REITTI: Mustasilta - Vaakkoi (+ Suolikas ja Saaren Musta) - Vääräjärvi - Lippukallio - Pääskyskallio - Hynkänlampi - Pirttimäki 18.9 km (+ 9.9 km)
VAELLUSKAVERIT: -
HUIPUT: Keväiset purot! Erämaiset järvet: Suolikas ja Vääräjärvi. Palokärjet kaikkialla. Kevääseen heräilevä luonto. Sammal- ja jäkäläbongaus. Lippukallion lohkareikot.
ERIKOISTA: Heikot kevätjäät ja pilkkikauden päättäjäiset.
ALUKSI
Kevät kutsui kauden ensimmäiselle vaellukselle – minivaellukselle Nuuksioon. Nuuksion kansallispuiston ohella tuli tällä kertaa liikuttua myös Vaakkoin ja Pirttimäen ulkoilualueilla. Molemmat sijaitsevat aivan Nuuksion kansallispuiston kyljessä. Yöni vietin Helsingin Ladun jäsenille tarkoitetulla eräkämpällä, Vaakkoin lammen rannalla.
Mustasillan bussipysäkiltä alkanut retki suuntautui ensin Vaakkoille, sitten päiväkävelylle Suolikkaan järven ympäri. Perinteiseksi muodostunut iltakävely tuli tehtyä Saaren Mustalle. Toisena päivänä vaelsin Vääräjärven ja Lippukallion kautta Hynkänlammelle. Reissu päättyi munkkikahville Pirttimäen ulkoilumajalle ja Bodomjärven rantaan. Reittivalinnat olivat tälläkin kertaa onnistuneita, vaikka lumiset korpinotkelmat ja jäiset kalliot tekivät kävelyn pienen rinkan kanssa aika ajoin melko raskaaksikin.
Vaakkoin ulkoilualueille sekä Nuuksion pohjoisosien lähtöpaikoille pääsee kätevästi seutuliikenteen busseilla 345 (Luukin kautta joka päivä Mustasiltaan tai Rinnekotiin) ja 346 (arkisin Espoon ja Vihdin rajalle saakka). Vanhaa Porintietä pitkin kulkee myös kaukoliikenteen busseja (Matkahuollon aikataulut), joita voi käyttää liikkumisessa hyväkseen. Pirttimäen (Kunnarlan) ja Espoon keskuksen välillä liikennöi bussi 246.
PÄIVÄ 1: MUSTASILTA – VAAKKOI + SUOLIKAS JA SAAREN MUSTA 3.6 + 8.0 + 1.9 KM
Tutuissa maisemissa. Kaunis ja rauhallinen koillinen Nuuksio. Suolikkaan kierto. Kieli keskellä suuta kevätjäillä. Hirvipoluilla. Auringonlasku Saaren Mustalla.
Päivä 1. Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).
Matkaan hyppäsin Mustasillan pysäkiltä (kartta) hiukan harmaassa säässä. Illaksi ja seuraavaksi päiväksi oli kuitenkin luvattu selkenevää. Ensimmäisen kilometrin talsin Vanhaa Porintietä pitkin. Kapealta ja epämukavalta tien
pätkältä hyppäsin metsäpoluille (kartta) noin kilometrin kävelyn jälkeen. Pienen koivikkoa kasvavan hakkuualan jälkeen olin jo tutuissa metsissä Tuhkurin lammen rannalla.
Tuhkuri jääkannen alla.
Vaakkoin lampikierros oli taas hyvässä vauhdissa. Tuttuja tuulenkaatoja kierreltyäni saavuin seuraavalle lammelle, Väärä-Mustalle (kartta), jolla oli tullut käytyä viimeksi lokakuun lopulla. Kallioita ja niillä kasvavia suonihuopasammalia kuvatessani törmäsin toiseenkin kulkijaan. Selvisi, että Minna oli lähtenyt liikkeelle geokätköjen (geokätkösivusto) perään.
Hyppäsin he
tkeksi mukaan geokätkön etsintään, sillä kätkö oli lähellä. Tyttäreni kanssa olen jo sopinut etsiväni geokätköjä Vaakkoin suunnalta jonain keväisenä viikonloppuna. Nyt ajattelin varmistaa, että ainakin yksi piilo sitten löydetään ja mielipaha vältetään… Pienen hakemisen jälkeen erityisen hauskasti toteutettu kätkö löytyikin noin sadan metrin päästä Väärä-Mustan rannasta.
Väärä-Mustalla.
Samalla kun M
inna suuntasi itään kohti Tuhkuria ja uusia kätköjä, palasin Väärä-Mustan rantaan ja jatkoin matkaani Vaakkoille. Lumet olivat metsässä jo melko vähissä, mutta isommanpuoleisia lumenviipymiäkin riitti vielä kahlattavaksi. Hankikanto oli pakkasyön jälkeen kuitenkin kohtalainen. Lumen sulamisvedet solisivat nyt puroissa siellä ja täällä – kauniin rahkasammalikon keskellä.
Kevät!Fanikuvassa okarahkasammalten kanssa.
Vaakkoin lampi otti minut tällä kertaa vastaan jääpeitteisenä. Sammalista viime aikoina innostuneena hyökkäsin kuitenkin vielä lammen kaakkoisrantaa kohti työntyville kallioille kivikynsisammalia ja kangaskarhunsammalia ihmettelemään. Helsingin Ladun kämpälle (kartta) saavuttuani evästelin hetken hiljaisuudesta nautiskellen. Samalla tein suunnitelmiani Suolikkaan järven kiertämiseksi. Syödessäni kuuntelin palokärkien (hyvät ääninäytteet) kovaäänistä mekastusta lammen vastarannalta. Yksi rummutti puunkylkeen, toinen huusi ja kolmas päästeli tutuksi tulleita lentoääniä.
Pyyslampi.
Liikkeelle lähdettyäni päädyin taas talsimaan Vanhaa Porintietä pitkin aina Pyyslammelle (kartta) saakka. Suolikkaan järven rantaan kävelin pientä mökkitietä pitkin. Heti rannan tuntumasta (kartta) avautui upeat näköalat kapealle järvelle, jota reunustavat paikoitellen korkeat ja jyrkät kalliot. Suolikas on hyvin erämainen järvi, jonka ainoat mökkitontit sijaitsevat juuri täällä – Takamaalla – Nuuksion kansallispuiston sisällä. Noin kaksi ja puoli kilometriä pitkä järvi on kapeimmillaan alle 20 metriä.
Suolikkaan jylhät maisemat.
Lähdin seurailemaan Suolikkaan rantaviivaa tarkoituksenani kiertää koko järvi. Jyrkkiä rantoja reunusti leveä kivivyö osoituksena vuosituhansia vanhasta rantatasosta. Viimeisen hiljaisen mökkitontin ohitettuani laskeuduin rantarämeelle, jonka jäisillä mättäillä oli helppo astella. Melko kuiva suo lienee helppo ylittää myös kesäisin. Ympäröivän luonnon teki kauniiksi ainavihantien kasvien ja lumen yhdistelmä – pienet muistutukset siitä ettei talvi, lumi ja jää onnistu kukistamaan kaikkialta esiin puskevaa elämää.
Kuvattavaksi aseteltu. 
Talvehtineet suopursut. 
Saari.
Suolikkaan kapeikkojen rantarämeet.
Vastaranta oli lähellä. Niinpä aloinkin pohtimaan järven ylitystä jäitä pitkin – olihan vastarannalle matkaa ainoastaan parikymmentä metriä! Vastarannan korkeat näköalakalliot houkuttelivat oikomaan, etenkin kun katselin karttaa ja Suolikkaan järven pohjukan soisempia ja matalia luoteisia rantoja. Heikoille jäille siis päädyin.
Suolikkaan jäillä. 
Suolikkaan kapeikot.
Vastarannalle päästyäni alkoi kiipeily jäisillä kallioilla. Näköalat kohenivat nopeasti, mutta maisemien lisäksi riitti myös maan pinnalla ihasteltavaa – kauniita jäkäliä ja sammalia. Pian huomasin seurailevani sekä hirvien että ihmisten tallomaa, rantakallioita myötäilevää pientä polkua. Yhtä paljon tuoreita hirvien jätöksiä en vielä missään ole Nuuksiossa aiemmin nähnyt. Tämä saikin jo toivomaan kohtaamista. Ainoastaan kerran olen hirveen Nuuksiossa törmännyt – aamuisella suolla vuosia sitten.
Valko- ja harmaaporonjäkälät sulassa sovussa. 
Punatorvijäkälää.
Tinajäkälien ja kivikynsisammalen yhteiseloa. 
Sammalista kaunein – sulkasammal.
Oliiveja karhunsammalpedillä.
Suolikkaan kalliorantoja oli mukava seurailla, joskin tossujaan sai asetella varoen – jyrkillä ja jäisillä kalliolla näkymiä ihaillessa ei harha-askeliin ollut varaa. Ajoittain sain kävellä jääkauden hiomia valaanselkäisiä kallioharjanteita pitkin. Linnut olivat valtaosin hiljaa. Nuuksion rauha ja maisemat alkoivat tehdä tehtävänsä.
Kivettyneet valaat keskellä Nuuksiota.
Kahvittelumaisemat.
Erinomainen taukopaikka hulppeine maisemineen löytyi pienen niemen kärjestä (kartta). Aikani huilattuani ja punatorvijäkäliä ihmeteltyäni laskeuduin jyrkästi alas Nuuksiolle niin tunnusomaiseen murroslaaksoon, jonka pohjalla virtasi keväinen, Sammalkuohon lammelta laskeva puro. Komeaa korpinotkelmaa kuvatessa meni reilusti aikaa.
Sammalkuohon laskupuro.
Metsäkerrossammal.
Purolta nousin takaisin jäisiä jyrkänteitä pitkin korkeille kallioille. Kalliohyllyillä kasvoi metsäkerrossammalta. Ylös päästyäni sain seurailla jo isompaa polkua, joka kulki hiukan etäämpänä rannasta. Maisemien ihailun sijaan kiinnittyikin huomioni jälleen sammaliin, jäkäliin ja tikkojen pöytätapoihin.
Käpytikan pajassa. 
Palokärki on nauttinut proteiinipitoisen lounaan. 
Kangaskynsisammal. 
Kaarrekarve. Tällä jäkälällä on varsin osuva nimi.
Päätin suunnata Suolikkaaseen pistävään niemeen (kartta), jota olin aiemmin ihaillut vain etäältä – vastarannalta. Niemessä sijaitsee helsinkiläisten partiolaisten vanha tukikohta kämppineen. Tätä ennen johdatti polku minut erityisen kauniin, soistuvan Valkealammen rantaan (kartta), jossa olen aikanaan leiriytynytkin. Lammen lounaisella rannalla sijiaitsee yksi Nuuksion virallisista leiriytymispaikoista. Tulenteko ei tällä leiripaikalla kuitenkaan ole sallittu.
Valkealammella.
”Partiolaisten niemeen” päästyäni olin taas valinnan edessä: Kiertääkö Suolikkaan pohjukka vai lompsiako jäiden yli. Meno alkoi hiukan arveluttamaan, kun rannan ohkaiset jäät pettivät alkuun alta, mutta toiselle puolelle kuitenkin pääsin kuivin jaloin. Tässä kohdin oli jään yli matkaa toiselle rannalle viitisenkymmentä metriä – sellainen sopiva uima-altaan mitta.
Vielä kantoi jäät hoikkaa kulkijaa.
Pääsin nyt tutuille ja aiemmin kulkemilleni poluille. Yksi Nuuksion hienoimmista järvimaisemista oli taas edessäni – nyt kevättalvisessa asussaan.
Suolikas.
Näköalapaikoilta lähdin kiertämään Sarkkisen lampea. Sen Suolikkaasta erottaa vain kapea kannas ja lyhyt Sarkkisen laskupuro. Matkantekoni keskeytti hetkeksi talvikin talvehtineet ja vielä kukattomat lehtiruusukkeet sekä kukkiva tupasvilla. Kosteassa ja kapeassa suonotkelmassa sai hiukan hypähdellä mättäältä toiselle, että sen yli pääsi kuivin jaloin.
Tupasvilla kukkii.
Pienen vedenjakajan ylittämisen jälkeen pääsin Saarijärven pohjoisosien kauniisiin ja melko vanhoihinkin kuusimetsiin (kartta). Metsä nojailee vierellä kulkevaan ja pieniä lippaluolia kylkeensä kätkevään kalliojyrkänteeseen.
Saarijärven kuusimetsissä. 
Talven viimeisiä tippoja viedään.
Pian olin taas Porintiellä, jolla käveleminen alkoi tympiä jo muutaman sadan metrin jälkeen. Niinpä suuntasin Vaakkoin kämpälle metsiä pitkin. Vaikutusta matkalle osuneet harvennetut yhden puulajin talousmetsät eivät tietenkään tehneet, etenkin kun olin juuri lompsinut komeissa Nuuksion kuusikoissa. Ero oli melkoinen.
Kämpälle palattuani oli kamiinassa jo tulet, joten tehtäväkseni jäi saunan lämmitys. Kuulin myös, että enemmänkin porukkaa oli tulossa. Vaakkoin erinomainen sauna lämpeni hetkessä ja löylyt otettuani ehdin vielä perinteiseksi muodostuneelle iltalenkille Saaren Mustalle – laskevan auringon valossa. Sää oli selkiintynyt nopeasti.
Sää selkenee. Vaakkoi ilta-auringossa.
Lyhyt lenkki Saaren Mustan lammelle (kartta) on pienen vaivan arvoinen – lampi kuuluu ehdottomasti koko Nuuksion alueen helmiin ja sitä pääsee ihailemaan etelärannan korkeilta kallioilta. Paluumatkan kämpälle tein ilta-auringon hitaasti laskiessa.
Saaren Mustalla.
Ilta metsässä.
Onnistuneen päivän jälkeen oli hyvä mennä nukkumaan. Yksin en tällä kertaa yötäni kämpällä viettänyt, vaan seuranani oli kaksi vanhempaa naista kahden tyttölapsen kanssa. Tilaa kämpällä on kuitenkin niin paljon, että enemmänkin olisi mahtunut.
PÄIVÄ 2: VAAKKOI – VÄÄRÄJÄRVI – HYNKÄNLAMPI – PIRTTIMÄKI 15.3 KM
Palokärki näyttäytyy. Kirkas päivä. Yllätyksiä Vääräjärvellä. Lippukallion jyrkänne ja lohkareikot. Velskolan komeat kuusikot. Metso säikäyttää. Hynkänlampi. Munkkikahvit.
Päivä 2: Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).
Tapani mukaan heräsin aamulla hyvin varhain ja liikkeellä olin tällä kertaa pienen rinkkani kanssa jo ennen kahdeksaa, pienen aamupalan ja kahvit nautittuani. Ulkona pakkaillessani tuli myös yksi edellisenä päivänä ääninäytteitä antaneista palokärjistä tervehtimään. Päivä siis alkoi erinomaisesti – kirkkaassa ja pilvettömässä säässä.
Saarijärven kirkas aamu.
Nyt suuntasin suurelta osin itselleni tuntemattomille poluille ja poluttomille taipaleille, ensin Saarijärven itärannalle. Tällä kertaa en Porintiellä kävellyt paria sataa metriä enempää, ennen kuin sain siirtyä pienemmille teille ja metsäpoluille. Saarijärven rannalta (kartta) löytyy myös uimaranta uimakoppeineen.
Pian pääsin lyhyelle metsätaipaleelle kohti Uu
denmaan virkistysalueyhdistyksen nykyisin omistamaa Yli- ja Ali-Takkulan tilaa, jossa toimii hevostalli. Suurin osa tilan maista metsineen on liitetty osaksi Nuuksion kansallispuistoa. Takkulasta Saarijärven rantaan kulkevan tien varresta oli lumen alta paljastunut ojakellukan lehtiruusukkeet. Metsäisellä taipaleella oli jäistä sekä liukasta. Matkanteko oli 
hiukan raskaampaa. Luontohavainnot jäivät sen vuoksi lähinnä omiin jalkoihin ja poluilla liikkuneiden eläinten jätöksiin (hevonen ja metsäkauris). Kuvankaunis keväinen puro (Saarijärveen laskeva Myllyoja) tältäkin taipaleelta löytyi.
Metsäkauriin papanat.
Takkulan tilan ohitettuani oli kartan mukaan edessä poluttomia taipaleita. Näin Nuuksiossa harvoin käy, kun kelpuuttaa kulku-urakseen eteen sattuvia, suunnilleen oikeaan suuntaan meneviä polkuja. Nytkin niitä löytyi ja päädyin lopulta Myllyjärven pohjoispäähän (kartta). Voimakkaasti umpeenkasvavan järven kierrettyäni päätin kävellä hetken pikkutietä pitkin, kun kuulin lupaavaa puron solinaa Myllyjärven selvästikin kaivetulta laskupurolta. Kaunista puroa (kartta) poikkesin ihailemaan hiukan tieltä etelään.
Myllyjärven laskupurolla.
Purolta palasin tielle ja jatkoin Vääräjärven pohjoispäätyyn, jossa näkymät aikaisen ja hiljaisen aamun jälkeen hiukan hätkäyttivät.
Pilkkikauden päättäjäiset Vääräjärven jäällä.
Vääräjärven 
itärantaa (kartta) seurailee selvä polku. Ennen Vääräjärven leiripaikalle tauolle suuntaamistani päätin kuitenkin kipaista jututtamassa pilkkijöitä. Niinpä pulahdin tälle reissulle jo toistamiseen heikoilla rantajäillä. Kengät oli tullut rasvattua ennen reissua, joten sukat eivät onneksi tälläkään kertaa kastuneet.
Vääräjärvellä. 
Kevätaurinko!
Vääräjärven leiripaikka niemen kärjessä.
Aurinko helotti ja lämmitti, vaikka sää oli pakkasesta mukavan kirpeä. Pian saavuin Vääräjärven leiripaikalle (kartta). Syrjäisellä Vääräjärvellä on kävijöitä ja yöpyjiä ilmeisen vähän Nuuksion moniin muihin leiripaikkoihin verrattuna. Puuvaja oli pullollaan ja mukavaan niemeen saa telttansa helposti pystyyn.
Aikani Vääräjärven (minulle uutta) leiripaikkaa ihasteltuani jatkoin matkaa kohti etelässä siintäviä kallioita (kartta). Niille nousemista voi kyllä suositella – sen verran komeat näköalat reilut 20 metriä järven ylle kohoavat kalliot tarjoavat. Vääräjärven rantoja seuraileva polku kaartuu kallioiden alla itään, kohti Velskolanjärveä johtavaa laaksoa.
Vääräjärven näköalakallioilla.
Vääräjärven kallioilta jatkoin kohti järven pohjukkaa ja Väärä- ja Kattilajärven välistä kapeahkoa kannasta. Mukava polku löytyi jälleen ja matka jatkui Kattilajärven rannoilla. Polkua aikani seurattuani suuntasin syvemmälle metsään – halusin käydä katsomassa Lippukallion jyrkännettä ja sen lohkareikkoisia alarinteitä.
Lippukallion lipan alla. 
Lohkareikosta löytyy.
Lippukallio (kartta) mainitaan myös Aholan Nuuksio-oppaassa hyvänä vierailukohteena. Sitä se olikin ja jyrkänteen alpuolisessa lohkareikossa riittää koluttavaa. Lopulta nousin jyrkänteen päälle sen Lippukallion pohjoisrinteiltä. Aurinkoisilta kallioilta löytyi jälleen hyvä paikka tauolle, kauniiden tina- ja rupijäkälien keskellä. Varsinaisia näköaloja viereisten metsien latvustoja kummemmin ei kallio kuitenkaan tarjoa.
Kolme jäkälää.
Lippukallioilta laskeutuessani harhailin jonkin aikaa olemattomia polkuja etsien. Lopulta päädyinkin lompsimaan sieltä, mistä helpoimmalta tuntui. Matkalla kohtasin metson, ensimmäistä kertaa Nuuksiossa, monista vierailuista huolimatta. Niin kuin aina, säikäytti ison linnun lentoonlähtö tälläkin kertaa.
Erä-Mattilaan saavuttuani kiersin sen tilukset ja jatkoin Velskolan Pitkäjärven rantaviivaa seuraillen. Täällä minut yllättivät komeat kuusikot, suhteellisen nuorimetsäisellä Nuuksion seudulla ovat nämä metsät epäilemättä vanhimmasta päästä. Kävin vilkaisemassa Jänisniemen (ei niin houkuttelevaa) laavua (kartta), jolla ei näyttänyt olevan puuhuoltoa. Paikka kuuluu virallisesti Kattilajärven ulkoilualueeseen ja se on näin ollen Espoon kaupungin huoltama. Kettuniemessä saavuin pienelle hiekkatielle, jota seurailin hetken ja suuntasin sitten poluttomille taipaleille kohti Velskolanjärven lounaispäätä ja Pääskyskalliota (kartta). Sinne päästyäni oli jälleen kerran kiipeiltävä järvinäkymiä varten.
Velskolan Pitkäjärven eteläpäässä – Pääskyskalliolla.
Reissuni alkoi olla lopuillaan. Poluttomilla, paikoin lumisilla taipaleilla kulkeminen ja jäisillä kallioilla kiipeily oli tehnyt tehtävänsä – oli nälkä ja väsyttikin. Pääskyskalliolta laskeuduin alas korpinotkelmaan ja pian olin isoilla baanoilla – Pirttimäen ulkoilualueen latupohjilla. Hiihtäminen ei paikoin lumisilla poluilla olisi enää onistunut, sen verran paljon pitkiä pätkiä oli lumettomana. Syömään olin päättänyt mennä Hynkänlammen nuotiopaikalle (kartta). Täällä kohtasin ensimmäiset kulkijat sitten Vääräjärven pilkkijöiden.
Meno oli nyt jo tahmeaa, latupohjat paikoin jäisiä ja ympäröivät metsät ”hoidettuja”. Hynkänlammelle päästyäni piristyi mieli kauniista maisemista. Matkalle sattuneelta Sultingsträskiltä (kartta) on siellä aiemmin sijainnut keittokatos purettu. Hynkänlammen hienolla paikalla olevalla katoksella oli muitakin evästelijöitä lastenvaunuineen, joten tulia ei tarvinnut tehdä itse.
Hynkänlammen aurinkorannalla.
Laittelin makkarat käristymään ja lähdin käväisemään kallion alla olevalla rannalla, jolta löytyy myös laituri uimareita varten. Vaikka alkuperäisiin suunnitelmiini oli kuulunut käynti lammen eteläpuolella kohoavilla jyrkillä kallioilla, sai tämä nyt jäädä seuraavaan kertaan. Paikka on sen verran hieno, että siellä on syytä käydä toistekin.
Hynkänlampi.
Loppupätkä sujui latupohjia lontostaen ja silmissä kiilui lähinnä munkkikahvit, jotka tiesin Pirttimäen ulkoilumajalta saavani. Sinne oli retki tällä kertaa hyvä päättää. Ulkoilumajalle johtavan tien risteyksestä löytyy myös Espoon paikallisliikenteen bussipysäkki. Itse sain bussipysäkiltä loppujen lopuksi kyydin Kauniaisten asemalle toislta ulkoilijoilta. Asemalta oli helppo jatkaa eteenpäin.
Kaunis kevätpäivä oli houkutellut liikkeelle paljon muitakin kulkijoita, niinpä ulkoilumajan terassilta oli melkin hankala löytää paikkaa. Omaa rauhaa etsivien kannattaa suunnata kauemmas ympäröiviin metsiin, vaikka ulkoilumajan vierustalta löytyykin niin ”Takkatupa” kuin avoimempi keittokatoskin. Leveitä Pirttimäen ulkoilualueeen latupohjia voi lumien sulettua liikkua heikommillakin jaloilla tai vaikka lastenvaunujen kanssa.
Pirttimäen ulkoilumajalla. Edessä takkatupa.
LOPUKSI
Jo kolmannen kerran sain tehtyä onnistuneen retken – minivaelluksen – jossa tukikohtana oli Helsingin Ladun Vaakkoin eräkämppä. Yhtälailla Suolikkaan järven kiertämistä kuin Vääräjärven leiripaikkaakin voi suositella lämpimästi. Kaiken kaikkiaan Nuuksion rauhalliset koillisnurkat järvineen ovat ehdottomasti Nuuksion helmiä ja hienoja paikkoja riittää myös Vaakkoin ulkoilualueella.
Jutun kuvat kirjoittajan ottamia.
Blogin kirjoittajalta:
NUUKSION RETKEILYOPAS ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)
ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:
Retkikartta (Paikannimihaku: Nuuksion kansallispuisto).
Kansallispuiston yleiskartta ja palvelut.
Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.
VAELLUSJUTUT | Retkiä. Vaelluksia. Reittejä. 