REITTI: Lapakisto - Pitkäjärvi - Ahvenlammi - Kalliojärvi - Sammalisto - Lapakisto 8.0 km
VAELLUSKAVERI: -
HUIPUT: Ensilumi. Hiljaisuus.
ERIKOISTA: Reittimerkit neonväreissä.
ALUKSI
Nykyisessä ilmastossa voi eteläisessä Suomessa tehdä ensilumen retkiä monta kertaa vuodessa. Yksi näistä suuntautui minulle ennestään tuntemattomalle Nastolan Lapakiston suojelualueelle. Vaikka kaamoksen päivä oli lyhyt ja pilvinen, teki puhtaanvalkea lumi maisemasta valoisan ja kauniin. Pienen puolipäiväretken aikana ehti Lapakiston alueen koluta lähes kokonaisuudessaan.
Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).
RISTIKANGAS P – PITKÄJÄRVI – AHVENLAMMI – KALLIOJÄRVEN LAAVU 5.2 KM
Aamuvarhaisella Ristikankaan parkkipaikalle (kartta) saavuttuani oli siellä vielä tyhjää ja olin aamun ensimmäinen autolla paikalle saapunut kulkija. Kauniit lumen peittämät riukuaidat ohjasivat minut oikeaan suuntaan – kohti Lapakiston lammen rannalla olevaa esteettömäksi rakennettua nuotiopaikkaa.
Esteetön reitti Lapakiston nuotiopaikalle.
Lapakiston rannalla.
Tuore lumi peitti lammen rannalle rakennettua nuotiopaikkaa (kartta) ja täysi halkoliiteri odotti ensimmäisiä tulistelijoita. Hetkiseksi nuotiopaikalla piipahdettuani jatkoin takaisin pääreitille, pienelle metsäautotielle, jota kävelin seuraavat sadat metrit. Pian laskeuduin Pitkäjärven rantaan, jota seuraillen sain kävellä hiljaisella rantapolulla (kartta) noin kilometrin verran.
Pitkäjärven rannoilla.
Rantapolun opasteita.
Rohkat: Hirvi ja kettu.
Hiljaisuus oli huumaavaa. Ainoat elonmerkit reitillä olivat heikoille jäille uskaltautuneiden ketun ja nuoren hirven jäljet. Jaloissa narskui tuore pakkaslumi. Kettu oli uskaltautunut järven poikki, mutta hirven jäljet johtivat nopeasti takaisin rantaan – ilmeisesti nuori hirvikin oli tajunnut kulkunsa vaarat.
Tuore kalliovieremä.
Pian saavuin opastetulle kalliovieremälle (kartta). Lohkareiden tuoreet halkeamapinnat ja ison kiven katkaisema koivun runko kertoivat vieremän olevan hyvinkin tuore. Hitaasti, vuosituhansien tahdilla rapautuvasta kallion sortumisesta pääsee luonnossa harvoin näkemään näin kouriintuntuvia merkkejä.
Pitkäjärven hienolla nuotiopaikalla.
Vieremän jälkeen nousin ylös kallioiden päälle. Täällä maisemat avautuivat nopeasti ja nuotiopaikka (kartta) jyrkänteen päällä oli todella komea! Pudotusta alapuoliseen järveen oli vain vajaat kaksikymmentä metriä, mutta avoimien kallioiden päältä se riitti takaamaan upeat näkymät järvelle. Vuosi sitten odotti jyrkänteen päälle nousijoita järven jäällä melkoinen yllätys… Nyt yllätin itse itseni, pysähtymällä jo lyhyen kulun jälkeen nautinnolliselle kahvitauolle.
Kahvitauko.
Nousin nyt hetken aikaa kohti Pitkäjärvenvuoren lakea (kartta). Ylös päästyäni käännyin takaisin ja oikaisin metsien poikki Ahvenlammin rantaan, jossa sain taas jatkaa rantapolkujen (kartta) viitoittamaa taivaltani. Ohuessa hangessa oli metsien läpi mukava tallata. Pakkaslumi oli kevyttä, eikä sitä riittänyt juurikaan kengänvartta ylemmäs.
Lumiset polut.
Ahvenlammin pilkotus.
Ahvenlammin maisemat olivat jo hyvin erämaisia. Kauniit vastarannan kalliot ja kohtuullisen iäkäs männikkö peittyivät kaamoksen sinisen hämärän ja valkean hangen alle. Rantapolku johdatti minut seuraavalle nuotiopaikalle (kartta), joita Lapakistossa riittää. Nuotiopaikka oli ohuen lumen peitossa, nuotiopuut ja kirves paikallaan.
Erämainen Ahvenlammi.
Kulkijoita odotellessa.
Puuhuolto toimii.
Nuotiopaikalta opasteet johdattivat kohti Ristikangasta ja parkkipaikkaa, mutta suuntasin nyt seuraavalle järvelle – Kalliojärvelle – joka odotti minua pienen kallioisen mäen takana. Olinkin taas uusilla kauniilla rantapoluilla reilun puolen kilometrin kävelyn jälkeen.
Kalliojärvi.
Kalliojärven rantapolku (kartta) oli erityisen komea ja se kulki paikoitellen järven ylle kohoavilla avoimilla kallioilla. Jäätyvää järveä kaikkine pienine yksityiskohtineen ja railoineen oli upea katsella ja kuvata. Polkua oli helppo seurailla ja se yhtyy merkittyyn reittiin noin puolivälissä matkalla kohti laavua.
Järvi jäätyy.
Kalliojärven halkaisevassa niemessä on muutama mökki ja sen itäisemmässä Kumianhaarassa varsinainen pienten mökkien kylä, mutta se jää lähes kokonaisuudessaan näkymättömiin. Tunnelma oli täälläkin erämainen ja hiljainen.
Jäätyvän Kalliojärven kauneutta.
Kalliojärven ja Sammaliston väliin jää pieni ja epäilemättä komea lampi (kartta), jota en kuitenkaan käynyt nyt kurkkaamassa. Rannan poluilla oli sen verran hyvä kävellä. Paikoitellen oli liukkailla rantakallioila oltava tarkkana, etten olisi löytänyt itseäni jäätyvän järven sylistä.
Rauhaa.
Lopulta nousin Kalliojärven hienolla paikalla olevalle laavulle (kartta). Pysähdyin täälläkin pienelle tauolle. Joku kulkija oli syönyt maissia ja nakannut jämät nuotiopaikalle. Tämän oli huomannut myös metsän myyrä, jonka pikkuruiset jäljet kuvioivat nuotiopaikan tuoreen lumen pintaa. Muita ei paikalla ollut jäljistä päätellen liikkunutkaan.
Kalliojärven laavu.
KALLIOJÄRVEN LAAVU – SAMMALISTO – LAPAKISTO P 2.8 KM
Matka jatkui nyt metsän, tai tarkkaan ottaen hakatun metsän puolelle. Luononsuojelualueen raja oli tullut vastaan ja tämän huomasi. Tuoreet hakkuun jäljet ulottuivat lähes rantaan saakka. Laavun puuhuolto oli muista taukopaikoista poiketen retuperällä, eikä hakkuuaukean reunassa ollut polttopuuta tarjolla muutamaa kalikkaa enempää.
Laavun takana.
Ohitin aukean nopeasti ja pian olin taas suojelualueen puolella – tuoreessa taimikossa tosin. Suuntana oli Sammaliston laavu, jonne päästäkseni minun oli ylitettävä Kalliojärveä ja Sammaliston lampea erottava, noin kilometrin levyinen kannas (kartta). Mäkinen taival vei nopeasti perille.
Taimikoiden läpi Sammalistolle.
Sammaliston rantapoluilla oli nyt jo muidenkin kulkijoiden jälkiä. Pian laavulle (kartta) päästyäni ja tulet sytytettyäni saapui paikalle pieni seurue jalan – ja toinenkin – muodikkaasti läskipyörillä liikkuen. Päivän ensimmäiset kulkijat! Savu nousi nuotiolta ja ympärillä levisi rauhoittava maisema.
Sammalisto.
Laavulla oli pyöräilijöiden saavuttua jo sen veran kuhinaa, että syötyäni päätin jatkaa matkaani.
Touhotusta Sammaliston laavulla.
Lopuksi seurailin Sammaliston rannassa kulkevaa ja paikoin pitkostettua polkua, joka johdatti minut etelärannan laavuttomalle nuotiopaikalle (kartta). Täällä oli joku uskalikko kokeillut jo jään kestävyyttä. Toinen toistaan hienommilla paikoilla olevat taukopaikat ovat ehdottomasti alueen vahvuus. Ne tekevät alueella retkeilystä helppoa ja nautinnollista – hyviä vaihtoehtoja pysähdyspaikoiksi ja jalkojen oikomiseen riittää.
Sammaliston paikoin pitkostetuilla rantapoluilla.
Sammaliston toinen taukopaikka.
Sammaliston jäkeen oli ylitettävänä lyhyt kannas. Olin pian lähtöpisteessä – alueelle nimen antaneen Lapakiston lammen rannalla. Täällä minulle hymyili iloinen reittimerkki. Ohitin viimeisenkin nuotiopaikan ja puolen päivän mittainen retki oli lopuillaan.
Talvehtivaa saraikkoa …… ja ruovikkoa.
Hymy huuleen.
LOPUKSI
Lapakiston ehdottomiin vahvuuksiin kuuluvat hyvät ja kauniilla maisemilla varustetut taukopaikat. Vaikka metsät ovat rantoja lukuunottamatta nuoria ja monin paikoin suhteellisen vähän aikaa sitten talouskäytöstä poistuneita, onnistuu alue silti luomaan erämaista tunnelmaa. Pienten järvien ja lampien rakentamattomat rannat riittävät tähän mainiosti. Voisi hyvinkin kuvitella, että lähellä Lahtea oleva mukava alue kerää kesäisin paljon retkeilijöitä.
Jutun kuvat kirjoittajan ottamia.
Blogin kirjoittajalta:
NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)
MUKANA KULKENEET PAPERIKARTAT:
Printti Retkikartasta.
ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:
Retkikartta (Paikannimihaku: Lapakisto, Nastola)
Lahden seudun luonto (kartat jamerkittyjen reittien esitteet).
Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.
VAELLUSJUTUT | Retkiä. Vaelluksia. Reittejä. 