Vicksbäckinlahti | VAELLUSJUTUT | Retkiä. Vaelluksia. Reittejä.

REITTI: Matildanjärven kierto 5.7 km + Nenustannokka 2.8 km

VAELLUSKAVERIT: Kari, Ahti ja Jukka.

HUIPUT: Matildanjärven maisemat. Vikkelä kyy. Keväinen, heräävä luonto.

ERIKOISTA: Järviylänkö meren rannalla. Syvä laavu.

ALUKSI

Keväinen retki Teijon vielä tuolloin retkeilyalueena olleeseen kansallispuistoon (vuoden 2015 alusta lähtien) tuli tehtyä erinomaisessa säässä. Vaihtoehtonamme oli yöpyä melko hintavissa Matildanjärven vuokrakämpissä (Vaappu ja Lippa) tai Kirjakkalan ruukkikylässä, mutta loppujen lopuksi reissumme kutistui päiväretkeksi. Matildanjärvelle on myös rakennettu suuri varauskota, joten yöpymisvaihtoehtoja itse puistossa ja lähistöllä perinteisten telttapaikkojen lisäksi riittää.

Salon lähistöllä sijaitsevaan Teijoon on Helsingistä matkaa noin 140 km, Turusta 80 km ja Tampereelta 200 km. Se siis sijaitsee eteläisessä Suomessa varsin keskeisellä paikalla. Käytössämme oli auto, joten päätimme tutustua kahteen kansallispuiston eri puolilla sijaitsevaan ja ennakkoon kiintoisalta vaikuttavaan osaan – Matildanjärveen ja Nenustannokkaan.

Kuljetut reitit kartalla: Matildanjärvi (1) ja Nenustannokka (2). (klikkaa suuremmaksi).

LUONTOKESKUS – VICKSBÄCKINLAHTI – LUONTOKESKUS 5.7 KM

Alkuun päätimme kiertää Matildanjärven. Luontokeskuksen parkkipaikka (kartta) soveltui hyvin lähtöpaikaksi. Itse luontokeskus oli tuolloin vielä kiinni, mutta kesäaikaan keskus (kartta) on auki päivittäin. Ensimmäiseksi kävelimme Kavanderinlahdelle (kartta), missä sijaitsee tilavannäköinen vuokrasauna ja keittokatos. Komealla paikalla olevan saunan voi varata luontokeskuksesta. Matka jatkui pitkin Matildanjärven kallioista mutta pohjustettuna varsin helppokulkuista rantapolkua, jolta avautui hienot näkymät järvelle.

Keväinen Matildanjärvi.Roosinniemi. Niemessä on uimaranta ja laavu.

Tallustelimme hiljalleen kohti Matildanjärven itäistä rantaa, jossa Roosinniemi (kartta) muodostaa suojaisan lahdenpoukaman laavulle, tulistelupaikalle ja uimarannalle. Tämän jälkeen laskeuduimme alas kallioilta Järvenpäänsuolle. Paikoin nevaisilla ja rämeisillä osilla kulkevat pitkokset johdattivat meidät laskuojat ylittäville silloille.

Järvenpääsuon reunamilla, Matildanjärven itäpäässä.

Olisimme voineet jatkaa suon poikki Väliojaa seuraillen myös Puolakkajärvelle, mutta tällä kertaa ei aika tähän riittänyt. Puolakkajärven kiertäminen olisi lisännyt matkaa noin 7 km, mistä pieni osa olisi pitänyt kulkea maantietä ja reititöntä taivalta pitkin kansallispuiston ulkopuolella. Puolakkajärven (kartta) rannalla on kuitenkin kaksikin laavua. Järviä yhdistää Välioja ja sen yli pääsee ponttoonisiltaa pitkin (kartta). Sillalle johtavan polun varrella on nuotiopaikka, jossa pysähdyimmekin hetkeksi juomaan ja haukkaamaan pientä välipalaa. Mukava taukopaikka kohoaa hiukan ympäröivien kosteikkojen yläpuolelle. Sää helli kulkijoita. Tunnelma oli jopa erämainen – muita kulkijoita ei näkynyt, eikä suojellun järven rantoja reunustanut mökkien helminauha.

Ruskeavetinen ja humuspitoinen Matildanjärvi muistuttaa suuresti sisämaan järviä ja se poikkeaa suuresti Etelä-Suomelle tyypillisistä savikkoalueiden sameavetisistä ja runsasravinteisista järvistä. Järven itärantaa reunustaa näyttävä järviruokojen viidakko.

Järviruokoa. Karu Matildanjärvi.

Matka jatkui nyt Matildanjärven pohjoisrannalla. Poikkesimme myös käytöstä poistetulla Muurahaissaaren nuotiopaikalla (kartta). Tulille ja lounastamaan pysähdyimme lopulta Vicksbäckinlahden laavulle (kartta), jonne saavuimme pienen pitkostetun suon ylitettyämme. Hiukan erikoisen mallinen syvä laavu tarjosi mukavan taukopaikan tulisteluun.

Tauon jälkeen nousimme nimettömän kallion päälle (kartta), mistä aukesi erityisen komeat näkymät järvelle. Täältä laskeutuessamme hukkasimme hetkeksi polun ja seurailimme aikamme vanhoja metsäkoneen uria. Metsätöitä (harvennuksia oli alueella tehty vastikään). Nyt alueen ollessa kansallispuistona, loppuvat metsänhoitotoimenpiteet kokonaan.

Näkymät järvelle.

Metsäkoneuria kulkiessamme kohtasimme paisterinteellä luikertelevan kyyn, joka pakeni paikalta nopeasti. Pian myös rannalla kulkeva polku löytyi. Jatkoimme sitä pitkin seuraintalolle jonka viereiseen niemeen oli rakennettu tunnelmallisen näköinen pieni tanssilava. Ohitimme pian myös Matildanjärven laskujokeen rakennetun padon (kartta), jolla järven vedenpintaa säädellään vielä tänäkin päivänä. Alueen järviä ja niiden laskujokia on käytetty vanhojen ruukkien energianlähteenä.

Järvenkylässä perinteisestä kylätunnelmasta muistutti tuntemattomia tallustelijoita iloisesti tervehtinyt ja keväisiä pihatöitä tekemässä ollut herra. Teijon luontokeskukselle parkkipaikalle johtavalta tieltä poikkesimme vielä Matildanjärven rantaan. Keittokatoksellinen nuotiopaikka (kartta) ei vaikuttanut kovinkaan viihtyisältä muihin taukopaikkoihin verrattuna, mutta sinne pääsee leveää sorattua polkua pitkin. Rannasta nousimme vilkaisemaan vielä vuokratupia (kalamajat Vaappu ja Lippa), jotka sijaitsevat hölmösti vierekkäin, samassa pihapiirissä (kartta). Parhaiten ne siis sopivat suurille seurueille (max. 6+6 henk.), jolloin koko piha jää oman seurueen käyttöön.

SAURUNTIE – NENUSTANNOKKA – SAURUNTIE 2.8 KM

Vaihdoimme maisemaa ja ajelimme kohti Nenustannokkaa Matildedalin ja Teijon kylien kautta. Tieltä avautui paikoin komeita näkymiä merelle – Teijonselälle. Nenustannokan lyhyen reitin alkupisteessä Sauruntiellä on parkkipaikka (kartta).

Suorarunkoista istutusmetsää.

Edessä oli nyt enää lyhyt lenkki korkeille Nenustannokan kallioille. Polku nuotiopaikalle (kartta) saakka on leveä ja tasainen. Matkaa (noin 800 m) saa tehdä tasaikäisen istutusmännikön läpi. Nuotiopaikan jälkeen metsä muuttuu paitsi rehevämmäksi, myös luonnontilaisemmaksi. Kevät eteni – valkovuokot kukkivat ja kallioille laskeutui levähtämään ja lämpöä keräämään kookas suruvaippakin. Nousu itse mäen päälle oli lyhyt, eikä kovinkaan jyrkkä. Silokalliot muistuttivat meitä jäätikön kovasta hiovasta voimasta ja niistä tuli väistämättä mieleen Nuuksion lukuisat kukkulat käkkyräisine mäntyineen ja katajineen. Kallioiden päältä (kartta) on avarat näkymät, vaikka itse Hamarijärvi jääkin varsin kauas – metsäisen suoalueen taakse.

Nenustannokka ja Hamarijärvi.

Aikamme maisemia ihailtuamme oli paluumatkaa mukava tehdä alkuun siloisen ja helppokulkuisen kallion päällä. Loppumatkan talsimmekin jo tuttua ja leveää kärrypolkua pitkin.

LOPUKSI

Teijossa riittäisi nähtävää ja käveltävää vaikka muutaman päivän vaellukselle. Alueella on kokoa, reittejä sekä polkuja riittää ja lisäksi mukavat rannat tarjoavat hyviä yöpaikkoja ja uimarantoja lämpimille kesäpäiville. Kulttuurista kiinnostunut retkeilijä voi tutustua myös lähistön ruukkeihin, joista vanhimmilla on ikää jo useita satoja vuosia. Teijon ruukkiin liittyy varsin mielenkiintoinen tarina vedenpaisumusta odotelleesta ja omaa arkkia rakentaneesta ruukin patruunasta, Robert Bremerista.