REITTI: Ala-Antikkala - Konttila - Puijonsarven laavu - Puijonlaakso 7.1 km.
VAELLUSKAVERIT: Kaksi aikuista sisarusta ja lapsikatras (6, 8, 10, 10 ja 12 v.)
HUIPUT: Lasten innostus. Konttilan eläimet. Jäiset polut. Kuuraiset metsät. Puijonsarven laavun maisemat.
ERIKOISTA: Vähäinen kulkijamäärä.
ALUKSI
Kuopiossa tulee vierailtua useita kertoja vuodessa. Näihin reissuihin kuuluvat usein myös luontoretket – lähellä tai kaukana. Luin uusitusta Puijonsarven laavusta marraskuussa 2015 ja pistin paikan mieleeni. Mahdollisuus laavulla vierailuun avautuikin jo joulukuun lopussa. Maa oli lähes lumeton, joten retken pystyi tekemään suuren lapsikatraan kanssa kävellen. Oma porukkamme lähti liikkeelle Ala-Antikkalasta ja kaksi kulkijaa Puijonlaaksosta. Tapaamispaikaksi oli sovittu Konttilan (kartta) perinnetila. Laavulla käytyämme koko retkue päätti patikoinnin Puijonlaaksoon.
Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).
ALA-ANTIKKALA – KONTTILA – PUIJONSARVEN LAAVU (3.5 KM)
Alkutaipaleella.
Lähdimme omalla viiden hengen porukallamme liikkeelle Antikkalan rinteiden alapuolelta. Oli kaunis pakkaspäivä. Lunta ei ollut maassa juuri lainkaan. Siellä täällä oli virtaava vesi jäätynyt poluille kapeiksi ja liukkaiksi nauhoiksi. Lumen puuttuessa oli jäisistä poluista otettava kaikki ilo irti – mäkeä laskien ja liukastellen.
Jääilo.
Antikkalan rinteiden pohjoispuolta peittävät kauniit kuusimetsät. Näillä metsillä ei ole kovinkaan paljon ikää. Puijon vanhimpia luonnontilaisia metsiä pääsee ihailemaan eteläisellä luonnonsuojelualueella (kartta), jossa vanhimmat kuuset ovat saavuttaneet jo 200 vuoden iän. Vanhoja metsiä löytyy myös Kokonmäen rinteestä ja Pihlajaharjusta (kartta).
Antikkalan kuusikot.
Hämärissä, kaamoksen sinisissä kuusikoissa oli rauhaisa tunnelma. Pakkasesta huolimatta alkoi pitkä nousu Puijon päälle nostaa hikeä pintaan. Kaiken kaikkiaan ei nousua Antikkalan rinteiden alapäästä Konttilaan ollut kuitenkaan 70 metriä enempää.
Meno oli hilpeää ja vauhdikasta – lapset iloisia ja meluisia.
Antikkalan laskettelurinteiden kohtalo on yhä vähälumisempien talvien ja kannattavuusongelmien edessä auki – siitäkin huolimatta, että Puijon hoito- ja käyttösuunnitelmassa on Antikkalaan suunniteltu toista laskettelurinnettä. Uusi rinne lohkaisisi Antikkalan metsistä melkoisen ison palan. Laskettelurinnettä peittävät kauniit ja runsaina kukkivat niityt ovat kesäisin vierailun arvoinen retkikohde. Rinteillä kasvaa lisäksi harvinaisia niittysieniä.
Kokonmäen kuluneella luontopolulla on riittänyt kulkijoita.
Ylös päästyämme olimme Puijon keskiosien kuusivaltaisen ja arvokkaan lehdon nurkilla. Antikkalan lehtoja pidetään lajistoltaan erittäin arvokkaina. Toinen, jo vuonna 1928 rauhoitettu, järeää kuusta kasvava suojelualue on Puijon eteläosassa. Puijolla on kaikkiaan kolme noin kahden kilometrin mittaista luontopolkua (esite ja kartta). Tällä kertaa emme niitä kuitenkaan juuri seurailleet, vaan kuljimme omia reittejämme.
Haapojen kaunis kuura.
Kohti Konttilaa.
Astelimme 
nyt hämärästä kuusikosta Konttilan perinnetilan kuuraiseen ja avoimeen maisemaan. Konttilan perinnetila ja ulkoilukahvila olivat kiinni ja Puijonlaaksosta saapuviin kulkijoihin nähden olimme saapuneet tapaamispaikalle hiukan etuajassa. Tallin ovet olivat kuitenkin auki, niin että pääsimme tervehtimään tilan vakituisia asukkeja, Miilu-suomenhevosta sekä kilipukkeja – Jaakkoa ja Hemulia. Konttilan tilalta löytyy myös nuotiopaikka, joskin sen käyttö edellyttää polttopuiden lunastamista itse tilalta.
Miilu.
Puijon metsistä ja Konttilan tilan perinnemaisemista on käyty jos jonkinlaista vääntöä vuosien varrella. Yksi näistä oli Puijon laella sijaitsevan pienen golfkentän laajennushanke aina Konttilan tilan perinteisin menetelmin hoidetuille pelloille saakka. Hanke kuitenkin kaatui – ainakin toistaiseksi.
Konttilan tila kaamoksen sinessä. 
Riukuaita ja kuura (T).
Koko retkueem
me oli nyt koolla ja jatkoimme matkaamme kohti laavua kuuraisessa maisemassa – alkuun leveitä latupohjia pitkin. Lumen puuttuessa kiinnittyi lasten huomio jälleen jäätyneisiin ojiin ja allikoihin. Jäällä oli aina liukasteltava ja liu´uttava, ainakin silloin kun jäätä ei saanut rikottua.
Jääjengi kasassa. 
Liukua ja luisua.
Leveisiin baanoihin kyllästyttyämme poikkesimme välillä metsän pienille poluille. Törmäsimme matkallamme myös pienialaiseen lehtikuusimetsikköön ja varsin kovalla kädellä rusikoituihin harvennushakkuisiin. Lahopuuta on Puijon metsissä vähän, mutta kauniisiin kantokääpiin sentään törmäsimme.
Lehtikuusten alla.
PUIJONSARVEN LAAVU – PUIJONLAAKSO (3.6 KM)
Laavulle päästyämme alkoi kuhina. Tulet laitoimme loimottamaan järeistä kivenjärkäleistä kootulle grillipaikalle. Näkymät laavulta kohti jäätymässä ollutta Kallavettä olivat upeat. Ilman maisemaan harvennettua aukeaa jäisivät näkymät tiheiden metsien taakse. Metsien peittäessä Puijon rinteitä, on Puijolla varsin vähän avoimia näköalapaikkoja. Puijonsarven laavu on näistä yksi.
Laavulle (kartta) päästyämme ei kauniille näköalapaikalle ollut vielä saapunut muita retkeilijöitä. Hienosta ja aurinkoisesta pakkaspäivästä huolimatta tapasimme koko reissullamme muita kulkijoita hyvin vähän.
Tulihulinat.
Tutut herkut lasten kanssa retkeillessä.
Hörpimme alkuun kuumat kaakaot, jonka jälkeen pääsimme grillaamaan. Grillailun jälkeen tarjosi laavun edessä avautuva avoin rinne liikkuvaisille lapsille paljon hupia – rinnettä juostiin ylös ja alas, eikä kylmettymisestä ollut pelkoa. Aikuisille riittivät verevät kannustushuudot.
Vauhti päällä.
Hetken hiljaisuus Kallan äärellä.
Laavulta läksittyämme päätimme suunnata kohti Puijonlaaksoa omia polkuja pitkin. Vaikka kartalla ei polkuja juurikaan näy, halkoo Puijonsarven läntisiä metsiä lukuisia pieniä ja isoja kulku-uria. Seurailimme eri polkuja satunnaisesti ja leveille latupohjille päädyimme jossain Julkulan ja Länsi-Puijon liepeillä.
Paluumatkalla.
Lapsille iloa paluumatkalla tuottivat kiipeilyyn sopivat poluille kaatuneet puunrungot ja poluille jäätyneet purot. Liukumäkiä riitti täälläkin. Lasten kyky löytää metsästä kaikkea mielenkiintoista on jotain sellaista, mistä jokaisen aikuisen olisi syytä ottaa oppia.
Taas mennään. 
Huhuu!
Suhteellisen pitkällä lenkillä ei lapsista nuorimmillakaan ollut suurempia vaikeuksia pysyä mukana. Pientä känkkäränkkää alkumatkasta ja väsymystä loppumatkasta oli ehkä aistittavissa. Vanhimpien lasten vauhti oli aika-ajoin nuorimmille hiukan liikaa, mutta mukana menossa oli pysyttävä – hinnalla millä hyvänsä.
Matkalla tykkilumipyryyn.
Päätimme retkemme Puijonlaakson puolelle, laskettelurinteiden tykkilumen sekaan. Täällä vastaamme tuli muutamia sivakoijia, olihan tykkilumen avulla avattu lyhyt latu innokkaimmille suksijoille. Hiihtostadionilta avautui vielä hieno näkymä Puijon vanhimpiin suojeltuihin kuusimetsiin.
Puijon eteläosien arvokkaat suojelumetsät.
LOPUKSI
Puijo on omalaatuinen sekoitus hyviä liikuntapaikkoja ja kaunista suojeltua luontoa. Lähellä Kuopion keskustaa sijaitseva Puijo on aika ajoin uhattuna mitä erilaisemmilla rakentamissuunnitelmilla. Toivon mukaan Kuopio kykenee omissa kasvupaineissaankin säästämään Puijon mittaamattoman arvokkaan luonnon, jota Kalle Väänänen kuvailee savolaisittain omassa ”Ylistykseh hymistyksessään Puijom mäelle”.
Om Puijol luonnossa joettaen nii herkkee
ja kumman kummoo,
se ihankuv vangiks ottaen
tua´ immeisem mielel lummoo.
Ne metät ja järvet ja linnut ja muut,
ja taevas ja taevaalla tähet ja kuut,
nii nehän ne hurmoo mieltä
helläättäen syvämmen kieltä.
Enempää tuskin tarvitsee sanoakaan.
Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joiden perässä on merkintä (T). Niistä kiitos kuuluu tyttärelleni.
Blogin kirjoittajalta:
NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)
ALUEEN DIGIKARTAT NETISSÄ:
Retkikartta (Paikannimihaku: Puijo, Kuopio).
Puijon luontopolut – opas ja kartta.
Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.
VAELLUSJUTUT | Retkiä. Vaelluksia. Reittejä. 