Avainsana-arkisto: Pirunkirkko

PÄIVÄRETKI: PALJAKKA JA HEPOKÖNGÄS, PUOLANKA 21.7.2016

REITTI: Holstintie - Ilveskota - Holstinvaara - Kilpisuo - Ilveskota - Holstintie - Pirunkirkon päivätupa - Holstintie + Hepoköngäs 12.4 + 1.4 km
VAELLUSKAVERIT: Tuuli.
HUIPUT: Holstinvaaran kuusikot. Leililampi vaaran laella. Saniaislehdot. Kilpisuo. Hiljaisuus.
ERIKOISTA: Lehtojen runsaus.
ALUKSI

Paljakan luonnonpuistossa on pitänyt vierailla jo pidemmän aikaa ja vihdoinkin siihen avautui hyvä mahdollisuus. Vanhoja metsiä on eteläisessä Suomessa enää äärimmäisen vähän. Kainuun korvista muutamia syrjäisiä, melko pienialaisia ja vanhoja aarnimetsiä (Elimyssalo, Malahvia, Martinselkonen, Jonkerinsalo, Murhisalo…) vielä löytyy. Paljakan kuusikot ovat näistä yksi hienoimmista esimerkeistä – lähes ainoa laajempi kirveenkoskematon metsä koko eteläisessä Suomessa. Samalla reissulla tuli vierailtua myös Hepokönkään näyttävällä vesiputouksella.

Luonnonpuistot ovat kaikkein tiukimmin varjeltuja suojelualueita, joissa liikkuminen on sallittu ainoastaan merkityillä reiteillä. Näitä ovat Paljakan ohella mm. Värriö (ei lainkaan reittejä) sekä Sompio UK-kansallispuiston kyljessä. Epäilemättä tunnetuin luonnonpuistomme on Kevo, jonka läpi kulkee suosittu vaellusreitti.

Paljakan luonnonpuistoon on vaikea päästä ilman autoa. Puolangalle sekä Ristijärvelle on matkaa noin 30 kilometriä ja Paltamoon noin 50 kilometriä. Paltamon ja Puolangan välillä kulkee päivittäin yksi bussi (Matkahuolto), jolla pääsee hiukan lähemmäs luonnonpuistoa. Tällöinkin tulee bussin käyttämältä tieltä (78) matkaa puistoon yli 10 kilometriä. Viereisestä Paljakan hiihtokeskuksesta löytyy erilaisia vaihtoehtoja yöpymiseen ja tähän sopii myös luonnonpuiston rajalla oleva Ilveskota.

HOLSTINTIE – HOLSTINVAARA – PIRUNKIRKKO – HOLSTINTIE 12.4 KM

karttaKuljettu reitti. (klikkaa suuremmaksi).

Kesäinen Kainuun vanhojen metsien kierros jatkui tällä kertaa Paljakan luonnonpuiston kuusikoissa. Paljakan luonnonpuisto on Ulvinsalon luonnonpuiston (ei avoinna yleisölle) ohella ainoa alue Kainuussa, missä kirveenkoskemattomaksi luokiteltava metsää on laajemmalti.

Paljakka 014Luonnonpuiston rajalla.

Retkemme alkoi Holstintien pieneltä parkkipaikalta (kartta). Muita kulkijoita ei näkynyt.  Laittelimme varustuksen kuntoon kohtuullisen pitkää päiväretkeä varten ja aloitimme matkamme pientä tietä pitkin kulkien. Metsään pääsimme nopeasti ja pian olimmekin jo luonnonpuiston rajalla (kartta).

Paljakka 439Ilvespuro.

Kirkasvetisen Ilvespuron (kartta) ylitettyämme vei reitti puiston rajalta hiukan etäämmäs – Latvavaaran pohjoisrinteille. Vaikkei metsät täällä aivan alueen vanhimmasta päästä olleetkaan, oli niissä hyvä kulkea.

Paljakka 021Alkuun keltaisia reittimerkkejä seuraillen.

Sää oli erinomainen. Vaikka kesä oli ollutkin varsin sateinen ja itikoille suotuisa, oli nyt sen verran tuulista, että matkaa saattoi taittaa huoletta T-paidassa. Lämpöäkin oli sopivasti, parikymmentä astetta.

Paljakka 022Naavan peittämät.

Osassa kuusista kasvoi niin paljon naavaa, ettei neulasille jäänyt enää juurikaan tilaa kasvaa. Pystyynkuolevat kuuset tarjosivat elämän sienten ja levien yhteiselolle. Siellä täällä kasvoi vanhoja ja komeita haapoja.

Paljakka 026Kuusikon takaa pilkottaa Holstinvaara. Paljakka 028Korkeuksiin kurotteleva haapa.

Paljakka 032Latvavaaran pohjoista reunaa seuraileva polku vei reitin ainoalle varsinaiselle taukopaikalle – Ilveskodalle (kartta). Matkaa oli taitettu nyt noin 2,5 kilometriä. Kurkkasimme sisään, jossa yöpynyt ja lyhyellä vaelluksella ollut tyttökolmikko oli aamutoimissaan. Niinpä päätimme kodan sijaan kahvitella ulkona olevalla nuotiopaikalla auringonpaisteesta nauttien.

Paljakka 048Reittimme oli toistaiseksi pysynyt luonnonpuiston rajojen ulkopuolella. Kodalta lähdettyämme ylitimme heti luonnonpuiston laakson pohjalla virtaavan puron toistamiseen. Holstinojan puro laskee Hangassuolta kohti itää. Puron ylittävän sillan takana odotti kaatunut opastekyltti, jossa luonnonpuiston sääntöjä kerrattiin ja muistutettiin myös sitä, ettei marjojen tai sienten kerääminen ole luonnonpuistossa sallittua.

Paljakka 040Maassa makaavan opasteen parhaat päivät ovat ohi.

Edessä oli rePaljakka 047issun  ainoa kunnon nousu, jota olin etukäteen arvellut rankemmaksikin. Hiukan vajaat sata metriä ylös nouseva polku (kartta) oli alkuun jyrkkä, mutta se loiveni nopeasti kohti vaaran lakea. Metsät olivat nyt selvästi alkupätkää iäkkäämpiä ja komeampia. Luonnonpuiston reitti ehti olla suljettuna jo jonkin aikaa. Runsaita myrskytuhoja syntyi etenkin vuonna 2010. Nyt polku on taas auki, raivattu ja linjattu osin uudelleen. Kaikkiaan oli polku varsin vaatimaton – pieni ja vähän kuljettu. Siellä täällä uusissa myrskyissä kaatuneita runkoja kuitenkin joutui kiertelemään ja ylittämään. Luonnonpuiston sisällä reitti oli merkitty varsin huomaamattoman värisillä ruskeilla täplillä.

Paljakka 051Kaatuneiden runkojen yli.

Matkanteko pysähtyi monta kertaa jonkin iäkkään ja kauniin puun juurelle. Näistä kaikkein suurimman vaikutuksen teki vinossa ja toisiin puihin nojaillen kasvava kookas haapa. Sen juurella puolestaan kasvoi valosta alaoksiaan kasvattamaan innostunut haaroittunut kuusi.

Paljakka 059Haapavanhus kuusikon keskellä.

Jo alkumatkasta olimme vakuuttuneita siitä, että olimme päässeet ihailemaan  epäilemättä yhtä koko eteläisen Suomen kauneimmista metsistä. Samanlaista kuusikkoa en Suomessa ole nähnyt vielä missään. Multiharjun pienialainen aarnimetsä männiköineen Seitsemisen kansallispuistossa on epäilemättä yhtälailla näkemisen arvoinen, mutta siellä valtapuulajina oleva mänty keloineen ja narisevine konkeloineen luo aivan toisenlaisen tunnelman. Evon retkeilyalueen pienialainen Kotisten aarnialue on puolestaan huomattavasti Paljakan valoisaa lakiosien kuusikkoa hämärämpi ja puustoltaan monipuolisempi.

Paljakka 071Paljakka 076Holstinvaaran lakiosien kuusikoissa (T).

Siellä täällä olleet pienet ja hitaasti uudistuvat myrskytuhoalat kertoivat omaa tarinaansa alueen ankarista oloista. Uudistuminen on lakiosien kuusikoissa kovissa pakkasissa hidasta. Luontainen metsänraja alkaa vaaran laella olla jo lähellä.

Paljakka 100Lumimittari talviretkeilijölle.Paljakka 102Lakimetsissä.

Vaaran laella reitti kulkee kolmen pienen ja hilloja kasvavan suon ohi (kartta). Näistä viimeisen keskellä on pieni Leililampi. Lammen viereisellä pienellä kalliolla oli hyvä pysähtyä nousun päätteeksi hetkeksi lepäilemään ja paikan rauhasta nauttimaan.  Aurinko lämmitti ja oli hiljaista. Oli hyvä olla.

Paljakka 105Vaaranpäällyssuo. Paljakka 117Paljakka 135Leililammella. Tuuli piti hyttyset loitolla (T).

Paljakka 138Leililammen jälkeen matka jatkui vaaran laella ja käännyimme kohti itää, ihastellen lahoaviin koivuihin kasvaneita taula- ja arinakääpiä sekä etenkin kuusissa eläviä kantokääpiä. Komeasti kukkiva ja kosteikon reunaan kohonnut pohjansinivalvatti ei jäänyt huomaamatta. Alkuun en kasvia tunnistanut, mutta haku jälkikäteen tuotti tuloksen. Kasvi esiintyy täällä aivan eteläisimmillä kasvupaikoillaan ja kuuluu ennemminkin Lapin luontoon.


Paljakka 153Paljakka 069Kuusikon kauniit käävät. Paljakka 154Pohjansinivalvatti. Paljakka 185Nimetön suo Holstinvaaran laella.

Paljakka 227Lakiosien nimettömän suon (kartta) ohitettuamme alkoi metsän luonne hiljalleen muuttua. Kenttäkerroksen varvikko vaihtui heiniin ja saniaisiin – lehtojen ja puronotkelmien aluskasvillisuuteen.

Paljakka 209Kuusien uusi elämä.

Vanhoja myrskyn kaatamia runkoja lojui siellä täällä. Toiset olivat tuoreita, toiset jo kauan aikaa metsän pohjalla maanneita. Puusto oli täällä paikoin hyvin järeää kuusikkoa.

Paljakka 216Sammaleinen, heinikkoinen ja pehmeä metsän matto.Paljakka 222Polut kuusivaltaisten lehtojen keskellä.

Vuoden 2010 myrskytuhojen jälkeen uudelleen linjattu reitti vei meidät Kilpisuon pohjois- ja itäpuolisille rinteille (kartta). Samalla retkeilijöille sallittu reitti on hiukan pidentynyt (kts. retkikartta). Lehtomaisten ja järeiden kuusikoiden keskellä kulkiessaan tunsi oman pienuutensa.

Paljakka 243Pieni ja tuore myskytuhoalue.

Paljakasta löytyy kirveenkoskemattomien metsien lisäksi myös kokonaan metsäpaloilta säästyneitä kuusikoita. Uudesta polkulinjauksesta huolimatta saimme välillä kiipeillä kaatuneiden runkojen yli. Tämä teki matkanteosta hiukan normaalia hitaampaa ja raskaampaa.

Paljakka 248Kaunis ja kookas pohjansinivalvatti ei jää huomaamatta.Paljakka 266Pahka.

Paljakka 283Välillä oli istahdettava juomaan. Loppukesän metsissä oli yllättävänkin hiljaista. Melko harvinainen, vanhoissa metsissä viihtyvä pikkusieppo (ääninäyte) tahditti välillä kulkuamme ja uteliaat tiaiset tulivat tervehtimään. Jatkuvampaa ääntä piti puolestaan pieni tuulen humina ja silloin tällöin kuulunut haapojen havina.

Paljakka 280Järeitä lehtojen kuusia.
Paljakka 329Kuolevien kuusien kauneutta.

Lehtomaisten metsiPaljakka 324en jälkeen ja taukoa pidettyämme laskeuduimme lopulta jyrkästi alas Kilpisuolle (kartta). Suolta avautuva karu maisema tuntui pitkän metsätaipaleen jälkeen hyvältä – suorastaan vapauttavalta.

Paljakka 344Kilpisuo.

Paljakka 353Nevan yli pääsimme uusia pitkoksia pitkin. Vanhat pitkokset tosin kulkivat koko matkan vierellä, upoten pikku hiljaa suon syvyyksiin.  Pienelle aurinkoiselle tauollekin oli pitkoksille hyvä pysähtyä. Retkeilyrakenteita ei pitkoksia enempää luonnonpuiston alueelta löydykään.

Paljakka 352Kaksilla pitkoksilla. Paljakka 373Kilpisuon reunamilla – takaisin metsään…

Paljakka 375Suurelta, kolmisenkymmentä hehtaaria käsittävältä Kilpisuolta oli matkaa Ilveskodalle enää puolisentoista kilometriä. Lehtojen kenttäkerroksen heinät ja saniaiset vaihtuivat jälleen kangasmetsien varpuihin, kun laskeuduimme alas kodalle.

paljakka-378Ilveskodalla.

Kodalle päästyämme saimme aikaan nopeat tulet edellisten kävijöiden hiillosten pohjalle. Aiemmin tapaamamme tytöt tekivät lähtöä ja jäimme kodalle kahdestaan. Seuraavat tulijat saapuivat puolestaan meidän tehdessä lähtöä. Varsin pitkän päivälenkin jälkeen maistui lepohetki ja eväät. Vesitäydennyksiä otimme vieressä virtaavasta kirkasvetisestä purosta.  Kodan kolmelle suunnalle avautuvat pienet ikkunat toivat sisälle mukavasti valoa.

Paljakka 415Savuava kota.

Viimeinen taival taittui jo tuttua polkua pitkin. Vaikkei nämä metsät aivan luonnonpuiston metsille komeudessa pärjänneetkään, oli näissäkin metsissä tunnelmallista liikkua. Kuuset olivat Latvavaaran pohjoisrinteilläkin (kartta) paikoin riippunaavaa täynnä.

Paljakka 423Latvavaaran kuusikoissa.Paljakka 428Naavaparta.

Ohitimme myös hiukan huvitusta herättäneen ja talvisia liikkujia opastavan kyltin. Vauhdikkaasti laskeutuen saavuimme kirkasvetiselle Ilvespurolle.

Paljakka 433Ehkä talvisin …Paljakka 443Talousmetsää luonnonpuiston reunamilla.

Luonnonpuiston reunalla saattoi luonnontilaista ja talousmetsää vertailla – ero on kieltämättä hurja. Viimeiset sadat metrit kävelimme jälleen pientä hiekkatietä pitkin (kartta).

Paljakka 446Loppumatkalla.

Perille päästyämme pohdimme jatkolenkkiä läheiselle Louhenjoen Pirunkirkolle. Paikka oli liian lähellä siihen, että sen olisi voinut sivuuttaa. Niinpä löysimme itsemme pian Pirunkirkolle johtavalta hyvin soratulta polulta.

Paljakka 004Parkkipaikan opasteet.Paljakka 005Paljakka 450Hyvin sorattu polku päättyi ”suljettu”-kylttiin.

Polku oli kuitenkin suljettu, joten päätimme kiertää tuvalle omia reittejämme pitkin. Pirunkirkon reitti kärsi suurista tuhoista vuoden 2014 myrskyissä. Alueella risteilee talvisia latupohjia, joita huomasimme pian seurailevamme.

Paljakka 456Pirunkirkon päivätupa.

Siistillä päivätuvalla näytti riittävän lavereita vaikka yöpymiseen. Täällä meitä odottikin jo Ilveskodalla kohtaamamme tuttu tyttökolmikko. Pirunkirkko, kalliojyrkänteiden väliin jäävä jokilaakso, jäi tuvalta kolmisensataa metriä pohjoiseen (kartta), emmekä sinne jaksaneet enää lähteä omia reittejämme pitkin rämpimään. Louhenjoen ylittävällä pienellä sillalla (kartta) kuitenkin kävimme. Sateinen kesä piti joen virtauksen melko voimakkaana.

Paljakka 464Kaunis miniputous tuvan purolla. Paljakka 467Louhenjoki.

Vaikka Pirunkirkko jäi näkemättä, olimme päivän antiin erittäin tyytyväisiä. Ilta läheni, mutta näille syrjäisille nurkille päästyämme, emme malttaneet olla suuntaamatta vielä Hepokönkään putoukselle, jolla muistan käyneeni viimeksi joskus lapsuudessani.

HEPOKÖNGÄS 1.4 KM

Hepoköngäs sijaitsee reilun 15 kilometrin päässä Puolangalta (kartta). Holstinvaaran luonnonpuiston parkkipaikalta tuli matkaa putouksille tuplasti enemmän. Hepokönkään ympärillä on pieni luonnonsuojelualue vanhoine metsineen ja sen sisällä risteilee noin 1,5 kilometrin mittainen luontopolku. Itse suuntasimme kuitenkin suoraan putouksille.

Paljakka 489Hepokönkään niskalla.

Putouksille vievä polku oli sorattu ja leveä, paikoin kokonaan laudoitettu – joskin rapistunut. Niinpä ei olekaan ihme, että reitin kunnostus on alkanut pian vierailumme jälkeen. Kunnostustöiden myötä paikan retkeilypalvelut lisääntyvät niin, että alueella voi pian myös yöpyä paikalle rakennettavassa kotalaavussa.

Paljakka 497Tyhjyyteen putoavat vedet.

Putouksen niskalle ei ole matkaa parkkipaikalta (kartta) reilua 300 metriä enempää. Teimme tänne pienen piston. Reilut parikymmentä metriä alas syöksyvä vesi on vaikuttava näky ylhäältä päin katsottuna.


Paljakka 491
Putouksen yllä.

Kallioilla ja putouksen yllä kiipeiltyämme suuntasimme takaisin pääpolulle, joka jatkui helppokulkuisena, laudoitettuna ja myös pyörätuoleille soveltuvana polkuna. Lahoja lankkuja joutui matkalla tosin hiukan varomaan.  Reitin kunnostus tulee tarpeeseen.

Paljakka 496Takaisin pääpolulle.

Ylitimme jämerän, putoukselle laskevan Heinijoen sillan ja jatkoimme könkään alle johtavalla polulla. Heinijoen musta ja humuspitoinen  virta tuntui putoukseen nähden kovin pieneltä.

Paljakka 500Heinijoen silta. Paljakka 502Heinijoki.

Joen jälkeen jatkui matka esteettömään (myös pyörätuoleille) kulkuun tarkoitetulla polulla. Samankaltaisiin rakenteisiin on tullut törmättyä muutamissa harvoissa paikoissa, kuten Seitsemisen kansallispuistossa.

Paljakka 509Puinen  tie Hepokönkään alle.

Pysähdyimme hetkeksi hyvät näköalat tarjoavalle tasanteelle. Putouksen alapuolelle oli vielä kuitenkin laskeuduttava alas jyrkkiä portaita pitkin. Samalla ohitimme polkujen risteyksen – täällä Kolilta Lappiin asti kulkeva UKK-reitti (kartta) yhtyy hetkeksi Hepokönkään luontopolkuihin. Alas laskeutuessa meidät pysäytti kaunis puronvarsilehto – Lohipuro.

Paljakka 513Putous näkyvissä. Paljakka 519Lohipuro.

Könkään alle päästyämme oli aika perinteisille turistikuville. Vaikka päivä oli ollut varsin pitkä, jaksoivat putouksen näkymät vielä innostaa. Putouksen alla leijailevat viileät pisarat tuntuivat virkistäviltä.

Paljakka 531Putouksen alla.

Takaisin palasimme tyytyväisinä ja putouksen kauneudesta vaikuttuneina. Hepokönkään poluilla kohtasimme muita kulkijoita vain harvakseltaan.

LOPUKSI

Kainuun vanhoissa metsissä riittää nähtävää vielä pitkäksi aikaa. Syrjäisiin ja hyvin usein rajan läheisyydessä oleviin paikkoihin on suorastaan mahdoton päästä ilman omaa autoa. Vaivannäkö kuitenkin kannattaa – vanhojen metsien tunnelmaa ei löydy muualta. Jos aika niiden koluamiseen on vähissä, voi ainakin Paljakkaa suositella lämpimästi. Muiden suojelualueiden tapaan löytyy myös näistä paikoista erilaisia patikointia ja retkien sunnittelua helpottavia palveluita (valmiita nuotiopaikkoja, laavuja, pitkostettuja suopolkuja jne.).


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joissa itse kirjoittaja esiintyy tai joiden perässä on merkintä (T). Niistä kiitos kuuluu Tuulille.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

 

 

 

MUKANA KULKENEET PAPERIKARTAT: 

Printit Retkikartasta (Paikannimihaku:  Paljakan luonnonpuisto / Hepoköngäs).

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Paljakan luonnonpuisto / Hepoköngäs).

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

 

PÄIVÄRETKI: PAISTJÄRVI 26.9.2014

REITTI: Niinilampi - Pirunkirkko - Vuorttusenkallio - Niinilampi 4.4 km, Kylmälampi - Kannaksen ranta - Kylmälampi 4.5 km ja Sonnasen rannat 2.0 km.
VAELLUSKAVERI: Vesku.
HUIPUT: Pirunkirkko. Kallioiden sammal- ja jäkälämatot. Erämaisuus. Kannaksen harjupolku. Sonnasen kirkkaat rannat. 
ERIKOISTA: Hirvikärpästen hyökkäys. Harvojen tuntema hiljainen retkeilykohde.
ALUKSI

Niin kun monesti aiemminkin, etsin eteläisestä Suomesta hyviä retkikohteita Retkikartan avulla. Helpoiten tämä onnistuu lätkäisemällä karttatasovalikosta päälle kolme keskeistä tasoa: retkeilypalvelut, reitit sekä suojelu- ja retkeilyalueet. Tämän jälkeen on helppo lähteä tutustumaan eri alueisiin karttaa zoomailemalla.

Heinolan itärajalla sijaitseva iso suojelualue pisti heti silmään ja kun paikan nimi kävi selväksi, saattoi alueesta hakea tietoa myös muualta. Paistjärven Natura-alueesta löytyikin mukavasti tietoa mm. Metsähallituksen ylläpitämiltä Luontoon.fi -sivuilta ja Retkipaikka-blogista. Myös Suomen Luonto on julkaissut Paistjärven Pirunkirkosta artikkelin (myös video) aivan vastikään.

Paistjärvelle voi myös suunnitella yhden kunnon ympyrälenkin yöpymisineen, joskin tuolloin joutuu myös ylittämään suojelualueen halkaisevan maantien. Käytössämme oli auto, joten päätimme tutustua alueeseen lyhyessä ajassa pelkästään päiväretkellä. Niinpä suunnittelimme retkellemme kolme pientä kierrosta suojelualueen eri osissa. Varsinaisia lyhyitä merkattuja reittejä on Paistjärvellä ainoastaan kaksi. Alueelle ei valitettavasti pääse julkisilla kulkuvälineillä, mutta mahdolliset muutokset kannattaa tarkistaa Matkahuollon sivuilta (Heinola-Mäntyharju).

Paistjärvi_karttaKuljetut reitit: 1) Niinilampi – Pirunkirkko – Vuorttusenkalliot – Niinilampi, 2) Kylmälampi – Kannaksen ranta – Kylmälampi ja 3) Sonnanen. (Klikkaa suuremmaksi).

NIINILAMPI – PIRUNKIRKKO – VUORTTUSENKALLIOT – NIINILAMPI (4.4 KM)

Paistjärvi_2014 012Niinilammen parkkipaikalta (kartta) matkaan lähtiessämme oli sää pilvinen ja harmaa. Uusiin retkikohteisiin tutustuminen on kuitenkin aina kiintoisaa ja tunnelmat retkelle lähtiessä olivat jälleen kerran innokkaat ja odottavat. Kuuden hehtaarin kokPaistjärvi_2014 015oisen Niinilammen rannalla oli hyvä nuotiopaikka näköaloineen, missä pysähdyimme hetkeksi tutkailemaan päivän ensimmäistä reittiä. Paras ruska oli osin jo ohi ja tuuli oli riipinyt lehdet rannan koivuista, mutta monin paikoin olivat koivut vielä täynnään keltaista lehteä.  Ensimmäiset sadat metrit kävelimme pientä hiekkatietä pitkin, mutta pian pääsimme metsän siimekseen.

Iso-VuorttuPaistjärvi_2014 017sen järven laskuojan ylitettyämme nousimme Härkävuoren itäiselle kupeelle (kartta), josta avautui hieno järvimaisema. Tunnelma metsässä oli erämainen ja hiljainen. Sää oli tyyni ja kosteassa ilmassa leijui maatuvan puun tuoksu. Iso-Vuorttusen saloilla on monipuolinen linnusto kuikkineen, tikkoineen ja pöllöineen. Asustaapa alueella myös liito-oravia, saukkoja ja ilveksiä.

Paistjärvi_2014 020Iso-Vuorttusella.

Paistjärvi_2014 024Jyrkiltä kalliopaljastumilta paistoi tippuneen sammalen alta alueen hallitseva kallioperä – rapakivigraniitti. Ruskan värjäämiä maisemia ihailtuamme laskeuduimme Härkävuoren valoisista männiköistä Pirunkirkon notkelman varjoisiin kuusikoihin. Näkymät Pirunkirkolle saavuttuamme olivat suorastaan mykistävät. Pirunkirkon jyrkänteet eivät tee vaikutusta korkeudellaan, vaan ulospäin kaartuvalla kallioseinämällään. Tämä muodostaa kallion alle satakunta metriä pitkän lippaluolan. Viimeisen jääkauden lopussa jäätiköiltä purkautuvat sulamisvedet lienevät hioneet kallioseinän sileäksi ja pehmeäpiirteiseksi.

Paistjärvi_2014 040Pirunkirkon ”alttari”.

Paikan omalaatuista Paistjärvi_2014 033”pyhää” tunnelmaa lisää lipan alla oleva pöytämäinen paasi, joka on lohjennut seinämästä jo aikoja sitten. Mielikuvituksen laukatessa oli helppo kuvitella esi-isämme uhraamassa lahjoja metsien haltijoille luonnon muodostamalla alttarilla. Tarinoiden mukaan erämaan keskellä ollut kallio on antanut myös suojaa isonvihan aikaan (1713 – 1721) venäläisiä joukkoja paenneille lähiseutujen asukkaille.

Paistjärvi_2014 050Pirunkirkko.

Paistjärvi_2014 058Pirunkirkoksi, jätinkirkoksi tai pirunpesäksi nimettyjä paikkoja on Suomessa lukuisia. Yleensä nämä ovat kalliojyrkänteitä, niiden muodostamia rotkoja, kivikoita tai luolia – jylhiä, vaikuttavia ja kansanuskossa pyhiksi muodostuneita paikkoja. Pirunkirkon notkelmasta löytyi Paistjärvi_2014 060myös alueen kartta sekä hyvät opasteet, jotka ohjasivat reitin molemmissa päissä oleville parkkipaikoille – etelään Niinilammelle (1.3 km) ja pohjoiseen Simonlammelle (1.1 km) (kartta).

Paistjärvi_2014 043Pirunkirkon pehmeitä muotoja.

Paikassa oli hyvä kahvitella ja pysähtyä ihmettelemään erikoista luonnonmuodostumaa. Liikkeelle lähdettyämme nousimme ensin Pirunkirkon päälle. Sieltä matka jatkui merkattua rantareittiä pitkin Iso-Vuorttusen pohjoispäähän ja edelleen poluttomille taipaleille kohti Kukkulavuorta ja Vuorttusenkallioita (kartta). Iso-Vuorttusen itärannan kallioilla ja niiden eteläpuolella on syytä välttää liikkumista lintujen pesimäaikaan (15.3. – 30.6.).

Paistjärvi_2014 070Kallioille noustuamme jouduimme hirvikärpästen saartamiksi. Aiemmin kiusanhenkiä ei ollut näkynyt. Vesku aloitti kallioilla reippaan suojautumisoperaation. Hirvikärpästen napsahdellessa takkiin pysyi hymy kuitenkin huulilla. Itse en hirvikärpäsistä kovinkaan paljon kiusaantunut ja  hetken eteepäin kuljettuamme, ei lentokyvyltään vajavaisia otuksia enää näkynytkään.

Paikoitellen kallioiden metsiköt olivat saaneet Paistjärvi_2014 071kasvaa rauhassa jo pidemmän aikaa, mutta monissa paikoissa suhteellisen tuoreista hakkuista muistuttivat nuoret, tasaikäiset männiköt ja metsäkoneiden urat. Kompassi oli epähuomiossa unohtunut kotiin, joten suunnistaminen ei mennyt ”ihan niin kun Strömssöössä”. Kallioiden päällä kujeskellessamme pysyi suunta kuitenkin suunnilleen oikeana.

Paistjärvi_2014 077Vuorttusenkallioiden jyrkänteillä.

Korkeiden kallioiden reunamPaistjärvi_2014 076illa oli muutamia jyrkänteitä, joita jouduimme hiukan kiertelemään. Vastaan tuli myös sileän kallion päälle jumittunut siirtolohkare, jonka alle mitä ilmeisimmin oli joku huumorintajuinen kulkija laittanut  Paistjärvi_2014 082pienemmän kiven ”tueksi”. Vastaavanlaisia kiviä löytyy Suomesta vaikka kuinka paljon ja näistä epäilemättä kuuluisin ja vaikuttavin on Ruokolahden Kummakivi. Tarkoituksemme oli vierailla myös linnavuorta muistuttavalla Haaralankalliolla (kartta), mutta suunnistamisen ollessa ilman kompassia hiukan epätarkkaa, päätimme kävellä suorinta reittiä parkkipaikalle.

Paistjärvi_2014 081Kallioiden päältä löytyi hienoja jäkäliköitä ja sammalikoita.

Saimme Iso-Vuorttusen jonkin ajan kuluttua taas näkyviimme ja suuntasimme järven eteläpäätä kohden. Täältä löysimme polun, joka ohjasi meidät jo ennestään tutulle hiekkatielle ja Niinilammen parkkipaikalle.  Matkaa oli nyt taitettu tarpeeksi, Niinilammen nuotiopaikka oli viihtyisä, eikä taivaalta tiputellut vettä – oli aika pitää kahvi- ja eväspaussi. Samalla teimme suunnitelmiamme seuraavalle reitille. Metsästä oli tarttunut mukaan jokunen kantarelli, vaikkei sieniä metsässä kovin paljon näkynytkään.

Paistjärvi_2014 085Tauon paikka.

KYLMÄLAMPI – KANNAKSEN RANTA – KYLMÄLAMPI   (4.5 KM)

Paistjärvi_2014 148Matka jatkui nyt toiselle reitille ja ajelimme Kylmälammen parkkipaikalle – Niinilammelta oli tänne matkaa noin viisi kilometriä. Parkkipaikalta johtaa myös polku itään, Paistjärven ainoalle leiriytymispaikalle ja keittokatokselle, Ketturiutalle. Suojelualueen ulkopuolella voi leiriytymisessä luonnollisestikin hyödyntää jokamiehenoikeuksiaan. Lisäksi Paistjärven lähistöltä löytyy useita yksityisiä vuokramökkejä, jotka sopivat tukikohdaksi päiväretkiä tekeville patikoijille. Kylmälammen parkkipaikalla (kartta) oli pysäköitynä toinenkin auto, mutta itse kulkijoita emme nähneet. Reitti nuotiopaikalle on merkitty maahan isketyin tolpin.

Paistjärvi_2014 091Kulotettua männikköä.

Paistjärvi_2014 092Suuntasimme nyt kohti Kannaksen rannan tulentekopaikkaa ja harjua. Harjua seuraileva polku (hiekkatie) oli alkuun erittäin helppokulkuinen. Heti polun alkupäässä tutkailimme kulottamalla ennallistettua männikköä. Myös ohittamamme pienen, pyöreän ja umpeenkasvavan Kylmälammen (kartta) ojat on tukittu suon palauttamiseksi luonnontilaan. Kompassin puuttuessa otimme toiselle reitillemme leikkikaluksi mukaan auton gps:n, joka näytti toimivan maastossa melko hyvin. Mukava harjupolku kulki välillä myös Saarijärven rannassa, kunnes se nousi hitaasti harjun laelle.

Paistjärvi_2014 094Kuijärven hiekkarannat.

Paistjärvi_2014 100Kannaksen rannan nuotiopaikka (kartta, poistettu nykyisin käytöstä) osoittautui juuri niin mukavaksi kun olimme etukäteen ajatelleetkin. Komeat järvi- ja harjumaisemat sekä hiekkaiset rannat houkuttelivat pysähtymään. Päätimme kuitenkin käväistä vielä harjulla ennen tulistelua. Kuijärven ja Saarijärven välissä oleva harju (kartta) tarjoaa näkymiä molempiin suuntiin, joskin sen jyrkät rinteet ovat melko peitteiset.

Paistjärvi_2014 107Harjulla.

Paistjärvi_2014 105Pienen lenkin harjulla tehtyämme palasimme nuotiopaikalle. Pilviverho alkoi rakoilla juuri sopivasti. Auringonvalo muutti maiseman ja koivujen kellertävät lehdet läpikuultaviksi. Luonnon  hiljaisuus ja rauha oli taas kerran tehnyt tehtäväPaistjärvi_2014 114nsä: Olo nuotiota sytytellessä oli tyyni ja onnellinen. Olin ottanut mukaan myös tarpin (laavukankaan) kokeillakseni jälleen kerran sen pystytystä erilaisiin paikkoihin. Nuotiopaikalla puut olivat kuitenkin sen verran kaukana, ettei niitä voinut käyttää tällä kertaa hyväkseen. Nuotiotulet oli kuitenkin sytytetty hyvin vikkelästi.

Paistjärvi_2014 131Kohentaja. Paistjärvi_2014 121Kannaksen rannan kultainen koivikko. Paistjärvi_2014 138Pilvipeite rakoilee Kuijärvellä.

Paistjärvi_2014 134Kuijärven rannalla oli nuotiolla hyvä istuskella. Retkemme alkoi jo olla lähellä päättymistään. Kävelimme vielä lyhyen matkan takaisin autolle ja ihastelimme Saarijärven puoleisia maisemia. Taivas alkoi jälleen vetäytyä raskaan pilvipeitteen taakse, mutta sää oli tästä huolimatta sopivan viileä – kävelemiseen erinomainen.

Paistjärvi_2014 143Saarijärvi.

SONNASEN RANNOILLA (2.0 KM)

Halusin vielä käväistä vilkaisemassa Sonnasen rantoja. Järveä mainostetaan yhdeksi Suomen kirkasvetisimmistä. Iltapäivä oli lopuillaan, mutta aikaa ja valoa lyhyelle lenkille vielä riitti. Vesku tiputti minut Sonnasen rantapolun päähän (kartta) ja jatkoi itse läheiselle parkkipaikalle (kartta) odottelemaan ja lepäilemään.

Paistjärvi_2014 168Pieni piipahdus Sonnasen rannalla osoittautui vaivan arvoiseksi. Vaikka taivas oli jälleen vetäytynyt pilveen, oli ruskan värjäämiä maisemia mukava ihailla uuden ja minulle tuntemattoman järven rannoilta. Matkaa sain taittaa rantaa myötäilevää, pientä ja vähän kuljettua polkua pitkin. Sadan metrin päässä kulki pienPaistjärvi_2014 158i hiekkatie, joka päättyi Sonnasensaaren salmessa sijaitsevalle, mahdollisesti jonkin yhdistyksen käytössä olevalle vaatimattomalle mökille. Elämää siellä ei ollut. Retkikarttaan merkitty ja mökin pihapiirissä oleva nuotiopaikka lienee poistettu käytöstä. Ennen mökille saapumistani ohitin vielä Paistjärvi_2014 169Sonnasen kauniin laskupuron, joka olisi kyllä houkutellut mukaansa. Aikaa puron seurailuun ei Sonnasen pikavisiitillä nyt kuitenkaan ollut. Rauhallisia rantoja pitkin oli mukava kävellä. Kääntöpaikkani, ruskan värittämä kapea salmi Sonnasen ja Sonnasensaaren välissä oli erityisen komea.

Paistjärvi_2014 153Salmi Sonnasensaaren ja mantereen välissä.Paistjärvi_2014 161Sonnanen.

Sonnasen läntisePaistjärvi_2014 164t ja pohjoiset rannat on suurelta osin rakennettu ja Paistjärven Natura-alueen ulkopuolella. Tämän vuoksi retket järvellä kannattaa suunnata ennen kaikkea sen itä- ja etelärannoille. Järven vesi oli epätavallisen kirkasta. Harjun liepeillä liikuttaessa voi hyvinkin olettaa, että järven pohjasta purkautuu useita lähteitä ja veden vaihtuvuus on järvessä varmasti nopeaa. Sonnasen järven ilmakuvaa katsellessa paljastuu melkoinen yllätys – Sonnasensaarelta läntiselle vastarannalle ulottuu lähes pintaan saakka kurottava harju (ilmakuva), joka melkein jakaa järven kahteen osaan.

P1020380Sonnasen kirkkassa rantavedessä oli nähtävillä aallokon hiekkaan muovaamia kauniita aallonmerkkejä. Aallonmerkit palauttivat mieleeni Pyhä-Luoston kansallispuiston, missä näihin pieniin luonnonihmeisiin pääsee tutustumaan yhtälailla lukuisissa irtojärkäleissä kun kalliossakin. Kivettyneillä aallonmerkeillä on siellä kuitenkin ikää yli 2 miljardia vuotta.

Paistjärvi_2014 186Aallonmerkit Sonnasella.

Tienvarteen palasin jo aiemmin kulkemaani polkua pitkin. ja loppumatkan parkkipaikalle kuljin Sonnasen etelärannalla kulkevalla pienellä polulla. Sonnasen parkkipaikka on epäilemättä kesäisin hyvä retken lähtö- ja päätepiste: Retken päätteeksi voi pulahtaa uimaan Sonnasen hiekkaisilla – myös lapsille sopivilla uimarannoilla.

LOPUKSI

Vaikka olimmekin säästäneet aikaa vaihtamalla auton paikkaa eri puolille suojelualueeseen tutustuaksemme, jäi moni paikka vielä vaille huomiota. Paistjärvellä voisi hyvinkin viettää pari kolme päivää ja koluta jo kartalla mielenkiintoisen näköisiä paikkoja – korkeita kallioita (esim. Viinavuori, Kyrpmäki ja Haaralanvuori), luonnontilaisia puroja (Sonnasen laskureitti) tai rakentamattomia rantoja eri puolilla suojelualuetta. Paistjärvelle on siis päästävä toistekin.

Suurimman vaikutuksen Paistjärvellä (ennen kaikkea Iso-Vuorttusen ympäristössä) teki alueen hiljaisuus ja erämaisuus. Olimmehan kuitenkin ainoastaan alle kahden tunnin ajomatkan päässä ruuhkaiselta pääkaupunkiseudulta. Järvivedet olivat äärimmäisen kirkkaita ja rannat suurelta osin rakentamattomia. Alueen metsät ovat sen sijaan vanhoja talousmetsiä ja osa hakkuista on tehty vastikään. Kaikkein vanhimmat metsäsirpaleet ovat hajallaan eri puolilla suojelualuetta. Ilmakuvilta näkee, että eniten näitä on Iso-Vuorttusen ympäristössä sekä mahdollisesti muutamissa jyrkkäreunaisissa notkelmissa.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joiden perässä on merkintä (V). Niistä kiitos kuuluu Veskulle.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Printit Retkikartasta (Paikannimihaku:  Paistjärvi).

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Paistjärvi).

Paistjärven yleiskartta ja palvelut.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.