REITTI: Kuivajärventie - Kirnulampi - Murhijärvi - Kivijärvi - Karhujärvi - Murhijärvi - Kuivajärventie 15.7 + 14.9 km
VAELLUSKAVERIT: Tuuli.
HUIPUT: Metsät, metsät ja metsät. Avoimet suot. Raja. Joutsenpoikue. Saunajoki. Erämaan rauha.
ERIKOISTA: Rajan läheisyys.
ALUKSI
Kainuussa on useita upeita suojeltuja, syrjäisiä ja vanhoja metsiä kuten Elimyssalo, Malahvia, Martinselkonen, Jonkerinsalo ja Paljakka, joiden koluamiseen kannattaa käyttää aikaa. Yksi näistä on Murhisalo Suomussalmen eteläosissa – aivan itärajan tuntumassa. Murhisalo on osa suurempaa Itärajan retkeilyreittiä (Kuhmo- Hossa/Suomussalmi, 160 km) ja itärajan suojelualueiden ketjua. Alunperin on Itärajan reitti UKK-reitin itäinen haara, joka jatkuu edelleen Kuhmoon ja sieltä Hiidenportin kansallispuiston kautta Kolille saakka. Läntinen haara kulkee Vuokatin ja Vaara-Kainuun läpi Syötteen kansallispuistoon ja edelleen Urho Kekkosen kansallispuiston rajoille Tulppioon.
Murhisalo muodostuu useista soidensuojelualueista sekä vanhojen metsien suojeluohjelmaan kuuluvista metsistä. Aluetta monipuolistavat pienet vesistöt, vapaana virtaavat joet ja säännöstelemättömät järvet. Metsäelämysten lisäksi tarjoavat syrjäiset seudut myös todellista erämaan rauhaa – retkeilijät ovat näissä paikoissa todella harvassa. Retkeilypalveluja (pitkostettuja polkuja, nuotiopaikkoja ja laavuja…) on tästä huolimatta varsin hyvin tarjolla.
Murhisaloon on hankala päästä muuten kuin omalla autolla. Kesäisin lähimmäs Murhisaloa pääsee ainoastaan Ämmänsaareen (Suomussalmelle) ja Kuhmoon. Matkaa Ämmänsaaresta Kuivajärventien lähtöpaikalle kertyy noin 70 kilometriä ja Kuhmosta noin 90 kilometriä. Koulupäivisin Kuhmo-Ämmänsaari (tie 912) tiellä on joitain bussivuoroja (Suomussalmi-Saarikylä), joiden aikataulut kannattaa tarkastaa Matkahuollon sivuilta. Bussipysäkeiltä on reitille kuitenkin matkaa vähintään 13 kilometriä.
PÄIVÄ 1: KUIVAJÄRVENTIE – KIRNULAMPI – MURHIJÄRVI 8.2 + 4.4 KM
Päivä 1: Kuivajärventie – Murhijärvi (klikkaa suuremmaksi).
Parkkipaikalla. Viimeiset säädöt.
Saavuttuamme Murhisalon pienelle parkkipaikalle (kartta) oli paikalla pari muuta autoa. Tutkailimme hetken parkkipaikan reunaan pystytettyä infokarttaa ja suuntasimme innolla maastoon.
Vihdoin polun päälle.
Heti ensimetreistä alkaen saimme taittaa matkaamme vanhojen metsien suojeluohjelmaan kuuluvissa metsissä. Murhisalon metsät suojeltiin lopulta kovien kiistojen jälkeen. Metsähallitus vetäytyi alueen hakkuista. Murhisalon metsiä haluttiin suojella myös kulttuurisista syistä – kuuluuhan alue harvoihin vienankarjalaisiin erämaisemiin koko Suomessa. Osan matkaa teimme suojelluilla soilla. Kuivajärventien reunamien metsät eivät aivan luonnontilaisia ole, vaan vanhojen hakkuiden jäljet näkyvät jossain määrin metsien rakenteessa. Syvemmälle Murhisaloon mentäessä ihmisen vaikutus kuitenkin vähenee. Osassa metsistä on tehty myös ennallistamistoimia.
Saarijoen ylitys.
Rönninvaaran kuivien kankaiden yli päästyämme laskeuduimme Saarijärven laskujoelle (kartta). Saarijoen ylittävä silta oli päässyt jo rapistumaan. Kovat alkukesän sateet olivat pitäneet huolen myös siitä, että vettä riitti – sillan molemmin puolin. Ylityksestä selvisimme kuitenkin kuivin jaloin. Soilla saimme ihailla runsasta ja kypsymässä olevaa hillasatoa. Hillassa olleen ja saalistaan esitelleen poimijan olimme kohdanneet jo aiemmin matkallamme.
Saarisuon yli.
Puron 
jälkeen oli edessä varmastikin reitin kaunein avosuo – Saarisuo. Meidät huomioinut kurkipari (myös ääninäyte) töräytteli suolla isoon ääneen, muttei kuitenkaan näyttäytynyt kunnolla. Pitkillä pitkoksilla meitä jolkotteli vastaan jo reissun toinen, mutta viimeinen kohtaamamme kulkija. Polkulenkillä ollut juoksija pysähtyi juttelemaan pitkäksi aikaa – ilmeisesti seura oli lenkin varrella ollut vähissä… Matka jatkui ja määränpäänämme oli Kirnulammen laavu (kartta), jonne päätimme pysähtyä syömään. Kirnulammen laavulle poikkesimme pääpolulta reilut kolmesataa metriä.
Puhtaat vedet Kirnulammesta.
Lounastelimme leppoisasti poutaisesta säästä nautiskellen. Kuivalla ja hiukan tuulisella kankaalla ei itikoistakaan ollut haittaa. Iltapäivän taival oli noin kahdeksan kilometriä, joten kiirettä ei ollut. Tutkailimme myös laavun siistiä ympäristöä, josta löytyi kaikki tarvittava huusseineen ja täysine halkoliitereineen. Kovinkaan suuria määriä yöpyjiä ei näillä syrjäisillä laavuilla käy. Seuraamme liittyi kuitenkin hetkeksi yksinäinen havukantojäärä.
Jääräpainen kaveri. 
Ruokaa, kahvia ja lepoa…
Matka jatkuu…
Oikaisimme pää
polulle ja ohitimme Pienen Särkilammen sekä useita pitkostettuja ja kauniita suojuotteja. Nyt alkoi selvästi aarnimaisempien ja vanhempien metsien osuus. Etu- ja Takakuusikkovaaran metsät ovat saaneet kasvaa suurimmaksi osaksi rauhassa. Maassa lötkötti paljon lahopuuta myrskytuhojen jäljiltä elämää monipuolistamassa. Varsin pitkälle aikanaan suunnitelluista hakkuista muistutti metsäautotien raivauttu pohja (ilmakuva). Tie jäi lopulta rakentamatta loppuun ja tienpohjaksi raivattu metsä ennallistuu nyt omaan hitaaseen tahtiinsa.
Kauniiden soiden yli Kuusikkovaaroille. 
Kuusikkovaaran vanhoissa metsissä oli tunnelmaa.
Kirnulammelta eteenpäin oli polkua kuljettu selvästikin vähemmän. Pitkokset olivat paikoin hyvin sammaloituneita – osin lahojakin. Pääosin pitkokset kuitenkin vielä kantoivat, eikä kosteiden paikkojen yli tarvinnut mättäillä pomppien mennä kuin muutamassa kohden. Metsät ympärillä olivat vanhoja ja arvokkaita. Kuivasuon (kartta) kiersimme uudempaa polkulinjausta pitkin. Vanhat pitkokset lienevät uponneet Kuivasuohon jo aikaa sitten. Ainakaan vanhalta polulta poikkeamista ei huomannut – siitäkään huolimatta että sitä yritin paikantaa.
Pitkokset matkalla suohon.
Hoikanahossa näimme suon laidalta jo pienen pilkahduksen Murhijärvestä. Matkaa oli nyt jäljellä puolisentoista kilometriä. Jouduimme vielä kiertämään Murhijärven laavulle Saunajoen ylittävän sillan (kartta) kautta. Hoikasta Murhijärveen laskevan Saunajoen silta oli vielä kohtuullisessa kunnossa. Vesi oli poikkeuksellisen korkealla ja joki suorastaan tulvi. Ihastelimme hetken rehevää jokivartta, ennen kuin käännyimme jyrkästi itään kohti Murhijärven rantaa.
Perillä (T).
Laavu näytti mukavalta ja siistiltä, selvästikin kalastajien suosimalta. Vieraskirjan perusteella on laavu erittäin hiljainen – päiväkävijöitä oli ollut ehkä kerran viikossa ja yöpyjiä huomattavasti harvemmin. Polttopuuhuolto pelasi ja huussi oli kunnossa. Alkuun söimme ja katselimme teltallemme sopivan paikan. Itikkasavutkin väsäilimme, vaikkei itkikoita kovin paljon vielä ollutkaan. Sen verran hiki oli kävellessä tullut, että mieli teki järveen. Ennen mutapohjan alkua oli pohjassa jonkin verran teräviä kiviä, joihin onnistuin satuttamaan jalkani. Mitään vakavampaa ei kuitenkaan sattunut.
Virkistystä kaipaava ruumis kelluu Murhijärvessä (T). 
Leiri on laskeutunut – ei niin siistiä enää…
Virkistäytymisen ja pienen levon jälkeen oli hyvä lähteä iltakävelylle. Sopivan reilun neljän kilometrin ympyrälenkin saimme aikaiseksi Iso-Valkeaisen kiertävistä poluista (kartta). Siistimme leirin ja läksimme taas metsään – nyt ilman rinkkoja. Hyttysiä oli tyynessä illassa metsän keskellä jo riittävästi. Tuuli hyödynsi hyttyshattuaan (jolloin myrkkyjä ei tarvitse levitellä kasvoille), kun taas itse tyydyin karkotteisiin.
Ilta- ja aamupalan tarpeet olimme päättäneet kerätä talteen matkalta. Hyviä paikkoja löytyikin heti laavun yläpuolisilta kankailta. Mukaan oli tullut otettua tätä varten oikein pieni litran ”ämpärikin”. Päätimme myös etsiä vesitäydennyksiä juoksevista virtapaikoista. Iso-Valkeaisesta Pieneen Murhijärveen laskeva purovesi (kartta) oli raikasta, mutta erittäin humuspitoista. Täytimme vesipullomme jo tässä, mutta jatkoimme paremman veden etsimistä vielä myöhemmin. Kirkasvetisempi paikka (kartta) löytyikin Valkeaisten välistä.
Humuspitoista purovettä. 
Muurahaisten touhuja on aina mukava seurata (T). 
Kultaiset oksat.
Metsät olivat hienoja – paikoin käsiteltyjä (kauan sitten), paikoin hyvin luonnontilaisia. Riippunaava kultasi puiden oksat kauniisti illan auringossa. Komeimmat avoimet paikat löytyivät Valkeisten väliin jääviltä soilta. Ennen suurille soille saapumistamme ylitimme pienen pitkostamattoman suojuotin (kartta), kuljimmehan nyt hetken reittien ulkopuolella. Alkukesän sateisuus piti suot märkinä, mutta ylittäminen ei kuitenkaan ongelmia tuottanut. Suon jälkeen käännyimme kohti Valkeaisia.
Keijukävelyä kapeilla pitkoksilla.
Sen verran innoittavaa kulku laskevan auringon valaisemissa kauniissa suomaisemissa oli, että muistelimme Helsingin Uutelassa kohtaamaamme ”keijukaista”, jonka tanssahteleva tapa liikkua jäi mieleen. Pitkokset suon yli olivat vanhat ja osin lahonneet, mutta vielä kuljettavissa. Valkeaisten väliin jäävältä purolta löytyi kirkasta vettä.
Vettä juotavaksi. 
Iso-Valkeainen. 
Suo ja kesäilta. Hyvä yhdistelmä.
Suon reunalla meitä odotteli vanha ja koluttu kelo – hyvä pesäpuu. Metsät olivat Hoikan(järven) pohjoisrannalla (kartta) kuitenkin aikanaan hakattu tervanpolton tarpeisiin. Tästä muistuttavat kartoilla siellä täällä olevat tervahautojen paikat. Nyt nämäkin metsät saavat vanheta arvokkaasti. Sieltä täältä löytyi tuore (männynpunikki)tatti poimittavaksi.
Kelo ja kotikolot. 
Hymy pienestä sienestä.
Hoikan päädyssä odotti kummallinen näky ja luulin jo hetken bonganneeni albiinon kurjen… Pian kuitenkin paljastui, että kaula pitkällä ruovikossa kulkijat olivat laulujoutsenia, jotka veivät poikuettaan meistä kauemmas. Näky oli kaunis, kun neljä poikasta lipui joutsenparin johdatellessa arvokkaasti pitkin järven tyyntä pintaa.
Laulujoutsenet.
Leiriin palattuamme laitoimme ruokaa, toisin sanoen paistoimme pekonilla kuorrutettua grillimakkaraa ja valelimme mustikoiden päälle runsaasti valmistamaamme vaniljakastiketta. Lyhyellä reissulla saattoi kuljetella mukanaan iskukuumennettua maitoakin rinkan painona.
Illan menu.
Nuotiolla tuli istuskeltua vielä tovi, mutta nukkumaan pääsimme ajoissa. Päätin, että tutkin läheistä Saunajoen vartta tarkemmin aamulla herättyäni. Lyhyt iltalenkki joen rantaan oli vienyt tulviville luhtasoille, joille eteneminen tyssäsi alkuunsa. Kiristelimme vielä teltan huolella. Yöksi oli ennustettu sateita.
Savuilla. 
Leiri hiljentyy.
Sadetta oli lupailtu, joten emme vielä olleet tehneet päätöstä jatkosta. Leiripaikan vaihtamiselle ei joka tapauksessa olisi tarvetta, mikäli päättäisimme olla maastossa vielä toisenkin yön.
Murhijärven yö.
PÄIVÄ 2: MURHIJÄRVI – KIVIJÄRVI – MURHIJÄRVI – KUIVAJÄRVENTIE 7.5 + 10.5KM
Päivä 2. Murhijärvi – Kivijärvi – Kuivajärventie (klikkaa suuremmaksi).
Yö oli sateinen, samoin aamu. Ennusteen mukaan sateen oli luvattu jatkuvan koko päivän. Join aamukahvit ja lähdin katselemaan Saunajoen vartta. Joki tulvi vuolaasti. Aamun hiljaiset ja varhaiset hetket ovat vaelluksilla monesti parasta – kelissä kuin kelissä.
Saunajoki.
Saunajoki oli aamuisessa sateessa erittäin kaunis. Sade sai koivut ja pajut kiiltämään sekä roikkumaan veden painosta joen yllä. Joen tulviville rannoille ei ilman kumisaappaita ollut juurikaan asiaa, mutta muutamassa kohden pääsi jokea kuvaamaan. Hoikan rannoilla ei joutsenperhettä enää näkynyt. Joutsenet näyttivät pitävän sadetta jossain toisaalla.
Hoikan itäpäässä.
Päivän suunnitelmien teon jätimme aamupalalle. Puurohiutaleet olivat jo turpoamassa ja mustikat valmiina sopan keittoon. Tällä kertaa olivat marjat tuoreita ja niistä tehty soppa erityisen hyvää.
Aamusetti valmiina. 
Mustikkasopan aineksia.
Pitkään suunnnitelmia pohdittuamme päätimme lähteä kotiin jo yhden yön jälkeen ja purkaa leirin iltapäivällä – ilman rinkkaa tehdyn päiväretken jälkeen. Iltalenkillä oli Itärajan merkatulle reitille haarautuva polku jäänyt huomaamatta, joten sitä lähdimme alkuun etsimään. Mukaan pakkasimme termarin (luksusta lyhyillä reissuilla), eväsleipiä ja pientä naposteltavaa.
Hetki pienillä poluilla …
… sitten merkatulla mutta poluttomalla reitillä.
Merkattu reitti löytyi, mutta ilman polkua. Hetken pohdimme jatkaisimmeko helpompaa taivallusta, mutta Tuuli solahti päättäväisesti sinisin pallukoin merkitylle reitille. Sinne siis. Välillä sai harvakseltaan maalattuja reittimerkkejä etsiä, mutta tämä tuotti Tuulille suurta hupia. Lopulta saavuimme kohti itää ja Putikonkangasta johtavalle polulle (kartta). Suuntasimme Putikonniemen kärkeen (kartta) Kivijärven rantaan, josta olisi matkaa Venäjän rajalle järven poikki vaivaiset 700 metriä. Niemen kärkeen merkityn rakennuksen arvelimme olevan rajamiesten kämppä. Näin myös oli.
Niemen kärkeen päästyämme oli lukitulla partiokämpällä hiljaista. Niinpä hyödynsimme surutta pihapiiriin pystytettyä huvimajaa eväs- ja lepotauollamme. Sade jatkui kutakuinkin tauotta, välillä kovempaa, välillä hiljaisesti ripotellen. Jutustelimme rajamiesten elämästä ennen ja nyt. Nykyisin ei näille partiokämpille ole samanlaista tarvetta kuin ennen (osa on myös purettu ja siirretty) ja pitkät partiomatkat ovat korvautuneet kameroilla, liikkeentunnistimilla, mönkijöillä ja moottorikelkoilla… Tuulia pihapiirin ja kämpän siisteys kummastutti ja ihastutti, mutta jos joku, niin siisteys lienee niitä armeijan opettamia hyveitä.
Kivijärvi – rajajärvi.
Tauon jälkeen suuntasimme niemen kärkeen, Venäjän puolelle kurkkimaan. Rajavyöhyke halkaisee Kivijärven ja Venäjä näkyy vastarannalta selvästi. Vaikka erämaissa oltiinkin oli vastarannalla yllättäen useita veneitä. Valmiina maihinnousua varten? Neuvostoliiton aikaan olisi tunnelma varmaan ollut toinen, mutta nytkin sai valtakunnanrajan näkeminen lähietäisyydeltä aikaan mukavia väristyksiä.
Siisti pihapiiri.
Palasimme vielä kämpälle ja jatkoimme tuttua polkua pitkin länttä kohden. Nyt kävelimme polkua pitkin metsäautiotielle saakka (kartta). Tukkirekkoja ei tällä tiellä varmastikaan enää nähdä, sillä ympäröivät metsät on nyt suojeltu. Murhisalon metsiä on mukava tutkiskella myös ilmakuvilta. Vanhimmat ja luonnontilaisimmat metsäsaarekkeet erottuvat niiltä varsin helposti.
Reissun helppokulkuisin polun pätkä Putikonkankaalla.
Ohitimme matkallamme erityisen kauniin aapasuon, jolla märät rimmet ja kuivat jänteet vuorottelivat. Sade ropisi märkien allikoiden pintaan ja vesi oli korkealla.
Putikonkankaan aapa.
Kuljimme nyt pätkän metsäautotietä pitkin, raskaamman poluttoman taipaleen vastapainoksi. Takaisin poluille pääsimme Karhujärvellä (kartta). Itärajan pinnassa on aisteja aina syytä terävöittää ja tuulen suuntaa seurata. Lottovoitto, karhun kohtaaminen (video) luonnossa, sattuu kuitenkin vain harvojen kohdalle… Nykyisin karhukantamme on jo yli 1500 yksilöä, mikä riittää elinvoimaisen kannan ylläpitoon ja kantaa voidaan säädellä metsästyksellä. Suojelun ja asennemuutoksen ansiosta on nousu huima, kun vielä 1980-luvulla oli karhuja vain nelisensataa. Samaa kehitystä toivoisi myös ahmalle ja sudelle, mutta tässä riittää vielä paljon työtä tehtäväksi.
Metsäautotiellä. 
Vanhaa, kaunista ja naavaista metsää.
Palasimme leiriin lyhintä reittiä pitkin (kartta) – Valkeaisten järvet oli tullut nähtyä jo illalla. Matkallamme saimme ihailla vielä muutamia pienempiä ja lähes koskemattomia metsälaikkuja.
Leiri oli purettu nopeasti. Enemmän tai vähemmän jatkuva sade antoi taas mahdollisuuden varusteiden testamiseen. Nyt uusi telttakin sai tulikasteensa rankemmassa sateessa – ilman ongelmia. Kenkien kanssa ei mennyt ihan yhtä hyvin. Jatkuva sade ja märkä varvikko on testaamiseen mitä otollisin. Vaikka kalvottomat kenkäni olin ennen reissua huolella vahannutkin, tuli vesi lopulta paksun nahkan läpi ja ohi. Tuulin jalat pysyivät kalvollisissa kengissä kuitenkin lähes kuivina. Omien kenkien suhteen olenkin miettinyt, mahdoinko ostaa jonkinlaiset ”maanantaikappaleet” – kalvottomista kengistä kun on aiemmin ollut pelkästään hyvä kokemuksia.
Nahkajäkälät viihtyvät vanhoissa metsissä.
Heti alkumatkasta bongasimme suuren nahkajäkäläesiintymän. Yhtä paljon niitä oli tullut viimeksi nähtyä Oulangan kansallispuiston metsissä. Matkaa taitoimme nyt tuttuja polkuja pitkin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan oli tarkoituksenamme kiertää takaisin palatessamme Saarijärven ympäri (kartta), mutta nyt reissun hiukan lyhennyttyä pysyttelimme suoralla polulla. Saarijärven lenkillä on epäilemättä nähtävää – komeita avosoita ja vanhoja metsälaikkuja.
Taipaleella. Metsää … 
… ja suojuotteja.
Sää vaihteli reilusta sateesta auringonpaisteeseen. Pitkoksilla kulkiessa sai olla varovainen – sen verran liukkaita ne sateisella säällä olivat. Päivästä oli tulossa varsin pitkä ja loppumatkasta tämä alkoikin jo tuntua jaloissa.
Vanhoilla pitkoksilla. 
Sateen jälkeen.
Sateen raikastamissa metsissä oli hyvä joskin hiukan raskas kulkea. Soilta bongasimme runsaana esiintyneen pyöreälehtikihokin ja metsissä ihastelimme vanhimpia puita – etenkin vanhoja haapoja.
Saalistaja – pyöreälehtikihokki. 
Muhkurainen haapavanhus.
Pysähtelimme välillä juomaan, mutta Kirnulammen laavulla emme enää piipahtaneet. Kuivajärventien parkkipaikka lähestyi varsin vauhdikkaasti. Tuuli napsi polun varrelle kasvaneita tatteja mukaansa. Sää jatkui koko matkan vaihtelevana – välillä satoi, välillä paistoi.
Pieni Särkilampi.
Uhkaavan taivaan armoilla. 
Tuuli, tattikassi ja viimeinen pieni nousu Rönninvaaralle.
Maali näkyvissä.
Parkkipaikan näkeminen oli raskaan taipaleen jälkeen helpotus ja vaihdoimmekin heti kuivaa päälle. Itikat olivat paljaasta pinnasta tietenkin innoissaan. Nyt ei parkkipaikalla muita autoja näkynyt.
LOPUKSI
Vanhoissa metsissä on aina mukava kulkea. Valitettavasti niitä on eteläisessä Suomesta enää hyvin vähän. Kainuun korvista vanhoja aarnia vielä jonkin verran löytyy ja tulevina vuosina niitä on tarkoitus koluta lisää – metsä kerrallaan. Itärajan retkeilyreitti Kuhmosta Hossan tulevaan kansallispuistoon on tarkoitus kulkea joskus kokonaisuudessaan. Itärajan pinnassa kulkiessa lisää tunnelmaa aina ajatus jonkin suurpedon kohtaamisesta, vaikkei se kovin todennäköistä olekaan. Murhisaloa voi suositella lämpimästi ennen kaikkea sen tarjoaman erämaisen rauhan vuoksi.
Jutun kuvat kirjoittajan ottamia lukuunottamatta kuvia, joissa itse kirjoittaja esiintyy tai joiden perässä on merkintä (T). Niistä kiitos kuuluu Tuulille.
Blogin kirjoittajalta:
NUUKSION RETKEILYOPAS (2018), REPOVEDEN RETKEILYOPAS (2020), HOSSA JA KYLMÄLUOMA (2021) JA POHJOIS-LAPIN RETKEILYOPAS (2023 – UUTUUS!)
MUKANA KULKENEET PAPERIKARTAT:
Printit Retkikartasta (Paikannimihaku: Murhijärvi).
ALUEEN DIGIKARTTA NETISSÄ:
Retkikartta (Paikannimihaku: Murhijärvi).
Kuvien ja sisällön kopiointi luvatta kielletty.
VAELLUSJUTUT | Retkiä. Vaelluksia. Reittejä. 