PÄIVÄRETKI: MEIKO JA HÖGBERGET, KIRKKONUMMI 6.5.2016

REITTI:  Myllykylä (P) - Näseudden (Meiko) - Predrikstolen - Korsolampi - Myllykylä (P) + Högbergetin luola 4.0 km + 0.9 km

VAELLUSKAVERIT: Tuuli ja tytär 12 v. 

HUIPUT: Kevätaurinko! Meikon rauha ja erämaisuus. Järvimaisemat. Kuikan huuto. Kukkivat metsät ja puhkeavat silmut. Korsolammen nuotiopaikka. Högbergetin luolan koluaminen.     

ERIKOISTA: Maaäidin kohdussa.

ALUKSI

Meikoon ja Högbergetin erikoiselle luolalle on pitänyt päästä jo pitkään. Nyt siihen avautui hiukan yllättäen mahdollisuus – vieläpä varsin lyhyellä varoitusjalla. Aurinkoista kevätsäätä ei voinut jättää hyödyntämättä, vaikka aikaa ei nyt ollutkaan käytettävissä puolta päivää enempää. Pidempi (koko päivän) lenkki olisi luonnollisesti vienyt Meikon järven ympäri. Myös yön yli kestävä minivaellus olisi pääkaupunkiseudun viherkehään kuuluvassa Meikossa mahdollinen – sen verran suuri (n. 2000 ha) yhtenäinen suojelualue on. Yöpyessä tukikohtana voisi käyttää nuotiopaikkaa (kartta) Korsolammen rannalla. Muita vaihtoehtoja yöpymiseen ei alueella laillisesti olekaan. Kiitos tämänkertaisten retkikohteiden löytymisestä kuuluu suurelta osin Retkipaikka-blogille.

Meikon luonnonsuojelualueilla on vähän retkeilypalveluita (reittejä, leiri- ja nuotiopaikkoja jne.). Nähtäväksi jää, liitetäänkö Meiko osaksi Porkkalan kansallispuistoa, mikäli sellainen jonain päivänä perustetaan (uudelleen). Meikosta löytyy nykyisin merkittyjä reittejä (mm. Dorgarnin ”neljän lammen polku”), mutta tieto niistä tuntuu olevan kiven takana. Itse liikuimme nyt osin punaisin ja keltaisin ”salmiakein” merkattuja reittejä pitkin, mutta infoa näistä reiteistä ei löytynyt edes jälkikäteen!

Meikoon ja Högbergetille on hiukan hankala päästä ilman omaa autoa, mutta toki sekin onnistuu. Matkan Kirkkonummen asemalta Meikoon voi taittaa joko pyöräillen tai kävellen (noin 5 km yhteen suuntaan). Kirkkonummelle puolestaan pääsee niin paikallisjunalla kuin bussillakin. Matkalla Högbergetille voi seutubussilla liikkuessaan jäädä pois Länsiväylän Tolsan liittymän pysäkillä (kartta). Täältä on Högbergetille matkaa ensin Porkkalantietä ja lopuksi suuria polkuja pitkin kävellen yhteensä noin kaksi kilometriä.

MEIKO 4.0 KM

Matkaan saimme lähteä huippusäässä – taivas oli sininen ja aurinko paistoi. Ilmassa oli todellista kesän tuntua! Auton jätimme Meikon parkkipaikalle (kartta), mistä palasimme parisataa metriä tulosuuntaan vedenottamolle. Täältä löysimme hakemamme ison polun kohti Meikon järveä.

Yllättäen huomasimmekin seurailevamme merkittyä reittiä, josta meillä ei ollut ennakkoon tietoa. Uusia reittimerkit selvästikin olivat. Alkuun kävelimme vanhoja metsittyviä niittyjä pitkin ja ylitimme Korsobäckenin rentukoita kasvavan puron (kartta). Täältä löytyi myös kauniisti kukkivia valkovuokkoja. Olimme nyt suojelualueen rajalla – joten tyttäreni kukkien poimimisesta syyhyävät sormet saivat pysyä kurissa.

Rentukka valmiina kukkimaan.Valkovuokot (T).

Metsäreitillä saavuimme toiselle, hyvin kauniille purolle (kartta). Merkitty reitti ohjasi länteen ja päätimmekin jatkaa sen seurailemista. Polku kulki lähellä puroa, emmekä keväistä solinaa pystyneet sivuuttamaan: Purolla oli hetkonen pompittava. Kevät eteni nyt vauhdilla ja mustikkakin oli täällä isolla silmulla.

Keväinen puro.

Puron jälkeen nousimme kallioille (kartta), jotka johdattivat meidät viimein Meikon järven rantaan. Ensimmäiset järvinäkymät eivät jättäneet kylmäksi. Kaunis järvi huokui rauhaa heti ensimmäisistä hetkistä lähtien. Meiko on eteläisessä Suomessa varsinainen paratiisi – sen rannoilta ei löydy ainoatakaan rakennusta – ei edes laituria maisemaa pilaamasta.

Ensimmäiset järvinäkymät – ei huono!

Rantaan päästyämme oli tarkoituk-senamme kulkea eteemme sattuvia rantapolkuja pitkin. Niin teimmekin, mutta samalla huomasimme seurailevamme nyt punaisia reittimerkkejä (aiempien keltaisten sijaan). Alkuperäisen suunnitelmamme mukaisesti lähdimme kiertämään Näseuddenin niemeä (kartta). Tyttäreni kuvasi maisemia ja metsiä jättäytyen hiukan jälkeemme. Varsinaisia aarnimaisempia metsiä löytyy Meikon järven länsipuolelta Långträskiltä (kartta) ja Trehörningeniltä (kartta). Kulkemallamme reitillä sekametsät olivat suhteellisen kevyellä kädellä käsiteltyjä vanhoja talousmetsiä. Meikon suojelualueilta löytyy lisäksi maan itäisimpiä tammilehtoja.

Tauko.

Aurinkoinen sää houkutteli pitämään taukoa jo varhain – auringonpaisteesta kallioilla nauttien. Niinpä pienen Meikon järveen pistävän niemen (kartta) havaittuamme olimme löytäneet etsimämme – sopivan paikan pienelle kahvi- ja teepaussille. Vaahtokarkkeja olisi tyttäreni pitänyt saada jo automatkalla, mutta vasta nyt sitkeä odotus palkittiin. Oli aika avata vaahtokarkkipurnukka ja tehdä kaakaon ja vaahtokarkkien sekaista mössöä. Ei ehkä aikuiseen makuun. Tunnelma oli järvellä rauhaisa – hyvin erämainen – ja aurinko helotti pilvettömältä taivaalta. Vesi oli vielä kylmää, mutta se houkutteli varpaiden virkistämiseen.

Kesän ensipärskeet. Rantsussa – oikeat hippikelit. Rauhaisa Meiko.

Kirkasvetisellä Meikon järvellä (kartta) on pituutta reilu kaksi kilometriä ja järven kiertävä lenkki sopii hyvin päiväretkeksi. Tällöin kävelyä tulee nuotiopaikalla poikkeaminen mukaan lukien vajaa yhdeksän kilometriä. Nyt kävellystä Näseuddenin lenkistä tulee edelleen pari kilometriä lisää. Järven eteläiselle rannalle Meikobergenille (kartta) eikä kaakkoisrannalle ole polkuja karttaan merkitty, mutta epäilemättä niitä sieltäkin löytyy.

Kirkkaan veden kimallus.

Lämmin päivä edellytti myös kunnollista nestetankkausta, vaikka rauhallista tahtia edettiinkin. Tauon jälkeen jatkoimme edelleen merkityllä reitillä kohti niemen kärkeä. Pian olimme komealla näköalapaikalla, korkeilla rantakallioilla Predrikstolenissa (kartta).

Jylhät rantakalliot.Meikon järvimaisemat – Predrikstolen.

Ennen kuin huomasinkaan, oli tytär jo mielipuuhassaan, kiipeilemässä. Temppuilu jyrkillä kalliolla tietenkin huoletti isää sen verran, että tällä kertaa kiipeily jäi melko lyhyeen. Molempia naisia isän huoli vaan nauratti.

Kiipeilykärpänen puraisi jälleen.

Predrikstolenin korkeilta rantakallioilta (kartta) löytyy hyviä taukopaikkoja – etenkin iltapäivän ja illan auringosta nauttimiseen. Nyt kohtasimme kallioiden lähellä yhden valokuvaajan, joka oli liikkeellä epäilemättä järvellä uiskentelevan kuikkaparin perässä. Suomalaiseen järvimaisemaan kuuluva kuikanhuuto (myös ääninäyte) kuuluikin lähes koko ajan jostain suunnasta. Ilmeisesti järvelle mahtuu useampikin kuikkapari pesimään.

Kallioiset Meikon rannat.

Matka jatkui kuin luonnostaan merkityllä reitillä, vaikkei sen päämäärästä ollut tietoakaan. Oikeaan suuntaan – kohti Korsolamen nuotiopaikkaa – se meitä joka tapauksessa johdatti. Yhden keväisenkostean painanteen (kartta) ylitimme pomppimalla, muuten reittiä pitkin oli helppo kulkea. Hiukan jouduin jossain risteyksessä kompassiinkin tarttumaan tarkistaakseni risteilevien polkujen sijaintia suhteessa määränpäähämme. Korsobäckenin puron ylitimme hyvää puusiltaa pitkin. Lopulta tuli tiellä vastaan myös uusia opasteita.

Korsobäcken. Valkovuokot purolla.

Pienelle hiekkatielle (kartta) päästyämme oli matkaa nuotiopaikalle enää alle kilometri. Helppokulkuisen ja leveän reitin nuotio- ja parkkipaikan välillä voi kulkea tarvittaessa vaikka lastenrattaiden kanssa. Nuotiopaikalle tultuamme oli tulet nopeasti tehty – puu metsähallituksen huoltaman siistin nuotiopaikan vajassa oli rutikuivaa.

Asiaan.

Sää helli ja meno oli hyväntuulista. Eväät oli kaivettu repuista nopeasti ja ne maistuivat. Kauniilla lammella uiskenteli telkkäpari (myös ääninäyte) ja kohta saimme myös kuulla sen lennolle tunnusomaista siipien viuhunaa. Korsolammen nuotiopaikalle (kartta) saapuessamme kohtasimme yksittäisen kulkijan  koirineen ja nuotiolta lähtöä tehdessämme tuli paikalle yksi pariskunta. Hiljaista siis oli ja saimme pitää nuotiopaikan ihan omanamme.

Paparazzi (Tu). Makkaravahti (Tu).

Korsolampi oli todella kaunis keväisessä asussaan. Rantakoivut puskivat jo terhakkaasti silmua ja vanhat männyt seisoivat arvokkaana paikallaan. Sää jatkui täysin pilvettömänä.  Kuvauksellisella, erämaisella lammella on kokoa vain kolmisen hehtaaria. Kesäisin kelpaa lampi lämpimine  vesineen myös uimiseen. Uiminen on kielletty Meikossa ainoastaan vesilaitoksen vedenottopaikan läheisyydessä (kartta).

Mäntyvanhus.  Korsolampi.

Paluumatkalle lähdimme eväistä nautittuamme – suurta parkkipaikalle johtavaa polkua pitkin. Polun varrella kasvaa komeita haapoja. Meikon maat ympäristöineen ovat pääosin Kirkkonummen kunnan ja valtion omistamia, mikä selittääkin alueen säilymisen rakentamattomana ja lähes luonnontilaisena. Osasyy alueen säilymiseen on myös siinä, että Meikon alueet kuuluivat aina vuoteen 1956 saakka Nevostoliitolle vuokrattuun Porkkalaan. Alueella onkin tältä ajalta jonkin verran linnoitusten jäänteitä.

Paluumatka alkaa.

Autolle päästyämme olimme suunnilleen aikataulussa ja päätimme pitää alkuperäisestä suunnitelmastamme kiinni. Niinpä auton nokka kääntyi Länsiväylältä vielä kohti Porkkalanniemeä, jonne johtavan tien varrella Högbergetin luola sijaitsee.

HÖGBERGETIN LUOLA 0.9 KM

Högbergetin erikoinen luola on monille tuntematon mutta ehdottomasti käymisen arvoinen pieni retkikohde. Högberget (kartta) sijaitsee Porkkalantien alkupäässä, Gunnarsbyn kylässä. Länsiväylältä Porkkalantielle pääsee Tolsan liittymästä. Itse luolalle johtavan pienen hiekkatien kohdalla on iso ratsastustalli ja toisella puolella tietä iso parkkipaikka (kartta) – ehkä vanha seuraintalo?  Matkaa luolalle on parkkipaikalta noin 500 metriä. Kulkijoiden tulisi välttää ratsastustallin pihapiirin läpi kulkemista, eikä itse tallin parkkipaikkaa ole tarkoitettu muille kuin tallin asiakkaille. Tämä kaikki luonnollisesti selvisi, kun kävelimme pihapiirin läpi ja parkkipaikan vierestä … Auto oli sentään luvallisessa paikassa.

Luola teki meihin kaikkiin suuren vaikutuksen heti ensisilmäyksestä lähtien ja graniittiluola oli loppujen lopuksi todella helppo löytää. Pieneltä ratsastajien käyttämältä hiekkatieltä (kartta) lähti luolallle suhteellisen selvä polku, vaikka se kulkikin osin metsän harvennusjätteiden seassa. Hiekkatieltä ei luolalle ole 50 metriä enempää.

Kultakutri luolassa. Valoon!Maaäidin kohdussa (Tu).

Itse pääluolan lisäksi löytyy kalliolta muutamia ihmisen mentäviä rakoja, joiden tutkimiseen etenkin tyttäreni käytti aikaa. Ainoa retkueemme jäsen, jonka ei ollut pakko tunkea itseään kapeiden kalliorakosten läpi, olin loppujen lopuksi minä. Luolaa ihmetellessä ja kuvatessa kului joka tapauksessa reilusti aikaa. Luolan erikoinen muoto on syntynyt mannerjään sulamisvesien virtauksen kuluttamana viimeisen jääkauden aikana – hiukan hiidenkirnujen tapaan hioutumalla.

Yksi valoisan luolan kattoikkunoista.

Luolalta läksimme takaisinpäin jo tutuksi tullutta hiekkatietä pitkin. Täällä meiltä oli vielä menomatkalla jäänyt huomaamatta ratsutilan läpikulun kieltävä kyltti. Seurasimme tietä vielä hetken ja ennen kuin saavuimme tilan pihapiiriin, oikaisimme Porkkalantielle tien ollessa jo näkyvissä.  Kapeaa Porkkalantietä pitkin kävelimme parkkipaikalle ainoastaan satakunta metriä. Lämpöisen kevään merkiksi valkovuokot kukkivat myös täällä ja tien pientareet olivat niitä valkoisenaan.

Retken päätös.

LOPUKSI

Huikean hieno ja lämmin kevätpäivä teki retkestä erityisen helpon ja miellyttävän. Molempien retkikohteiden valintakin oli nopealla aikataululla helppoa – sen verran pitkään olivat paikat mielessä jo kummitelleet. Meikossa suurimman vaikutuksen teki ennen kaikkea alueen ja järven erämaisuus. Selvää on, että Meikoon tulee tutustuttua myöhemmin uudestaan – ehkäpä yön yli kestävällä reissulla. Myös Högbergetin erikoinen luola on vierailukohteena aivan mainio. Vaikka aina ei ollutkaan ihan selvää luolalle mennessä, että missä on sopivaa kuljeskella ja missä ei, oli itse luola joka tapauksessa suuri elämys.

---

Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joiden perässä on merkinta (Tu). Niistä kiitos kuuluu Tuulille. Tyttäreni ottamien kuvien perässä on puolestaan (T).

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018), REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020), HOSSA JA KYLMÄLUOMA (2021) JA POHJOIS-LAPIN RETKEILYOPAS (2023 – UUTUUS!)

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Printit Retkikartasta (Paikannimihaku: Meiko sekä Gunnarsby, Kirkkonummi). 

BLOGEJA:

Suuntana syksyinen Meiko. Retkipaikka 26.9.2014.

Tie luontoäidin kohtuun, Högbergetin virtauseroosioluola Kirkkonummella. Retkipaikka 12.9.2013.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.