Avainsana-arkisto: Saarijärvi

SYYSVAELLUS: NUUKSIO, LUUKKI JA VAAKKOI 24.-25.10.2015

REITTI: Luukki - Vaakkoi - Pöksynhaara - Urja - Solvalla (Haltia) 22.2 + 2.0 km 
VAELLUSKAVERIT: Tuuli. 
HUIPUT: Kaunis syysilta Saaren Mustalla. Pöksynhaara - lammet, luola, jyrkänteet ja hehkuva suo. Nuuksion rauhaisat pohjoisosat. Kadonnut katos. Tarvekalut hukassa. Onnistunut reittivalinta. 
ERIKOISTA: Kenkutteleva kompassi.

ALUKSI

Nuuksion ”lähipuistossa” oli tullut käytyä ainoastaan kolmisen viikkoa aiemmin. Sen jälkeen oli tuuli riipinyt lehdet puista, mutta tälläkin kertaa oli luonto syksyisen kaunis. Nuuksion kansallispuiston ja Vaakkoin ulkoilualueen ohella tuli nyt liikuttua myös Luukin ulkoilualueella. Molemmat sijaitsevat aivan Nuuksion kansallispuiston kyljessä. Yön vietimme ”minivaelluksellamme” Helsingin Ladun jäsenille tarkoitetulla eräkämpällä – Vaakkoin lammen rannalla. Luukista alkanut retki suuntautui ensin Vaakkoille, seuraavana päivänä Suolikkaan, Pöksynhaaran ja Urjan kautta Solvallaan (Haltialle). Reittivalinta oli tällä kertaa erityisen onnistunut.

Luukin ja Vaakkoin ulkoilualueille sekä Nuuksion pohjoisosien lähtöpaikoille pääsee kätevästi seutuliikenteen busseilla 345 (Luukin kautta joka päivä Mustasiltaan tai Rinnekotiin) ja 346 (arkisin Espoon rajalle saakka). Vanhaa Porintietä pitkin kulkee myös kaukoliikenteen busseja (Matkahuollon aikataulut), joita voi käyttää liikkumisessa hyväkseen. Samalta suunnalta löytyy myös hieno Salmen ulkoilualue.

PÄIVÄ 1: LUUKKI – VAAKKOI 10.7 + 2.0 KM
Luukin leveät polut. Auringonpaistetta ja kauniita lampia. Nuoria aarnimetsiä. Ketunlenkkeilyä. Kaunis auringonlasku Saaren Mustan maisemissa.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 001Lähtöpaikaksi valikoitui Luukki (kartta), jonne pääsimme helposti seutubussilla. Luukista on Ladun eräkämpälle matkaa noin 10 km – reittivalinnasta riippuen. Itse olimme valinneet reittimme rungoksi Reitti 2000:n polut. Heti alkuun ja välilläkin poikkesimme merkityltä reitiltä omille poluillemme. Kokonaisuudessaan 110 km pitkä Reitti 2000 on etenkin maastopyöräilijöiden suosiossa.  Reitistä löytyy nopeallakin haulla useita kuvauksia eri blogeista – kuten täältä ja täältä. Itse Luukissa on runsaasti erimittaisia merkattuja reittejä (kts. kartta yllä).

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 006Luukin metsäpoluilla.

Luukissa saimme kuljeskella leppoisasti leveitä ja sorattuja polkuja pitkin. Sää oli kävelemiseen mitä parhain – kirkas ja kirpeä. Luukin mukavat metsät (osin aarnialueita jo vuosikymmenten takaa) yllättivät iloisesti. Osin Naturaan kuuluvissa metsissä elelee myös liito-oravia sekä useita uhanalaisia lajeja. Lyhyelle matkalle sattui myös neljä komNuuksio_Luukki_Vaakkoi 009eaa lampea ja Nuuksiolle tyypillisiä kallioita. Ensimmäisen pienen pysähdyksemme teimmekin jo Hepolammen rannalla (kartta), jonne hyökkäsimme heti lammen läheisimmästä kulmasta. Aivan rantaan ei itse reitti mene. Jälkikäteen huomasimme, että rannan näköalapaikoille pääsee useitakin polkuja pitkin.

Seuraavalla lammella, Hauklammella (kartta), olikin jo syytä kaivella termarit esiin, vaikka matkaa oli taitettu vasta alle kaksi kilometriä. Oli tyyntä, kaunista ja rauhallista eikä kiirettä ollut. Jonkin  verran ulkoilijoita toki näimme – sekä sauvojen kanssa että ilman. Kahvit ja teet juotuamme lähdimme vielä kurkkaamaan läheistä Käärlampea (kartta), joka kapeine salmineen näytti tyynessä säässä erityisen viehättävältä.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 011Käärlampi.Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 020Innostunutta heilumista lipan alla (T).

Matka jatkui, pNuuksio_Luukki_Vaakkoi 037ian myös Reitti 2000:n poluilla, jotka on merkitty maastoon sinivalkoisin nauhoin. Pienen lippaluolankin löysimme aivan polun varresta, mikä sai sisäisen luolamieheni heilumaan innostuneesti. Pidemmäksi taukopaikaksi olimme ajatelleet Mustalampea (kartta), jossa olin käväissyt joskus aiemminkin. Lammen rannalle saapuessamme oli hienossa säässä pari evästelijää. Tuuli otti rennosti ja nautiskeli lämpöiseksi muuttuneesta poutapäivästä. Minä kuvailin ruskan värjäämän lammen rantoja.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 041Mustlammella.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 036Mustlammen pysäkiltä jatkoimme vielä hetken ”kakstonnisella”, kunnes oikaisimme korkeiden kallioiden (kartta) yli suoraan tielle ja Lakistoon. Ylittämiltämme kallioilta avautui avarat näkymät paitsi alapuolisiin metsiin, myös Lakistoon ja Rinnekotiin johtavalle tielle. Tähänkin oli hyvä hetkeksi istahtaa ja syödä valmiiksi tehtyjä eväsleipiä. Suppilovahveroita ei tälläkään reissulla paljon näkynyt – edellisen viikon sateista huolimatta. Kallioilta laskeuduimme jyrkästi tielle, jota seuraillen  pääsimme taas sininvalkoisin nauhoin merkatulle reitille.

Saimme kulkea aikNuuksio_Luukki_Vaakkoi 046amme ulkoilu- ja suojelualueiden ulkopuolisissa metsissä, parinkin lammen, Majalammen ja pienemmän Vähä-Majalammen ohi. Täältä oli tarkoituksemme suunnata metsien poikki Saaren Mustan kautta Vaakkoille. Mutta kuinkas kävikään? Jonnekin Mäntyharjun reitille kadottamani kompassin tilalle olin ottanut mukaani vanhan vempeleen. Se pyöritteli meitä sen verran, että teimme kilometrin ylimääräisen lenkin Tuhkurin lammelle. Metsien poikki suuntautuneen reitin lähtöpaikankin arvioin jo alkujaan väärin. Niinpä huolimattomuus kartanluvussa kostautui.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 049Aurinkoinen iltapäivä Väärä-Mustalla.

Tuhkurille (yllättäen) tultuamme oli jo ennestään tuttua reittiä helppo seurailla. Pysähdyimme hetkeksi Väärä-Mustan korkeille silokalliolle (kartta) huilimaan ja iltapäivän auringosta nauttimaan. Matkaa oli Vaakkoin kämpälle täältä enää kilometrin verran – osin polutonta taivalta pitkin.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 114Vaakkoin sauna.WP_20151024_16_31_54_ProIlta saapuu Vakkoille. (T).

Vaakkoin kämpällä (kartta) nousi ”isännän” lämmittämän saunan piipusta jo savu. Kämpälle asetuttuamme ja vieraskirjaa vilkaistuamme näytti siltä, ettei kauniskaan syyspäivä ollut houkutellut paikalle kävijöitä. Ilta oli vielä nuori ja sää äärimmäisen kirkas. Itsellämme oli varsin leppoisan päivän jälkeen vielä intoa lähteä pienelle iltalenkille ilman rinkkoja ja ennen pimeän tuloa. Hiukan välipalaa nautittuamme suuntasimmekin vielä Saaren Mustalle (kartta) – kauniille lammelle noin kilometrin päähän. Sinne pääsee helposti Vaakkoin kaakkoiskulmasta lähtevää polkua pitkin.

WP_20151024_16_59_31_Pro Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 077Ilta-auringon rauhaa Saaren Mustalla.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 082Nyt – ilta-auringossa kävellessä ja illan viiletessä oli helppo todeta, että aiemmin tehty pieni ketunlenkki oli oikeastaan paikallaan – näimmehän Saaren Mustan lammen kauneimmillaan ilta-auringon laskiessa hiljalleen taivaanrannan taakse. Meno oli hyväntuulista (niin kun aina päivän päätteeksi ilman rinkkaa kävellessäNuuksio_Luukki_Vaakkoi 100). Palattuamme saapui kun saapuikin kämpälle vielä saunojia. Itsekin ehdin jossain välissä saunan lauteille. Nuotiolla istuskeli nuorta, kirpeästä syysillasta ja kuun paisteesta nauttivaa porukkaa yömyöhään saakka. Itse istuskelimme nuotiolla aikamme ja syötyämme vetäydyimme tunnelmallisen tuvan hämärään. Kämpän pienemmälle puolelle ”kammariin” jäi loppujen lopuksi yksi yöpyjä.

PÄIVÄ 2: VAAKKOI – URJA – SOLVALLA (HALTIA) 11.5 KM
Pilvinen ja tihkuinen aamu. Varhain liikkeelle. Pöksynhaara! Karjakaivon katos hukassa. Venäläiset tulet Urjassa.

Aamu oli ennusteen mukaisesti pilvinen. Sadetta oli lupailtu kuitenkin vasta iltapäivän päätteeksi. Pientä tihkua ehti tulla kuitenkin jo ennen kämpältä lähtöämme. Edessä oli matka Solvallaan Haltiaan tai Pirttimäen ulkoilualueen reunamille Kunnarlaan – lopullisen suunnitelman määränpäästä päätimme tehdä vasta matkalla.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 103Uusi päivä.

Aamutoimet ja pakkailut tuli tehtyä varsin ripeästi. Rinkat olivat selässä jo kahdeksan aikoihin. Yön aikana oli tosin kelloja siirrelty tunti taaksepäin. Menohaluja riitti vauhdikkaaseen alkuun. Ensimmäiset puolitoista kilometriä kävelimme teitä pitkin Nuuksion kansallispuiston rajalle ja Saarijärven rantaan (kartta).  Täällä meidät otti vastaan minulle jo aiemmin tutuksi tulleet Saarijärven leveät polut, iäkkäät metsät ja komea kallioseinämä. Kuusikossa oli kovin hiljaista – kirkkaammalla säällä voisi yhtälailla hömö-, töyhtö- kuin kuusitiastenkin kuvitella viheltelevän näissä maisemissa.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 114Suolikkaan rannoilta olivat lehdet jo varisseet.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 117Pienen tauon jälkeen olimmekin jo Sarkkisen lammen ja Suolikkaan järven välisellä kannaksella (kartta) – epäilemättä yhdessä Nuuksion komeimmista paikoista. Nyt emme maisemia kuitenkaan pidemmäksi aikaa jääneet ihastelemaan, sillä pitkin aamua aika ajoin ripotellut pieni sade piti meidät liikeellä.  Mukana olleen tarpin (laavukangas/loue) pystytykseen emme kuitenkaan tihkusateessa nähneet tarvetta – luotimme siihen, että todellinen sade tulisi vasta iltapäivän päätteeksi. Näin myös kävi. Sateen kastelemilla kallioilla ja juurakoilla sai kuitenkin kulkea hiukan varovaisemmin. Myös soistuneet polkujen osuudet olivat melko märässä kunnossa.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 123Pöksynhaara (eli Mustalampi).

WP_20151025_10_12_58_ProPöksynhaaraan saapuessamme näimme päivän ensimmäiset kulkijat. Pöksynhaaran hienolta leiripaikalta (kartta) oli juuri lähtenyt liikkeelle siellä yöpynyt poikajoukkio. Virallista nuotiopaikkaa ei täältä löydy, vaikka tulta on täälläkin laittomasti ja ahkerasti pidetty. Paikkaa voi kutsua myös Mustalammeksi, mutta kukapa sellaista nimeä käyttäisi, kun olemassa on huomattavasti lennokkaampikin nimi. Osin kallioinen, osin soinen lampi oli harmaassakin säässä todella komea ilmestys.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 146 Pöksynhaaran luolamies.Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 139Vauhdilla alas …Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 186… ja vauhdilla ylös.

Tarkoituksemme oli nyt jatkaa lammen kallioisia länsirantoja pitkin kohti suurempia järviä ja lopulta Karjakaivon keittokatosta. Aholan Nuuksio-oppaasta selvisi, että Pöksynhaaran lammen länsirannalla on myös pieni luola (kartta), jonka päätimme löytää. Ylitimme pienen suon ja pieni, mutta varsin näyttävä lippaluola löytyi pienen hakemisen jälkeen jyrkänteiden reunamilta. Meno oli ajoittaisesta sateen ropinasta huolimatta hilpeää – tai ehkä juuri siksi.

WP_20151025_11_03_37_ProLuolalta nousimmekin sitten jyrkänteiden päälle. Täältä avautui upeat näkymät. Oli helppo todeta, että reissu oli ainakin omasta puolestani saanut täyttymyksensä. Lammen soistuneiden reunariekaleiden ja muutamien harvojen puiden ruskan värit pääsivät lähes mustan lammen pintaa vasten oikeuksiinsa. Kaiken lisäksi oli kallioiden päällä helppo kuljeskella ja jonkinlaista polkuakin saimme seurailla. Aika ajoin piti toki pysähtyä maisemia ja kallioiden jyrkkiä pudotuksia ihailemaan. Omat ylisanani loppuivat kauniin maiseman keskellä kesken. Koskaan aiemmin ei kumpikaan meistä ollut näille kallioille noussut ja uusia hienoja paikkoja löytyy Nuuksiosta jokaikisellä vierailukerralla.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 175Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 171WP_20151025_11_03_19_ProPöksynhaaran maisemia (Alin kuva T).

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 193Jyrkänteiltä laskeuduimme alas soistuneelle pikkuruiselle lammelle. Pöksynhaaran eteläpäässä sijaitseva pieni lampi lienee vielä aikanaan kuulunut itse Pöksynhaaran lampeen, mutta umpeenkasvu on eristänyt sen omakseen vuosituhansien kuluessa. Pikkutuhma kartoittaja on antanut lammelle luontevaksi nimeksi Pikku Pöksynhaaran (kartta). Komealla suolla hehkuivat kaikki oranssin, punaisen ja keltaisen sävyt.

Pikku Pöksynhaara.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 204Täällä kunnolliset kulku-urat alkoivat kadota ja jatkoimme nyt hetken poluttomia taipaleita pitkin, alkuun korkeiden mustikanvarpujen seassa. Tällä kertaa olin kenkkuilevan kompassin kanssa tarkkana ja aikani sitä naputeltuani oli varmaa, että suunta pysyisi nyt oikeana. Lammelta oli tosin matkaa hakemallemme polulle ainoastaan reilu puoli kilometriä. Leveä poikkipolku (kartta) löytyikin helposti.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 211Ruuhijärvi.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 207Taivalsimme suurta polkua pitkin Ruuhijärvelle saakka rinnan vanhojen talousmetsien keskellä. Muurahaiset olivat löytäneet hyvän paikan keolleen tuulenkaadon ympäriltä. Pysähdyimme rantakallioille hNuuksio_Luukki_Vaakkoi 221etkeksi evästelemään. Jälleen kerran oli eväitä tullut mukaan liikaakin. Tämä on niin tyypillistä lyhyillä reissuilla, joilla ei kannetuilla grammoilla ole niin väliksi. Nuuksion mittakaavassa hiukan isommalla järvellä oli rauhallista, vaikka järven länsipää WP_20151025_12_14_42_Proonkin asutettu ja kansallispuiston ulkopuolella. Täällä Nuuksionpään kohdalla kansallispuisto jakaantuukin selvästi kahteen – läntiseen ja itäiseen osaan. Kallioilla kasvoi runsaasti hirvenjäkälää. Ruuhijärveltä jatkoimme matkaa seuraavalle järvelle, Orajärvelle, kauniiden ja sammalpeitteisten kuusikoiden läpi.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 224Kuusikoissa.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 242Matkamme jatkui kirkkaiden vesien rannoilla. Erämaiselta Orajärveltä oli tarkoituksenamme jatkaa karttaan merkittyä selvää polkua pitkin etelää kohden, mutta järven rantoja pitkin kulkiessamme hukkasimme polun alun. Löysimme hakemamme polulle hiukan myöhemmin. Tämä hiukan harmitti, sillä polun varrelle jäänyt pieni, pyöreä ja epäilemättä Pikku Orajärvi olisi ollut mukava nähdä. Takaisin päin emme kuitenkaan viitsineet palata. Iltapäivä oli jo pitkällä, nälkäkin alkoi jo vaivata, eikä Karjakaivo (kartta) ollut kaukana.

Karjakaivo2Karjakaivon lampi.

Karjakaivolta piti löytyä keittokatos, mutta eihän sitä siellä ollutkaan, eikä kukaan paikalla olleista retkeilijöistä ollut siihen törmännyt. Tapasimmekin vasta täällä päivän toiset kulkijat Pöksynhaaran leiripaikan jälkeen. Karjakaivolta löytyy Helsingin seudun Lapinkävijöiden erämaja, sauna sekä kaivo (rannassa).  Myöhemmin selvitin katoksen ja paikalla olleen kammin kohtalon – molemmat on purettu ja tästä on myös maininta NuuksioNuuksio_Luukki_Vaakkoi 260n oppaan uusimmassa painoksessa.  Nälän ajamina ja kärsimättöminä päätimme suunnistaa Urjan rantaan (kartta), josta ainakin löytyisi nuotiopaikka. Urjalla on joskus tullut yövyttyäkin ja hyväksi tietämääni taukopaikkaan oli matkaa ainoastaan reilu puoli kilometriä. Sinne harppoessamme törmäsimme vielä kauniiseen puroon, jota oli pysähdyttävä myös kuvaamaan.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 267Säpinää Urjan rannoilla.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 270Urjalle tultuamme oli saatava nuotio aikaiseksi, mutta liiterissä roikkuneen sahan terä oli poikki, eikä varaterää sen koommin kuin kirvestäkään näkynyt missään. Onneksi tällaiseen törmää Metsähallituksen huoltamilla Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 272taukopaikoilla hyvin harvoin. Onneksi myös metristen halkojen joukossa oli kapeita pöllejä, joista pienen nuotion sai helposti aikaiseksi – venäläismallisen tosin – sellaisen halkojen päistä poltettavan. Aamun pienet sateet olivat lakanneet, joten sadesuojan pystyttämistä oli turha miettiä.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 262Urja (T).

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 277Syötyämme oli edessä vielä viimeiset pakkailut ennen lopputaivalta Haltiaan. Kello oli jo melko paljon, olimme molemmat reissumme antiin erittäin tyytyväisiä ja sadettakin oli luvassa, joten  päätimme tehdän lopun lyhyemmän kaavan mukaan. Haltiaan oli Urjasta kuljettavana enää reilut kolme kilometriä. Pirttimäelle bussireitin varteen olisi ollut matkaa tuplasti. Molempiin paikkoihin pääsee kätevästi pääasiallisesti Reitti 2000:n polkuja seuraillen.

Kolmperän lammen lounaiselta nurkalta alkaen (kartta) saimme taas kiinni Reitti 2000:n leveistä poluista. Liikuimme nyt pääasiassa Karjakaivon ulkoilualueen puolella. Reissumme alkoi nyt olla käytännössä ohi – leveitä ja sorattuja valaistujen  latujen pohjia kuljeskellessa ei enää tuntunut samNuuksio_Luukki_Vaakkoi 300alta kuin omia polkuja kulkiessa. Erämainen tunnelma katosi, vaikka on sanottava, että maisemat ovat täälläkin komeita pienine suolämpäreineen, jyrkkine kallioineen ja käkkyräisine mäntyineen. Joku rakkaushuligaani oli veistellyt polun viereiseen koivuun sydämen jo aikoja sitten – varmaankin rakkaudesta luontoon?

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 306Artsy. Vauhdikkaat askeleet Haltiaan.

Haltian luontokeskukselle päästyämme oli hyvä huokaista kahvi- ja teekupin ääressä. Nälkäinen retkeilijä voi päättää reissunsa myös ravintolaan. Bussi 245 Espoon keskukseen (juna-asemalle) kulkevat täältä noin tunnin välein. Bussia saimme loppujen lopuksi jo odotella meille jo alunalkaen luvatussa sateessa.

LOPUKSI

Taas kerran saattoi todeta sen, ettei ole niin väliksi, meneekö metsään marraskuun ”kuoleman kuun” lähestyessä vai joskus ”normaalimpina” retkeilykausina. Aina se on yhtä nautinnollista. Loppusyksyn retkistä löytyy hyviä kokemuksia niin Sipoonkorvesta kun Liesjärveltäkin. Maatuvan puun ja kostean maan tuoksut sekä hiljaisuus riittävät aistien terävöittämiseen silloin, kun ruskan väriloisto alkaa hiipua.

Nuuksio_Luukki_Vaakkoi 120Tälläkin kertaa tuli Nuuksiossa nähtyä jotain uutta ja nyt on syytä mainostaa myös valittua reittiä – se oli epäilemättä yksi parhaista, mitä  olen Nuuksiossa onnistunut vuosien varrella kulkemaan. Karttojen tutkiskelu kotioloissa hiljaisina iltoina kannattaa. Etenkin Pöksynhaara on kokonaisuudessaan syytä lisätä Nuuksion suosikkikohteiden listaan.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joissa itse kirjoittaja esiintyy ja joiden perässä on merkintä (T). Näistä kuvista kiitos kuuluu Tuulille.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Nuuksion kansallispuisto).

Kansallispuiston yleiskartta ja palvelut.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

SYYSVAELLUS: NUUKSIO JA VAAKKOI 3.-4.10.2015

REITTI: Mustasilta - Vaakkoi - Saarijärvi - Suolikas - Iso Majaslampi - Mustasilta 12.7 + 7.2 km 
VAELLUSKAVERIT: -
HUIPUT: Vaakkoin kauniit lammet. Helsingin Ladun kämppä. Suolikkaan maisemat. Nuuksion pohjoisosien rauha.
ERIKOISTA: Sienet vähissä.

ALUKSI

Jälleen kerran oli aika suunnata ”omaan” Nuuksion kansallispuistoon – tällä kertaa tuntemattomille poluille Nuuksion kyljessä olevalle Vaakkoin ulkoilualueelle sekä aina rauhalliseen ja tuttuun Saarijärven ja Suolikkaan ympäristöön. Yöni vietin Helsingin Ladun jäsenille tarkoitetulla eräkämpällä Vaakkoin lammen rannalla. Niinpä tätä reissua voi kai sitten nimittää yhden yön ”minivaellukseksi”. Ruska oli päässyt etenemään eteläisessä Suomessa lähes parhaimmilleen, mutta sienisyksy vaikutti ainakin toistaiseksi todella kehnolta.

Vaakkoin ulkoilualueelle ja Nuuksion pohjoisosien lähtöpaikoille pääsee kätevästi seutuliikenteen busseilla 345 (joka päivä Mustasiltaan) ja 346 (arkisin Espoon rajalle saakka). Vanhaa Porintietä pitkin kulkee myös kaukoliikenteen busseja (Matkahuolto aikataulut), joita voi käyttää liikkumisessa hyväkseen. Samalla suunnalla ovat myös Salmen ja Luukin ulkoilualueet.

PÄIVÄ 1: MUSTASILTA – VAAKKOI 3.5 + 7.2 KM
Mustasillasta metsään. Kotiutuminen kämpälle. "Vaakkoin lampikierros". Seuraa toisista eräilijöistä. Iltalenkki Saaren Mustalle. Saunaan!

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 003Reissuni alkoi Mustasillasta (kartta). Hetken Porintietä käveltyäni suuntasin kohti Tuhkurin lampea mökkitietä pitkin (kartta). Mökkitien päästä oli helppo laskeutua lammen länsipäässä olevalle isolle polulle (kartta).

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 004Tuhkuri.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 006Tuhkurilta polku jatkui seuraavalle lammelle – Väärä-Mustalle (kartta). Sää oli erinomainen – täysin pilvetön. Muutamia suppilovahveroita sattui kulkiessa silmiini, mutta olin päättänyt poimia tällä reissulla talteen ainoastaan mustatorvisienet, mikäli  niitä olisi tarjolla. Matkalla Väärä-Mustalle sain kierrellä muutamia tuulen kaatamia järeitä kuusia.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 008Väärä-Musta.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 013Väärä-Mustalle suunnistettuani oli helppo todeta että lampi oli oikea ja kaiken lisäksi kaunis. Lammen pinnalla kellui muutamia turvelauttoja, jotka ovat tuttuja myös muilta Nuuksion lammilta, kuten Mustalammelta. Näitä on myös rakenneltu onnistuneesti Nuuksiossa pesivien arkojen erämaalintujen, kaakkureiden tarpeisiin. Väärä-Mustan jälkeen kävelin Espoosta Vihdin puolelle ja Vaakkoin lammelle. Varsinaista polkua en löytänyt – kallioiden yli Vaakkoille kävellessäni törmäsin tosin pariinkin suuntaani nähden poikittain menevään polkuun. Maasto oli joka tapauksessa helppokulkuista – polulla tai ilman.

Majapaikkaani Ladun eräkämpälle saavuin hyvissä ajoin. Kämpän (kartta) pihamaalla sain kahvitella ja haukata hiukan evästä kahden pienen pojan ja heidän isänsä  muodostaman mukavan retkeilijäkolmikon kanssa. Tutustuin Helsingin Ladun jäsenille tarkoitettuun suureen tupaan ja pienempään kammariin. Tämän jälkeen suuntasin ilman rinkkaa pienelle retkelle kohti Vaakkoin ulkoilualueen lukuisia lampia. Alue oli minulle ennestään tuntematon, joten uusia maisemia oli mukava lähteä koluamaan. Tuvan erillinen sauna oli jo lämpenemässä –  siitä huolehti kämpällä ollut päivystäjä.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 024Saaren Mustan länsirannalla.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 017Lähdin  kiertämään ensiksi säännöllisen muotoista ja vajaan 10 hehtaarin kokoista Vaakkoita. Sen koilliskulmasta oli hyvä suuntia Saaren Mustalle, jonne ei ollut matkaa muutamaa sataa metriä enempää. Rauhallinen, kaunis lampi oli ruskassaan vaikuttava näky. Etenkin lammessa oleva pieni saari näytti houkuttelevalta. Kiipesin näkymiä vielä entisestäänkin parantaakseni vielä rantakalliolle (kartta).

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 027Askeleeni kulkivat tämän jälkeen kohti pikkuruista Kämmenlampea (kartta). Sinne suuntasin Saaren Mustan pohjoispäädyssä olevan rämeen kautta. Merkkaamattomilta reiteiltä ei löydy pitkoksia, joten lumen sulamisen aikoihin ja syystulvien aikaan on soiden ylitykseen hyvä varautua kunnon vaelluskenNuuksio_Vaakkoi_yksin 030gillä tai kumisaappailla.  Rämeen jälkeen nousin ylös kallioiden päälle, mistä löytyi Reitti 2000 –  110 kilometriä pitkä merkattu reitti, joka alkaa Helsingin Keskuspuistosta ja kiertelee Nuuksion järviylängöllä. Reitti on etenkin maastopyöräilijöiden suosiossa, mutta sopii toki erinomaisesti patikoijillekin.  Reitti on merkitty maastoon sinivalkoisin nauhoin.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 035Soistuva Kämmenlampi.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 041Hetken reitillä kuljettuani avautuivat näkymät kauniille avosuolle, Kokkoissuolle (kartta), jossa näytti kyykkivän karpaloiden poimijoita. Poikkesin pois reitiltä ja laskeuduin suon reunalle. Määränpäänä olleelle Kämmenlammen laavulle Nuuksio_Vaakkoi_yksin 032tulin tuota pikaa. Suon ylle kohoavalle kalliolle rakennetun mukavan laavun olivat sananmukaisesti vallanneet teini-ikäiset partiolaiset erikoisine pressuviritelmineen. Kuulemani mukaan eivät partiolaiset laavulla Nuuksio_Vaakkoi_yksin 039kuitenkaan kovin usein vieraile – partiolaisilla on oma retkikämppä lähistöllä – Mylly-Majalammella. Hetken laavulla ja lammen rannalla viipyiltyäni oli syytä jatkaa matkaa. Karpaloita löytyi myös lammen rannalta. Laavulta palasin takaisin reitille, jota pitkin lompsin aina Kuikunlääniin johtavalle tielle (kartta) saakka.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 052Iso Lehmilampi.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 054Jatkoin tietä pitkin kohti Vaakkoita muutama sata metriä. Matkalla kohtasin pari maastopyöräilijää. Takasin metsän puolelle sain palata Ison Lehmälammen kohdalta (kartta). Seurailin karttaan merkkaamatonta leveää ja kaunista rantapolkua pitkin aina Nuuksio_Vaakkoi_yksin 029lammen kaakkoispäätyyn saakka. Ruskassa kylpeviä rantoja alkoi värjätä ilta-aurinko. Takaisin Vaakkoille suunnistin jälleen kallioiden poikki. Maasto oli todella kuivaa, eikä suppilovahveroita (eikä erityisesti hamuamiani mustatorvisieniä) tuntunut olevan missään. Mukanani kulki myös ämpäri – lähinnä muodon vuoksi. Puolukoita oli sen sijaan runsaasti, vaikka alueella varmasti poimijoita riittääkin.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 077 Kämpälle palattuani oli paikalla jonkin veran saunojia ja tulilla istuskelijoita, joiden kanssa tuli hetki rupateltua. Vaakkoin lampikierros oli ollut sen verran kaunis, että oli syytä lähteä vielä toisellekin lenkille. Aikaa oli runsaasti. Päätin lähteä takaisin Saaren Mustalle – tällä kertaa sen etelärannoilla kohoaville kallioille. Kuljin lammelle hiukan kiertäen, Väärä Mustan ja sieltä kohti koillista suuntautuvan pienen murroslaakson (kartta) kautta. Laakson keskellä oli kevyesti hakattu alue, jota puolukoiden poimijat eivät olleet löytäneet. Puolukkaa oli todella paljon, yksittäinen ”maamunakin” löytyi.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 084Saaren mustalla jälleen.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 093Laakson pohjalta nousin Saaren Mustan rannan korkeille kallioille ja pienen niemen kärkeen, mistä avautui erinomaiset näkymät itse lammelle. Täällä oli jo maltettava pysähtyä kauniista ilta-auringosta nauttimaan. Lammen vastarannallakiNuuksio_Vaakkoi_yksin 098n näytti olevan isompi porukka samoissa puuhissa. Takaisin kohti Vaakkoita lähdin lammen rantoja seurailemalla. Täältä löytyi komea herkkutatti, jonka kuitenkin jätin suosiolla metsänelävien syötäväksi. Saaren Mustan maisemia oli käytävä ihailemassa vielä kerran  ilta-auringon lämmössä lammen kulmalta.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 114Ladun eräkämpälle palattuani oli paikalla vieläkin tulistelijoita nautiskelemassa täydellisestä, kirkkaasta syyspäivän illasta. Ladun porukassa iltanuotiolla istuskellessa ei jutun aiheita tarvinnut hakea – retkeilystä, tehdyistä ja tekemättömistä reissuista riitti juttua. Sauna oli kuumana ja kävijöitä riitti. Pimeän tultua sain kuitenkin jäädä kämpälle yksin isännöimään.

Jutellessa selvisi, että Haukkalammentiellä oli ollut suoranaista ruuhkaa ja parkkipaikat täynnä. Muita ihmisiä ei Nuuksiossa oikein voi koskaan kokonaan välttää, mutta omaa rauhaa kaipaavien kannattaa suunnata kauniimpina ja mitä ilmeisimpinä retkipäivinä (etenkin viikonloppuisin) jonnekin muualle kun Haukkalammelle, josta suurin osa merkityistä reiteistä alkaa. Sekä Kattila ja Siikaniemi ovat heti rauhallisempia paikkoja parkkipaikkoineen, mutta Nuuksioonhan on käytännössä mahdollista suunnata miltä tahansa suunnalta kansallispuiston reunamilta.

Saunan jälkeen nukutti niin, etten edes iltatulille jaksanut.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 105Vaakkoi ilta-auringossa.

PÄIVÄ 2: VAAKKOI – SUOLIKAS – MUSTASILTA 9.2 KM
Saarijärven vanhat metsät. Lippaluola. Nuuksion helmi - Suolikas. Rauhaa Isolla Majaslammella. Säikähdys Mustakorvessa.

Tapani mukaan heräsin jo varhain – pimeän aikaan. Aikani pienillä tulilla istutuani ja aamiaisen nautittuani lähdin kohti Saarijärven pohjoisrantoja ja Suolikkaan järveä. Vaakkoin kämpältä kävelin ensin Vanhan Porintien varteen, mistä jatkoin suoraan metsän puolelle Saarijärven rantaan. Järven pohjoisrannalla on muutamia kesäasuntoja, jotka jouduin kiertämään. Korkeilta kallioilta maisemia ihailtuani astelin kansallispuiston rajan yli järven luoteispäässä, mistä oli helppo jatkaa karttaan merkittyä isoa polkua pitkin (kartta).

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 125Saarijärven rannalla.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 136Kansallispuiston puolelle päästyäni muuttui maisema selvästi. Metsät olivat Saarijärven lounaisella rannalla yllättävänkin vanhoja ja kuuset suuria. Iso polku seuraili järven rantaa kalliojyrkäNuuksio_Vaakkoi_yksin 142nteen alla. Jyrkänteen alle oli välillä poikettava paitsi vilkuilemaan mustatorvisieniä, myös etsimään mahdollisia luolia. Yksi mukava lippaluola jyrkän alta löytyikin, sieniä ei. Kostealla ja rehevällä pohjoisrinteellä kasvoi lukuisia kauniita sammallajeja, kallioimarretta ja muita saniaisia sekä sydänlehtisiä nuoria metsälehmuksia.

Hetken Saarijärven rantoja koluttuani suuntasin Sarkkisen lampea kohti johtavalle polulle (kartta). Lammen rannalle tultuani oli aika pitää kahvipaussi hiljaisuudessa. Tyynellä lammella istuskellessa alkoi pian kuulua tutuksi tullutta äänekästä kaakatusta – hanhiparvi oli syysmuutolla. Pian se lensikin komeassa aurassa ylitseni. Läheisessä koivussa huomio kiinnittyi näyttävään pökkelökääpään. Jopa kuuluisalla kivikautisella ”jäämies Ötzillä” oli tätä lahottajasientä mukanaan – mitä ilmeisimmin lääkinnällisistä syistä.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 172Pökkelökääpä.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 182Evästettyäni jatkoin kiertelyäni Sarkkisen lammen rannalla pieniä polkuja seuraillen. Lammen itäpäässä oli jo noustava korkealle kalliolle, jossa joku pökkelöpää oli repinyt kallioilta kelon, niin että revitty kanto nNuuksio_Vaakkoi_yksin 197äkyi vastarannalle saakka. Luvaton nuotio oli tietenkin tehty kalliolle.  Hetken jyrkkää pientä polkua ylös ja alas kuljettuani saavuin lopulta tyynen Suolikkaan järven rannalle – epäilemättä yhteen Nuuksion hienoimmista paikoista (kartta). Sarkkista ja Suolikasta erottaa vain kapea kannas ja sen läpi virtaava pieni puro.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 192Nuuksio_Vaakkoi_yksin 194Nuuksio_Vaakkoi_yksin 205Tyyneyttä Suolikkaalla.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 198Kaksi ja puoli kilometriä pitkä järvi on pohjoispäässä kapeimmillaan alle 15 metriä leveä.  Vaikka kallioisen järven rannoilla on muutamia rakennuksia, on järvi luonteeltaan hyvin erämainen. Noin puolet Suolikkaan rantaviivasta kuuluu kansallispuistoon. Järven komeimmalla ja varsin näkyvällä järveen pistävällä niemellä (kartta) on helsinkiläisten partiolaisten alunperin jo vuonna 1964 rakennuttama eräkämppä.

Äärettömän kauNuuksio_Vaakkoi_yksin 221niilta järveltä matka jatkui alkuun Pöksynhaarasta laskevan ja luonnollisessa uomassaan virtaavan puron vartta pitkin kohti Iso Majaslampea. Pöksynhaaran leiripaikalle (kartta) ei ollut syytä tällä kertaa poiketa, mutta vanhasta kokemuksesta voi sen sanoa olevan erittäin hienolla paikalla. Tulenteko ei siellä ole kuitenkaan sallittu. Seurailin selkeää polkua, joka nousi pian kallioille, pienen suoläntin vierustalle ja lopulta Majaslammen pohjoisrannalle.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 239Heijastuksia.

Näillä Nuuksion hiljaisilla kulmilla tapaa kulkijoita harvoin. Majaslammen pohjoisrantaa kulkevaa polkua oli helppo seurailla laakealle kalliolle (kartta), jossa moni kulkija on pitänyt luvatonta nuotiota: Avotulen teko ja leiriytyminen on kansallispuistossa sallittu vain niitä varten osoitetuilla paikoilla. Jopa polttopuuta oli kasattu nuotiopaikan viereen valmiiksi.  Tässä oli joka tapauksessa hyvä pysähtyä pienelle tauolle ja hörpätä aamulla termariin keittämääni kahvia.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 233Iso Majaslampi.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 241Omaa ”alppiruusuamme”, suopursua kainaloihin saakka kasvavasta lammen itäpäästä suuntasin vielä Mustakorven ylle kohoaville korkeille kallioille (kartta). Täällä en ennen ollut käynytkään. Jyrkältä kalliolta avautui näkymät jo osin Nuuksio_Vaakkoi_yksin 244lehtensä menettäneeseen Mustakorven koivikkoon. Kansallispuiston reunamilla, murros-laaksossa sijaitseva istutuskoivikko on varsin erikoinen, mutta kuvauksellinen näky. Mitä ilmeisimmin alunperin kuusta kasvanut kosteikko on ojituksen myötä kuivunut.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 263Mustakorven koivikko.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 273Saarijärveä kohden Mustakorven itäreunan polkua kulkiessa minut säikäytti perusteellisesti tiheän kuusikon seasta vastaan vauhdilla tullut suunnistaja. Näitä tulikin sitten vastaan myöhemmin useampia. Huvittamaan jäi yhden suunnistajan hymy ja kepeä kommentti kauniista poutasäästä – ainakaan tämä urheilija ei tuntunut suunnistavan hampaat irvessä.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 269Saarijärvellä.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 275Jatkoin omia suunnistusharjoituksiani ja Saarijärven saavutettuani oli aamuinen pilvipeite rakoillut ja aurinkokin oli alkanut pilkahdella pilvien raosta. Kohti Mustasiltaa sain kuljeskella rauhallisesti polkuja pitkin Saarijärven kauniita maisemia ja kirkkaita vesiä aika ajoin ihaillen. Lopulta saavuin vanhan Yli-Takkulan tilan rantaan johtavalle kärrytielle (kartta). Metsätaipaleet oli Nuuksio_Vaakkoi_yksin 283nyt kuljettu ja reissu alkoi olla lopuillaan. Kärrytien vierellä minua huvitti haavan kyljessä kasvanut ja kovasti reittimerkkiä muistuttanut haavanläiskäjäkälä. Kärrypolkua reunustavat metsät vaikuttivat varsin hyvin luonnontilaisilta runsaine lahopuineen.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 286Reittimerkki?

Yli-Takkulan tilalle saavuttuani oli kuljettava vielä kilometrin verran hiekkatietä pitkin Vanhalle Porintielle ja Mustasillan pysäkille. Yli-Takkulan tilan arvokkaat metsät on liitetty kansallispuistoon, mutta itse tila kuuluu Uudenmaan virkistysalueyhdistykselle. Tilalla näytti olevan ratsastustoimintaa. Yli-Takkulasta puolitoista kilometriä linnuntietä etelään on Vääräjärven leiri- ja nuotiopaikka (kartta), joka on minultakin jäänyt kokematta, samoin sen lähellä oleva korkea Lippukallio (kartta).

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 304Hiekkatien pätkällä ilahduttivat syvän vihreää nurmea kasvavan pellon  reunan komeassa ruskassa olevat haavat, yhtälailla kun sienitaudin (tervatäplän) hauskasti kuvioimat vaahteratkin. Suurta haittaa ei lehtensä pudottavalle vaahteralle sienestä ole. Perille päästyäni sain odotella tunnin välein Mustasillan pysäkin (kartta) ohittavaa seutubussia jonkin aikaa.

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 296Ruskaa parhaimmillaan.

LOPUKSI

Nuuksio_Vaakkoi_yksin 255Minulle aiemmin tuntematon Vaakkoin ulkoilualue kauniine lampineen oli erittäin miellyttävä positiivinen yllätys. Nuuksion keskeisten paikkojen ollessa kauniina syyspäivänä ”ruuhkaisuuteen” saakka täynnä ihmisiä, oli Vaakkoin ja etenkin Nuuksion pohjoisosien merkkaamattomilla (ja usein myös kartoilta puuttuvilla poluilla) hiljaista. Yöpaikakseni valikoitunut Helsingin Ladun eräkämppä osoittautui erinomaiseksi paikaksi saunoineen. Ruska ei ehkä ollut vielä aivan parhaimmillaan, mutta yksi Nuuksion ehdottomista helmistä – Suolikkaan järvi – on paikka, jonne on palattava yhä uudelleen.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Nuuksion kansallispuisto).

Kansallispuiston yleiskartta ja palvelut.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

PÄIVÄRETKI: PAISTJÄRVI 26.9.2014

REITTI: Niinilampi - Pirunkirkko - Vuorttusenkallio - Niinilampi 4.4 km, Kylmälampi - Kannaksen ranta - Kylmälampi 4.5 km ja Sonnasen rannat 2.0 km.
VAELLUSKAVERI: Vesku.
HUIPUT: Pirunkirkko. Kallioiden sammal- ja jäkälämatot. Erämaisuus. Kannaksen harjupolku. Sonnasen kirkkaat rannat. 
ERIKOISTA: Hirvikärpästen hyökkäys. Harvojen tuntema hiljainen retkeilykohde.

ALUKSI

Niin kun monesti aiemminkin, etsin eteläisestä Suomesta hyviä retkikohteita Retkikartan avulla. Helpoiten tämä onnistuu lätkäisemällä karttatasovalikosta päälle kolme keskeistä tasoa: retkeilypalvelut, reitit sekä suojelu- ja retkeilyalueet. Tämän jälkeen on helppo lähteä tutustumaan eri alueisiin karttaa zoomailemalla.

Heinolan itärajalla sijaitseva iso suojelualue pisti heti silmään ja kun paikan nimi kävi selväksi, saattoi alueesta hakea tietoa myös muualta. Paistjärven Natura-alueesta löytyikin mukavasti tietoa mm. Metsähallituksen ylläpitämiltä Luontoon.fi -sivuilta ja Retkipaikka-blogista. Myös Suomen Luonto on julkaissut Paistjärven Pirunkirkosta artikkelin (myös video) aivan vastikään.

Paistjärvelle voi myös suunnitella yhden kunnon ympyrälenkin yöpymisineen, joskin tuolloin joutuu myös ylittämään suojelualueen halkaisevan maantien. Käytössämme oli auto, joten päätimme tutustua alueeseen lyhyessä ajassa pelkästään päiväretkellä. Niinpä suunnittelimme retkellemme kolme pientä kierrosta suojelualueen eri osissa. Varsinaisia lyhyitä merkattuja reittejä on Paistjärvellä ainoastaan kaksi. Alueelle ei valitettavasti pääse julkisilla kulkuvälineillä, mutta mahdolliset muutokset kannattaa tarkistaa Matkahuollon sivuilta (Heinola-Mäntyharju).

Paistjärvi_karttaKuljetut reitit: 1) Niinilampi – Pirunkirkko – Vuorttusenkalliot – Niinilampi, 2) Kylmälampi – Kannaksen ranta – Kylmälampi ja 3) Sonnanen. (Klikkaa suuremmaksi).

NIINILAMPI – PIRUNKIRKKO – VUORTTUSENKALLIOT – NIINILAMPI (4.4 KM)

Paistjärvi_2014 012Niinilammen parkkipaikalta (kartta) matkaan lähtiessämme oli sää pilvinen ja harmaa. Uusiin retkikohteisiin tutustuminen on kuitenkin aina kiintoisaa ja tunnelmat retkelle lähtiessä olivat jälleen kerran innokkaat ja odottavat. Kuuden hehtaarin kokPaistjärvi_2014 015oisen Niinilammen rannalla oli hyvä nuotiopaikka näköaloineen, missä pysähdyimme hetkeksi tutkailemaan päivän ensimmäistä reittiä. Paras ruska oli osin jo ohi ja tuuli oli riipinyt lehdet rannan koivuista, mutta monin paikoin olivat koivut vielä täynnään keltaista lehteä.  Ensimmäiset sadat metrit kävelimme pientä hiekkatietä pitkin, mutta pian pääsimme metsän siimekseen.

Iso-VuorttuPaistjärvi_2014 017sen järven laskuojan ylitettyämme nousimme Härkävuoren itäiselle kupeelle (kartta), josta avautui hieno järvimaisema. Tunnelma metsässä oli erämainen ja hiljainen. Sää oli tyyni ja kosteassa ilmassa leijui maatuvan puun tuoksu. Iso-Vuorttusen saloilla on monipuolinen linnusto kuikkineen, tikkoineen ja pöllöineen. Asustaapa alueella myös liito-oravia, saukkoja ja ilveksiä.

Paistjärvi_2014 020Iso-Vuorttusella.

Paistjärvi_2014 024Jyrkiltä kalliopaljastumilta paistoi tippuneen sammalen alta alueen hallitseva kallioperä – rapakivigraniitti. Ruskan värjäämiä maisemia ihailtuamme laskeuduimme Härkävuoren valoisista männiköistä Pirunkirkon notkelman varjoisiin kuusikoihin. Näkymät Pirunkirkolle saavuttuamme olivat suorastaan mykistävät. Pirunkirkon jyrkänteet eivät tee vaikutusta korkeudellaan, vaan ulospäin kaartuvalla kallioseinämällään. Tämä muodostaa kallion alle satakunta metriä pitkän lippaluolan. Viimeisen jääkauden lopussa jäätiköiltä purkautuvat sulamisvedet lienevät hioneet kallioseinän sileäksi ja pehmeäpiirteiseksi.

Paistjärvi_2014 040Pirunkirkon ”alttari”.

Paikan omalaatuista Paistjärvi_2014 033”pyhää” tunnelmaa lisää lipan alla oleva pöytämäinen paasi, joka on lohjennut seinämästä jo aikoja sitten. Mielikuvituksen laukatessa oli helppo kuvitella esi-isämme uhraamassa lahjoja metsien haltijoille luonnon muodostamalla alttarilla. Tarinoiden mukaan erämaan keskellä ollut kallio on antanut myös suojaa isonvihan aikaan (1713 – 1721) venäläisiä joukkoja paenneille lähiseutujen asukkaille.

Paistjärvi_2014 050Pirunkirkko.

Paistjärvi_2014 058Pirunkirkoksi, jätinkirkoksi tai pirunpesäksi nimettyjä paikkoja on Suomessa lukuisia. Yleensä nämä ovat kalliojyrkänteitä, niiden muodostamia rotkoja, kivikoita tai luolia – jylhiä, vaikuttavia ja kansanuskossa pyhiksi muodostuneita paikkoja. Pirunkirkon notkelmasta löytyi Paistjärvi_2014 060myös alueen kartta sekä hyvät opasteet, jotka ohjasivat reitin molemmissa päissä oleville parkkipaikoille – etelään Niinilammelle (1.3 km) ja pohjoiseen Simonlammelle (1.1 km) (kartta).

Paistjärvi_2014 043Pirunkirkon pehmeitä muotoja.

Paikassa oli hyvä kahvitella ja pysähtyä ihmettelemään erikoista luonnonmuodostumaa. Liikkeelle lähdettyämme nousimme ensin Pirunkirkon päälle. Sieltä matka jatkui merkattua rantareittiä pitkin Iso-Vuorttusen pohjoispäähän ja edelleen poluttomille taipaleille kohti Kukkulavuorta ja Vuorttusenkallioita (kartta). Iso-Vuorttusen itärannan kallioilla ja niiden eteläpuolella on syytä välttää liikkumista lintujen pesimäaikaan (15.3. – 30.6.).

Paistjärvi_2014 070Kallioille noustuamme jouduimme hirvikärpästen saartamiksi. Aiemmin kiusanhenkiä ei ollut näkynyt. Vesku aloitti kallioilla reippaan suojautumisoperaation. Hirvikärpästen napsahdellessa takkiin pysyi hymy kuitenkin huulilla. Itse en hirvikärpäsistä kovinkaan paljon kiusaantunut ja  hetken eteepäin kuljettuamme, ei lentokyvyltään vajavaisia otuksia enää näkynytkään.

Paikoitellen kallioiden metsiköt olivat saaneet Paistjärvi_2014 071kasvaa rauhassa jo pidemmän aikaa, mutta monissa paikoissa suhteellisen tuoreista hakkuista muistuttivat nuoret, tasaikäiset männiköt ja metsäkoneiden urat. Kompassi oli epähuomiossa unohtunut kotiin, joten suunnistaminen ei mennyt ”ihan niin kun Strömssöössä”. Kallioiden päällä kujeskellessamme pysyi suunta kuitenkin suunnilleen oikeana.

Paistjärvi_2014 077Vuorttusenkallioiden jyrkänteillä.

Korkeiden kallioiden reunamPaistjärvi_2014 076illa oli muutamia jyrkänteitä, joita jouduimme hiukan kiertelemään. Vastaan tuli myös sileän kallion päälle jumittunut siirtolohkare, jonka alle mitä ilmeisimmin oli joku huumorintajuinen kulkija laittanut  Paistjärvi_2014 082pienemmän kiven ”tueksi”. Vastaavanlaisia kiviä löytyy Suomesta vaikka kuinka paljon ja näistä epäilemättä kuuluisin ja vaikuttavin on Ruokolahden Kummakivi. Tarkoituksemme oli vierailla myös linnavuorta muistuttavalla Haaralankalliolla (kartta), mutta suunnistamisen ollessa ilman kompassia hiukan epätarkkaa, päätimme kävellä suorinta reittiä parkkipaikalle.

Paistjärvi_2014 081Kallioiden päältä löytyi hienoja jäkäliköitä ja sammalikoita.

Saimme Iso-Vuorttusen jonkin ajan kuluttua taas näkyviimme ja suuntasimme järven eteläpäätä kohden. Täältä löysimme polun, joka ohjasi meidät jo ennestään tutulle hiekkatielle ja Niinilammen parkkipaikalle.  Matkaa oli nyt taitettu tarpeeksi, Niinilammen nuotiopaikka oli viihtyisä, eikä taivaalta tiputellut vettä – oli aika pitää kahvi- ja eväspaussi. Samalla teimme suunnitelmiamme seuraavalle reitille. Metsästä oli tarttunut mukaan jokunen kantarelli, vaikkei sieniä metsässä kovin paljon näkynytkään.

Paistjärvi_2014 085Tauon paikka.

KYLMÄLAMPI – KANNAKSEN RANTA – KYLMÄLAMPI   (4.5 KM)

Paistjärvi_2014 148Matka jatkui nyt toiselle reitille ja ajelimme Kylmälammen parkkipaikalle – Niinilammelta oli tänne matkaa noin viisi kilometriä. Parkkipaikalta johtaa myös polku itään, Paistjärven ainoalle leiriytymispaikalle ja keittokatokselle, Ketturiutalle. Suojelualueen ulkopuolella voi leiriytymisessä luonnollisestikin hyödyntää jokamiehenoikeuksiaan. Lisäksi Paistjärven lähistöltä löytyy useita yksityisiä vuokramökkejä, jotka sopivat tukikohdaksi päiväretkiä tekeville patikoijille. Kylmälammen parkkipaikalla (kartta) oli pysäköitynä toinenkin auto, mutta itse kulkijoita emme nähneet. Reitti nuotiopaikalle on merkitty maahan isketyin tolpin.

Paistjärvi_2014 091Kulotettua männikköä.

Paistjärvi_2014 092Suuntasimme nyt kohti Kannaksen rannan tulentekopaikkaa ja harjua. Harjua seuraileva polku (hiekkatie) oli alkuun erittäin helppokulkuinen. Heti polun alkupäässä tutkailimme kulottamalla ennallistettua männikköä. Myös ohittamamme pienen, pyöreän ja umpeenkasvavan Kylmälammen (kartta) ojat on tukittu suon palauttamiseksi luonnontilaan. Kompassin puuttuessa otimme toiselle reitillemme leikkikaluksi mukaan auton gps:n, joka näytti toimivan maastossa melko hyvin. Mukava harjupolku kulki välillä myös Saarijärven rannassa, kunnes se nousi hitaasti harjun laelle.

Paistjärvi_2014 094Kuijärven hiekkarannat.

Paistjärvi_2014 100Kannaksen rannan nuotiopaikka (kartta, poistettu nykyisin käytöstä) osoittautui juuri niin mukavaksi kun olimme etukäteen ajatelleetkin. Komeat järvi- ja harjumaisemat sekä hiekkaiset rannat houkuttelivat pysähtymään. Päätimme kuitenkin käväistä vielä harjulla ennen tulistelua. Kuijärven ja Saarijärven välissä oleva harju (kartta) tarjoaa näkymiä molempiin suuntiin, joskin sen jyrkät rinteet ovat melko peitteiset.

Paistjärvi_2014 107Harjulla.

Paistjärvi_2014 105Pienen lenkin harjulla tehtyämme palasimme nuotiopaikalle. Pilviverho alkoi rakoilla juuri sopivasti. Auringonvalo muutti maiseman ja koivujen kellertävät lehdet läpikuultaviksi. Luonnon  hiljaisuus ja rauha oli taas kerran tehnyt tehtäväPaistjärvi_2014 114nsä: Olo nuotiota sytytellessä oli tyyni ja onnellinen. Olin ottanut mukaan myös tarpin (laavukankaan) kokeillakseni jälleen kerran sen pystytystä erilaisiin paikkoihin. Nuotiopaikalla puut olivat kuitenkin sen verran kaukana, ettei niitä voinut käyttää tällä kertaa hyväkseen. Nuotiotulet oli kuitenkin sytytetty hyvin vikkelästi.

Paistjärvi_2014 131Kohentaja. Paistjärvi_2014 121Kannaksen rannan kultainen koivikko. Paistjärvi_2014 138Pilvipeite rakoilee Kuijärvellä.

Paistjärvi_2014 134Kuijärven rannalla oli nuotiolla hyvä istuskella. Retkemme alkoi jo olla lähellä päättymistään. Kävelimme vielä lyhyen matkan takaisin autolle ja ihastelimme Saarijärven puoleisia maisemia. Taivas alkoi jälleen vetäytyä raskaan pilvipeitteen taakse, mutta sää oli tästä huolimatta sopivan viileä – kävelemiseen erinomainen.

Paistjärvi_2014 143Saarijärvi.

SONNASEN RANNOILLA (2.0 KM)

Halusin vielä käväistä vilkaisemassa Sonnasen rantoja. Järveä mainostetaan yhdeksi Suomen kirkasvetisimmistä. Iltapäivä oli lopuillaan, mutta aikaa ja valoa lyhyelle lenkille vielä riitti. Vesku tiputti minut Sonnasen rantapolun päähän (kartta) ja jatkoi itse läheiselle parkkipaikalle (kartta) odottelemaan ja lepäilemään.

Paistjärvi_2014 168Pieni piipahdus Sonnasen rannalla osoittautui vaivan arvoiseksi. Vaikka taivas oli jälleen vetäytynyt pilveen, oli ruskan värjäämiä maisemia mukava ihailla uuden ja minulle tuntemattoman järven rannoilta. Matkaa sain taittaa rantaa myötäilevää, pientä ja vähän kuljettua polkua pitkin. Sadan metrin päässä kulki pienPaistjärvi_2014 158i hiekkatie, joka päättyi Sonnasensaaren salmessa sijaitsevalle, mahdollisesti jonkin yhdistyksen käytössä olevalle vaatimattomalle mökille. Elämää siellä ei ollut. Retkikarttaan merkitty ja mökin pihapiirissä oleva nuotiopaikka lienee poistettu käytöstä. Ennen mökille saapumistani ohitin vielä Paistjärvi_2014 169Sonnasen kauniin laskupuron, joka olisi kyllä houkutellut mukaansa. Aikaa puron seurailuun ei Sonnasen pikavisiitillä nyt kuitenkaan ollut. Rauhallisia rantoja pitkin oli mukava kävellä. Kääntöpaikkani, ruskan värittämä kapea salmi Sonnasen ja Sonnasensaaren välissä oli erityisen komea.

Paistjärvi_2014 153Salmi Sonnasensaaren ja mantereen välissä.Paistjärvi_2014 161Sonnanen.

Sonnasen läntisePaistjärvi_2014 164t ja pohjoiset rannat on suurelta osin rakennettu ja Paistjärven Natura-alueen ulkopuolella. Tämän vuoksi retket järvellä kannattaa suunnata ennen kaikkea sen itä- ja etelärannoille. Järven vesi oli epätavallisen kirkasta. Harjun liepeillä liikuttaessa voi hyvinkin olettaa, että järven pohjasta purkautuu useita lähteitä ja veden vaihtuvuus on järvessä varmasti nopeaa. Sonnasen järven ilmakuvaa katsellessa paljastuu melkoinen yllätys – Sonnasensaarelta läntiselle vastarannalle ulottuu lähes pintaan saakka kurottava harju (ilmakuva), joka melkein jakaa järven kahteen osaan.

P1020380Sonnasen kirkkassa rantavedessä oli nähtävillä aallokon hiekkaan muovaamia kauniita aallonmerkkejä. Aallonmerkit palauttivat mieleeni Pyhä-Luoston kansallispuiston, missä näihin pieniin luonnonihmeisiin pääsee tutustumaan yhtälailla lukuisissa irtojärkäleissä kun kalliossakin. Kivettyneillä aallonmerkeillä on siellä kuitenkin ikää yli 2 miljardia vuotta.

Paistjärvi_2014 186Aallonmerkit Sonnasella.

Tienvarteen palasin jo aiemmin kulkemaani polkua pitkin. ja loppumatkan parkkipaikalle kuljin Sonnasen etelärannalla kulkevalla pienellä polulla. Sonnasen parkkipaikka on epäilemättä kesäisin hyvä retken lähtö- ja päätepiste: Retken päätteeksi voi pulahtaa uimaan Sonnasen hiekkaisilla – myös lapsille sopivilla uimarannoilla.

LOPUKSI

Vaikka olimmekin säästäneet aikaa vaihtamalla auton paikkaa eri puolille suojelualueeseen tutustuaksemme, jäi moni paikka vielä vaille huomiota. Paistjärvellä voisi hyvinkin viettää pari kolme päivää ja koluta jo kartalla mielenkiintoisen näköisiä paikkoja – korkeita kallioita (esim. Viinavuori, Kyrpmäki ja Haaralanvuori), luonnontilaisia puroja (Sonnasen laskureitti) tai rakentamattomia rantoja eri puolilla suojelualuetta. Paistjärvelle on siis päästävä toistekin.

Suurimman vaikutuksen Paistjärvellä (ennen kaikkea Iso-Vuorttusen ympäristössä) teki alueen hiljaisuus ja erämaisuus. Olimmehan kuitenkin ainoastaan alle kahden tunnin ajomatkan päässä ruuhkaiselta pääkaupunkiseudulta. Järvivedet olivat äärimmäisen kirkkaita ja rannat suurelta osin rakentamattomia. Alueen metsät ovat sen sijaan vanhoja talousmetsiä ja osa hakkuista on tehty vastikään. Kaikkein vanhimmat metsäsirpaleet ovat hajallaan eri puolilla suojelualuetta. Ilmakuvilta näkee, että eniten näitä on Iso-Vuorttusen ympäristössä sekä mahdollisesti muutamissa jyrkkäreunaisissa notkelmissa.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joiden perässä on merkintä (V). Niistä kiitos kuuluu Veskulle.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Printit Retkikartasta (Paikannimihaku:  Paistjärvi).

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Paistjärvi).

Paistjärven yleiskartta ja palvelut.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.