PÄIVÄRETKI: SIPOONKORPI 8.11.2014

REITTI: Tasakallio - Storträsk - Gumböleträsk - Tasakallio 4.0 + 2.4 km

VAELLUSKAVERIT: Tytär (10 v.).

HUIPUT: Tasakallion jyrkät. Storträskin hyllyvät pitkokset. Gumböleträskin laskupuro.

ERIKOISTA: Lohilampi.

ALUKSI

Sipoonkorven kansallispuisto on toinen pääkaupunkiseudun helposti saavutettavissa olevista kansallispuistoista. Koska vastikään perustetun kansallispuiston retkeilypalvelut ovat vielä kehitteillä, vaaditaan puistossa liikkuvalta retkeilijältä vielä normaalia enemmän omatoimisuutta. Muutama valmis reitti kansallispuistossa kuitenkin on, mutta esimerkiksi nuotiopaikkoja on alueella vielä vähän. Tämän lisäksi Kalkkiruukin luontopolun laavun puuhuollossa on ollut ongelmia. Tällä kertaa teimme kuitenkin lyhyen puolipäiväretken kansallispuiston eteläisimpiin osiin, merkkaamattomalle reitille.

Reitti.

TASAKALLIO – STORTRÄSK (1.5 KM)

Lähdimme matkaan Tasakallion (Flatberget) parkkipaikalta (kartta), jonne saimme kyydin. Samalta paikalta voi suunnata myös pohjoiseen, Kalkkiruukin luontopolulle, jolla on pituutta noin viisi kilometriä. Parkkipaikalla oli heti vilinää – vantaalaisia partiolaisia valmistautumassa retkipäivään. Vilinä jäi kuitenkin nopeasti taakse, kun nousimme Flatbergetin kallioille. Tyttäreni ei marraskuisesta retkestä ollut tällä kertaa kovinkaan innoissaan, mutta metsään päästyämme alkoi nihkeys nopeasti sulaa.

Jyrkillä kallioilla oli kiipeilypaikkoja sekä koloja tutkittavaksi ja kalliometsissä kuluikin reilusti aikaa. Olimme ajautuneet kallioille loppujen lopuksi vahingossa paetessamme parkkipaikan hulinaa. Valitsimme alkuun ”väärän” polun, mutta suunta oli oikea. Mukaan olimme ottaneet myös ämpärin sieniä varten. Isolle pääpolulle laskeutuessamme löysimmekin suppilovahveroita, mutta osittain paleltuneet vahverot saivat meidät jättämään maahan tuijottelun loppujen lopuksi kokonaan. Vaikka satokausi alkoi olla ohi, olisi kelvollisiakin sieniä ollut todennäköisesti vielä tarjolla.

Storträskin suuntaan vievä iso polku (kartta) oli helppokulkuinen, vaikka paikoitellen vetisimpiä paikkoja sai hiukan kierrellä. Paljon kuljetulla polulla oli kulumisen jälkiä runsaasti ja melko varmaa on, että polkua tullaan vielä kunnostamaan ja linjaamaan paremmin. Itse määränpäänämme ollut lampi, Stortäsk (kartta) tuli nopeasti näkyviin. Syksyisessä harmaudessaankin oli lampi komea ja näkymät rauhoittavia.

Storträsk.Lammella.Hyllyvillä pitkoksilla.

Lammen länsirantaa oli mukava ja helppo kiertää hyväkuntoisia pitkoksia pitkin. Märistä keleistä huolimatta ne aivan rantaviivassa kulkiessaankin pitivät jalat kuivina. Rannalla tapasimme useita kalastajia, joiden mukaan Storträskin yhdistys istuttaa kalaa lampeen välillä jopa parin viikon välein, joten saalis on varma. Kalastajat nostelivatkin ohikulkiessamme lammesta useita pulleita kirjolohia.

Storträskin rauhaa.

Vielä vuokralla oleva lampi siirtyy Metsähallituksen hoitoon kokonaisuudessaan muutaman vuoden sisällä. Tällöin sekä istutukset että lohenkalastus loppuvat ja lampi saa palautua luonnontilaan. Lammen eteläpäässä on tulipaikka, joka on ollut yhdistyksen hallinnassa. Metsähallitus ottanee paikan huollon haltuunsa, toivon mukaan mahdollisimman nopeasti. Puihin kiinnitettyjen ohjeiden mukaan tulipaikkaa (kartta) saisi toistaiseksi käyttää vain yhdistyksen kalastusluvan maksaneet. Leiriytyminenkin näissä ohjeissa vielä kiellettiin. Tulet jätimme siis tekemättä ja grillimakkarat sekä vaahtokarkit käristämättä. Tulipaikan nykykäytännöistä ja kunnosta ei ollut lähtiessäkään täyttä varmuutta, joten olimme varautuneet retkelle ottamalla mukaan myös hyvät eväsleivät. Lisänä oli kuumaa kaakaota ja suklaata, joten nälkä ei päässyt yllättämään.

STORTRÄSK – GUMBÖLETRÄSK- TASAKALLIO (2.5 KM)

Tauon jälkeen matka jatkui Storträskin itärannalla. Alkuun seurasimme rannan polkuja, mutta pian etsiydyimme isolle, rannasta hiukan kauempana kulkevalle uralle. Helppokulkuista ja kuivaa polkua pitkin oli mukava kävellä – välillä juostakin. Laakson soistuneissa painanteissa oli vielä hitunen lunta kertomassa kylmän ilman liikkeistä ja aiemmin sataneesta lumesta.

Laakson pohjalla.Kuusikossa.

Vanhoja luonnonmetsiä on Sipoonkorvessa vähän, enimmäkseen kansallispuiston pohjoisosissa, eikä tälläkään reitillä niitä juuri näkynyt. Storträskin itärannalla on istutettuja ja melko tasaikäisiä kuusimetsiä, joiden hoitaminen ei (onneksi) ole aikanaan mennyt ihan normaalikaavan mukaan – käytännössä osa metsistä oli ilahduttavan monimuotoisia sekametsiä. Välillä annoin kameran tyttärelleni, joka löysi marraskuun harmaudesta väriä. Myöhemmin kuvia katsellessani huomasin, että lähes kaikki kuvat olivat lähikuvia vihreistä kasveista.

Ilma oli viileä ja äärimmäisen raikas. Edellispäivien sateiden jälkeen oli helppo hengittää. Matka jatkui seuraavalle lammelle – Gumböleträskille (kartta). Gumböleträsk on Storträskiä pienempi, lähes pyöreä ja rannoiltaan suurimmaksi osaksi soistunut lampi. Tuoreen hoito- ja käyttösuunnitelman mukaan on todennäköistä, että lammen koillisrannan kuiville kankaille nousee aikanaan nuotio- ja leiripaikka. Matkalla meitä ilahduttivat haapaan nakutellut suuret kolot. Sipoonkorvessa esiintyy mm. eteläisessä Suomessa harvinainen pohjantikka sekä usein vanhoissa tikankoloissa pesivä liito-orava. Gumböleträsk.Kerrostalo lammen rannalla.Puro.

Toisen lammen jälkeen ei Tasakalliolle ollut matkaa enää reilua kilometriä enempää. Yllätyimme matkalla iloisesti syksyn sateiden henkiin herättämästä purosta (kartta). Purolla touhutessa kului aikaa – minä kuvasin ja tytär availi puroon syntyneitä patoja. Loppujen lopuksi kävi niin, että jouduin jo hoputtamaan purolta lähtöä. Alemmas laskiessaan puro johtaa arvokkaalle lehtoalueelle, jota emme tällä kertaa käyneet vilkaisemassa. Kauempaa alkoi kuulua jo partiolaisten etujoukkojen ääniä ja purolta lähtiessämme ohitsemme meni maastopyörillä liikkeellä ollut kolmikko. Sipoonkorven kansallispuistossa pyöräily on sallittu (säännöt). Muutenkin suunnitelmat maastopyöräilyn vapauttamisesta pannasta kansallispuistojen alueilla saattavat hämmentää asiaa entisestään. Asiasta käydään paikoin kiivastakin keskustelua eri foorumeilla. Nuuksion kansallispuistossa pyöräily on nykyisin sallittu ainoastaan pyöräilyyn merkatuilla reiteillä – lähinnä vanhoilla metsäautoteillä.

Patoja ja putouksia. Sammalvuode.

Purolta lähdettyämme näimme taas partiolaisia – paljon partiolaisia. Pysähdyimme sen verran, että kysäisimme tehtävärastejaan tekeviltä lapsilta mistä he olivat lähtöisin. Samalla selvisi, että näistä Vantaan Hakunilan Tuikuista sai kuvankin ottaa. Loppumatkasta törmäsimme vielä kalliolla partiolaisten pääjoukkoon, joka oli viritellyt keittimensä käyttökuntoon. Eväänä näytti olevan lihapullia ja muusia.

Viimeiset sadat metrit Tasakalliolle talsimme hiekkaista metsätietä pitkin. Houkuttelin tytärtäni vielä läheiseen traktorimuseoon, mutta tähän ei kiinnostusta tällä kertaa löytynyt. Kyytiä takaisin kaupunkiin ei ollut, joten jatkoimme parkkipaikalta vielä eteenpäin bussipysäkille – yhteensä vajaan 2.5 kilometrin matkan. Lyhyemmälläkin kävelyllä olisimme selvinneet, mutta kun bussi oli tulossa vasta yli puolen tunnin päästä, jatkoimme kävellen vielä seuraavalle pysäkille.

Sipoonkorven kansallispuistoa luonnehtivat toisaalta komeat kuusikot ja korvet, mutta myös puiston reunamien kumpuileva kulttuurimaisema ja vanhat kylät. Matkalla bussipysäkille kävelimmekin peltoaukeiden reunamilla Nygårdin kylän läpi. Peltojen viereisissä ojissa kasvoi runsaasti osmankäämiä ja monimetristä järviruokoa. Tytär kolusi ojanpohjia ja pitkistä ruo´oista ja pöllähtelevistä käämeistä oli vielä paljon iloa matkalla pysäkille. Isänpäivän aatto oli sujunut mukavasti ja kävelimme hyväntuulisina katetulle pysäkille Sotungintien varteen.

Käynti Sipoonkorven eteläisimmässä osassa oli pienen vaivan arvoinen ja valittu reitti oli paitsi komea, sopi se myös hyvin puolipäiväretkeksi. Käynnillä läheisillä Högbergetin kallioilla (kartta), traktorimuseossa (kartta) sekä muinaisella hautaröykkiöllä (kartta) saisi retkelle helposti lisää pituutta. Högbergsbackan hautaröykkiötä ei ole toistaiseksi ajoitettu eikä tutkittu tarkemmin.