NEPAL, ANNAPURNA JA TILICHOJÄRVI 22.4.-13.5.1998 – OSA 3

REITTI: Besisahar - Khudi - Syange - Tal - Kyupar - Pisang - Manang (2 yötä) - Khangsar - Tilicho (2 yötä) - Khangsar - Thorung Phedi - MUKTINATH - KAGBENI (2 yötä) - MARPHA - KALOPANI - TATOPANI (2 yötä) - GHOREPANI - GHANDRUK - NAYAPOOL. 22 pv / 273 + 30 km 

VAELLUSKAVERI: Antaru.

HUIPUT: Laaksojen lämpö. Marsyangdijoen jyrkännepolut. Tal. Perunaa ja riisiolutta Temangissa. Paungdan kallio. Manangin keskiaikaiset kivikylät. Keväinen luonto. Seikkailu jäätikön reunalla. Yöelämää Manangissa. Tilichojärvi! Thorung la. Lasku Kali Gandakin laaksoon. Mustangin pyhät nurkat: Muktinath ja Kagbeni. Marphan omenatarhat Tatopanin kuumat kylvyt. Ghorepanin Poon Hill. 

ERIKOISTA: Ilmastovyöhykkeet subtropiikista arktiseen yhdellä reissulla. Kylien kulttuurien kirjo. Elokuvia muttei suutaria. Nuorten miesten riskinottoa.

ALUKSI

Vallusjutun viimeisessä osassa laskeudutaan alas Kali Gandakin laaksoa seuraillen. Matkanteko muuttui paikoitellen lomailuksi, eikä pieniltä erimielisyyksiltäkään vältytty. Vaeltamisen into löytyi vielä uudelleen viimeisen nousun myötä – näkymiä Annapurnan korkeimmille huipuille saimme ihailla  loppuun saakka.

Koko reitti muutamin poikkeuksin. (klikkaa linkkiin/Google Maps).

PÄIVÄ 14: MUKTINATH – KAGBENI (11 + 2 km / 3 h)

Pyhiinvaeltajia ja helikoptereita. Keveää ja lämmintä kevättä. Lyhyt lasku Kagbeniin. Rinkan suojus tuuleen. Päivän lasku: 840 m (3680-2840 m). Alin 2820 m. Ylin 3760 m.

Muktinath – Kagbeni (klikkaa suuremmaksi).

Aamun auringonpaisteeseen ja nopeasti lämpenevään päivään oli hyvä herätä. Aamun ohjelmassa oli tutustuminen Muktinathin pyhiin paikkoihin. Päivämatka Kagbeniin oli lyhyt ja näin ollen aikaa oli reilusti.

Muktinath.Pyhä poppelimetsä.

Nousimme ylös temppelialueelle noin sata metriä Muktinathin kylän yläpuolelle. Muktinath on pyhä paikka niin hinduille kun buddhalaisillekin. Poppelimetsän keskellä sijaitseva temppelialue on vaikuttava. Paikkaan on pystytetty temppelit niin Vishnulle kun Shivallekin. Täällä lähdevesi purkautuu muuriin istutetusta 108 pyhän lehmän pään muotoon valetusta pronssisesta suusta. Vesi jatkaa matkaansa ensin Kali Gandakiin ja ennen pitkää Intian puolella pyhään Gangesiin. Lisäksi paikalla on buddhalainen pyhäkkö, missä vesi työntyy maan pinnalle suoraan kalliosta. Samasta paikasta purkautuu myös palavaa maakaasua ja juuri tämän tulen ja veden yhdistelmä on tehnyt Muktinathista erityisen pyhän. Täällä saimme myös pyöritellä jättimäistä rukousmyllyä loppumatkan siunaukseksi.

Kali Gandakin lähteillä.

Lähtöä tehdessämme alkoi helikopterin säksätys. Pian lähelle laskeutuikin kopteri, josta astui ulos varakkaita intialaisia pyhiinvaeltajia hienoissa vaatteissaan. Tämä yllätti ja väistämättä myös ärsytti. Rauhaisa tunnelma oli hetkeksi tipotiessään. Temppelivierailun päätteeksi laskeuduimme ensin takaisin Muktinathiin, keräsimme tavaramme majatalosta, maksoimme laskumme ja jatkoimme alas Kali Gandakin laaksoon Kagbeniin – ihan jalkaisin.

Jharkot.

Jharkotin kujilla.

Matkalla pysähdyimme syömään Jharkotissa, linnamaisessa kylässä. Täällä kuvasin vaihteeksi mustavalkofilmille – kylän kuvauksellinen keskiaikainen tunnelma valkeaksi kalkittuine taloineen ja kapeine kivisine kujineen oli käsin kosketeltavissa. Nyt alas laskeutuessa oli matkanteko helppoa ja tunsimmekin olomme lähinnä tavallisiksi lomalaisiksi. Alas laskeutuessamme pääsimme todistamaan yhtä Mustangille ominaista luonnonilmiötä – laaksotuulta. Auringon lämmittäessä korkeita Himalajan eteläisiä seinämiä, syntyy tänne lopulta voimakas matalapaine. Tuuli alkaa puhaltaa voimakkaasti kohti vuoria. Selkeinä päivinä tuuli puhaltaa iltapäivisin aina samaan aikaan – lähes minuutin tarkkuudella. Tämä tuuli nappasi lopulta myös rinkkani sadesuojan – sen perään oli toivotonta lähteä. Eteläpuolellamme kohosivat Nilgirin massiivin seitsemäntonniset huiput ja maisemat olivat todella komeita.

Rukouslippu Jharkotissa.

Väki oli ylhäällä Kali Gandakin laaksossa silminnähden Marsyangdijoen laakson väestöä varakkaampaa – kylät ja majatalot olivat hyvin siistejä ja naisten kaulassa roikkui kilokaupalla arvokkaita koralleja ja turkoosia. Vaikka kuvailinkin vanhoissa päiväkirjoissani ihmisiä ehkei niin mairittelevalla sanalla ”bisneslike”, oli väki täällä mutkatonta ja mukavaa. Väestön rautainen kaupallinen osaaminen ei varmasti ole pelkästään viime vuosikymmeninä länsimaisten vaellusturistien synnyttämää. Mustangin ja Kali Gandakin reitillä on vuosituhantiset perinteet paitsi tärkeänä kauppareittinä Tiibetin ja Intian välillä, myös pyhiinvaelluskohteena. Täällä voi törmätä myös Intian tasangoilta kehnoissa varustuksissa liikkeelle lähteneisiin pyhiin miehiin, jotka saattavat taittaa matkaa vaikka avojaloin.

Kagbenissa tuli taas tarkasteltua kovasti kärsineitä kenkiä. Sateella ei nauravista kengistä olisi suojaa ja nyt oli taas aikaa etsiä suutaria, sillä viihtyisässä Kagbenissa päätimme viettää kaksi yötä. Suutaria ei Kagbenistakaan löytynyt, joten jouduin jatkamaan matkaa nauravilla kengillä. Kävely niillä kyllä onnistui ongelmitta, mutta sateella voisi olla odotettavissa hankaluuksia.

PÄIVÄ 15: KAGBENI + PÄIVÄRETKEILYÄ (10 km / n. 3 h)

Mustangin hevosia ja fossiileja. Lunkia nautiskelua. Päivän nousu: - m. Alin 2800 m. Ylin 3400 m.

Kagbenin päiväretket (klikkaa suuremmaksi).

Oli lepopäivä. Päätin käyttää päiväni lähiympäristöön tutustumiseen. Antaru jäi hengailemaan Kagbeniin, mutta sovimme, että lähtisimme yhdessä illemmalla etsimään jokilaaksosta fossiileja. Aluksi nousin edellisenä päivänä kulkemaamme polkua ylöspäin, josta suuntasin pian leveää ylätasankoa pitkin ylempänä olevalle harjanteelle.

Kagbeni. Vasemmalla luostari.

Ylätasangolla minua ilahduttivat kuivassa ja matalassa pensaikossa vapaana laiduntavat hevoset – nämä kai olivat nyt sitten ihan aitoja Mustangin hevosia. Ne eivät kuitenkaan näyttäneet ihan yhtä vauhdikkailta, kun samanmerkkisen auton keulassa. Maisemat olivat kaikessa kuivuudessaan ja karuudessaan upeita. Kivisen erämaan keskellä loisti vihreinä laikkuina kasteluviljelmiä, jotka näyttivät olevan jo hyvässä kasvussa. Lähimpien harjanteiden takaa pilkottivat lumiset huiput, Dhaulagiri ja Nilgiri, jonka taakse Annapurnan korkeimmat huiput juuri ja juuri jäivät.

Mustangin hevoset.

Taas kerran oli mukava katsella myös taaksepäin kulkemallemme reitille. Jo kauas jäänyt Thorungin sola näkyi selvästi ja se kylpi jälleen auringossa. Ympäröivillä rinteillä ja jokilaaksossa oli komeita geologisia muodostumia, jotka ilman kasvipeitettä olivat selvästi nähtävillä. Alhaalla laaksossa oli jo orastavien viljelmien lisäksi omenapuutarhoja, jotka näyttivät hiukan kuivuudesta kärsineiltä. Päivää ei olisi millään malttanut lopettaa, mutta ennen kun tuuli alkaisi jälleen iltapäivän päätteeksi pöllyttää laakson kuivaa hiekkaa, oli hyvä päästä kylän suojiin. Sitä paitsi en ollut ottanut päiväretkelle matkaan juuri ollankaan eväitä.

Thorungin sola (kuvan oikeassa reunassa).

Syötyämme lähdimme vielä illan suussa muutaman kilometrin päähän leveään Kali Gandakin jokilaaksoon. Joen pohjalle laskeuduttuamme ja aikamme kiviä hakauttuamme olimme löytäneet useita fossiileja, ammoniitteja. Kasvifossiileja ei käsiimme sattunut. Kagbenin läheltä paljastuneista kallioista löytyvät fossiilien eliöt ovat eläneet devonikauden lopulta varhaiselle liitukaudelle – noin 380-100 miljoonaa vuotta sitten. Löytämämme fossiilit eivät olleet aivan ehjiä ja kokonaisia, mutta ainakin ne olivat itse joen kivenmurikoista esiin hakattuja. Antaru oli innoissaan. Nepalit ja intialaiset pitävät fossiileja pyhinä shaligrameina.  Itse sain teräviä kiviä hakatessani sormeeni melkoisen haavan, mitä oli lähdettävä loppujen lopuksi sitomaan.

Kali Gandakin leveä jokilaakso ja Kagbeni.

Vaellus oli nyt selvästi muuttamassa luonnettaan. Metsäisten ja erämaisten polkujen sijaan liikuimme avoimessa maastossa, tapasimme pyhiinvaeltajia ja selvästi enemmän muita vaeltajia. Tähän oli kuitenkin helppo sopeutua – oma kielitaitoni oli jatkuvan opiskelun myötä parantunut matkan aikana ja keskustelu paikallisten kanssa alkoi sujua melko mutkattomasti. Tästä oli se hyöty, että keskustelu oli normaalia jutustelua avoimempaa. Sinällään ”bideshi maanchen” (ulkomaisen) kielitaito ei Nepalissa herätä ihmetystä, sillä Nepalissa työskentelee runsaasti ulkomaalaisia, jotka voivat viettää maassa vuosia. Keskusteluaiheet muuttuivatkin säästä ja reiteistä vaikka nepalioppaiden ja länsimaisten vaeltajien ”salasuhteisiin”, jotka eivät kyllä näissä oloissa jääneet paikallisilta huomaamatta. Makeita naurujakin riitti.

PÄIVÄ 16: KAGBENI – MARPHA (17 km / 5 h)

Tasamaalla. Hiekkaa ja soraa. Lentokoneiden pörinää. Siisti Marpha ja omenatarhat. Päivän lasku: 160 m (2840-2680 m). Alin 2680 m. Ylin 2840 m.

Kagbeni-Marpha (klikkaa suuremmaksi).

Aamulla oli taas laskun maksamisen aika – yömme ja ruokailumme oli kirjattu nätisti majatalon emännän ruutuvihkoon. Mahdollisista alennuksista neuvottelu jäi luonnollisesti aina Antarulle. Matka jatkui nyt etelään ja Kali Gandakin laaksoa seuraillen alaspäin. Pohjoiseen ei ollut asiaa, sillä vierailuun Mustangin ylemmissä osissa olisimme tarvinneet kalliin, satojen eurojen arvoisen erityisluvan.

Liikkeelle lähdimme ajoissa, sillä halusimme välttää kävelemisen kymmeniä metrejä sekunnissa puhaltavaa iltapäivän laaksotuulta vastaan. Olimme kuulleet, että laakson eteläosissa oli tullut rankasti vettä, mikä edellisen päivän ja aamun kuulaassa auringonpaisteessa tuntui tietenkin oudolta. Pilviä alkoi kuitenkin pian kerääntyä myös ylemmäs laaksoon ja illalla Marphassa satoikin reippaasti. Päivän etappia emme olleet päättäneet etukäteen, vaan ajattelimme edetä päivän omien tuntemustemme mukaan joko Jomsomiin, Marphaan tai aina Tukucheen saakka.

Kali Gandakin paksut hiekka- ja sorakerrostumat.

Reitti oli nyt taas kovin erilainen kun aikaisemmin. Matkaa teimme leveässä soran ja hiekan peittämässä jokiuomassa, välillä polku nousi hankalien tulvapaikkojen yläpuolelle muutamia kymmeniä metrejä laakson ylle. Matalien sivujokien yli ei täällä oltu kaikkialla rakennettu siltoja, joten välillä pääsimme kahlailemaan kylmissä jäätiköiltä laskevissa vesissä.  Joen rannalta kohoavissa kallioissa riitti katseltavaa – vuorten poimuttuminen ja kivikerrosten taipuminen kovassa paineessa oli niissä selvästi nähtävissä.

Matkantekoa laakeassa laaksossa.

Jomsomiin saavuimme helppoa ja leveää polkua pitkin melko nopeasti. Vaikutelma Jomsomista (2740 m) oli hiukan tympeä ja ohitimmekin sen suosiolla. Jomsomissa sijaitseva lentokenttä oli tuolloin monelle portti kohti Muktinathia ja Kagbenia – aamupäivisin lensi Pokharasta Jomsomiin sään salliessa useita lentoja – niin nytkin ja matkalla näimme useita pienkoneita. Sään ollessa oikullinen on näiden lentojen peruuntuminen enemmän kun yleistä. Nykyisin Jomsomiin saakka pääsee bussilla. Tien rakentaminen herätti aikanaan paikallisissa paljon vastustusta, sillä se vei elannon monelta alempien kylien majatalojen pitäjiltä. Myös negatiivisia kulttuurisia vaikutuksia pelättiin. Mustangin ylempien osien matkailun rajoittaminen ja kalliit luvat perustuvat muunmuassa juuri näihin jälkimmäisiin syihin.

Jakoimme siis Jomsomista vielä eteenpäin Marphaan (2680 m) saakka, joka olikin todella vaikuttava kylä kapeine kujineen ja valkeaksi kalkittuine taloineen. Kylän raitit olivat kaiken lisäksi nepalilaisittain äärimmäisen siistit. Tänne oli hyvä jäädä yöksi. Marphassa on erikoistuttu omenien viljelyyn ja kylää reunustavat laajat omenatarhat. Yksi paikallinen omenatuote on omenabrandy, jota paikalliset innokkaasti tarjoavat.  Sateen vuoksi jäi iltakävely tekemättä, vaikka aikaa olisi ollut reilusti. Kylän yläpuolella on Tashi Lakhangin luostari, jossa vierailu olisi ollut kiintoisaa. Kylä oli sähköistetty pienen paikallisen vesivoimalan avulla. Majataloissa oli täällä jo laatua – thakalien ylläpitämien majatalojen varustukseen saattaa kuulua jopa sisävessa.

Marphan kapeilla ja hämärillä kujilla.

PÄIVÄ 17: MARPHA – KALOPANI (20 km / n. 5 h)

Maisema muuttuu jälleen. Matkaväsymystä. Päivän lasku: 160 m (2680-2520 m). Alin 2510 m. Ylin 2680 m.

Marpha-Kalopani (klikkaa suuremmaksi).

Matka jatkui taas alaspäin. Emme pitäneet aamun lähdön kanssa suurtakaan kiirettä, mutta edessä oli pitkä päivä Kalopaniin, ”Mustaan veteen”. Laskua ei tällekään päivälle ollut kun vajaa 200 metriä. Aurinko paistoi jälleen ja ilma oli edellisen illan sateesta raikas. Marphan laidalla ohitimme alueen kylille tyypillisen portin rukousmyllyineen, mistä matka jatkui leveää polkua pitkin Tukucheen. Aamiaisen nautimme vasta siellä.

Marphan omenatarhat ja rinteellä sijaitseva luostari.

Useita kilometrejä kuljettuamme muuttui maisema taas täysin. Leveä hiekan ja soran täyttämä jokilaakso vaihtui jyrkkään rotkoon. Samalla heitimme myös hyvästit kuiville, lähes kasvipeitteettömille rinteille ja astuimme jälleen komeisiin metsiin, joissa kasvoi mäntyjä, kuusia ja kuusensukuisia pihtoja.

Vaikka maiseman muutos teki hyvää, alkoi matkaväsymys vaivata ja Kalopaniin päästyämme olimme molemmat suorastaan pahalla päällä. Matkaa oli nyt taitettu jalan jo 17 päivää ja reilusti yli 200 kilometriä. Viimeisimpinä päivinä laiskistuminen ja pienet erimielisyydet olivat johtaneet siihen, että esimerkiksi sivulenkki Dhaulagirin jääputouksille jäi tekemättä. Matkaseurakin alkoi jo ärsyttää ja tämä oli molemminpuolista.

Aikamme Kalopanissa toisiamme välteltyämme oli syytä pitää pitkä nokkapalaveri. Dal bhatin äärellä ja hyvässä yhteisymmärryksessä päätimmekin pysähtyä Tatopaniin keräämään uutta puhtia. Samalla teimme suunnitelmat loppumatkalle. Tatopanista päätimme jatkaa ylös metsäisille taipaleille Ghorepaniin ja siellä olevalle suositulle näköalapaikalle, Poon Hillille. Vatsan täyte ja matkasuunnitelmien selkiintyminen puhdistivat ilmaa. Loppumatka sujui taas hyvässä hengessä. Kalopani oli paikkana sen verran tympeä majatalokylä, ettei tänne kannattanut pysähtyä yhtä yötä pidemmäksi aikaa, vaikka maisemat olivat kyllä komeat – Kalopani on maisemiltaan varmasti yksi reitin kauneimmista paikoista.

PÄIVÄ 18: KALOPANI – TATOPANI (25 km / n. 7 h)

Pitkä päivä ja lähes 1.5 kilometrin lasku. Subtrooppista lämpöä ja kuumia kylpyjä. Päivän lasku: 1380 m (2520-1240 m). Alin 1160 m. Ylin 2520 m.

Kalopani-Tatopani (klikkaa suuremmaksi).

Aamu aukeni jälleen kirkkaana ja hyvin nukuttu yö oli kohentanut mieltä. Kirkas aamu paljasti myös suorat näkymät Annapurnan korkeimmille huipuille. Pian Kalopanista lähdettyämme aukeni myös näkymä Dhaulagirille upeasti. Edessä oli koko reissun pisin päivämatka, joten piristävät näkymät olivat tarpeen. Tietäessämme koittavasta lepopäivästä lämpimässä Tatopanissa, maittoi myös meno koko päivän ajan hyvin.

Aurinko nousee Annapurnalla.

Kali Gandakin laakso mainitaan varsin monessa paikassa maailman syvimmäksi rotkoksi. Syvyys on toki suhteellista, mutta laakson pohja makaa esimerkiksi Kalopanin ja Tatopanin välisessä Danan kylässä noin 1500 metrin korkeudessa. Suora nousu laaksosta Dhaulagirille (8167 m) on yli kuusi ja puoli kilometriä. Itäpuolella nousu johtaa Annapurnan korkeimmalle ykköshuipulle (8091 m).

Näkymät luoteeseen: Dhaulagiri 8167 m (vas.) ja Tukuche 6920 m.Laakson pohjalla.

Seurailimme jyrkkää jokilaaksoa koko päivän. Alkumatkasta kävelimme suurten metsäalueiden läpi, loppumatkaa kohden viljelykset ja kylät lisääntyivät lisääntymistään. Kapemmillaan Kali Gandaki ahtautuu rotkolaaksoon Ghasan ja Kopchepanin välillä, missä polkua on paikkoin hakattu suoraan kallioseinämiin. Maanvieremistä johtuen oli pääpolku täällä vaihtanut paikkaansa useaan otteeseen. Perillä Tatopanissa olimme vasta hiukan ennen auringonlaskua.

PÄIVÄ 19: TATOPANI

Lepoa. Ruokaa. Kuumia kylpyjä. Päivän lasku: - m.

Aamukylpynäkymät Nilgirin etelähuipulle.

Tatopanissa (”Kuuma vesi”) vietimme todellista lepopäivää. Aamu alkoi laskeutumisella jokivarren kuumille lähteille kylpyyn – varmaan siihen ainoaan kunnon kylpyyn koko matkalla. Laakson lämpö hiveli. Tuntui kovasti Suomen kesältä. Päivä oli pitkästä aikaa pilvinen.

Tatopani on varsin lähellä tietä, joten myös tavaran paljous ylempiin kyliin verrattuna on melkoinen. Myös majatalojen ruokalistat ovat täällä huomattavasti ylempiä kyliä monipuolisempia ja hinnat halvempia. Niinpä levon lisäksi tuli päivän aikana syötyä melkoisesti.  Vanhoissa päiväkirjoissani olenkin maininnut Tatopanista lähinnä listoja niistä kaikista yksinkertaisista herkuista, jotka ylempänä olivat jääneet nautiskelematta – munakkaita, pannukakkuja, oikeaa kahvia, paahtoleipää … Emme olleet ainoita Tatopanin rentoon tunnelmaan viehtyneitä. Moni vaeltaja tuntui pysähtyneen paikkaan lepäämään ja lomailemaan, osa useiksi öiksi.

PÄIVÄ 20: TATOPANI – GHOREPANI (15 km / n. 7h)

Viimeinen koitos. Ylös! Kuumasta kylmään. Päivän nousu: 1640 m (1240-2880 m). Alin 1180 m. Ylin 2880 m.

Tatopani-Ghorepani (klikkaa suuremmaksi).

Lepopäivän jälkeen oli helppo lähteä liikkeelle, vaikka tiedossa oli äärimmäisen kova nousu ylös Ghorepaniin. Alkuun seurailimme hetken Kali Gandakia, ennen kun ylitimme joen ja aloitimme nousun. Noustessamme ohitimme useita kyliä. Tällä reitillä vaeltajille tarkoitetut palvelut olivat melko vähissä – reitti oli selvästi vähän kuljettu.

Jälleen kerran noustessamme muuttui paitsi ilmasto, myös kulttuuri. Loppumatkasta kuljimme jälleen viileissä magnolioita ja alppiruusuja kasvavissa metsissä, joissa pienten lumilaikkujen näkeminen tuntui Tatopanin jälkeen epätodelliselta. Nousu oli hidasta – pitkästä taakse jääneestä vaelluksesta ja kovasta ”harjoituksesta” huolimatta. Perillä olimme illan suussa – väsyneinä. Päätimme kiivetä viimeiset sadat metrit Poon Hillin näköalapaikalle vasta aamulla toivoen aamuksi kirkasta säätä.

Ghorepani on tiivis kylä metsäisellä harjanteella, joka muodostuu lähinnä vaeltajille tarkoitetuista majataloista. Mitättömän pienet viljelmät sijaitsevat kylän eteläpuolisessa notkelmassa, mutta niistä ei ole elannon tuojaksi. Ghorepanin suurin tulonlähde on parin kilometrin päässä sijaitseva Poon Hill, joka kerää etenkin niitä vaeltajia, joilla ei ole aikaa tutustua alueeseen muutamaa päivää pidemmäksi aikaa. Päivän päätteeksi etsimme Ghorepanista itsellemme majatalon, eikä unta raskaan päivän päätteeksi tarvinnut odotella.

PÄIVÄ 21: GHOREPANI – GHANDRUK (17 km / n. 6 h)

Poon Hill - maineensa veroinen. Hilpeää menoa metsäisillä taipaleilla. Ylös, alas, ylös ja alas. Ghandrukin ylellisyydet. Päivän lasku: 890 m (2880-1990 m). Alin 1990 m. Ylin 3210 m.

Ghorepani – Poon Hill – Ghandruk (klikkaa suuremmaksi).

Heräsimme aamuun hyvissä ajoin – sää oli kirkas, eikä Poon Hillin näkymiä kannattanut hukata pilvien saapumista odotellessa. Hyvin nukutun yön ja pienen aamiaisen jälkeen olivat molemmat erityisen hyvällä tuulella. Edessä oli reilun kolmensadan metrin nousu näköalapaikalle ja ilman kantamuksia se ei ollut suurikaan ponnistus. Tavaramme jätimme Ghorepaniin, josta oli tarkoitus jatkaa myöhemmin kohti Ghandrukia.

Poon Hillin maisemat. Korkeimmalle kohoaa Dhaulagiri.

Maisemat ylhäälle päästyämme olivat todella hienot, sillä koko Annapurnan massiivi levittäytyi edessämme koko laajuudessaan. Itse nousukin tarjosi alppiruusumetsineen ja tuoksuineen paljon. Etelään päin puolestaan avautuivat näkymät kohti loputtomia Nepalin Terain ja Intian tasankoja. Korkealle kohoava Dhaulagiri on maailman seitsemänneksi korkein huippu. Sitä pidetään yhtenä hankalimmista kiivettävistä yli 8000 metrin huipuista. Nautiskelimme maisemista pitkään ja hartaasti. Tämän jälkeen ei olisi yhtä komeita vuoristonäkymiä enää nähtävillä.

Metsien peittämää Himalajan Keskivuoristoa.

Ghorepaniin palattuamme ja tavarat mukaan otettuame suuntasimme jälleen ylöspäin kohti metsäistä ja erämaista taivalta. Tästä osuudesta muodostui loppujen lopuksi yksi mieleenpainuvimmista. Syrjäiset metsät olivat tarpeeksi kaukana kylistä, niin etteivät polttopuun ja rehun keruumatkat tänne saakka enää ulottuneet – metsät olivat lähes luonnontilaisia. Alppiruusujen lisäksi täällä kasvoivat lukuisat tammilajit, kuten bambutammet, jotka kylien läheisyydessä on harsittu lähes lehdettömiksi ja oksattomiksi. Hiukan alempana puolestaan kasvoi runsaasti hevoskastanjaa, jonka hedelmät ovat paitsi maukkaita myös ravitsevia.  Vaikka reitti oli raskas monine jyrkkine nousuineen ja laskuineen, oli askel jo kevyt. Hilpeää tunnelmaa luonnollisesti kohotti ajatus lämpimistä suihkuista ja kunnon ruuista.

Machhapuchare.

Metsäisellä taipaleella laskeuduimme välillä jyrkkiin ja reheviin jokilaaksoihin, harjanteilta avautuivat näkymät pohjoiseen vuoristoon. Aika ajoin kuuluisa ja terävähuippuinen Machhapuchare pilkotti metsien siimeksestä. Virallisesti Machhapucharea ei ole koskaan kiivetty, sillä sitä pidetään pyhänä. Niinpä sinne suuntautuneet retkikunnat ovat jättäneet vuoren korkeimman kohdan rauhaan (tämän tietenkin uskoo ken tahtoo). Lähestyimme vuorta lännestä, joten vuori näytti meille huipun kaksi haaraa. Huipun muodon vuoksi sitä kutsutaankin tuttavallisemmin ”kalanpyrstöksi” (Fish tail mountain). Jossain vaiheessa näimme alhaalla laaksossa lentävän helikopterin, joka näissä massiivisissa maisemissa näytti lähinnä lelulta.

Syömään pysähdyimme jyrkän nousun päätteeksi Tadapanissa (2720 m). Pieni kylä sijaitsee metsien keskellä, korkealla harjanteella. Ystävällinen ”didi” valmisti meille ruuan, jotka nautiskelimme lämpimässä auringonpaisteessa. Tästä eteenpäin oli edessä enää pelkkää laskua.

Ghandrukiin saavuttuamme tuntui todella jo siltä, että vaellus oli tehty. Olisimme kyenneet jatkamaan helposti tien varteen ja bussille saakka, mutta päätimme jatkaa matkaamme vasta aamulla. Päivä oli ollut loppujen lopuksi nousuineen ja laskuineen melko raskas – sitäpaitsi Ghandrukin ”ylelliset” palvelut houkuttelivat pysähtymään. Näihin ei tosin kuulunut kovalla pauhaava majatalon televisio, jonka ohjelmistoon näytti kuuluvan intialainen ”Kauniit ja Rohkeat”. Majatalon seinässä oli kyltti: ”Yes, Ghandruk does have a TELEPHONE!”

Kotiinpaluusta muistutti myös majatalon runsas asujaimisto. Ghandrukin kaunis gurung-kylä on keskeisellä paikalla – monen Annapurnan alueen vaellusreitin varrella. Vielä tuolloin en tiennyt, että tulisin palaamaan kylään vielä uudestaan useita vuosia myöhemmin. Illalla ruokaillessamme istui vieressämme pari nuorta ruotsalaisnaista ja pihalla telttaili suomalaispariskunta. Juttelemassa en jaksanut käydä, mutta pieni Suomen lippu teltan kupeessa ei jäänyt huomaamatta. Sitä paitsi pariskunta näytti nauttivan omasta rauhasta.

PÄIVÄ 22: GHANDRUK – NAYAPOOL (14 km / n. 4 h)

Kylien ja terassiviljelmien keskellä. Siirtymätaival tien varteen. Päivän lasku: 950 m (1990-1040 m). Alin 1000 m. Ylin 1990 m.

Ghandruk-Nayapool (klikkaa suuremmaksi).

Viimeiselle taipaleelle lähdimme aamulla kiireettä, kuitenkin jo kahdeksan aikaan. Halusimme olla Pokharassa hyvissä ajoin ja Antaru jatkoi siitä suoraan Katmanduun. Ghandrukin rinteitä alas laskeutuessamme avautui vielä hienoja näkymiä jokilaakson kyliin ja asutuille, Landrungin terassoiduille rinteille.  Ghandrukista alas laakson pohjalle laskeuduttuamme seurailimme Modijokea suorinta reittiä Nayapooliin – tien varteen. Tasamaalla vikkelästi kulkiessamme soi päässä koko matkan ajan rasittavuuteen asti mukana kulkenut korvamato – perinteinen buddhalainen mantra ”Om mani padme hum”. Ehkäpä se loi reissullemme sen verran siunausta, että vaellus sujui loppujen lopuksi ilman suuria ongelmia.

LOPUKSI

Vaelluksemme Annapurnan ympäri ja Tilichojärvelle oli kaiken vaivan arvoinen ja ensimmäinen maratonvaellukseni toi reissamiseen aivan uusia ulottuvuuksia. Näistä yksi omituisimmista oli se, että pysähtyessämme lepopäivän viettoon, tuntui paikallaan oleminen monesti ajanhukalta.  Kohokohtia oli reissulla runsaasti ja näistä varmasti mieleenpainuvin oli hankala nousu Tilichojärvelle. Hitaasti tehty nousu auttoi meitä sopeutumaan korkeaan ilmanalaan ja viimeistään pari Tilichojärven läheisyydessä vietettyä yötä teki loppumatkasta varsin helpon.

Olimme tehneet jotakuinkin pitäneet matkasuunnitelmat pelkästään Thorungin solan ylitykseen saakka. Tämän jälkeen käytimme aikaamme myös lepopäiviin enemmän, kun olin alunperin kuvitellut. Suunnitelmien puuttuminen toi matkalle jonkin verran erimielisyyksiä, joiden selvittelyyn jouduimmekin käyttämään aikaamme. Parin päivän sivureitti Dhaulagirin jääputouksille (lyhyt video) jäi osin tämän vuoksi kokematta. Loppujen lopuksi saimme tuntea Annapurnan eteläpuolisissa metsissä jälleen sen vaeltamisen riemun, minkä jo alkumatkasta koimme.

Reitti soveltuu hyvin niin kulttuurista kun luonnostakin kiinnostuneelle vaeltajalle – suorastaan käsittämätön monimuotoisuus niin kulttuurisesti kun luonnonkin osalta on tällä reitillä se kaikkein suurin kokemisen arvoinen asia. Olimme liikkellä varsin myöhään. Monsuuni oli jo ovella, minkä vuoksi muita vaeltajia oli reitillä odotettua vähemmän. Saimme nauttia vielä todella hyvistä säistä – sateista oli aika ajoin ainoastaan alemmilla korkeuksilla.

---

Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joissa itse kirjoittaja esiintyy. Niistä kiitos kuuluu Antarulle.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)

MUKANA KULKENUT PAPERIKARTTA: 

Annapurna 1:100 000. Nelles Verlag 1993.

ALUEEN DIGIKARTTOJA NETISSÄ:

Nepalin topografiset kartat (1:25 000/1:50 000) skannattuna.

Google maps. Annapurna Circuit. Hyvälaatuinen satelliittikuva.

Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.

Advertisement