Avainsana-arkisto: vaellus

KESÄVAELLUS: MURHISALO, SUOMUSSALMI 15.-16.7.2016

REITTI: Kuivajärventie - Kirnulampi - Murhijärvi - Kivijärvi - Karhujärvi - Murhijärvi - Kuivajärventie 15.7 + 14.9 km 
VAELLUSKAVERIT: Tuuli.
HUIPUT: Metsät, metsät ja metsät. Avoimet suot. Raja. Joutsenpoikue. Saunajoki. Erämaan rauha. 
ERIKOISTA: Rajan läheisyys.
ALUKSI

Kainuussa on useita upeita suojeltuja, syrjäisiä ja vanhoja metsiä kuten Elimyssalo, Malahvia, Martinselkonen, Jonkerinsalo ja Paljakka, joiden koluamiseen kannattaa käyttää aikaa.  Yksi näistä on Murhisalo Suomussalmen eteläosissa – aivan itärajan tuntumassa. Murhisalo on osa suurempaa Itärajan retkeilyreittiä (Kuhmo- Hossa/Suomussalmi, 160 km) ja itärajan suojelualueiden ketjua. Alunperin on Itärajan reitti UKK-reitin itäinen haara, joka jatkuu edelleen Kuhmoon ja sieltä Hiidenportin kansallispuiston kautta Kolille saakka. Läntinen haara kulkee Vuokatin ja Vaara-Kainuun läpi Syötteen kansallispuistoon ja edelleen Urho Kekkosen kansallispuiston rajoille Tulppioon.

Murhisalo muodostuu useista soidensuojelualueista sekä vanhojen metsien suojeluohjelmaan kuuluvista metsistä. Aluetta monipuolistavat pienet vesistöt, vapaana virtaavat joet ja säännöstelemättömät järvet. Metsäelämysten lisäksi tarjoavat syrjäiset seudut myös todellista erämaan rauhaa – retkeilijät ovat näissä paikoissa todella harvassa. Retkeilypalveluja (pitkostettuja polkuja, nuotiopaikkoja ja laavuja…) on tästä huolimatta varsin hyvin tarjolla.

Murhisaloon on hankala päästä muuten kuin omalla autolla. Kesäisin lähimmäs Murhisaloa pääsee ainoastaan Ämmänsaareen (Suomussalmelle) ja Kuhmoon. Matkaa Ämmänsaaresta Kuivajärventien lähtöpaikalle kertyy noin 70 kilometriä ja Kuhmosta noin 90 kilometriä. Koulupäivisin Kuhmo-Ämmänsaari (tie 912) tiellä on joitain bussivuoroja (Suomussalmi-Saarikylä), joiden aikataulut kannattaa tarkastaa Matkahuollon sivuilta. Bussipysäkeiltä on reitille kuitenkin matkaa vähintään 13 kilometriä.

PÄIVÄ 1: KUIVAJÄRVENTIE – KIRNULAMPI – MURHIJÄRVI 8.2 + 4.4 KM

Kuva1Päivä 1: Kuivajärventie – Murhijärvi (klikkaa suuremmaksi).

Murhisalo 038Parkkipaikalla. Viimeiset säädöt.

Murhisalo 040 Saavuttuamme Murhisalon pienelle parkkipaikalle (kartta) oli paikalla pari muuta autoa. Tutkailimme hetken parkkipaikan reunaan pystytettyä infokarttaa ja suuntasimme innolla maastoon.

Murhisalo 050Murhisalo 043Vihdoin polun päälle.

Heti ensimetreistä alkaen saimme taittaa matkaamme vanhojen metsien suojeluohjelmaan kuuluvissa metsissä. Murhisalon metsät suojeltiin lopulta kovien kiistojen jälkeen. Metsähallitus vetäytyi alueen hakkuista. Murhisalon metsiä haluttiin suojella myös kulttuurisista syistä – kuuluuhan alue harvoihin vienankarjalaisiin erämaisemiin koko Suomessa. Osan matkaa teimme suojelluilla soilla. Kuivajärventien reunamien metsät eivät aivan luonnontilaisia ole, vaan vanhojen hakkuiden jäljet näkyvät jossain määrin metsien rakenteessa. Syvemmälle Murhisaloon mentäessä ihmisen vaikutus kuitenkin vähenee. Osassa metsistä on tehty myös ennallistamistoimia.

Murhisalo 535Saarijoen ylitys.

Rönninvaaran kuivien kankaiden yli päästyämme laskeuduimme Saarijärven laskujoelle (kartta). Saarijoen ylittävä silta oli päässyt jo rapistumaan. Kovat alkukesän sateet olivat pitäneet huolen myös siitä, että vettä riitti – sillan molemmin puolin. Ylityksestä selvisimme kuitenkin kuivin jaloin. Soilla saimme ihailla runsasta ja kypsymässä olevaa hillasatoa. Hillassa olleen ja saalistaan esitelleen poimijan olimme kohdanneet jo aiemmin matkallamme.

Murhisalo 057Murhisalo 065Saarisuon yli.

Puron 13820816_631339210354589_121058276_njälkeen oli edessä varmastikin reitin kaunein avosuo – Saarisuo. Meidät huomioinut kurkipari (myös ääninäyte) töräytteli suolla isoon ääneen, muttei  kuitenkaan näyttäytynyt kunnolla. Pitkillä pitkoksilla meitä jolkotteli vastaan jo reissun toinen, mutta viimeinen kohtaamamme kulkija. Polkulenkillä ollut juoksija pysähtyi juttelemaan pitkäksi aikaa – ilmeisesti seura oli lenkin varrella ollut vähissä… Matka jatkui ja määränpäänämme oli Kirnulammen laavu (kartta), jonne päätimme pysähtyä syömään. Kirnulammen laavulle poikkesimme pääpolulta reilut kolmesataa metriä.

Murhisalo 071Puhtaat vedet Kirnulammesta.

Murhisalo 122Lounastelimme leppoisasti poutaisesta säästä nautiskellen. Kuivalla ja hiukan tuulisella kankaalla ei itikoistakaan ollut haittaa. Iltapäivän taival oli noin kahdeksan kilometriä, joten kiirettä ei ollut. Tutkailimme myös laavun siistiä Murhisalo 114ympäristöä, josta löytyi kaikki tarvittava huusseineen ja täysine halkoliitereineen. Kovinkaan suuria määriä yöpyjiä ei näillä syrjäisillä laavuilla käy. Seuraamme liittyi kuitenkin hetkeksi yksinäinen havukantojäärä.

Murhisalo 074Jääräpainen kaveri. Murhisalo 104Murhisalo 085Ruokaa, kahvia ja lepoa…Murhisalo 130Matka jatkuu…

Oikaisimme pääMurhisalo 132polulle ja ohitimme Pienen Särkilammen sekä useita pitkostettuja ja kauniita suojuotteja. Nyt alkoi selvästi aarnimaisempien ja vanhempien metsien osuus. Etu- ja Takakuusikkovaaran metsät ovat saaneet kasvaa suurimmaksi osaksi rauhassa. Maassa lötkötti paljon lahopuuta myrskytuhojen jäljiltä elämää monipuolistamassa. Varsin pitkälle aikanaan suunnitelluista hakkuista muistutti metsäautotien raivauttu pohja (ilmakuva). Tie jäi lopulta rakentamatta loppuun ja tienpohjaksi raivattu metsä ennallistuu nyt omaan hitaaseen tahtiinsa.

Murhisalo 137Murhisalo 139Murhisalo 140Kauniiden soiden yli Kuusikkovaaroille. Murhisalo 148Murhisalo 149Kuusikkovaaran vanhoissa metsissä oli tunnelmaa.

Kirnulammelta eteenpäin oli polkua kuljettu selvästikin vähemmän. Pitkokset olivat paikoin hyvin sammaloituneita – osin lahojakin. Pääosin pitkokset kuitenkin vielä kantoivat, eikä kosteiden paikkojen yli tarvinnut mättäillä pomppien mennä kuin muutamassa kohden. Metsät ympärillä olivat vanhoja ja arvokkaita. Kuivasuon (kartta) kiersimme uudempaa polkulinjausta pitkin. Vanhat pitkokset lienevät uponneet Kuivasuohon jo aikaa sitten. Ainakaan vanhalta polulta poikkeamista ei huomannut – siitäkään huolimatta että sitä yritin paikantaa.

Murhisalo 158Pitkokset matkalla suohon.

Hoikanahossa näimme suon laidalta jo pienen pilkahduksen Murhijärvestä. Matkaa oli nyt jäljellä puolisentoista kilometriä. Jouduimme vielä kiertämään Murhijärven laavulle Saunajoen ylittävän sillan (kartta) kautta. Hoikasta Murhijärveen laskevan Saunajoen silta oli vielä kohtuullisessa kunnossa. Vesi oli poikkeuksellisen korkealla ja joki suorastaan tulvi. Ihastelimme hetken rehevää jokivartta, ennen kuin käännyimme jyrkästi itään kohti Murhijärven rantaa.

13819293_631340747021102_1006084335_nPerillä (T).

Laavu näytti mukavalta ja siistiltä, selvästikin kalastajien suosimalta. Vieraskirjan perusteella on laavu erittäin hiljainen – päiväkävijöitä oli ollut ehkä kerran viikossa ja yöpyjiä huomattavasti harvemmin. Polttopuuhuolto pelasi ja huussi oli kunnossa. Alkuun söimme ja katselimme  teltallemme sopivan paikan. Itikkasavutkin väsäilimme, vaikkei itkikoita kovin paljon vielä ollutkaan. Sen verran hiki oli kävellessä tullut, että mieli teki järveen. Ennen mutapohjan alkua oli pohjassa jonkin verran teräviä kiviä, joihin onnistuin satuttamaan jalkani. Mitään vakavampaa ei kuitenkaan sattunut.

Murhisalo 180Virkistystä kaipaava ruumis kelluu Murhijärvessä (T). Murhisalo 188Leiri on laskeutunut – ei niin siistiä enää…

Virkistäytymisen ja pienen levon jälkeen oli hyvä lähteä iltakävelylle. Sopivan reilun neljän kilometrin ympyrälenkin saimme aikaiseksi Iso-Valkeaisen kiertävistä poluista (kartta). Siistimme leirin ja läksimme taas metsään – nyt ilman rinkkoja. Hyttysiä oli tyynessä illassa metsän keskellä jo riittävästi. Tuuli hyödynsi hyttyshattuaan (jolloin myrkkyjä ei tarvitse levitellä kasvoille), kun taas itse tyydyin karkotteisiin.

13707598_630069897148187_2448879955724734605_nIlta- ja aamupalan tarpeet olimme päättäneet kerätä talteen matkalta. Hyviä paikkoja löytyikin heti laavun yläpuolisilta kankailta. Mukaan oli tullut otettua tätä varten oikein pieni litran ”ämpärikin”. Päätimme myös etsiä vesitäydennyksiä juoksevista virtapaikoista. Iso-Valkeaisesta Pieneen Murhijärveen laskeva purovesi (kartta) oli raikasta, mutta erittäin humuspitoista. Täytimme vesipullomme jo tässä, mutta jatkoimme paremman veden etsimistä vielä myöhemmin. Kirkasvetisempi paikka (kartta) löytyikin Valkeaisten välistä.

Murhisalo 196Humuspitoista purovettä. Murhisalo 202Muurahaisten touhuja on aina mukava seurata (T). Murhisalo 207Kultaiset oksat.

Metsät olivat hienoja – paikoin käsiteltyjä (kauan sitten), paikoin hyvin luonnontilaisia. Riippunaava kultasi puiden oksat kauniisti illan auringossa. Komeimmat avoimet paikat löytyivät Valkeisten väliin jääviltä soilta. Ennen suurille soille saapumistamme ylitimme pienen pitkostamattoman suojuotin (kartta), kuljimmehan nyt hetken reittien ulkopuolella. Alkukesän sateisuus piti suot märkinä, mutta ylittäminen ei kuitenkaan ongelmia tuottanut. Suon jälkeen käännyimme kohti Valkeaisia.

Murhisalo 215Keijukävelyä kapeilla pitkoksilla.

Sen verran innoittavaa kulku laskevan auringon valaisemissa kauniissa suomaisemissa oli, että muistelimme Helsingin Uutelassa kohtaamaamme ”keijukaista”, jonka tanssahteleva tapa liikkua jäi mieleen. Pitkokset suon yli olivat vanhat ja osin lahonneet, mutta vielä kuljettavissa.  Valkeaisten väliin jäävältä purolta löytyi kirkasta vettä.

Murhisalo 232Vettä juotavaksi. Murhisalo 243Iso-Valkeainen. Murhisalo 259Suo ja kesäilta. Hyvä yhdistelmä.

Suon reunalla meitä odotteli vanha ja koluttu kelo – hyvä pesäpuu. Metsät olivat Hoikan(järven) pohjoisrannalla (kartta) kuitenkin aikanaan hakattu tervanpolton tarpeisiin. Tästä muistuttavat kartoilla siellä täällä olevat tervahautojen paikat. Nyt nämäkin metsät saavat vanheta arvokkaasti. Sieltä täältä löytyi tuore (männynpunikki)tatti poimittavaksi.

Murhisalo 265Kelo ja kotikolot. Murhisalo 283Hymy pienestä sienestä.

Hoikan päädyssä odotti kummallinen näky ja luulin jo hetken bonganneeni albiinon kurjen… Pian  kuitenkin paljastui, että kaula pitkällä ruovikossa kulkijat olivat laulujoutsenia, jotka veivät poikuettaan meistä kauemmas. Näky oli kaunis, kun neljä poikasta lipui joutsenparin johdatellessa arvokkaasti pitkin järven tyyntä pintaa.

Murhisalo 289Laulujoutsenet.

Leiriin palattuamme laitoimme ruokaa, toisin sanoen paistoimme pekonilla kuorrutettua grillimakkaraa ja valelimme mustikoiden päälle runsaasti valmistamaamme vaniljakastiketta. Lyhyellä reissulla saattoi kuljetella mukanaan iskukuumennettua maitoakin rinkan painona.

Murhisalo 294Murhisalo 333Illan menu.

Nuotiolla tuli istuskeltua vielä tovi, mutta nukkumaan pääsimme ajoissa. Päätin, että tutkin läheistä Saunajoen vartta tarkemmin aamulla herättyäni. Lyhyt iltalenkki joen rantaan oli vienyt tulviville luhtasoille, joille eteneminen tyssäsi alkuunsa. Kiristelimme vielä teltan huolella. Yöksi oli ennustettu sateita.

Murhisalo 323Savuilla. Murhisalo 351Leiri hiljentyy.

Sadetta oli lupailtu, joten emme vielä olleet tehneet päätöstä jatkosta. Leiripaikan vaihtamiselle ei joka tapauksessa olisi tarvetta, mikäli päättäisimme olla maastossa vielä toisenkin yön.

Murhisalo 337Murhijärven yö.

PÄIVÄ 2: MURHIJÄRVI – KIVIJÄRVI – MURHIJÄRVI – KUIVAJÄRVENTIE   7.5 + 10.5KM

Kuva2Päivä 2. Murhijärvi – Kivijärvi – Kuivajärventie (klikkaa suuremmaksi).

Yö oli sateinen, samoin aamu. Ennusteen mukaan sateen oli luvattu jatkuvan koko päivän. Join aamukahvit ja lähdin katselemaan Saunajoen vartta. Joki tulvi vuolaasti. Aamun hiljaiset ja varhaiset hetket ovat vaelluksilla monesti parasta – kelissä kuin kelissä.

Murhisalo 359Murhisalo 367Murhisalo 373Murhisalo 380Saunajoki.

Saunajoki oli aamuisessa sateessa erittäin kaunis. Sade sai koivut ja pajut kiiltämään sekä roikkumaan veden painosta joen yllä.  Joen tulviville rannoille ei ilman kumisaappaita ollut juurikaan asiaa, mutta muutamassa kohden pääsi jokea kuvaamaan. Hoikan rannoilla ei joutsenperhettä enää näkynyt. Joutsenet näyttivät pitävän sadetta jossain toisaalla.

Murhisalo 391Hoikan itäpäässä.

Päivän suunnitelmien teon jätimme aamupalalle. Puurohiutaleet olivat jo turpoamassa ja mustikat valmiina sopan keittoon. Tällä kertaa olivat marjat tuoreita ja niistä tehty soppa erityisen hyvää.

Murhisalo 402Aamusetti valmiina. Murhisalo 356Mustikkasopan aineksia.

Pitkään suunnnitelmia pohdittuamme päätimme lähteä kotiin jo yhden yön jälkeen ja purkaa leirin iltapäivällä – ilman rinkkaa tehdyn päiväretken jälkeen. Iltalenkillä oli Itärajan merkatulle reitille haarautuva polku jäänyt huomaamatta, joten sitä lähdimme alkuun etsimään. Mukaan pakkasimme termarin (luksusta lyhyillä reissuilla), eväsleipiä ja pientä naposteltavaa.

Murhisalo 422Hetki pienillä poluilla …Murhisalo 428… sitten merkatulla mutta poluttomalla reitillä.

Merkattu reitti löytyi, mutta ilman polkua. Hetken pohdimme jatkaisimmeko helpompaa taivallusta, mutta Tuuli solahti päättäväisesti sinisin pallukoin merkitylle reitille. Sinne siis. Välillä sai harvakseltaan maalattuja reittimerkkejä etsiä, mutta tämä tuotti Tuulille suurta hupia. Lopulta saavuimme kohti itää ja Putikonkangasta johtavalle polulle (kartta). Suuntasimme Putikonniemen kärkeen (kartta) Kivijärven rantaan, josta olisi matkaa Venäjän rajalle järven poikki vaivaiset 700 metriä. Niemen kärkeen merkityn rakennuksen arvelimme olevan rajamiesten kämppä.  Näin myös oli.

Murhisalo 430Niemen kärkeen päästyämme oli lukitulla partiokämpällä hiljaista. Niinpä hyödynsimme surutta pihapiiriin pystytettyä huvimajaa eväs- ja lepotauollamme.  Sade jatkui kutakuinkin tauotta, välillä kovempaa, välillä hiljaisesti ripotellen. Jutustelimme rajamiesten elämästä ennen ja nyt. Nykyisin ei näille partiokämpille ole samanlaista tarvetta kuin ennen (osa on myös purettu ja siirretty) ja pitkät partiomatkat ovat korvautuneet kameroilla, liikkeentunnistimilla, mönkijöillä ja moottorikelkoilla… Tuulia pihapiirin ja kämpän siisteys kummastutti ja ihastutti, mutta jos joku, niin siisteys lienee niitä armeijan opettamia hyveitä.

Murhisalo 437Kivijärvi – rajajärvi.

Tauon jälkeen suuntasimme niemen kärkeen, Venäjän puolelle kurkkimaan. Rajavyöhyke halkaisee Kivijärven ja Venäjä näkyy vastarannalta selvästi. Vaikka erämaissa oltiinkin oli vastarannalla yllättäen useita veneitä. Valmiina maihinnousua varten? Neuvostoliiton aikaan olisi tunnelma varmaan ollut toinen, mutta nytkin sai valtakunnanrajan näkeminen lähietäisyydeltä aikaan mukavia väristyksiä.

Murhisalo 446Siisti pihapiiri.

Palasimme vielä kämpälle ja jatkoimme tuttua polkua pitkin länttä kohden. Nyt kävelimme polkua pitkin metsäautiotielle saakka (kartta). Tukkirekkoja ei tällä tiellä varmastikaan enää nähdä, sillä ympäröivät metsät on nyt suojeltu. Murhisalon metsiä on mukava tutkiskella myös ilmakuvilta. Vanhimmat ja luonnontilaisimmat metsäsaarekkeet erottuvat niiltä varsin helposti.

Murhisalo 448Reissun helppokulkuisin polun pätkä Putikonkankaalla.

Ohitimme matkallamme erityisen kauniin aapasuon, jolla märät rimmet ja kuivat jänteet vuorottelivat. Sade ropisi märkien allikoiden pintaan ja vesi oli korkealla.

Murhisalo 452Putikonkankaan aapa.

Kuljimme nyt pätkän metsäautotietä pitkin, raskaamman poluttoman taipaleen vastapainoksi. Takaisin poluille pääsimme Karhujärvellä (kartta). Itärajan pinnassa on aisteja aina syytä terävöittää ja tuulen suuntaa seurata. Lottovoitto, karhun kohtaaminen (video) luonnossa, sattuu kuitenkin vain harvojen kohdalle… Nykyisin karhukantamme on jo yli 1500 yksilöä, mikä riittää elinvoimaisen kannan ylläpitoon ja kantaa voidaan säädellä metsästyksellä. Suojelun ja asennemuutoksen ansiosta on nousu huima, kun vielä 1980-luvulla oli karhuja vain nelisensataa. Samaa kehitystä toivoisi myös ahmalle ja sudelle, mutta tässä riittää vielä paljon työtä tehtäväksi.

Murhisalo 459Metsäautotiellä. Murhisalo 467Vanhaa, kaunista ja naavaista metsää.

Palasimme leiriin lyhintä reittiä pitkin (kartta) – Valkeaisten järvet oli tullut nähtyä jo illalla. Matkallamme saimme ihailla vielä muutamia pienempiä ja lähes koskemattomia metsälaikkuja.

Murhisalo 480

Leiri oli purettu nopeasti. Enemmän tai vähemmän jatkuva sade antoi taas mahdollisuuden varusteiden testamiseen. Nyt uusi telttakin sai tulikasteensa rankemmassa sateessa – ilman ongelmia. Kenkien kanssa ei mennyt ihan  yhtä hyvin. Jatkuva sade ja märkä varvikko on testaamiseen mitä otollisin. Vaikka kalvottomat kenkäni olin ennen reissua huolella vahannutkin, tuli vesi lopulta paksun nahkan läpi ja ohi. Tuulin jalat pysyivät kalvollisissa kengissä kuitenkin lähes kuivina. Omien kenkien suhteen olenkin miettinyt, mahdoinko ostaa jonkinlaiset ”maanantaikappaleet” – kalvottomista kengistä kun on aiemmin ollut pelkästään hyvä kokemuksia.

Murhisalo 486Nahkajäkälät viihtyvät vanhoissa metsissä.

Heti alkumatkasta bongasimme suuren nahkajäkäläesiintymän. Yhtä paljon niitä oli tullut viimeksi nähtyä Oulangan kansallispuiston metsissä. Matkaa taitoimme nyt tuttuja polkuja pitkin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan oli tarkoituksenamme kiertää takaisin palatessamme Saarijärven ympäri (kartta), mutta nyt reissun hiukan lyhennyttyä pysyttelimme suoralla polulla. Saarijärven lenkillä on epäilemättä nähtävää – komeita avosoita ja vanhoja metsälaikkuja.

Murhisalo 489Taipaleella. Metsää … Murhisalo 490… ja suojuotteja.

Sää vaihteli reilusta sateesta auringonpaisteeseen. Pitkoksilla kulkiessa sai olla varovainen – sen verran liukkaita ne sateisella säällä olivat. Päivästä oli tulossa varsin pitkä ja loppumatkasta tämä alkoikin jo tuntua jaloissa.

Murhisalo 498Vanhoilla pitkoksilla. Murhisalo 540Murhisalo 505Sateen jälkeen.

Sateen raikastamissa metsissä oli hyvä joskin hiukan raskas kulkea. Soilta bongasimme runsaana esiintyneen pyöreälehtikihokin ja metsissä ihastelimme vanhimpia puita – etenkin vanhoja haapoja.

Murhisalo 513Saalistaja – pyöreälehtikihokki. Murhisalo 515Muhkurainen haapavanhus.

Pysähtelimme välillä juomaan, mutta Kirnulammen laavulla emme enää piipahtaneet. Kuivajärventien parkkipaikka lähestyi varsin vauhdikkaasti. Tuuli napsi polun varrelle kasvaneita tatteja mukaansa. Sää jatkui koko matkan vaihtelevana – välillä satoi, välillä paistoi.

Murhisalo 529Pieni Särkilampi.Murhisalo 532Uhkaavan taivaan armoilla. Murhisalo 541Tuuli, tattikassi ja viimeinen pieni nousu Rönninvaaralle.Murhisalo 546Maali näkyvissä.

Parkkipaikan näkeminen oli raskaan taipaleen jälkeen helpotus ja vaihdoimmekin heti kuivaa päälle. Itikat olivat paljaasta pinnasta tietenkin innoissaan. Nyt ei parkkipaikalla muita autoja näkynyt.

LOPUKSI

Vanhoissa metsissä on aina mukava kulkea. Valitettavasti niitä on eteläisessä Suomesta enää hyvin vähän. Kainuun korvista vanhoja aarnia vielä jonkin verran löytyy ja tulevina vuosina niitä on tarkoitus koluta lisää – metsä kerrallaan. Itärajan retkeilyreitti Kuhmosta Hossan tulevaan kansallispuistoon on tarkoitus kulkea joskus kokonaisuudessaan. Itärajan pinnassa kulkiessa lisää tunnelmaa aina ajatus jonkin suurpedon kohtaamisesta, vaikkei se kovin todennäköistä olekaan. Murhisaloa voi suositella lämpimästi ennen kaikkea sen tarjoaman erämaisen rauhan vuoksi.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joissa itse kirjoittaja esiintyy tai joiden perässä on merkintä (T). Niistä kiitos kuuluu Tuulille.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

 

 

 

MUKANA KULKENEET PAPERIKARTAT: 

Printit Retkikartasta (Paikannimihaku:  Murhijärvi).

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Murhijärvi).

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

KESÄVAELLUS: TIILIKKAJÄRVI, RAUTAVAARA 21.-23.6.2016

REITTI: Sammakkotammi - Venäjänhiekka - Koseva - Sammakkotammi 23.4 + 19.6 km 
VAELLUSKAVERIT: Juha ja lapset (8, 10 ja 12 v.).
HUIPUT: Tupasvillan kukinta. Keskikesän aurinko. Hiljaisuus ja erämaan tuntu. Kihokit ja kämmekät. Tiilikanaution tila. Uimarannat. Huikeat leiripaikat. Jämerät puusillat. 
ERIKOISTA: Järven poikki kävellen. "Kekkospitkokset".
ALUKSI

Kainuun ja Pohjois-Savon rajalla sijaitseva pienehkö Tiilikkajärven kansallispuisto kuuluu Suomen hiljaisimpiin: Kävijöitä on vuodessa alle 10 000. Itse olen vieraillut Tiilikkajärvellä useita kertoja sekä pienillä vaelluksilla että päiväretkillä, joten alkoikin olla jo aika tehdä hienosta puistosta juttu. Kansallispuisto kuuluu ehdottomiin suosikkeihini, eikä tämäkään lapsikatraan kanssa tehty kolmen päivän vaellus jättänyt kylmäksi.

Tiilikkajärven kansallipuisto on luonteeltaan hyvin erämainen. Puistoa luonnehtivat  lukuisat ojittamattomat, tupasvillaa kasvavat nevat ja rämeet (ilmakuva) sekä ennen kaikkea Tiilikkajärven puhkaiseva harju sekä sen liepeille syntyneet hiekkarannat. Kansallispuistossa on useita laajoja rajoitusosia lintujen pesintärauhan ja herkän harjuluonnon suojelemiseksi. Useat yhtälailla uimiseen kuin rantautumiseenkin sopivat hiekkarannat tekevät Tiilikkajärvestä erinomaisen retkikohteen sekä lapsiperheille että melojille. Ympyrälenkkiä on varsinaisella vaelluksella kansallispuistossa kävellen hankala tehdä, mutta nyt tuli hiukan testailtua sellaistakin vaihtoehtoa tulevia retkiä ajatellen… Kaksi pientä ympyräistä, päiväretkelle sopivaa reittiä kansallispuistosta löytyy ja ne molemmat tuli tehtyä vaelluksella ohimennen.

Syrjäiseen kansallispuistoon on hankala päästä ilman omaa autoa ja puiston eteläistä lähtöpaikkaa lähin bussipysäkki (Matkahuollon aikataulut) on Rautavaaralla – noin 16 kilometrin päässä. Joensuu-Kajaani -tielle on matkaa puolestaan noin 25 kilometriä. Kansallispuiston toinen ”portti” on pohjoisessa ja kansallispuiston läpi kävellen on kahden lähtöpaikan välillä matkaa noin 9.5 kilometriä.

PÄIVÄ 1: SAMMAKKOTAMMI – VENÄJÄNHIEKKA 3.8 + 9.5 KM
Liikeelle iltapäivällä. Basecamp Venäjänhiekka. Jättiläispaarmoja. Kahlaten järven poikki. Upea auringonlasku. Öinen suokävely.

Matka alkoi puolen päivän jälkeen Sammakkotammen parkkipaikalta (kartta). Nimensä paikka on saanut järvelle rakennetusta padosta (tammi) Olimme suunnitelleet reissumme niin, että ensimmäisen päivän lyhyt etappi taittui iltapäivällä. Alle neljän kilometrin päivämatkaa kompensoitiin ”Basecamp Venäjänhiekalta” tehdyillä retkillä.

Päivä1Päivä 1: Samakkotammi – Venäjänhiekka (klikkaa suuremmaksi).

Teimme alkuun matkaa parkkipaikalle kertyneiden paarmojen saattelemana. Ylitimme Tiilikanjoen komeaa jämerää puusiltaa pitkin. Paahteinen, paarmojen suosima tuuleton paikka vaihtui mukaviin metsäisiin polkuihin.

Tiilikka 018Tiilikka 026Reissun ensimmäiset metrit veivät Tiilikanjoen yli.

Alkuun seTiilikka 029urailimme Sammakkojärven rantoja. Harjulle (kartta) noustuamme pidimme pienen juomatauon. Harjulla kävi jo pieni tuulenvire niin, että pahimmalta ötökkämyrskyltä säästyttiin. Tauolla levitetyillä hyttysmyrkyilläkin saattoi olla osuutta asiaan.

Tiilikka 036Ensimmäinen tauko harjun päällä.

Kuivilla harjupoluilla oli matkanteko helppoa ja lasten menohalut olivat kohdallaan. Lapsista vanhimmat johtivat joukkoa edellä.

Tiilikka 052”Oottakaa!”Tiilikka 044Matkantekoa harjupolulla.

Ohitimme harjua seuraillen rämeisen Lähdesuon ja pian olimme polkujen risteyksissä (kartta). Yksi polku johti kohti seuraavan päivän reittiä kansallispuiston pohjoisiin osiin, toinen iltakävelyksi suunnitellun Kalmoniemen kärkeen ja kolmas päivän maaliin – Venäjänhiekan hienolle hiekkarannalle.

Tiilikka 047Lähdesuo – taustalla pilkottaa jo Tiilikkajärvi.

Vastaanotto Venäjänhiekoilla sai sappeni hiukan kiehahtamaan, kun meitä ravasi vastaan haukkuen vapaana juoksenteleva isokokoinen koira. Pienin lapsista ehti jo ottaa muutaman juoksuaskeleen pakomatkalleen, mutta  muiden pysytellessä rauhallisina paikallaan sai koira nuuhkaista ja hyväksyä retkueemme osaksi hiekkojen asujaimistoa. Koirien pitäminen vapaana on kansallispuistoissa ehdottomasti kielletty, mutta tämä ei tunnu valitettavan suurta osaa koiranomistajista hetkauttavan. Irrallaan pidettyihin koiriin törmää suojelualueilla tämän tästä. Lähes joka vuosi saadaan lukea suojelualueilla irrallaan juoksentelevien kotioloihin tottuneiden koirien vaistojen heräämisestä. Suurin syy irrallaanpitokieltoon on tietenkin pesimälintujen ja luonnonvaraisten eläinten mahdollinen häirintä.

Tiilikka 064Kisailua rannalla.

NuotiopaikaTiilikka 095lle (kartta) päästyämme tapasimme myös yksin retkeilleen koirien omistajan, enkä koirien vapaana juoksentelemiseen jaksanut puuttua. Koirat näyttivät pysyttelevän kiltisti rannalla ja niistä tuntui olevan lapsille suurta iloa. Niinpä rannalla kirmasikin pian pari koiraa ja kolme lasta. Päätimme lounastaa ennen leirin pystyttämistä. Kuulimme, että läheiseltä Uiton kämpältä löytyi kaivo. Suuntasimme lounaan jälkeen kahden lapsen kanssa vedenhakureissulle. Soiden ympäröimän ja jonkin verran humuksen värjäämän Tiilikkajärven vesi on itsessään kelvollista juotavaksi keittämättäkin – mutta varma on aina varmaa. Kaiken keittovetemme otimme järvestä.

Tiilikka 088Kaarisilta kapean Autio- ja Tiilikkajärven erottavan salmen yli. Tiilikka 091Näkymät kohti Autiojärveä.

Matkalla ylitimme kaarelle rakennetun puusillan (kartta). Tiilikkajärven  ja Autiojärven välinen soistuva ja saroja kasvava salmi pysyy auki heikon virtauksen avulla. Uiton kämpän pihapiiristä löytyy kaivon ohella myös komea mäntyvanhus (kartta), jota kävimme ihailemassa. Iso 22 hengen vuokratupa on valmistunut vuonna 1946 uittokämpäksi. Kämpän (kartta) hyviä palveluja täydentää sauna. Normaalisti kämppä maksaa 150€/vrk, mutta ”äkkilähtönä” sen voi saada vain 80 eurolla. Venäjänhiekalta kämpälle on matkaa reilu puoli kilometriä.

Tiilikka 140Keikkujat uimalaitureilla. Tiilikka 143Itkonjoella.

Lyhyen päivämatkan jälkeen olivat lapset energisiä ja kaikki vaaran paikat vetivät tietenkin puoleensa. Tyttäreni alkaessa kiipeillä Itkonjoen sillan kaiteilla tulivat huolehtivan isän rajat kuitenkin lopulta vastaan.

Tiilikka 173Venäjänhiekka.Tiilikka 364Ystävämme nautapaarmat.

Hiekoille palattuamme riitti meillä seuraa myös ympärillä sitkeästi pörräävistä ja ampiaista muistuttavista nautapaarmoista. Paarmojen laskeuduttua vaatteille ei kankeasti liikkuvista ”jättipaarmoista” ollut suurtakaan harmia.

Illan ohTiilikka 180jelmana oli selvittää, pystyisikö Tiilikalla tekemään ympyrälenkin järven poikki kahlaamalla ja harjun vedenalaisia osia seurailemalla. Niinpä koko seurue suuntasi iltakävelylle kohti Kalmoniemen kärkeä. Mukaan lähti pikkureppu pienine välipaloineen ja vesipulloineen. Noin puolentoista kilometrin matka niemen kärkeen (kartta) taittui nopeasti. Matkalla ohitimme upeita hiekkarantoja sekä melojille tarkoitettuja harjun ylittäviä lyhyitä vetotaipaleita. Sää oli lähes täydellinen.

Tiilikka 194Polku päättyy. Taustalla Pohjoisniemi.

Harjun päähän käveltyämme kaivelimme eväät esiin, minkä jälkeen oli aika koettaa vedenalaista reittiä (kartta) Selkäsalmen poikki. Vedenalaista harjua pitkin kävelemistä olin miettinyt jo pidemmän aikaa. Olin kuullut etukäteen, että kahlaaminen onnistuisi, mutta sen sijaan että vesi olisi yltänyt lanteille saakka, jouduin vastarannalle päästäkseni kahlailemaan kainaloita myöten vedessä.  Pään päällä rinkkaa kantaen olisi ylitys jo hankala. Hiukan toki jäi askarruttamaan, että valitsinko varmasti sen matalimman reitin. Veden ollessa kesän lopulla matalimmillaan, kannattaisi reittiä ehkä yrittääkin. Matkaa niemen kärjestä toiseen on noin 150 metriä (ilmakuva).

Tiilikka 225Kävellen järven poikki.

Paluumatka leiriin sujui hyväntuulisesti lasten ”juostessa” edellä. Ilta-aurinko muutti maiseman illan myötä pehmeäksi. Lämpöisessä illassa oli kesän tuntu kosketeltavissa. Harju ja sen hiekkaiset rannat näyttäytyivät nyt erityisen kauniina. Kapeimmassa kohdassaan on harjulla leveyttä alle kymmenen metriä.

Tiilikka 237Tiilikka 245Tiilikka 249Tiilikka 259Kalmoniemen kauneutta.Tiilikka 261Harju kapeimmillaan.

Palattuamme leiriin alkoi nuudelipolttoaine olla lopuillaan, joten oli aikaa valmistaa illan ruoka – pekoniin käärittyä grillimakkaraa ja jälkituuaksi valkosuklaavaahtoa. Tämänkertainen vaahdon vatkaus toisin meinasi viedä voimat. Useimmiten kaikenlaiset mousse-jälkiruuat retkeillessä ovat onnistuneet hyvin.

Tiilikka 284Terveellinen iltapala.Tiilikka 293Janonsammutin.

Hiekoille paistavassa illan auringossa oli mukava istuskella. Auringonlaskusta tuli yksi upeimmista, mitä olen koskaan päässyt todistamaan. Lapset uivat lämpimässä illassa pitkään ja hartaasti.

Tiilikka 333Iltauinnit ja -jumpat samalla kertaa.Tiilikka 389Tiilikka 374Tiilikan auringonlasku.

Iltauintien jälkeen oli aika saada lapset yöpuulle. Itse olin päättänyt käydä vielä ”yökävelyllä”. Ajattelin, että ehkäpä pääsisin näkemään hämäräaikaan liikkuvia hirviä laajoilla suoalueilla tai niiden reunamilla. Alueella liikkuu toki myös karhuja ja susia, mutta niiden näkeminen olisi jo lottovoitto. Sopiva iltalenkki (vajaa viisi kilometriä) johti Uiton kämpältä Tiilikanautiolle, sieltä Pitkäkankaalle ja takaisin (kartta).

Tiilikka 414Pienet iltavillit ennen nukkumaanmenoa.

Öisillä soilla oli rauhaisaa. Suuri osa kulkemastani reitistä soljui pitkostettuja polkuja pitkin – rämeiden ja etenkin saroja kasvavien avarien nevojen läpi.

Tiilikka 446Tiilikka 463Öiset nevat ja rämeet.

Suorat pitkoslinjat hiukan huvittivat – Kainuussa on totuttu 1960-luvulla rakennettuihin viivottimella vedettyihin ja syrjäisiin kolkkiin johtaviin hiekkateihin sekä niiden viivasuoriin linjauksiin. Näitä on nimitetty osuvasti rakentamisen ajankohdan mukaan ”kekkosteiksi”. Samanlainen suunnittelu näyttää päteneen myös joihinkin pitkoksiin.

Tiilikka 482Tiilikka 469Tiilikka 477”Kekkospitkoksilla”.

Palasin hiljaiseen leiriin tyytyväisenä, vaikkei elämää öisillä soilla juuri näkynytkään. Käet kyllä kukkuivat kaikkialla villisti. Yhden uskaliaan ja harvoin näyttäytyvän käen sentään sain nähdä.

Tiilikka 422Kaunis ”Basecamp Venäjänhiekka” on rauhoittunut.

PÄIVÄ 2: VENÄJÄNHIEKKA – KOSEVA 8.2 + 4.8 KM
Ensimmäinen kunnon vaelluspäivä. Tiilikanaution torpan kaunis pihapiiri. Niittykukkia, kämmeköitä ja kihokkeja. Vaihtelevissa keleissä. Upea leiripaikka. Lettukestit.

Päivä2Päivä 2: Venäjänhiekka – Koseva (klikkaa suuremmaksi).

Uusi aamu valkeni pilvisenä. Naapuri koirineen oli jo lähtökuopissaan. Kiertelin aikani kuluksi leiripaikan rantoja. Hiljaisuutta leikkasi vastarannalla kailottanut laulujoutsen.

Tiilikka 502Pilvinen aamu. Vastarannalla rauhoitetut suoalueet.Tiilikka 519Rantojen tupasvillat ja sarat.

Ennen kuinTiilikka 505 herättelin muita, laittelin aamukattauksen valmiiksi. Edellisen kesän kuivatut marjat oli aiemmilla retkillä syöty, joten tällä kertaa mentiin valmiiksi maustetuilla pussipuuroilla (ja päästiin helpommalla).  Aamu oli leppeän lämmin.

Tiilikka 526Herääminen.Tiilikka 533Aamupala rannalla (T).

Aamupalan jälkeen oli aika purkaa leiri. Lapset olivat puuhassa ilahduttavasti mukana. Usein yksin lapsen kanssa retkeillessä tulee kaikki tehtyä lähes automaattisesti itse. Lopulta päästimme menohaluiset lapset matkalle etukäteen ja laittelimme loput tavarat kasaan Juhan kanssa. Liikkeelle pääsimme joka tapauksessa hyvissä ajoin. Tämä oli hyvä, sillä epävakaassa säässä saattaisi sadekuurojen sattuessa kohdalle tulla matkantekoon pitkiäkin taukoja. Lasten käskimme odotella läheisellä Uiton kämpällä, jossa täydensimme vesivarastot raikkaalla kaivovedellä.

Tiilikka 545Teltta kasaan ja rinkat kuntoon.Tiilikka 549Neuvonpitoa ennen lähtöä. Tiilikka 556Lapset edellä susien syötiksi. Tiilikka 564Uiton kämpän pumppukaivolla.

Matkaa tehdessä alkoi sää pikku hiljaa selkiintyä. Uiton kämpän pihapiiristä lähtiessämme törmäsimme kauniisti kukkivaan punakämmekkään. Vain kilometrin taivaltamisen jälkeen nousimme Tiilikanaution pihapiiriin.

Tiilikka 577Punakämmekkä.

Tiilikanautio on hyvin säilynyt (ja 1920-luvun asuun entisöity) vanha torppa pihapiireineen.  Alunperin tilaa asutettiin jo 1700-luvulla, mutta lopulta se autioitui ja sai rappeutua rauhassa lähes sata vuotta. Nykyisin pystyssä olevat rakennukset ovat 1920-luvulta. Torppaan voi astua sisään taukoa pitämään. Näin myös teimme. Yhdellä lapsista oli kesäisenä koulutehtävänään kerätä (kuvata) kasveja. Kasvien kuvaamiseen ympäröivät niityt soveltuivatkin mitä parhaiten.

Tiilikka 643Tiilikanaution entisöity torppa. Tiilikka 636Näkymiä.

Kauniissa pihapiirissä oli mukava liikkua ja bongailla tuttuja niittykasveja – niittyleinikkejä, metsäkurjenpolvea, siankärsämöitä, sarjakeltanoita… Pihapiirin kosteikkoiselta reuna-alueelta, lähteen vierestä löysimme myös hienosti kukkivan maariankämmekän. Toisinaan hankalasti tunnistettavien kämmeköiden joukosta on maariankämmekkä helppo tunnistaa viimeistään leopardikuvioisista lehdistään.

Tiilikka 603Mesimarja bongattu (J).Tiilikka 669Maariankämmekkä.Tiilikka 674Tiilikanaution koivikko lähteen lähellä.

Torpalta (kartta) lähtöä tehdessämme kohtasimme nuoren pariskunnan, joka lienee ohittanut meluisan, Venäjänhiekalle leiriytyneen seurueemme jo edellisenä iltana. Tiilikanautiota reunusti kaunis riukuaita ja portti, joka johdatti meidät rantanevojen läpi kohti Koirakiveä. Sieltä löytyi nuotiopaikka (kartta), jossa myös kohtaamamme pariskunta saattoi hyvinkin yöpyä – kauniilla paikalla ja varmasti omassa rauhassa.

Tiilikka 677Tiilikka 683Tiilikanautiolta Koirakivelle – kauniilla reitillä kauniissa säässä.Tiilikka 692Lounas Koirakivellä.  Tiilikka 698Astioiden huuhtomishommissa.

Aurinko paistoi jälleen. Koirakiven jälkeen saimme tehdä matkaa soiden ja erämaisten hiekkarantojen muodostamassa keskellä – helppokulkuisilla kuivilla poluilla ja pitkoksilla. Lopulta sukelsimme hiukan kauemmas rannasta, kuusivaltaisten sekametsien suojiin (kartta).

Tiilikka 709Matka jatkuu – taustalla Koirakiven kaunis nuotiopaikka.

Kuusikot toivat reittiin mukavaa vaihtelua, etenkin kun niissä oli oikean aarnimetsän tuntua. Palokorot sekä hiiltyneet tervaskannot kertoivat vanhoista metsäpaloista. Välillä ylitimme tupasvillan täyttämiä soita. Tupasvillan kuitua on käytetty tekstiileissä, mutta toisin kuin voisi luulla, löytyy käytetty kuitu maatuneista varsista, ei hapsuisesta kukinnosta. Kauempaa katsottuna näytti moni suo olevan kuin lumen peitossa ja kosteimmilta paikoilta löytyi myös luhtavillaa.

Tiilikka 727Tiilikka 737Kolmikon taivallusta.

Matka taittui mutkattomasti – lapset edellä ja aikuiset hiukan jäljessä. Minä sain pitää omaa monologiani ohittamistamme kasveista ja luontotyypeistä – Juhan harmiksi tai viihdykkeeksi. En ole viitsinyt kysyä kummin. Suurelta osin pilvinen päivä oli rauhoittanut paarmat – niitä ei kovin paljon näkynyt. Käkien kukkuminen oli sen sijaan loputonta. Niinpä nimesimme käen itsevaltaisesti kansallispuiston tunnuslinnuksi (oikeassa tunnuksessa on rajakiven kaiverrukset, Venäjän ja Ruotsin vaakunat). Toinen alati ääntä rannoilla pitänyt lintu oli rantasipi ja kolmas silloin tällöin olemassaolostaan ilmoittanut laulujoutsen.

Tiilikka 728Katson autiota hiekkarantaa…Tiilikka 744Tämän isompaa hirveä emme reissullamme nähneet. Tiilikka 740Vaihteeksi aarnimaisissa korpikuusikoissa. Tiilikka 748… ja alati soilla.

Takaisin rantapoluille saavuimme vanhan rajakiven ja Rajasaarten kohdalla (kartta). Täyssinän rauhan jälkeiseen aikaan olisimme tässä kohtaa katselleet Tiilikkajärveä Venäjän puolelta. Itse kiviä ja niiden kiveen hakattuja komeita vaakunoita pääsee ihailemaan ainoastaan meloen (tai googlaten). Vaakunat esiintyvät myös kansallispuiston virallisessa tunnuksessa. Rajakiven jälkeen ohitimme ojitetulta Konnunsuolta laskevan pienen, kauniin joen. Samalla siirryimme kävelemään hetkeksi Sotkamon ja Kainuun puolelle.

Tiilikka 760Rajasaaret. Tiilikka 731Harjunpäät ja Selkäsalmi, jonka läpi pääsi nippanappa kahlaamaan.

Olimme kTiilikka 769ulkeneet taas mukavan matkan ja alkanut sade pisti pohtimaan tauon pitämistä. Sadetta ei kuitenkaan kestänyt varttia pidempään, joten mukanani kantamalle tarpille ei ollut nyt käyttöä. Tauon pidimme matkaa vielä taitettuamme pienen niemen kärjessä (kartta) – hiukan tuulisella paikalla. Itikat olivat pienestä sateesta virkistyneet, joten tuulenvire tuli tarpeeseen. Aurinko näyttäytyi jälleen nopeasti sateen jälkeen.

Tiilikka 770Majavavaara!

Tiilikkajärven pohjoispäädyssä (kartta) meidät otti vastaan majavasta varoittava kyltti. Lieneekö yleensä arka majava uhannut joskus retkeilijöiden henkeä? Majavaa ei näkynyt, mutta itse pato oli aivan suon ylittävien pitkosten vieressä. Majavapadon jälkeen reittimme nousi harjulle ja kääntyi kohti etelää. Pian ohitimme myös pohjoiselle parkkipaikalle (kartta) johtavan polun risteyksen (parkkipaikka jäi vain sadan metrin päähän).

Tiilikka 782Reippain askelin kohti päivän maalia.

Aurinko alkoi taas helottaa ja tuuli piti hyttyset poissa. Hiukan saimme taas paarmoja kutitella, mutta pian nekin olivat häipyneet. Nyt oli matkaa takana jo sen verran, että lasten kysely loppumatkan pituudesta alkoi yltyä. Leveää harjupolkua (kartta) pitkin saimme kulkea Kosevalle vielä pari kilometriä.

Tiilikka 800Välipalaa.

Perille Kosevaan (kartta) päästyämme katselimme taivaalle ja tulkitsimme sään vielä sen verran epävakaaksi, että pistimme pystyyn ”tilapäisleirin” tarpin (laavukangas) avulla. Paikalla oli yksittäinen meloja telttoineen, joka kertoi lähtevänsä vielä illan aikana. Samalla vapautuisivat rannan parhaat telttapaikat käyttöömme. Niitä paikkoja kannatti kyllä hiukan odotella – harvoin saa telttansa yhtä komeaan paikkaan pystyttää.

Tiilikka 791Melojan paratiisissa?Tiilikka 798Kahvikriisi.

Tiilikka 822Välipalan jälkeen oli hyvä suunnata vilkaisemaan Kosevan pikkuruista autiotupaa (kartta). Kahvi oli jo melkoisen vähissä, mikä luonnollisesti uhkasi aiheuttaa pahan kriisin. Puuhis esittelee Kosevan kämppää ja leiripaikkaa omalla videollaan.

Tiilikka 803Kosevan sympaattinen tupa.

Läheiseltä tuvalTiilikka 839ta palattuamme saimme välipalan voimin leirin pystyyn. Sää oli nyt selkiintynyt ja saimme nautiskella pilvipoutaisesta illasta. Syötyämme lähdimme kahden vanhimman lapsen kanssa kohti pohjoisniemen kärkeä, kun taas Juha jäi nuorimman kanssa leiripaikan lähistölle.

Tiilikka 870Illan pouta leiripaikalta katseltuna.

Vanhempien lastenkaan into ei kovin pitkälle tällä kertaa riittänyt, joten käveleksin lopulta Pohjoisniemeen (kartta) yksin. Samalla sain tutustua lähes neitseellisiin harjun rantoihin. Etenkin kauniit jäkälakasvustot tekivät täällä vaikutuksen. Ketun (?) kaivama kolokin löytyi.

Tiilikka 881Tiilikka 877Tiilikka2 010Tiilikka2 001Pohjoisniemen kauneutta.

Tiilikka2 060Illan päätTiilikka2 055teeksi oli edessä vielä lettukestit. Herkkusuita hellittiin tätä ennen jäljelle jääneillä vaahtokarkeilla. Jokainen sai paistaa oman lettunsa. Valmista hilloa oli mukana, mutta kermavaahto jäi tällä kertaa uupumaan. Lettulautaset huuhdeltiin rannalla ja vatsat täynnä oli hyvä alkaa asettumaan yöpuulle.

Tiilikka2 051Letunpaistajat.Tiilikka2 068Tiskikone käynnissä.

Tyttären kanssa käväisimme vielä pienellä iltakävelyllä leiripaikan länsi- ja pohjoispuolella. Tuuli oli tyyntynyt lähes kokonaan ja ilta oli lämmin. Tiilikan erämaajärven maisemissa oli hyvä olla.

Tiilikka2 104Iltakävelyllä (T). Tiilikka2 073Illan tyyneyttä.

PÄIVÄ 3: KOSEVA – SAMAKKOTAMMI 11.4 + 5.3 KM
Aamuyön taikaa. Majavan jäljillä. Tutuissa maisemissa reippaasti edeten. Tiilikanaution lähde. Loppumatkan vanhat männiköt. Kyy!

Päivä3Päivä 3. Koseva – Sammakkotammi (klikkaa suuremmaksi).

Heräsin aamuun jo puoli neljän aikaan. Teltan ”maisemaikkunasta” loisti tyyni järvenpinta, jonka yllä leijui aamun usva. Taivaalla mollotti täysikuu. Näkymät pakottivat nousemaan ylös jo aamuyön tunteina. 

Tiilikka2 133 Tiilikka2 131 Hieno aamu leiripaikan rannassa.

Ylös noustua olikin hyvä lähteä rantoja käveleksimään. Hiljaisuus oli lähes täydellistä, joskin vastarannan laulujoutsen taas kertoi heränneensä. Kiersin alkuun harjun toiselle puolelle, josta pääsin näkemään taivaanrannasta nousevan auringon.

Tiilikka2 153Aurinko nousee.

Toiselle puolelle harjua päästyäni alkoivat auringon ensimmäiset säteet jo tavoitella mäntyjen latvoja ja nostattaa entistä tiheämpää usvaa järven pintaan leijumaan. Oli kaunista. Juuri tällaiset hetket tekevät vaelluksista vaivan arvoisia.

Tiilikka2 228Aamun usvaa.Tiilikka2 167Suuri taulakääpä.Tiilikka2 211Pitkälehtikihokki valmiina aterialle. Tiilikka2 215Pohjanpaju. Tiilikka2 266Huussin komea haka.

Tiilikka2 236Lopulta maltoin siirtyä rannoilta halkovajalle pilkkeiden tekoon ja nuotiopaikalle aamukahvin  keittoon. Nyt aurinko tavoitteli jo nuotiopaikkaa ja se nousi hitaasti harjun ylle. Kahvikupin kanssa saatoin asettua taas rannalle, jonne loppujen lopuksi siirryin juoksujalkaa. Joutsenen lähestyvä huuto kertoi kaverin olevan tulossa tarkastamaan mistä savu oikein tulee. Niinpä joutsenen ylilento kruunasi hienon aamun.

Tiilikka2 238Aamukahvit.

Kello oli vielä sen verran vähän, että päätin lähteä toisellekin aamukävelylle, aina majavapadolle saakka. Sotkamolaista majavaa ei nytkään näkynyt. Tiilikkajärven pohjoisin pläntti kuuluu Sotkamon kuntaan ja Kainuuseen. Padon lähistöllä suurimman vaikutuksen teki kuivan mäntyvaltaisen harjun vaihtuminen kuusikoksi. Laskeuduin ensin harjun alle sen länsipuolelle, jossa oli vanha ja hylätty, mutta edelleen ehjä majavapato.

Tiilikka2 282Vanha pato pitää yhä.

Tämän jälkeen kävin ihastelemassa tuoreempaa patoa, jolla oli hiljaista. Runsaana kukkiva suovehka tuntui nauttivan majavan luomasta kosteikosta. Harjun kuivemmilla liepeillä kukkki metsätähti ja riidenlieko levitteli kasvustoaan laajalle alalle.

Tiilikka2 301Suovehka. Tiilikka2 297Tiilikka2 309Majavapadolla.

Tiilikka2 325Edessä oli vaelluksen pisin päivä. Keittelin palattuani vedet muulle porukalle, ennen kuin tohdin rapistella telttojen liepeitä. Kauniiseen aamuun nousi ylös hyväntuulisia retkeilijöitä. Aamiaisen ja leirin purkamisen jälkeen alkoi paluumatka tuttuja polkuja pitkin.

Tiilikka2 334Harjun pohjoispään kuusikoissa.

Olimme keventäneet jokaisen lapsen taakkoja pitkän päivän varalle, minkä vuoksi tuntuivat lapset taittavan alkumatkaa melkein juosten. Selvästi aiempia päiviä pidemmästä taipaleesta joutuikin lapsia muistuttelemaan. Lapset kulkivat lähes koko päivän edellä. Pysähtelimme tauoille päivän mittaan tutuissa paikoissa ja lounasta syötiin taas Koirakiven nuotiopaikalla (kartta). Kaasu oli tullut jälleen kerran arvioitua oikein – viimeiset kaasut käytimme tiskiveden lämmittämiseen. Ruuatkin olivat kahvikriisistä huolimatta riittäneet.

Tiilikka2 363Kuusikoissa ja soilla.

Tiilikka2 393Pysähdyimme täyttämään vesipullojamme Tiilikanaution lähteellä (kartta). Maariankämmekän ohella kasvoi täällä kaunista rätvänää ja ojakellukkaa. Hienon pihapiirin ohitettuamme siirryimme vauhdilla Uiton kämpälle, josta löytyi lasten iloksi puujalat. Tiilikka2 401Energiaa näytti riittävän erinomaisesti vielä loppumatkallekin. Pienimmälle eräjormalle olivat viimeiset kilometrit jo hiukan raskaampia, mutta kaikki jaksoivat viimeisenkin päivämatkan hyvin.

Tiilikka2 383Tiilikka2 388Tiilikanaution lähteellä (alempi kuva T). Tiilikka2 405Kohti juhannuksen viettoa.Tiilikka2 414Suomalainen savanni.Tiilikka2 426Tauko Uiton kämpän pihamaalla.

Uiton kämpän jälkeen suuntasimme ”uusille” poluille. Itäinen reitti (kartta) Sammakkotammen parkkipaikalle on huomattavasti läntistä kiintoisampi. Täällä saa käveleksiä kohtuullisen iäkkäissä männiköissä ja soiden ja kuivien kankaiden mosaiikki (ilmakuva) luo reitille mukavaa vaihtelua. Loppumatkasta vastaan tulevat myös Tiilikan jokea kohden johtavat vesistöt – Autiojärvi, Pieni sammakkojärvi ja niiden välinen rannoiltaan soistuva joki.

Tiilikka2 431Mikä ihme siellä ääntelee?Tiilikka2 446Reissun toinen kihokkilaji – pyöreälehtikihokki.

VaihteleTiilikka2 448vaa elämääkin loppumatkalla jonkin verran kohtasimme. Vastaamme käveli pari kappaletta Homo sapiensia (päivän ainoat). Yritimme myös etsiä kummallisesti ääntelevän linnun (joku hätäinen poikanen) männikön latvuksista siinä kuitenkaan onnistumatta. Polun varren kaarnankolossa pesi puolestaan suojaväriinsä luottanut harmaasieppo. Yhdellä suolla näimme myös pyöreälehtikihokin ja aivan viimeisiä pitkoksia ylittäessämme huutelivat vanhimmat lapset edellä, että pitkosten alle pakeni kyy. Lasten loikittua nopeasti pitkosten yli lähti käärme taas liikkeelle. Käärmeen perään kiiruhtaessani päästeli kaveri sellaista sihinää, etten kovin lähelle viitsinyt mennäkään.

Tiilikka2 478Kyyn pysäyttämät. Tiilikka2 488Kyy pakeni lopulta sihisten.Tiilikka2 463Tupasvillaa, tupasvillaa …

LoppumatkaTiilikka2 480sta saimme ihastella jatkuvasti reitillä vastaan tulleita pitkostettuja tupasvillanevoja. Soiden läpi virtasi kauniita luhtaisia puroja, joiden lähistöllä loikki sammakoita. Loppujen lopuksi tuli Sammakkotammen parkkipaikka vastaan varsin yllättäen. Nopeakulkuinen pitkosten, kuivien ja leveiden polkujen reitti vei maaliin kovalla vauhdilla. Vauhtia saattoi kyllä ylläpitää myös retken päätteeksi lupaamamme jäätelöt…

LOPUKSI

Tiilikkajärvi on upea erämainen kansallispuisto. Tällä kertaa pääsimme näkemään keskikesän kukkaloistoa tupasvillaisine soineen, mutta Tiilikan suot hehkuvat erityisen hienosti syksyn väreissäkin. Poutaiset säät suosivat. Hiljainen puisto sopii komeine hiekkarantoineen ja helppokulkuisine harjureitteineen etenkin lasten kanssa retkeileville sekä melojille.

Alkumatkasta aiheuttivat etenkin paarmat hiukan nurinaa, mutta niiden harmittomaan hitauteen omissa verenhimoisissa toimissaan tottui jokainen melko nopeasti. Lasten kasvettua oli tällä reissulla helppo huomata, että etenkin vanhimmat lapset liikkuivat mielellään omassa joukossaan, paljon muiden edellä. Leirin askareetkin alkoivat sujua omatoimisesti. Kun mukana oli useampia lapsia, näytti leiriaskareisiin osallistuminen (leirin kasaus ja purku, tiskailu, omista tavaroista huolehtiminen…) olevan kaikille mieluisampaa. Parasta lapsille lienee tällä reissulla ollut uimarantojen lisäksi ne herkut – niin kuin aina. Myös kyyn kohtaaminen jäi varmasti kaikille mieleen.

Tiilikka 014Sortin sakki -selfie.

 

 


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joiden perässä on merkintä (T) tai (J). Niistä kiitos kuuluu tyttärelleni sekä Juhalle.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

 

 

 

MUKANA KULKENEET PAPERIKARTAT: 

Vuokatti ja Kainuun kansallispuistot – ulkoilukartta (1:25 000).

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Tiilikkajärven kansallispuisto).

Kansallispuiston yleiskartta ja palvelut.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

 

 

SYYSVAELLUS: MÄNTYHARJU-REPOVESI 17.-20.9.2015

REITTI: Mäntyharju - Pitkäjärvi - Olhava - Lapinsalmi - Maantie. 51.0 + 10.0 km. 
VAELLUSKAVERI: -
HUIPUT: Reitti Kirnukankaan poikki. Mäntyharjun reitin laavut. Katajavuori ja kaikki kalliojyrkät. Hiljalleen aarnioituvat Repoveden metsät. 
ERIKOISTA: Reitti talousmetsien keskellä. "Kuumat" yöt.
ALUKSI

Aikani kohdetta lyhyelle syysvaellukselle mietittyäni päätin suunnata jo ennestään tuttuun Repoveden kansallispuistoon. Repovedellä on tullut liikuttua aiemminkin – sekä päiväretkeillen että tyttären kanssa vaeltaen. Tällä kertaa vaeltelin puistossa vanhojen tuttujen paikkojen lisäksi myös uusilla poluilla. Vuoden retkeilykohteeksi valittu Mäntyharju-Repovesi -reitti sai toimia tällä kertaa väylänä itse kansallispuistoon. Noin 30 ensimmäistä kilometriä sain siis kuljeskella puiston rajojen ulkopuolella.

Suuntasin ensin junalla (VR aikataulut) Mäntyharjulle, josta reissuni alkoi.  Vaikka saavuin Repovedelle tällä kertaa kävellen, on yhteen Suomen suosituimmista kansallispuistoista mahdollista päästä myös julkisilla kulkuvälineillä. Päätien varresta voi  puistoon jatkaa kesäisin joko vesibussilla Orilammelta tai venetaksilla Hillosensalmelta (sulan aikaan). Kouvolan, Verlan ja Lapinsalmen välillä liikennöi Repovesibussi, jonka aikataulut löydät täältä.

PÄIVÄ 1: MÄNTYHARJU – PITKÄJÄRVI 11.9 + 3.8 KM
Liikkeelle tihkussa. Kulkijat vähissä. Talousmetsien keskellä.  Kaunis erämaajärvi - Pitkäjärvi.

Repovesi_reitti_päivä1Päivä1. Kuljettu reitti. (Klikkaa suuremmaksi).

Matka ei alkanut aivan parhaalla mahdollisella tavalla, sillä Mäntyharjun rautatieasemalle saavuttuani alkoi heti tihkuttaa vettä. Sade oli onneksi sen verran niukkaa, ettei siitä oikein ollut kastelijaksi. Asemalta reitin alkupäähän Kisalan liikuntahallille (kartta) kävellessäni oli vielä piipahdettava aloituskahvilla. Kisalan hallilta löytyi paitsi Stefan Lindforsin suunnittelema portti, myös runsaat opasteet. Kisalan vieressä on myös laavu (ei puuhuoltoa).

Repovesi 016Alkuun sain seurailla valaistujen kuntourien pohjia, kunnes päätin latupohjiin kyllästyttyäni oikaista metsien poikki valmiita polkuja pitkin (kartta) varsinaiselle reitille. Opasteita oli paitsi reitin alkupäässä myös loppureitillä niin tiuhassa, että koko reitin voisi kulkea vaikka ilman karttaa. Tätä ei tosin voi kenellekään suositella.

Repovesi 008Ensimmäisen pienen taukoni pidin siistillä Uutelan laavulla. Laavu (kartta) on rakennettu historiallisesti kiintoisalle, vanhan torpan paikalle. Tästä kertovat myös laavun seinään ripustetut infotaulut. Pihapiiristä löytyy vanhojen rakennusten perustusten lisäksi yli 200-vuotisia ikihonkia. Vesi pitää laavulle kantaa mukanaan, sillä kunnon vesipaikkoja ei aivan lähistöltä löydy. Polttopuuta näytti halkovaja olevan pullollaan.

Repovesi 017Laavulta matka jatkui metsäautotien yli Etusuolle. Mäntyharjun reitti on rakennettu sekä maastopyöräilijöille että patikoijille. Reitit ovat suurimmaksi osaksi yhteneviä  ja Etusuolla tämä oli nähtävillä hiukan  huvittavalla tavalla: Myöhemmin rämepätkälle pyöräilijöille sorattu polku kulki vanhojen ja liukkaiden pitkosten vieressä. Etusuolta matka jatkui Mäntyharjun partiolaisten suljetulle ja mukavannäköiselle ”piilopirtille” ja edelleen Ylimmäiselle Myllylammelle.

Repovesi 023Ylimmäinen Myllylampi.

Myllylammen pohjoiset ja koilliset rannat oli hakattu perusteellisesti. Kulkijan iloksi oli hakkuuaukean reunalle kuitenkin jätetty pystyyn muutama pahkainen koivu. Reitin länsipuolella levittäytyi tyyni lampi. Sammalisen kodalle (kartta) oli lammen eteläpäästä matkaa enää puoli kilometriä.

Repovesi 021Näyttävä tuplapahka.

Repovesi 025Tien viereen rakennetulla Sammalisen kodalla oli hyvä pitää lounastaukoa. Kodalle nimensä antanut Sammalisenlampi sijaitsee noin 200 metriä taukopaikalta länteen. Ihmettelin hiukan sitä, ettei kotaa ole rakennettu tai siirretty mukavammalle paikalle lammen rantaan. Yleisesti ottaen olivat kaikki Mäntyharjun reitin taukopaikat pienten metsäautoteiden läheisyydessä.

Keitintä kokoon laittaessani ohitti kodan kaksi maastopyöräilijää – koko päivän aikana ainoat kohtaamani kulkijat. Paikalla olevasta pumppukaivosta kuului veden lorinan sijaan pelkkää ilman pihinää. Vettä oli onneksi mukanani sen verran, että sain nuudelini keitettyä, eikä vettä tarvinnut lähteä etsimään kauempaa (esimerkiksi Sammalisenlammelta). Muita kaivoja ei Mäntyharjun reitillä ole, joten käyttövesi täytyy ottaa pintavesistä. Veden laadusta ei eteläisessä Suomessa ole aina takeita – joten vesi on varminta keittää.

Repovesi 030Runsasta satoa.

KodaltRepovesi 032a jatkoin vielä hetken tietä pitkin, kunnes polku vei minut metsän puolelle. Täälläkin oli metsissä suoritettu ”hoitotoimenpiteitä”, mutta ainakin valoisa ja avoin maasto takasi puolukalle hyvät mahdollisuudet menestyä. Sato oli erityisen runsas. Repovesi 031Alueen voimaperäinen metsätalous käy hyvin ilmi ilmakuvista sekä niistä näkyvistä eri-ikäisistä hakkuukuvioista. Niinpä reitille sinne tänne sirotellut opastaulut kertoivatkin muunmuassa erilaisista metsänhoidon menetelmistä. Yhden monista pienistä teistä ylitettyäni saavuin hiekkaisille kankaille, missä oli vanha soramonttu ja ”pakollinen” poltettu autonraato.

Repovesi 035Suopellon tilan pienen viheriöivän peltoaukean ohitettuani tein jälleen matkaa pieniä hiekkateitä ja vanhoja kärrypolkuja pitkin. Ohitin myös toisen tilan, kunnes polku johdatti minut metsien suojaan ja Harmaalammelle (kartta). Tämä olikin ensimmäinen paikka reitillä, Repovesi 038missä syksyinen luonto teki vaikutuksen kauneudellaan. Soistuva hiljainen lampi hohti harmaassakin säässä ruskan väreissä. Polku vaihtui lammen rantoja seuraileviin ja sateen kastelemiin liukkaisiin pitkoksiin.

Repovesi 045Harmaalammen rauhaa.

Lammen rantaan oli jämähtänyt valtava siirtolohkare, jota oli kierreltävä ihmettelemässä hiukan tarkemmin. Nyt matkaa päivän maaliin ei ollut enää kun vaivainen kilometri. Yhtälailla päivä kun luontokin oli selvästi parantunut vanhetessaan. Linnut olivat harmaassa säässä pysytelleet hiljaa muutamaa varoituksiaan rääkyvää närheä lukuunottamatta.

Repovesi 060Pitkäjärven laavu sijaitsi mukavalla paikalla koivikon keskellä. Repovesi 076Utuinen Pitkäjärvi.

Repovesi 056Pitkäjärven laavulla (kartta) oli hiljaista. Erämaajärvenä ja rakentamattomana säilynyt järvi on suoranainen ihme yhdessä Suomen mökkirikkaimmista kunnista. Pitkäjärven rannat ovat säilyneet kaavoittamattomina ja yhden ainoan omistajaRepovesi 051n, UPM Kymmenen hallussa. Metsiä on järven lähistöllä käsitelty paikoin kovallakin kädellä, mutta nykykäytäntöjen mukaisesti on ainakin rannoille jätetty pienet metsäkaistaleet maisemien säilyttämiseksi ja ravinnehuuhtoutumien vähentämiseksi. Repovesi 064Hirvikärpäsiä oli ollut matkalla jonkin verran – leiriin tultua ei niistä kuitenkaan ollut enää vaivaa, etenkään sen jälkeen, kun mukaan tarttuneet takiaiset oli eliminoitu. Hirvikärpästen hitaus teki tästä helppoa. Oikein kunnon keinoja niden karkottamiseen ei ole, vaikka joka syksy lehdissä ruoditaankin mitä erikoisempia suojautumiskeinoja. Laavun ympärillä esillä ollut ympäristötaide nosti hymyn huulille. Rannoilla kasvoi lievästi myrkyllistä korpipaatsamaa.

Olin saapunut perille ajoissa, joten päätin käydä ennen pimeän tuloa vielä iltakävelyllä. Hyvät vaihtoehdot iltalenkille olivat melkolailla vähissä, joten päädyin seurailemaan tulevan päivän reittiä – alkuun pientä ja kapeaa harjua pitkin (kartta). Itse harju jatkui kapeana ja kivisenä saarena myös Pitkäjärvessä.  Järven pohjoispäädyn kosteikon kierrettyäni saavuin hakkuuaukealle. Polun johdatettua minut rantaan, sain lopulta ihailla maisemia korkeiden kallioiden ja selvästi iäkkäämpien männiköiden keskeltä.

Repovesi 071Pitkäjärvestä pilkistävä harjusaari.

Repovesi 074Ilta pimeni. Istuskelin laavulla nuotiotulen loimutessa ja lueskelin paikan vieraskirjaa. Joku kulkija oli pelästynyt yöllistä mölinää, jota patikkamies epäili karhuksi paeten loppuyöksi autoon. Huvitti – mitähän itse olisin tehnyt samassa tilanteessa? Paikalla oli vieraillut myös paljon ulkomaisia patikoijia, etenkin venäläisiä matkaajia. Melko harva kulkija oli kuitenkin käyttänyt hyväkseen mukavaa laavua yöpaikkana. Nuotiolla oli hyvä kuivatella kenkiin varvikoissa kertynyttä kosteutta ja paistella makkaraa.  Nukkumaan päädyin todella aikaisin – etenkin yksin reissatessa jää tekemiset pimeän tultua vähiin.

PÄIVÄ 2: PITKÄJÄRVI – OLHAVA 25.0 KM
Pitkä päivä. Matkoslammen luksuslaavu. Kaunis pitkälampi. Matkantekoa metsäautoteillä. Vihdoin kansallispuistoon. Levoton yö.

Repovesi_reitti_päiva2aPäivä 2. Kuljettu reitti (alku). (Klikkaa suuremmaksi).

Aikainen nukkumaanmeno tarkoitti sitä, että ylöskin tuli noustua suorastaan järjettömään aikaan – puoli viideltä. Myöhemmin kävi ilmi, että pitkäksi muodostuneen päivän kannalta varhainen liikkeelle lähtö oli paikallaan. Yö oli ollut todella lämmin – laavussa tuli nukuttua makuupussi auki. Aamupuurot ja mansikkasopat (kuivatuista mansikoista) keiteltyäni lähdin liikkeelle hämärän aikaan.

Repovesi 080Pitkäjärven aamu.

Tuttua reittiä alkuun tallatessani sujui matka jouten. Pari kuikkaa uiskenteli arasti keskellä järveä jo suureksi kasvaneen jälkikasvunsa kanssa. Olisikohan kuikkapari menettänyt toisen poikasensa kylmän alkukesän myötä? Reitti kulki mukavasti rannan tuntumassa – kunnes se nousi metsäautotielle ja hakkuualueiden keskelle. Järven eteläpäässä reitti vei uudelleen rantaan.  Pitkäjärven laavulta olisi ollut mahdollista suunnata myös radan yli itään, mutta olin katsonut etukäteen läntisen reitin kiinnostavammaksi.

Repovesi 082Linkkumyllyn puronvarsi.

Repovesi 084Olin huomannut laavulla, että matkalta löytyisi myös majoitusta tarjoava Linkkumylly (kartta), mutta ainakin Linkkumyllyn kahvila ja majoituspuoli oli lopettanut kesäisen toimintansa. Niinpä teitä pitkin tuli tässä vaiheessa lompsittua turhankin pitkään. Käväisin kuitenkin vilkaisemassa paikalla Pajulammelta Sarkaveteen laskevan puron reheväkasvuista vartta. Hetken huokaistuani suuntasin rautatien takaiselle reitille karttaan merkittyjä metsäautoteitä pitkin (kartta). Radan yli päästyäni oli varsinainen itäinen Mäntyharjun reitti (kartta) helppo löytää.

Repovesi 090Matkoslampi.

Seuraava laavu, Repovesi 098Matkoslampi, oli hienolla paikalla – pienen kalliojyrkän alla, ruskan väreihin pukeutuneen ja soistuvan lammen rannalla. Yllätyksekseni oli paikalle ennakkotiedoista poiketen rakennettu mukavannäköinen ja vieraskiRepovesi 097rjan kiitoksista päätellen hyvät löylyt antava sauna! ”Luksuslaavuun” (kartta) kuului uudenkarhean saunan lisäksi rannalla kaikkien käytettävissä oleva soutuvene sekä aurinkokennoilla toimiva valaistus. Tavaroita pakatessani laavun ohitti yksittäinen maastopyöräilijä ja seuraavat kulkijat näin vasta illalla Olhavanvuorelle päästyäni.

Repovesi 103Istutusmetsäkin voi olla toisinaan kaunis.

Pian Matkoslammen jälkeen oli edessä taas yli kahden kilometrin pätkä teitä pitkin. Samalla siirryin kuntarajan yli Mäntyharjun puolelta Kouvolaan. Olisin voinut hyvinkin oikaista Nuolniemen kylänraitin läpi, mutta kylätie (kartta) näytti kulkevan sen verran läheltä taloja, että päätin pysytellä reitillä. Takaisin metsään pääsin hiukan myöhemmin (kartta) – Haudankorven suon poikki.

Repovesi 106Kohti Rahnamäen selännettä.

Repovesi 110Suon ylitettyäni nousin kauniin saniasten peittämän laakson ja kalliojyrkänteiden välistä Rahnamäen päälle. Edessä oli jälleen kerran pätkä metsäautoteitä pitkin. Loppumatkasta päätin kuitenkin oikaista Kusjärven eteläpäädyn jyrkänteen kautta, mistä avautuikin komea näkymä järvelle (kartta). Pari mökkiä jouduin omilla poluillani kuitenkin kiertämään hiukan kauempaa.

Maisema alkoi nyt muuttua. Tämän sai viimeistään kokea korkean ja jyrkän Nuollammenvuoren päälle (kartta) noustessa. Repoveden kansallispuistolle tyypilliset jyrkät kallioiset mäet alkoivat yleistyä. Alkoi sataa. Luulin ehtiväni suojaan Pitkälammen laavulle (kartta, nykyisin purettu) kastumatta, enkä viitsinyt kaivella sadevaatteita esiin (tyypillinen aloittelijamainen virhe…). Sade tietenkin koveni. Pitkälammen keskellä sijaitsevalla kannaksella olevalle laavulle saavuttuani olikin syytä tehdä tulet ja aloittaa kuivattelu.

Repovesi 124Pitkälammen laavu.

Repovesi 122Sympaattinen laavu sijaitsi jyrkän kallioseinämän alla, rehevässä, joskin hiukan synkässä lahdenpohjukassa. Kuulemani mukaan on mahdollista, että laavu poistuu käytöstä lähitulevaisuudessa. Olin ajatellut alunperin yöpyä Pitkälammella, mutta sade ja varhainen lähtö saivat mieleni muuttumaan. Vaatteita kuivatellessa laskeskelin kilometrejä Olhavalle jRepovesi 133a päätin jatkaa vielä Repoveden kansallispuiston puolelle saakka. Loppumatkan reitti oli kaiken lisäksi nopea – kulkua metsäautoteitä pitkin viimeisiä kilometrejä lukuunottamatta. Iltaohjelmaksi olin jo ehtinyt suunnitella epäilemättä mielenkiintoisten Pitkälammen itärantojen kallioiden (kartta) koluamista, mutta tämä sai nyt jäädä. Laavulta lähdettyäni ja vielä märät vaatteet päälle puettuani jatkoin matkaani, ensin Pitkälamminvuoren päälle kiipeämällä.

Repovesi 128Pitkälamminvuorella.

Repovesi_reitti_paiva2Päivä 2. Kuljettu reitti (loppuosa). (klikkaa suuremmaksi).

Repovesi 138Sää poutaantui. Metsäautotiepätkästä ei ole jälkipolville paljonkaan kerrottavaa. Tietä pitkin jolkottelu oli melkolailla tylsää ja alueen hakkuista muistuttivat yhtälailla vastaan ajellut tukkirekka, kuin tukkipinot ja niiden vierellä seisonut Repovesi 142metsäkonekin. Kansallispuiston (tarkasti ottaen puolet suojellusta alueesta muodostavan Aarnikotkan metsiensuojelualueen) rajalle  saavuttuani maltoin sentään pitää pienen tauon pikataipaleellani. Tuntui hyvältä päästä Repoveden pikku hiljaa aarnioituvien metsien syliin sekä Repovedelle näkymät tarjoavalle Riuttanvuorelle (kartta).

Repovesi 146Riuttanvuorella. Alhaalla siintää Repovesi.

Repovesi 148Kartasta poiketen pysytteli polku jyrkänteiden päällä aina Olhavanvuorelle (kartta) saakka. Hyvä niin. Olhavan päälle oli vielä hiukan kiipeämistä ja matka alkoi jo painaa. Ennestään tuttuja, upeita näkymiä en Olhavalle jäänyt tällä kertaa pitkäksi aikaa ihastelemaan – tärkeämpää oli päästä laavulle vielä kosteita varusteita kuivattelemaan. Alhaalla lammella ui yksinäinen laulujoutsen. Venäläisperäinen lainasana olhava tarkoittaa rotkoa tai notkelmaa, jonka alla on vettä.

Repovesi 162Olhavanvuorella.

Repovesi 165Jyrkästi Olhavanlammelle laskeuduttuani suuntasin kaivon kautta laavulle (kartta). Kirkasta, raikasta kaivovettä oli vaihteeksi mukava hörppiä. Kaivolle parkkeeratut autot kummastuttivat – moottoriliikenne kun ei kansallispuistoissa ole sallittu muille kun Metsähallituksen huoltoajoille ja alueen läpi tonteilleen kulkeville harvoille mökkiläisille. Yllätyksekseni oli laavulle saavuttuani hiljaista. Olin odottanut tapaavani viimeistään laavulla muita kulkijoita – olihan sentään viikonloppu. Olin kuitenkin laavulla ainoa yöpyjä. Hyvältä (mutta vain kolmelle yöpyjälle riittävältä) laavulta on suora näköyhteys Olhavanvuorelle.

Päivä oli ollut pitkä. Olin kuitenkin kulkenut jopa yli puolet matkasta erilaisia hiekkateitä pitkin. Tämä onkin Mäntyharju-Repovesi -reitin suurin puute – aivan liian usein on reitti linjattu kulkemaan olemassa oleville teille – maisemallisesti hienompien polkujen, metsien ja vesistöjen varsien sijaan.

Repovesi 167Olhavanvuoren kuuluisa jyrkänne  (jyrkänteen alla kiipeilijöitä).

Repovesi 174Heti alkuun laitoin tulet ja aloin kuivatella kamojani. Tämä oli helppoa, kun sain viritellä vaatteitani tulien ympärille vapaasti – muita retkeilijöitä häiritsemättä. Ennen pimeän tuloa oli vielä aikaa käydä läheisellä, kallion alla olevalla, yleensä kiipeilijöiden käyttämällä leiripaikalla – myös siellä oli autiota. Muutama kiipeilijä tosin viritteli köysiään kallioilla. Pimeän aikaan valaisi Olhavan leiriytymispaikkaa sentään kaksi otsalamppua.

Makuupussiin hyvissä ajoin vetäydyttyäni alkoi tapahtua. Ensin minut herätti kova pauke, jonka arvelin kuuluneen Repoveden kansallispuiston itäosissa olevalta Pahkajärven ampuma-alueelta. Hiukan myöhemmin rokki soi.  Silloin ehdin jo ajatella, ettei metelin taustalla voinut ollut puolustusvoimat. Samaan aikaan laavun viereisellä pienellä tiellä kävi kova liikenne, joka kuitenkin (onneksi) hiljeni yön myötä. Olin ihmeissäni. Erilaisiin häiriöihin olen Suomen kansallispuistoissa törmännyt äärimmäisen harvoin. Myöhemmin sain kyllä kuulla, mikä mekkalan aiheutti.

PÄIVÄ 3: OLHAVA – LOJUKOSKI – LAPINSALMI 10.0 + 5.7 KM
Huippupäivä. Tyyneyttä ja rauhaa Kirnukankaalla - vilinää Lapinsalmessa. Katajavuoren hulppeat näköalat ja jykevä jyrkänne. Ketunlenkki.

Repovesi_reitti_paiva3Päivä 3. Kuljetut reitit. (Klikkaa suuremmaksi).

Aamuun hRepovesi 193eräsin jälleen hämärän aikaan – kaikesta huolimatta hyvin nukutun ja lämpöisen yön jälkeen. Päivän määränpää oli nyt Lapinsalmi, monien mutkien kautta. Aamupalan syötyäni suuntasin ensin Mustalamminvuoren näkötornille (kartta). Valoa oli kulkiessa sen verran, ettei otsalampulle ollut käyttöä.

Repovesi 196Näkymät Mustalamminvuorelta Ruskiasalmeen.

Repovesi 200Harmaan, vielä valkenevan päivän aamussa ja pienessä unenpöpperössä eivät maisemat vanhassa tutussa paikassa tehneet tällä kertaa kovinkaan suurta vaikutusta. Korkea näkötorni on joka tapauksessa ehdottomasti vierailun arvoinen paikka: Toisella puolella avautuu näkymät Ruskiasalmelle, toisella puolella nimensä mukaiselle Mustalammelle ja Olhavanvuorelle. Ruska ei täällä vielä värjännyt maisemaa, vaikka pientä yritystä oli jo ilmassa.

Repovesi 199Ruskan pioneeri.

Repovesi 203Pikainen  visiitti Mustalamminvuorella vaihtui pian minulle ennestään tuntemattomiin ja suuren vaikutuksen tehneisiin polkuihin. Ensin suuntasin Valkjärven eteläpuolelle (kartta), josta löytyi yllätyksekseni hienoja lehtomaisia kankaita. Lumen Repovesi 264painosta taipuneiden, riippamaisten ja kitukasvuisten metsälehmusten löytäminen oli pieni yllätys, vaikka lehmuksia toki kasvaa luontaisesti aina Kainuun rajoille saakka. Alkuun luulinkin löytäneeni pähkinäpensaita (ja innostuin turhaan) – sen verran erikoisennäköisiä roikkuvat lehmukset olivat. Eteläisessä Suomessa menestyvän pähkinäpensaan saapumista Repovedelle jouduttaneen odottamaan vielä jonkin aikaa.

Repovesi 207Valkjärven sivuutettuani jatkoin kohti Kirnukangasta ja Kirnuhuokoa. Nyt sain kulkea lähes koko matkan korkeiden kallioiden ja jyrkänteiden päällä (kartta). Vaikka reitti oli merkitty, tuli merkkejä seurattua hiukan huolimattomasti. Pian huomasinkin joutuneeni jyrkänteen ja ylle kohoavan kallion väliin. Niinpä jouduin hiukan kiipeilemään, mikä hiukan horjuvilla jaloilla ja edellisestä päivästä väsyneenä oli suorastaan pelottavaa. Lopulta laskeuduin Kirnukankaan laavulle (kartta), jossa pidin pienen tauon ja kuvasin nimetöntä lampea. Paikan vieraskirjasta kävi ilmi, että laavulla oli ollut varsin vähän yöpyjiä.

Repovesi 213Kirnukankaan nimetön lampi.

Kirnukankaan vierRepovesi 232essä, muutaman sadan metrin päässä on Kirnuhuoko (kartta), varsin näyttävä kalliojyrkänne, rotko ja lippaluola. Kirnuhuokoon sain laskeutua portaita pitkin – nyt kuivana olleen puron vierestä. Paikka toi väistämättä mieleeni Paistjärven Pirunkirkon. Tarinan mukaan on Kirnuhuoko ollut perinteinen ja suojaisa pontikankeittopaikka.

Repovesi 219Repovesi 230Kirnuhuoko.

Repovesi 234Kirnuhuo´olta portaat johtivat korkean Hauklamminvuoren päälle (kartta). Jälleen kerran sai alkavaa ruskaa ihastella upealta näköalapaikalta. Alas jäävä soistuva lampi oli hiljainen. Mieli oli tyyni ja tyytyväinen – olin onnistunut mahduttamaan muutaman kilometrin taipaleelle melkoisen monipuolisen  kattauksen Repoveden kaunista luontoa.

Repovesi 237Hauklamminvuori.

Repovesi 238Hauklamminvuorelta laskeuduin hiljalleen kohti Lojulampea, jolla sijaitsee paitsi Lojukosken nimeä kantava varauskota myös kaikille avoin nuotio- ja leiripaikka (kartta). Lojukoskelta löytyy myös kaivo. Repoveden yleisölle avoin alue päättyy Lojulampeen ja Pahkajärven ampuma-alueen suoja-alueeseen. Tämä muodostaa kansallispuiston pinta-alasta jopa kaksi kolmasosaa. Raja on merkitty puihin sinivalkoisin merkein.

Rauhallisella Lojukosken leiripaikalla laitteli aamiaistaan yksi venäläisperhe. Itse koskesta ei ole jäljellä enää muuta kun leveä, ruovikoituva uoma – koski on aikanaan perattu uittoja varten – Lojulammen ja Tervajärven yhdistävän lyhyen uoman yli on rakennettu silta. Lojukoskelta jatkoin pitkin Tervajärven raRepovesi 242ntoja kohti Kuutinkanavaa. Matkalle osui muutamia vanhempien metsien peittämiä taipaleita sekä hakkuilta aikanaan säästynyt Tukkiniemi. Matkalla näin useita pelottomia punarintoja.

Repovesi 252Pilvipeite alkoi hiljalleen rakoilla niin, että Kuutinkanavalle (kartta) päästyäni pilkahteli jo aurinko. Kuutinkanavassa oleva uittoränni on rakennettu alunperin vuonna 1912 ja entisöity parikymmentä vuotta sitten. Kuutinkanava on Lapinsalmen ja Olhavanvuoren ohella puiston keskeisimpiä vierailukohteita, minkä vuoksi täällä yleensä tapaa muitakin retkeilijöitä – niin nytkin.

Lounasta nRepovesi 257autiskelin Kuutinkanavan keittokatoksella nuoren pariskunnan hyvässä seurassa. Niin kun muulloinkin muita retkeilijöitä kohdatessa, oli nytkin hyvä vaihtaa kokemuksia. Pariskunta oli yhden yön reissulla, mikä riittääkin varsin hyvin Repoveden keskeisimpien ”nähtävyyksien” koluamiseen. Ennen lähtöäni kävin vielä vilkaisemassa Kuutinlahteen sortunutta kallioseinämää, jonka alta reitti aikanaan kulki. Nykyisin täytyy kallioiden päälle kiivetä kauempaa kiertäen tai hankalaa ja jyrkkää oikoreittiä pitkin (kartta).

Repovesi 256Kuutinlahti.

Repovesi 274Matka jatkui kohti Lapinsalmea (kartta). Päivä oli etenemässä hyvää vauhtia iltapäivän puolelle, mikä näkyikin kulkijoiden määrässä – matkalla tuli vastaan useita päiväretkelle ehtineitä, suuriakin seurueita. Lapinsalmella olikin päällä jo täysi hulina leirikoululaisineen. Kiirettä ei ollut, joten ennen leirin pystyttämistä join kahvit ja jututin vielä toistakin retkeilevää pariskuntaa.

Repovesi 278Onnistunut tarppiviritelmä.

Hyvä leiriytymispaikka löytyi Lapinsalmen riippusillalle johtavien portaiden yläpäästä, jossa oli runsaasti hyviä teltan paikkoja. Leirin pystytyksessä meni aikaa tavallista kauemmin, sillä mukanani oli tällä kertaa pelkkä tarppi (laavukangas tai loue), jota en ollut vielä koskaan virittänyt yöpymistä varten. Erityisen tyytyväinen olin vasta toiseen, kahteen puuhun kiinnitettyyn viritelmään.

Repovesi 284Katajavuori.

Repovesi 286Aikaa oli kulkemiselle vielä hyvin runsaasti. Niinpä päätin suunnata Ketunlenkin puolikkaalle ja Katajavuorelle (kartta), missä en ollut aikaisemmilla Repoveden keikoillani vielä käynyt. Katajavuoresta muodostuikin yksi reissun kohokohdista  – sen verran jykevä oli itse kallio ja se tarjosi erinomaiset näköalat viitisenkymmentä metriä kallion alapuolella olevalle Repovedelle. Katajavuoren päälle saa kavuta portaita pitkin. Itse en kuitenkaan malttanut pysytellä poissa niiden viereisestä, jyrkänteen alle rapautuneesta hankalakulkuisesta mutta kiintoisasta louhikosta.

Repoveden kansallispuistossa on jopa kaksikin kalliomaalausta, joista toinen sijaitsee Katajavuoren lähistöllä (kartta), Kuutinlahden suulla. Löppösenluolan kuluneista maalauksista (kuvia) on erotettavissa kämmenkuvia ja vino ihmishahmo. Myös Olhavanvuorelta on vastikään löydetty huonosti säilyneitä kalliomaalauksia (kuvia). Suomen kalliomaalaukset sijaitsevat useimmiten tärkeiden vesireittien varrella ja ne on tehty nuoremmalla kivikaudella – 7000-3500 vuotta sitten. Komeimmat maalaukset olen toistaiseksi nähnyt läheisellä Astuvansalmella sekä Suomussalmen Hossassa. Repovedeltä on löydetty yksi kivikautinen asuinpaikka, joka on Kapiaveden Sikoniemessä. Yksittäisiä kvartseja on löydetty myös Katajajärven rannoilta.

Repovesi 297Repovesi.

Taivas oli vetäytyRepovesi 298nyt pilveen ja luvattu sade tuli lähes minuutilleen ennustetun mukaisesti. Sitä ei kuitenkaan kestänyt kymmentä minuuttia pidempään. Aivan ylimmäisellä kalliolla ollessani tarjoutui samaa matkaa kulkenut venäläisseurue ottamaan minusta kuvan – niinpä sainkin kunnon pönötyskuvan Katajavuoren päältä. Sateen jo tauottua ja hiukan eväitä naposteltuani lähdin laskeutumaan kohti Katajajärveä (kartta).

Repovesi 308Katajajärvellä.

Sää poutaRepovesi 311antui nopeasti raikkaaksi ja kirkkaaksi syyspäiväksi. Niinpä istahdin hetkeksi vielä Katajajärvenkin rannalle. Paikalle asetetun opaskyltin mukaan on järvestä kairattu pohjasedimenttejä, joista löytyy runsaasti katajan siitepölyjä. Karjatalous ja maanviljely saapuivat alueelle nuoremman kivikauden lopussa ja pronssikauden alussa. Tällöin maisema muuttui avoimemmaksi – samalla myös kataja yleistyi.

Katajajärveltä ei Repovesi 313matkaa Lapinsalmelle ollut enää kun kuutisensataa metriä. Matkalla oli kuitenkin vielä yksi kiintoisa kohde – pienialainen myrskytuhoalue. Tuhoalueen ja lahoavan puun merkitys konkretisoitui paikan ohittaessani varsin hienolla tavalla: Paikalta etsi syötävää aina yhtä sävähdyttävä palokärki.

Repovesi 323Lapinsalmen riippusillalla riitti ylittäjiä.

Lapinsalmelle palattuani tapasin mm. Repovedellä erilaisia retkiä järjestäviä Seikkailuviikarin ja Tervarummun luontomatkailuyrittäjiä. Opastettavan ryhmän keskittyessä ruokailuun jäi oppailla aikaa myös jutusteluun. Niinpä myös Olhavan öisen mekkalan arvoitus selvisi: Lähellä Olhavaa oli järjestetty äänekkäät sikajuhlat ilotulituksineen. Matkalla kohtaamani ja hätäisesti tunnistamani ”pähkinäpensaatkin” tarkentuivat jutustellessa nuoriksi lehmuksiksi. Kun vielä retkiryhmälle illalliseksi tarjottua loimulohta riitti minullekin, oli lyhyt tapaaminen Repoveden alueen hyvin tuntevien oppaiden kanssa erittäin mieluisa.

Repovesi 327Ennen pimeän tuloa oli aikaa vielä yhdelle lenkille. Niinpä suuntasin Ketunlenkin toisellekin puolikkaalle – kohti Määkijänniemeä. Tälle lenkille tuli mittaa reilu kolme kilometriä. Reitin yksi näyttävimpiä kohtia on rantaan ulottuva Terrivuoren kalliojyrkänne (kartta), joka muuttaa polun kapeaksi väyläksi Kapiaveden ja jyrkänteen väliin. Mietin kovasti, että mahtaakohan polku jäädä erityisen korkean veden aikaan kokonaan veden alle?  Parisataa metriä pitkä ja nelisenkymmentä metriä korkea jyrkänne on joka tapauksessa vaikuttava ja näköalat sen päältä arvatenkin komeat.

Repovesi 331Terrivuori. Komeita kallioseinämiä Repovedellä riittää.

Repovesi 332Jyrkiltä kallioilta polku johdatteli Määkijänniemeen, joka poikkeaa muusta Repovedestä paitsi kallioperältään, myös kasvillisuudeltaan. Määkijäniemen metsät lienee hakattu vain vähän ennen kansallispuiston perustamista vuonna Repovesi 3342003, joten Määkijänniemessä on varsin terhakas istutusmännikkö. Nyt nuorta männikköä on ennallistettu kulotuksin. Lähes kaikkialta veden ympäröimä niemi onkin tähän erinomainen kohde ja kasvillisuutta on poltettu hyvin suurelta alalta. Repoveden kansallispuisto jakaantuu kallioperältään kahteen osaan, joiden raja kulkee Kapiaveden ja Lapinsalmen kautta. Kulutusta kestäneet pohjoiset mikrokliinigraniitit ovat kestäneet paremmin kulutusta kuin nuoremmat, eteläosien rapakivialueet. Täällä maasto on huomattavasti loivapiirteisempää.

MääkijänniemRepovesi 338en nimi ei mitä ilmeisimmin viittaa lampaisiin, vaan nimi Mäkienniemi lienee vääntynyt eteläsavolaisten suussa Määkijänniemeksi. Niemen päässä (kartta) on salmen ylittävä vetolautta, jolle samaan aikaan sattui myös nuori naiskolmikko. Yksissä tuumin saimme vedettyä lautan salmen yli helposti. Kovalla tuulella saattaa lautan vetäminen käydä yksin melko raskaaksi.

Loppumatka sujui ennallistamattomassa ja tasaikäisessä männikössä kulkien. Törmäsin matkallani vielä oravaan, jolla oli suussaan linnunpoikanen! Vuodenajan huomioonottaen ajattelin nähneeni väärin, mutta tälle löytyi loppujen lopuksi myös selitys. Lapinsalmen sillankin pääsin vielä ylittämään. Sillan kaiteeseen on ripustettu lukuisia lemmenlukkoja ikuista rIMG_0465akkautta todistamaan.  Edellisestä vierailusta oli jo aikaa, eikä lukkoja vielä tuolloin ollut muutamaa enempää.  Ehkäpä lukkojen lisääntyminen on merkki siitä, että myös rakkaus maailmassa on lisääntynyt.

Repovesi 344Kuulin  vielä illalla nuotiolla istuessani, että Lapinsalmen parkkipaikalle (kartta) on avattu pieni kioski. Karkinhimo iski välittömästi, joten vielä viimeisen iltalenkin tein makeanhimon vallassa puolijuoksua. Syksyisin vain viikonloppuisin auki oleva kioski oli juuri menossa kiinni – karkkini kuitenkin sain.

Repovesi 347Rauhallinen ilta Lapinsalmessa.

PÄIVÄ 4: LAPINSALMI – MAANTIE 4.6 KM
Kirkas ja kuulas aamu. Elvingin torni.

Repovesi_reitti_paiva4Päivä 4. Kuljettu reitti. (Klikkaa suuremmaksi).

Yöpyjiä oli Lapinsalmessa ainoastaan pari seuruetta – yksi pariskunta pienen lapsensa kanssa sekä pieni joukko motoristeja telttasaunoineen. Päivän vilinästä ei ollut tietoakaan. Lapinsalmen nuotiolla illalla pysähtynyt nuori partiolaiskolmikkokin jatkoi yöksi Määkijänniemeen.

Repovesi 357Aamu aukeni kirkkaassa säässä.

Viimeisen päivän ohjelmassa oli pelkästään kävely tienvarteen, josta sain kaverikyydin takaisin Helsinkiin. Kirkkaan aamun jälkeen alkoi taivaalle kerääntyä ensin sumupilviä, sitten myös kumpupilviä. Kaunis poutasää joka tapauksessa jatkui.

Päätin käRepovesi 372ydä vielä vilkaisemassa matkalle osuvaa Elvingin näkötornia, joka oletukseni mukaisesti oli kuitenkin aikaisena sunnuntaiaamuna kiinni. Näkötornin (kartta) on 1900-luvun alussa rakennuttanut kartanonherra Elving palovartiointia sekä luvattoman kalastuksen ja metsästyksen valvontaa varten. Torni on kunnostettu ja avattu sen jälkeen matkailukäyttöön. Kansallispuiston rajojen ulkopuolella tuli vastaan tuikitavalliset hakkuaukeat. Nämä muistuttivat jälleen kerran hyvin siitä, miksi on tärkeää, että osa metsistämme on suojelun piirissä. Pian olin maantiellä ja reissuni oli ohi.

LOPUKSI

Repovesi 317Repoveden vasta vuonna 2003 perustettu kansallispuisto oli jälleen hieno kokemus. Erityisen tyytyväinen olin käytyäni kansallispuistossa uusissa paikoissa, niin Katajavuorella kun Kirnukankaallakin – molemmat tekivät suuren vaikutuksen. Olin myös tyytyväinen yhtenä yönä testaamaani tarppiviritelmään. Voi hyvinkin olla, että alan siirtyä ainakin osalla reissuistani ”tarppimieheksi” (lisävarusteeksi täytyy toki hankkia kesäkeleillä hyttysiltä suojaava rankinen).

Mäntyharju-Repovesi -reitti oli sen sijaan jonkinlainen pettymys, vaikken kartan perusteella kovin suuria odottanutkaan. Mieleen toki jäi muutama erityisen kaunis paikka, kuten Pitkäjärvi ja Pitkälampi sekä erinomaiset laavut. Itse reittilinjaus oli monine tiepätkineen kehnonpuoleinen. Olenkin melkolailla varma, että reitti soveltuu paremmin maastopyöräilijöille, joissa nopeat tietaipaleet eivät aiheuta samanlaista apatiaa kun kävelijöille. Eipä ollutkaan ihme, että ainoat reitillä tapaamani retkeilijät olivat liikkeellä maastopyörillä.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joissa itse kirjoittaja esiintyy. Niistä kiitos kuuluu matkalla tapaamilleni nimettömille retkeilijöille.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Repovesi ulkoilukartta 1:20 000.

Printit Retkikartasta (Paikannimihaku:  Mäntyharju).

ALUEEN DIGIKARTAT NETISSÄ:

Mäntyharju-Repovesi -reitin kartta.

Retkikartta (Paikannimihaku: Repovesi).

Repoveden yleiskartta ja palvelut.

MUUTA:

Mäntyharju-Repovesi -reitin nettisivut.

Repovesi – pieni retkiopas ja kartta 1:15 000.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

KESÄVAELLUS: ITÄINEN SUOMENLAHTI 3.-5.7.2015

REITTI: Tervasaari (Hamina) - Tammio - Ulko-Tammio - Tervasaari (Hamina). Kävelyä saarilla 19.0 km.
VAELLUSKAVERI: -
HUIPUT: Tuuli ja aurinko. Tammion kuvauksellinen kylä. Ulko-Tammion rehevät lehdot ja karut kalliot. Kukkivat kasvit. Hyvät opaspalvelut. 
ERIKOISTA: Lautalla vaeltamaan. Itäsataman "säkenöivä voima".
ALUKSI

Meri ja saaristo eivät ole koskaan olleet itselleni se luontaisin retkiympäristö. Päätin kuitenkin ravistella hiukan omia ennakkoluulojani ja lähteä pariksi yöksi Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon. Omaa venettä ei ole,  melontataidot eivät riitä turvalliseen liikkumiseen ulkosaaristossa eikä rahat hintaviin venetakseihin (yksin liikkuessa), joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi tällä kertaa kulkeminen julkisilla vuoroveneillä.  Varsinaisesta vaelluksesta ei kai pienillä ulkosaarilla liikkuessa voi puhua, mutta parin päivän aikana saaria tuli kuitenkin käveltyä pitkin ja poikin parikymmentä kilometriä – pääosin pienen päivärepun kanssa.

Piirros_itsuokpItäisen Suomenlahden kansallispuisto, Tammio ja Ulko-Tammio. (klikkaa suuremmaksi).

PÄIVÄ 1: HAMINA – TAMMIO (lautta) – TAMMION LÄNSIRANTA (5.0 km)

Ulkotammio 019Reissu  alkoi reilun puolentoista tunnin lauttamatkalla. Haminan Tervasaaresta (kartta) lähtevä lautta Tammioon kulkee kesäisin viitenä päivänä viikossa, mutta Ulko-Tammioon pääsee vain lauantaisin ja sunnuntaisin (aikataulut). Kausi on lisäksi lyhyt – lautat kulkevat Ulko-Tammioon saakka ainoastaan kesäkuun puolivälistä heinäkuun loppuun. Meno-paluu Ulko-Tammioon maksaa noin 30€. Vuoroveneiden lisäksi tarjolla on jonkin verran erilaisia risteilyjä. Vuoroveneillä on mahdollista päästä Kotkasta myös Haapasaareen ja Kaunissaareen, jotka sijaitsevat aivan Kansallispuiston kupeessa. Sekä Haapa- että Kaunissaaressa sijaitsee Itäisen Suomenlahden luontoa esittelevä luontotupa. Venetaksikuljetuksia voi kysellä paikallisilta matkailuyrittäjiltä.

Ulkotammio 006Tuuli oli menomatkalla varsin kovaa – puuskissa jopa 18 m/s – mutta selvisin maakrapunakin keinuvasta matkasta kunnialla. Sää oli kuitenkin muuten erinomainen – aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja matkaa tarkeni tehdä kovasta tuulesta huolimatta ulkokannella. Haminan sataman, Summan tehtaiden ja tuulivoimaloiden jäätyä taakse oli saariston muutosta metsäisistä sisäsaarista karuille ulkosaarille mukava seurata. Matkalla sain jututtaa Tammion kesäasukasta ja sain vinkkiä itse ennakkoon suunnittelemaani paremmasta telttapaikasta. Samalla kuulin, että tiiviissä ja melko suuressa Tammiossa asuu nykyisin ympäri vuoden ainoastaan kolme asukasta. Enimmillään on Tammiossa asustanut 1800- ja 1900-luvun vaihteessa jopa 200 henkeä.

Ulkotammio 032Tammion kylä.

Satamaan päästyäni suuntasin kohti saaren asumatonta eteläkärkeä. Kello oli jo melko paljon. Saaren halkaisee helppokulkuinen ja leveä polku, jolta poikkeaa useita pienempiä polkuja rantojen kesäasumuksille. Kylästä lähtiessä ohitin vanhan, 1800-luvun lopulla rakennetun keltaisen kansakoulun ja suuntasin polkuviitUlkotammio 034an opastamalle Tanssikallionkujalle (kartta). Maastokarttojen mukaan polku jatkuu vain Reiviikin lahteen saakka, mutta todellisuudessa suurta polkua voi seurailla saaren eteläosiin asti. Reiviikin pohjoiskulmassa (kartta) on varmaankin yksi saaren parhaista leiripaikoista – pieni suojainen ja hiekkainen lahdenpoukama – mutta paikka on vähän turhankin lähellä kesäasutusta.

Ulkotammio 157Reiviikin lahdenpoukama.

Ulkotammio 041Polku jatkui ja kiersi Reiviikin lahtea kääntyen lopulta kohti etelää uusien kesäasuntojen tullessa näkyviin. Polun päässä olevan kallioisen kääntöpaikan jälkeen muuttui väylä metsäkone- ja mönkijäuraksi. Viimeiset sata metriä oikaisin rantaan jotain poluntapaista pitkin. Pienen lahdenpohjukan läheltä (kartta) ja osin silokallioselänteen suojista olisi löytynyt tasainen ja kallioinen alusta parillekin teltalle. Lounainen tuuli oli kuitenkin edelleen sen verran kovaa, että päätin hetken leiriytymistä pohdittuani suunnata kohti saaren länsirantaa.

Ulkotammio 052Tuulinen lounaisranta.Ulkotammio 070Tammion karua länsirantaa.

Ulkotammio 084Kuljin alkuun kallioisia rantoja pitkin (kelpo leiripaikkoja nämäkin) ja päätin sitten oikaista Kipanaistenniemen poikki (kartta). Reittivalinta ei ollut kovinkaan onnistunut: Alueella oli vanhoja pusikoituneita niittyjä ja lisäksi metsissä oli tehty hakkuita – ehkä kymmenisen vuotta sitten. Kulkua vaikeutti entisestään tuulenkaadot – hakkuualueiden reunoilla oli puutavaraa pitkin ja poikin. Kaatuneita kuusia oli varmaankin yhtä paljon kuin itse pienistä hakkuualoista oli puuta saatu korjattua talteen. Jäljistä päätellen oli yksittäinen hirvikin eksynyt saarelle kuljeksimaan. Peurojakin  saarella on, ainakin polun  varteen sattuneen ruokintapaikan perusteella.

Ulkotammio 098Osasin jo odottaa lautalla kuulemani perusteella, että karttaan merkattu hiekkaranta oli tosiasiassa ruovikoitunutta merenlahtea. Lahden pohjoispäästä (kartta) kuitenkin löytyi pehmeä ruokomatto, jonka päälle teltta oli hyvä pystyttää. Lähin kesäasumus jäi riittävän etäälle – reilun parinsadan metrin päähän – eikä asumuksesta näkynyt Ulkotammio 122muuta kun laituri. Läheisen Västärin saaren ja Tallourin asumukset olivat kauempana. Rehevään, tervaleppien, saniaisten ja ruohokanukoiden reunustamaan poukamaan asetuttuani minulle pitivät seuraa tavalliset vesilinnut – isokoskelot, kalatiirat ja kalalokit poikasineen, jotka kaupunkilaisserkkujaan selvästi ihmiseen tottumattomampina pitivät yllä sopivaksi katsomaansa etäisyyttä.  Itikoita oli tyynessä poukamassa jonkin verran – ei kuitenkaan vaivaksi asti.

Ulkotammio 090Aurinko laskee Kekoluodon taakse.

PÄIVÄ 2: TAMMIO – ULKO-TAMMIO (lautta) – KAUNISKALLIO (kävelyä n. 9.0 km)

Yö tuli nukuttua sikeästi ja aamUlkotammio 101u alkoi auringonpaisteella. Purin leirin verkkaisesti miettien samalla päivän ohjelmaa. Aamiaisen söin suuren lohkareen päällä – hiljaisuudesta nauttien ja salmen linnustoa seuraillen. Tuulikin oli hiukan heikentynyt. Tammion länsirannat kaipaisivat siivoamista: Vallitsevat länsi- ja lounaistuulet purkavat Ulkotammio 125roskaisan lastinsa saaren rannoille. Aallokko ja kiviset rannat puolestaan jauhavat lopulta muoviroskan eläinplanktonin ja lopulta lintujen ja kalojen syötäväksi. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan muovihituset keräävät lisäksi ympärilleen erilaisia ympäristömyrkkyjä.

Liikkeelle päästyäni suuntasin aluksi saaren keskiosiin – pääpolulle. Rinkan jätin helposti tunnistettavaan risteykseen. Tästä jatkoin jo tutuksi tullutta polkua pitkin kohti saaren eteläkärkeä.

Ulkotammio 143Risteys saaren keskellä.

Saaren kesUlkotammio 148kiosia hallitsivat tasaikäiset talousmetsät ja matalat silokalliot. Männikön alla kasvoi tuttuja kuivien kankaiden kasveja, kuten runsaana kukkivaa kangasmaitikkaa, puolukkaa ja vanamoa. Polun vieressä oli myös vanha ja nykyisin käytöstä poistettu masto, johon kiipeämisen jätin houkutuksista huolimatta väliin. Reiviikkiin saavuttuani ihastelin suurta isokoskelojoukkoa. Sisävesillä olen nähnyt koskeloiden huolehtivan aika ajoin myös toistensa poikueista – lieneeköhän tässäkin ollut liikkeellä uiva lastentarha.

Ulkotammio 166Isokoskeloiden jälkikasvua Reiviikissä. Ulkotammio 181Matkalla Tammion eteläkärkeen.

Ulkotammio 222Merenrantaan saavuttuani seurailin helppokulkuisia ja matalia kallioisia rantoja. Nyt olivat maisemat kohdallaan ja ulkosaaristo alkoi myös tuntua – jokaisella solulla. Rannaton horisontti, reipas tuuli ja paljaaksi hioutuneet kalliorannat riittivät tunnelman kohoamiseen. Viileän alkukesän ja rannikon karuuden myötä oli moni kukkiva kasvi Ulkotammio 188vielä täydessä loistossaan. Ruohosipuli tuntui työntyvän esiin  jokaisesta kallionraosta ja pienialaisilla rantaniityillä ja kallionkoloissa esiintyi varsin runsaana keltamaitetta.

Ulkotammio 172Ruohosipuli (ruoholaukka) kukkii.Ulkotammio 204Maanpäänkari – Tammion eteläkärki.

Ulkotammio 192Tammion saaren eteläkärjessä merenpinta oli sen verran korkealla, ettei Maanpäänkarin luodolle olisi päässyt kuivin jaloin. Päätinkin jättää luodolla mahdollisesti pesivät linnut rauhaan. Saaren eteläkärjestä löytyi erinomainen ja melko suojainen leiripaikka (kartta). Lähin kesäasumus jäi reilun 200 metrin päähän, täysin näkymättömiin. Kaikkialla kaakkoisessa Suomessa esUlkotammio 209iintyvästä ja rakennuskivenä suositusta rapakivestä (viborgiitti) muodostuvalle kallioalustalle sopii parhaiten ilman kiiloja pystyssä pysyvä teltta. Paikalta löytyy kuitenkin sen verran suuria kiviä ja puita, että niiden avulla pärjää myös muilla majoitteilla.

uusi-2Männyn kuolema.

Tammion eteUlkotammio 237läkärjestä päätin suunnata vielä saaren kaakkoiselle rannalle Leviälahteen (kartta). Tämä kuitenkin osoittautui melko turhaksi sivulenkiksi, eikä hankalakulkuisilla ja ryteikköisillä rannoilla ollut mitään erityistä nähtävää. Palasin pääpolulle, nakkasin rinkan jälleen selkääni ja käppäilin Tammioon. Aikaa kylään tutustumisellekin jäi riittävästi.

Ulkotammio 241Seuraintalo.

Siistin ja perinteikkään kylän raiteilla oli mukava kuljeskella. Tammion kylän keskuksena toimii Seuraintalo (kartta), jonka vieressä toimii pieni kotiseutumuseo. Pihapiirissä on myös huussi sekä kaivo, jonka veden laadusta ei tosin ole takeita. Kauppaa ei Tammiossa ole. Seuraintalon pihamaan ja kylän ympäristö voi tarjota paikan vastuulliselle retkeilijälle myös telttailuun. Seuraintalolla on järjestetty myös leirikouluja.

Ulkotammio 275Kylänäkymiä.

Ulkotammio 255Ulko-Tammion lauttaa odotellessa aikaa jäi myös ruuanlaittoon ja jutusteluun paikallisten kesäasukkaiden kanssa. Lautan saapuminen keräsi rantaan väkeä – letkeässä kokoontumispaikassa liikkuivat niin tavarat kun kylän mehevimmät juorutkin. Tuuli oli tyyntynyt ja edessä oli kolmen vartin venematka itse kansallispuistoon.

uusi-3Maata (Ulko-Tammio) näkyvissä!Ulkotam2Kuljetut reitit Ulko-Tammiossa. Saaren kaikki nurkat tuli koluttua melko huolellisesti. (klikkaa suuremmaksi).

Ulkotammio 335Lauttamatka sujui taas hienossa säässä ja ulkosaaria ihaillessa. Liikennettä itäisellä Suomenlahdella tuntui olevan todella vähän. Ohitimme matkalla yhden merimetsokolonian, joka oli asettunut pienelle luodolle Itäsyvän laidalle. Lauttamatkalla ehdin myös tutustua saareen matkalla olleeseen Metsähallituksen oppaaseen, jolta kyselin mahdollisia leiriytymispaikkoja. Ulko-Tammiossa on kaksi telttailualuetta (kts. kartta). Sain kuitenkin luvan pystyttää telttani Kauniskallion (kartta) nuotiopaikalle. Normaalisti myös nuotiopaikat ovat kansallispuistoissa tarkoitettu leiriytymiseen ja näiden yhteyteen on yleensä rakennettu myös huussi.

Saaren keskiosissa on kaivo, mutta mikäli kaivoveden juomakelpoisuutta yhtään epäilee, kannattaa mukaan varata tarvittava määrä juomavettä. Metsähallitus ei suosittele kaivoveden käyttöä juomavetenä ilman keittämistä. Itse tyydyin keittämättömään kaivoveteen, eikä tästä seurannut ongelmia. Kaivon vieressä olleessa kyltissä todettiin: ”Tutkittu kaivovesi täyttää tehtyjen tutkimusten osalta talousvedelle asetetut laatuvaatimukset, muttei kaikkia asetettuja laatusuosituksia.”

Ulkotammio 344Kauniskalliolla. Leiri pystyssä – aika kahvitteluun.

Saatuani leirUlkotammio 365in pystyyn lähdin kaivolle vedenhakuun.  Samalla reissulla kävin tutustumassa saaren lintutorniin, autiotupaan ja sodanaikaiseen tunneliin. Jo tällä pienellä retkellä sain kosketuksen saaren sotaisaan historiaan ja monipuoliseen luontoon: Pelkästään matkalla lintutornille ehdin kulkea paahteisten kuivien kallioalueiden, ruovikkoisen merenlahden sekä rehevien lehtokielojatervaleppää sekä kirsikansukuista tuomea kasvavien lehtojen ohi. Leirin suuntaan palatessa seikkailin pimeän, jatkosodan lopulla valmistuneen tunnelin läpi.

Ulkotammio 383Portaat viileän lehdon syleilyyn. Ulkotammio 410Ulko-Tammion autiotupa.

Ulkotammio 411Ulko-Tammion vuonna 1939 rakennettu entinen sotilaskoti ja valvontatupa on nykyisin valoisa ja viihtyisä autiotupa. Siinä on kaksi eri huonetta (2+4 henkeä) ja se soveltuukin hyvin vaikka kahdelle eri seurueelle. Tupa sijaitsee länsisataman länsireunalla kieloja valtoimenaan kasvavan lehdon keskellä.

Ulkotammio 428Suvuttomasti lisääntyvä kielo peittää paikoin koko kenttäkerroksen.Ulkotammio 397Tunnelin suulla.

Saaren keskiosan korkean kallion puhkaiseva tunneli on rakennettu kulkureitiksi ja ammusvarastoksi. Tasapohjaisen tunnelin läpi voi kulkea myös ilman lamppua kaiteesta kiinni pidellen, mutta lampun kanssa on toki helpompaa.

Ulkotammio 589Leiriin palattuani oli aika lounastaa. Näkymät leiripaikalta olivat erinomaiset. Jyrkästi veteen laskeutuvan kallion alla oli ankkuroituna yksi purjevene. Vedenhakureissulta palatessani tarttui mukaan myös toinen jalan liikkuva retkeilijä. Itäsataman laituri näytti olevan veneitä täynnä. Syötyäni oli taas aika pienelle retkelle. Tällä kertaa suuntasin Vähämaalle (kartta) – saaren eteläiseen kärkeen.

Ulkotammio 505 Ulkotammio 546Ulkotammio 539Ulkotammio 553Vähämaan rantakallioiden kauneutta.

Karujen kallioidUlkotammio 516en vastapainoksi olivat monet pienet rakoset ja veden täyttämät painanteet täynnä värikästä elämää: kippuraisia mäntyjä, vaivaisia tuulen painamia katajia, keto-orvokkeja, keltamaitetta, ruohosipulia, nurmi-kohokkeja, hiirenvirnaa, mahdollisia meriputkia, kelta- ja isomaksaruohoa sekä virmajuurta. Kasvoipa pienissä soistuneissa painanteissa tupasvillaakin. Kallioiden pintoja puolestaan täplittivät ruosteenväriset keltajäkälät ja niiden harmaat serkut. Kallioilla pomppiessa unohtui aika – jokainen uusi ja erilainen paikkansa löytänyt kasvi tuotti suurta, lapsekasta iloa. Jossain lensi ohitse yksinäinen merimetso ja kallioilla kiipeili toinen saarella asuvista valkoposki-hanhipesueista.Ulkotammio 736 Vähämaan kärjessä uiskenteli puolestaan isokoskelopariskunta. Silloin tällöin kulkijan aikeita tulivat tarkastamaan kalalokit ja kalatiirat. Reitti saaren eteläkärjessä olevalle luodolle oli veden peitossa. Suuresta innostuksesta huolimatta pysyi järki päässä, enkä lähtenyt loikkimaan kapean salmen yli liukkaita kiviä pitkin.

Ulkotammio 498Valkoposkihanhet. Ulkotammio 565Tuulen pieksämä metsänraja ja vanha linnoitusvarustus.

Loppumatkasta seurailin luontopolkua aina länsisatamaan saakka. Täältä palasin takaisin leiriin pienelle välipalalle. Matkalla ohittamillani leiripaikoilla oli melko hiljaista. Sataman läheinen telttapaikka oli autio – jälkimmäisellä (paremmalla) leiripaikalla oli pari telttaa. Omaan leiriin palattua tuli paikalla olleen Arjan kanssa jutusteltua pitkään ja hartaasti – mistäpä muusta kun retkeilystä. Päätin kuitenkin lähteä vielä iltakävelylle, tällä kertaa saaren pohjoisimpaan osaan Suurimaalle ja Hunttiniemeen (kartta).

Ulkotammio 627Suurimaan rantoja ilta-auringossa.

uusi-4Suurimaan rannat olivat helppokulkuisia, vaikka välillä jouduinkin kävelemään pieniä matkoja lähellä vedenrajaa kivillä pomppien, välillä sileitä kalliota pitkin kiipeillen. Ilta oli lämmin. Suurimaa oli kovin hiljainen ja autio – moninaisia lintuja lukuunottamatta. Vähämaan tavoin oli kasvillisuus löytänyt täälläkin paikkansa. Erityisen kUlkotammio 636omeana kukki rohtovirmajuuri. Sattuipa rannoilla silmiini myös pieni, miehenmentävä lippaluola. Suurimaan kärkeen päästyäni seurailin kallioita pitkin sisämaan puolelle ja lopulta rantaan lähelle autiotupaa. Täälläkin lehtomaisen kenttäkerroksen peitti suuri kielokasvusto – kukinta oli kuitenkin jo ohi.

Ulkotammio 648Kielomatto lähellä autiotupaa.

Kävelin autioUlkotammio 668tuvan ohi, jossa oli reilusti tilaa – tuvalla yöpyi ainoastaan yksi, saaren geokätköistä innostunut pariskunta. Tuvalta jatkoin lähden pohjukkaan, josta napsin suuhuni ahomansikoita. Vieressä kohoava korkea kallio houkutteli hakemaan uusia kuvakulmia. Etsiydyin (ja selviydyin) kallion alle kuivin jaloin, mutta ohkaisten tossujeni kumipohjasta pisti vanha, epäilemättä sodanaikainen piikkilangan tynkä. Kallion alle kompuroidessa oli myös varottava lahdenpohjukkaan kerääntyneitä lankkuja ruosteisine nauloineen. TäUlkotammio 672män jälkeen nousin vielä kerran lintutornille. Tornille johtaville poluille on jyrkimpiin paikkoihin rakennettu tukevat portaat. Lintutornilla oli taas hiljaista, vaikka saarella oli melko runsaasti yöpyjiä – pääasiassa veneilijöitä.

Ulkotammio 674Näköalat lintutornista kohti Kauniskallion leiripaikkaa. Ulkotammio 691 Aallokon muinoin huuhtomaa kivikkoa lähellä Kauniskalliota.

Ulkotammio 696Leiriin palattuani oli aikaa istuskella tulilla, jutustella, syödä ja nautiskella leppeästä ilmasta ja auringonlaskusta. Itäsataman ilakoiva veneilijäjoukko onnistui tosin tunnelmaa hiukan latistamaan. Nousuhumalaansa elämöivä joukko oli jo selvästikin unohtanut tulleensa kansallispuistoon, jonka järjestyssäännöissä toisia kävijöitä tai eläimiä häiritsevä käytös yksiselitteisesti kielletään. Rannalla äänet kantautuvat kauas.  ”Musisointi” cajon-rummun säestyksellä säkenöivää voimaa hoilaten jatkui vielä silloinkin kun vetäydyin telttaan. Olin jo valmis lähtemään esittämään trubaduureille haisevan vastalauseeni, kun möykkä loppui – puolen yön aikaan. Unen päästä sain kiinni välittömästi.

PÄIVÄ 3: KAUNISKALLIO – ULKO-TAMMIO – TAMMIO – HAMINA (lautta) (5.0 km)

Heräsin vUlkotammio 707arUlkotammio 704hain lämpöiseen aamuun ja tein pienen aamulenkin toiselle telttapaikalle. Palattuani seuraani liittyi kallioilta kuivasta heinästä apetta etsivä valkoposkihanhipari. Naapuriteltassa ja purjeveneelläkin alkoi näkyä eloa. Itäsatamassa oli puolestaan hiljaista. Aikaa vuoroveneen lähtöön oli vielä runsaasti, joten päätin kiertää Vähämaan eteläisen niemen vielä kerran – heti  aamiaisen jälkeen.

Ulkotammio 727Kauniskallio.

Ulkotammio 738Kiertelin niemeä verkkaisesti. Sää jatkui poutaisena – täydellisenä. Tuuli oli heikentynyt entisestään ja kääntynyt luoteeseen. Lämmin saaren eteläkärki oli nyt suojan puolella.

Ulkotammio 743Aamun autuutta ja autiutta.

Tällä kertaa sUlkotammio 759uuntasin Vähämaan kärjestä saaren sisään – mäntymetsien siimekseen. Täältä löysin kaksikin sodanaikaista louhosta, joista pienempi oli täyttynyt vedellä luoden suotuisan lokeron rehevälle kasvustolle ja lukuisille paritteleville sudenkorennoille. Louhosten kiviainesta on käytetty aikoinaan saaren useisiin linnoitus- ja suojavarustuksiin.

Ulkotammio 750Elollinen ja eloton luonto sopusoinnussa.

Ulkotammio 773Leirissä lounastettuani ja satamaan päästyäni päätin osallistua vielä lyhyelle opastetulle saarikierrokselle. Vuorovene pysähtyy saarella noin tunniksi, joten pienen kosketuksen Ulko-Tammion luontoon ja historiaan voi saada myös päiväretkellä. Asiantuntevan opastuksen myötä opin saaresta jälleen jotain uutta, vaikka kuljimmekin jo minulle tutuksi tulleilla Ulkotammio 779poluilla. Lehdon pohjan kasvustosta  mieleen jäivät niin nahkajäkälät kun lehtokielotkin. Nyt huomasin, että lehdon pensaskerroksessa oli runsaasti myös taikinamarjaa. Sekin selvisi, että lehdon taivaita kurkottelevat männyt ovat saavuttaneet usean sadan vuoden iän. Yksittäisen lustokairatUlkotammio 785un männyn iäksi on todistetusti mitattu jopa 300 vuotta. Oppaan johdolla myös saaren sotaisa historia tuli entistä tutummaksi. Alun perin kahdesta saaresta muodostunut Ulko-Tammio on muuttunut yhtenäiseksi, kun tunnelin louhimisesta jäänyt ylimääräinen kiviaines on läjitetty Vähämaan ja Suurimaan Ulkotammio 778väliseen salmeen. Osansa kehityksessä on ollut myös maankohoamisella, joka Itäisellä Suomenlahdella on 1-3 mm vuodessa. Saaren Itäsatamassa on useana kesänä pesinyt pikkuruinen mustakurkku-uikku. Silkkiuikun tapaan kelluvalle lautalle pesänsä rakentavaa kaunista lintua ei ollut tänä kesänä kuitenkaan näkynyt.

Ulkotammio 781Lehto päättyy jyrkkään kallioseinämään. Ulkotammio 792Ulkotammio 798Lähdekallionniemi. Kosteissa painanteissa viihtyy tupasvilla.

Ulkotammio 816Opastetun kierroksen jälkeen suuntasin vielä saaren viimeiseen koluamattomaan kolkkaan – Lähdekallionniemeen (kartta). Näkymät laakeilta silokallioilta olivat jälleen merellisen upeat. Viimeisinä hetkinä ennen vuoroveneen lähtöä oli vielä aikaa kierrellä (oppaan antama hyvä vinkki) Länsisataman laiturin kivikoita. Niissä lymyili rantakäärmeitä. Pienen etsimisen jälkeen yksi auringon lämmössä loikoileva käärme löytyikin. Kyitä ei saarella sopivien saaliseläinten puutteen vuoksi ole tavattu.

Ulkotammio 246Paluumatka vuoroveneellä sujui jälleen lämpöisessä auringonpaisteessa. Vene pysähtyi vielä vajaan tunnin ajaksi Tammiossa, jossa lyöttäydyin mukaan lyhyelle opastetulle kyläkierrokselle. Kierros päättyi Seuraintalolle ja kotiseutumuseolle. Museon melko laajan kokoelman lisäksi oli viereisessä vajassa nähtävillä perinteisiä saaristolaisveneitä – haapioita.

Ulkotammio 273Tammion kylänraiteilla.Ulkotammio 250Monen Tammion kylän talon pihamaa on paljasta kalliota.

LOPUKSI

Ulkotammio 733Saaristoon suuntautuvat retket ja vaellukset ovat olleet mielessäni jo kauan, eikä ensimmäinen ”saaristovaellukseni” jättänyt kylmäksi. Vaikutuksen tekivät niin Tammion kylä kun Ulko-Tammion luontokin. Molemmat paikat voisivat antaa enemmän omaa rauhaa sesongin ulkopuolella, mutta nytkin saarilla retkiä tehdessäni törmäsin muihin kulkijoihin vain harvoin. Hartaissa toiveissa kuitenkin olisi, että esimerkiksi Ulko-Tammioon pääsisi vuoroveneellä vielä loppukesän pimeinä ja lämpöisinä öinä, ehkäpä todistajaksi syksyn ensimmäisille myrskyillekin.

Ulkotammio 845Kohti Haminaa (Tammion satamassa).


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

MUKANA KULKENEET PAPERIKARTAT: 

Printit Retkikartasta (Paikannimihaku: Tammio, Hamina & Ulko-Tammio, Hamina).

ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:

Retkikartta (Paikannimihaku:  Tammio, Hamina & Ulko-Tammio, Hamina)

Kansallispuiston yleiskartta ja palvelut.

MUIDEN KIRJOITTAMAA:

Juttu Ulko-Tammiosta (Suomen Luonto 8.7.2013). 

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

NEPAL, ANNAPURNA JA TILICHOJÄRVI 22.4.-13.5.1998 – OSA 3

REITTI: Besisahar - Khudi - Syange - Tal - Kyupar - Pisang - Manang (2 yötä) - Khangsar - Tilicho (2 yötä) - Khangsar - Thorung Phedi - MUKTINATH - KAGBENI (2 yötä) - MARPHA - KALOPANI - TATOPANI (2 yötä) - GHOREPANI - GHANDRUK - NAYAPOOL. 22 pv / 273 + 30 km 
VAELLUSKAVERI: Antaru.
HUIPUT: Laaksojen lämpö. Marsyangdijoen jyrkännepolut. Tal. Perunaa ja riisiolutta Temangissa. Paungdan kallio. Manangin keskiaikaiset kivikylät. Keväinen luonto. Seikkailu jäätikön reunalla. Yöelämää Manangissa. Tilichojärvi! Thorung la. Lasku Kali Gandakin laaksoon. Mustangin pyhät nurkat: Muktinath ja Kagbeni. Marphan omenatarhat Tatopanin kuumat kylvyt. Ghorepanin Poon Hill. 
ERIKOISTA: Ilmastovyöhykkeet subtropiikista arktiseen yhdellä reissulla. Kylien kulttuurien kirjo. Elokuvia muttei suutaria. Nuorten miesten riskinottoa.
ALUKSI

Vallusjutun viimeisessä osassa laskeudutaan alas Kali Gandakin laaksoa seuraillen. Matkanteko muuttui paikoitellen lomailuksi, eikä pieniltä erimielisyyksiltäkään vältytty. Vaeltamisen into löytyi vielä uudelleen viimeisen nousun myötä – näkymiä Annapurnan korkeimmille huipuille saimme ihailla  loppuun saakka.

AA_kokoreitti_goomaps_satKoko reitti muutamin poikkeuksin. (klikkaa linkkiin/Google Maps).

PÄIVÄ 14: MUKTINATH – KAGBENI (11 + 2 km / 3 h)
Pyhiinvaeltajia ja helikoptereita. Keveää ja lämmintä kevättä. Lyhyt lasku Kagbeniin. Rinkan suojus tuuleen. Päivän lasku: 840 m (3680-2840 m). Alin 2820 m. Ylin 3760 m.

AA_KagbeniMuktinath – Kagbeni (klikkaa suuremmaksi).

Aamun auringonpaisteeseen ja nopeasti lämpenevään päivään oli hyvä herätä. Aamun ohjelmassa oli tutustuminen Muktinathin pyhiin paikkoihin. Päivämatka Kagbeniin oli lyhyt ja näin ollen aikaa oli reilusti.

My beautiful pictureMuktinath.My beautiful picturePyhä poppelimetsä.

My beautiful pictureNousimme ylös temppelialueelle noin sata metriä Muktinathin kylän yläpuolelle. Muktinath on pyhä paikka niin hinduille kun buddhalaisillekin. Poppelimetsän keskellä sijaitseva temppelialue on vaikuttava. Paikkaan on pystytetty temppelit niin Vishnulle kun Shivallekin. Täällä lähdevesi purkautuu muuriin istutetusta 108 pyhän lehmän pään muotoon valetusta pronssisesta suusta. Vesi jatkaa matkaansa ensin Kali Gandakiin ja ennen pitkää Intian puolella pyhään Gangesiin. Lisäksi paikalla on buddhalainen pyhäkkö, missä vesi työntyy maan pinnalle suoraan kalliosta. Samasta paikasta purkautuu myös palavaa maakaasua ja juuri tämän tulen ja veden yhdistelmä on tehnyt Muktinathista erityisen pyhän. Täällä saimme myös pyöritellä jättimäistä rukousmyllyä loppumatkan siunaukseksi.

My beautiful pictureKali Gandakin lähteillä.

Lähtöä tehdessämme alkoi helikopterin säksätys. Pian lähelle laskeutuikin kopteri, josta astui ulos varakkaita intialaisia pyhiinvaeltajia hienoissa vaatteissaan. Tämä yllätti ja väistämättä myös ärsytti. Rauhaisa tunnelma oli hetkeksi tipotiessään. Temppelivierailun päätteeksi laskeuduimme ensin takaisin Muktinathiin, keräsimme tavaramme majatalosta, maksoimme laskumme ja jatkoimme alas Kali Gandakin laaksoon Kagbeniin – ihan jalkaisin.

My beautiful pictureJharkot.IMG_0004

Jharkotin kujilla.

Matkalla pysähdyIMG_0001imme syömään Jharkotissa, linnamaisessa kylässä. Täällä kuvasin vaihteeksi mustavalkofilmille – kylän kuvauksellinen keskiaikainen tunnelma valkeaksi kalkittuine taloineen ja kapeine kivisine kujineen oli käsin kosketeltavissa. Nyt alas laskeutuessa oli matkanteko helppoa ja tunsimmekin olomme lähinnä tavallisiksi lomalaisiksi. Alas laskeutuessamme pääsimme todistamaan yhtä Mustangille ominaista luonnonilmiötäIMG0010 – laaksotuulta. Auringon lämmittäessä korkeita Himalajan eteläisiä seinämiä, syntyy tänne lopulta voimakas matalapaine. Tuuli alkaa puhaltaa voimakkaasti kohti vuoria. Selkeinä päivinä tuuli puhaltaa iltapäivisin aina samaan aikaan – lähes minuutin tarkkuudella. Tämä tuuli nappasi lopulta myös rinkkani sadesuojan – sen perään oli toivotonta lähteä. Eteläpuolellamme kohosivat Nilgirin massiivin seitsemäntonniset huiput ja maisemat olivat todella komeita.

Rukouslippu_cutRukouslippu Jharkotissa.

IMG_0009Väki oli ylhäällä Kali Gandakin laaksossa silminnähden Marsyangdijoen laakson väestöä varakkaampaa – kylät ja majatalot olivat hyvin siistejä ja naisten kaulassa roikkui kilokaupalla arvokkaita koralleja ja turkoosia. Vaikka kuvailinkin vanhoissa päiväkirjoissani ihmisiä ehkei niin mairittelevalla sanalla ”bisneslike”, oli väki täällä mutkatonta ja mukavaa. Väestön rautainen kaupallinen osaaminen ei varmasti ole pelkästään viime vuosikymmeninä länsimaisten vaellusturistien synnyttämää. Mustangin ja Kali Gandakin reitillä on vuosituhantiset perinteet paitsi tärkeänä kauppareittinä Tiibetin ja Intian välillä, myös pyhiinvaelluskohteena. Täällä voi törmätä myös Intian tasangoilta kehnoissa varustuksissa liikkeelle lähteneisiin pyhiin miehiin, jotka saattavat taittaa matkaa vaikka avojaloin.

My beautiful pictureKagbenissa tuli taas tarkasteltua kovasti kärsineitä kenkiä. Sateella ei nauravista kengistä olisi suojaa ja nyt oli taas aikaa etsiä suutaria, sillä viihtyisässä Kagbenissa päätimme viettää kaksi yötä. Suutaria ei Kagbenistakaan löytynyt, joten jouduin jatkamaan matkaa nauravilla kengillä. Kävely niillä kyllä onnistui ongelmitta, mutta sateella voisi olla odotettavissa hankaluuksia.

PÄIVÄ 15: KAGBENI + PÄIVÄRETKEILYÄ (10 km / n. 3 h)
Mustangin hevosia ja fossiileja. Lunkia nautiskelua. Päivän nousu: - m. Alin 2800 m. Ylin 3400 m.

Kag_paivaKagbenin päiväretket (klikkaa suuremmaksi).

Oli lepopäivä. Päätin käyttää päiväni lähiympäristöön tutustumiseen. Antaru jäi hengailemaan Kagbeniin, mutta sovimme, että lähtisimme yhdessä illemmalla etsimään jokilaaksosta fossiileja. Aluksi nousin edellisenä päivänä kulkemaamme polkua ylöspäin, josta suuntasin pian leveää ylätasankoa pitkin ylempänä olevalle harjanteelle.

My beautiful pictureKagbeni. Vasemmalla luostari.

YlätasangollMy beautiful picturea minua ilahduttivat kuivassa ja matalassa pensaikossa vapaana laiduntavat hevoset – nämä kai olivat nyt sitten ihan aitoja Mustangin hevosia. Ne eivät kuitenkaan näyttäneet ihan yhtä vauhdikkailta, kun samanmerkkisen auton keulassa. Maisemat olivat kaikessa kuivuudessaan ja karuudessaan upeita. Kivisen erämaan keskellä loisti vihreinä laikkuina kasteluviljelmiä, jotka näyttivät olevan jo hyvässä kasvussa. Lähimpien harjanteiden takaa pilkottivat lumiset huiput, Dhaulagiri ja Nilgiri, jonka taakse Annapurnan korkeimmat huiput juuri ja juuri jäivät.

My beautiful pictureMustangin hevoset.

Taas keMy beautiful picturerran oli mukava katsella myös taaksepäin kulkemallemme reitille. Jo kauas jäänyt Thorungin sola näkyi selvästi ja se kylpi jälleen auringossa. Ympäröivillä rinteillä ja jokilaaksossa oli komeita geologisia muodostumia, jotka ilman kasvipeitettä olivat selvästi nähtävillä. Alhaalla laaksossa oli jo orastavien viljelmien lisäksi My beautiful pictureomenapuutarhoja, jotka näyttivät hiukan kuivuudesta kärsineiltä. Päivää ei olisi millään malttanut lopettaa, mutta ennen kun tuuli alkaisi jälleen iltapäivän päätteeksi pöllyttää laakson kuivaa hiekkaa, oli hyvä päästä kylän suojiin. Sitä paitsi en ollut ottanut päiväretkelle matkaan juuri ollankaan eväitä.

My beautiful pictureThorungin sola (kuvan oikeassa reunassa).

Syötyämme lähdimme vielä illan suussa muutaman kilometrin päähän leveään Kali Gandakin jokilaaksoon. Joen pohjalle laskeuduttuamme ja aikamme kiviä hakauttuamme olimme löytäneet useita fossiileja, ammoniitteja. Kasvifossiileja ei käsiimme sattunut. Kagbenin läheltä paljastuneista kallioista löytyvät fossiilien eliöt ovat eläneet devonikauden lopulta varhaiselle liitukaudelle – noin 380-100 miljoonaa vuotta sitten. Löytämämme fossiilit eivät olleet aivan ehjiä ja kokonaisia, mutta ainakin ne olivat itse joen kivenmurikoista esiin hakattuja. Antaru oli innoissaan. Nepalit ja intialaiset pitävät fossiileja pyhinä shaligrameina.  Itse sain teräviä kiviä hakatessani sormeeni melkoisen haavan, mitä oli lähdettävä loppujen lopuksi sitomaan.

My beautiful pictureKali Gandakin leveä jokilaakso ja Kagbeni.

Vaellus oli nyt selvästi muuttamassa luonnettaan. Metsäisten ja erämaisten polkujen sijaan liikuimme avoimessa maastossa, tapasimme pyhiinvaeltajia ja selvästi enemmän muita vaeltajia. Tähän oli kuitenkin helppo sopeutua – oma kielitaitoni oli jatkuvan opiskelun myötä parantunut matkan aikana ja keskustelu paikallisten kanssa alkoi sujua melko mutkattomasti. Tästä oli se hyöty, että keskustelu oli normaalia jutustelua avoimempaa. Sinällään ”bideshi maanchen” (ulkomaisen) kielitaito ei Nepalissa herätä ihmetystä, sillä Nepalissa työskentelee runsaasti ulkomaalaisia, jotka voivat viettää maassa vuosia. Keskusteluaiheet muuttuivatkin säästä ja reiteistä vaikka nepalioppaiden ja länsimaisten vaeltajien ”salasuhteisiin”, jotka eivät kyllä näissä oloissa jääneet paikallisilta huomaamatta. Makeita naurujakin riitti.

PÄIVÄ 16: KAGBENI – MARPHA (17 km / 5 h)
Tasamaalla. Hiekkaa ja soraa. Lentokoneiden pörinää. Siisti Marpha ja omenatarhat. Päivän lasku: 160 m (2840-2680 m). Alin 2680 m. Ylin 2840 m.

AA_Kagbeni_Marpha1AA_Kagbeni_Marpha2Kagbeni-Marpha (klikkaa suuremmaksi).

Aamulla oli taas laskun maksamisen aika – yömme ja ruokailumme oli kirjattu nätisti majatalon emännän ruutuvihkoon. Mahdollisista alennuksista neuvottelu jäi luonnollisesti aina Antarulle. Matka jatkui nyt etelään ja Kali Gandakin laaksoa seuraillen alaspäin. Pohjoiseen ei ollut asiaa, sillä vierailuun Mustangin ylemmissä osissa olisimme tarvinneet kalliin, satojen eurojen arvoisen erityisluvan.

My beautiful pictureLiikkeelle lähdimme ajoissa, sillä halusimme välttää kävelemisen kymmeniä metrejä sekunnissa puhaltavaa iltapäivän laaksotuulta vastaan. Olimme kuulleet, että laakson eteläosissa oli tullut rankasti vettä, mikä edellisen päivän ja aamun kuulaassa auringonpaisteessa tuntui tietenkin oudolta. Pilviä alkoi kuitenkin pian kerääntyä myös ylemmäs laaksoon ja illalla Marphassa satoikin reippaasti. Päivän etappia emme olleet päättäneet etukäteen, vaan ajattelimme edetä päivän omien tuntemustemme mukaan joko Jomsomiin, Marphaan tai aina Tukucheen saakka.

My beautiful pictureKali Gandakin paksut hiekka- ja sorakerrostumat.

Reitti oli nyt taas kovin erilainen kun aikaisemmin. Matkaa teimme leveässä soran ja hiekan peittämässä jokiuomassa, välillä polku nousi hankalien tulvapaikkojen yläpuolelle muutamia kymmeniä metrejä laakson ylle. Matalien sivujokien yli ei täällä oltu kaikkialla rakennettu siltoja, joten välillä pääsimme kahlailemaan kylmissä jäätiköiltä laskevissa vesissä.  Joen rannalta kohoavissa kallioissa riitti katseltavaa – vuorten poimuttuminen ja kivikerrosten taipuminen kovassa paineessa oli niissä selvästi nähtävissä.

My beautiful pictureMatkantekoa laakeassa laaksossa.

JomsomiiMy beautiful picturen saavuimme helppoa ja leveää polkua pitkin melko nopeasti. Vaikutelma Jomsomista (2740 m) oli hiukan tympeä ja ohitimmekin sen suosiolla. Jomsomissa sijaitseva lentokenttä oli tuolloin monelle portti kohti Muktinathia ja Kagbenia – aamupäivisin lensi Pokharasta Jomsomiin sään salliessa useita lentoja – niin nytkin ja matkalla näimme useita pienkoneita. Sään ollessa oikullinen on näiden lentojen peruuntuminen enemmän kun yleistä. Nykyisin Jomsomiin saakka pääsee bussilla. Tien rakentaminen herätti aikanaan paikallisissa paljon vastustusta, sillä se vei elannon monelta alempien kylien majatalojen pitäjiltä. Myös negatiivisia kulttuurisia vaikutuksia pelättiin. Mustangin ylempien osien matkailun rajoittaminen ja kalliit luvat perustuvat muunmuassa juuri näihin jälkimmäisiin syihin.

JakoimmeMy beautiful picture siis Jomsomista vielä eteenpäin Marphaan (2680 m) saakka, joka olikin todella vaikuttava kylä kapeine kujineen ja valkeaksi kalkittuine taloineen. Kylän raitit olivat kaiken lisäksi nepalilaisittain äärimmäisen siistit. Tänne oli hyvä jäädä yöksi. Marphassa on erikoistuttu omenien viljelyyn ja kylää reunustavat laajat omenatarhat. Yksi paikallinen omenatuote on omenabrandy, jota paikalliset innokkaasti tarjoavat.  Sateen vuoksi jäi iltakävely tekemättä, vaikka aikaa olisi ollut reilusti. Kylän yläpuolella on Tashi Lakhangin luostari, jossa vierailu olisi ollut kiintoisaa. Kylä oli sähköistetty pienen paikallisen vesivoimalan avulla. Majataloissa oli täällä jo laatua – thakalien ylläpitämien majatalojen varustukseen saattaa kuulua jopa sisävessa.

My beautiful pictureMarphan kapeilla ja hämärillä kujilla.

PÄIVÄ 17: MARPHA – KALOPANI (20 km / n. 5 h)
Maisema muuttuu jälleen. Matkaväsymystä. Päivän lasku: 160 m (2680-2520 m). Alin 2510 m. Ylin 2680 m.

Marpha_kalopani_valmisMarpha-Kalopani (klikkaa suuremmaksi).

Matka jatkui taas alaspäin. Emme pitäneet aamun lähdön kanssa suurtakaan kiirettä, mutta eMy beautiful picturedessä oli pitkä päivä Kalopaniin, ”Mustaan veteen”. Laskua ei tällekään päivälle ollut kun vajaa 200 metriä. Aurinko paistoi jälleen ja ilma oli edellisen illan sateesta raikas. Marphan laidalla ohitimme alueen kylille tyypillisen portin rukousmyllyineen, mistä matka jatkui leveää polkua pitkin Tukucheen. Aamiaisen nautimme vasta siellä.

My beautiful pictureMarphan omenatarhat ja rinteellä sijaitseva luostari.

Useita kilometrejä kuljettuamme muuttui maisema taas täysin. Leveä hiekan ja soran täyttämä jokilaakso vaihtui jyrkkään rotkoon. Samalla heitimme myös hyvästit kuiville, lähes kasvipeitteettömille rinteille ja astuimme jälleen komeisiin metsiin, joissa kasvoi mäntyjä, kuusia ja kuusensukuisia pihtoja.

Vaikka maiseman muutos teki hyvää, alkoi matkaväsymys vaivata ja Kalopaniin päästyämme olimme molemmat suorastaan pahalla päällä. Matkaa oli nyt taitettu jalan jo 17 päivää ja reilusti yli 200 kilometriä. Viimeisimpinä päivinä laiskistuminen ja pienet erimielisyydet olivat johtaneet siihen, että esimerkiksi sivulenkki Dhaulagirin jääputouksille jäi tekemättä. Matkaseurakin alkoi jo ärsyttää ja tämä oli molemminpuolista.

Aikamme Kalopanissa toisiamme välteltyämme oli syytä pitää pitkä nokkapalaveri. Dal bhatin äärellä ja hyvässä yhteisymmärryksessä päätimmekin pysähtyä Tatopaniin keräämään uutta puhtia. Samalla teimme suunnitelmat loppumatkalle. Tatopanista päätimme jatkaa ylös metsäisille taipaleille Ghorepaniin ja siellä olevalle suositulle näköalapaikalle, Poon Hillille. Vatsan täyte ja matkasuunnitelmien selkiintyminen puhdistivat ilmaa. Loppumatka sujui taas hyvässä hengessä. Kalopani oli paikkana sen verran tympeä majatalokylä, ettei tänne kannattanut pysähtyä yhtä yötä pidemmäksi aikaa, vaikka maisemat olivat kyllä komeat – Kalopani on maisemiltaan varmasti yksi reitin kauneimmista paikoista.

PÄIVÄ 18: KALOPANI – TATOPANI (25 km / n. 7 h)
Pitkä päivä ja lähes 1.5 kilometrin lasku. Subtrooppista lämpöä ja kuumia kylpyjä. Päivän lasku: 1380 m (2520-1240 m). Alin 1160 m. Ylin 2520 m.

Kalo_Tato_valmisKalopani-Tatopani (klikkaa suuremmaksi).

Aamu aukeni jälleen kirkkaana ja hyvin nukuttu yö oli kohentanut mieltä. Kirkas aamu paljasti myös suorat näkymät Annapurnan korkeimmille huipuille. Pian Kalopanista lähdettyämme aukeni myös näkymä Dhaulagirille upeasti. Edessä oli koko reissun pisin päivämatka, joten piristävät näkymät olivat tarpeen. Tietäessämme koittavasta lepopäivästä lämpimässä Tatopanissa, maittoi myös meno koko päivän ajan hyvin.

My beautiful pictureAurinko nousee Annapurnalla.

Kali Gandakin laakso mainitaan varsin monessa paikassa maailman syvimmäksi rotkoksi. Syvyys on toki suhteellista, mutta laakson pohja makaa esimerkiksi Kalopanin ja Tatopanin välisessä Danan kylässä noin 1500 metrin korkeudessa. Suora nousu laaksosta Dhaulagirille (8167 m) on yli kuusi ja puoli kilometriä. Itäpuolella nousu johtaa Annapurnan korkeimmalle ykköshuipulle (8091 m).

My beautiful pictureNäkymät luoteeseen: Dhaulagiri 8167 m (vas.) ja Tukuche 6920 m.My beautiful pictureLaakson pohjalla.

Seurailimme jyrkkää jokilaaksoa koko päivän. Alkumatkasta kävelimme suurten metsäalueiden läpi, loppumatkaa kohden viljelykset ja kylät lisääntyivät lisääntymistään. Kapemmillaan Kali Gandaki ahtautuu rotkolaaksoon Ghasan ja Kopchepanin välillä, missä polkua on paikkoin hakattu suoraan kallioseinämiin. Maanvieremistä johtuen oli pääpolku täällä vaihtanut paikkaansa useaan otteeseen. Perillä Tatopanissa olimme vasta hiukan ennen auringonlaskua.

PÄIVÄ 19: TATOPANI
Lepoa. Ruokaa. Kuumia kylpyjä. Päivän lasku: - m.

My beautiful pictureAamukylpynäkymät Nilgirin etelähuipulle.

Tatopanissa (”Kuuma vesi”) vietimme todellista lepopäivää. Aamu alkoi laskeutumisella jokivarren kuumille lähteille kylpyyn – varmaan siihen ainoaan kunnon kylpyyn koko matkalla. Laakson lämpö hiveli. Tuntui kovasti Suomen kesältä. Päivä oli pitkästä aikaa pilvinen.

Tatopani on varsin lähellä tietä, joten myös tavaran paljous ylempiin kyliin verrattuna on melkoinen. Myös majatalojen ruokalistat ovat täällä huomattavasti ylempiä kyliä monipuolisempia ja hinnat halvempia. Niinpä levon lisäksi tuli päivän aikana syötyä melkoisesti.  Vanhoissa päiväkirjoissani olenkin maininnut Tatopanista lähinnä listoja niistä kaikista yksinkertaisista herkuista, jotka ylempänä olivat jääneet nautiskelematta – munakkaita, pannukakkuja, oikeaa kahvia, paahtoleipää … Emme olleet ainoita Tatopanin rentoon tunnelmaan viehtyneitä. Moni vaeltaja tuntui pysähtyneen paikkaan lepäämään ja lomailemaan, osa useiksi öiksi.

PÄIVÄ 20: TATOPANI – GHOREPANI (15 km / n. 7h)
Viimeinen koitos. Ylös! Kuumasta kylmään. Päivän nousu: 1640 m (1240-2880 m). Alin 1180 m. Ylin 2880 m.

Tato_Ghore_valmisTatopani-Ghorepani (klikkaa suuremmaksi).

Lepopäivän jälkeen oli helppo lähteä liikkeelle, vaikka tiedossa oli äärimmäisen kova nousu ylös Ghorepaniin. Alkuun seurailimme hetken Kali Gandakia, ennen kun ylitimme joen ja aloitimme nousun. Noustessamme ohitimme useita kyliä. Tällä reitillä vaeltajille tarkoitetut palvelut olivat melko vähissä – reitti oli selvästi vähän kuljettu.

Jälleen kerran noustessamme muuttui paitsi ilmasto, myös kulttuuri. Loppumatkasta kuljimme jälleen viileissä magnolioita ja alppiruusuja kasvavissa metsissä, joissa pienten lumilaikkujen näkeminen tuntui Tatopanin jälkeen epätodelliselta. Nousu oli hidasta – pitkästä taakse jääneestä vaelluksesta ja kovasta ”harjoituksesta” huolimatta. Perillä olimme illan suussa – väsyneinä. Päätimme kiivetä viimeiset sadat metrit Poon Hillin näköalapaikalle vasta aamulla toivoen aamuksi kirkasta säätä.

Ghorepani on tiivis kylä metsäisellä harjanteella, joka muodostuu lähinnä vaeltajille tarkoitetuista majataloista. Mitättömän pienet viljelmät sijaitsevat kylän eteläpuolisessa notkelmassa, mutta niistä ei ole elannon tuojaksi. Ghorepanin suurin tulonlähde on parin kilometrin päässä sijaitseva Poon Hill, joka kerää etenkin niitä vaeltajia, joilla ei ole aikaa tutustua alueeseen muutamaa päivää pidemmäksi aikaa. Päivän päätteeksi etsimme Ghorepanista itsellemme majatalon, eikä unta raskaan päivän päätteeksi tarvinnut odotella.

PÄIVÄ 21: GHOREPANI – GHANDRUK (17 km / n. 6 h)
Poon Hill - maineensa veroinen. Hilpeää menoa metsäisillä taipaleilla. Ylös, alas, ylös ja alas. Ghandrukin ylellisyydet. Päivän lasku: 890 m (2880-1990 m). Alin 1990 m. Ylin 3210 m.

Ghore_Ghand_Naya1_valmisGhorepani – Poon Hill – Ghandruk (klikkaa suuremmaksi).

Heräsimme aamuun hyvissä ajoin – sää oli kirkas, eikä Poon Hillin näkymiä kannattanut hukata pilvien saapumista odotellessa. Hyvin nukutun yön ja pienen aamiaisen jälkeen olivat molemmat erityisen hyvällä tuulella. Edessä oli reilun kolmensadan metrin nousu näköalapaikalle ja ilman kantamuksia se ei ollut suurikaan ponnistus. Tavaramme jätimme Ghorepaniin, josta oli tarkoitus jatkaa myöhemmin kohti Ghandrukia.

My beautiful picturePoon Hillin maisemat. Korkeimmalle kohoaa Dhaulagiri.

MaiMy beautiful picturesemat ylhäälle päästyämme olivat todella hienot, sillä koko Annapurnan massiivi levittäytyi edessämme koko laajuudessaan. Itse nousukin tarjosi alppiruusumetsineen ja tuoksuineen paljon. Etelään päin puolestaan avautuivat näkymät kohti loputtomia Nepalin Terain ja Intian tasankoja. Korkealle kohoava Dhaulagiri on maailman seitsemänneksi korkein huippu. Sitä pidetään yhtenä hankalimmista kiivettävistä yli 8000 metrin huipuista. Nautiskelimme maisemista pitkään ja hartaasti. Tämän jälkeen ei olisi yhtä komeita vuoristonäkymiä enää nähtävillä.

My beautiful pictureMetsien peittämää Himalajan Keskivuoristoa.

Ghorepaniin palattuamme ja tavarat mukaan otettuame suuntasimme jälleen ylöspäin kohti metsäistä ja erämaista taivalta. Tästä osuudesta muodostui loppujen lopuksi yksi mieleenpainuvimmista. Syrjäiset metsät olivat tarpeeksi kaukana kylistä, niin etteivät polttopuun ja rehun keruumatkat tänne saakka enää ulottuneet – metsät olivat lähes luonnontilaisia. Alppiruusujen lisäksi täällä kasvoivat lukuisat tammilajit, kuten bambutammet, jotka kylien läheisyydessä on harsittu lähes lehdettömiksi ja oksattomiksi. Hiukan alempana puolestaan kasvoi runsaasti hevoskastanjaa, jonka hedelmät ovat paitsi maukkaita myös ravitsevia.  Vaikka reitti oli raskas monine jyrkkine nousuineen ja laskuineen, oli askel jo kevyt. Hilpeää tunnelmaa luonnollisesti kohotti ajatus lämpimistä suihkuista ja kunnon ruuista.

ksjbgMachhapuchare.

My beautiful pictureMetsäisellä taipaleella laskeuduimme välillä jyrkkiin ja reheviin jokilaaksoihin, harjanteilta avautuivat näkymät pohjoiseen vuoristoon. Aika ajoin kuuluisa ja terävähuippuinen Machhapuchare pilkotti metsien siimeksestä. Virallisesti Machhapucharea ei ole koskaan kiivetty, sillä sitä pidetään pyhänä. Niinpä sinne suuntautuneet retkikunnat ovat jättäneet vuoren korkeimman kohdan rauhaan (tämän tietenkin uskoo ken tahtoo). Lähestyimme vuorta lännestä, joten vuori näytti meille huipun kaksi haaraa. Huipun muodon vuoksi sitä kutsutaankin tuttavallisemmin ”kalanpyrstöksi” (Fish tail mountain). Jossain vaiheessa näimme alhaalla laaksossa lentävän helikopterin, joka näissä massiivisissa maisemissa näytti lähinnä lelulta.

Syömään pysähdyimme jyrkän nousun päätteeksi Tadapanissa (2720 m). Pieni kylä sijaitsee metsien keskellä, korkealla harjanteella. Ystävällinen ”didi” valmisti meille ruuan, jotka nautiskelimme lämpimässä auringonpaisteessa. Tästä eteenpäin oli edessä enää pelkkää laskua.

Ghandrukiin saavuttuamme tuntui todella jo siltä, että vaellus oli tehty. Olisimme kyenneet jatkamaan helposti tien varteen ja bussille saakka, mutta päätimme jatkaa matkaamme vasta aamulla. Päivä oli ollut loppujen lopuksi nousuineen ja laskuineen melko raskas – sitäpaitsi Ghandrukin ”ylelliset” palvelut houkuttelivat pysähtymään. Näihin ei tosin kuulunut kovalla pauhaava majatalon televisio, jonka ohjelmistoon näytti kuuluvan intialainen ”Kauniit ja Rohkeat”. Majatalon seinässä oli kyltti: ”Yes, Ghandruk does have a TELEPHONE!”

Kotiinpaluusta muistutti myös majatalon runsas asujaimisto. Ghandrukin kaunis gurung-kylä on keskeisellä paikalla – monen Annapurnan alueen vaellusreitin varrella. Vielä tuolloin en tiennyt, että tulisin palaamaan kylään vielä uudestaan useita vuosia myöhemmin. Illalla ruokaillessamme istui vieressämme pari nuorta ruotsalaisnaista ja pihalla telttaili suomalaispariskunta. Juttelemassa en jaksanut käydä, mutta pieni Suomen lippu teltan kupeessa ei jäänyt huomaamatta. Sitä paitsi pariskunta näytti nauttivan omasta rauhasta.

PÄIVÄ 22: GHANDRUK – NAYAPOOL (14 km / n. 4 h)
Kylien ja terassiviljelmien keskellä. Siirtymätaival tien varteen. Päivän lasku: 950 m (1990-1040 m). Alin 1000 m. Ylin 1990 m.

Ghore_Ghand_Naya2Ghandruk-Nayapool (klikkaa suuremmaksi).

Viimeiselle taipaleelle lähdimme aamulla kiireettä, kuitenkin jo kahdeksan aikaan. Halusimme olla Pokharassa hyvissä ajoin ja Antaru jatkoi siitä suoraan Katmanduun. Ghandrukin rinteitä alas laskeutuessamme avautui vielä hienoja näkymiä jokilaakson kyliin ja asutIMG_0034uille, Landrungin terassoiduille rinteille.  Ghandrukista alas laakson pohjalle laskeuduttuamme seurailimme Modijokea suorinta reittiä Nayapooliin – tien varteen. Tasamaalla vikkelästi kulkiessamme soi päässä koko matkan ajan rasittavuuteen asti mukana kulkenut korvamato – perinteinen buddhalainen mantra ”Om mani padme hum”. Ehkäpä se loi reissullemme sen verran siunausta, että vaellus sujui loppujen lopuksi ilman suuria ongelmia.

LOPUKSI

Vaelluksemme Annapurnan ympäri ja Tilichojärvelle oli kaiken vaivan arvoinen ja ensimmäinen maratonvaellukseni toi reissamiseen aivan uusia ulottuvuuksia. Näistä yksi omituisimmista oli se, että pysähtyessämme lepopäivän viettoon, tuntui paikallaan oleminen monesti ajanhukalta.  Kohokohtia oli reissulla runsaasti ja näistä varmasti mieleenpainuvin oli hankala nousu Tilichojärvelle. Hitaasti tehty nousu auttoi meitä sopeutumaan korkeaan ilmanalaan ja viimeistään pari Tilichojärven läheisyydessä vietettyä yötä teki loppumatkasta varsin helpon.

Olimme tehneet jotakuinkin pitäneet matkasuunnitelmat pelkästään Thorungin solan ylitykseen saakka. Tämän jälkeen käytimme aikaamme myös lepopäiviin enemmän, kun olin alunperin kuvitellut. Suunnitelmien puuttuminen toi matkalle jonkin verran erimielisyyksiä, joiden selvittelyyn jouduimmekin käyttämään aikaamme. Parin päivän sivureitti Dhaulagirin jääputouksille (lyhyt video) jäi osin tämän vuoksi kokematta. Loppujen lopuksi saimme tuntea Annapurnan eteläpuolisissa metsissä jälleen sen vaeltamisen riemun, minkä jo alkumatkasta koimme.

Reitti soveltuu hyvin niin kulttuurista kun luonnostakin kiinnostuneelle vaeltajalle – suorastaan käsittämätön monimuotoisuus niin kulttuurisesti kun luonnonkin osalta on tällä reitillä se kaikkein suurin kokemisen arvoinen asia. Olimme liikkellä varsin myöhään. Monsuuni oli jo ovella, minkä vuoksi muita vaeltajia oli reitillä odotettua vähemmän. Saimme nauttia vielä todella hyvistä säistä – sateista oli aika ajoin ainoastaan alemmilla korkeuksilla.


Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joissa itse kirjoittaja esiintyy. Niistä kiitos kuuluu Antarulle.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

Nuuksion_retkeilyopas_3D_lowNuuksio_Noux_1-15000

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Annapurna 1:100 000. Nelles Verlag 1993.

ALUEEN DIGIKARTTOJA NETISSÄ:

Nepalin topografiset kartat (1:25 000/1:50 000) skannattuna.

Google maps. Annapurna Circuit. Hyvälaatuinen satelliittikuva.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

NEPAL, ANNAPURNA JA TILICHOJÄRVI 22.4.-13.5.1998 – OSA 2

REITTI: Besisahar - Khudi - Syange - Tal - Kyupar - Pisang - MANANG (2 yötä) - KHANGSAR - TILICHO BASE CAMP (2 yötä) - KHANGSAR - THORUNG PHEDI - MUKTINATH - Kagbeni (2 yötä) - Marpha - Kalopani - Tatopani (2 yötä) - Ghorepani - Ghandruk - Nayapool. 22 pv / 273 + 30 km 
VAELLUSKAVERI: Antaru.
HUIPUT: Laaksojen lämpö. Marsyangdijoen jyrkännepolut. Tal. Perunaa ja riisiolutta Temangissa. Paungdan kallio. Manangin keskiaikaiset kivikylät. Keväinen luonto. Seikkailu jäätikön reunalla. Yöelämää Manangissa. Tilichojärvi! Thorung la. Lasku Kali Gandakin laaksoon. Mustangin pyhät nurkat: Muktinath ja Kagbeni. Marphan omenatarhat Tatopanin kuumat kylvyt. Ghorepanin Poon Hill. 
ERIKOISTA: Ilmastovyöhykkeet subtropiikista arktiseen yhdellä reissulla. Kylien kulttuurien kirjo. Elokuvia muttei suutaria. Nuorten miesten riskinottoa.
ALUKSI

Vaellusjutun toisessa osassa liikutaan korkealla, tehdään riskireissu Tilichojärvelle ja ylitetään reilusti yli viiden kilometrin korkeuteen kohoava sola, Thorung La.

AA_kokoreitti_goomaps_satKoko reitti muutamin poikkeuksin. (klikkaa linkkiin/Google Maps).

PÄIVÄ 8: MANANG – KHANGSAR (6 km / 3 h)
Lyhyt päivä ja korkeuteen totuttelua. Kankeaa menoa juhlien jälkeen. "Maukasta" voiteetä. Päivän nousu: 220 m (3540-3760 m). Alin 3520 m. Ylin 3760 m.