Avainsana-arkisto: Manang

NEPAL, ANNAPURNA JA TILICHOJÄRVI 22.4.-13.5.1998 – OSA 2

REITTI: Besisahar - Khudi - Syange - Tal - Kyupar - Pisang - MANANG (2 yötä) - KHANGSAR - TILICHO BASE CAMP (2 yötä) - KHANGSAR - THORUNG PHEDI - MUKTINATH - Kagbeni (2 yötä) - Marpha - Kalopani - Tatopani (2 yötä) - Ghorepani - Ghandruk - Nayapool. 22 pv / 273 + 30 km 
VAELLUSKAVERI: Antaru.
HUIPUT: Laaksojen lämpö. Marsyangdijoen jyrkännepolut. Tal. Perunaa ja riisiolutta Temangissa. Paungdan kallio. Manangin keskiaikaiset kivikylät. Keväinen luonto. Seikkailu jäätikön reunalla. Yöelämää Manangissa. Tilichojärvi! Thorung la. Lasku Kali Gandakin laaksoon. Mustangin pyhät nurkat: Muktinath ja Kagbeni. Marphan omenatarhat Tatopanin kuumat kylvyt. Ghorepanin Poon Hill. 
ERIKOISTA: Ilmastovyöhykkeet subtropiikista arktiseen yhdellä reissulla. Kylien kulttuurien kirjo. Elokuvia muttei suutaria. Nuorten miesten riskinottoa.
ALUKSI

Vaellusjutun toisessa osassa liikutaan korkealla, tehdään riskireissu Tilichojärvelle ja ylitetään reilusti yli viiden kilometrin korkeuteen kohoava sola, Thorung La.

AA_kokoreitti_goomaps_satKoko reitti muutamin poikkeuksin. (klikkaa linkkiin/Google Maps).

PÄIVÄ 8: MANANG – KHANGSAR (6 km / 3 h)
Lyhyt päivä ja korkeuteen totuttelua. Kankeaa menoa juhlien jälkeen. "Maukasta" voiteetä. Päivän nousu: 220 m (3540-3760 m). Alin 3520 m. Ylin 3760 m.

AA_Tilicho1Manang-Khangsar (klikkaa suuremmaksi).

Herääminen oli hiukan hankalaa ja mietimme vielä aamulla mahdollisuutta jäädä katsomaan Manangin Mitha (Dha Cyang)-jousiammuntafestivaaleja. Lopulta kuitenkin päätimme jatkaa matkaa – Manangin hulinasta oli hyvä päästä pois. Päivämatka oli lyhyt, vain kuutisen kilometriä ja reilut parisataa metriä ylöspäin. Tämäkin päivä oli yksi lenkki sopeutumisessa korkeampaan ilmanalaan. Illalla taivas oli mennyt pilveen, mikä lisäsi huolta mahdollisesta säätilan muuttumisesta, eivätkä edellisenä päivänä pesemäni pyykit olleet vielä kuivuneet. Nyt aurinko kuitenkin taas paistoi. Rinkkoihin oli tullut selvästi lisää painoa – Manangista hankitut Tilichoa varten hankitut ruuat ja keittimen kerosiinit painoivat.

Matkanteko oli melko hidasta. Alkuun saimme kävellä kyynelmäntymetsien siimeksessä, mutta lopulta päädyimme avoimeen maastoon. Khangsar kiehtoi mieltä, olihan se syrjäinen, yksi Manangin laakson viimeisistä ja korkeimmalla sijaitsevista kylistä. Sen yläpuolella oli Tilichon suunnalla enää jakkien kesälaitumia.

My beautiful pictureKhangsar.

Perillä KhMy beautiful pictureangsarissa (3760 m) majoitumme toiseen kylän kahdesta toimivasta majatalosta. Vieraanvarainen amaa (”äiti”) tarjosi heti alkuun perinteistä tiibetiläistä voiteetä, jonka maku ei makuhermoja kutkuttele. Iltapäivän käytimme lepäilyyn ja pieneen kävelyyn kylän ylälaitumilla. Tietoa Tilichon reitin kunnosta emme täältäkään saaneet, sillä lumi oli vasta sulanut, eikä kyläläisillä ollut vielä asiaa laakson etäisemmille luonnonlaitumille vasta kun kesän lopulla. Kukaan ei siis tietomme mukaan ollut talven jälkeen koko reittiä kulkenut. Sen verran opastusta saimme, että meille ehdotettiin laidunten läpi kulkevaa keskimmäistä reittiä. Kaikkein ylin ja sulan aikaan paras reitti oli vielä paksun lumen peitossa. Reitin lisäksi huolta aiheutti myös sää, sillä lumentulo tekisi reissusta todella hankalan ja vaarallisen, sitä kun voisi huonolla tuurilla tulla kerralla vaikka kuinka paljon. Ainoa mikä oli varmaa, oli se, että korkeuteen oli tullut sopeuduttua huolellisesti. Sen suhteen ei ongelmia olisi odotettavissa. Kaukaa Khangsarista reittiä katsellessa oli selvää, ettei matka tulisi olemaan helppo.

Idea Tilichojärvelle menosta oli syntynyt jo aikaa sitten, kun jututin talvella kahta saksalaista kaveria. He olivat käyneet paikalla edellisen vuoden puolella alkutalvesta – ennen lumentuloa. Samalla kuulin, että laakson päässä odottaisi varma suoja, keskeneräinen ja autio majatalo. Tämä muodostui siis tähtäimeksemme ja kun kerran rakennustavaraa oli paikalle kuljetettu, tietenkin jalan ja jakkien selässä, ajattelin myös reitin olevan suhteellisen helposti kuljettavissa. Tämän myös saksalaiset kaverit aikanaan vahvistivat.

My beautiful pictureNäkymät Khangsarista kohti Tilichoa.

PÄIVÄ 9: KHANGSAR – TILICHO BASE CAMP (8 km / 6 h)
Paistetta ja huolta. Särkyneet sillat, tuhoutuneet polut - Suuria riskejä polun päällä. Kova päivä. Päivän nousu: 400 m (3760-4160 m). Alin 3760 m. Ylin 4240 m.

AA_Tilicho2Khangsar-Tilicho Base Camp (klikkaa suuremmaksi).

My beautiful pictureYö Khangsarissa tuli nukuttua hyvin. Matkaan kohti Tilichoa lähdimme hyvissä ajoin, sillä sää oli nyt erinomainen, emmekä todellakaan tienneet, mitä reitiltä odottaa. Suuntasimme aluksi kohti keskirinteitä kulkevaa laidunpolkua. Alkuun matka taittui mukavasti – polku oli hyväkuntoinen ja helppokulkuinen. Ensimmäinen ikävä yllätys meitä odotti isolla sivupurolla, jonka yli rakennettu silta oli päreinä. Onneksemme olimme liikkeellä varhain, eikä päivän sulavesien virtaamat olleet vielä huipussaan.

Jyrkässä rMy beautiful pictureinteessä ja voimakkaassa virtauksessa oli pientenkin purojen ylittäminen melkolailla hankalaa. Näitä tuli vastaan vielä lisää, eikä yksikään siltarakennelma ollut selvinnyt talvesta ehjänä. Tämä sai meidät aavistelemaan pahinta. Jokainen onnistunut ylitys sai meidät kuitenkin hymyilemään. Tunnelma oli odottava ja ne odotukset olivat korkealla. Ylitysten jälkeen oli mukava kuivatella auringon paistaessa – ilma oli lämmin.

My beautiful picturePolun päällä.

My beautiful pictureSivupuroja seurasi toisenlaisia haasteita, sillä vyörypaikoilla kulkeva polku oli kadonnut. Osa rinteistä oli suhteellisen helppokulkuisia ja turvallisia talusrinteitä, mutta välillä polku kulki kalkkikivipaasien muodostamassa sokkelossa, josta polkua oli lähes mahdotonta löytää. Kerran jouduimme pysähtymään ja miettimään vakavissamme koko reissun keskeyttämistä tai uuden reitin hakemista. Pompimme välillä parin metrin pudotuksia alaspäin ja tiesimme, ettei samaa reittiä ollut mitenkään mahdollista palata. Päätimme kuitenkin jatkaa luottaen siihen, että löytäisimme reitin takaisin Khangsariin joko ylempää tai alhaalta jokilaaksosta.

My beautiful pictureKalkkikivipaasien sokkelo. My beautiful pictureOnneksi ei äiti ollut näkemässä.

Näin jälkikäteen ajateltuna tuli reitillä otettua sellaisia riskejä, joita ei tämän päivän kokemuksella tulisi koskaan otettua. Vanhoista päiväkirjamerkinnöistäni selviää, ettei reitti ollut fyysisesti kovinkaan raskas, mutta koskaan en henkisesti ollut joutunut vaelluksillani niin koville. Nuorten miesten halu päästä mystiselle järvelle oli kuitenkin niin kova, ettei keskeyttäminen tuntunut missään vaiheessa todelliselta vaihtoehdolta. Selvää on, että kiipeilyvälinein varustautuneet kulkijat olisivat viritelleet turvaköydet pahimpien paikkojen  yli – nyt mentiin lahjakkaasti ilman.

My beautiful picturePerillä leirissä: Tilicho Base Camp.

Saatuamme Tilichon aution majatalon (4160 m) viimein näkyviimme ilakoimme suureen ääneen. Aikaa lyhyeen matkaan oli kulunut kokonaiset kuusi tuntia! Lounasta nautiskelimme auringon lämmössä. Nuudelit vaihtuivat suurustettuun kanakeittoon ja chapatiin, jota olimme saaneet Khangsarista mukaamme. Huolta aiheutti Annapurnan takaa taivaalle puskevat ja sadetta lupailevat pilvet.

Perille oli ollut hyvä päästä ajoissa – itsemurhapolulla olisi pilvien kasautuessa taivaalle saattanut usko loppua. Päätimmekin yöpyä teltan sijaan aution majatalon suojissa. Aikaa jäi myös paluureitin pohtimiseen ja teimme jo tässä vaiheessa päätöksen, että lähtisimme yrittämään takaisin jokilaakson kautta. Edessä oli nyt kuitenkin kaksi yötä autiotalolla ja nousu Tilichojärvelle.

Illalla alkoi tuulemaan melkoisesti, joten illan ruuat laittelimme autiotalon suojissa. Yöstä tuli odotetusti kylmä, vaikka pilvet lämpöä laaksossa hiukan pidättivätkin. Korkeuteen olimme sopeutuneet hyvin, eikä unen kanssa ollut raskaan päivän päätteeksi minkäänlaisia ongelmia.

PÄIVÄ 10: PÄIVÄRETKI TILICHOJÄRVELLE (9 km / 6 h)
Raskas ja luminen nousu järvelle. Vappupiknik Tilicholla, huippujen ja jääputousten keskellä. Päivän nousu: - m. Alin 4160 m. Ylin 5040 m.

AA_Tilicho3Tilicho BC-Tilichojärvi-Tilicho BC (klikkaa suuremmaksi).

Aamulla herättyämme ei maata onneksi peittänyt lumi vaan aurinko paistoi täydeltä terältä. Sää ainakin suosi lopullista nousua Tilichojärvelle. Lähtöön suoriuduimme aikaisin, sillä odotettavissa oli minuutti minuutilta pehmenevää ja upottavaa lunta.

Alkumatkan saimme tehdä pientä polkua seuraillen. Loppumatka muuttui raskaaksi, sillä aivan niin kun olimme pelänneet, jouduimme taittamaan osan matkasta upottavassa hangessa. Korkeus teki tehtävänsä – nousu oli hidasta ja vaivalloista. Etenkin minua selvästi lyhyemmällä Antarulla teki matkanteko välillä muniin asti upottavassa hangessa tiukkaa, mutta sinnillä tarvottiin eteenpäin. Välillä huudettiin kirosanoja tuuleen ja odoteltiin, lähtisikö vyöry jostain kauempaa jyrkiltä rinteiltä liikkeelle – huumorintaju oli molemmilla vielä tallella. Aivan loppumatkalta oli tuuli onneksi putsannut maan paljaaksi ja hionut hanget kantavaksi.

My beautiful pictureTilichojärven itärannan paljaat huiput.

My beautiful pictureNäkymät perille päästyämme (5040 m) olivat vaivan arvoiset. Hieman alempana levittäytyvä Tilichojärvi oli vielä jäässä, eikä turkoosina hohtava ohut jääkansi houkutellut kävelylle. Todellinen erämaajärvi vaikutti täysin hylätyltä. Maisemassa ei näkynyt edes normaalisti kaikkialle korkeisiin, jylhiin ja pyhiin paikkoihin pystytettyjä rukouslippuja.

My beautiful picturePerillä. Jäinen Tilichojärvi.

My beautiful pictureAurinko paistoi ja vappupiknik saattoi alkaa. Nautiskelimme auringonpaisteesta melkoisen tovin, tuuli oli heikkoa eikä vilusta ollut hikisestä noususta huolimatta tietoakaan. Sää helli. Jäiset vuorenseinämät nousivat suoraan järvestä. Itärannan seinämät olivat paljaita. Kaakkoinen vieressämme kohonnut seinämä alkoi Tilichon huipusta (7134 m) ja päättyi Khangsar Khaniin (7495 m). Näiden väliin jäävällä jääseinämällä roikkui kaksi komeaa jääputousta, joista suuremmalla oli korkeutta reilusti yli kilometrin verran!

My beautiful pictureSuuren seinämän jääputoukset.

KhangsariMy beautiful picturen huipun takaa pilkotti myös koko Annapurnan massiivin korkein huippu, Annapurna I (8091 m). Vaikka matkaa sinne oli linnuntietä kymmenisen kilometriä, tuntui se korkealle yläpuolellemme kohotessaan olevan melkein vieressä. Pohdiskelimme joutessamme ja maisemista nautiskellessamme myös Tilichon solan ylityksen vaikeutta. Kali Gandakin laaksoon johtava sola (5121 m) häämötti järven vastarannalla. Kuulopuheiden mukaan ylitys on hankala, mutta sulalla maalla mahdollinen myös ilman kiipeilyvarustusta. Tämä ei tietenkään kuulunut nyt suunnitelmiin, mutta ainahan sitä tulevia mahdollisia reissuja tulee pohdiskeltua …

My beautiful pictureAnnapurna I (8091  m).

Paluumatka oli luonnollisesti nousua paljon helpompi. Ylhäältä päin näimme paremmin sulan maan kohdat ja pehmenneet hanget oli helpompi kiertää. Pienen siksakkia jyrkkää rinnettä alas mutkittelevan polun löydettyämme eteni matka lähes hölkäten. Vaikka kiirettä ei minnekään ollut, tuntui juoksuaskelten ottaminen raskaan nousun jälkeen todella vapauttavalta.

My beautiful picturePaluumatkalla.

Alaspäin mennessä tuli myös maisemaa tarkasteltua huolellisemmin. Jäästä vapautunut ja lumen alta paljastunut kasvipeitteetön laakso oli äärimmäisen karu.  Laakson pohjalla risteili lukuisia moreeniselänteitä muistutuksena laaksojäätiköiden vanhoista asemista. Jäätiköt olivat täälläkin sulamassa.

My beautiful pictureKiveä, jäätä ja lunta.

Palattuamme oli kunnon ruuan aika. Olimme väsyneitä, mikä ei lähes kilometrin nousun ja laskun jälkeen ollut mikään ihme. Olo oli autuas ja hymyä riitti, mutta samalla mieltä kalvoi tyhjyys. Olimme saavuttaneet reissun tärkeimmän tavoitteemme, mutta mitäs nyt?

PÄIVÄ 11:TILICHO BASE CAMP – KHANGSAR (9 km)
Eri reitti alas. Lunta ja jääsiltoja. Hyvissä ajoin Khangsarissa. Päivän lasku: 400 m (4160-3760 m). Alin 3700 m. Ylin 4180 m.

AA_Tilicho4Tilicho BC-Khangsar (klikkaa suuremmaksi).

My beautiful pictureEdessä oli koko reissun ensimmäinen laskupäivä. Alareitin kunto jännitti, mutta olimme kuitenkin melko luottavaisia. Jos kerran olimme päässeet ylös, täytyi reitti myös alas löytyä. Alkumatkan kuljimme tuttua polkua pitkin ja leiristä lähtiessämme ylitimme koko reissun ainoan ylitettävissä olevan siltarakennelman. Ainakaan tuvalta ei päivän matkanMy beautiful picturetekoa tarvinnut aloittaa kahlaamalla. Tosin sillalta ponnistaessani irtosi yksi tämänkin kyhäelmän lankuista virran vietäväksi. Katselimme vielä kerran komeita näkymiä Tilichon suuntaan ennen kun kuljimme näkymät peittävän harjanteen taakse. Edessämme olivat jälleen tutut kalkkikivipaadet, mutta tällä kertaa emme suunnanneet sokkeloon vaan pysähdyimme tutkailemaan Khangsarjoen laakson pohjalla kulkevaa reittiä.

My beautiful pictureViimeiset näkymät Tilichon suuntaan Khangsarin jäätikölle.My beautiful picture

Alareitti – Khangsarjoen laakso.

Aikamme reittiä tutkailtuamme päätimme laskeutua alarinteen koivikkoon. Valkeana kuohuvaa ja jääkylmää jokea ei olisi helppo ylittää, mutta ajattelimme löytävämme matkalta kelvollisen ylityspaikan – ehkä jopa sillan. Ne pari siltaa, jotka loppujen lopuksi matkalla näimme, olivat tietenkin raatoja. Lumivyöryt olivat syöksyneet talvella laaksoon saakka ja vieneet sillat mukanaan. Vyöryjen lumiset ja jäiset kielekkeet olivat kuitenkin edelleen paikallaan. Ne muodostivat jääsiltoja joen yli. Kannet vaikuttivat paikoin paksuilta, mutta joen ylle päästessämme oli helppo huomata, etteivät sillat enää kauaa kestäisi.  Voimakas virtaus kalvoi jääkansia altapäin. Kahlaamaan emme Khangsarjoen yli kuitenkaan joutuneet, vaan joen ylitimme jääsiltoja pitkin pari kertaa, vaikka jääkansien yli kulkeminen kuohuvan joen yllä melkoisesti hermostuttikin.

My beautiful pictureJääsiltoja Khangsarjoen yli.

Loppumatkan pääsimme kävelemään kohti Khangsaria joen pohjoispuolella – pientä polkua pitkin. Täällä saimme kahlailla jo tuttujen purojen yli, mutta loivemmilla rinteillä niiden ylitys oli aiempaa helpompaa. Reitti oli loppujen lopuksi sen verran nopea, että Khangsariin saavuimme todella aikaisin. Khangsarissa majoituimme tuttuun majataloon ja rankan reissun päätteeksi maistuivat päiväunet.

My beautiful picture

Antaru ja isäntä päiväunilla.

Reissumme Tilicholle onnistui loppujen lopuksi erittäin hyvin, varmasti paremmin, kun reittiä Annapurnan huipulle aikanaan etsineellä Maurice Herzogilla toukokuussa vuonna 1950. Hullunrohkeaa ja kiireistä Manangista Tilichon leiriin saakka etenemistä tutuissa kalliosokkeloissa ja Khangsarjoella Herzog kuvailee näin:

Löydän Foutharkeyn kalkkikiviseinämään hakkaamat askelmat. Kuljettuani valtavan kokoisen kivikon poikki saavun vihdoin virralle, jonka ylitse on päästävä. Virran ylittäminen hyppäämällä ei käy päinsä. Riisun jalkineeni ja ripustan ne kaulaani. Ilta on hämärtymässä. Putoaminen jääkylmään veteen olisi äärettömän epämiellyttävää. Astun veteen tunnustellen jokaista kiveä. Virta on hyvin  voimakas. Äkkiä luiskahdan, horjun kotvasen aikaa sinne ja tänne ja kaadun vihdoin komeassa kaaressa rähmälleni veteen. Tällä kertaa kastun läpikotaisin.

Yönsä Herzog joutui viettämään kastuneena ulkosalla ja oli menettää loppujen lopuksi henkensä. Reitti Tilichojärvelle on tänäkin päivänä vaativa, mutta käyttämämme autiotalon yhteyteen on rakennettu iso majatalo, sitä on reilusti laajennettu, polut sekä sillat on kunnostettu ja niitä huolletaan säännöllisesti. Tilichojärvellä huojuvat rukousliput ja kulkijoita opastetaan kyltein. Kovasti muuttuneen reitin tuoreen ja mukavan reittikuvauksen vuodelta 2010 voi katsoa täältä (video).

PÄIVÄ 12: KHANGSAR – THORUNG PHEDI (18 km / 6 h)
Suurta helpotusta - takaisin "helpolle" pääreitille. Menohalut korkealla. Korkean paikan leirin hyödyt realisoituvat. Päivän nousu: 850 m (3670-4520 m). Alin 3670 m. Ylin 4520 m.

AA_Phedi1KhangsAA_Phedi2ar-Thorung Phedi (klikkaa suuremmaksi).

Matka Khangsarista jatkui nyt kohti reissun yhtä kulminaatiopistettä, Thorungin solaa. Solan ylitystä varten täytyi matkalla kuitenkin vielä yöpyä. Alunperin olimme ajatelleet yöpyä matkalla kahdesti, mutta korkean paikan leiri Tilicholla – kaksi yötä yli 4000 metrissä ja vierailu yli 5000 metrissä ilman mitään ongelmia takasivat, että sopeutuminen korkeuksiin oli sujunut varmasti riittävän hyvin. Niinpä saatoimme nousta kerralla lähes kilometrin.

My beautiful pictureAamu alkoi nousulla Khangsarin yläpuolisille niityille. Sieltä löysimme mukavan polun jota seurailla. Matkalla täytyi kahlailla vielä pari puroa ja viimeisen ylitettyämme oli aika tuuletella. Edessä oli enää laskeutuminen alas My beautiful picturelaaksoon, oikean sillan ylitys ja olimme takaisin pääreitillä. Olimme nouseet nopeasti Khangsarista jälleen lähes 4200 metrin korkeuteen ja näköalat olivat sen mukaiset. Näkymät jälleen kirkkaassa auringonpaisteessa päivän loppureitille olivat huikeat. Leveä polku kohti solaa erottui keväisessä, kasvipeitteettömässä ja karussa Thorungjoen laaksossa selvästi.

My beautiful pictureTakaisin pääreitille. Thorungjoki.My beautiful pictureGhyangchangin laitumia dramaattisissa maisemissa.

Matkaa My beautiful picturetehtiin tasaista tahtia ylöspäin. Keittelypuuhiin pysähdyimme Yak Kharkalla (”Jakkilaitumella”), paikassa jota olimme alunperin ajatelleet päivän päätepisteeksi. Menohalut olivat kuitenkin kovat ja kunto korkeuksiin sopeuduttua huipussaan. Syytä pysähtymiseen ei tässä vaiheessa ollut. Jatkoimme pitkän päivän aina Thorung Phediin saakka. Thorung Phedi on karu, pelkästään vaeltajien tarpeisiin syntynyt majatalokylä (tuolloin majataloja oli kaksi). Normaalisti perusreittiä kulkiessa ja korkeaan ilmanalaan sopeutuessa on matkalla Manangista kohti solaa yövyttävä kahdesti. Majataloja on matkalla Phediin useita.

Viimevuotinen lumimyrskyn aiheuttama tragedia Annapurnalla herätti melkoisesti tunteita ja sai minut loppujen lopuksi muistelmaan jo lähes 20 vuotta sitten tehtyä reissua. Vaikka Annapurnan perusreittiä itsessään ei voi sanoa vaaralliseksi, voivat yllättävät, vaikkakin melko harvinaiset lumisateet ja -myrskyt sydäntalven molemmin puolin tehdä reitin hankalaksi. Talven keskellä on sola yleensä ylitsepääsemätön. Kevättalvella uhkan aiheuttavat lumivyöryt, toisinaan reitti on tulvien tai maanvieremien tuhoama. Yhdistettynä heikkoon varustukseen voivat luonnonolot aiheuttaa reitillä suuria ongelmia – niin kun nyt nähtiin. Pitkille ja korkealle nouseville reiteille on aina tärkeää varata riittävästi aikaa – mieluiten muutamia ylimääräisiä päiviä odottamattomien yllätysten ja korkeuteen sopeutumisen varalle. Kiire on Himalajalla vaeltaessa se kaikkein suurin uhka.

PÄIVÄ 13: THORUNG PHEDI – MUKTINATH (14 km / 7 h)
Komea aamuyö. Kevyesti solan yli. Suuri ilmastonmuutos jälleen. Lämpöä! Komea lasku Gandakin laaksoon. Päivän lasku: 840 m (4520-3680 m). Alin 3680 m. Ylin 5420 m.

AA_muktinathThorung Phedi-Muktinath (klikkaa suuremmaksi).

Aamulla oli herättävä aikaisin. Edessä oli lähes kilometrin nousu ja sen jälkeen vajaan kahden kilometrin verran laskua. Se on paljon yhdelle päivälle. Liikkeelle lähdimme viiden maissa, lumista rinnettä oli mukavempi kiivetä, ennen kun hanki alkaisi pehmetä. Yö oli ollut levoton, ei niinkään korkeuden, vaan toisten vaeltajien vuoksi. Osa kulkijoista tuntui kärsivän korkeudesta melkoisesti. Pakkautuminen solaa edeltävään paikkaan tiesi hermostunutta hälinää. Niinpä oli suorastaan helpotus, kun pääsimme aamuvarhaisella matkaan.

My beautiful pictureAurinko nousee Purbung Himalilla.

Nousu sujui loppujen lopuksi todella helposti. Tähän oli syynä aiemmin Tilichojärvellä korkeuksissa vietetyt yöt ja nousut, jotka olivat sopeuttaneet meidät korkeuteen äärimmäisen hyvin. Väsymys päivän kulkemisesta ja huonosti nukutusta yöstä alkoi iskeä vasta loppumatkalla, pitkän laskun päätteeksi. Aamuauringon nousua oli takanamme kohoavilla Purbung Himalin huipuilla hieno seurata. Laakso oli puolestaan peittynyt aamun utuun, mutta ylempänä oli sää nyt täydellinen.

My beautiful pictureThorung La, 5420 m.

Ylhäällä oli tietenkin pysähdyttävä pidemmäksi aikaa teen keittoon. Olimme nousseet solaan vauhdilla ja saimme nyt nauttia solan rauhasta keskenämme. Huomiota tuli kiinnitettyä vaelluksella olleeseen Nepalissa asuvaan intialaislääkäriin ja hänen lapsiinsa, jotka nousivat ylös lähes yhtämatkaa mukanamme. Tämä muistuttaa minua aina siitä, että lapset kykenevät innostuneina ihmeellisiin suorituksiin – vieläpä hymy huulilla.

Thorung_korjattuMy beautiful pictureMarsyangdin ja Kali Gandakin laakson kylät yhdistävä sola on ollut aina tärkeä myös historiallisena kauppareittinä, eikä se ole pelkästään vaeltajien käytössä. Rukouslippujen somistama sola oli muutoin hyvin karu. Ylhäällä polku oli lähes kokonaan lumeton.

My beautiful pictureAlaspäin. Kokonaan uudet maisemat ja uusi ilmasto.My beautiful pictureKivisten kuivien rinteiden yllä häälyivät lumihuiput.

Sitä muMy beautiful picturekaa kun maisema tasaisen solan jälkeen avautui, aukesi myös suu ammolleen (taas siitä huolimatta, että erot laaksojen välillä olivat kyllä tiedossa – noin teoriassa). Solan eri puolet poikkeavat toisistaan valtavasti. Täällä, Kali Gandakin puolella on ilmasto äärimmäisen kuiva ja vuosittaiset sademäärät yltävät hädin tuskin puoleen siitä mitä Manangissa. Tämän vuoksi viljely täällä perustuu lähes yksinomaa kasteluviljelmiin. Toisin kun solan toisella puolella, vihersivät laakson viljelmät jo hyvällä oraalla. Kylmännihkeä ja melko kostea ilma vaihtui miellyttävään kuivaan lämpöön, siitäkin huolimatta, että liikuttiin samoissa korkeuksissa. Harvat puut olivat silmulla.

My beautiful pictureMuktinathin kylien rykelmä.

Perillä Muktinathissa etsimme itsellemme yöpaikan ja illan keskityimme lepäilyyn. Thorungin solan ylitystä olen vanhoissa päiväkirjoissani jaksanut ihmetellä. Hyvä sopeutuminen Tilichojärvellä oli tehnyt tehtävänsä. Fiilikset olivat todella korkealla, uudenlaiset maisemat ja ennen kaikkea lämmin ilma tuntuivat hyvältä.

Matkaa oli taitettu nyt noin 170 kilometriä ja edessä oli lähinnä pelkkää laskua – helppoja päiviä, todellista lomailua ja tutustumista Mustangin nurkkiin. Muktinathin pyhillä paikoilla päätimme vierailla vasta aamulla.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joissa itse kirjoittaja esiintyy. Niistä kiitos kuuluu Antarulle.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Annapurna 1:100 000. Nelles Verlag 1993.

ALUEEN DIGIKARTTOJA NETISSÄ:

Nepalin topografiset kartat (1:25 000/1:50 000) skannattuna.

Google maps. Annapurna Circuit. Myös hyvälaatuinen satelliittikuva.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

NEPAL, ANNAPURNA JA TILICHOJÄRVI 22.4.-13.5.1998 – OSA 1

REITTI: BESISAHAR - KHUDI - SYANGE - TAL - KYUPAR - PISANG - MANANG (2 yötä) - Khangsar - Tilicho (2 yötä) - Khangsar - Thorung Phedi - Muktinath - Kagbeni (2 yötä) - Marpha - Kalopani - Tatopani (2 yötä) - Ghorepani - Ghandruk - Nayapool. 22 pv / 273 + 30 km 
VAELLUSKAVERI: Antaru.
HUIPUT: Laaksojen lämpö. Marsyangdijoen jyrkännepolut. Tal. Perunaa ja riisiolutta Temangissa. Paungdan kallio. Manangin keskiaikaiset kivikylät. Keväinen luonto. Seikkailu jäätikön reunalla. Yöelämää Manangissa. Tilichojärvi! Thorung la. Lasku Kali Gandakin laaksoon. Mustangin pyhät nurkat: Muktinath ja Kagbeni. Marphan omenatarhat Tatopanin kuumat kylvyt. Ghorepanin Poon Hill. 
ERIKOISTA: Ilmastovyöhykkeet subtropiikista arktiseen yhdellä reissulla. Kylien kulttuurien kirjo. Elokuvia muttei suutaria. Nuorten miesten riskinottoa.
ALUKSI

Klassinen Annapurnan kierto oli kolmas varsinainen vaellukseni Nepalissa. Annapurnan reitin parasta antia upean luonnon lisäksi oli mahdollisuus tutustua monipuoliseen nepalilaiseen vuoristolais-kulttuuriin, joka vaihtuu matkan edetessä sitä mukaa kun kasvillisuus- ja korkeusvyöhykkeetkin. Korkeimmillaan reitti nousee Thorungin solassa (5420 m). Tilichojärvi puolestaan sijaitsee 4920 metrin korkeudessa. Reittiä ympäröivistä Himalajan huipuista korkeimmalle nousevat Annapurna I (8091 m) ja Dhaulagiri (8167 m), maailman seitsemänneksi korkein nyppylä.

Tyypillisimmin vaellukset Nepalissa tehdään majatalosta majataloon kulkien, ns. ”teahouse trek” -tyyliin. Mukana kulkee varsin kevyet kantamukset – ruokaa ja yösijan saa kylistä ja majataloista. Suurin osa Nepalissa vaeltavista matkaajista käyttää lisäksi hyväkseen erilaisia retkeilypalveluja oppaista, kokkeihin ja kantajiin. Itse olen suosinut itsenäistä vaeltamista, mutta kantajien tai oppaiden palkkaaminen voi tehdä matkanteon vaativassa maastossa helpommaksi. Lisäksi se tuo paitsi turvallisuutta myös työtä paikallisille.

Annapurnan vaelluksen tein yhdessä nepalilaisen Antarun kanssa. Olimme ehtineet ystävystyä talven aikana ja molempia kiehtoi ennen kaikkea etäinen Tilichojärvi. Sivulenkin vuoksi varustukseemme kuului myös teltta ja keitin. Vähäisten kantamusten vuoksi olivat päivämatkamme rankasta maastosta huolimatta välillä melko pitkiä.

AA_kokoreitti_goomaps_satKoko reitti muutamin poikkeuksin. (klikkaa linkkiin/Google Maps).

Reitti nykyisin: Viime vuosina vanha Annapurnan kiertoreitti (hyvä blogi nykytilanteesta) on ”lyhentynyt” merkittävästi, sillä rakennetut tiet ja näin ollen myös tavallisimmat lähtöpaikat ja maalikylät ovat siirtyneet yhä syvemmälle vuoristoon. Nykyisin maastoautolla kuljettava tie idässä ulottuu Marsyangdijoen laaksossa jo Chameen, kylään, jonne itse kävelimme neljä päivää. Lännen suunnalla Kali Gandakin laaksossa bussilla pääsee nykyisin jo Jomsomiin saakka. Tilichojärvellä ei tuolloin ollut mitään palveluja, ellei järven lähellä olevaa keskeneräistä ja autiota majataloa oteta lukuun. Kaiken lisäksi reitti järvelle osoittautui runsaslumisen talven jäljiltä käytännössä tuhoutuneeksi. Nykyisin reitti järvelle on kunnossa ja lähellä järveä sijaitseva Tilicho Base Campin nimeä kantava majatalo  on saatu rakennettua valmiiksi.

Kartoista ja päivämatkoista: Päivämatkojen kohdalla mainitut kilometrit ja tunnit ovat suuntaa-antavia. Yleisesti ei matkoja vuoristossa koskaan lasketa kilometreissä – jyrkillä rinteillä kulkevat polut ovat pelkkää siksakkia ja matkat siksi hyvin vaikeasti arvioitavissa. Ilmoitetut tunnit ovat melko hitaalla kävelyvauhdilla arvioituja aikoja ilman taukoja.

Yksittäisten päivien reittikartat on jutussa tehty topografisten karttojen päälle (1:50 000). Kaikki Nepalin topografiset kartat löytyvät skannattuina täältä. Vaelluksen aikaan ei nykyisiä topografisia karttoja Annapurnalta vielä ollut olemassa. Nyt karttatilanne on Nepalissa erinomainen, sillä topokarttojen myötä myös erilaisia vaelluskarttoja on julkaistu runsaasti. Esimerkiksi Youtuben, Google Mapsin, Google Earthin ja lukuisten vaellusblogien avulla voi reissuja Nepalissakin tehdä nykyisin aivan toisilla tiedoilla kun tuolloin – vaikka nojatuolimatkaillen. Huomattavasti alkeellisempaan ja historialliseen tapaan vaeltaa voi tutustua vaikka Maurice Herzogin kirjan, ”Annapurnan” (1951) avulla. Kirjan saattaa löytää antikvariaateista myös suomeksi (1954, Otava). Reittiä Annapurnan huipulle etsiessään oli Herzog lähellä menettää Tilichojärvellä henkensä.

PÄIVÄ 1: BESISAHAR – KHUDI (9 km / n. 3 h)
Kevyesti alkuun. Sateinen ilta didin hoivissa. Vilaus tulevasta. Päivän nousu: 60 m (760-820 m). Alin 710 m. Ylin 820 m.

Pitkän ja fIMGlunssaisena piinaavaksi muuttuneen bussimatkan jälkeen saavuimme silloiseen tien päätepisteeseen,  Besisahariin (790 m). Bussimatka päättyi jo kilometri ennen päämäärää – tie oli poikki. Nousimme kävellen Besisaharin ”kaupunkiin”, joka oli kaikkea muuta kun viehättävä – likainen, meluinen ja pölyinen. Polttoöljyn katku jäi kuitenkin nopeasti taakse. Selvää oli, että halusimme vielä illan suussa jatkaa matkaamme kohti pohjoista, siitäkin huolimatta, että teimme osan matkasta reippaassa vesisateessa.

My beautiful pictureBesisaharista kävelimme Marsyangdijokea seuraillen Khudiin (820 m). Matkalla ohitimme muutaman kylän ja useita majataloja. Pitkään emme kuitenkaan hämärtyvän illan ja sateen vuoksi rakenteilla olevaa tietä pitkin kävelleet. Päätimme jäädä polun päälle jo alle kolmen tunnin matkanteon jälkeen. Reissun ensimmäisen huojuvan mutta vankkatekoisen riippusillan ylitettyämme etsimme itsellemme majatalon.

Subtrooppisessa huhtikuun illan lämmössä oli tunnelma kohdallaan. Khudin majatalon pitäjänä toimi ystävällinen gurung didi (nepaliksi isosisko), joka piti meille vielä illalla seuraa. Kiirettä ei majatalossa ollut, eikä muita kulkijoita näkynyt – vaellussesonki alkoi olla jo lopuillaan. Vaelluksen alun kunniaksi nappasimme yömyssyksi lasilliset paikallista pontikkaa, rakshia. Iltakävelyllä hiukan ylemmäs noustuamme ehdimme onneksemme nähdä illan hämärässä vielä vilauksen tulevasta, lumihuippuisista vuorista. Himalchulin ja Ngadi Chulin lähes kahdeksantonniset huiput häämöttivät laakson perällä. Näky piristi melkoisesti.

My beautiful pictureHimalchuli ja Ngadi Chuli (Manaslu II).

PÄIVÄ 2: KHUDI – SYANGE (n. 19 km / n. 7 h)
Subtrooppista lämpöä. Marsyangdijoen rantamia seuraillen. Ensimmäinen kunnon nousu. Odottava tunnelma. Päivän nousu 300 m (820-1120 m). Alin 710 m. Ylin 1350 m.

 AA_Khudi_Syange1AA_Khudi_Syange2

Khudi-Syange (klikkaa suuremmaksi).

Yö tuli nukuttua hyvin. Edellisenä iltana sateessa kastuneita vaatteita emme saaneet kunnolla kuiviksi, mutta vielä toistaiseksi riitti laaksossa lämpöä ja vaatteet kuivuivat kävellessä. Aamupäivän hiukan utuisen alun jälkeen meitä tervehti myös aurinko. Pitkään ei paistetta tosin jatkunut – matkaa teimme iltaan saakka pilvipoutaisessa säässä.

My beautiful pictureAntarun aamu. Hymyilyttää.

Edessä oli ensimmäinen kunnon vaelluspäivä – isoja nousuja ja isoja laskuja. Ajatuksenamme oli kävellä päivä sään ja fiiliksen mukaan – tiukkoja aikatauluja ei ollut. Heti aamulla ylitimme Marsyangdin komean uoman, jonka itäpuolella Bhulbulessa sain kaivella esiin pakollisen vaelluslupani. Tämän sain tehdä matkan varrella vielä monta kertaa, sillä poliisien tarkastuspisteitä oli tiuhassa. Saavuimme nyt Annapurnan suojelualueelle (Annapurna Conservation Area). Lupajärjestelmä on näistä päivistä jonkin verran muuttunut, mutta suojelualueiden pääsymaksut joutuu maksamaan entiseen malliin. Bhulbulen jälkeen oli edessä nousu korkealle Marsyangdijoen yläpuolelle.

My beautiful pictureMarsyangdijoki.

Alkumatka oli tarjonnut kohtuullisia näkymiä myös pilvien peittoon vetäytyneeseen korkeampaan vuoristoon. Ohitimme matkalla olleet lukuisat majatalot ja Ngadijoen pitkän riippusillan suosiolla. Kevyen lounaan keittelimme itse vasta Bahundandan kupeessa (1350m), päivän korkeimmalla kohdalla. Keitin oli matkalla kärsinyt, mutta saimme sen kuitenkin toimimaan. Näkymät olivat harmiksemme peittyneet jo pilveen. Kukkulalta laskeuduimme varsin nopeasti Syangeen (1120 m), pieneen ja uuden sillan kupeeseen syntyneeseen majatalokylään. Perille saavuimme sateen alta kiiruhtaessamme hyvissä ajoin. Pitkä päivä päättyikin jälleen sateeseen ja iltakävelyt jäivät tekemättä. Iltapuhteiksi jäi lähinnä nepalin taitojen kertailu.

Meno oli vielä ennen reissua sairastamani flunssan jälkeen tahmeaa, eikä komea jokilaaksokaan saanut oikein innostumaan. Jyrkät pudotukset alas länsipuolellamme kohisevaan jokilaaksoon sekä monien riippusiltojen ylitys pitivät kuitenkin mielenkiintoa yllä. Odotukset olivat korkeammalla, muutaman päivämatkan päässä.

PÄIVÄ 3: SYANGE – TAL (14 + 3 km/ 6 h)
Ensimmäinen rankka päivä. Metsien siimeksessä ja jyrkänteillä. Paimenhommissa. Adrenaliinia vanhalla riippusillalla. Tal - vanhan järven jäänteet. Päivän nousu 560 m (1120-1680 m). Alin 1120 m. Ylin 1700 m.

AA_Syange_Tal1AA_Syange_Tal2

Syange-Tal (klikkaa suuremmaksi).

Uusi päivä alkoi mukavasti kunnon auringonpaisteessa. Ensimmäisen päivän totuttelu jyrkkään maastoon oli tämän vaelluksen osalta nyt takana ja keskivuoriston kumpuilevat maastot vaihtuivat äkkijyrkkään Marsyangdin rotkoon. Seurailimme jokea vaihteeksi sen länsipuolella. Matka Syangesta Chameen on varmasti yksi alkumatkan komeimmista pätkistä, sillä matkaa tehdään aika ajoin lähes pystysuoraan kallioseinämään hakatuilla poluilla. Pahimmilta huimauksilta tällä polulla kuitenkin säästyy, sillä polku on varsin leveä.

My beautiful picturePaikallista kasvustoa polun varrelta.

Tien rakentaminen kohti Manangia etenee, joten tällä hetkellä näitäkin seutuja voi kulkea leveää baanaa pitkin – myös maastoautolla. Seutu on  melko harvaan asuttua, sillä jyrkiltä rinteiltä ei löydy tilaa kylille eikä viljelyksille. Niinpä Syangen jälkeen pääsee kävelemään ensimmäistä kertaa myös kunnon metsäpolkuja pitkin – ennen kaikkea trooppisten mäntyjen ja puumaisten alppiruusujen seassa. Syrjäisillä ja karuilla seuduilla menestyy kuitenkin yksi rahakasvi ylitse muiden – Cannabis sativa.

Äkkijyrkät puMy beautiful picturedotukset alas jokilaaksoon eivät välttämättä sovi kaikkein heikkohermoisimmille, eikä varsinkaan korkeanpaikankammoisille kulkijoille. Sama toki koskee huojuvia riippusiltoja, jotka ovat kuitenkin pääsääntöisesti hyväkuntoisia ja vankkarakenteisia. Vastaan tuli aika ajoin myös muulikaravaaneja, jotka lumettomaan aikaan kuljettavat tavaraa aina Manangiin saakka. Sitä mukaa kun tie valmistuu, siirtyvät myös tavarakuljetukset pikku hiljaa kumipyörille. Päättäväisesti eteneviä muuleja ohittaessaan on joka tapauksessa hyvä pitää huoli siitä, ettei ohita raskaine lasteineen polulla huojuvia elikoita jyrkänteen puolelta.

My beautiful pictureJagat. Kylä kuvankauniilla paikalla.

My beautiful pictureOhitimme Jagatin kylän, tiibetiläisten aikanaan hyvälle paikalle perustaman ja ohittamattoman suolatullin. Lounaalle jaksoimme Chamjeen saakka (1400m). Chamjessa ylitimme jälleen joen riippusiltaa pitkin. Jyrkkä jokilaakso jatkui, aika ajoin  alppiruusu- ja bambumetsiköiden seassa. Yhtälailla alppiruusu- kun bambulajejakin on Nepalissa kymmeniä. Yhä ylemmäs noustuamme, oli ensimmäistä kertaa reissullamme nähtävissä myös muinaisten jääkausien jättämiä merkkejä – osa Marsyangdiin syöksyvistä komeista sivulaaksoista olivat muotonsa perusteella jäätiköiden muovaamia ruuhilaaksoja.

LoppumatkMy beautiful picturea alkoi käydä jo raskaaksi ja viimeiset nousut maanvieremän tukkiman laakson pohjalla saivat puuskuttamaan. Näkymät maanvieremän harjalle noustua pääsivät yllättämään, sillä pitkän ja jyrkän rotkolaakson päätteeksi laakso laajeni leveäksi altaaksi. Tal (”Järvi”) on nimensä mukaisesti ollut aikanaan maanvieremän tukkimaan jokiuomaan syntynyt järvi. Järvi on lopulta tulvinut, syönyt tiensä vieremän läpi ja purkautunut, mutta muistutuksena muinaisesta järvestä on laakson pohjan sedimentteihin jäänyt selvästi havaittavissa oleva mutainen kerrostuma.

My beautiful pictureKieli keskellä suuta.

Taivas oMy beautiful pictureli vetäytynyt jälleen pilveen ja ilman täytti tihku. Päätimme jäädä yöksi Taliin, sillä paikka vaikutti ympäristönsä puolesta hyvin mielenkiintoiselta. Pakkauduttuamme majataloon lähdimme innokkaina tutkimaan laaksoa. Kallioisilla ja kivikkoisilla seuduilla ja viljelysmaiden ollessa harvassa elantoa hankitaan paimentamisesta. Marsyangdin ylittävällä sivusillalla meitä ilhadutti monikymmenpäinen vuohilauma. Jututimme paimenta hetken ja seurasimme laumaa joen toiselle puolelle viettävän vanhan ja huteran riippusillan yli. Tässä riitti tunnelmaa, varsinkin kun osin lahojen lankkujen väliin jäi välillä melkoisia aukkoja. Vuohia ei kulku sillalla tuntunut hetkauttavan.

My beautiful pictureTal.

Loppuilta meni tuhruisesta säästä huolimatta leppoisasti. Tal (1680 m) onnistui tekemään vaikutuksen ja tunnelmat alkoivat pikku hiljaa kohota vuoriston mukana. Tal oli samalla portti Manangiin ja buddhalaisuuden vaikutukset kyliä reunustavine portteineen ja rukousmyllymuureineen alkoivat käydä entistäkin ilmeisemmiksi.

My beautiful pictureRahtia. Kävelevä katto.

PÄIVÄ 4: TAL – KOTHO (KYUPAR) (22 km / 9 h)
Pitkä päivä sivupoluilla. Nousu vuoristoon. Kyläilyä, pottua ja riisiolutta. Elokuviin! Päivän nousu 940 m (1680-2620 m). Alin 1680 m. Ylin 2720 m.

AA_Tal_Kotho1AA_Tal_Kotho2

Tal-Kotho (klikkaa suuremmaksi).

Edessä oli pitkä päivä. Olimme päättäneet poiketa pois pääreitiltä tutustuaksemme hiukan syrjäisempiin kyliin ja alueen komeisiin metsiin. Kävelykunto oli nyt jo kohdallaan muutaman päivän patikoinnin jälkeen. Nousua oli kuitenkin edessä lähes kilometrin verran, joten lähdimme aamulla liikkeelle hyvissä ajoin.

Vaikka tapasimme muita vaeltajia säännöllisin väliajoin, oli reitillä yllättävän hiljaista. Nyt teimme kuitenkin hetken matkaa kolmen kanadalaisen nuoren naisen kanssa, jotka päättivät pysyä jokilaaksossa kulkevalla pääreitillä. Reitti alkoi muuttua jo raskaaksi, sillä nyt noustiin jo selvästi yli kahden ja puolen kilometrin korkeuteen – korkean ilmanalan vaikutuksilta ei enää voinut välttyä.

Pitkän päivMy beautiful pictureän kohokohdaksi muodostuivat paitsi upeat metsät, myös kohtaamiset Temangin kylässä. Sivupoluille päästyämme ja suulaina miehinä järjestimme itsellemme kutsun paikalliseen maalaistaloon Temangissa (2720 m), jossa nautiskelimme välipalaksi perunaa, teetä ja riisiolutta. Tauko venyi ja venyi – juttua riitti ja oma nepalintaitonikin alkoi riittää kelvolliseen keskusteluun. Tämä tietenkin sai jutun luistamaan entistäkin paremmin.

My beautiful pictureTemangissa saimme kutsun välipalalle.

Oman mauMy beautiful picturesteensa päivän matkanteolle antoi jälleen alueen mielenkiintoinen geologia, joka kertoi omaa tarinaansa laakson ja Himalajan historiasta. Korkealla jokilaakson yläpuolella oli vanhoja jokikerrostumia, jotka muistuttivat meitä siitä, että Himalaja kohoaa edelleen. Samaan aikaan joki uurtaa rotkon pohjalla uomaansa yhä syvemmäMy beautiful picturelle. Korkeudesta meistä muistutti myös ensimmäiset näkemämme lumet, jotka olivat jäänteitä edellisen talven lumivyöryistä. Myöhemmin meille selvisi, että talvi oli ollut Manangin laaksossa äärimmäisen runsasluminen ja ankara. Harvaanasutulla seudulla metsissä kasvoi tutunnäköisiä kuusia, mäntyjä ja vaahteroita sekä hiukan oudompia männynsukuisia hemlokkeja. Kaikki luonnollisesti paikallisina, suomalaisista sukulaisistaan hiukan poikkeavina versioina.

Perille päästyämme oli ilta alkanut jo hämärtyä ja sää oli muuttunut kylmännihkeäksi. Suuressa Kothon kylässä (Kyupar) (2620 m) tapasimme jälleen pääreitillä pysyneet kanadalaiset tuttumme, joista yksi oli päättänyt luovuttaa ja kääntyä takaisin. Itse olin aikalailla poikki, mutta Antarulla tuntui virtaa riittävän. Kuultuaan, että kylässä on ”elokuvateatteri”, halusi mies vielä illan päätteeksi leffaan. Houkuttelimme kanadalaisia mukaamme, mutta loppujen lopuksi istuimme lähinnä varastolta näyttävässä miniteatterissa parin nepalilaisen kanssa. Itse taisin välillä nukahtaakin.

PÄIVÄ 5: KOTHO (KYUPAR) – PISANG (16 km / 6 h)
Perillä! Pihkantuoksua. Ilmastonmuutos. Iloisia yllätyksiä ja huikeita maisemia. Luonnon katedraalissa. Illallinen pakkasillassa. Päivän nousu 580 m (2620-3200 m). Alin 2620 m. Ylin 3220 m.

AA_Kotho_PisangKotho-Chame-Pisang (klikkaa suuremmaksi).

Yö tuli nukuttua hiukan huonosti. Sade löi yöllä voimalla majatalon kattoon, mutta se sade jäikin sitten koko reissun viimeiseksi. Aamulla paistoi jo aurinko. Olimme nyt astumassa kokonaan uuteen ympäristöön – jäätiköiden muovaamiin leveisiin ruuhilaaksoihin.

My beautiful pictureLyhyt aamuinen matka Kothosta Chameen, Manangin alueen hallinnolliseen pääkaupunkiin, tai oikeammin pääkylään, sujui vauhdilla. Täällä ylitimme jälleen kerran Marsyangdijoen riippusiltaa pitkin. Sillan toisella puolella oli vielä useita majataloja, jotka roikkuivat komealla paikalla joen partaalla. Korkeus alkoi tuntua, eikä loiva nousu kohti Pisangia ollut kovinkaan vauhdikasta. Päivämatkamme oli kuitenkin tällä kertaa melko lyhyt, eikä kiirettä ollut. Nousu oli syytä tehdä hitaasti, sillä aikaa piti antaa myös korkeampaan ilmanalaan tottumiseen. Päivän puolimatkaa lähestyessämme pääsimme pihkantuoksuisiin kyynelmänty– ja kuusimetsiin. Tuntui kovin kotoisalta.

My beautiful pictureLounaspaikka.

My beautiful pictureUpeat näkymät pääsivät todella yllättämään, sillä oikealta puoleltamme alkoi paljastua sileä kallioseinämä, jota ei käyttämältämme satatonniselta kartalta pystynyt etukäteen mitenkään hahmottamaan. Se kohosi laakson pohjalta kokonaiset 1600 metriä ylöspäin. Sileä ja loiva kallio houkutteli kovasti kiipeämään, mutta järki pysyi tällä kertaa raskaan nousun avittamana päässä ja tyydyimme pysähtymään komealle paikalle pelkästään lounaalle. Rinne oli purkanut keväisen lumilastinsa Marsyangdijoen päälle, eikä paikalla ollutta siltaa meinannut ensin löytyä mistään. Kotoiset tuntemukset lisääntyivät entisestään, kun huomasin rinteellä valkorunkoisen koivikon.

My beautiful picturePaungdan katedraali.

Lounaan jälkeen oli nousua harvassa männikössä edessä enää satakunta metriä ylöspäin. Solaan Dhikur Pokharille (3220 m) päästyämme saimme taas nauttia maisemien autuudesta. Taaksepäin, Paungdan ”katedraalille” oli kuitenkin vielä vilkuiltava. Nyt Manangin laakso levittäytyi edessämme kaikessa laajuudessaan. Sää oli täydellinen ja viimeistään nyt alkoi tuntua siltä, että vaellus oli päässyt kunnolla vauhtiin. Tuntui myöskin siltä, että monen päivän vaellus oli tuonut meidät vihdoinkin perille. Mietimme aikamme mahdollisuutta leiriytyä pienellä järvellä, mutta nälkä ja kehnot ruokavarat saivat meidät jatkamaan Pisangin majatalojen patojen ääreen. Matkaa ei ollut enää neljää kilometriä enempää ja senkin saimme tehdä helppokulkuisia ja leveitä polkuja pitkin.

My beautiful picture”Perillä” – Manangin leveä laakso Dhikur Pokharilla.

My beautiful pictureIltapäivälle tyypilliseen tapaan alkoi taivaalle kerääntyä taas runsaasti pilviä, mutta poutasään kaikkoamisesta ei nyt ollut pelkoa. Korkeimmat huiput kuitenkin peittyivät pilvien taakse. Oma huomioni kiinnittyi jälleen jokilaakson paksuihin ja vanhoihin sorakerrostumiin. Marsyangdi virtasi edelleen vuolaana, mutta nyt joki näytti jo siltä, että sen yli saattaisi sopivalla kohdalla kahlatakin. Kävimmekin kastamassa jalkamme jääkylmään veteen.

Täällä kevät oli vasta aluillaan. Manangin laakson talvet voivat olla ankaria ja lumisia. Ilmasto on täällä huomattavasti alempia laaksoja kuivempi – sateet eivät jaksa puskea edessä olevan Annapurnan massiivin yli kuin harvoin. Rankat sateet voivat kuitenkin yllättää ja tämä kannattaa ottaa aikatauluissaan korkeuden luomien haasteiden ohella huomioon – korkeimpien solien yli ei lumimyrskyssä ole asiaa.

My beautiful pictureMarsyangdin yläjuoksulla.

Perillä Pisangissa (3200 m) olimme hyvissä ajoin. Valitsemamme majatalo oli varsin vaatimaton, mutta ystävällinen didi ja hyvä ruoka tekivät illasta mukavan. Seuranamme oli tällä kertaa koko joukko muita vaeltajia, joiden kanssa nautiskelimme illan ruuat raikkaassa ulkoilmassa. Auringon laskettua Annapurnan huippujen taakse laski lämpötila nopeasti pikkupakkasen puolelle. Seuraavat päivät oli tarkoitettu korkeaan ilmanalaan totuttautumiselle. Varmuuden vuoksi nappasimme naamaamme Diamoxin – lääkkeen, jonka tulisi helpottaa vuoristotaudin oireita.

PÄIVÄ 6: PISANG – GHYARU – MANANG (19 km / 8 h)
Vuoret ja pilvetön taivas. Hymyt herkässä. Keskiaikaisia kivikyliä. Huikeita maisemia. Päivän nousu 340 m (3200-3540 m). Alin 3200 m. Ylin 3790 m.

AA_Pisang_ManangPisang-Ghyaru-Manang (klikkaa suuremmaksi).

Sää alkoi nyt toden teolla suosia. Aamulla heräsimme pikkupakkaseen ja yllä levittäytyi kirkas, pilvetön sinitaivas. Olimme jo edellisenä iltana päättäneet tehdä sivulenkin yläkylien, Ghyarun ja Ngawalin kautta. Nyt sään aamulla nähtyämme ei muut vaihtoehdot edes tulleet mieleemme. Intoa puhkuen lähdimme liikkeelle todella aikaisin – uskoimme taivaan jälleen iltapäivällä vetäytyvän pilveen. Tämän vuoksi teimme alkutaivalta lähes juoksujalkaa. Samalla tuli kyllä hyvin selväksi, että sopeutuminen korkealle oli alkanut hyvin. Askel askeleelta jyrkkää rinnettä noustessamme alkoivat upeat näkymät hiljalleen paljastua ja 500 metrin nousu Ghyaruun oli tehty nopeasti.

My beautiful pictureAamu paljastaa valkeat huiput.

Ghyarussa pysähdyimme vetämään henkeä henkeäsalpaavissa maisemissa. Hymyilytti. Matkaa oli tehty jo lähes viikko ja nyt alkoi tuntua jo siltä, että korkeimpia huippuja voisi koskettaa pelkästään kättä ojentamalla. Suoraan edessämme kohosi pystysuora jäätikköseinämä – Annapurna II (7937 m) ja IV (7525 m). Alhaalla levittäytyi Manangin laakeapohjainen laakso. Ensimmäistä kertaa saimme kunnolla näkyviimme myös Tilichoa reunustavat jäiset huiput. Yläreitillä majatalot ja palvelut olivat harvassa. Saimme kuitenkin nautiskeltua aamiaista paikallisen teekuppilan pihamaalla. Aurinko lämmitti ja pakkasaamusta huolimatta oli jo T-paitakeli.

My beautiful picture Suorat näkymät Annapurnan seinälle pisti hymyilemään.My beautiful pictureGhyaru – kivikylä vuorten keskellä.

MielenkiMy beautiful pictureintoinen oli myös itse kylä ja sen aiemmista kylistä täysin poikkeava arkkitehtuuri. Tasakattoiset sedimenttikivistä kasatut talot, kapeat kujat ja tuulessa liehuvat rukousliput saivat meidät siirtymään suoraan keskiajalle. Oli hiljaista. Hiljaisuuden rikkoi vain kujilla humiseva tuuli ja siellä täällä kaakattava kana.

My beautiful pictureGhyaru jäi taakse ja matka jatkui. Pian ohitimme päivän korkeimman kohdan (3790 m). Nyt edessä oli pitkä pätkä tasamaata ja laskua. Sää pysyi kirkkaana ja vähän väliä pysähtelimme ihailemaan huikeita maisemia. Huomio kiinnittyi kahteen lähes identtiseen matalampaan huippuun, jotka pistivät syvälle laaksoon. Nämä oli helppo nimetä ”Twin Peaksin” mukaan. Komea laakson pohja häämötti juuri sopivan etäisyyden päässä niin, etteivät näkymät muuttuneet vielä utuisiksi. Kulkemaamme reittiä oli mukava tiirailla myös taaksepäin.

My beautiful pictureGhyaru ja Pisangin huippu (6091 m).

Risteilimme aikamme metsäisillä poluilla ennen kun saavuimme yläreitin toiseen kylään – Ngawaliin. Kyliä ympäröivät jyrkkään rinteeseen tehdyt pellot, jotka vielä näin keväällä olivat paljaita ja karuja. Loppukesästä ne kuitenkin lainehtisivat viljaa – ohraa, tattaria ja vehnää sekä paikalliseen ruokavalioon kuuluvaa perunaa. Riisi joudutaan tänne tuomaan lämpöisistä laaksoista.

My beautiful pictureManangin laakso. Alhaalla Pisang ja takana Paungdan kallioseinämä.My beautiful pictureNgawal.

Olimme viettäneet yläpoluilla runsaasti aikaa ja Ngawalin jälkeen aloimme vastentahtoisesti laskeutua takaisin laaksoon. Loppumatka tuntui melko tympeältä näkymien jälleen kutistuessa lähinnä laaksoa ympäröiviin vuorenseinämiin. Metsät olivat harvoja, tuuli pyöritti kuivan maan pölyä sinne ja tänne. Pitkä päivämatka korkeassa ilmanalassa alkoi tuntua jo jaloissa. Ohitimme matkalla vielä muutamia kivikyliä, siirryimme alareitin leveälle polulle ja saavuimme Manangiin (3540 m), joka lukuisine kapeine kujineen tuntui pieneltä kaupungilta. Etsimme majatalon, jonka kuistilla törsäsimme alkuun rahaa kalliisiin virvoitusjuomiin. Sää oli pysynyt kirkkaana koko päivän – edessä oli kylmä yö.

My beautiful pictureManang.

PÄIVÄ 7: MANANG + PÄIVÄRETKI (6 km)
Totuttelua korkeuksiin. Lepopäivä. Päiväretkeilyä ja hömöilyä jäätikön reunamilla. Valmistautumista Tilicholle. Manangin yöelämää. Päivän nousu - m. Alin 3540 m. Ylin 3860 m.

AA_Manang_paivaPäiväretki Gangapurnan jäätikön reunamille, Manang.

Vaellusta oli nyt takana noin viikko ja alkuperäisten suunnitelmien mukaan yövyimme Manangissa kaksi yötä korkeuteen totutellen. Halusimme tehdä tämän huolella – Tilichojärven reissua emme vuoristotaudilla halunneet pilata, sillä taudin iskiessä ei laskeutumiselle ole vaihtoehtoja.

Vuoristotautiin voi sairastua kuka tahansa – kunnolla ei tässä suhteessa ole merkitystä. Stressaavilta oireilta ei oikein voi välttyä – niiden kanssa on tultava toimeen ja oman tilansa seuraamisessa on käytettävä harkintaa. Ainainen epämukavuus – pieni päänsärky, ruokahaluttomuus, levottomuus, unettomuus ja huoli tulevasta – on ylös noustessa silti läsnä. Korkeuteen totutellessa on hyvä olla maltillinen. Aivan liian moni vaeltaja pilaa reissunsa kiireisellä aikataululla – vaellukselta on ehdittävä lennoille, Katmandun kulttuuririentoihin, tasangon kansallispuistoihin. Ongelmia voi muodostaa myös ryhmän paine – mukana on pysyttävä, tuntui miltä tuntui. Omaksi periaatteeksi ylöspäin kulkiessa oli muodostunut 3000 metrin jälkeen maksimissaan 500 metrin päivänousun sääntö. Mikäli mahdollista, olen pyrkinyt päivän aikana käymään yöpaikkaa korkeammalla ja pitämään 3000-3500 metrin korkeudella lepopäivän. Näillä varsin yksinkertaisila säännöillä olen loppujen lopuksi aina pärjännyt.

Päätin käyttää lepopäivän päiväretkeilyyn, Antaru pysytteli Manangissa tehden hankintoja Tilichojärven reissulle ja etsien suutaria. Suuntasin Marsyangdin yli kohti Gangapurnan jääjärveä ja jäätikköä. Joen yli pääsin kätevästi siltaa pitkin, minkä jälkeen nousu alkoi.

My beautiful pictureTilliittiä – kivettynyttä moreenia. Alhaalla Manang.

Manang_liput_korjattuManang jäi nopeasti alapuolelleni. Seurailin jäätikön reunamoreenia ja ihailin jäätikön muovaamaa maisemaa. Rinteet muuttuivat paikoin epävakaiksi ja pehmeiksi tilliiteiksi. Halu päästä jäätikön reunamille kuitenkin ajoi eteenpäin. Nautiskelin hienosta säästä ja pian myös komeista näkymistä. Näkymät avautuivat paitsi Gangapurnan huipulle, myös pienelle jääjärvelle ja jäätikölle sekä Manangin laaksoon, jonka eteläreunalle alkoi kerääntyä pilviä. Sen ylemmäs eivät pilvet kuitenkaan jaksaneet. Itse jaksoin kolmisensataa metriä ylöspäin, kunnes totesin, että näkymät kelpaisivat. Mieli kohosi vuorten mukana korkeuksiin.

My beautiful pictureManangin laakso. My beautiful pictureGangapurnan jääjärvi.

My beautiful pictureSiltistä turkoosi jääjärvi oli hieno näky ja sen kupeessa oleva pieni hohtava lähteen silmä vaikutti lähes taianomaiselta. Tiesin, ettei suistolle olisi juoksuhiekan vuoksi kovinkaan viisasta mennä, joten päätin laskeutua alas katsomaan jäätikön ulointa kielekettä. Jäätikön tuoreista ja murenevista reunamoreeneista oli helppo päätellä, että myös Gangapurnan jäätikkö oli sulamassa. My beautiful pictureKevätaurinko lämmitti mukavasti ja pajukkoon oli puhjennut kissoja. Reitin etsiminen jyrkiltä moreenirinteiltä ei ollut kovinkaan helppoa – metsät olivat monin paikoin lumivyöryjen edestä laonneet hankalakulkuiseksi ryteiköksi ja löyhä moreeni pakeni jalkojen alta.  Melko vaivalloisesti pääsin alasMy beautiful picture jäätikön reunalle. Huonosti varustautuneena vesivarani olivat vähissä, joten tyydyin juomaan silttistä jäätiköltä purkautuvaa vettä. Se narskui hampaissa. Ainakaan tämä suoraan jään alta tullut vesi ei ollut saastunutta. Virittelin kameran itselaukaisua varten jäätikön reunalle. Kuvaa en koskaan saanut, sillä paristot loppuivat samantien.

My beautiful pictureGangapurna (7455 m) ja sulava laaksojäätikkö.

Paluumatka alkoi muuttua hiukan tuskaiseksi, kun huomasin, ettei kantti riittäisi jyrkkien reunamoreenien kiipeämiseen. Jäätiköltä purkautuvan pienen joen yli pääsin helposti alempaa, mutta kiipeäminen ei ottanut onnistuakseen. Muutamia kertoja pystyä rinnettä puoliväliin noustuani, pelättyäni ja taas laskeuduttuani löysin lopulta kelvollisen reitin ylös moreeniselänteelle. Tätä varten olin kuitenkin joutunut palaamaan takaisin jäätikön reunalle, itseasiassa paikkaan, josta olin hyvän reitin alunperin jo valmiiksi katsonut. Soimasin itseäni typeryydestä – kädet oli naarmuilla, oli nälkä ja nestehukkakin oli kiipeillessä jo alkanut vaivaamaan. Tasaiselle polulle pääsin vasta useampia hankalia maanvieremiä ylitettyäni. Huokaisin helpotuksesta ja tuijottelin tennarinkärkiä – reissusta kärsineet vaelluskengät oli tietenkin Manangissa ja Antarun oli tarkoitus etsiä kylästä suutari niiden korjaamiseen. Ei löytynyt – suutari oli lähtenyt kohti Besisaharia. Ruokien hankinta Tilicholle oli sen sijaan onnistunut hyvin ja matkaa oli tarkoitus jatkaa seuraavana päivänä hyvin varustautuneena. Reissuun liittyi vielä melkoisesti epävarmuutta, sillä emme kyselyistämme huolimatta saaneet selkeitä vastauksia Tilichon reitin kunnosta. Kukaan ei siellä ollut talven jälkeen tuntunut liikkuneen.

Illasta tuli varsin erikoinen, sillä päätimme syötyämme tutustua Manangin yöelämään. Melko tympeässä ja hymyttömässä majatalossamme emme viihtyneet ja ”lepopäivän” ilta päättyi syöminkeihin ja juominkeihin – paikallinen pontikka maistui. Väkeä oli liikkeellä paljon, sillä seuraavana päivänä oli alkamassa Mitha, kylän vuosittainen jousiammuntajuhla.

Oma matkamme kuitenkin jatkui aamulla hiukan kankeasti. Juhlat oli tullut juhlittua jo huolella etukäteen.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joissa itse kirjoittaja esiintyy. Niistä kiitos kuuluu Antarulle.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Annapurna 1:100 000. Nelles Verlag 1993.

ALUEEN DIGIKARTTOJA NETISSÄ:

Nepalin topografiset kartat (1:25 000/1:50 000) skannattuna.

Google maps. Annapurna Circuit. Hyvälaatuinen satelliittikuva.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.