssa – muuten oli hiljaista. Hossa pienine järvineen ja komeine rantoineen on varmasti erinomainen paikka myös vesillä liikkumiseen. Harjun kapealla ja matalalla kohdalla tästä muistuttikin lyhyt, harjun poikki menevä veneen vetotaival (kartta). Pari kilometriä käveltyämme kiersimme Valkeaisen pohjoisen lahden ja saavuimme reissumme ainoalle tuvalle,  Ala-Valkeisen autiotuvalle.

kesa_2012 225Hitaasti maatuvaa puuta harjupolulla.

kesa_2012 234Tuvalla (kartta) oli syytä taas hiukan pysähtyä evästauolle. Lapset löysivät nopeasti paikan hienon puron ja sen pohjassa kimmeltävät kivet. Kirkkaan puron pohjasta kiviä etsimään innostui yksi jos toinenkin ja pian koko joukko kahlasi ja pyllisteli pitkin rehevää puronvartta. Itse toimin lähinnä nopeasti syntyneen kaivoksen prospektorina kelpuuttaen mukaan kannettavaksi vain komeimmat (ja keveimmät) kivet.

kesa_2012 241”Kultaa ja timantteja”.

kesa_2012 244Päivän viimeisen, puolentoista kilometrin etapin kohti Muikkupuron laavua taitoimme Keski-Valkeaisen länsirannalla. Keski-Valkeaisen lahdenpohjukkaan lahoamaan jätetty kuvauksellinen vene maastoutui maisemaan ja sai meidät satuilemaan. Illan lettukestejä ajatellessa taittui lastenkin matka loppuun saakka vaivattomasti.

kesa_2012 266Muikkupuron laavu.

kesa_2012 245Muikkupuron laavu (kartta) oli juuri niin komealla paikalla kun olimme ajatelleetkin. Hossassa laavuja on niin tiheässä, että vaeltaminen ilman telttaa tai muita majoitteitakin onnistuu helposti – tämä tietysti sillä edellytyksellä, että illan tullen ilmaantuvista itikoista ja mäkäräisistä on valmis hiukan kärsimään. Muikkupuron leiri virtaavan puron varrella oli ainoa paikka reissullamme, missä mäkäräisistä oli hiukan haittaa. Kapean kannaksen läpi virtaava kirkas mutkitteleva puro yhdisti Iso- ja Keski-Valkeaisen järvet ja Keski-valkeaisen rantoja reunusti hiekkainen ranta.

Siskoni kanssa kävimme vielä pienellä kävelyllä läheisellä suppalammella. Palattuamme oli leirissä epäilyttävän hiljaista ja epäilimme lasten lähteneen jo jonnekin omalle retkelleen. Lapset istuivat kuitenkin hiljaa nuotiolla, niin hiljaa, että purolla touhusi utelias saukko, joka palattuamme katosi nopeasti töyräisiin. Tätä eivät lapset nuotiolla nakottaessaan olleet edes huomanneet. Kävimme tietenkin heti katsomaan rannan töyräitä tarkemmin, mistä löytyikin useita vanhoja onkaloita ja saukon ”liukuja”. Niitä tutkiskelimme purossa kahlaillen ahkerasti vielä illemmalla. Samalla lasten kivikokoelmat laajenivat entisestään. Mukaan kotiinviemisiksi lähti tyhjään pulloon myös ihmeellistä, kirkasta Muikkupuron vettä.

kesa_2012 251Illan ohjelmassa ollutta letunpaistoa tuli alkuun kokeiltua trangialla ja polttonesteellä – melko pian huomasimme, ettei tässä ollut mitään järkeä. Niinpä kohensimme tulet ja hoidimme homman loppuun kunnialla. Letut kruunasi itse paikalla kuivatuista mansikoista tehty hillo. Kyllä maistui. Lapsille riitti touhuamista niin purolla, rannalla kun nuotiollakin. Ilta ehti edetä jo pitkälle, ennen kun maltoimme mennä nukkumaan.

kesa_2012 256Keski-Valkeainen ilta-auringossa.

PÄIVÄ 3: MUIKKUPURO – HOSSALAISLAMPI (1.3  KM)

kesa_2012 268Viimeisen päivän ohjelmassa oli rinkkojen kanssa käveltävä vain lähtöpaikkaamme – Hossalaislammelle. Matkaa oli reilu kilometri. Heräilin taas hyvissä ajoin ennen muuta porukkaa. Seuraa minulle aamiaisen laitossa piti yksinäinen leirin läpi tallustellut poro. Lopultkesa_2012 269a myös muut retkeilijät alkoivat kömpiä teltoistaan ja hidas leirin purku alkoi. Kiirettä ei nytkään ollut ja lapsille jäi aikaa nautiskella paikan hienouksista. Käytimme vielä jonkin kesa_2012 278verran aikaamme Muikkupuron varren tutkimiseen, mutta saukkoa ei näkynyt. Vielä viimeiset kuvat otettuamme matka lopulta jatkui. Nippa nappa mahduimme rinkkoinemme siskoni kanssa samaan kuvaan. Lähtiessämme tapasimme vielä reippaan, kanoottiaan kantavan melojan.

LIHAPYÖRRE – VÄRIKALLIO – LIHAPYÖRRE (7.3 KM)

Autolle päästyämme olimme luonnolisesti jo helpottuneita – reissu oli tähän mennessä onnistunut erinomaisesti ja poutainen sääkin oli suosinut. Autoon hypättyämme suuntasimme muutaman kilometrin päähän huvittavan kuuloiseen paikkaan – Lihapyörteeseen (kartta). Mistä paikka on nimensä saanut, emme kovasti asiaa pohdittuammekaan keksineet. Pyörre kyllä tulee koskesta ja sen aiheuttamasta suvannon pyörteestä, mutta liha!

kesa_2012 292Rinkat jäivät nyt autolle ja edessä oli melko pitkä matka Värikalliolle. Mukaan pakkasimme päivän eväät ja retkikeittimen. Maisema muuttui nyt selvästi – matkaa teimme kuusikossa ja aika ajoin rehevissä Somerjoen laakson lehdoissa. Aikamme kuljettuamme saavuimme Ölkyn rotkolaaksolle, josta saimme nyt pienen aavistuksen. Rotkolaakson komeimmat osat Kuusamon puolella jäivät tällä kertaa kuitenkin näkemättä. Mikäli olisimme varanneet matkallemme vielä yhden yön lisää, olisi hyviä leiripaikkoja ollut tälläkin suunnalla useita. Maiseman ja kasvillisuuden muuttuessakesa_2012 290 saimme nyt ensimmäistä kertaa tuntea myös itikoiden läsnäolon. Vieläkään ne eivät malttiamme onnistuneet hetkauttamaan, joskaan Ala-Ölkyn laavulle (kartta) emme kovin pitkäksi aikaa jääneet ihmettelemään.

kesa_2012 297Somerjärven itäpäässä.

Somerjärvelle saavuttuamme oli lounaan aika. Somerjärven päässä olevalla kodalla (kartta) oli muutakin porukkaa – Värikallio on syrjäisyydestään huolimatta ja ehkä juuri sen vuoksi suuri nähtävyys. Oman arvioini mukaan on tämä paikka lukuisista kalliomaalauksista kaikkein vaikuttavin juuri ympäristön erämaisuudesta johtuen. Suomen pohjoisimmilla Hossan maalauksilla on arveltu olevan ikää noin 4000 vuotta. Moniin muihin kalliomaalauksiin verrattuna on Värikallion graniittiin maalatuista kuvista merkittävä osa varsin selkeitä ja yksiselitteisiä. Silti nämäkin kuvat saavat mielikuvituksen mukavalla tavalla lentämään. Millaista lieneekään silloin paikalla asuneiden ihmisten elämä ollut? Läheisellä kodalla vietetty yö olisi epäilemättä entisestään lisännyt kivikautista tunnelmaa. Hiukan huterat maalauksille johtavat siltarakennelmat vaativat jo kunnostusta. Tumman ja syvän veden yllä ne herättivätkin siskossani lähinnä kauhua – lapset eivät asiasta olleet moksiskaan.

kesa_2012 303Värikallion hirvi.kesa_2012 301Yhteyksiä yliseen ja aliseen? Värikallion kolmiopäät ja sarvipää.

kesa_2012 311Paluumatkalle suuntasimme eteläistä reittiä pitkin (kartta). Jyrkkää rinnettä portaita noustuamme katselimme vielä kerran taaksemme, minne Värikallio jäi. Mieskallionvaaran rinteitä peitti komea kuusikko. Kaikkien retkeilijöiden olo oli loppumatkalla hilpeä. Lapset saivat luvan kulkea ja juosta kaukana edellä kesa_2012 319samalla, kun kartanlukuharjoituksiin keskittynyt siskoni hiukan hidasti tahtiamme. Loppumatkalla törmäsimme vielä erikoisen näköiseen pahkaan, joka oli päättänyt kasvaa kapeaan ja nuoreen mäntyyn. Eteläinen polku takaisin Lihapyörteelle oli paikoin leveä ja helppokulkuinen. Olipa koko loppumatka kaiken lisäksi loivaa laskua. Hymyt olivat herkässä. Autolle palattuamme pysähdyimme matkalla vielä Hossan luontokeskuksessa, jossa saimme tutustua Värikallion shamanistisiin maalauksiin ja niistä tehtyihin tulkintoihin vielä tarkemmin.

kesa_2012 312Viimeiset kilometrit.

Ensimmäinen tällä kokoonpanolla tehty vaelluksemme onnistui hienosti ja luonnonkauniilla Värikalliolla vietetty hetki upeassa auringonpaisteessa kruunasi retkemme. Päivämatkat olivat tällä kertaa melko lyhyitä, mutta sopivia. Kaikenlaista tekemistä hienossa säässä ja mukavien leiripaikkojen ympäristössä olisi lapsille riittänyt vaikka myöhään yöhön. Nyt molempien lasten taas kasvettua, on tarkoitus tehdä uusi retki hiukan vaativammissa maastoissa, ehkäpä Lapissa, kunhan aina niin hankalat aikuisten aikataulut saadaan vaan sovitettua yhteen. Lapset yhteistä retkeä jo odottavat.

Blogin kirjoittajalta:

UUSI NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

MUKANA KULKENEET PAPERIKARTAT: 

Hossa-Martinselkonen 1:50 000. Ulkoilukartta.

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Hossan retkeilyalue)

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

PÄIVÄRETKI: OULUJÄRVEN RETKEILYALUE 25.6.2013

REITTI: Manamansalon leirintäalue - Makkaraniemi - Särkinen - Manamansalon leirintäalue. 1 pv / 9.8 km. 
VAELLUSKAVERIT: Yksi aikuinen ja viisi lasta  (3, 6, 7, 7 ja 9 v.).
HUIPUT: Oulujärven vyörytörmät. Uimarannat. "Kainuun meren" laajat ulapat. Sääksi.
ERIKOISTA: Viiden eri-ikäisen lapsen joukko yhteisellä retkellä.

ALUKSI

Retkikohteen valinnassa pätivät vanhat hyväksi koetut säännöt: helppokulkuisia kuivia kankaita veden ja hiekkarantojen äärellä. Näitä oli tällä kertaa tarjolla Oulujärven retkeilyalueella. Omastakin retkestä Oulujärvelle oli kulunut sen verran aikaa, että ”Kainuun meren” näkeminen pitkästä aikaa tuntui kiehtovalta. Lämmin, helteinen päivä kruunasi retken.

LEIRINTÄALUE – MAKKARANIEMI (3.7 km)
Suuren joukkion ensiaskeleet. Tauko Painanteessa. Hiljaisia polkuja. Makkaraa ja pulikointia Makkaraniemessä. Sääksi.

O9Alkutaipaleella.

Retkelle lähtö onnistui suunnitellusti ja olimme lähtöpaikalla (kartta), Manamansalon leirintäalueella hyvissä ajoin, siitäkin huolimatta että onnistuimme menomatkalla ajamaan leirintäalueelle johtavan pienen risteyksen ohi. Pienen säätämisen jälkeen pääsimme myös polun päälle. Leirintäalueen kioski-kahvilan ohittaminen vaivihkaa ei onnistunut, vaan automatkan jälkeen oli pidettävä jäätelötauko.

Vajaan paP1020549rin tunnin istumisen jälkeen riitti kaikilla intoa pistää jalkaa toisen eteen. Reitin alkupää löytyi helposti ja opasteet olivat kunnossa. Sää suosi – pilvipouta ja hiukan hellelukemien alle jäävä lämpö teki pikkureppujen kanssa kävelemisen miellyttäväksi. Pienimmälle, 3-vuotiaalle patikoijalle oli varattu kantorinkka, joka oli loppujen lopuksi käytössä ehkä noin kolmanneksella matkasta. Isompien lasten esimerkin innoittamana myös pienin retkeilijä jaksoi kulkea mukana melkoisen matkan omin jaloin. Heti alkumatkasta ylitimme Teerilammesta Oulujärveen laskevan pikkujoen yli rakennetun puusillan. Tämän jälkeen huomasimme, että suunnittelemamme rantapolku oli ”suljettu” (ehkä vyöryneiden rantatörmien ja polun sortumisen vuoksi), joten oikaisimme metsän poikki rannasta kauempana kulkevalle reitille.

P1020554 Oikopolku varvikon läpi.

P1020560Komeita vyörytörmiä.

Matka tasamaalla eteni joutuisasti. Vanhassa talousmetsässä ei riittänyt kovinkaan paljon ihmeteltävää, mutta jyrkät, järveen sortuvat rantatörmät, mielikuvitukselliset ilmaan kurottavat juuret ja kaatuneet rungot herättivät kummastusta. Vedenpinnan alapuolella olevat särkkämuodostelmat ovat ajoittain näkyvillä vain erityisen matalan veden aikaan, mutta ilmakuvilta niiden laajuuden näkee helposti. Pieni aarnimetsäalue olisi ollut nähtävillä hiukan syrjemmällä, Rapsunkankaalla, mutta suuren joukkion vuoksi jätimme sen väliin. Helposti sortuvilta ja paikoin äkkijyrkiltä törmien reunoilta joutui pienimpiä patikoijia toppuuttelemaan aika-ajoin hiukan kauemmas.

P1020561”Kainuun meren” selkiä poutasäässä.

P1020565Ensimmäinen taukopaikka (kartta) oli lähellä, vain kilometrin päässä. Painanteen nimeä kantava törmän laella oleva nuotiopaikka oli näkymineen todella hieno. Oulujärven laajat selät todella näyttivät aika-ajoin siltä, kun olisimme päätyneet meren rantaan – vastarantaa ei kaikkialta pystynyt erottamaan. Järven aavojen selkien luomaa tunnelmaa ei rikkonaisten järvien Suomessa pysty muualta löytämään. Tankkaamisen jälkeen matka jatkui alkuun hiukan kangerrellen, mutta pian taas hyväntuulisesti.

P1020571Kävelimme pääosin törmän päällä lähellä rantaa. Välillä rantatörmät ja näkymät järvenselälle kuitenkin jäivät tiheän puuston taakse, välillä polulla täytyi varoa astumasta sortuneen polun painanteisiin. Makkaraniemen (kartta) keittokatokselle saavuttuamme paikalta teki lähtöä ranskalainen pariskunta. Muita kulkijoita emme koko matkan aikana polulla sitten nähneetkään. Katoksen viereisen huussin alla sen sijaan asuu kummitus, näin vanhemmat lapset meille selittivät. Pienimmät tarvitsivatkin tämän jälkeen huussikäynnille saattajan.

Osa porukastO_1amme juoksi tutustumaan lähellä olevaan rantaan. Hyvä uintipaikka, matala hiekkaranta, löytyikin noin 150 metrin päästä katoksen itäpuolelta. Vaikka taivas oli vetäytynyt raskaaseen pilveen, riitti lämpöä kuitenkin reilusti. Pitkän ja hartaan pulikoinnin ohella lapset väsäsivät riipuksia ja hiuspantoja lumpeenlehdistä.

O_2Makkaraniemen keittokatoksella oli komea kivitakka.

O5Pulikoinnin riemua.

P1020574Makkaraniemen kärjessä.

Minä suuntasin niemen kärkeen ihailemaan maisemia. Yllätyksekseni niemen särkkiä peittikin ruovikko – loistava suojapaikka alueen vesilinnuille. Tiirailin myös taivaalle, sillä lähistöllä on parikin kalasääsken pesää. Taidokkaita kalastajia ei kuitenkaan niemessä näkynyt. Vilahdukselta komean linnun näimme ja sen huudon kuulimme hiukan myöhemmin, Makkaraniemen katoksella istuessamme.

MAKKARANIEMI – SÄRKINEN – LEIRINTÄALUE (6.1 km)
Vyörytörmiä ja vanhoja honkia. Nimetön suppalampi. Kartanlukua ja harhapolkuja. Iltauinti. Kenen vieressä?

P1020586Matkantekoa kantorinkassa.

Lounastauon jälkeen edessä oli vielä pitkä paluumatka eri reittiä pitkin. Nuorimmainen otettiin alkumatkaksi kantorinkkaan ja matka taittui ripeästi. Suuresta lapsijoukosta ei loppujen lopuksi kukaan ehtinyt väsyä valituskuntoon, joskin paluumatkan puolivälisP1020587sä alkoi kysely perillepääsystä. Matkan pienet ihmeet, komeat hongat ja rantatörmien mäntyjen törröttävät ”ilmajuuret” pitivät mielenkiintoa ja kiipeilykuntoa yllä. Vanhalla soistuneella rantatasanteella oli vielä kypsymättömiä lakkoja.

P1020589”Ilmajuuria”.P1020598Nimetön soistuva lampi.

P1020599Matkalle osui myös hieno, umpeenkasvava nimetön lampi. Painanteenkankaan vastikään harvennetut metsät muistuttivat meitä siitä, ettei nyt liikuttu kansallispuistossa, vaan retkeilyalueella, jossa erilaiset metsänhoidon toimet ovat sallittuja. Viimeiselle tauolle poikkesimme Särkisen lammen rannan nuotiopaikalle (kartta), jossa evästelimme ennen viimeistä lyhyttä pätkää.  Särkisen rannoilla oli jonkin verran paarmoja, joiden kiusalta olimme toistaiseksi säästyneet. Matkan jatkuessa ei näistä kuitekaan ollut enää haittaa. Jatkoimme matkaa lammen rantaa myöten länsirannalla olevalle laavulle (kartta) – ajoittain soistuneen rannan pitkospuita pitkin.

P1020602Naperot pitkoksilla hyvässä järjestyksessä.

Kartta oli luovutettu lapsille, eikä reitillä pysymisestä tullut pidettyä kovinkaan tarkkaa huolta. Pian huomasimmekin ajautuneemme Teerilampea kiertävälle polulle, vaikka tarkoituksemme oli kävellä leirintäalueelle suorinta reittiä. Pienen neuvonpidon jälkeen päätimme pitää kurssimme, sillä kovin pitkää ylimääräistä lenkkiä ei lammen kiertämisestä kuitenkaan tullut.

Lämpimän päivän päätteeksi saavuimme leirintäalueelle ja Oulujärven rantaan. Vaikka ilta oli jo edennyt pitkälle, ei houkuttelevaa hiekkarantaa voinut sivuuttaa.

P1020610Iltauinti.

Taivas alkoi olla jo tummanpuhuva ja pian autoon asetuttuamme, alkoikin satamaan. Paluumatkalla ajoimme Alassalmen (kartta) kautta, missä toimii yksi viimeisistä sisämaan losseista.

Väsyneenä ja lasten kinastelua päivän päätteeksi autossa kuunnellessa tulin jo tokaisseeksi, että tämä oli sitten viimeinen reissu tällä kokoonpanolla: Limonadin valitseminen leirintäalueeen kioskista ja hankalaksi osoittautunut paikkajako – kuka istuu autossa kenenkin vieressä – alkoi hiukan raastaa hermoja, etenkin kun edessä oli parin tunnin ajomatka. Tosiasiassa reissu onnistui kuitenkin hienosti, pitkästä päivämatkasta ja lasten ikähaarukan laajuudesta huolimatta. Vastaisuuden varalle voisi ajomatkan suunnitella hiukan lyhyemmäksi, mikäli mukana retkeilee näinkin iso lapsikatras.

O8Lapsijoukko lähtöopasteella.

Jutun kuvat pääosin kirjoittajan ottamia.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Oulujärven retkeilyalue)

Retkeilyalueen yleiskartta ja palvelut

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.


KESÄVAELLUS: PATVINSUO 30.7.-1.8.2014

REITTI: Suomun luontotupa - Pokkaniemi - Kurkilahti - Suomun luontotupa + Surkansuon luontopolku (Lakkapolku). 3 pv / 16.5 + 3.1 km. 
VAELLUSKAVERIT: Kaksi aikuista sisarusta ja kolme lasta  (7, 9 ja 10 v.).
HUIPUT: Hiekkarannat/uimarannat. Hiljaisuus. Luontotuvan asiantunteva palvelu. Ukkosmyrskyt. Kaakkuri.
ERIKOISTA: Kaksi lasta ensivaelluksella. Ukkosmyrsky tarpin alla. Helteinen suo ilman paarmoja. Ahvenet jalkahoitajina.

ALUKSI

Patvinsuon kansallispuisto kutsui jo toisen kerran samalle vuodelle. Idea Patvinsuon kansallispuistossa lasten kanssa vaeltamisesta syntyi, kun kävin puistossa keväällä kaverini kanssa. Suomunjärvi jäi tuolloin kiertämättä ja reissu hiukan suunniteltua lyhyemmäksi. Patvin suuret suot tekivät keväällä lähtemättömän vaikutuksen. Puiston toisen, tosin erilaisen mutta keskeisen osan näkemättä jääminen jäi kalvamaan mieltä. Kuivien kankaiden ja helppokulkuisten polkujen Suomunjärvi hiekkarantoineen on erityisen hyvä paikka lasten kanssa vaeltamiseen. Vaellus tehtiin lopulta poikkeuksellisen pitkään jatkuneissa helteisissä keleissä, joten loputtomille uimarannoille oli paljon käyttöä.

PÄIVÄ 1 : LUONTOTUPA – POKKANIEMI (6.8 km)
Helteisen päivän ilta. Hilpeää menoa Lapinniemessä. Tuulenkaatoja. Pokkaniemen Riviera. Kuikkia vai kaakkureita?

Retkelle lähtö venähti aiottua myöhäisemmäksi, joten olimme Suomun luontotuvalla vasta hiukan ennen sen sulkemisaikaa. Helteisen kauden edelleen vaan jatkuessa tämä oli loppujen lopuksi eduksi, emmekä joutuneet aloittamaan retkeä paahtavassa kuumuudessa vaan miellyttävässä illan lämmössä. Olin silti hiukan huolissani aloituksen venymisestä, sillä lasten kanssa vaeltaessa on kiireettömyys yksi ehdottomista perusperiaatteista.

Kesäloma_2014 117Retkueemme ensiaskelia.

Viivähdimme lähtöpaikalla, luontotuvalla hetken jututtaen luontotuvan asiantuntevaa eräopasta, ”villiemäntä” Tuula Turusta. Samalla saimme varoituksen alueen lukuisista kyykäärmeistä, jotka mielellään paistattelevat päivää puiston kilometrien mittaisilla pitkoksilla. Tähän olimme kuitenkin jo varautuneet melkoisella määrällä ensiavuksi hankittuja kyypakkauksia. Matkaan pääsimme lopulta noin viiden aikoihin. Tavoitteenamme oli päästä tauolle Lapinniemeen (kartta) ja yöksi Pokkaniemen (kartta) kehutulle ja kauniille leiripaikalle. Toivoimme kovasti näkevämme alueella pesiviä sääksiä, joiden on usein nähty kalastavan lähellä Kuikkaniemeä. Kalasääskiä ei kuitenkaan tällä kertaa näkynyt.

Kesäloma_2014 125Matka alkoi taittua varsin joutuisasti. Jäimme pitämään perää nuorimmaisen kanssa, kun vanhemmat vaeltajat taittoivat matkaa hiukan rivakammin. Matkalla Lapinniemeen ylitimme parikin komeaa puusiltaa, joita ylittäessä näimme myös pieniä majavien patokyhäelmiä. Kanadanmajavia (nyk. amerikanmajava) alueelle on alunperin istutettu 1940-luvulla.

Kesäloma_2014 144Suomunjärven ympäristössä on melko vähän vanhaa metsää, mitä voinee pitää Suomua kiertävän reitin ainoana merkittävänä puutteena. Viimeiset suuret hakkuut on alueella tehty 50-luvulla ja monin paikoin metsä muistuttaa tyypillistä tasaikäistä taloKesäloma_2014 153usmetsää. Pieniä laikkuja vanhoja metsiä on polun varrelle kuitenkin jäänyt vielä jäljelle ja ne ilahduttavat kulkijaa. Alueella tehdään jonkin verran metsien ennallistamistöitä (esim. kulotuksia) ja tuulenkaadot saavat luonnollisesti jäädä paikalleen lahoamaan. Alunperin ajatuksenani oli käydä itsekseni katsomassa Hietavaarassa (kartta) vielä jäljellä olevia vanhoja metsiä, mutta myöhäisen lähdön vuoksi tämä jäi nyt tekemättä. Vanhojen metsien ja puiden arvon ymmärtää oikeastaan vasta sitten, kun näkee ja ymmärtää, että ne ovat tässä maailman metsäisimmässä maassa todella harvinaisia.

Kesäloma_2014 129Lapsista keskimmäiselle kartanlukutaito näytti siirtyneen äidinmaidossa, sen verran taitavasti hänen tapansa hahmottaa maastoa kartan perusteella tuntui onnistuvan. Tämän vuoksi kartanluku alkoi luonnollisesti kiinnostaa myös muita lapsia. Ennen Lapinniemen taukopaikkaa törmäsimme noin hehtaarin kokoiseen myrskyaukioon (ilmakuva) ja vaikuttavaan röykkiöön tuulenkaatoja. Myrskyjen voiman saimme myöhemmin kokea aivan omakohtaisesti.

Kesäloma_2014 128Myrskytuhoja lähellä Lapinniemeä.

Kesäloma_2014 141Poikkesimme reitiltä tauolle Lapinniemeen, joka vaikutti leiripaikkana erittäin mukavalta.  Vesi oli alhaalla, ja kannas Lapinsaareen oli helposti kuljettavissa. Ilmakuvilta tarkasteltuna kannas on kuitenkin juuri ja juuri veden alla. Tunnelma retkueessamme oli suorastaan hilpeä ja evästelyn lisäksi käytimme aikaamme hiekkaisten rantojen koluamiseen. Luonnollisesti toivoimme löytävämme suurpetojen jälkiä. Valitettavasti saimme tyytyä pelkkiin koirien tassujen painaumiin.

Lapinniemestä matka jatkui entiseen tapaan – isommat edellä. Matka pitkin helppokulkuisia polkuja sujui joutuisasti. Nuorimmainen alkoi väsyä päivän matkaan aivan viimeisellä kilometrillä vasta silloin, kun leiripaikka oli jo näkyvissä. Muutama pieni suolämpäre lähellä Arkkusalmea (kartta) näytti tuottavan melkoista karpalosatoa. Lakkoja emme yllättäen koko matkalla kuitenkaan nähneet. Ehkä ne oli polkujen varrelta poimittu jo talteen tai kolea alkukesä oli johtanut alueella kukinnan epäonnistumiseen.

Kesäloma_2014 157Arkkusalmen silta oli sen verran komea, että etujoukkomme oli siellä jo odottamassa jälkijoukon kulkiessa rauhallisempaan tahtiin. Lämpimän sään vuoksi vesihuoltoon oli kiinnitettävä tällä reissulla erityistä huomiota ja juomaveden täydennyspaikkoja mietittiinkin aina etukäteen. Vaikka Suomunjärven vesi on varsin puhdasta, päätimme pyrkiä tekemään täydennyksiä virtaavista vesistä. Keittovedeksi kelpuutimme myös järviveden. Viimeisen vesitäydennyksen ennen Pokkaniemeä teimme Syrjälammesta Suomunjärveen laskevalta purolta (kartta), jossa vesi oli humuksen värjäämää mutta muuten kelvollista.

Kesäloma_2014 173Pokkaniemen leirin haamu.

Pokkaniemi oli leiripaikkana juuri niin komea kun olimme ajatelleetkin. Telttapaikat oli kuivalta kankaalta helppo löytää. Aamuyöksi oli luvattu sateita, joten virittelimme tarpin (suoja- tai louekankaan) sadetta heikoimmin kestävän teltan ylle. Oma telttapaikkani tuli valittua hiukan huolimattomasti pienestä painanteesta, minkä vuoksi jouduinkin aamulla herättyäni kaivelemaan pieniä uria teltan ympärille estääkseni veden kerääntymisen teltan alle. Illalla näimme niemessä pari matkamiestä. Ehkäpä suuri retkueemme karkotti vaeltajat kauemmas, sillä näitä kulkijoita ei sen koommin näkynyt. Ilta alkoi olla jo varsin pitkällä, mutta valon riittäessä ei suurta kiirettä nukkumaanmenon suhteen ollut.

Kesäloma_2014 174Aurinko laskee Pokkaniemessä.

Pitkälle venähtänyt ilta sujui nuotiolla makkaraa paistellessa. Lähellä rantaa uiskenteli kuikkapari jo aikuiseen kokoon kasvaneen poikasensa kanssa. Vastavalossa lintuja tarkastellessamme jouduimme kiistelemään pitkään siitä, olisiko kyseessä kuitenkin profiililtaan hyvin samannäköisiä kaakkureita. Siskoni suorastaan pakkomielteinen tarve nähdä kaakkuri viiden vuoden yrityksen jälkeen tuppaa johtamaan jonkin sortin toiveajatteluun. Myöhemmin kuulimme, että Pokkaniemessä asustaa nimenomaisesti kuikkapariskunta. Patvinsuon alueella pesii myös kaakkureita ja niiden helposti tunnistettava huuto kuului kauempaa.

PÄIVÄ 2 : POKKANIEMI – KURKILAHTI (6.4 km)
Ukkosherätys. Paarmoja uimarannalla. Myrsky metsässä. Ahvenet jalkahoitajina. Hiekkalinnoja.

Kesäloma_2014 184Aamulla jo ennen viittä herätyskellona toimi ukkosen jyrähtely. Sade ei ollut kovinkaan rankkaa, mutta kuitenkin jatkuvaa. Muistinkin hiukan huolimattomasti valitsemani telttapaikan ja nousin ylös teltasta tarkastamaan tilannetta. Aikaisena herääjänä tämä ei ollut minulle ongelma, vaan nautin suunnattomasti kiireettömästä ja rauhallisesta aamun tunnelmasta. Hiljaiset ja varhaiset aamut ovat noin yleisemminkin hyvää aikaa nähdä metsän siimeksessä jotain isompaa elävää. Tarkastin samalla myös muiden telttojen tilanteen ja kiristelin yhden teltan ylle viritettyä tarppia. Kaikki näytti hyvältä.

Kesäloma_2014 179Aamukahvit ja -kaakaot halkovajan lipan alla.

Tarpin ollessa käytössä suuntasin aamukahvin keittoon halkovajan lipan alle ja virittelin ”pöydät” paksuista pölkyistä. Kovinkaan kauan ei mennyt siihen, kun tyttäreni kömpi ukkosen herättämänä teltasta seurakseni. Samalla vaihdoimme kameraani akun. Nykyisin kuljetan mukanani pokkarikameralle kolmea akkua, jotka riittävät reippaaseen kuvaamiseen jopa useammankin viikon reissulle (kunhan vaan jättää kuvien selailun reissun päätteeksi). Nautiskelimme sateen ropinasta ja suorastaan trooppisesta lämmöstä. Samalla lueskelimme paikan vieraskirjaa, mihin loppujen lopuksi unohdimme itse laittaa seurueemme askelmerkit. Vieraskirjasta kuitenkin selvisi, että Pokkaniemessä käy vähän kulkijoita – esimerkiksi kesäaikaan merkintöjä löytyi ainoastaan muutamien päivien välein. Tämän jälkeen tyttäreni kömpi vielä takaisin telttaan ja nukkui pitkään.

Kesäloma_2014 192Tuonne päin se ukkonen meni.

Sade jatkui melko pitkään, mutta sen tauottua myös muu retkue alkoi kömpiä teltoistaan. Luonnollisesti aamun keskustelut liittyivät ukkoseen. Telttayö ukkosen jyskeessä oli joka tapauksessa unohtumaton kokemus. Samalla selvisi, ettei osa porukasta ollut edes herännyt kovaan jyrinään.

Kesäloma_2014 201Sää oli aamulla hiukan tuhruinen ja pilvinen. Sään selkiytymistä lupailevien ennusteiden vuoksi päätimme ottaa aamun rauhallisesti. Samalla annoimme aikaa telttakankaiden yhtälailla kun polkuja reunustavan varvikonkin kuivumiselle. Uuden tarpin virittelytaitoja testatakseni ja uusien sateiden varalta kiristelin kankaan vielä leiripaikalla olleen pölkkypöydän viereen. Vaikka sade oli loppujen lopuksi laskenut lämpötilaa usealla asteella, oli sää edelleen miellyttävän lämmin.

Kesäloma_2014 207Ennusteiden mukaisesti sää alkoi lopulta selkiintyä. Nautiskelimme aamiaisen rauhassa, kolusimme rantoja suurpetojen jälkien toivossa (vain hirven jälkiä löytyi) ja lopulta purimme leirin. Lapset touhusivat omiaan kiipeillen ja pienellä aamunuotiolla leikkien. Tällaiset leikit ovat mielestäni (valvottuna) hyödyllisiä sikäli, että tulen kanssa  oppii samalla tulemaan toimeen. Meillä kävi hyvä tuuri, sillä metsäpalovaroitus päättyi Pohjois-Karjalassa pari päivää ennen retkeämme. Pienin kulkija tipahti kiipeillessään, kuitenkin ilman suurempia vahinkoja. Tämä olikin sitten koko reissun dramaattisin onnettomuus.

Kesäloma_2014 213Vaeltajat nauttivat aamupäivän auringosta.

Kesäloma_2014 228Matkaan lähdimme lopulta vasta puolen päivän maissa. Sää oli aurinkoinen ja taivas pilvetön. Suuntana oli nyt Kurkilahti (kartta) ja lounastauon olimme myöhäisen lähdön vuoksi päättäneet pitää jo reilun kilometrin päässä Virtaniemen (kartta) taukopaikalla. Matkalla ylitimme Virtasalmen pitkän sillan. Nimensä mukaisesti Alanteen pienestä järvestä Suomunjärveen laskevassa salmessa kävi kova virtaus siitäkin huolimatta, että molempien järvien vedenpinnan korkeudeksi on karttoihin merkitty 152.0 m merenpinnan yläpuolella. Kalaa ei kirkasvetisessä virtapaikassa näkynyt, vaikka hetkeksi jäimmekin juoksevaa vettä tiirailemaan.

Kesäloma_2014 233Matkalla Virtaniemeen.

Kesäloma_2014 247Virtaniemessä vietimme taukoa pitkään. Söimme ja uimme, siitäkin huolimatta, että tämä oli koko reissulla ainoa paikka, jossa paarmoista oli todellista kiusaa. Näitä pyöri ympärillämme etenkin kahta tyypillistä sorttia – suppu- ja sokkopaarmoja. Kesäloma_2014 235Matalapohjainen hiekkaranta sopi hyvin lapsille, joskin kävimme varmuudeksi selvittämässä sen, mistä jyrkänparras syvempään veteen alkaa (niin kuin aina tämän tyyppisillä hiekkarannoilla). Kohtasimme paikalla myös muita kulkijoita, jotka hiukan meluisan seurueemme nähtyään päättivät käydä uimassa hiukan etäämmällä.

Kesäloma_2014 242Klassinen retkilounas – leipää ja nuudeleiita.

Kesäloma_2014 239Kahlailimme matalassa vedessä ja huomasimme nopeasti, että järvi saanee merkittävän osan vedestään pohjan lähteistä. Lämpimässä matalikossa kylmät purkauspaikat erottuivat selvästi. Jo monta viikkoa kestäneen helteen jälkeenkin vesi oli tämän vuoksi yllättävän viileää. Samalla huomasimme matalikossa uiskentelevan pienen ja varsin pelottoman miniatyyrihauen, jolla lienee ollut mittaa vain viitisen senttiä. Suloinen otus – ainakin vielä. Pitkän helteisen jakson myötä vesi oli alhaalla ja normaalisti pikälti veden alla kasvavat nuottaruohot olivat paikoin kokonaan kuivalla maalla. Tämän retken pakollinen tavaroiden hukkaaminen tapahtui sitten täällä, kun tyttäreni uima-asu jäi kuivumaan Virtaniemeen oksanhaaraan.

Virtaniemestä matka jatkui rivakasti pitkin vanhaa tukkitietä. Polku oli leveä ja niin tasainen, että sitä olisi voinut ajella vaikka tavallisella henkilöautolla. Alkuillaksi oli luvattu kovia ukkosia, joten pyrimme siihen, että pääsisimme pois metsän keskeltä ennen ukkosmyrskyn alkua. Juuri ennen retkeä satuin näkemään Joensuussa kuvatun videon, jossa nuori männikkö kaatui myrskyssä puolessa minuutissa, eikä tämä näky välttämättä ollut omiaan rohkaisemaan jäämään myrskyn keskelle metsään.

Kesäloma_2014 260Suomunjoki.

Pienen juoma- ja levähdystauon pidimme vanhalla Suomunjoelle rakennetulla uittopadolla (kartta). Mutkittelevaa Koitereeseen laskevaa jokea on uittoja varten aikoinaan suoristeltu tukkisumien välttämiseksi. Joki ei kuulu Patvinsuon kansallispuistoon, vaan puiston raja kulkee lähellä joen länsirantaa. Vesipulloja joesta täyttäessäni rannasta ponkaisi tammukka. Toiselta puolen lähes kaiteettomalla, mutta korkealla padolla piti lasten uteliaisuus pyrkiä pitämään jotenkin kurissa.

Kesäloma_2014 264Joella huomasimme, että myrsky alkaa pian. Matkaa Suomunjärven rantaan oli kuitenkin vielä yli kilometri. Pyrimme siihen, että ehtisimme virittää tarpin suojaksemme lähelle järven rantaa. Lopulta myrsky alkoi ja olimme ehtineet noin sadan metrin päähän järven rannasta. Kiire joka tapauksessa tuli. Hätäinen tarppiviritelmä olisi tuskin läpäissyt eräoppaiden näyttökokeita, mutta kukaan ei lopulta kastunut. Joensuun videon muistelu vähän hirvitti, kun puut taipuivat notkolle kovan, kaakosta puhaltavan tuulen voimasta. Jälkikäteen mietimme, että kaikkein turvallisin paikka olisi ollut aivan rannan tuntumassa, muttei kuitenkaan avoimella paikalla salamoinnin vuoksi. Kokemus oli joka tapauksessa erityinen.

Kesäloma_2014 268”Laadukas ja turvallinen” tarppiviritelmä ukkosmyrskyn suojaksi.

Kesäloma_2014 272Sateen jälkeen. Rantaa reunustaa komea maapalle.

Sadetta ja myräkkää ei kestänyt kun ehkä vartin, minkä jälkeen oli täydellisen tyyntä. Aurinko alkoi paistaa nopeasti pilvien hälvettyä taivaalta. Huutoniemestä Tapionsaarelle ulottuvaa, kilometrin mittaista hiekkarantaa reunusti komea maapalle – kevätjäiden rannalle työntämä maavalli. Lapsia tämän geologisen termin vääntely nauratti pitkään. Kaikista lukuisista Suomun hiekkarannoista oli tämä ranta (kartta) ehkä kaikkein komein. Joukkomme oli hyväntuulista, ehkäpä osin helpottuneena siitä, että myrskystä selvittiin kastumatta, ehkä osin helteisen päivän jälkeisestä ilman viilenemisestä. Loppumatka Kurkilahteen sujui tasaista polkua pitkin joutuisasti.

Kesäloma_2014 284Kurkilahden leiripaikka on tien vierellä, joten oletimme sen olevan selvästi Pokkaniemeä ahkerammassa käytössä. Lienee melkolailla turhaa mainita, että myös Kurkilahtea reunustaa matalapohjainen hiekkaranta. Paikan tunnuksena puolestaan on komea kaksilatvainen mäntyvanhus. Olimme paikalla ainoita telttailijoita, mutta tien vierustan parkkipaikalla oli kaksi matkailuautoa. Kurkilahden leiripaikalta puuttuu nuotiopaikka, jonka sijalla on jämäkkä keittokatos. Nuotiotulen tunnelmaa tämä ei tietenkään tarjoa, suojaa kylläkin. Kurkilahdessa ei myöskään ole kunnollista vesipaikkaa, mihin olimmekin varautuneet täyttämällä kaikki vesipullot Suomunjoella.

Kesäloma_2014 306Ukkosmyrskyn jälkeinen ilta oli äärettömän kaunis. Lännestä nousi vielä uhkaavan näköisiä pilvimuodostelmia, mutta aurinko pysyi näkyvillä ja ilta lämpimänä. Virittelin pölkkypöydän ylle tarppia suojaksi mahdollisen sateen varalta, mutta ajoittaiset tuulenpuuskat tekivät sen lopulta mahdottomaksi. Lapset puuhasivat rannassa tuntikausia hiekkalinnoja ja -kaupunkeja rakennellen.

Kesäloma_2014 295Kurkilahden kultareunaiset pilvet.

Kesäloma_2014 290Jalkahoidossa ilta-auringossa.

Matalikossa kahlaillessa huomasi veljeni erikoisen ilmiön – pelottomat pikkuahvenet tulivat pyörimään jalkoihin aivan iholle, ikään kun etsimään suojaa kasvittomassa matalikossa. Tätä piti luonnollisesti käydä ihmettelemässä. Koskaan aikaisemmin ei moinen ilmiö ole tullut vastaan. Mieleen tuli väistämättä joskus näkemäni TV-ohjelma, jossa näytettiin, kuinka kaloja käytettiin kauneushoitolan jalkahoidoissa kuolleen ihon poistajina.

Telttapaikat olivat Kurkilahden kuivalta kankaalta löytyneet helposti ja kömmimme telttoihin melko myöhään väsyneinä, mutta tyytyväisinä hienosta ja onnistuneesta päivästä.

PÄIVÄ 3 : KURKILAHTI – LUONTOTUPA (3.3 km) + SURKANSUO (3.1 km)
Luontopolulla. Aavistus suurista soista. Jäärät pitkoksilla. Kaakkuri!

Kesäloma_2014 308 Heräsin itse taas aikaisin ja nautiskelin lämpöisestä ja hiljasesta aamusta muiden vielä jatkaessa uniaan. Viimeinen etappimme Kurkilahdesta luontotuvalle oli vain muutaman kilometrin mittainen. Olimme kuitenkin päättäneet kävellä tämän lisäksi Surkansuon luontopolun, saadaksemme edes jonkinlaisen aavistuksen alueen suurista soista. Lapsista pienimmäinen oli ehkä matkasta jo jonkin verran väsynyt ollen hiukan haluton kävelemään viimeistä pätkää. Pienen maanittelun jälkeen matka alkoi myös häneltä taittua mukavasti ja vaivatta.

Kesäloma_2014 312Serkusten matka jatkuu Kurkilahdesta.Kesäloma_2014 315Kaunis riidenliekokasvusto.

Päivä oli jälleen helteinen ja taivas lähes pilvetön. Yöllinen pieni sade oli enää vain muisto ja matka jatkui puuroaamiaisen jälkeen. Matka Kurkilahdesta luontotuvalle on siinä mielessä hiukan tympeä, että polku kulkee koko matkan hyvin lähellä tietä.  Surkanpurolla (kartta) on vanha ja rapistuva, mutta varsin komea silta uuden tien vierellä. Suomunjärven etelärannalla kasvaa kuivien kankaiden sijaan sekametsää ja kenttäkerrosta peittää paikoitellen komea ja mystisen näköinen riidenliekomatto.

Kesäloma_2014 317Viimeinen pätkä tietä pitkin. Maali on lähellä.

Varsin rivakasti käveltyämme pysähdyimme viimeiselle tauolle vainajien muistopuulle, karsikkopuulle. Päätimme talsia viimeisen, vajaan kilometrin pätkän tietä pitkin. Luontotuvalle päästyämme jaoimme kokemuksiamme oppaan kanssa ja kyselimme kiinnostuneena matkan varrella näkemistämme ja kokemistamme asioista. Selvisi, että Pokkaniemessä todellakin pesii kuikkia, ei kaakkureita. Samalla kuitenkin kuulimme, että Surkansuolla kaakkureita olisi mahdollista nähdä. Viimeistään tämä ratkaisi sen, että Surkansuon luontopolku (Lakkapolku, kartta) oli kuljettava läpi, vaikka yksi aikuisista vaeltajistamme olisikin jo kovasti kaivannut kaupunkiin.

Kesäloma_2014 319Puhetta tuli myös Suomunjärven veden laadusta, joka on kärsinyt suuresti järven (ja kansallispuiston) pohjoispuolella olevien soiden ojituksista. Muistissa oli Suomussalmen Hossan äärettömän kirkkaat vedet, mihin verrattuna Suomun järvivesi oli selvästi humuspitoisempaa ja tummempaa siitäkin huolimatta, että maaperä ja luonto ovat muuten hyvin samantyyppisiä. Puhuimme luonnollisesti myös alueen viimeisistä hakkuista ja uitoista. Paikannimistä mielenkiintoiset Huutoniemet (kartta) muistuttavat ajasta, jolloin venekyytiä vastarannalle on huudeltu niemennokista. Pikakahvikuurin jälkeen luontotuvan oikea kahvi pullan kera maistui tietenkin hyvälle ja lapset saivat puolestaan limpparit. Lounastimme luontotuvan rannan leiripaikalla kokeillen ensimmäistä kertaa myös tikkupullien paistamista, mikä vaatii harjoittelua. Yleensä mukana on aina kulkenut lettutaikinatarpeet. Kävimme myös vielä kerran pulahtamassa Suomunjärven hiekkaisilla rannoilla. Tämän jälkeen ajelimme muutaman kilometrin päähän Surkansuon luontopolun lähtöpaikalle.

Kesäloma_2014 320Surkansuo upeassa poutasäässä.

Kesäloma_2014 325Suoalueen reunamilla on jäänteitä myös vanhoista metsistä.

Surkansuon luontopolulla on mittaa kolmisen kilometriä. Kulkiessaan lähes kokonaisuudessaan suoalueella ja pitkoksilla, antaa se hyvän kuvan Patvinsuon kansallispuiston todellisesta luonteesta. Luontopolulle tyypilliseen tapaan reitillä on opastauluja, joista osa on tosin päässyt rapistumaan huonoon kuntoon. Sää oli huikean kaunis ja yllätyimme suuresti, kun helteistä huolimatta suolla ei ollut lainkaan paarmoja.

Kesäloma_2014 324Ehkäpä omaksi onneksemme näimme kyiden sijaan pitkoksilla parikin jäärää – rusokukkajäärän ja viherkukkajäärän, joka oli tosin loukannut jalkansa. Luontopolun puolivälissä polku työntyy metsäsaarekkeelle, jonne on rakennettu Kesäloma_2014 344pieni lintujen tarkkailulava. Jonkin aikaa lavalla hiljaisesti oleiltuamme sitten näimme sen, mitä olimme luontopolulta erityisesti tulleet hakemaan – kaakkurin. Siskoni oli luonnollisesti erityisen tyytyväinen. Jokainen katseli komeaa lintua Kesäloma_2014 335vuorollaan ainoiden mukana olleiden kiikareiden läpi. Aikansa pienellä lampareella kierreltyään se säikähti pientä rasahdusta ja lähti lentoon kaartaen lammen yllä ja kadoten sitten horisonttiin. Tämä muistutti meitä hyvin siitä, miten arka erämaiden lintu kaakkuri loppujen lopuksi on. Koko Suomessa kaakkureita pesii ainoastaan noin 1000 paria. Metsäsaarekkeella näimme tämän reissun ainoan merkin suurpetojen läsnäolosta  – karhun kaiveleman vanhan muurahaispesän.

10660409_10152731191299265_1807568572_nLuontopolun lintulavalla.

Kesäloma_2014 342Suolta laskevan rehevän puron varressa kasvaa paatsamaa.

Kesäloma_2014 345Pitkoksilla.

Lapset tuntuivat nauttivan suuresti luontopolusta, ehkäpä osin myös siksi, että he pystyivät liikkumaan nyt kokonaan ilman kantamuksia. Surkansuon etelälaidalla kasvaa komea saraikko, mitä on mahdollisesti aikanaan niitetty karjan talviappeeksi. Luontopolku antoi kaiken kaikkiaan erittäin hyvän katsauksen alueen suoluontoon.

Kesäloma_2014 352Lyhyt vaelluksemme oli lopuillaan, enkä taaskaan voinut välttyä siltä tunteelta, että joko tämä tosiaankin loppuu. Autolle palattuamme alkoi vaatteidenvaihtorumba. Olimme saaneet kokea reissullamme monenlaista säätä, eivätkä ukkosmyrskyt metsän siimeksessä varmaankaan koskaan pääsisi unohtumaan. Toisaalta helle ja polku hiekkaisten uimarantojen tuntumassa oli erittäin toimiva yhdistelmä. Kuvittelimme kohtaavamme retkellä enemmänkin vaivaa lentävistä kiusanhengistä, mutta loppujen lopuksi ainoaksi paikaksi, jossa paarmat vaivasivat, osoittautui Virtaniemen helteinen ranta. Kaikki lapset pärjäsivät vaelluksella erittäin hyvin, nuorimmainen mukaan lukien. Päivämatkat olivat sopivia ja tahti mukavan kiireetön. Jokainen lapsista kantoi osan romppeistaan – isommat jo kaikki omat tavaransa.

Tämänkin Patvin reissun jälkeen oli todettava, että syrjäinen ja hiljainen Patvinsuon kansallispuisto on yksi parhaista kansallispuistoista koko Suomessa.

Kesäloma_2014 361_mv

Me. Retkiselfie Reissun päätteeksi.


Jutun kaksi lähtöhetkistä otettua kuvaa, kuva Lapinniemestä ja myrskyn jälkeiseltä hiekkarannalta ovat siskoni ottamia. Otos Surkansuon lintulavalta on veljeni ottama.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Patvinsuon kansallispuisto)

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA:

Ulkoilukartta/Koli, Ruunaa, Patvinsuo, Petkeljärvi 1:25 000


Kuvien ja sisällön luvaton kopiointi kielletty.