Urpovaara | VAELLUSJUTUT | Retkiä. Vaelluksia. Reittejä.

REITTI:  Palolampi - Porttilampi - Palolampi + käynti Urpolammella 4.8 km + 7.1 km

VAELLUSKAVERIT: Isä, äiti ja tytär 12 v.

HUIPUT: Urpovaaran aarnimetsät ja suot. Porttilammen laavu. Hiidenportin jyrkänteet. Portin suojuotit. Kämmekät.

ERIKOISTA: Ahneen majavan työmaa.

ALUKSI

Edellisestä retkestä Hiidenportin kansallispuistoon oli kulunut aikaa vuosia. Hiidenportissa on tullut pyörittyä niin päiväretkillä kuin pienillä vaelluksillakin (esim. Palolampi – Peurajärvi – Allaslahti – Palolampi). Varsinaisen nähtävyyden, rotkolaakson lisäksi on Hiidenportilla tarjottavanaan erämaista hiljaisuutta ja rauhaa, upeita aarnimetsiä sekä kansallispuiston eteläpuolella myös kauniita harjualueita ja hiekkarantoja (Peurajärven virkistysalue). Nyt kiertelimme puiston pohjoispäässä tutustuen Hiidenportin kanjoniin. Itse tein lisäksi lenkin Urpovaaran aarnimetsiin.

Hiidenportti on hyvin syrjäinen kansallispuisto, jonne on hankala päästä ilman omaa autoa. Taksit (Sotkamo, Kuhmo tai Nurmes) ovat kansallispuistossa ilman autoa vieraileville käytännössä ainoa vaihtoehto. Hiidenportilta löytyy kaksi päiväretkelle tai minivaellukselle soveltuvaa ja merkittyä rengasreittiä. Kansallispuiston voi sisällyttää myös pidempään vaellukseen, sillä se on Pohjois-Karjalan vaellusreitistön ja Karjalan kierroksen pohjoispäässä. Mainitun Peurajärven lisäksi myös Teerisuo-Lososuon soidensuojelualue on lähellä. Yhdessä näistä kaikista muodostuu varsin kattava kokonaisuus useammankin päivän vaellukselle. Hiidenportissa ei ole autiotupia, joten yöpymiseen voi käyttää laavuja tai vaihtoehtoisesti omaa telttaa (leiriytyminen sallittu laavujen ja nuotiopaikkojen lähistöllä).

Kuljettu reitti (klikkaa suuremmaksi).

PALOLAMPI – PORTTILAMPI 2.4 KM

Lähdimme liikkeelle Palolammelta (kartta), josta löytyy parkkipaikan lisäksi kaivo, infopiste, keittokatos, nuotiopaikka, huussi sekä ryhmille tarkoitettu edullinen vuokrapirtti (ei yöpymiseen). Määränpäänämme oli Hiidenportin rotko sekä Porttilammen laavu.

Kuivilla kankailla … … ja kuusikoissa.

Alkumatka sujui helppokulkuisia kuivia kankaita pitkin. Tervanpolton ajoista muistutti vanha tervahauta. Kurkkasimme rotkoon jo Palolammen eteläpäässä (kartta), mutta komeimmat näkymät löytyvät hiukan edempää. Tämän jälkeen sukelsimme vielä kauniisiin, melko iäkkäisiin kuusivaltaisiin sekametsiin sekä sivusimme paikoin myös pieniä suojuotteja ja lampia. Reilun kilometrin kävelyn jälkeen olimme Hiidenportin reunamilla. Polku jatkui rotkoa seuraillen (kartta) ja pari kertaa sen pohjalla käyden aina Porttilamelle saakka.

Portaat ylös rotkon pohjalta.

Reitti tarjosi toinen toistaan komeampia näkymiä itse rotkolaaksoon, sen pohjalla oleville soille ja pienille soistuville lammille. Jyrkänteet ja niiden reunoille muodostuneet paadet houkuttelivat kiipeilemään ja etsimään hienompia näkymiä. Eipä ihme, että kulkijoita varoiteltiin kyltein (ja ohjailtiin naruaidoin) tämän tästä.

Kiipeilykärpänen. Kalliopaasi rotkon reunamilla.Rapu kallioilla (T).Jyrkkiä pudotuksia.

Oma kiipeily oli sen verran kömpelöä, että se tyssäsi melkolailla alkutekijöihinsä. Rotkon reunoilta löytyi joka tapauksessa upeita näköalapaikkoja.

Näköalapaikoilla.Portin rotkolammet.

Leveä ja kulunut polku kertoi kulkijoiden keskittymisestä rotkon reunamille. Kaikesta huolimatta on Hiidenportti yksi maamme hiljaisimmista kansallispuistoista. Kävijöitä on vuosittain alle 8000 (esimerkiksi Kolilla lähes 168 000). Syrjäisyyden lisäksi on tähän epäilemättä syynä suhteellisen vähäiset retkeilypalvelut – puistosta ei esimerkiksi löydy yhtään autiotupaa. Omia polkuja reittien ulkopuolella kulkiessaan muita kulkijoita tuskin paljonkaan tapaa.

Kallioita ja keloja. Hiidenportin pitkä ja soistuva nimetön lampi.

Ennen Porttilammen laavulle saapumistamme laskeuduimme jälleen rotkon pohjalle, kauniille suolle. Suon yli saimme kulkea helppokulkuisia pitkoksia pitkin.

Näyttävä suo rotkon pohjalla. Loppumatka laavulle pitkoksia pitkin.

Asetuimme nopeasti laavulle (kartta), jossa meitä odottivat valmiit tulet. Paikalta teki lähtöä retkellä ollut perhe. Paikalle saapui samoihin aikoihin yksinäinen vaeltaja, joka osoittautui isän vanhaksi työkaveriksi. Maailma on pieni.

Laavulla lammen pohjoisrannalla.

Kauniilla paikalla sijaitsevalta laavulta pysyivät itikat savun avulla poissa. Tarkkasilmäinen voi löytää lammen rannasta myös juotikkaita, tuttavallisemmin iilimatoja.

Porttilampi.

Sää oli sen verran lämmin, että juomisesta oli syytä pitää huolta. Laavulla oli hyvä istuskella ja nautiskella matkalle ottamiamme pieniä eväitä, sekä tietenkin termariin keitettyjä kahveja.

Laavulla.

Olin suunnitellut tekeväni lenkin minulle vielä tuntemattomille poluille Urpolammelle. Olin lukenut löytäväni sieltä kauniita aarnimetsiä. Niinpä muiden jäädessä laavulle istuskelemaan jatkoin pian matkaani laavulta kohti itää lähtevälle polulle.

PORTTILAMPI – URPOLAMPI – PALOLAMPI 9.5 KM

Opasteet laavulla olivat paikallaan ja polku kohti Urpolampea lähti halkoliiterin vierestä. Heti ensiaskelista oli selvää, että liikuin nyt vanhoissa metsissä – keloja ja tervaksia oli paljon. Parempaa oli kuitenkin vielä tulossa…

Kohti aarnimetsiä.Alkumatkalla riitti tervaskantoja.

Alkuun olivat metsät hyvin mäntyvaltaisia. Metsien siimeksestä pilkotti avoimia soita. Paikoitellen oli polku päällystetty pitkoksilla – korpijuotteja (kartta) oli siellä täällä. Yksin kulkiessani liikuin vauhdilla ja pian olin polkujen risteyksessä (kartta). Toinen niistä johti takaisin Hiidenportin laaksoon. Jatkoin toista kohti itää ja Urpovaaraa.

Ikimäntyjä kasvamassa. Korpia …… ja kosteikkoja. Rehevä puronvarsi.

Oravilammelle laskevan puron latvoilla oli rehevä kosteikko, minkä jölkeen nousin loivasti kohti Urpovaaraa. Metsät komistuivat ja vanhenivat askel askeleelta. Pian olinkin jo järeiden mäntyjen ympäröimänä.

Järeissä männiköissä.Vähän kuljetut pitkokset kortteiden keskellä.

Kaikkein vanhimmat ja komeimmat aarnimetsät odottivat Urposuon takana (kartta). Suota ylittäessäni huusi ylläni suolla pesinyt valkoviklo. Metsänreunaan päästessäni kahahti – muutaman kymmenen metrin päästä lähti liikkeelle jotain isompaa, mutta suonreuna oli niin peitteinen, etten mitenkään nähnyt liikkeelle lähtenyttä otusta. Todennäköisesti kyseessä oli vain hirvi, vaikken makuujälkiä suon reunasta niitä etsittyäni löytänytkään. Ainahan sitä toki toivoo karhuun törmäävänsä, tosin mukavan ja turvallisen etäisyyden päästä. Siihen voisi Hiidenportissa olla edes jonkinlaiset mahdollisuudet (karhutiheyskartta/RKTL).

Urposoilla kiiri valkoviklon huuto.

Ursposuon jälkeen olin taas jonkinlaisessa alkukantaisessa hurmoksessa vanhoista metsistä lumoutuneena. Näissä metsissä voi kohdata harvinaisempia, vanhoille metsille tyypillisiä lajeja kuten pikkusieppoja. Itse jouduin tällä kertaa uteliaiden töyhtötiaisten ympäröimäksi. Urpolammelta laskevaa puroa ylittäessäni (kartta) ei järeä haapa ja sitä nakerrettu runko jäänyt huomaamatta. Jostakin puronvarresta oli paikalle eksynyt majava, joka näytti löytäneen melkoisen haasteen talttahampailleen. Työ oli vielä kesken ja jäljet tuoreita.

Ahneen majavan työmaa.

Loivasti kohti Urpovaaraa noustuani katkesi vanhan metsän lumous kuin seinään – eteen tuli kansallispuiston raja ja vanha, joskin jo pusikoitunut hakkuuala sekä syrjäinen kansallispuiston parkkipaikka ekopisteineen. Kohti Urpolammen laavua (kartta) lompsin pientä metsätietä pitkin. Vanhojen metsien ketju katkeaa tehtyyn tielinjaukseen (ilmakuva).

Urpolammentie.

Urpolammen syrjäinen laavu oli hiljainen, joskin nuotiopaikalta nouseva savukiehkura kertoi, että paikalla oli vastikään käyty. Erämaisen lammen hitaasti soistuvia rantoja reunustivat joka puolelta kauniit aarnimetsät ja kelot.

Urpolammen laavu.Erämaan tuntua Urpolammella.

Kovin pitkäksi aikaa en Urpolamen rantoja jäänyt ihailemaan, vaan lähdin palailemaan takaisin päin jo kulkemaani polkua pitkin. Vanhoissa metsissä on aina hieno tunnelma, joka tarjoaa nautintoja kaikille aisteille. Tuttu vanhojen haapojen havina tahditti matkaani, joka alkoi loppua kohden muuttua puolijuoksuksi (tiesinhän, että toiset jo odottelivat Palolammella). Pieniä ihmeitä oli paluumatkallakin pysähdyttävä kuitenkin katselemaan.

Vanhan metsän merkki – järeitä haapoja. Kunnon metsää, pieniä polkuja.

Nevalla katselin ja kuvasin kosteampiin paikkoihin keskittyneitä ja kuniisti kukkivia maariankämmeköitä. Niitä riitti aivan pitkosten viereenkin. Tuoksunsa kauas levittävä suopursu oli kukkinut jo aikaa sitten ja tupasvillan kukatkin alkoivat jo vedellä viimeisiään.

Takaisin nevan poikki.Maariankämmeköiden kauneutta. Vanhat pitkokset Urposuon poikki. Kelojen keskellä.

Porttilammelle ja rotkolle palattuani jatkoin matkaani silloin tällöin juomaan pysähtyen. Vauhdikas lenkki Urpolammelle oli kuitenkin kannattanut – taas kerran olin saanut nähdä uusia paikkoja, myös tulevia retkiä ajatellen.

LOPUKSI

Hiidenportin rotkolaakso on aina kaunis, vaikkei se suuruudessa esimerkiksi Korouomalle tai Kevolle pärjääkään. Lyhyt visiitti Urpolammelle muistutti taas siitä, mikä portilla on loppujen lopuksi ehkä kaikkein parasta – erämaisten aarnimetsien rauha. Niitä riittää vielä seuraavillekin retkille koluttavaksi. Hiidenportilla kiehtookin ennen kaikkea poluttomien metsäisten taipaleiden kulkeminen. Esimerkiksi Lehtovaaran tai Urpolammen ja Oravijärven väliset metsät (ilmakuva) näyttävät sen verran kiehtovilta, että sinnekin on joskus päästävä…

Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joiden perässä on merkintä (T). Niistä kiitos kuuluu tyttärelleni.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)