LÄHILUONTO: HALTIALA JA PITKÄKOSKI 29.9.2014

REITTI: Haltiala - Pitkäkoski - Haltiala 5.8 km (pyörällä) + 1.2 km (kävellen)

VAELLUSKAVERIT: Tytär 10 v.

HUIPUT: Kävelysilta. Kosken kuohut ja rinnelehdot. Haltialan eläimet.

ERIKOISTA: Retkelle pyöräillen.

ALUKSI

Haltialan kotieläintila on epäilemättä yksi Helsingin tunnetuimmista lapsiperheiden luontoretkikohteista. Tällä kertaa kävimme aina mukavan kotieläintilan lisäksi Vantaanjoen Pitkäkosken suojelualueen rehevissä rinnelehdoissa.

Haltialaan pääsee vaivattomasti julkisilla kulkuvälineillä. Helsingin puolelta Haltialaan kulkevat bussit 614 ja 615, arkisin myös 616, joskin kävelymatkaa lähimmältä pysäkiltä kotieläintilalle on noin 700 metriä. Silvolaan, lähelle Pitkäkoskea pääsee puolestaan mm. bussilla 560.

HALTIALA – PIKÄKOSKI – HALTIALA (5.8 KM + 1.2 KM)

Olimme liikkeellä pyöräillen, joten kävelyä tuli tällä reissulla ainoastaan Pitkäkosken luontopolun verran. Matka Haltialasta luontopolulle on toki tehtävissä myös kävellen, mutta edestakaiseen matkaan täytyy varata aikaa. Yksi hyvä vaihtoehto on aloittaa retki Haltialasta (kartta) ja päättää se Silvolaan (kartta). Molempien paikkojen lähistöltä voi hypätä bussiin.

Haltialan poni.

Ruska oli komeimmillaan, kuohuvassa koskessa riitti vettä ja aurinko paistoi. Lämmin ja aurinkoinen syyspäivä oli houkutellut Haltialan kotieläintilalle runsaasti ulkoilijoita – etenkin lapsiperheitä. Kotieläintilalla rapsuttelua saivat osakseen yhtälailla ponit, vuohet kun possutkin. Wanha Pehtoori -kahvilassa riitti asiakkaita ja pihapiirin kaikkien käytettävissä oleva grilli (mukaan omat hiilet tai klapit!) kävi kuumana. Eniten kiinnostusta tilalla herätti poni, jonka selkään pääsee pienelle lenkille viidellä eurolla. Aikamme tilan eläimiin tutustuttuamme ja niitä kuvattuamme jatkoimme matkaamme pyöräillen kohti Pitkäkoskea.

Haltialan hiekkateillä.

Ajelimme hetken kapeaa asfalttitietä pitkin, mutta pian saimme pyöräillä tunnelmallisella autoilta suljetulla hiekkatiellä. Väkeä riitti myös täällä, sillä Haltialassa oli meneillään joku juoksutapahtuma ja hölkkääjiä numerolaput rinnassaan tuli vastaan jatkuvasti. Muutaman kilometrin pyöräilyn jälkeen olimme saapuneet Pitkäkosken lehdon luontopolun lähtöpaikalle (kartta), jonne polkupyörät oli hyvä parkkeerata.

Pitkäkosken luontopolun lähtöpaikalla.

Pitkäkosken rehevissä, kuusivaltaisissa rinnelehdoissa kasvaa muunmuassa pähkinäpensaita ja lehtokuusamaa. Koskella voi kohdata koskeen pelottomasti sukeltelevan koskikaran. Iltataivaalla liitelee lepakoita. Pieni, vajaan viiden hehtaarin kokoinen suojelualue jatkuu Vantaan puolella. Maatuvan puun syksyisessä tuoksussa kuljeskellessamme saimme heti alkuun ihmetellä valtavankokoista tuulenkaatoa. Suojelualueen kuusilla on ikää reilusti yli sata vuotta ja aina silloin tällöin aika tekee tehtävänsä. Tämän seurauksena on alueen lukuisilla kääpälajeilla hommia. Keväisin jokivarren rinteitä peittää valko- ja sinivuokkojen matto.

Vauhdilla joen partaalle.

Laskeuduimme alas jokivarteen rakennettuja portaita pitkin. Vesi oli sateiden jälkeen melko korkealla ja vesi tulvien myötä erityisen sameaa. Itse rinteet ovat paikoin lähes läpitunkemattomia kaatuneine runkoineen, joten portaat ja hyväkuntoiset reitit ovat täällä erityisen tarpeeseen. Portaiden alapäässä oli lisäksi katselutasanne ja näitä on jokivarressa kaksin kappalein.

Pieni eväshetki tulvivan joen varrella.

Vantaanjoen tila on parantunut vuosien myötä ja sen merkitys myös lohijokena on kasvanut vuosi vuodelta. Vielä 1960- ja 1970-luvuilla oli joki varsinainen likaviemäri. Parantuneen jätevedenpuhdistuksen, erilaisten kunnostustöiden ja patojen purkamisen myötä on lohi löytänyt tiensä takaisin Vantaanjokeen. Työ ei ole aina helppoa, asuuhan joen varrella miljoona suomalaista. Teollisuus ja maatalous on joen valuma-alueella voimissaan. Virtavesien hoitoyhdistys on kuitenkin arvioinut Vantaanjoen Suomenlahden potentiaalisimmaksi meritaimenjoeksi, jossa tehtävillä hoitotoimenpiteillä voidaan auttaa Suomenlahden uhanalaisia meritaimenia kaikkein nopeimmin ja tehokkaimmin.

Tulviva joki.

Rantareittiä kulkiessamme saimme ylittää parikin näyttävää puroa, joista toisen, raviinimaisiin mittoihin kehkeytyneen puron ylle oli rakennettu komea puusilta. Vaikka syksy oli jo edennyt pitkälle, saimme nautiskella poutaisesta ja lämpöisestä säästä. Puolen kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme lopulta suurelle, Vantaanjoen ylittävälle sillalle. Tyttäreni oli luonnollisesti käytävä Vantaan puolella, itse keskityin ihailemaan sillan tarjoamia komeita maisemia. Erityisesti huomioni kiinnittyi jokivarren rehevään kasvustoon ja maa-aineksen värjäämään jokeen. Koska mielikuvitukseni vielä onneksi joten kuten toimii, toivat näkymät väistämättä mieleeni kovin kaukaiset sademetsät ja niiden mutaiset joet. Serurasimme aikamme yksittäistä kosken niskalla kalastelevaa perhostelijaa. Kalaa ei ainakaan heti näyttänyt tulevan. Vantaanjoki on joka tapauksessa helpon saavutettavuutensa ja ajan myötä kasvaneiden saalismäärien vuoksi kalastajien suosiossa.

Joki sademetsien keskellä?

Takaisinpäin palasimme keuempana jokirannasta kulkevaa kävely- ja pyörätietä pitkin. Pitkäkosken ulkoilumajalle emme tällä kertaa vaivautuneet, omat eväät kulkivat mukana ja niistä oli tarkoitus nautiskella vielä retken päätteeksi Haltialan tilalla. Ulkoilumajalla (kartta) on tarjolla mm. tuoretta pullaa ja kahvia. Ainakin aikaisemmin on pihalla ollut lisäksi kaikkien käytettävissä oleva grilli.

Vantaanjoen rantareitillä ja rinnelehdossa pyörähdettyämme hyppäsimme jälleen pyörän selkään. Haltialassa pysähdyimme suunnitelmiemme mukaisesti grillailemaan. Paikalla oli sen verran paljon muitakin syyspäivän viettäjiä, ettei tulista ja puista tarvinnut sen kummemmin huolehtia.

LOPUKSI

Tulviva syksyinen Vantaanjoki oli erityisen kaunis ja hiljaisissa rinnelehdoissa pääsee helposti irti kaupungin hulinasta. Haltialassa ja Vantaanjoen laaksossa riittäisi nähtävää vaikka koko päivän pitkälle retkelle. Retkeen olisi voinut helposti sisällyttää myös Vantaan puolella olevan Pitkäkosken suojelualueen sekä matkan varrelle sattuneet Niskalan arboretumin ja Haltialan aarnimetsän.

Jutun kuvat kirjoittajan ottamia.

Blogin kirjoittajalta:

NUUKSION RETKEILYOPAS (2018) ja KARTTA (1:15 000) SEKÄ UUSI REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020)